Ilmoita joutsenhavaintosi ensi viikonloppuna

Mediatiedote 24.10.2022 BirdLife Suomi järjestää Joutsenbongaus-tapahtuman ensi viikonloppuna 29.–30.10. Tapahtuman tarkoituksena on selvittää, kuinka suuri on Suomen syksyinen laulujoutsenkanta ja mille paikoille joutsenet kerääntyvät ennen syysmuuttoa Länsi-Eurooppaan. Tapahtumassa kerätään havaintoja myös muista Suomessa esiintyvistä joutsenlajeista. Joutsenbongaus on järjestetty aikaisemmin syksyinä 2012–2014 sekä 2017. Viimeksi eli viisi vuotta sitten lokakuun lopussa havaittiin noin 52 000 laulujoutsenta ja […]

Talvilintulaskennat alkavat

Linnustonseuranta ja BirdLife Suomi tiedottavat: Talvilintulaskennat alkavat – perusta oma reitti! Talvilintulaskentakausi alkaa 1. marraskuuta., jolloin käynnistyy talvikauden ensimmäinen, syyslaskentakausi. Suomessa on laskettu talvilintuja pisimpään koko maailmassa, ja ensimmäiset laskennat tehtiin jo yli 60 vuotta sitten talvella 1956–57. Nykyään vuosittain lasketaan noin 600 reittiä. Laskennat painottuvat kuitenkin voimakkaasti etelään ja taajamiin: yli puolet laskennoista tehdään […]

BirdLife -kysely

Vastaa BirdLife-kyselyyn: www.birdlife.fi/kysely BirdLife Suomi haluaa jatkuvasti kehittää toimintaansa jäsentensä, tukijoidensa ja muiden linnuista kiinnostuneiden viitoittamaan suuntaan. Edellinen suuri BirdLife-kysely järjestettiin syksyllä 2017, ja silloin saatiin yli 5 700 vastausta. Nyt pyydämme Sinua jälleen kertomaan mielipiteesi nykyisestä toiminnasta ja kuinka voisimme jatkossa toimia yhä paremmin! Vastausaikaa on 4.11. asti. Verkkolomakkeella yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan 3 […]

Lokakisan tilanne 178 – 172 PPLY:n hyväksi

Lokakisan puolivälin tilanne on PPLY:n hyväksi 178 – 172. Uusia kisalajeja on toistaiseksi löytynyt kaksi: ruokokerttunen Raahen Aittalahdelta ja Kokkolan Laajalahdelta sekä siperiankurmitsa Siikajoen Säärenperältä. Ennätyksiin on vielä matkaa, sillä PPLY:n ennätys on 190 ja KPLY:n 188, molemmat vuodelta 2020. PPLY:n ässiä ovat tundrahanhi, tiibetinhanhi, pikkukanadanhanhi, arosuohaukka, sääksi, luhtakana, siperiankurmitsa, punakuiri, lapinpöllö, sarvipöllö, käenpiika, sinirinta, […]

Muistutus Hailuodon ralli 15.10.2022

Hailuodossa kisataan 15.10.2022 klo 8.00–18.00. Lisätietoa rallista löydät osoitteesta https://www.pply.fi/pinnat- ja-rallit/linturallit/hailuodon-syysralli-2022/ Sivuilta löydät myös päivitetyn  peruslaji- ja rastilistan. Ilmoittautumista toivotaan:  Juha Markkola jmarkkol at gmail.com 0400 155 939 Rallitoimikunnan puolesta Seija Rannikko

Vuoden Luontokuva 2022 tapahtuma Liminganlahdella – Pohjoisen Luontokuvaajat POLKU ry

Tiedoksi PPLY:n jäsenille. Polku järjestää Vuoden Luontokuva 2022 tapahtuman Liminganlahden luontokeskuksessa lauantaina 22.10.2022 klo 12 – 18. Aulan esittelyihin ja näyttelyihin on kaikilla vapaa pääsy. Auditoriossa näytettävän livestriimin lipun voi lunastaa hintaan 15 e /henkilö. Liput: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLScrBG1V4TnQt4x6KGL4Ge6mSd-2X9QLDGZyvt4vDfc7k7QSdw/viewform Livestriimi nähdään Espoon Haltian päätapahtumasta, jossa on sekä kotimaisia että ulkomaisia esiintyjiä ja lopuksi palkintojen jako. Liminganlahden luontokeskuksessa […]

PKLTY 50 vuotta ja edustajiston kokous Joensuussa 12.−13.11.

Hei, BirdLife Suomen edustajiston syyskokous pidetään Joensuussa sunnuntaina 13.11. Samassa yhteydessä lauantaina 12.11. juhlitaan 50-vuotiasta Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys ry:tä. Ohjelmassa on juhlaseminaari ”Lintutekoja Karjalassa” sekä iltajuhla. Kaikkien lintuyhdistysten jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan kokoukseen ja juhlintaan sekä tapamaan lintuyhdistysväkeä eri puolilta Suomea. Tapahtumaa voi soveltuvin osin seurata myös etänä. Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.birdlife.fi/edari Viimeinen ilmoittautumispäivä on ti 25.10. Tervetuloa! t. Inka 🙂 P.S. Edustajiston jäsenet saavat kokouspostin ensi viikolla.

Ruokintapaikkaseuranta – tervetuloa mukaan!

Hei! Ruokintapaikkaseurannan kausi käynnistyi virallisesti viime viikonloppuna ja kestää huhtikuulle! Seurannassa kirjataan ruokinnalla käyvien lintulajien lukumääriä pitkin ruokintakautta. Seurantaa ei tietenkään tarvitse aloittaa heti, mikäli aloitat ruokkimisen vasta myöhemmin säiden viilentyessä. Suomessa ruokintapaikkaseuranta alkoi vuonna 1989 ja siihen osallistuu reilu 200 henkilöä. Kirje osallistujille sekä ohjeet löytyvät alla olevasta linkistä. Antoisaa ruokintaseurantakautta! https://www.luomus.fi/fi/ruokintapaikkaseuranta Tätä viestiä […]

Koko Eurooppa seurasi muuttolintuja – Suomessa nähtiin yli 1,5 miljoonaa lintua

Mediatiedote 4.10.2022 Viime viikonlopun BirdLifen EuroBirdwatch-tapahtumassa tarkkailtiin muuttolintuja 35:ssä Euroopan ja Keski-Aasian maassa. Euroopan suurimmassa lintuharrastustapahtumassa järjestettiin 750 linturetkeä tai muuta tapahtumaa, joihin osallistui lähes 20 000 ihmistä. Suurin osa muuttolinnuista on lähtenyt Suomesta ja taittaa matkaa jo etelämpänä. Nyt kurkimuuttoa ihailtiin Luxemburgissa ja näyttävää petolintumuuttoa Georgiassa, mutta Suomikaan ei jäänyt paitsioon. Komeaa muuttoa nähtiin monin […]