RK:n kokous 21.8.2010 Helsingissä

RK:n kokouksessa hyväksyttiin Suomelle uudeksi lintulajiksi munkkikorppikotka Aegypius monachus, joka havaittiin 19.5.-21.5.2010 ensin Mynämäellä ja sen jälkeen useassa paikassa etelärannikolla.

Munkkikorppikotkasta on aiemmin julkaistu maastamme D-kategoriaan sijoitettu havainto, joka sittemmin on kuitenkin uusintakäsittelyssä hylätty. Euroopan munkkikorppikotkat ovat pääosin paikkalintuja, mutta uusimmat satelliittitutkimukset ovat osoittaneet etenkin nuorten ja esiaikuisten aasialaisten lintujen liikkuvan jopa tuhansien kilometrien matkoja. Luoteis-Euroopassa havaitut munkkikorppikotkat on perinteisesti tulkittu häkkikarkureiksi tai siirtoistutuksista peräisin oleviksi. Istutetuilla linnuilla on yleensä värjättyjä siipisulkia (kuten esim. keväällä 2010 Tanskassa havaitulla linnulla), joista ne voidaan tunnistaa jopa yksilötasolla. Suomen linnulla ei ollut tällaisia värjättyjä sulkia, eikä sillä havaittu mitään karkuruuteen viittaavia tuntomerkkejä. Satelliittitutkimusten antamat tiedot ja vallinnut suursäätila puoltavat RK:n mielestä luonnonvaraista harhautumista, minkä johdosta havainto sijoitettiin A-kategoriaan. Luonnonvaraisesti tavatuksi tulkittujen lintulajien määrä (kategoriat A-C) maassamme on nyt 461.

Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin maamme ensimmäinen havainto pikkuflamingosta Phoenicopterus minor (kaksi yksilöä Hangossa 27.5.2010). Euroopan pikkuflamingohavainnot on tulkittu kauttaaltaan tarhakarkureiksi, tosin Espanjassa kategoriointia harkitaan uudelleen. Itämeren alueella on kesällä 2010 seikkaillut kaksi pikkuflamingoa, joista toinen on karannut belgialaisesta lintutarhasta ja toisen alkuperästä ei ole tietoa. Suomenkin havainnon tulkittiin koskevan näitä lintuja, ja havainto sijoitettiin kategoriaan E.

Muita hyväksyttyjä suurharvinaisuuksia olivat mm. pikkukanadanhanhi Branta hutchinsii (Kajaani 18.-19.7.2010; havainto sijoitettiin kategoriaan E), tumman värimuodon pikkukotka (Virolahti 17.5.2010), kaksi kääpiöhuittia (Hollola 15.-17.5.2010 ja Orivesi 29.6.-1.7.2010), tundravikla (Pori 14.5.2010), hietatiira (Lumijoki 17.6.-4.7.2010), arokiuru (Pello 20.-25.4.2010), kaksi rusorintakerttua (Helsinki 13.4.2010 ja Tampere 26.-30.4.2010) sekä kaksi mustapääsirkkua (Varkaus 15.-18.6.2010 ja Porvoo 1.7.2010).

Jyrki Normaja

Posted in ARK/RK-tiedotteet, Uutiset.