Huomenna 27.4.2018 käynnistyy Oulun seudun kiljuhanhien lepäilypaikkojen 34. tehoseurantavuosi. Työtä tekee Suomen (WWF:n) kiljuhanhityöryhmä Siikajoella, Liminganlahdella erityisesti Lumijoen puolella ja Hailuodossa. Tämä on ainoa alue Suomessa, missä Luoteis-Euroopassa äärimmäisen uhanalaisten kiljuhanhien tiedetään lepäilevän säännöllisesti. Tähän mennessä Suomessa on nähty kaksi kiljukasta, Eurajoella jo 3.4. ja 24.-25.4. Lohtajan (Kokkolaa) Marinkaisissa. Huhtikuun alun havainnot koskevat varmasti muita kuin villejä Fennoskandian kiljukkaita, ja Lohtajan linnulla on todennäköisesti ruotsalaiset istukkaiden renkaat.
Virossa kiljuhanhien havainnointi alkoi 18.4., mutta vielä ei ole tullut havaintoja. Viime vuosina kiljuhanhet ovat käyttäneet Länsi-Viron tunnettujen levähdyspaikkojen Matsalun- ja Haapsalunlahden tilalta etupäässä jotain muuta levähdyspaikkaa Unkarin ja Perämeren välillä, mahdollisesti Puolassa tai Liettuassa.
Perämerellä lepäilee muuttomatkalla pohjoismainen populaatio, joka talvehtii suurimmaksi osaksi Kreikan ja Turkin rajalla. Pesimäpaikat ovat etupäässä Norjassa Keski-Ruijassa (Finnmarkissa).
Kun tehotarkkailu alkoi vuonna 1985, kiljukkaita nähtiin Oulun seudulla satakunta keväässä, mutta luku laski 30-40:een 90-luvulla. Pohja oli vuosina 2003-2006, jolloin Oulun seudulla nähtiin vain 6-12 yksilöä. Koko kanta ei ollut näin pieni, vaan kiljukkaat menivät osin eri kautta. Pohjoismaiden kanta on nyt kasvussa, ja Oulun seudullakin on taas levähdellyt enemmän yksilöitä vuodesta 2008 alkaen.
Vuonna 2015 kiljukkaita nähtiin Perämerellä ainakin 60, enemmän kuin kertaakaan vuoden 1992 jälkeen. Kesä 2015 oli sitten pesinnässä erittäin hyvä, ja syksyllä 2015 Pohjois-Norjasssa havaittiin ennätysmäärä kiljuhanhia, eniten koko 1990-luvun alussa alkaneen seurannan, mm. 23 poikuetta. Ja jatkona keväällä 2016 Perämerellä havaittiin peräti 105 kiljukasta eli enemmän kuin kertaakaan koko tarkkailujakson 1985-2016 aikana. Yhtä suurta päiväsummaa (104 yhtä aikaa paikalla) ei ole tavattu 1960-luvun jälkeen Suomessa. Kesä 2016 oli kohtuullinen pesimävuosi, ja syksyllä Pohjois-Norjassa nähtiin ainakin 11 poikuetta. Talvella Kreikassa ja keväällä Unkarissa nähtiin runsaat 130 pohjoismaista kiljuhanhea, ja keväällä 2017 Perämeren tarkkailussa saavutettiin uusi ennätys, 124 yksilöä. Päiväsummaennätyskin nousi 120:een. Pitää mennä taaksepäin aina vuoteen 1963, että on raportoitu suurempia lukuja Suomesta. Silloin Olavi Eskelinen näki Liminganlahdella Temmesjokisuussa yhteensä 319 kiljukasta 14. toukokuuta.
Kesällä 2017 lumet sulivat hyvin myöhään, ja kiljuhanhipoikueita Pohjolassa ei varttunut varmasti kuin yksi. Osa kiljuhanhista lähti sulkimaan Siperiaan, mistä ne palaavat Kreikkaan pitkää reittiä Kazakstanin kautta. Kreikan talvikauden suurin luku oli 103 kiljuhanhea, eli odotettavissa on täälläkin laskua.
Joitakin ohjeita maastossa liikkuville: Älä mene rantaniityille tai pelloille, missä kiljukkaita voi olla. Katsele teiltä ja näköalapaikoilta. Jos näät kiljukkaita tai sellaiseksi epäilemiäsi hanhia, ilmoita havainto kiljuhanhityöryhmän havainnoitsijoille. Kiljuhanhet voidaan tunnistaa yksilöllisesti vatsakuvioista. Jos on mahdollista ajamatta hanhia lentoon, yritä kuvat näkemäsi yksilöt molemmilta kyljiltä ja rintapuolelta.
Havainnoitsijat (mm.):
Nyt: Juha Markkola, p. 0400-155939, Arto Niemi, p. 0405689772,
2.5. tarkkailun loppuun Risto Karvonen, 050-4950123
Tarkkailu jatkuu niin pitkään kuin kiljuhanhia nähdään ja päälle kaksi-kolme tyhjää päivää.
Lisätietoja oheisista linkeistä:
Suomen WWF:n:
http://wwf.fi/maapallomme/uhanalaiset/kotimaiset/kiljuhanhi/
kansainvälinen sivusto:
Kirjoitin Linnut-vuosikirjaan 2009 kevätmuuttotarkkailun 25-vuotishistoriikin, mistä löytyy paljon tietoa Perämeren kiljukasasioista. Sen on pdf:nä piskulka-sivuilla:.
http://www.piskulka.net/literature/Ansery1298.pdf
terveisin Juha Markkola