Uutta lintulivessä: metson soidin

Mediatiedote 22.4.2022 BirdLifen livekamerat vievät jälleen suoraan lintujen pariin. Tänä keväänä lintulivessä voi seurata metson soidinta, Espoon Laajalahden kevättä sekä lintuluodon elämää Merenkurkussa. Metson soidinta seurataan nyt ensi kertaa lintulivessä. Päijäthämäläisellä männikköalueella sijaitsevalla soidinpaikalla on tänä keväänä käynyt toistaiseksi yksi metsokukko, mutta viime vuonna kolme kukkoa taisteli saman paikan hallinnasta, kunnes suurin ja voimakkain kukko […]

Maakotkat tarvitsevat pesimärauhaa

Mediatiedote 30.3.2022 Maakotkan pesinnän kannalta kriittisintä aikaa eletään haudonta-aikana maalis–huhtikuussa. Silloin häiriö pesän lähimaastossa johtaa helposti pesinnän epäonnistumiseen. Maakotkan pesimäalueilla keväthangilla retkeilevien on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta, muistuttaa BirdLife Suomi. Maakotkan pesinnän onnistumisen edellytys on häiriöttömyys erityisesti haudonnan aikana. Maakotkan pesimäkausi munimisesta poikasten itsenäistymiseen kestää yli neljä kuukautta, joten pesintä on aloitettava ajoissa hankien keskellä. […]

Vuoden lintuyhdistys on Porvoosta

Mediatiedote 27.3.2022 BirdLife Suomi on valinnut vuoden 2022 lintuyhdistykseksi Porvoon Seudun Lintuyhdistyksen. Valinta perustuu pienehkön yhdistyksen hienoon ja sitkeään toiminnan kehittämiseen. Porvoon Seudun Lintuyhdistys on onnistunut kasvattamaan toimintaansa. Yhdistyksen toimintaan kuuluu muun muassa lintujen havainnointia, lintukantojen seurantaa, suojelutyötä sekä lintujen talviruokintaa yhdistyksen ruokintapaikoilla. Yhdistys on toiminut etujoukoissa maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden selvittämisessä ja nimeämisessä. Toissa vuonna […]

Pihabongauksessa ennätysmäärä mustarastaita

Mediatiedote 31.1.2022 BirdLife Suomi järjesti viime viikonloppuna Pihabongaus-tapahtuman jo 17. kerran. Viikonlopun lumimyräkästä huolimatta tapahtumaan osallistuttiin hyvin aktiivisesti ja talvilinnustosta saatiin kattava kuva. Syksyn runsaan pihlajanmarjasadon turvin Suomeen jäi talvehtimaan tavallista enemmän marjalintuja. Mustarastas olikin Pihabongauksessa ennätysrunsas, ja niitä havaittiin joka toisella havaintopaikalla. Myös räkättirastaita ja tilhiä oli vielä runsaasti. Edellisen kerran marjalintuja nähtiin Pihabongauksessa […]

Osallistu Pihabongaukseen

Mediatiedote 27.1.2022 Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjestää jokatalvisen Pihabongaus-tapahtuman tulevana viikonloppuna 29.–30.1. Suomen suurimmassa luontotapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tulokset kertovat talvisesta linnustostamme ja sen muutoksista. Jo 17. kertaa järjestettävän Pihabongauksen tuloksissa näkyvät esimerkiksi viherpeipon ja hömötiaisen väheneminen sekä pikkuvarpusen ja mustarastaan runsastuminen. ”Pihabongaus on kansalaistiedettä parhaimmillaan. […]

Suomalainen satelliittikotka ammuttiin Ukrainassa

Mediatiedote 20.1.2022 BirdLifen satelliittikotkahankkeen tutkimuslintu, kuusamolainen maakotka löytyi joulukuun puolivälissä ammuttuna Ukrainasta. Viime kesänä Etelä-Kuusamosta löytyneessä pesässä varttunut maakotkan poikanen rengastettiin ja varustettiin BirdLifen keräämin lahjoitusvaroin satelliittilähettimellä, jotta sen muuttomatkaa voitaisiin seurata. Koiraspoikanen nimettiin Klasuksi. Syyskuun lopussa Klasu lähti muuttomatkalle. Lokakuun puolivälissä se oli ehtinyt jo Novgorodin eteläpuolelle ja loka–marraskuun vaihteessa Venäjän ja Ukrainan rajaseudulle, […]

Pihabongaus-tapahtumassa lasketaan talvilintuja

Mediatiedote 7.1.2022 BirdLifen Pihabongaus, Suomen suurin luontotapahtuma, järjestetään tammikuun viimeisenä viikonloppuna 29.–30.1. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista. Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Kuka tahansa voi osallistua Pihabongaukseen. Koulut voivat […]

BirdLife: lintujen hämärämetsästys kiellettävä

Mediatiedote 22.11.2021 BirdLifen vuosikokoukseen Hyvinkäälle eilen kokoontuneet Suomen lintuyhdistysten edustajat ovat huolissaan vesilintujen hämärässä metsästämisestä. Hämärässä lintulajeja ei pysty varmuudella tunnistamaan ja myös muut toiminnan haitat lisääntyvät. Edustajien mukaan hämärässä metsästäminen pitäisi kieltää lailla. Metsästäjiltä edellytetään linnun tunnistamista ennen laukausta. Syyspukuisten sorsalintujen tunnistaminen on haastavaa jopa valoisaan aikaan päivällä, ja valon vähetessä tuntomerkkien näkeminen ja […]

BirdLife palkitsi vuoden 2021 ansioituneita lintuharrastajia

Mediatiedote 21.11.2021 Vuoden 2021 nuoreksi lintuharrastajaksi on valittu kirkkonummelainen Nico Niemenmaa. Vuoden retkikummiksi valittiin paimiolainen Petri Laine ja vuoden Tiira-yhdistyskäyttäjäksi lahtelainen Kari Reinikainen. Vuoden nuori lintuharrastaja BirdLife Suomi on valinnut kirkkonummelaisen 23-vuotiaan Nico Niemenmaan vuoden 2021 nuoreksi lintuharrastajaksi. Tunnustuksella halutaan kannustaa nuoria aktiiviseen lintuharrastus- ja järjestötoimintaan. Jo koulupoikana linnuista innostunut Niemenmaa retkeilee aktiivisesti kotikunnassaan ja […]

600 miljoonaa lintua hävinnyt Euroopasta 40 vuodessa

Mediatiedote 16.11.2021 Tänään julkaistun tutkimuksen mukaan EU:n alueelta on hävinnyt noin 600 miljoonaa pesivää lintuyksilöä vuoden 1980 jälkeen. Etenkin muutamat runsaslukuiset lajit ovat vähentyneet suuresti. Esimerkiksi varpusen kanta on pudonnut lähes 250 miljoonalla yksilöllä.   Uusi tutkimus paljastaa, että EU:n alueen pesimälinnuista on hävinnyt joka kuudes yksilö noin 40 vuoden aikana. Vuodesta 1980 vuoteen 2017 […]