Kuukauden nettivinkki

BirdLifen uutiskirjeestä nro 1, helmikuu 2021 … Milloin kevään ensimmäiset kiurut tai kuovit yleensä havaitaan Suomessa? Milloin kurkimuutto yltää Pirkanmaalle tai Pohjois-Karjalaan asti? Mitä muuttolintuja saapuu jo helmikuussa? Verkkosivuillamme kerrotaan, milloin eri lajit tavallisesti havaitaan ensimmäisen kerran. Taulukoihin on listattu 14 vuoden aineiston perusteella kunkin lajin ensimmäisen havainnon mediaanipäivä. Tietoja voi tarkastella sekä koko Suomesta […]

Pihabongauksessa nähtiin ennätysvähän hömötiaisia

Mediatiedote 1.2.2021 BirdLife Suomi järjesti viime viikonloppuna Pihabongaus-tapahtuman jo 16. kerran. Lumisen talven ansiosta keltasirkut olivat tänä vuonna hakeutuneet viime vuosia suuremmin joukoin ruokinnoille: niitä nähtiin nyt suurin määrä vuoden 2015 jälkeen. Pitkään runsastuneita, leudoista talvista hyötyneitä mustarastaita havaittiin joka kolmannella pihalla, vaikka talven marjatilanne oli kehno ja esimerkiksi tilhet ja räkättirastaat lähes kateissa. Marjalintujen […]

Osallistu Pihabongaukseen

Mediatiedote 28.1.2021 Lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjestää jokatalvisen Pihabongaus-tapahtuman ensi viikonloppuna 30.–31.1. Koronatilanteen rajoittaessa harrastusmahdollisuuksia Pihabongaus tarjoaa perheelle mukavaa yhteistä tekemistä. Suomen suurimmassa luontotapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tulokset kertovat talvisesta linnustostamme ja sen muutoksista. Jo 16. kertaa järjestettävän Pihabongauksen tuloksissa näkyvät esimerkiksi jo uhanalaisiksi luokiteltujen varpusen […]

Kuningaskalastajalla ennätysvuosi – talvehtijoita ei saa häiritä

Mediatiedote 2.12.2020 Kuningaskalastajalla on ollut ennätyksellisen hyvä pesimävuosi. Osa jää Suomeen ja yrittää talvehtia. Häirintä voi vaikeuttaa talvehtivien lintujen selviytymistä. BirdLife vetoaa ihmisiin, ettei kuningaskalastajia häiritä esimerkiksi valokuvaustarkoituksessa.   Tänä syksynä Suomessa on nähty tavallista enemmän kuningaskalastajia. Havaintoja on kirjattu syksyn aikana lähes 150 paikalta, ja koko vuodelta havaintoja on kertynyt yli 1 300. Säihkylintuihin kuuluva […]

Vielä viikonloppu aikaa aloittaa talvilintulaskenta

Luomus ja BirdLife Suomi tiedottavat: Talvilintulaskennat alkavat – osallistu sinäkin! Jokatalviset talvilintulaskennat alkavat jälleen syyslaskennalla, joka lasketaan 31.10.–15.11. välisenä aikana. Talvilintulaskennat ovat hauska tapa harrastaa lintuja muuten melko hiljaisena vuodenaikana. Laskennoilla kerätään arvokasta tietoa muun muassa kannankehityksistä eri elinympäristöissä, levinneisyyksistä ja runsauksista, talvisesta kuolleisuudesta ja vaelluslintujen liikkeistä. Jos olet kiinnostunut osallistumaan, kannattaa aluksi katsoa ohjeet […]

Viikonloppuna nähtiin näyttävää lintujen muuttoa

Mediatiedote 6.10.2020 Suomessa nähtiin viikonloppuna 3.–4.10. voimakasta ja monipuolista lintujen muuttoa. Satojatuhansia hanhia, pääosin tundra- ja metsähanhia, muutti leveänä rintamana Itä- ja Etelä-Suomen yli, kun itätuulet ohjasivat linnut tavallista läntisemmälle reitille. Parhailla paikoilla laskettiin päiväsaikaan kymmeniä tuhansia hanhia, ja muuttavien parvien ääntely jatkui vilkkaana myös yöllä. Hanhien muutto on edelleen jatkunut tämän viikon alussa. Myös […]

EuroBirdwatch seuraa lintujen muuttoa yli rajojen

Mediatiedote 1.10.2020 Tulevana viikonloppuna 3.–4.10. seurataan muuttolintuja noin 40 maassa BirdLifen EuroBirdwatch-tapahtumassa. Euroopan suurimpaan lintutapahtumaan osallistuu kymmeniätuhansia ihmisiä eri puolilla Eurooppa ja Keski-Aasiaa. BirdLife Suomi kannustaa ihmisiä nauttimaan syksyisestä luonnosta ja muuttolinnuista. Viikonloppuna eri puolilla maata järjestetään myös linturetkiä ja opastettua muutonseurantaa. Suurin osa muuttolinnuistamme on lähtenyt, mutta lokakuun alussa on vielä paljon nähtävää. Viikonlopun […]

Livekamera seuraa muutolle valmistautuvia kurkia

Mediatiedote 29.9.2020 Vaasan Söderfjärdenille asennettu BirdLifen livekamera seuraa syysmuutolle valmistautuvia kurkia. Söderfjärden on Suomen tärkeimpiä muutonaikaisia levähdysalueita kurjille sekä keväällä että syksyllä. Tänä syksynä paikalla on ollut enimmillään yli 9 000 kurkea. Kurjet saapuvat aamuisin ruokailemaan pellolle ja lentävät iltaisin yöpymään saaristoon. Eilisiltana laskettiin vielä noin 7 300 yöpymään lähtevää kurkea. Parin viikon sisällä ne lähtevät sopivan […]

Rariteettikomitean kokous Helsingissä 22.8.2020

22.8.2020 Rariteettikomitean 155. kokous järjestettiin 22.8.2020 Helsingissä. Kokouksessa käsiteltiin pöydällä olleiden ilmoitusten lisäksi 46 uutta havaintoilmoitusta. Kokouksessa hyväksyttiin A-kategoriaan Suomen toinen havainto harmaapääsirkusta (Parainen 10.5.2020) ja kolmas havainto nokitaskusta (Eurajoki 4.–16.7.2020). Lisäksi hyväksyttiin Suomen yhdeksäs valkoperäsirri (Keminmaa 28.5.2020), yhdeksäs ja kymmenes pääskykahlaaja (Pori 2.5.2020, Kaarina 11.6.2020) sekä E-kategoriaan eskimohanhi/eskimo- x lumihanhi (Sipoo 17.5.2020). Muita hyväksyttyjä […]

Metsästäjäliitto ja BirdLife Suomi: malttia vesilintumetsästykseen

Mediatiedote 19.8.2020   Vesilintujen metsästyskauden alkaessa BirdLife Suomi ja Metsästäjäliitto muistuttavat yhdessä lajintunnistuksen tärkeydestä ja kehottavat välttämään taantuvien lajien metsästystä.   Monen Suomessa tärkeän riistavesilinnun kanta on taantunut koko 2000-luvun ajan. Suuri osa vesilintulajeista on nykyisin uhanalaisia. Huoli taantuneista lajeista yhdistää Metsästäjäliittoa ja BirdLifea. – Useimpien riistavesilintulajien kanta ei edelleenkään osoita elpymisen merkkejä, ja niiden […]