Maailmassa lähes 1 500 uhanalaista lintulajia

Suomessa pesivä pohjansirkku arvioitiin vaarantuneeksi BirdLife International on tänään julkaissut uuden päivityksen maailman uhanalaisista lintulajeista. Maailman yli 10 000 lajista uhanalaisiksi on luokiteltu 1 460 ja silmälläpidettäviksi eli lähes uhanalaisiksi 1 029 lajia. Suomessa pesivistä lajeista pohjansirkku on nyt sijoitetttu kolmanneksi korkeimpaan uhanalaisuusluokkaan eli maailmanlaajuisesti vaarantuneeksi. Pohjansirkun maailman kanta on taantunut vähintään kolmanneksen noin kymmenessä vuodessa ja jopa 75 prosenttia edellisen […]

Auta meitä auttamaan

Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen vuonna 2010 perustettu hoitorinki auttaa loukkaantuneita luonnonvaraisia lintuja. Vuosittain rinkiläiset vastaavat yli kahteensataan lintuja koskevaan puheluun tai viestiin. Ilmoitetuista linnuista 30–40 tarvitsee hoitoa. Oulun seudulla loukkaantuneita lintuja hoidetaan Pihalinnun lintuhoitolassa, joka sijaitsee Korvensuoralla yksityistalon yhteydessä. PPLY:n hoitorinki tekee tiivistä yhteistyötä poliisin, pelastusviranomaisten, kaupungineläinlääkäreiden, elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ja suomalaisten eläintarhojen kanssa. Esimerkiksi kaikki Oulun […]

Talvilintulaskennat alkavat – liity mukaan kasvavaan joukkoomme!

Luonnontieteellinen keskusmuseo ja BirdLife Suomi tiedottavat Talvilintulaskennat täyttävät tänä vuonna 60 vuotta. Laskentakertojen lukumäärä on noussut vuoden 1956 reilusta sadasta viime vuosien vajaaseen 1700:aan. Alkuvuosina laskettiin vain yksi vuodenvaihteen laskenta talvessa. Vuodesta 1967 laskettiin myös kevätlaskenta helmi–maaliskuun vaihteessa ja vuodesta 1975 lisäksi syyslaskenta marraskuun alussa. Nykyään Luonnontieteellinen keskusmuseo toteuttaa laskennat yhteistyössä BirdLife Suomen kanssa. Talvilintulaskentakausi […]

Merimetso ei ole haittaeläin, 5.3.2010

BirdLife Suomi ja Suomen luonnonsuojeluliitto ovat tyrmistyneitä ympäristöministeriön uusista merimetson tappolupaohjeista. Järjestöt pitävät ohjeita uutena esimerkkinä hallituksen luonnonsuojeluvastaisesta politiikasta. Uudet merimetso-ohjeet ovat liioiteltuja ja vastaavat poliittisiin, eivät ekologisiin tai taloudellisiin  tarpeisiin. Ne on myös valmisteltu salassa ilman lausuntokierrosta. Merimetsot eivät uhkaa ammattikalastusta tai saaristoa, vaikka runsastuvatkin. Järjestöt muistuttavat, että merimetsokannan kasvu pysähtyy itsestään. Lajin vainoaminen […]

Lintuhavaintoja kaivataan kolmelta Pudasjärven suolta, 6.4.2009

Huhtikuussa 2009 käynnistyy ympäristövaikutusten arviontiprosessi kolmen Pudasjärven Livon kylän ympäristössä sijaitsevan suon turvetuotantosuunnitelmiin liittyen. Kaikilla kolmella suolla – Konttisuolla (Ukonsuolla), Ruostesuolla ja Vastasuolla – on luonnontilaisia, ojittamattomia osia. Soiden YVA-ohjelmat tulevat näkyville Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen YVA-sivuille. Lausunnot YVA-ohjelmista täytyy jättää 15.5. mennessä, mutta kokonaisuudessaan YVA-prosessi jatkunee ainakin tämän vuoden. PPLY:n suojelutoimikunta kannustaa jäseniä retkeilemään kesän 2009 […]

Harkintaa kahlaajarannoille, 17.3.2009

Rantalintujen pesimäkauden alkaessa toivomme jokaisen rannoille suuntaavan lintuharrastajan lukevan tämän viestin ja ottamaan siinä annetut ohjeet huomioon retkillään. Erityisesti viestin allekirjoittajat ovat huolissaan Perämeren rannikon uhanalaisten rantalintujen pesimämenestyksen turvaamisesta. Häirinnän vaikutukset ovat uhka rantakurvin, lapin- ja etelänsuosirrin sekä pikkutiiran populaatioille, mutta yhtä lailla huonosti suunniteltu ja ajoitettu oleskelu pesimäpaikoilla aiheuttaa tavallisempienkin lajien pesintöjen tuhoutumista. Viestin […]

Oulunseudun kerääntymisalueen laskenta 22.4.2007

Laskenta tehtiin osana meneillään olevaa IBA -alueiden tietojen päivitystä. Laskenta-alue kattoi pääosan Oulun seudun kerääntymisalueesta ja siihen osallistuivat seuraavat henkilöt (laskenta-alue): Mauri Leiviskä (Muhos), Juha Markkola (Hailuoto, Kirkkosalmi), Jorma Pessa (Liminganlahti ja rantapellot), Jukka Piispanen (Lumijoki ja Siikajoki), Reino Rajala (Muhos), Teemu Saarenpää (Muhos), Sami Timonen (Tyrnävä ja Kempele) ja Tuomas Väyrynen (Limingan pellot). Laskenta […]