BirdLife ja Metsästäjäliitto: malttia vesilintujen metsästykseen

Sorsastuskauden alkaessa BirdLife Suomi ja Suomen Metsästäjäliitto muistuttavat hyvistä metsästystavoista ja suosittelevat välttämään uhanalaisten riistasorsien metsästystä. Järjestöt suosittelevat, että metsästys kohdistettaisiin niihin lajeihin, joiden kannankehitys on pitkällä aikavälillä suotuisa. Näitä ovat tärkeimmät riistasorsamme sinisorsa, tavi ja telkkä. – Seurantojen mukaan monen uhanalaisen vesilintulajin kanta on vähentynyt suuresti 2000-luvulla. Niiden metsästystä pitää välttää, sillä metsästyskuolleisuuteen on […]

Sanginjoella aiempaa enemmän vanhan metsän lintuja

Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys toisti kesällä 2016 Oulun kaupungin omistamassa Sanginjoen ulkometsässä vuosina 1997–1998 ja 2006 tehtyjä lintulaskentoja. Tulokset antavat kuvan ulkometsän linnustossa viimeksi kuluneen lähes 20 vuoden aikana tapahtuneista muutoksista. Laskentojen mukaan ulkometsän vanhojen metsien indikaattorilajien parimäärät ovat kasvaneet. Yhtäältä metsässä ovat säilyneet siellä jo vuosikymmeniä esiintyneet lajit kuten kuukkeli ja pohjantikka. Toisaalta Sanginjoelle on […]