Valtakunnallinen atlastiedote 4 26.3.2025

Atlaskausi alkaa päästä kunnolla vauhtiin: varislinnut rakentavat jo pesiään, tikat rummuttavat, pyyt viheltävät ja metsätiaiset laulavat reviireillään.

Tänä vuonna hoidetaan lintuatlas tavoitteeseen eli selvitetään loputkin ruudut tyydyttävästi. Nyt onkin oiva aika lähteä maastoon hakemaan havaintoja alkukevään lajeista. Monien nyt aktiivisten lajien havaitseminen voi myöhemmin keväällä ja kesällä olla vaikeaa, joten ruudulta puuttuvat lajit kannattaa etsiä nyt! Ruudun puutelistasta voit helposti tarkistaa, puuttuko ruudulta juuri alkukevään lajeja. Puutelistan löydät atlaksen tulospalvelun kautta valitsemalla ensin atlasruudun ja sitten sivun lopun linkkilistasta kohdan ”puutelista”.

Reviireillään laulaville, huhuileville ja rummuttaville linnuille merkitään pesimävarmuusindeksi 2 (havaittu vain kerran) tai indeksi 4 (havainto samalta paikalta vähintään kahdelta päivältä). Muuttaville tai talvehtiville linnuille ei merkitä näitä pesimävarmuusindeksejä.

Pöllöjä

Käynnissä on mielenkiintoinen pöllökevät. Helmipöllöjä on monin paikoin havaittu enemmän kuin pitkiin aikoihin:

https://www.birdlife.fi/helmipollo-2025/

Myös muita hyvinä myyrävuosina runsaana pesiviä pöllöjä, kuten viirupöllöjä, on havaittu paljon. Pöllöjen aktiivinen soidinaika kannattaa hyödyntää nyt, kun niitä on äänessä. Esimerkiksi helmipöllön atlaskartta on vielä varsin aukkoinen:

https://tulokset.lintuatlas.fi/species/MX.29038

Lapin retkiä

Luomuksen ja BirdLifen atlasretkelle Lappiin 23.6.–6.7.2025 on vielä tilaa muutamille osallistujille. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan:

https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/lapin-atlasretki-2025/

Lappiin kaivataan myös omatoimiretkeilijöitä. Atlasretket suositellaan tulevana kesänä suuntaamaan Lapissa priorisoituihin atlasruutuihin. Tutustu priorisoituihin ruutuihin ja varaa omasi: https://lintuatlas.fi/lapin-priorisoinnit/

Varaukset ja luvat

 Tue atlasta laskemalla vakiolinja, jota ei ole atlaskaudella vielä laskettu. Erityisen arvokkaita ovat linjat, jotka sijaitsevat tyydyttävää heikommalla atlasruudulla. Lisätietoa: https://lintuatlas.fi/alueet/

Retkeilyyn rajavyöhykkeellä tai rajoitetun liikkumisen alueella tarvitaan lupa. Rajavyöhykeluvan ohjeet: https://lintuatlas.fi/alueet/. Suojelualueiden liikkumislupa pitää hakea vähintään 2 kuukautta ennen retkeilyä: https://www.metsa.fi/maat-ja-vedet/luvat/tutkimus-ja-liikkumisluvat/

Lisätietoa ympäristöministeriön rahoittamasta lintuatlaksesta Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja BirdLife Suomen sivuilla:

https://lintuatlas.fi/   sekä   https://www.birdlife.fi/lintuatlas/

Lintuatlaksen tulospalvelu (lajit, ruudut, yhdistykset, havainnoijat): https://tulokset.lintuatlas.fi/

Lappi: https://tulokset.lintuatlas.fi/society/lappi, https://lintuatlas.fi/lapin-priorisoinnit/ sekä Lapin retkeily: https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/lapin-suurruutujen-retkeily/.

Lintuatlashavainnot ilmoitetaan Luomuksen tai BirdLifen havaintopalveluihin. Lisätietoa:

https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/atlashavainnot-tiiraan/

https://lintuatlas.fi/havaintojen-tallentaminen/

Osallistu ilmoittamalla lintuhavaintosi ja merkitsemällä havaintoon pesimävarmuusindeksi. Indeksit:

https://lintuatlas.fi/indeksit/   sekä   https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/ohjeita/

 

Lintuatlasruudut, valitse karttataso ”Atlasruudukko” ja halutessasi ”Lintuatlasruudut yhdistyksittäin”: https://laji.fi/map. Tai tulospalvelussa Ruudut: https://tulokset.lintuatlas.fi/grid

Lisätietoa mm. pesimävarmuussummasta ja selvitysasteesta: https://lintuatlas.fi/materiaalia/

Posted in Atlas-tiedotteet, Birdlife, Luomus, Uutiset.