Tornien taistossa uusi lajiennätys

Taavi Sulander, Tero Laiho ja Panu Muhli osallistuivat Tornien taistoon 4.5.2024 Inkoon Kopparnäsissä ja kunnioittivat inkoolaisen Lasse J. Laineen muistoa surunauhoin. Kuva: Panu Muhli

Mediatiedote 4.5.2024

BirdLife Suomen Tornien taisto -tapahtumaan osallistuttiin tänään yli 300 lintutornissa ympäri maan. Kahdeksan aamutunnin aikana Pyhäjoen Parhalahdella havaittiin peräti 122 lintulajia, mikä on tapahtuman uusi ennätys.

100 lajin raja rikki 18 tornissa

Tornien taisto järjestettiin tänään viime kesänä edesmenneen Lasse J. Laineen muistolle. Hänen ideastaan syntyi aikanaan ensimmäinen Tornien taisto, jonka Eläinmaailma-lehti järjesti keväällä 1994. Vuonna 2000 tapahtuma siirtyi BirdLifelle. Tänään torneissa havainnoi ja vieraili noin 4 000 ihmistä.

Lintuja havainnoitiin vaihtelevassa säässä. Itä-Suomessa aamu alkoi sateisena, mutta suurimmassa osassa maata heikkotuulisessa poutasäässä. Näkyvää muuttoa kuvailtiin lähes kaikkialla heikoksi. Viime päivien lämmin sää oli kuitenkin tuonut melko runsaasti hyönteissyöjälintuja. Kirjosieppoja havaittiin lähes joka toisessa tornissa, käkiä kuultiin 80 tornissa ja satakieliä yli 50 paikassa.

Vähintään sata lajia havaittiin peräti 16:ssa rannikkoalueen tornissa Hailuodon ja Virolahden välillä. Myös kahdessa sisämaan tornissa Parikkalassa rikottiin täpärästi sadan lajin raja. Eniten lajeja havaittiin Pyhäjoella Parhalahden kalasatamassa, jossa tehtiin tapahtuman uusi ennätys 122 lajilla. Pohjoisimmassa mukana ollessa tornissa Inarin Kaamasessa yllettiin 27 lajiin.

Tapahtuman aikana klo 5–13 torneista havaittiin kaikkiaan yli 200 lajia. Yleisimmät eli useimmista torneista havaitut lajit olivat peippo, varis, västäräkki, sepelkyyhky ja sinisorsa. Päivän harvinaisimmat linnut olivat amerikanhaapanat Parikkalassa ja Lapinjärvellä. Muita harvinaisuuksia olivat muun muassa ruokosirkkalintu Helsingissä, avosetti Oulussa, kiljukotka Kuopiossa sekä pussitiainen Pukkilassa.

Pohjoismainen yhteistapahtuma

Tornikisaa on jo vuosia käyty samaan aikaan myös Ruotsissa ja Tanskassa. Tänään Ruotsissa mukana oli yli 100 tornia, joista kuudessa yllettiin vähintään sataan lajiin. Eniten lajeja (109) havaittiin Farhultsvikenillä Skånessa. Tanskassa jäätiin kaikkialla alle sadan lajin.

Tornien taistossa joukkueet pyrkivät pelkästään lintutornissa havainnoiden näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia kahdeksassa tunnissa. Samalla opastetaan yleisöä ja tehdään lintuharrastusta tunnetuksi. Joukkueiden osallistumismaksuilla tuetaan tänä vuonna selkälokkien satelliittiseurantaa. Tornien taisto järjestetään vuosittain toukokuun alussa.

Pihatapahtuma jatkuu vielä huomenna

Tänä viikonloppuna voi osallistua myös Bongaa päivä pihalla -tapahtumaan, joka jatkuu vielä huomenna. Tapahtumassa lintuja havainnoidaan kotipihassa tai mökillä ja sen välittömässä läheisyydessä. Tarkoituksena viettää mukava lintupäivä nauttien lähiluonnosta. Samalla lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan omasta pihasta vuorokauden aikana.

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: svartvit flugsnappare (kirjosieppo), gök (käki), näktergal (satakieli), bofink (peippo), kråka (varis), sädesärla (västäräkki), ringduva (sepelkyyhky), gräsand (sinisorsa), amerikansk bläsand (amerikanhaapana), vassångare (ruokosirkkalintu), skärfläcka (avosetti), större skrikörn (kiljukotka), pungmes (pussitiainen)

 

VALOKUVA vapaasti julkaistavaksi Tornien taistosta uutisoitaessa (kuva: Jan Södersved)

 

LISÄTIETOJA

tiedottaja Jan Södersved, p. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry

Posted in Birdlife, Pinnat ja rallit, Uutiset.