PPLY järjestää kevään tapaan vielä opastetun lintujen tarkkailu- ja kävelyretken Oulussa. Keväällä pohjoiseen muuttaneet linnut toivotetaan tervetulleiksi matkallaan takaisin etelään. Joko "Tunnista 100-lintulajia" haaste on täynnä? Vieläkö lajeja puuttuu? Viimevuonna yli 1700 ihmistä ilmoitti havainneensa vähintään 100 lintulajia vuoden aikana, vielä on aikaa saada tavoite kasaan :) Vai lähdetkö kenties haalimaan lisää lajeja viimevuoden havaintomäärän […]
TV 1 Aamu-tv:n Luonto lähellä -sarja tutustuu tervapääskyn pesintään Virolahdella. Jakso esitetään keskiviikkona 10.9.2018 TV1 klo 08:13 Linturengastaja Heikki Kolunen on tutkinut tervapääskyn pesimäbiologiaa jo yli 40 vuoden ajan Virolahdella Harjun oppimiskeskuksen 1907 rakennetussa koulutalossa. Tervapääskyn pesintä onnistui tänä kesänä hyvin, mutta kokonaisuudessaan Harjun nykyinen pesimäkanta jää noin puoleen 90-luvun parimääristä. Tervapääskyn kannan romahduksen syytä […]
Tervetuloa tututumaan Lasten Lintukerhoon! Jo vuodesta 2013 pyörinyt lasten lintukerho starttaa syyskuussa ja ensimmäinen kerta on kaikille avoin tutustumiskerta! Lintukerhossa pyritään herättämään lapsissa kiinnostus lintuihin ja luontoon yleensä. Kerhotoiminnan pääasiallinen sisältö oli lintujen tarkkailu ja niiden ekologiaan tutustuminen sekä lasten lintutietämyksen parantaminen. Kerhokerrat alkavat syyskuussa pyöriä kerran viikossa tiistaisin. Kerho on suunnattu lapsille 7 ikävuodesta […]
Raahen Alueen Lintuharrastajat Surnia ry: n johtokunta päätti että Surnian Syysralli 2018 ajetaan syyskuun 15.päivä lauantaina ja kilpailualueena on Pyhäjoki.