Talvilintuja laskemaan

Luonnontieteellinen keskusmuseo ja BirdLife Suomi tiedottavat:

Talvilintulaskennan joulujakso alkaa lauantaina 23.12. ja päättyy
sunnuntaina 7. tammikuuta. Talvilintulaskennoilla kerätään arvokasta tietoa
muun muassa kannankehityksistä eri elinympäristöissä, levinneisyyksistä ja
runsauksista, talvisesta kuolleisuudesta sekä vaelluslintujen liikkeistä.
Samalla se on hauska tapa harrastaa lintuja muuten melko hiljaisena
vuodenaikana. Viime talvena ahkeroitiin lähes 1700 laskentakertaa!

Jos olet kiinnostunut osallistumaan, kannattaa aluksi katsoa ohjeet
Linnustonseurannan sivuilta: https://www.luomus.fi/fi/talvilintulaskennat

Tuloksia pääsee katsomaan tulossivuilta: http://koivu.luomus.fi/talvilinnut/

Jos talvilintujen tuntemuksesi on hyvä, voit perustaa oman laskentareitin,
jota lasketaan samalla tavoin vuodesta toiseen. Voit myös lähteä
tutustumaan talvilintulaskentaan jonkun muun reitille. Mahdollisuuksia
tutustumiseen kannattaa kysellä esimerkiksi paikallisyhdistysten
sähköpostilistoilla ja tulospalvelusta näet ketkä ovat aktiivisia
laskijoita kotiseudullasi. Tällä hetkellä laskennat painottuvat etelään,
joten erityisesti Pohjois-Suomeen kaivattaisiin lisää laskijoita. Myös
etelässä on runsaasti tilaa uusille reiteille ja monet vanhat reitit
kaipaavat uusia laskijoita. Etelässä vesistöjä ja metsiä kattavat reitit
ovat erityisen tervetulleita.

Ennen uuden reitin perustamista kannattaa olla yhteydessä
Linnustonseurantaan, ettei tuleva reitti ole päällekkäinen jo olemassa
olevan reitin kanssa. Vaihtoehtoisesti voit myös elvyttää vanhan reitin,
jota ei enää lasketa. Jos olet kiinnostunut vanhan reitin elvyttämisestä,
Linnustonseurannalta saa karttoja ja tarkempia tietoja reiteistä, joita ei
enää lasketa. Linnustonseurannan sivuilta löytyy ohjeet laskentojen
ilmoittamiseen. Havainnot voi ilmoittaa joko sähköisellä tai paperisella
lomakkeella.

Tätä viestiä toivotaan välitettävän eteenpäin paikallisverkkoihin.

Linnustonseuranta ja BirdLife Suomi toivottavat antoisia laskentoja!

Päivi Sirkiä                                                   Tero Toivanen
Luomus, Linnustonseuranta                         BirdLife Suomi
linnustonseuranta@luomus.fi                       tero.toivanen@birdlife.fi
puh. 050 318 2334

Linnustonseuranta Facebookissa: https://www.facebook.com/Linnustonseuranta/

Posted in Havainnot, Uutiset.