Suomen toinen kyläpöllönen löytyi Hämeenlinnasta

BirdLife Suomi tiedottaa 23.5.2018

 

Hämeenlinnasta löytyi eilen kevään toistaiseksi harvinaisin lintu, huippuharvinainen kyläpöllönen. Leila Uotila kuvasi Lammilla päivälevolla torkkuneen pöllön ja laittoi kuvan myöhemmin illalla linturyhmään Facebookissa. Hän arveli lintua sarvipöllöksi pienten korvatupsujen vuoksi, vaikka ihmettelikin pöllön pientä kokoa. Se oli vain vähän varpuspöllöä isompi.

Lintuharrastajat määrittivät pian pöllön kuvista kyläpöllöseksi, joka on havaittu vain kerran aikaisemmin Suomessa, Hämeenlinnassa silloinkin. Kesä-heinäkuussa 2011 kyläpöllönen kuultiin ja nähtiin Hauholla runsaan 20 kilometrin päässä eiliseltä havaintopaikalta. Kyläpöllönen pesii Etelä-Euroopasta itään Mongolian pohjoispuolelle, Suomea lähinnä Mustanmeren pohjoispuolella Ukrainassa ja Venäjällä.

Ennen kyläpöllöstä kevään harvinaisimmat linnut olivat puolitoista viikkoa sitten Loviisassa nähty Suomen neljäs valkosiipikiuru ja viime torstaina Tohmajärvellä nähty aavikkohaukka. Toukokuu on perinteisesti kevään parasta aikaa lintuharvinaisuuksille. Lintujen kevätmuutto jatkuu vielä muutaman viikon kesäkuun puolelle.

Havainto kyläpöllösestä olisi jäänyt varmistamatta ilman valokuvaa. Määrittäminen edes jonkinlaisesta valokuvasta on aina helpompaa kuin sanallisen kuvauksen tulkitseminen.

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: dvärguv (kyläpöllönen), vitvingad lärka (valkosiipikiuru), tatarfalk (aavikkohaukka)

VALOKUVA kyläpöllösestä Hämeenlinnan Lammilla 22.5.2018 vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä, kuvaajan nimi (Leila Uotila) mainittava: https://bit.ly/2Lms90Y

LISÄTIETOJA

tiedottaja Jan Södersved, p. 040 5555 393, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry

(tiedote on luettavissa myös osoitteessa https://www.birdlife.fi/tiedote-20180523/)

Posted in Uutiset.