RK tiedottaa viikonlopun kokouksesta

RK:n kokous Helsingissä 14.1.2012

Rariteettikomitean kokouksessa Helsingissä 14.1.2012 käsiteltiin pöydällä
olevien havaintojen lisäksi 150 uutta havaintoilmoitusta. Pöytää
putsattiin esimerkiksi käsittelemällä toistakymmentä havaintoa
tristis-alalajin tiltalteista. Alalajin määrityskriteerejä linjattiin
uudelleen niin, että kokouksessa hyväksyttiin muun muassa kautta aikain
ensimmäiset maastohavainnot syksyisistä linnuista. Alalajilta vaadittavat
tuntomerkit ja piirteet eivät kuitenkaan muutu linjauksen myötä
(määrityskriteereistä tarkemmin viimeistään tulevassa RK-katsauksessa).

Maalle uutena lintulajina hyväksyttiin 5.9.2011 Espoossa kurkiparven
matkassa muuttanut hietakurki Grus canadensis. Sama lintu havaittiin myös
6.-9.9. paikallisena Virossa (havainto on Viron RK:n hyväksymä). Havainto
sijoitettiin kategoriaan A, eli havainnon tulkittiin koskevan ilmeisesti
luonnonvaraisesti harhautunutta lintua. Maassamme on nyt havaittu
hyväksytysti 467 lintulajia (kategoriat A, B, C yhteensä).

Muita kokouksessa hyväksyttyjä suurharvinaisuuksia vuodelta 2011 olivat
mm. Suomen toinen välimerenlokki (22.10. Oulu) ja neljäs vuoriuunilintu
(10.9. Hanko) sekä pitkäjalka (20.-22.6. Maalahti; aiemmin on hyväksytty
havainnot todennäköisesti samasta yksilöstä Limingassa ja Närpiössä),
paksujalka (27.7. Lappeenranta), tundravikla (25.9. Imatra),
tundrakurppelo (26.-31.8. Pori), mongoliankirvinen (20.-22.10. Kajaani),
arotasku (30.4. Taipalsaari, 19.8.-7.9. Taivalkoski, 11.-13.11. Pori,
10.-17.11. Kajaani), aavikkotasku (21.-23.10. Naantali, 5.11.
Länsi-Turunmaa [nyk. Parainen]) ja punapyrstölepinkäinen (21.11.-3.12.
Oulunsalo).

Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin maamme toinen havainto siperiantavista
Anas formosa (29.5.-8.6. Jyväskylä). Havainto sijoitettiin kuitenkin
D-kategoriaan eli kyseisen yksilön ei tulkittu riittävällä varmuudella
harhautuneen meille luonnonvaraisesti. Myös Ruotsissa siperiantavit (13
havaintoa) on arvioitu tähän kategoriaan. Myöskään Suomen ensimmäistä
havaintoa 26.-27.4.1994 Ilmajoen Alajoelta ei ole laskettu
luonnonvaraisesti harhautuneeksi, vaan renkaallinen lintu tulkittiin
aikanaan tarhakarkulaiseksi (E-kategoria).

RK ei tarkasta 1.1.2012 alkaen havaintoja seuraavista lajeista:
amerikantavi, punapäänarsku, käärmekotka, palsasirri, isovesipääsky,
aroharmaalokki, nummikirvinen ja mustapäätasku Saxicola rubicola. Ne
siirtyvät alueellisten harvinaisuuskomiteoiden vastuulle.

Seuraava RK:n kokous pidetään 3.-4.3.2012, jolloin käsitellään viimeiset
vuoden 2011 harvinaisuuskatsaukseen ehtivät havainnot. Tähän kokoukseen
tarkoitetut sähköiset havaintoilmoitukset pyydetään lähettämään samalla
sähköpostiviestillä sekä RK:n sihteerille että alueelliselle
harvinaisuuskomitealle viimeistään 31.1.2012 mennessä. Mahdolliset
paperilla palautettavat lomakkeet pyydetään lähettämään ensisijaisesti
alueellisen harvinaisuuskomitean kautta samalla aikataululla.

William Velmala

Posted in ARK/RK-tiedotteet, Uutiset.