Muuttolintujen suojelu syysretken teemana

Mediatiedote 26.9.2023

Tulevana viikonloppuna 30.9.–1.10. Suomessa ja muissa Euroopan maissa seurataan lintujen syysmuuttoa osana BirdLifen EuroBirdwatch-tapahtumaa. Euroopan suurin lintutapahtuma on järjestetty lokakuun alussa vuodesta 1993.

EuroBirdwatch-tapahtumalla halutaan kiinnittää huomiota muuttolintujen suojeluun. Muuttolinnut kohtaavat matkallaan monia vaaroja, joista suurimpia ovat ilmastonmuutos, tehostunut maankäyttö sekä laiton metsästys. BirdLifen tavoite on turvata linnuille tärkeiden elinympäristöjen säilyminen pesimäalueilla, muutonaikaisilla levähdyspaikoilla ja talvehtimisalueilla.

BirdLife Suomi kannustaa ihmisiä nauttimaan syksyisestä luonnosta ja muuttolinnuista. Viikonloppuna eri puolilla maata järjestetään myös linturetkiä ja opastettua muutonseurantaa.

Suurin osa muuttolinnuistamme on lähtenyt, mutta viime päivinä on muuttanut esimerkiksi runsaasti peippoja ja kuusitiaisella on meneillään ennätysvaellus. Syys–lokakuun vaihde on hyvää aikaa myös kurkien ja sepelkyyhkyjen muutolle sekä itäisille lintuharvinaisuuksille.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: bofink (peippo), svartmes (kuusitiainen), trana (kurki), ringduva (sepelkyyhky)

 

LISÄTIETOJA

tiedottaja Jan Södersved, p. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry

Posted in Uutiset.