Lintumessut palaavat ensi lauantaina

Kuva: Teemu Lehtiniemi

Mediatiedote 6.6.2022

BirdLife Suomi järjestää lintumessut ensi lauantaina 20.8. Helsingin Viikissä klo 10–16.

Viidennen kerran järjestettävässä lintuharrastustapahtumassa on kuvaesityksiä, esitelmiä, opastettuja linturetkiä, lintuharrastusvälineiden esittelyä ja muuta lintuaiheista ohjelmaa. Lapsille ja lapsenmielisille on oma puuhateltta.

Opastetuilla lintukävelyretkillä tutustutaan Viikin koetilan peltojen lintuihin asiantuntevan oppaan johdolla. Osa retkistä on suunnattu lapsille ja perheille. Aamuvirkuille on tarjolla kaksi pitempää retkeä, joille ilmoittaudutaan ennakkoon.

Ulkona olevalla ohjelmalavalla Paul Segersvärdin vieraiksi istahtavat muun muassa toimittaja Minna Pyykkö, laulaja-lauluntekijä Jimmy Träskelin ja linnunpönttöasiantuntija Urpo Koponen. Ohjelmasaleissa kuullaan esityksiä sääksestä, käestä, kehrääjästä, vesilinnuista sekä Virosta linturetkikohteena. Omia kuviaan esittävät luontokuvaajat Jari Peltomäki, Arto Juvonen ja Onni Rantanen. Lisäksi esillä on Kari Auvisen non stop -kuvaesitys.

”Suositut lintumessut järjestettiin viimeksi kolme vuotta sitten. Koronaepidemian vuoksi kaksi edellistä vuotta jäivät väliin, joten tapahtumalle on nyt kysyntää. Messuille ovat tervetulleita kaikki linnuista kiinnostuneet”, kannustaa toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa BirdLife Suomesta.

Lintumessut järjestetään osoitteessa Koetilantie 1. Messualueelle on vapaa pääsy.

 

LISÄTIETOJA

toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa, p. 010 406 6207, aki.arkiomaa(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry


Alkuperäinen tiedote: https://www.birdlife.fi/tiedote-20220816/

Posted in Birdlife, Uutiset.