Lintumessut kokoaa linnuista kiinnostuneet Helsinkiin

Lintumessut järjestetään ensi lauantaina 26.8. Helsingin Viikissä.
Lintuharrastuksen messutapahtumassa klo 10-17 on
lintuharrastusvälineiden esittelyä, opastettuja linturetkiä ja
lintuaiheista ohjelmaa. Messualueelle on vapaa pääsy. 

Messuilla on mukana muun muassa lintuharrastusvälineiden maahantuojia,
matkanjärjestäjiä ja lintuharrastusjärjestöjä. Ohjelmalavalla esiintyvät
maailmankuulut luontokuvaajat MARKUS VARESVUO ja JARI PELTOMÄKI,
linnunpönttöasiantuntija URPO KOPONEN ja monia muita. Ohjelmassa on myös
esitykset esimerkiksi lintujen rengastuksesta ja lintujen
äänittämisestä. Esiintyjiä haastattelee PAUL SEGERSVÄRD. 

Messujen ajan järjestetään opastettuja kävelyretkiä tunnin välein klo
11-16. Linturetkillä tutustutaan Viikin koetilan peltojen lintuihin
asiantuntevan oppaan johdolla. Aamuvirkuille on lisäksi tarjolla klo 8
pitempi retki, jolle ilmoittaudutaan ennakkoon. Retkille lähdetään
Gardenian kasvihuoneen pääovelta, messualueen reunalta. 

_"Lintumessut järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna, ja
tapahtumalle oli selvästi kysyntää. Messuille ovat tervetulleita kaikki
linnuista kiinnostuneet. Paikalla olevilta asiantuntijoilta voi kysellä
linnuista mitä tahansa"_, kannustaa toiminnanjohtaja AKI ARKIOMAA
BirdLife Suomesta. 

Lintumessujen järjestäjinä ovat BirdLife Suomi ja Suomen Lintuvaruste
Oy. Messut järjestetään Viikissä osoitteessa Koetilantie 1. 

LISÄTIETOJA 

www.birdlife.fi/lintumessut 

toiminnanjohtaja Aki Arkiomaa, p. 040 547 6175,
aki.arkiomaa(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry 

(luettavissa myös osoitteessa https://www.birdlife.fi/tiedote-20170823/
[1])
Posted in Uutiset.