Erittäin uhanalainen selkälokki on BirdLifen vuoden lintu

Selkälokki. Kuva Raimo Sundelin

Mediatiedote 14.5.2024

BirdLife Suomen vuoden lintu 2024 on erittäin uhanalainen selkälokki. Suomessa esiintyvä selkälokin mustaselkäinen alalaji on maailman suomalaisin lintu. Sen maailmankannasta noin puolet pesii meillä. Lajin nykyinen pesimäkanta selvitetään tänä kesänä.

 

Selkälokin pesimäkanta on vuoden lintu -hankkeissa selvitetty jo kahdesti aikaisemmin: vuosina 2003 ja 2013. Tulokset osoittavat lajin vähenevän nopeasti. Vuonna 2013 selkälokkeja arvioitiin pesivän Suomessa enää noin 7 000 paria.

Selkälokkien väheneminen johtuu muun muassa talvehtimisalueilla saaduista ympäristömyrkyistä, minkin aiheuttamista pesätuhoista ja kilpailusta harmaalokin kanssa. Ihmisen aiheuttama häiriö johtaa usein pesintöjen epäonnistumiseen, ja selkälokkeja myös ammutaan, kun laji sekoitetaan rauhoittamattomiin harmaa- ja merilokkeihin.

Selkälokin suojelemiseksi tärkeää on antaa linnuille pesimärauha. Merensaaristossa ja järvien selkävesillä useimmiten yhdyskuntina pesivän selkälokin pesimäpaikoille ei pidä rantautua. Pitkiä ravinnonhankintalentoja tekevien selkälokkien pesimä- ja ruokailupaikat sekä lentoreitit on otettava huomioon myös esimerkiksi tuulivoimarakentamisen suunnittelussa.

Tulevan kesän selkälokkikartoituksia koordinoivat BirdLifen alueelliset jäsenyhdistykset. Kaikki havainnot selkälokista ovat tervetulleita, ja ne voi ilmoittaa BirdLifen Tiira-lintutietopalveluun. BirdLife toivoo myös tietoja esimerkiksi pesimäkolonioiden häirinnästä tai muista lajin pesintää uhkaavista tekijöistä.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: silltrut (selkälokki), gråtrut (harmaalokki)

 

VALOKUVA selkälokista vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä, kuvaajan nimi (Raimo Sundelin) mainittava

 

LISÄTIETOJA

suojeluasiantuntija Tero Toivanen, p. 010 406 6203, tero.toivanen(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry


Alkuperäinen tiedote: https://www.birdlife.fi/tiedote-20240514/

Posted in Birdlife, Uutiset.