Merimetsokanta pieneni hieman

Tiedote 9.8.2019 klo 8.25 Kesällä 2019 merimetsojen pesiä laskettiin noin 25 700 kappaletta Suomen merialueilla. Pesimäkanta väheni neljällä prosentilla eli tuhannella pesällä edellisvuodesta. Merimetson pesimäkannan ollessa jo lähellä suurinta kantokykyään myös merikotkan saalistus pienentää maamme merimetsokantaa. Merimetsoja pesimäluodolla. Kuva Antti J. Lind. Merimetsokanta kasvoi nopeasti vuoden 1996 kymmenestä parista vuoden 2014 yli 20 000 pariin. […]

Valkoposkihanhien väheneminen pääkaupunkiseudulla taittui

Tiedote 7.8.2019 klo 8.45 Valkoposkihanhipoikueita Arabianrannassa. Kuva Riku Lumiaro. Helsingin ja itäisen Espoon puistonurmikoilla laiduntavien valkoposkihanhien kokonaismäärä kasvoi yhdeksäntoista prosenttia viime vuodesta. Poikueiden määrä kasvoi kymmenen prosenttia ja poikasten kokonaismäärä 24 prosenttia vuodesta 2018. Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin kaupungin tutkijat laskivat yhteensä 5 630 valkoposkihanhea, joista poikasia oli 544 yksilöä. Heinäkuun lopussa tehdyssä laskennassa havaittiin […]

BirdLifen ja PPLY:n tiedote ja kannanotto merihanhen vähenemisestä

MERIHANHIKANTAA UHKAA JYRKKÄ VÄHENEMINEN – METSÄSTYSRAJOITUKSIA TARVITAAN Merihanhien määrä niiden tärkeimmillä sulkimisalueilla Pohjois-Pohjanmaalla on tuoreiden havaintojen mukaan romahtanut. Vähenemisen taustalla voi olla viime elokuussa aikaistettu merihanhen metsästys pelloilta. Suomen tärkeimmällä merihanhien sulkimisalueella Hailuodon Isomatalalla hanhia havaittiin heinäkuun 2019 alussa vain 1350 yksilöä, mikä on alhaisin luku sitten vuoden 1999. Määrä on vain 24 prosenttia huippuvuodesta […]

PPLY:n tiedote meriveden nousun aiheuttamista tuhoista

Kova etelänpuoleinen tuuli nosti 31.5.2019 Pohjois-Perämeren veden vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen korkealle, Oulussa metrin ja Kemissä 1,2 metriä keskivesitason yläpuolella. Alavilla rannoilla suurin osa vesi-ja rantalintujen pesistä on tuhoutunut. Perämerellä vuorovesi-ilmiö on olematon, mutta tuulet ja ilmanpaineenmuutokset aiheuttavat suuria meriveden pinnan korkeusvaihteluita. Kovien aaltojen ja pärskeitten vaikutus lisää tuhoa. Suurimmat meriveden korkeusvaihtelut ovat loppusyksyllä ja talvella, […]

Kesän mielenkiintoiset laulajat

Kesän mielenkiintoiset laulajat 2000-luvulla -taulukkoa päivitetään tämän vuoden osalta perinteiseen tapaan PPLY:n sivuilla: Havainnot – Havaintotilastoja – Kesän mielenkiintoiset laulajat http://www.pply.fi/havainnot/havaintotilastoja/kesan-mielenkiintoiset-laulajat/ http://www.pply.fi/havikset/tilastot/laulajat2000luvulla.xlsx Luhtakanoja on havaittu viime vuoden ennätystä sivuava määrä, 19. Muuten näyttää melko hiljaiselta. Laita omiin havaintoihisi linnun paikka / suunta. Helpottaa merkittävästi koontihavaintojen tekoa.

Pönttöbongauksessa tarkkaillaan pihapiirin pönttölintuja

Mediatiedote 27.5.2019 BirdLife Suomi järjestää runsaan viikon kuluttua 8.–9.6. Pönttöbongaus-tapahtuman. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa tarkkaillaan linnunpöntöissä pesiviä lintuja. Tapahtuman tavoitteena on kerätä tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan.   Tiedote kokonaisuudessaan osoitteessa https://www.birdlife.fi/tiedote-20190527/

Kevätrallin tulokset

Kevätrallin tulokset löytyvät sivulta https://www.pply.fi/pinnat-ja-rallit/linturallit/kevatralli-2019/. Niihin tulee vielä pieniä tarkistuksia unenpöpperössä tehtyjen kiroitsuvirheiden osalta. Joukkueet 9 Taivalkosken kiertäjät ja 10 Ääniharavat eivät olleet purussa. Niiden lajit on lisätty äänestystaulukon loppuun.

Kevätralli 25.-26.5.!

Perinteinen PPLY:n kevätralli lähestyy! Katso täältä tarkemmat tiedot: https://www.pply.fi/pinnat-ja-rallit/linturallit/kevatralli-2019/ Joukkueiden olisi suotavaa ilmoittautua: seijarannikkoster@gmail.com mutta mukaan saa tulla muutenkin, jos joukkueen kasaaminen jää viime tinkaan. PPLY:n listalla voi kysellä joukkuetta, jos ei sellaista ole ja haluaa mukaan ralliin. t. Esa H

Tauvon lintuaseman blogi taas aktiivisena

Matti Tynjälä ja Sami Luoma avasivat kevätkauden Tauvon lintuasemalla 13.5.2019. Aseman toimintaa voi seurata blogisivulta http://tauvonlintuasema.blogspot.com/. Sinirintoja on ollut liikkeellä poikkeuksellisen paljon.