Joutsenbongauksessa yli 50 000 joutsenta – nuoria vähän

BirdLife Suomen viime viikonloppuna järjestämässä Joutsenbongauksessa
havaittiin yhteensä noin 52 100 laulujoutsenta. Joutsenhavaintoja kertyi
yhteensä 1 557, ja niitä saatiin koko maasta Ahvenanmaalta Utsjoelle.
Syksyinen joutsenkantamme selvitettiin nyt neljättä kertaa.

Eniten laulujoutsenia havaittiin Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa.
Pohjois-Pohjanmaalla laskettiin yli 10 000 laulujoutsenta,
Keski-Pohjanmaalla yli 6 000 ja Pohjois-Savossa lähes 5 000. Etelä- ja
Länsi-Suomessa joutsenmäärät olivat nyt selvästi pienempiä kuin
edellisissä Joutsenbongauksissa. Lapin ja Kainuun joutsenet olivat jo
lähteneet muutolle.

Suomen kunnista Kalajoella ja Kuopiossa havaittiin yli 2 000
laulujoutsenta. Tuhannen linnun raja ylitettiin myös Kiuruvedellä,
Kouvolassa, Limingassa, Muhoksella, Pyhäjoella, Torniossa ja Tyrnävällä.
Suurimmat yksittäiset kerääntymät havaittiin Tyrnävän Parraksessa (1 272
joutsenta), Pyhäjoen Juurakossa (1 028) ja Vaasan Söderfjärdenillä
(943).

Edellisessä Joutsenbongauksessa vuonna 2014 havaittiin 57 600
laulujoutsenta. Tänä vuonna sateinen sää haittasi havainnointia etenkin
läntisessä Suomessa, ja osa joutsenista saattoi siksi jäädä löytymättä.
Tulosten perusteella on kuitenkin todennäköistä, ettei joutsenkanta ole
viime vuosina merkittävästi kasvanut. Nuorten lintujen osuus oli tänä
vuonna hyvin pieni, mikä kertoo pesintöjen epäonnistumisesta viime
kesänä. Nuorten osuus oli nyt 12 prosenttia, kun se oli edellisessä
Joutsenbongauksessa 20 prosenttia.

BirdLife Suomi arvioi tulosten perusteella, että laulujoutsenen
syyskanta on nyt 65 000-70 000 yksilöä. Syyskanta muodostuu meillä
pesivistä pareista ja niiden poikasista, pesimättömistä esiaikuisista
linnuista ja Suomen kautta muuttavista Venäjän joutsenista.

VALOKUVIA JA ÄÄNTÄ vapaasti käytettäväksi uutisoinnin yhteydessä:

Joutsenbongauskuvia ja -ääntä

LISÄTIETOJA

* Joutsenbongauksen verkkosivut: www.joutsenbongaus.fi

suojeluasiantuntija Tero Toivanen, p. 040 702 8633,
tero.toivanen(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry

Joutsenbongauksessa yli 50 000 joutsenta – nuoria vähän

 

Posted in Uutiset.