Tammikisatilastot

PPLY:n tammikisan potkaisivat liikkeelle Kari Rannikko ja Mikko Ojanen vuonna 1984. Karin arkistoista löytyikin pohja näille tilastoille. Vuosina 1984–85 kisattiin vain Oulun alueella. Vuodesta 1986 alueena oli sitten koko PPLY. Oulun osakisan merkitys on noussut kohtalaisen suureksi, sillä yhdistyksen harrastajamäärästä suurehko osa asuu Oulussa.

Vuonna 2004 lähti liikkeelle Teppo Mutasen aloitteesta kuntakisa. Se aktivoikin aivan uudella tavalla havaintojen laajempaan ilmoitteluun. Jotkut ovat irvailleet, että PPLY:n aktiivisin retkeily- ja havainnointikuukausi on tammikuu, jolloin lajisto on helmikuun jälkeen pienimmillään. Vuonna 2006 Birdlife lanseerasi Tiira-järjestelmän, joka on mahdollistanut helpohkon kuntakohtaisen ilmoittelun ja tilanneseurannan. Vuonna 2007 kisassa oli ensimmäistä kertaa eko/luomusarja, jonka oikeampi nimi on ehkä lihassarja.

Vuosien varrella on ollut pienempiä kokeiluja ja lisämausteita. Kuusamon lintukerhon perustamisen jälkeen Kuusamo on ollut mukana vuodesta 2007 ulkojäsenenä samoin kuin Kajaani muutaman kerran. Vuonna 2015 kokeiltiin maakuntasarjaa. Vuodesta 2020 alkaen Oulu-sarjan rinnalle tulivat muutkin kunnat yksilökisaan.

Tilastot

Tammikisojen lajimäärät 1984–2024

Excel

tammikisojen lajit

Tammikisojen uudet lajit per vuosi 1984–1992


tammikisojen_uudet_lajit_1984_1992

Tammikisojen uudet lajit per vuosi 1993 alkaen


tammikisojen_uudet_lajit_1993_alkaen

Tammikisojen voittotulokset – Oulu


tammikisojen_voittotulokset_Oulu

Tammikisojen voittotulokset – PPLY


tammikisojen_voittotulokset_PPLY

Tammikisojen voittotulokset – kunta


tammikisojen_voittotulokset_kunta

Tammikisojen voittotulokset – lihas


tammikisojen_voittotulokset_lihas

Top 10 -tulokset kautta aikain

PPLY

1. Kari Rannikko 93 2007
2. HeikkiTuohimaa 91 2001
3. Jukka Hauru 89 2001
Jouni Meski 89 2001
5. Reijo Kylmänen 84 2007
Esa Aalto 84 2009
7. Reijo Kylmänen 83 2012
Kalle Hiekkanen 83 2012
9. Tapani Tapio 81 2007
10. Kari Varpenius 80 2001
11. Tapani Tapio 79 2014
.

Oulu

1. Tapani Tapio 70 2007
Tapani Tapio 70 2009
3. Ari Rajasärkkä 69 2003
4. Tapani Tapio 68 2003
Pekka Suorsa 68 2012
6. Ari Rajasärkkä 67 2001
Ville Suorsa 67 2007
Ari Rajasärkkä 67 2007
Tapani Tapio 67 2012
Tapani Tapio 67 2021
11. Aappo Luukkonen 65 2001
Heikki Holmström 65 2003
Tapani Tapio 65 2015
.

Lihas/eko

1. Esa Aalto 84 2009
2. Tapani Tapio 74 2020
3. Esa Aalto 72 2014
4. Tapani Tapio 71 2021
5. Esa Aalto 68 2015
Tapani Tapio 68 2019
7. Tapani Tapio 66 2009
8. Esa Aalto 64 2020
9. Esa Aalto 63 2018
10. Esa Aalto 62 2010
10. Ari Leinonen 60 2007
.

Kunta

1. Oulu 80 2012
3. Oulu 79 2021
4. Oulu 78 2009
Raahe 77 2007
5. Raahe 77 2007
6. Oulu 75 2007
Raahe 75 2018
8. Oulu 72 2018
Raahe 72 2020
10. Raahe 71 2014
Raahe 71 2015
Oulu 71 2020
.