Loukkaantuneet

Kirjaudu PPLY:n kotisivuille

Sallittu vain PPLY:n hallitukselle ja toimihenkilöille!

Tervetuloa!

Kirjaudu

Loukkaantuneet linnut

Tällä sivulla annetaan tiivistetyt ohjeet loukkaantuneen tai muuten avuttomaan tilaan joutuneen luonnonvaraisen linnun löytäjälle.  Sivun alussa kerrotaan muutamia perusohjeita ja yhteystietoja. Lintujen auttamisen lähtökohdat ja tarkempia ohjeita löytyy alempaa.

  1. Selvitä onko lintu todellakin lentokyvytön tai muuten hädässä. Jotkut lintuyksilöt ovat poikkeuksellisen pelkäämättömiä ja lähtevät lentoon vasta aivan ihmisen jaloista. Kesällä luonnossa on paljon lentokyvyttömiä poikasia, joihin ei pääsääntöisesti tule koskea (ks. kohta 4). Jos täysikasvuiseksi arvioimasi lintu ei selvästi näytä loukkaantuneelta, lähesty sitä varovasti ja katso päästääkö se kosketusetäisyydelle.
  2. Usein parasta on ruokkia lintua sille paikalle, mistä se löydettiin. Linnun kiinniottaminen ja kuljetus aiheuttaa sille voimakkaan stressin, josta usea jo valmiiksi heikossa kunnossa oleva lintu ei selviä. Nämä toimet ovat siksi viimeisiä auttamiskeinoja. Katso kuitenkin, ettei lintuun kohdistu löytöpaikalla välitöntä vaaraa. Lisätietoa eri lajiryhmille sopivasta ravinnosta löydät alempaa.
  3. Voimaperäisillä auttamistoimilla (kiinniotto, tarhaus, lopetus jne.) ei useinkaan ole erityinen kiire. Monesti on parempi seurata linnun tilan kehitystä ensin.
  4. Kesällä poikasaikaan tulee lentokyvyttömien lintujen suhteen olla erityisen varovainen. Suurin osa lentokyvyttömistä linnuista on silloin poikasia. Yleisohjeena voidaan sanoa, ettei linnunpoikasia kannata lähestyä tai yrittää auttaa, ellei niihin ei kohdistu ilmeistä varaa. Monet maassa olevat linnunpoikaset vaikuttavat avuttomilta, mutta tavallisesti niillä ei ole varsinaista hätää. Niiden emot vartioivat niitä lähistöltä. Yksinäisen linnunpoikasen luota onkin parempi siirtyä nopeasti kauemmas, jotta emot uskaltavat tulla ruokkimaan ja lämmittämään sitä.
  5. Ikkunaan tai autoon törmänneet linnut toipuvat usein itsestään. Ellei linnuissa ole näkyviä vammoja, ne ovat voineet saada vain lievän aivotärähdyksen. Tällaiset tapaukset voi hoitaa pitämällä niitä muutama tunti tai yön yli pimeässä pahvilaatikossa toipumassa, jonka jälkeen lintu yleensä pyrähtää laatikosta pirteänä lentoon. Toipumispaikka voi olla huoneenlämpöinen tai hieman tätä viileämpi.
  6. Joitakin lintuja ei voi auttaa. Esimerkiksi sähköjohtoon lentäneen ja siipensä vakavasti loukanneen joutsenen tai tautien vaivaamaan syksyisen nuoren lokin tilanne on kokemusten mukaan toivoton. Tällaiset tapaukset on armeliaampaa lopettaa.
  7. Kaikissa loukkaantuneisiin lintuihin liittyvissä kysymyksissä voit soittaa jollekin alle listatuista henkilöistä. Vältä hätäkeskukseen tai poliisille soittamista, sillä se kuormittaa pelastuspalveluja tarpeettomasti. Poliisi tai hätäkeskus kuitenkin soittaisi meille kysyäkseen apua tai neuvoa.
   

 

 


Oulun seutu (rannikko Siikajoelta Iihin)
 

Ari-Pekka Auvinen, 050-4133 403 (tutkija, PPLY:n suojelutoimikunnan puheenjohtaja)

Esa Aalto, 040-865 2926 (biologi, lintuharrastaja)

Esa Hohtola, 040-751 5572 (eläinfysiologian professori)

Heli Suurkuukka, 050-571 6933 (biologi)

Tanja Tuomikoski, 045-635 2112 (Oulun eläinsuojeluyhdistyksen vapaaehtoinen)


Hailuoto
 

Juha Markkola, 0400-155 939 (biologi)

Iiris Poukkanen, 044-595 9872 (eläinsuojeluvalvoja)


Vihanti-Raahe-Pyhäjoki
 

Sami Kalliokoski, 040-8333739 (lintuharrastaja)

Heikki Tuohimaa, 050 3482825 (luontokartoittaja)


Muhos
 

Erik Saarnio, 040-9101675 (biologian opiskelija)


Siikalatva-Haapavesi
 

Antero Autio, 040-5077 651 (ympäristötarkastaja)


Taivalkoski
 

Jani Suua, 040-7072601 (lintuharrastaja, rengastaja)

 

Kalajokilaakso
 

Reijo Jussilainen, 044-3992150 (lintuharrastaja)

 


Otathan soittaessasi huomioon, että lintujen auttamistoiminta on vapaaehtoista. Yhteiskunta ei ole järjestänyt vastaavaa toimintaa eikä maksa siitä korvausta. Lintujen auttajat eivät aina pääse heti paikalle omien töidensä ja muiden kiireiden vuoksi.

 

Lintujen auttamisen lähtökohdat

Useimpien ihmisten mielestä sairasta, vahingoittunutta tai muuten avuttomassa tilassa olevaa eläintä on pyrittävä auttamaan. Joidenkin mielestä luonnon kiertokulkuun ei kuitenkaan tule puuttua vaan on annettava esimerkiksi petoeläinten korjata loukkaantuneet linnut ravinnokseen. Molemmissa näkökannoissa on puolensa eikä luonnonvaraisten lintujen auttaminen tai auttamatta jättäminen ole useinkaan helppo päätös.

 

Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys lähtee liikkeelle siitä, että varsinkin ihmisen toiminnan seurauksena loukkaantuneita lintuja tulee ensisijaisesti pyrkiä auttamaan. Jos lintujen kärsimykset ovat ilmeisen huomattavia tai niiden selviämisennuste erityisen huono, on ne kuitenkin parempi lopettaa mahdollisimman nopeasti vaikuttavalla tavalla. Lopettaminen paikan päällä on lähes aina linnulle pienempi kärsimys, kuin stressaava kuljetus muualla lopetettavaksi.

 

Kaikessa auttamisessa on hyvä muistaa, että Suomenkin luonnossa kuolee joka vuosi miljoonia lintua. Etenkin nuorista edellisenä kesänä syntyneistä linnuista ”täytyy” suurimman osan kuolla, muuten maailma täyttyisi pian linnuista. Evoluution toimintamekanismi on inhimilliseltä kannalta katsottuna usein julma.


Lainsäädäntö

Lainsäädäntö jättää paljon tulkinnanvaraa ihmisten toimille suhteessa loukkaantuneisiin luonnonvaraisiin lintuihin. Eläinsuojelulain 14§ mukaan:

 

”Sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan.”

 

”Eläin voidaan ottaa haltuun hoitoon kuljettamista ja tilapäistä hoitoa varten.”

 

Luonnonsuojelulaissa(41§) linjataan rauhoitetuista eläimistä seuraavaa:

 

”Sairaana, vahingoittuneena tai muutoin avuttomassa tilassa tavattua rauhoitettua eläintä on pyrittävä auttamaan. Eläin voidaan ottaa haltuun hoitoon kuljettamista ja tilapäistä hoitoa varten. Muutoin on noudatettava, mitä eläinsuojelulaissa säädetään.”

Sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista lintua tulee siis tilanteen mukaan joko auttaa tai se tulee lopettaa. Valitettavasti esimerkiksi poliisin ratkaisu on tavallisesti ollut lopettaminen. Käytännön kokemusten mukaan osaa linnuista voidaan kuitenkin onnistuneesti auttaa.


Oma harkinta

Puhtaasti luonnonsuojelulliselta kannalta katsottuna loukkaantuneiden eläinten auttamisella on harvoin merkitystä. Lähinnä vain uhanalaisten lajien kohdalla voidaan ajatella, että yhdenkin yksilön pelastamisella voisi olla merkitystä lajin säilymisen kannalta. Luonnonsuojelun sijaan loukkaantuneiden eläinten auttamisessa on tavallisesti kyse aivan toisista kysymyksistä kuten yksittäisen eläinyksilön parhaasta, ihmisten humaanista toiminnasta ja lajien välisestä empatiasta.

 
 

Ihmisten ja muiden eläinten tiedolliset ja aistilliset omaisuudet ovat kehittyneet samojen evolutiivisten kehityskulkujen tuloksena. Esimerkiksi tietoisuuden tason tai kivun tuntemisen suhteen ihmisten ja muiden eläinten välillä ei ole mitään ylittämätöntä luokkaeroa, vaan kysymys on paremminkin asteittaisista eroista samoissa tai samankaltaisissa ominaisuuksissa.

 
 

Varsinkin hermostollisesti ja tiedollisesti ”kehittyneemmät” eläimet kuten nisäkkäät ja linnut tuntevat kipua, kykenevät huolestumaan tulevasta ja jollain tapaa ymmärtävät tilanteensa. Avuttomaan tilaan jouduttuaan niiden hätään voi ihminen samaistua omien kokemuksiensa ja samaa syntyperää olevien ilmeiden ja eleiden perusteella, vaikka paljon toki jääkin arvailujen varaan. Erityisen hankalaa on, ettei eläimen tahtoa voi tavallisesti saada mitenkään selville. Voitaneen kuitenkin olettaa, että suurimmalla osalla eläimistä on hyvin voimakas halu selvitä ja säilyä hengissä, vaikka vakuuttavan oloisia kertomuksia myös muiden eläinlajien kuin ihmisten itsemurhista on raportoitu.

 

Loukkaantuneiden lintujen auttamista voi joku vastustaa sillä perusteella, ettei evolutiivisessa mielessä epäkelpoja yksilöitä kannata auttaa. Niiden kuuluukin karsiutua pois vahvempien tai paremmin olosuhteisiin sopeutuneiden tieltä. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että joidenkin "epäkelpojen" eläinyksilöiden auttamisella olisi merkitystä lajien sopeutumisen ja kehittymisen kannalta. Inhimillisestä näkökulmasta voidaan myös perustellusti väittää, että juuri evoluution tuhlailevan ja välinpitämättömän toimintamekanismin vastustaminen on inhimillisen moraalin ytimessä.

 

 

 

Tarkempia ohjeita

 

Loukkaantuneiden lintujen hoitoon liittyvät olosuhteet vaihtelevat paljon, jonka lisäksi suositeltavat toimenpiteet vaihtelevat lajeittain. Tähän osioon on kerätty joitakin yleisluonteisia ohjeita lintujen ruokkimisesta ja ruokavaliosta, tilapäisestä tarhaamisesta sekä lopettamisesta.

 

Ruokkiminen ja ruokavalio

 

Luonnonvaraisen linnun ruokkimisen lähtökohta on tieto lajin käyttämästä ravinnosta luonnonoloissa. Jos tunnet linnut hyvin ja tiedät varmuudella, mistä lajista on kyse, on päätöksen tekeminen helpompaa. Lintukirjoista saat tietoa eri lajien ravinnosta.

 

Jos et kuitenkaan ole aivan varma määrityksestäsi, kertovat linnun nokka ja jalat paljon sen käyttämästä ravinnosta. Siinä missä pikkulinnuista siemensyöjillä on suhteellisesti vahva ja paksu nokka, on se hyönteissyöjillä taasen hento ja ohut. Lihaa syöjien petolintujen nokka on lyhyt ja käyrä ja niillä on terävät koukkukynnet. Kalaa syövien vesilintujen nokat ovat useimmiten pitkiä ja tikarimaisia, kasviravintoa syövien sorsien, hanhien ja joutsenten lyhyitä, paksuja ja leveitä. Pitkäjalkaisten kalaajalintujen nokat ovat niin ikään pitkiä ja ohuita - ne käyttävät ravinnokseen maasta löytämiään hyönteisiä ja muita pikkueläimiä.

 

Kasvis- ja siemensyöjien sekä kookasta eläinravintoa käyttävien lintujen ruokkiminen ei ole kovin vaikeaa. Hankalampaa sen sijaan on ruokkia etupäässä hyönteisiä syöviä varpus- ja kahlaajalintuja.

 

Seuraavaan on kerätty joitakin laji- ja lajiryhmäkohtaisia neuvoja.

 

Joutsenet, hanhet ja puolisukeltajasorsat

 

Ryhmän lajien hyvä perusravinto on vilja, esimerkiksi kaura tai ohra. Parasta olisi kuitenkin tarjota vilja valmiiksi vedessä turvotettuna ja/tai matalaan veteen, jonka pohjasta linnut voivat jyvät noukkia. Ruokinta-astiana voi käyttää uppoavaa vatia. Sorsalinnuille sopivat myös  monet kasvit kuten ruoho, voikukka,korte tai vaikka kiinankaali. Useimmat lajit syövät mielellään myös pieniä piikittömiä kaloja tai kalanpaloja.

 

Haukat, kotkat ja pöllöt

 

Parasta petolintujen ruokaa ovat niiden luonnolliset saaliseläimet. Lähes kaikille petolinnuille maistuvat myyrät ja muut pikkujyrsijät. Niitä voi tarpeen vaatiessa pyydystää hiirenloukulla lähimetsästä tai pihalta. Myös pikkulinnut sopivat monelle pienikokoiselle lajille, eritoten varpushaukalle ja varpuspöllölle. Varsinkin loppukesällä ja syksyllä kuolleita pikkulintuja löytää helposti teiden varsilta.  Jos sopivia saaliseläimiä ei ole saatavilla, voi petolinnuille tarjota esimerkiksi jauhelihaa tai koiranmakkaraa. Mikäli mahdollista, kaupasta ostetun lihan voi pyöritellä höyhenissä. Yöaktiivisten pöllöjen kohdalla ruoka tulee tarjota yöaikaan, jolloin ne sen myös syövät. Päivällä tarjottu ruoka voi ehtiä kesäaikaan pilaantua ja talvella jäätyä ennen kuin se tulee syödyksi. Petolinnuille kelpaavat  hyvin myös sisäelimet kuten siansydän.

 

Hyönteisiä syövät varpuslinnut ja kahlaajat

 

Käytännössä kaikki varpuslinnut syövät ainakin osaksi hyönteisiä, hämähäkkejä ja muita pikkueläimiä. Osa lajeista ei kuitenkaan osaa hyödyntää niiden ohella muita ravinnonlähteitä kuten siemeniä tai marjoja. Näiden lajien kuten myös kahlaajalintujen ruokkiminen on vaikeaa. Mahdollista on yrittää syöttää niille itse pyydystettyjä hyönteisiä tai esimerkiksi kalastajien käyttämiä kärpäsen toukkia. Viimeksi mainittuja voi ostaa kalastusliikkeistä ja joiltakin huoltoasemilta. Myös eläintarvikeliikkeet myyvät monenlaista elävää pikkuruokaa kuten jauhomatoja, kenttäsirkkoja ja aikuisia kärpäsiä. Yksi mahdollinen ruoka hyönteissyöjille on raastettu koiranmakkara. Kahlaajalinnuille ruoka tulisi tarjota kostean mullan tai hiekan päälle.

 

Uikut, kuikat, koskelot, haikarat, merimetso

 

Pääasiallisesti kalaa syöville linnuille on hyvä tarjota tuoreita pieniä särkikaloja, kuoretta, muikkua tai silakkaa. Parasta on tarjota ruoka veteen/vedessä.

 

Metsäkanalinnut

 

Monenlainen kasviperäinen ravinto: vilja, lepän ja koivu urvut, mustikanvarvut, ruoho, apila, metsolle männyn neulaset oksineen jne. Myös marjat ovat hyvää metsäkanalintujen ravintoa. Puolukka on marjoista paras, mutta myös mustikka, juolukka ja katajanmarjat käyvät. Pienirakeista soraa tulee olla aina tarjolla.

 

Kurki ja rantakanat (nokikana, luhtakana ja liejukana)

 

Linnun koon mukaan pilkottu raaka liha, koiranmakkara tai kala. Kasvisravinto kuten salaatti, oras tai kiinakaali. Kurjelle myös keitetty peruna ja porkkana sekä herneet. Rantakanoille ruoka on hyvä tarjota matalaan veteen.

 

Lokit ja varislinnut

 

Lokit ja varsilinnut ovat hyvin moniruokaisia ja useimmat niistä ovat tottuneet ihmiset antamaan tai jättämään ravintoon. Esimerkiksi kala, liha ja leipä ovat niille hyvää ravintoa.

 

Tervapääsky

 

Loppukesällä löytyy usein maahan joutuneita tervapääskyjä. Lyhyiden ja heikkojen jalkojensa vuoksi tämä ilmaelämään sopeutunut laji ei tavallisesti pääse maasta lentoon. Sen voikin nostaa jollakin korkealle paikalle kuten parvekkeen kaiteelle, josta se voi pudottautua lentoon. Jos lintu on kuitenkin erityisen heikkokuntoinen, voi sitä yrittää auttaa laittamalla suoraan sen avattuun kitaan pieniä hyönteisiä, pieniä raa'an jauhelihan palasia tai esimerkiksi muurahaisenmunia.

 

Ruokintaohjeiden lähteenä on käytetty Heinolan lintutarhan entisen johtajan Anthony Bosleyn keräämiä tietoja.

.