Talvirallikooste

Talvirallit


Talvirallien tulokset on kasattu tänne vuodesta 2000 alkaen. Alunperin ralli kisattiin normaalin rallin tapaan. Vuodesta 2008 alkaen kisa on käyty ns. ekorallina. Joko täysin ekona pelkillä lihasvoimilla tai hieman lievennettynä eli julkisten kulkuvälineiden käyttö on ollut sallittua. Ekorallissa voi kisata normaalista rallista poiketen yhden hengen joukkueella.

Ajankohta on ollut Itsenäisyyspäivä tai joulukuun ensimmäisen viikonlopun lauantai tai sunnuntai. Kellonajat ovat vaihdelleet koko vuorokaudesta neljään tuntiin. Viimeisimmät kisat on käyty liukuvalla neljän tunnin ikkunalla, jossa jokainen joukkue saa valita oman aloitusajankohtansa. Lopetusajankohta on tästä neljän tunnin päästä eli aikaa ei voi jaksotella.


Talviralli 2015

Tulokset

Purkutaulukko sisältää lajilistat, kulkureitit, kisa-ajat ja kommentit.

. . . . .
1. Metsogang (Juhani Karvonen, Jussi Leppänen, Pietari Kinnunen) 25 Oulu
2. Varma varis (Petri Haapala, Ari-Pekka Auvinen) 23 Oulu
3. Mikko Ojanen, Liisa Ojanen, Matti Tynjälä 22 Oulu
4. Antti Vierimaa 21 Oulu
5. Pikkuvarpuset (Pertti Mattila, Leila Polus) 18 Oulu
Juha Hilska 18 Oulu
7. Erkki Sarviaho 17 Pudasjärvi
8. Kelirikko (Esa Aalto, Tuomas Herva) 16 Oulu
Miikka Leinonen 16 Oulu
Merja Ylönen 16 Oulu
11. Eero & Saku Lindgren 15 Utajärvi
Unto Laitala 15 Taivalkoski
13. Pekka Rahko 11 Oulu
. . . . .

Säännöt

  • järjestetään lauantaina 5.12.2015
  • Kisa-aika on itse määrättävissä, mutta kesto on enintään 4 tuntia sunnuntain aikana yhtäjaksoisesti
  • kerran päätettyä aloitushetkeä ei saa jälkikäteen muuttaa, mutta aloitushetkeä ei tarvitse myöskään etukäteen päättää
  • Kisa-alueena koko PPLY:n alue
  • Kisata voi joko henkilökohtaisesti tai joukkueena
  • Kyseessä on kevennetty EKORALLI, eli liikkua saa lihasvoimien lisäksi myös joukkoliikennevälineillä (esim. henkilöautot ja taksit ovat kielletty). HUOM! Rajoitus koskee sekä liikkumista itse kisan aikana että siirtymiä kisan aloituspaikalle ja takaisin kisan ulkopuolella. Aloitus-/lopetuspisteenä voi toimia mm. koti, mökki tai muu tilapäinen/pysyvä asuinpaikka.
  • talvirallissa ovat voimassa myös PPLY:n rallien yleiset säännöt mm. kielletyistä alueista, havainnon vahvistus vähintään 2/3 joukkueesta jne.
  • Kyselyt ja ilmoitukset osoitteeseen harrynystrom@gmail.com

Purku

  • Purku: Lähetä tuloksesi sähköpostitse Harry Nyströmille (harrynystrom@gmail.com) viimeistään 8.12. Ilmoita tuloksessa joukkueen nimi ja kokoonpano tai yksittäisen kisaajan nimi, lajilista, lajilukumäärä ja paikkakunta. Tunnelmia kisasta otetaan myös vastaan, samoin kuljetut kilometrit. Tulokset julkaistaan 10.12. PPLY:n sähköpostilistalla ja mahdollisimman pian nettisivuilla.


Talviralli 2014

Ralliaika:

Tulokset

Purkutaulukko sisältää lajilistat, kulkureitit, kisa-ajat ja kommentit.

. . . . .
1. Tapani Tapio 30 Oulu
Merimiehet (Esa Aalto, Pauli-Pekka Österberg) Oulu
3. Haahuilijat (Petri Haapala, Ari-Pekka Auvinen, Juha Repo) 29 Oulu
Kalle Hiekkanen Oulu
5. Jukka Österberg 28 Haapajärvi
6. Petri Lampila 25 Liminka
7. Miikka Leinonen 23 Oulu
8. Merja Ylönen 22 Oulu
Harri Taavetti Oulu
OLSY 2 (Juha Hilska, Mauno Murtoniemi, Tuula Lohvansuu ja Kalle Hellström) 2 Oulu
11. Saku Lindgren ja Antti Jaako 21 Utajärvi
Unto Laitala Taivalkoski
13. Harhautuneet Harakat (OLSY: Aatto Ahokas, Erkki Peuhkuri, Hannu Karvonen, Jouko Silvennoinen) 18 Oulu
14. Kalevi Hirvonen 17 Taivalkoski
15. Kiti Kalliainen 13 Nivala
16. Erkki Sarviaho 11 Pudasjärvi
17. Pekka Rahko 9 Oulu
. . . . .

Säännöt

  • järjestetään sunnuntaina 7.12.2014
  • Kisa-aika on itse määrättävissä, mutta kesto on enintään 4 tuntia sunnuntain aikana yhtäjaksoisesti
  • kerran päätettyä aloitushetkeä ei saa jälkikäteen muuttaa, mutta aloitushetkeä ei tarvitse myöskään etukäteen päättää
  • Kisa-alueena Pohjois-Pohjanmaan maakunta (HUOM! Ei vain PPLY:n havaintojenkeruualue)
  • Kisata voi joko henkilökohtaisesti tai joukkueena
  • Kyseessä on kevennetty EKORALLI, eli liikkua saa lihasvoimien lisäksi myös joukkoliikennevälineillä (esim. henkilöautot ja taksit ovat kielletty). HUOM! Rajoitus koskee sekä liikkumista itse kisan aikana että siirtymiä kisan aloituspaikalle ja takaisin kisan ulkopuolella. Aloitus-/lopetuspisteenä voi toimia mm. koti, mökki tai muu tilapäinen/pysyvä asuinpaikka.
  • talvirallissa ovat voimassa myös PPLY:n rallien yleiset säännöt mm. kielletyistä alueista, havainnon vahvistus vähintään 2/3 joukkueesta jne.
  • Kyselyt ja ilmoitukset osoitteeseen harrynystrom@gmail.com

Purku

  • Lähetä tuloksesi sähköpostitse Harry Nyströmille (harrynystrom@gmail.com) viimeistään 9.12. Ilmoita tuloksessa joukkueen nimi ja kokoonpano tai yksittäisen kisaajan nimi, lajilista, lajilukumäärä ja paikkakunta. Tunnelmia kisasta otetaan myös vastaan, samoin kuljetut kilometrit. Tulokset julkaistaan 10.12. PPLY:n sähköpostilistalla ja mahdollisimman pian nettisivuilla.

Talviralli 2013

Tulokset

Purkutaulukko

. . . . .
1. Merja Ylönen
mustapääkerttu, pähkinänakkeli
22 Oulu .
Esa Aalto
mustalintu, isokoskelo, fasaani, kalalokki, merilokki
22 Oulu Haukipudas Kiviniemi .
3. OLSY:n retkikerho ”Neliveto” Kalle Hellström, Juha Hilska, Jouko Silvennoinen, Juho-Antti Tuhkanen
varpushaukka, räkättirastas, mustavaris
18 Oulu .
4. Miikka Leinonen 17 Oulu .
OLSY:n retkikerho ”Trio” Hannu Karvonen, Jani Komulainen, Mauno Murtoniemi 17 Oulu .
6. Erkki Sarviaho
riekko, kuukkeli
16 Pudasjärvi .
7. Antti Jaako ja Saku Lindgren
harmaapäätikka
12 Utajärvi, Pälli .
8. Pekka Rahko
peippo
11 Oulu Haukipudas Halosenniemi .
. . . . .

Säännöt

Ovat samat kuin vuosina 2010 & 2011 & 2012.

  • järjestetään sunnuntaina 1.12.2013, kesto 4h yhtäjaksoisesti
  • kerran päätettyä aloitushetkeä ei saa jälkikäteen muuttaa, mutta aloitushetkeä ei tarvitse myöskään etukäteen päättää
  • rallissa on sallittua liikkua jalkaisin, pyörällä, hiihtämällä, soutamalla jne. sekä joukkoliikennevälineistä linja-autolla, junalla sekä Hailuodon lautalla. Muutoin moottoriajoneuvojen käyttäminen liikkumiseen on kielletty. Esimerkkinä: ei ole hyväksyttyä ajaa henkilöautolla esim. Hietasaareen ja jalkautua siellä 4 h rallirupeamaksi ja huristaa rallin lopuksi kotiin. Sallittua sen sijaan on ajaa Hietasaareen pyörällä tai linja-autolla ja aloittaa 4 h:n ralli vasta siellä (tai jo matkalla, miten haluaakaan).
  • alueena koko PPLY:n havaintojenkeruualue
  • talvirallissa on voimassa myös PPLY:n rallien yleiset säännöt mm. kielletyistä alueista, havainnon vahvistus vähintään 2/3 joukkueesta jne.
  • kisata voi yksin tai joukkueena
  • voittaja on henkilö tai joukkue, jolla on eniten lajeja.

Purku

Juha Hilska PPLY-listalla 2.12.2013 23:05:54: Talvirallin 1.12. tulosten ilmoittaminen

Jos rallailit viime sunnuntaina 1.12. talvirallia, niin lähetä tuloksesi(Joukkue ja/tai henkilö(t), lajilista, lajilukumäärä ja paikkakunta) minulle sähköpostiin: juha.hilska@gmail.com

Viimeistään torstaina 5.12 klo 21.00 mennessä palautetut tulokset ilmoittelen PPLY:n sähköpostilistalla ja nettisivulla vielä torstai-illan/yön aikana. Myöhemmin tulleet tulokset pääsevät PPLY:n sivulle ensi viikon alussa.

Muutamia tuloksia minulle on jo tullutkin PPLY:n nettisivujen viimevuotisen talviralliohjeen perusteella. Kiitokset jo näistä!

Terveisin
Juha


Talviralli 2012

Tulokset

Purkutaulukko

. . . . .
1. Antti Vierimaa
telkkä, mustarastas, hippiäinen
27 Oulu .
2. Esa Aalto
mustalintu, pilkkasiipi, fasaani, kanahaukka, kalalokki
24 Haukipudas .
3. Antti Jaako ja Saku Lindgren
vuorihemppo
22 Oulu .
4. Merja Ylönen
punakylkirastas, peippo
21 Oulu .
4. OLSY:n retkikerho Juha Hilska, Mauno Murtoniemi, Jouko Silvennoinen
mustavaris
21 Oulu .
6. Erkki Sarviaho
pyy, palokärki, pyrstötiainen, töyhtötiainen, närhi, kuukkeli, pikkukäpylintu
16 Pudasjärvi .
. . . . .

Säännöt

Ovat samat kuin vuonna 2010 & 2011.

  • järjestetään lauantaina la 1.12.2012, kesto 4h yhtäjaksoisesti
  • kerran päätettyä aloitushetkeä ei saa jälkikäteen muuttaa, mutta aloitushetkeä ei tarvitse myöskään etukäteen päättää
  • rallissa on sallittua liikkua jalkaisin, pyörällä, hiihtämällä, soutamalla jne. sekä joukkoliikennevälineistä linja-autolla, junalla sekä Hailuodon lautalla. Muutoin moottoriajoneuvojen käyttäminen liikkumiseen on kielletty. Esimerkkinä: ei ole hyväksyttyä ajaa henkilöautolla esim. Hietasaareen ja jalkautua siellä 4 h rallirupeamaksi ja huristaa rallin lopuksi kotiin. Sallittua sen sijaan on ajaa Hietasaareen pyörällä tai linja-autolla ja aloittaa 4 h:n ralli vasta siellä (tai jo matkalla, miten haluaakaan).
  • alueena koko PPLY:n havaintojenkeruualue
  • talvirallissa on voimassa myös PPLY:n rallien yleiset säännöt mm. kielletyistä alueista, havainnon vahvistus yli puolelta joukkueesta jne.
  • kisata voi yksin tai joukkueena
  • voittaja on henkilö tai joukkue, jolla on eniten lajeja.

Purku

Juha Hilska PPLY-listalla 2.12.2012 12:47:13: Talvirallin 1.12. tulosten ilmoittaminen
Jos osallistuit eiliseen talviralliin 1.12., niin ilmoittele minulle joukkueen/osallistujien nimet, lajilistasi ja lajimääräsi sähköpostilla osoitteeseen: juha.hilska@gmail.com
Havaintojen palautus mielellään viimeistään keskiviikkona 5.12. Koitan ilmoitella tulokset listalla ja PPLY:n sivuilla torstaina 6.12.


Talviralli 2011

Tulokset

Purkutaulukko

. . . . .
1. Kempeleen pelikaanit Juhani Karvonen, Pietari Kinnunen
alli, uivelo, kihulaji, punapyrstölepinkäinen
31 Oulunsalo, Kempele, Oulu .
2. Pekka Järvelä, Marja Järvelä 29 Oulu .
2. Urpot(tomat) Antti Jaako, Elina Seppänen
pohjantikka
29 Oulu .
4. Seppo Sirviö, Ilpo Aapola 25 Raahe .
4. Esa Aalto
merimetso
25 Haukipudas .
6. Sami Timonen, Jukka Piispanen 24 Oulu .
6. Aija ja Pekka Suorsa 24 Oulu .
8. Hanna-Riikka Ruhanen (+ Mikko Ojanen, Kalevi Tunturi) 22 Oulu .
8. OLSY:n retkikerho Juha Hilska, Jouko Silvennoinen, Riikka Juhola, Sonja Hurskainen, Aatto Ahokas, Laura Savola, Petri Haapala 22 Oulu .
10. Miikka Leinonen
tukkakoskelo
21 Oulu .
11. Nokkapäivä Pentti Kinnunen, Tomi Mutanen
varpuspöllö
20 Oulunsalo? .
12. Merja Ylönen 17 Oulu .
12. Reijo Kylmänen
pulmunen
17 Tyrnävä .
14. Erkki Sarviaho
pyy, riekko, kuukkeli, lapintiainen
16 Pudasjärvi .
14. Pertti Mattila, Leila Polus 16 Oulu .
. . . . .

Säännöt

Ovat samat kuin vuonna 2010.

  • järjestetään lauantaina la 3.12.2011, kesto 4h yhtäjaksoisesti
  • kerran päätettyä aloitushetkeä ei saa jälkikäteen muuttaa, mutta aloitushetkeä ei tarvitse myöskään etukäteen päättää
  • rallissa on sallittua liikkua jalkaisin, pyörällä, hiihtämällä, soutamalla jne. sekä joukkoliikennevälineistä linja-autolla, junalla sekä Hailuodon lautalla. Muutoin moottoriajoneuvojen käyttäminen liikkumiseen on kielletty. Esimerkkinä: ei ole hyväksyttyä ajaa henkilöautolla esim. Hietasaareen ja jalkautua siellä 4 h rallirupeamaksi ja huristaa rallin lopuksi kotiin. Sallittua sen sijaan on ajaa Hietasaareen pyörällä tai linja-autolla ja aloittaa 4 h:n ralli vasta siellä (tai jo matkalla, miten haluaakaan).
  • alueena koko PPLY:n havaintojenkeruualue
  • talvirallissa on voimassa myös PPLY:n rallien yleiset säännöt mm. kielletyistä alueista, havainnon vahvistus yli puolelta joukkueesta jne.
  • kisata voi yksin tai joukkueena
  • voittaja on henkilö tai joukkue, jolla on eniten lajeja.

Talviralli 2010

Tulokset

Purkutaulukko

. . . . .
1. Antti Vierimaa 29 Oulu .
2. Tapani Tapio, Ari Leinonen 27 Oulu .
3. Antti Jaako 26 Oulu .
4. Esa Borén 24 Oulu .
5. Esa Aalto, Hanna-Riikka Ruhanen 21 Haukipudas .
5. OLSY:n retkikerho Kalle Hellström, Juha Hilska & Jouko Silvennoinen 21 Oulu .
7. Juhani Hopkins, Jiri Mares 17 Oulu .
7. Merja Ylönen 17 Oulu .
9. Erkki Sarviaho 15 Pudasjärvi .
. . . . .

Säännöt

Ovat samat kuin vuonna 2009.

  • järjestetään lauantaina 4.12.2010, kesto 4h yhtäjaksoisesti
  • kerran päätettyä aloitushetkeä ei saa jälkikäteen muuttaa, mutta aloitushetkeä ei tarvitse myöskään etukäteen päättää
  • rallissa on sallittua liikkua jalkaisin, pyörällä, hiihtämällä, soutamalla jne. sekä joukkoliikennevälineistä linja-autolla, junalla sekä Hailuodon lautalla. Muutoin moottoriajoneuvojen käyttäminen liikkumiseen on kielletty. Esimerkkinä: ei ole hyväksyttyä ajaa henkilöautolla esim. Hietasaareen ja jalkautua siellä 4 h rallirupeamaksi ja huristaa rallin lopuksi kotiin. Sallittua sen sijaan on ajaa Hietasaareen pyörällä tai linja-autolla ja aloittaa 4 h:n ralli vasta siellä (tai jo matkalla, miten haluaakaan).
  • alueena koko PPLY:n havaintojenkeruualue, kuten muissakin ralleissa
  • talvirallissa on voimassa myös PPLY:n rallien yleiset säännöt mm. kielletyistä alueista, havainnon vahvistus yli puolelta joukkueesta jne.
  • kisata voi yksin tai joukkueena
  • voittaja on henkilö tai joukkue, jolla on eniten lajeja.

Purku

on tällä kertaa OLSY:n retkikerhon pikkujoulun yhteydessä Timosenkoskella lauantaina 11.12. Tilaisuus alkanee n. klo 18. Osoite on Timosenkoskentie 44. Tulosten kokoamisen hoitaa Kalle Hellström. Ellei joukkue osallistu purkuun, lajilista tulee lähettää Kallelle sähköpostitse (kalle.hellstrom@iki.fi) viimeistään torstaina 9.12.2010.


Talviralli 2009

Tulokset

Purkutaulukko

. . . . .
1. Olli ja pienet oravat Esa Aalto, Hanna-Riikka Ruhanen, Ilkka Saarenpää, Olli Vakkuri 38 Oulu .
2. Ville Suorsa, Samuli Lehikoinen, Sini Tuoriniemi 34 Oulu .
3. Tapani Tapio, Pekka Järvelä, Ari Leinonen 31 Oulu .
4. Osmo Heikkala, Perttu Hautala 24 Haapavesi .
4. Varpusettomat Ouluaamuna Elina Seppänen, Antti Jaako 24 Oulu .
6. Pekka Suorsa 23 Oulu .
7. Saana Meski 22 Haukipudas .
8. OLSY:n retkikerho 2 Juha Hilska, Raija Lähdesmäki, Mauno Murtoniemi, Jouko Silvennoinen 17 Oulu .
9. Jari Heikkinen 16 Oulu .
9. OLSY:n retkikerho 1 Aatto Ahokas, Hannu Karvonen, Matti Aaltonen 16 Oulu .
11. Miikka Leinonen 15 Oulu .
12. Erkki Sarviaho 14 Pudasjärvi .
13. Juhani Hopkins 12 Oulu .
. . . . .

Säännöt

  • järjestetään lauantaina 5.12., kesto 4h yhtäjaksoisesti
  • kerran päätettyä aloitushetkeä ei saa jälkikäteen muuttaa, mutta aloitushetkeä ei tarvitse myöskään etukäteen päättää
  • rallissa on sallittua liikkua jalkaisin, pyörällä, hiihtämällä, soutamalla jne. sekä joukkoliikennevälineistä linja-autolla, junalla sekä Hailuodon lautalla. Muutoin moottoriajoneuvojen käyttäminen liikkumiseen on kielletty. Esimerkkinä: ei ole hyväksyttyä ajaa henkilöautolla esim. Hietasaareen ja jalkautua siellä 4 h rallirupeamaksi ja huristaa rallin lopuksi kotiin. Sallittua sen sijaan on ajaa Hietasaareen pyörällä tai linja-autolla ja aloittaa 4 h:n ralli vasta siellä (tai jo matkalla, miten haluaakaan).
  • alueena koko PPLY:n havaintojenkeruualue, kuten muissakin ralleissa
  • talvirallissa on voimassa myös PPLY:n rallien yleiset säännöt mm. kielletyistä alueista, havainnon vahvistus yli puolelta joukkueesta jne.
  • kisata voi yksin tai joukkueena
  • voittaja on henkilö tai joukkue, jolla on eniten lajeja.

Rallin (tai retken) lopuksi, kuitenkin viimeistään ma 7.12. klo 17 mennessä, ilmoita lajilistasi henkilökohtaisella sähköpostiviestillä Saana Meskille ( saana.meski@gmail.com). Ilmoita lajit mieluiten itse sähköpostiviestissä (ei liitetiedostona) suomenkielisillä nimillä, jokainen laji numerojärjestyksessä omalla rivillään. Tämä siksi, että tulosten kokoaminen ei olisi kovin työlästä.

Rallin tulokset julkistetaan ja ralli puretaan PPLY:n joulukuun kuukausikokouksen alkajaisiksi. Tämän jälkeen tulokset ilmoitetaan myös PPLY:n listalla ja aikanaan ne ilmaantuvat nettiinkin ( http://www.birdlife.fi/pply/). Pienoisen jännitysmomentin säilyttämiseksi voisi olla hyvä, jos havainnot ilmoitettaisiin Tiirassa ja listalla vasta joulukuun kk-kokouksen jälkeen. Rallitoimikunta luottaa asiassa kuitenkin itse kunkin rallaajan omaan harkintakykyyn.

Rallistooreja, ohjeita etc.


Talviralli 2008

Tulokset

Purkutaulukko

. . . . .
1. Ville ja apupyörät Ville Suorsa, Mikko Viinanen, Samuli Lehikoinen 41 .
2. Tämä ei oo mun laji Tapani Tapio, Erkki Sarviaho, Ari Leinonen 40 .
3. EsaJukkaJaska Esa Aalto, Jaakko Junikka, Jukka Kiiskilä 37 .
4. Kurppakomppania Jorma Pessa, Suvi Nikkilä 31 .
5. MAPE -pyöräillen tavoitteena 30 Marja ja Pekka Järvelä 30 .
6. NelliAnttiJukka Jukka Piispanen, Antti Rönkä, Nelli Rönkä 27 .
6. Pekka Suorsa Pekka Suorsa 27 .
6. Hannu Varo Hannu Varo 27 .
9. Heli Suurkuukka Heli Suurkuukka 24 .
10. Pekka Ruuska Pekka Ruuska 23 .
11. OLSY:n retkikerho 2 Raija Lähdesmäki, Hannu Karvonen, Juha Hilska 22 .
11. Antti Vierimaa Antti Vierimaa 22 .
13. OLSY:n retkikerho 1 Pekka Lankinen, Aatto Ahokas, Kalle Hellström 21 .
13. Jari Heikkinen Jari Heikkinen 21 .
13. Annamari Markkola Annamari Markkola 21 .
16. Tuomas ja Miia Tuomas Väyrynen, Miia Luukkonen 19 .
17. Elina Seppänen Elina Seppänen 17 .
18. Kauppinen, Hopkins Miila Kauppinen, Juhani Hopkins 15 .
18. Saana Meski Saana Meski 15 .
20. Ilmari Juutilainen Ilmari Juutilainen 12 .
21. Sami ja Carita Jäntti Sami ja Carita Jäntti 8 .
. . . . .

Säännöt

Ralli käytiin uusilla säännöillä talviEKOrallina

Perinteinen talviralli kisataan tänä vuonna eri muodossa kuin aikaisemmin. Periaatteena ja kantavana tausta-ajatuksena on kannustaa ihmisiä retkelle ilman autoa vuoden (oikeasti) pimeimpänä aikana ja saada samalla hyvä kuva tämänhetkisestä talvilinnustostamme läpi PPLY:n alueen, aina Taivalkoskelta Kärsämäelle. Toivottavasti mahdollisimman moni intoutuu retkelle ja rallaamaan!

  • järjestetään sunnuntaina 7.12., kesto 4h yhtäjaksoisesti, päätettyä aloitushetkeä ei saa jälkikäteen muuttaa
  • alueena koko PPLY:n havaintojenkeruualue, kuten muissakin ralleissa
  • rallissa on sallittua liikkua jalkaisin, pyörällä, hiihtämällä, soutamalla jne. Moottoriajoneuvojen käyttäminen liikkumiseen on kielletty. Esimerkkinä: ei ole hyväksyttyä ajaa autolla esim. Hietasaareen ja jalkautua siellä 4 h rallirupeamaksi ja huristaa rallin lopuksi kotiin. Sallittua sen sijaan on ajaa Hietasaareen pyörällä ja aloittaa 4 h:n ralli vasta siellä (tai jo matkalla, miten haluaakaan).
  • talviEKOrallissa on voimassa myös PPLY:n rallien yleiset säännöt mm. kielletyistä alueista
  • kisata voi yksin tai joukkueena.

Rallin (tai retken) lopuksi, kuitenkin viimeistään ma 7.12. klo 17 mennessä, ilmoita lajilistasi henkilökohtaisella sähköpostiviestillä Saana Meskille ( saana.meski@gmail.com). Ilmoita lajit mieluiten itse sähköpostiviestissä (ei liitetiedostona) suomenkielisillä nimillä, jokainen laji numerojärjestyksessä omalla rivillään. Tämä siksi, että tulosten kokoaminen ei olisi kovin työlästä.

Rallin tulokset julkistetaan ja ralli puretaan PPLY:n joulukuun kuukausikokouksen alkajaisiksi. Tämän jälkeen tulokset ilmoitetaan myös PPLY:n listalla ja aikanaan ne ilmaantuvat nettiinkin ( http://www.birdlife.fi/pply/). Pienoisen jännitysmomentin säilyttämiseksi voisi olla hyvä, jos havainnot ilmoitettaisiin Tiirassa ja listalla vasta joulukuun kk-kokouksen jälkeen. Rallitoimikunta luottaa asiassa kuitenkin itse kunkin rallaajan omaan harkintakykyyn.

Rallistooreja, ohjeita etc.


Talviralli 2007

Tulokset

. . . . .
1. 39 Surnia Kari Varpenius, Heikki Tuohimaa ja Jaakko Koistinen .
2. 36 ARK Petri Lampila ja Harri Taavetti .
3. 33 Lonkkavolvot Esa Aalto ja Ari Leinonen .
4. 24 Jukka Kiiskilä, Juha Kiiski, Matti Heino ja Mikko Viinanen .
5. 17 Taivalkoski Ahti Jurmu, Jorma Räisänen, Unto Laitala ja Kalevi Hirvonen .
. . . . .

Purkutaulukko

Säännöt

  • Alue: PPLY
  • Ilmoittautuminen: Tuomo Jaakkonen tuomo.jaakkonen@oulu.fi 040 4107109
  • Ralliaika: la 1.12.2007 klo 00:00 – 16.00
  • Purku: purku peruttu

Kommentteja, rallistooreja etc. rallin jälkeen

Kommentteja, ohjeita etc. ennen rallia


Talviralli 2006

Tulokset

. . . . .
1. 35 Erkki ja joo-joo Erkki Sarviaho, Kari Rannikko ja Tapani Tapio .
2. 30 Perhe on pahin Satu ja Petri Lampila .
3. 29 Hohtolan perhejoukkue Anja ja Esa Hohtola .
4. 20 Taivalkoski Kalevi Hirvonen ja Unto Laitala .
. . . . .

Purkutaulukko

Purku & lajit

  • Purkua ei järjestetty. Ohessa joukkuekohtaiset lajit

Kommentteja, rallistooreja etc. rallin jälkeen

Kommentteja, ohjeita etc. ennen rallia


Talviralli 2005

Tulokset

. . . . .
1. 46 Valaistuneet rusakot Jukka Hauru, Jouni Meski ja Saana Meski .
2. 43 Neljä miestä ja haisuli Tuomo Jaakkonen, Jaakko Junikka, Jukka Kiiskilä, Matti Heino ja Ville Suorsa .
3. 42 Raahe1 Tuomas Väyrynen, Jaakko Koistinen, Heikki Tuohimaa ja Kari Varpenius .
4. 37 Erkki ja joo-joo-joo Erkki Sarviaho, Kari Rannikko, Seppo Rajaniemi ja Tapani Tapio .
5. 33 Sami Timonen ja Toni Eskelin .
6. 19 Taivalkoski Kalevi Hirvonen, Jorma Räisänen ja Unto Laitala .
6. 19 Juha Markkola ja Maija Aalto .
8. 12 Hanna-Riikka Ruhanen ja Esa Aalto .
. . . . .

Purkutaulukko

Perustiedot

  • Alue: PPLY
  • Ilmoittautuminen: Tuomo Jaakkonen tuomo.jaakkonen@oulu.fi 040 4107109
  • Ralliaika: la 3.12 klo 00:00 – 16.00
  • Purku: klo 16:00 Oulun yliopiston biologian laitoksella samoissa tiloissa kuin kuukausikokouksen kahvit (YB211, 2. krs.).

Kommentteja, rallistooreja etc. rallin jälkeen

Kommentteja, ohjeita etc. ennen rallia


Talviralli 2004

Tulokset

. . . . .
1. 29 Tuomo, Antti, Jukka, Matti ja Ville Tuomo Jaakkonen, Antti, Jukka, Matti ja Ville Suorsa
ässät: –
.
1. 29 Reijo ja Tapsa Reijo Pantsar ja Tapani Tapio
ässät: pähkinänakkeli, kottarainen, pilkkasiipi
.
3. 27 Jura Juha Rantaharju
ässät: riekko, pyrstötiainen, tundraurpiainen, isokäpylintu, kirjosiipikäpylintu
.
4. 24 Tuomas Väyrynen ja Miia Luukkonen
ässät: –
.
4. 24 Sami Timonen ja Väinö Raappana
ässät: räkättirastas, peippo, merilokki
.
6. 21 Teemu ja Pekka Teemu Saarenpää ja Veli-Pekka Honkanen
ässät: –
.
7. 20 Jouni Meski ja Saana Kukkola
ässät: –
.
8. 19 Taivalkoski Kalevi Hirvonen & Co
ässät: lapintiainen, kuukkeli, pohjantikka, maakotka
.
9. 16 Heikki Tuohimaa ja Kari Varpenius
ässät: alli
.
. . . . .

Purkutaulukko


Talviralli 2003

Tulokset

. . . . .
1. 37 Ari & Tuomo & Kari Ari Rajasärkkä, Tuomo Jaakkonen ja Kari Rannikko
Ässät: tundraurpiainen, fasaani
.
2. 35 Petomaanit Seppo Rajaniemi, Reijo Pantsar ja Tapani Tapio
palokärki, pulmunen, turkinkyyhky
.
3. 33 Nasut Sanna Junttanen ja Lauri Mustalahti
kanahaukka
.
4. 28 Tuomas & Miia Tuomas Väyrynen ja Miia Luukkonen
varpushaukka
.
5. 26 Petri & Markus Petri Lampila ja Markus Keskitalo
alli
.
5. 26 Sami & Väinö Sami Timonen ja Väinö Raappana .
7. 25 Esa Esa Aalto
pyrstötiainen, mustarastas
.
8. 20 Esa & Anja Esa ja Anja Hohtola .
9. 18 Taivalkoski Kalevi Hirvonen, Jorma Räisänen, Jani Suua (osan aikaa) ja Tarmo Moilanen (osan aikaa)
teeri, kuukkeli, lapintiainen
.
10. 16 (ei ollut purussa) Heikki Tuohimaa ja Kari Varpenius
joutsen, mustalintu, peippo
.
. . . . .

Purkutaulukko

Kommentteja


Talviralli 2002

talvirallin 1.12. tulokset Sami Timonen ma 2.12.2002 10:42

PPLY:n eilisen talvirallin tulokset tässä, huomiseksi lajeittainen katsaus. Yhteislajimäärä 53. Kiitos osanottajille!

Lopputulokset:

1. ´Nightriders´ (Juha Sjöholm, Harri Taavetti, William Velmala) 40 lajia
2. ´Two towers´ (Ville Suorsa, Tapani Tapio) 35
3. ´Paljon loxioita´ (Antti Lindholm, Petri Kääriä, Kari Kreus, Hannu Kreus, Hanna Aalto)
ja ´Nasutiimi´ (Sanna Junttanen, Lauri Mustalahti) 31
5. ´Pekka Kärenaho ja Jaakko Koistinen´ (Pekka Kärenaho, Jaakko Koistinen) 30
6. ´Even better than the real thing´ (Sami Timonen, Väinö Raappana) 28
7. ´Zulut´ (Petri Lampila, Markus Keskitalo) 11

talvirallin 1.12. tarkemmat tulokset Sami Timonen ti 3.12.2002 17:47


Talviralli 2001

Koonnut Janne Aalto

Eilen (1.12. 2001) käytiin itsenäisyyspäivärallin (joka kisailtiin kahtena edellisenä vuonna) korvannut talviralli koko PPLY:n alueella. Ralliaikahan oli 00.00-18.00. Ralliin osallistui valitettavasti vain 5 joukkuetta, mutta ainakin pari aloitti kisaamisen jo yöllä!

Tulokset

1. R. Halmeenpää, Antti Pesola ja Jarno Saarinen (Oulun seutu) 36
1. H. & J. Aalto, T. Jaakkonen ja A. Luukkonen (Oulun seutu) 36
3. J. Koistinen, H. Taavetti, H. Tuohimaa ja K. Varpenius (Raahen seutu) 33
4. T. Tapio (Oulun seutu) 32
5. K. Hirvonen, P. Mattila ja J.Räisänen (Taivalkoski) 16


Talviralli 2000

ITSENÄISYYSPÄIVÄRALLI 6.12. 2000-12-07

9 Joukkuetta

1.Putki päällä	2.Asioiden valaisijat	3.Sumuisten vuorten gorillat
Jukka Hauru	Petri Lampila		Kristjan Niitepöld	
Jouni Meski	Harri Taavetti		Antti Pesola		
Saana Kukkola	Jari Peltomäki		Mikko Jaukkuri	
					Riku Halmeenpää	
					Veli-Matti Pakanen	

4.		5. Sumun kourissa	6.
Sami Timonen	Hanna Aalto		Heikki ja Jussi Tuohimaa	
Toni Eskelinen	Kari ja Hannu Kreus			

7.		8.		9.Taivalkoski
Kari Rannikko	Hohtolat	Pertti Mattila
				Kari Härmä
				Kalevi Hirvonen
10.
Jaakko Koistinen 
Kari Varpenius				

PERUSLAJIT	1 2 3 4 5 6 7 8  9   (ysijoukkue ei purussa, lajilista
myöhemmin)
Sinisorsa	x x x x x x x x   
Telkkä		x x x x x x   x  x
Isokoskelo	x x   x x x x x   
Kalalokki	x x x x x x x x   
Harmaalokki	x x x x x x x x   
Kesykyyhky	x x x   x x x x   
Käpytikka		         x
Tilhi		x x x x x x x x   
Räkättirastas	x x x x x   x x   
Hippiäinen	x x x   x x x x   
Talitiainen	x x x x x x x x  x
Sinitiainen	x x x x x x x x  x
Kuusitiainen	          x   
Hömötiainen	x x x   x x x x  x
Harakka		x x x x x x x x  x
Närhi		x   x   x        x
Naakka		x x x x x   x x   
Varis		x x x x x x x x  x
Korppi		        x        x
Varpunen	x x x x x x x x  x
Urpiainen	x x x x x x x x   
Viherpeippo	x x x x x x x x  x
Punatulkku	x x x x x x x x  x
Taviokuurna	x x x x x   x x   
Keltasirkku	x x x x x x x x  x

Kaikki 25 peruslajia siis havaittiin rallissa! (käpytikka, korppi ja
kuusitiainen vaikeimmat)


Joukkue1	22	
Joukkue2	22	
Joukkue3	21	
Joukkue4	18	+SP-laji
Joukkue5	22	
Joukkue6	21	
Joukkue7	20	
Joukkue8	21	+SP-laji
Joukkue9	13	

HUUTOLAJIT:	1  2  3  4  5  6  7  8
GRÖNLANNINLOKKI	X  X     X        X  
TUNTURIPÖLLÖ	   X  X           X  X
MERILOKKI	X  X  X  X  X     X  X
VIHERVARPUNEN	X  X  X  X        X    
MUSTAVARIS	X           X     X     
PILKKASIIPI	X  X  X  X  X  X        
TIKLI		      X  X  X     X  X
KOTTARAINEN	X  X  X  X  X     X  X
Tilanne:	28,28,27,25,27,22,27,26
KANADANHANHI	X  X  X  X  X     X  X
VUORIHEMPPO	X     X  X        X    
TUKKASOTKA	X  X  X  X  X  X        
NOKKAVARPUNEN	X           X        X
PUUKIIPIJÄ	X              X        
TUNDRAURPIAINEN	X  X  X           X  X
TÖYHTÖTIAINEN	X                            
NAURULOKKI	X  X              X    
MUSTARASTAS	   X  X                    
PUNARINTA	X  X         X    X    
JOUTSEN		               X        
RAUTIAINEN	                  X  X
ALLI		X  X                        
KANAHAUKKA	   X                        
MUSTAPÄÄKERTTU	      X                    
Tilanne:	38,36,33,28,31,25,33,30
Mukana vielä:	1  2  3  5  6  7
TURKINKYYHKY	   X  X  X  X  X
PYRSTÖTIAINEN	   X  X     X    
Tilanne	 	38,38,35,32,26,34
MERIMETSO	X                          
MUSTALINTU	   X                      
KIURU		      X        X
VIIRUPÖLLÖ	         X           
HUUHKAJA	            X    
UIVELO		X                          
PIKKUVARPUNEN	   X        X    
VARPUSPÖLLÖ	            X    
KOSKIKARA	   X                      
KYHMYJOUTSEN	            X    
PALOKÄRKI	   X                      
ISOKÄPYLINTU	   X                      
Tilanne:	40,42,36,33,31,35
 
(purussa virheitä mutta tässä oikeat tulokset)

LOPPUTILANNE:	    KOLMEN KÄRKI
Joukkue1	40  1. Petri Lampila, Harri Taavetti ja Jari Peltomäki42 lajia
Joukkue2	42  2. Jukka Hauru, Jouni Meski ja Saana Kukkola      40
Joukkue3	36  3. Niitepöld, Pesola, Jaukkuri, Halmeenpää,Pakanen36
Joukkue4	28	
Joukkue5	33	
Joukkue6	31	
Joukkue7	35	
Joukkue8	30	
Joukkue9	26	
Joukkue10	18	

+TAIVALKOSKEN 	JA KOISTINEN & VARPENIUS JOUKKUEIDEN ÄSSÄT
PIKKUKÄPYLINTU		PUNASOTKA
TEERI			JÄRRIPEIPPO
KUUKKELI		(PYY)
(PYY)			
(+em. käpytikka)


YHTEENSÄ RALLISSA HAVAITTIIN 68 LAJIA!!!!!

Sateinen ja sumuinen sekä lämmin sää hankaloitti lintujen havainnointia!
Lämpimän sään takia ruokinnoilla ei ollut liikennettä!


Lisäksi rallin ulkopuolella HAILUODON MARJANIEMESSÄ Juha Markkola havaitsi 
PIKKU-UIKUN ja TUKKAKOSKELON sekä TAIVALKOSKELLA oli havaittu MAAKOTKA!


(mainittakoon että itse näin aamulla kotipihalla Rovaniemen kyytiä
odotellessa käpytikan, jota ei Oulun lähistöllä havaittu lainkaan! HEH
HEH)
				T: Janne Aalto

JA KIITOS KAIKILLE OSALLISTUJILLE TOIVOTTAVASTI RALLI OLI MUKAVA,
ENSI VUONNA VOIMME RALLATA UUDESTAAN!!!!!

P.S. Pahoittelen myös purun viivyttelyä!!! Olin kyllä sopinut kaikki
valmiiksi! Oven piti olla auki klo 16:00!