
PPLY:n toimialue

© Otso Valkeeniemi
Suomen linnuston levinneisyyttä selvittävä neljäs lintuatlastutkimus toteutetaan vuosina 2022–2025. Aikaisemmat atlasvuodet olivat 1974–1979, 1985–1989 ja 2006–2010. Kartoituksessa selvitetään mitä lintulajeja Suomessa pesii ja missä. Havainnot kerätään 10 x 10 km:n yhtenäiskoordinaattiruuduista, joita Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellisen yhdistyksen (PPLY) alueella on noin 288.
Mistä on kysymys
Jokaisesta 10 x 10 km:n ruudusta kartoitetaan pesivät lintulajit. Pesinnän varmuutta kuvataan ns. pesimävarmuusindeksillä (1–8). Mitä suurempi luku on sen varmemmin laji pesii ruudulla. Indeksi määritellään havaintotilanteessa sen mukaan mitä linnun havaitaan tekevän. Esim. korkealla ylilentävä harmaalokki saa indeksin 1, mutta pesimäsuolla varoittelevana sen indeksi nousee 6:een. Korkein indeksi 8 annetaan havainnolle, jossa on nähty muna- tai poikaspesä tai kuultu poikasten ääntelevän pesässä. Kullekin ruudulle kerätään havainnot mahdollisimman monesta lajista ja pesimävarmuusindeksi pyritään saamaan mahdollisimman korkeiksi. Eri vuosien havainnot liitetään yhteen, joten kartoitukseen on aikaa neljä vuotta.
Keskeisiä linkkejä
PPLY:n tilastoja
PPLY:n atlastoimikunta ja aluevastaavat
Yhdistyksen hallitus on nimittänyt atlastoimikunnan, jonka puheenjohtajana ja koko yhdistyksen atlasvastaavana toimii Otso Valkeeniemi. Toimikunnalta saa apua, lomakkeita, voi kysellä retkivinkkejä jne.
Osa-alue |
Osa-aluevastaava |
Yhteystiedot |
PPLY:n Atlaskoordinaattori (koko yhdistyksen alue) |
Otso Valkeeniemi |
otso.valkeeniemi@gmail.com 040 098 7326 |
Ii, Haukipudas, Kuivaniemi, Yli-Ii |
Pekka Rahko |
rahkon.pekka@gmail.com 040 545 6355 |
Pudasjärvi |
Erkki Sarviaho |
erkki1.sarviaho@gmail.com 040 748 4577 |
Taivalkoski |
Kalevi Hirvonen |
kalhirvo@gmail.com 040 023 2628 |
Hailuoto |
Juha Markkola |
jmarkkol@gmail.com 040 015 5939 |
Liminka, Lumijoki, Tyrnävä |
Pekka Majuri |
pekmajuri@gmail.com 050 590 4949 |
Muhos, Utajärvi |
Veli-Pekka Honkanen |
v-phonkan@luukku.com 040 029 9398 |
Surnia (Pyhäjoki, Raahe, Siikajoki) |
Seppo Sirviö |
seppokjsirvio@gmail.com 040 539 2651 |
Oulainen, Merijärvi |
Riku Rantala |
rantala.riku@luukku.com 040 539 3287 |
eteläiset alueet |
Ville Suorsa |
vilsu@villesuorsa.fi 040 751 1266 |
senior adviser (Atlaskoordinaattori 2006–2010) |
Jorma Pessa |
jorma.pessa@gmail.com 040 016 8040 |
Oulu, sihteeri |
Tapani Tapio |
tapani.tapio@gmail.com 050 372 5186 |
|
|
|
Atlasrallit
Atlasrallit suunnataan alueille, joissa retkeily ja atlaskartoitukset jäävät muuten vähemmälle. Konsepti ja säännöt todettiin varsin toimiviksi edellisen atlaksen aikana vuosina 2006–2010. Tarkemmin
Atlasrallisivulla.
Atlasrallit 2022–2025
Pvm |
Kunnat |
Ruudut |
Alue |
Huom |
2025 |
|
|
|
|
2024 |
|
|
|
|
10.–11.6.2023 |
Siikalatva ja Haapavesi |
30 |
Alue 2 |
|
2.–3.7.2022 |
Pudasjärven pohjoisosat |
25 |
Alue |
|
Atlasrallit 2006–2010
Pvm |
Kunnat |
Ruudut |
Alue |
Huom |
3.–4.7.2010 |
Kärsämäki |
19 |
Alue |
|
4.–5.7.2009 |
Pudasjärven pohjoisosat |
25 |
Alue |
|
5.–6.7.2008 |
Pyhäntä ja Kestilä |
|
|
|
30.6.–1.7.2007 |
Ii ja Yli-Ii |
|
|
|
1.–2.7.2006 |
Merijärvi ja Oulainen |
|
|
|
Atlasrallit
Tiedotteet