Lintuharrastuksen ja tutkimuksen historia Oulussa

Oulun kirjoitettu linnuston historia alkaa vähäisin muistiinpanoin jo 1600-luvulla. Oulun kaupungin historia -teosten I ja II -osista löytyy mainintoja sekä Tukholmaan viedyistä lintujen höyhenistä että käräjillä käydyistä metsästysalueiden riidoista. Vuonna 1620 tulliluettelon mukaan kaupungista vietiin 21 tynnyriä höyheniä Tukholmaan. Historioitsija Virkkusen mukaan höyhenet olivat mahdollisesti metsäkanalinnuista nypittyjä- tuolloin kanoja ei juurikaan kasvatettu Suomessa. Metsästys ja kalastus olivat hyvin tärkeitä elinkeinoja, joista jäi muistumia jälkipolville mm. oikeudenkäyntien päätöksissä.

Epävarmempaa ja vanhempaa tietoa edustaa ns. hiljainen tieto eli paikallisten ihmisten tietämät paperille kirjoittamattomat asiat. Hiljaista tietoa edustavat esimerkiksi lintujen nimet – moni linnunnimi on vieläkin onomatopoeettinen, eli nimi kuvastaa lajityypillistä kutsu- tai soidinääntä. Tällaisia nimiä ovat mm. alli, liro, kurki, kuovi ja kuikka. Muistiin kirjoitettua hiljaista tietoa voi katsoa edustavan Kalevalassa mainitut runsaat kolmekymmentä linnunnimeä. Kalevalan lauluihin sisällytettiin lajit, jotka nousivat tavalla tai toisella esille erottuen muista, tavanomaisista lajeista. Keskivertometsästäjän voi arvata tunteneen muutaman kymmenen lajia, taitavimpien enemmän. Hiljaiseen tietoon kuuluvat myös paikannimet, joista Oulussa voi mainita mm. Kaakkurin, Sanginsuun Joutsensuon ja Lapinkankaan Kaakkurilammen.

Seuraavat lintuja koskevat maininnat tulevat Oulussa vaikuttaneen apteekkarin Johan Jakob Julinin (vanhemman) tiimoilta. Apteekkari oli kuulu luonnonharrastaja, jonka Ruotsin Tiedeakatemia kutsui ensin asiamiehekseen ja myöhemmin jäsenekseen. Julin syntyi Ruotsin Vesteråsissa vuonna 1752 ja kuoli Turussa vuonna 1820. Käytyään koulua puolitoista vuotta hän meni apteekkiin apulaiseksi. Luonnonharrastus asui hänessä niin väkevänä, että hän perehtyi perusteellisesti luonnon eliöstön ja geologian tutkimukseen vapaa-aikoinaan. Julin sai apteekkioikeudet Ouluun vuonna 1784. Hän viljeli lääkekasveja suuressa puutarhassaan. Hän oli Oulun kulttuurihistorian merkittävimpiä luonnontutkijoita.

Julinilla oli huomattavat kokoelmat, josta löytyi kiviä, kasveja, lintuja, nisäkkäitä ja hyönteisiä. Ensimmäisen kokoelmansa hän menetti tullessaan Ouluun, koska hänen tavaroitaan tuonut laiva upposi haaksirikossa. Julin kartutti kokoelmiaan vaihtokaupoilla. Hänelle lähetettiin näytteitä mm. eri puolilta Ruotsia ja paljon myös Lapista – varsinkin hyönteiset olivat haluttua vaihdettavaa lajistoa. Julinin kokoelma oli avoinna oululaisille sunnuntai-iltapäivisin. Apteekkari esitteli avuliaasti kokoelmaansa. Oululaissyntyinen Sara Wacklin (1790-1846) kertoo kirjassaan Julinin kokoelmasta seuraavaa: ”Siinä oli mm. iso merikotka, iso sarvipöllö, trappi, isoja ja pieniä haukkoja, useat erittäin harvinaisia lajeja, sekä useita erittäin kauniita kolibreja, jotka olivat pieniä kuin paarmat”. Kokoelmassa oli myös papukaijoja, kultafasaani, riikinkukko jne.

Wacklinin luettelo ilmentää, että Julin tilasi kokoelmaansa näytteitä eri puolilta maapalloa. Julin kuitenkin köyhtyi Oulussa ja joutui myymään kokoelmansa. Linnut myytiin Wacklinin mukaan göteborgilaiselle John Hallille, joka kuoli myöhemmin rutiköyhänä. Julin muutti Turkuun ja ilmeisesti lahjoitti loppukokoelmansa elämänsä ehtoopuolella Turun akatemialle. Kokoelma tuhoutui Turun palossa vuonna 1822. Siten Julinin kokoelmasta jäi jälkipolville vain vaatimattomia tietoja. Julin julkaisi fenologisia havaintojaan Ruotsin tiedeakatemian sarjassa. Hän oli myös yksi Suomen talousseuran perustajista.

Oulussa kävi koulunsa myös suomalainen suurmies J.W.Snellman vuosina 1816-1822. Snellman kirjoitti myöhemmin pienen muistelman kouluvuosistaan Oulussa. Oppiaineet olivat tuolloin vielä klassisvoittoisia, mm. kielet hallitsivat. Suurena puutteena opetuksessa Snellman mainitsee luonnonhistorian opetuksen niukkuuden: ”Men kom man från skolan okunnig i något ämne, så var det i naturvetenskap. Det är ju förskräcligt”. Linnut tulevat hauskasti esille hänen kuvauksessaan silloisesta kouluelämästä: ”Vid första vårdagen börjades fågelfångsten – först småsparvar, sedan domhärrar, nattvakor och hämplingar till dussintal, vilka efter skett urval senare åter lössläptes”. Sikäläisestä lintuslangista erottaa punatulkun ja hempon, joka ilmeisesti tuolloin oli huomattavasti tavallisempi kuin nykyään – tosin nimi ’hemppo’ saattoi viitata johonkin muuhun lajiin. Kevään tulo ja ensimmäisten lintujen saapuminen herättivät kuitenkin saman riemun tuolloisissa koululaisissa kuin nykyään lintuharrastajissa.


Tieteelliset seurat

Carl von Linné oli perustamassa Ruotsin kuninkaallista tiedeakatemiaa vuonna 1739 ja oli kauan sen johtohahmona. Ensimmäiset suomalaista linnustoa koskevat julkaisut ilmestyivät tiedeakatemian sarjassa. Vuonna 1797 perustettiin Suomen kuninkaallinen talousseura (Kungliga Finska Hushållssällskapet), vuonna 1821 tiedeseura Societas pro Fauna et Flora Fennica ja vuonna 1896 suomenkielinen Suomen biologian seura Vanamo, jonka julkaisu oli vuodesta 1897 Luonnon Ystävä (vuodesta 1947 alkaen Luonnon Tutkija). Suomen taloustieteen seura keräsi pitkiä fenologiasarjoja. Moberg koosti vuonna 1857 fenologisen katsauksen vuosilta 1750-1845. Artikkelista löytyy havaintoja Pohjois-Pohjanmaalta Oulun ohella mm. Hailuodosta, Iistä, Pyhäjoelta ja Kuusamosta. Julinin kokoamat Oulua koskevat havainnot ovat vuosilta 1784-1787.


Oulun koulut ja niiden kerhot

Koululaitos on luonnollisesti ollut merkittävä kulttuurin levittäjä alueella. Kaupungin porvarit anoivat pedagogion perustamista pian kaupungin perustamisen jälkeen. Kuningas Kaarle XI antoi kirjeessään 13.2.1609 Oulun linnan päällikölle Isak Behmille luvan koulun perustamiseen ja osoitti siihen varoja. Koulu aloitti toimintansa vuonna 1611. Siitä tehtiin yliopistoon johtava triviaalikoulu vuonna 1682. Koulu sai oppilaansa koko Pohjois-Suomesta. Triviaalikoulun viimeisin rakennus, Oulun lyseon lukion nykyinen tyyssija, valmistui vuonna 1831. Koulun nimi muuttui vuosien mittaan useasti, ja nykyään se kantaa Oulun Normaalikoulun nimeä.

Alkuvaiheessa kouluissa opetettiin kasvioppia. Vielä keskiajalla lääkäri keräsi itse tai hankki lääkekasvit ja valmisti niistä lääkkeet, mikä selittää tuolloisen luonnontieteen opetuksen tarvetta. Luonnontieteen opetus jakautui eläin- ja kasvitieteeksi maassamme vasta 1800-luvun puolessavälissä.

Koulujen kerhot olivat merkittäviä harrastusten ja aatteiden levittäjinä. Kerhoja ja vastaavia toimi kouluissa jo 1800-luvulla. Koulujen luonnontieteelliset kerhot syntyivät luonnontieteellisten seurojen perustamisen myötä. Kerhoissa harrastettiin erilaisia luonnonhistorian aineita, tavallisimmin kuitenkin kasveja ja lintuja. Keväiset linturetket kuuluivat kerhojen vakiotoimintoihin. Lintuharrastuksen alku Oulussa perustui juuri luontokerhojen toimintaan. Monesta kerholaisesta kasvoi aikanaan merkittäväkin suomalainen luonnontutkija. Vielä useammin kerholainen kantoi luontoharrastustaan ja -rakkauttaan läpi elämänsä.

Lyseon Esikko-kerho perustettiin ensimmäisten joukossa Suomessa vuonna 1898. Kerho järjesti ajan tavan mukaan illanviettoja, keskustelutilaisuuksia jne. Kerholaisten havainnot kirjoitettiin päiväkirjaan, josta merkittävimmät lähetettiin Helsingin yliopiston professoreiden tietoon. Havainnot kattoivat luonnontieteen kaikki alueet – kasvi- ja eläintieteen lisäksi havaintokirjasta löytyy myös geologisia merkintöjä. Päiväkirjan ensimmäinen havainto on aikakaudelle luonteenomainen. Liminkalainen L.Penzin oli ampunut sinisuohaukan ja analysoi sen mahan sisältöä. Mahasta löytyi mm. kirvisen ja muiden pikkuelävien jäänteitä. Näistä Penzin päätteli, että ”Tavallisesti kehutaan Circusta harmittomaksi, jopa hyödylliseksikin, mutta tästä sekä siitä päättäen, että olen monesti nähnyt sen iskevän täysikasvaneita vesilintujakin, ei se ole aivan harmiton”.

Esikkolaisten havainnoissa käsiteltiin myös lintujen käyttäytymistä – esim. koskeloemojen tapaa kerätä poikasia toisilta emoilta ja käpytikan ruokailumenetelmää. Harvinaisemmista merkinnöistä voi mainita mm. seuraavat: Haukiputaalla ammuttiin kesäkuussa 1899 kolmivarpainen lokki (pikkukajava, L.Rehnbäck) ja Limingassa vuonna 1899 pähkinähakki (L.Penzin).

Merikosken yhteiskouluun (Merikosken Yhteislyseo vuodesta 1955 ja Oulun Normaalikoulu vuodesta 1960 alkaen) perustettiin Kullero-kerho 7.3.1949. Kerhon kuraattorina toimi sen perustamisesta lähtien vuoteen 1963 asti lehtori Riitta Mannermaa. Alussa kullerolaiset kokoontuivat kerran kuukaudessa tai harvemmin. Osallistujia kerhon kokouksessa saattoi olla jopa 25-35. Kokouksien ohjelma oli moninaista alkaen luontokertomuksista ja ulottuen lausuntaan. Alkuvuosina kokouksissa nautittiin teetä ja makoisia pullia. Vuodet 1958-1963 olivat aktiivista kasvien ja lintujen harrastamisen aikaa. Retkiä tehtiin mm. Hailuotoon ja Siikajoen Tauvonniemeen. Vuodet 1964-1970 kerho toimi vielä aktiivisesti. Luonto- ja linturetket ovat osa kerhon toimintaa edelleenkin.

Oulun luontokerhojen kulta-aika oli 1960-luvulla. Tällöin Oulussa toimi viisi-kuusi kerhoa: Esikko, Kullero, Kiuru Tyttölyseossa, Lumikko Kuusiluodon koulussa, Toukka Karjasillalla ja Toppilan Yhteiskoulun luontokerho. Kerhojen toiminta hiipui 1970-luvun puolivälissä peruskoulu-uudistuksen myötä.


Yhdistykset

Oulun luonnonystäväin yhdistys (OLY) perustettiin vuonna 1923. Yhdistyksen tarkoituksena oli ”herättää ja ylläpitää harrastusta luonnon tuntemiseen ja suojelemiseen”. Yhdistyksellä oli merkittävät kasvi-, eläin- ja valokuvakokoelmat sekä laaja kirjasto. Merkittäviä toimijoita yhdistyksessä olivat puheenjohtajat lehtori A.A.Parvela sekä rehtori Kaarlo Metsävainio. Linnuista kerättiin havaintoja yhdistyksen kokouksissa kokouspöytäkirjaan.

Yhdistyksen kokoelmat sijaitsivat Hupisaarilla sijainneen Ainolan yläkerrassa. Talvisodan aikana Oulun pommituksessa 21.1.1940 tuhoutui talon yläkerros – lintu- ja nisäkäsnäytteet menetettiin, mutta osa kasvikokoelmasta ja kirjastosta säilyi. Uudet kokoelmat kerättiin lahjoituksin ja talkootöin ja museo avattiin uudelleen 25.11.1948.

Tuolloin yksityisillä saattoi olla vielä merkittäviä lintu- ja munakokoelmia – esim. varatuomari Seppänen lahjoitti OLY:lle 154 lintua käsittäneen kokoelmansa uuden museon pohjaksi, samoin oululaissyntyinen Väinö Valli lahjoitti yhdistykselle mittavan muna- ja pesäkokoelmansa. Vallin kokoelmassa oli 260 lintulajilta 1288 pesyettä ja yli 11 000 munaa. OLY:n kokoelmat on sittemmin lahjoitettu Oulun yliopiston eläinmuseolle.


OLY:n Lintukerho

Yliopiston tultua Ouluun piristyi myös kaupungin kulttuurielämä monella tavalla. Lintuharrastajat liittyivät Oulun luonnonystäväin yhdistykseen sen lintujaostoksi 24.3.1961 pidetyssä kokouksessa. Lintujaosto toimi Pohjois-Pohjanmaan harrastajien toiminta-areenana aina Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen perustamiseen saakka. Lintukerhon toimintoja oli fenologisen aineiston kerääminen ja lintujen rengastus. Myös Helsingin yliopiston eläinmuseon järjestämään talvilintulaskentaan osallistuttiin: ensimmäiset kymmenen vuotta kaupungin alue laskettiin aluelaskentana, jossa oli lähes kolmekymmentä erillistä osa-aluetta. Tauvon lintuasema perustettiin Siikajoelle. Pikkulinnun pönttöjä tehtiin talkoilla ja vietiin maastoon. Mm. Hupisaarille ja Intiön hautausmaalle vietiin useaan otteeseen satakunta pönttöä kumpaankin. Omaa julkaisua kerholla ei ollut, mutta pieni monistettu tiedote ilmestyi kaksi kertaa. Havaintoja ja tiedonantoja julkaistiin mm. valtakunnallisessa Lintumies-lehdessä.


Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellinen Yhdistys

Suomen Lintutieteellinen Yhdistys (SLY) perustettiin vuonna 1924. Se toimi pitkään ainoana lintuharrastajien yhdyssiteenä maassamme. Paikallisia yhdistyksiä ruvettiin perustamaan vasta 1950-luvun lopulla. Ensimmäinen paikallisyhdistys, Porin Lintutieteellinen Yhdistys, perustettiin vuonna 1959. Sen jälkeen yhdistyksiä perustettiin vilkkaasti eri puolille Suomea. Valtakunnallisen kattojärjestön perustaminen katsottiin pian tarpeelliseksi. Vuonna 1973 perustettiinkin Lintutieteellisten yhdistysten liitto (LYL). Sitä perustettaessa pyydettiin perustamaan yhdistyksiä niille alueille, joilla tällaisia ei vielä ollut. Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen (PPLY) perustava kokous oli 25.2.1973. OLY:n lintujaoston toiminta loppui tähän, ja harrastajat siirtyivät uuteen yhdistykseen. Vain Tauvon lintuaseman toiminnan pyörittäminen jäi lintujaostolle.

Alkuvuosina PPLY:n toiminta koostui muutonseurannasta, muusta fenologisen aineiston keräämisestä, talvilintulaskennoista, osallistumisesta Suomen atlaskartoituksiin, retkien järjestämisestä jne. Yhdistyksen jäsenlehti Aureola näki päivänvalon 1976 ja on ilmestynyt siitä lähtien. Vuonna 1976 lehti ilmestyi vuosikirjana ja vuodesta 1979 lähtien 4 kertaa vuodessa, kunnes se muutettiin uudelleen vuosikirjaksi vuodesta 1998 alkaen.

Yhdistyksen toimintamuotoja ovat myös olleet yhteiset retket, näyttelyjen järjestäminen, osallistuminen valtakunnallisiin projekteihin sekä yhä selkeämmin erilaisten kilpailutapahtumien (ns. pinnakisojen eli rallien) järjestäminen. Yhdistys on pitkään pitänyt kokouksia Oulussa kerran kuukaudessa kesäaikaa lukuun ottamatta. Kokouksissa on ollut monipuolisesti esitelmiä, retkikuvauksia, diaesityksiä jne. Viime vuosina myös nuorisotoiminta on lähtenyt kiitettävästi käyntiin.


Lintututkimus

Oulussa eli viime vuosisadan alussa merkittävä serkuspari, joiden toiminta lisäsi tietämystä Oulun kaupungin linnuista. Einari Merikallio (1888-1961) aloitti lintuhavaintojen ja faunististen havaintojen keräämisen jo Oulun vuosinaan. Merikallio kehitti myöhemmin tieteellisesti lintujen määrällistä laskentaa. Hänen kokeilujensa tuloksena syntynyt linjalaskentamenetelmä on edelleenkin käytössä Suomessa. Merikallio teki yliopistollisen opinnäytetyönsä Oulun ja Iin välisen meriseudun linnustosta vuonna 1930. Merikallio laski Oulussa mm. Pyykösjärven ja muutaman muun järven linnuston. Hän piti mittavaa arkistoa Suomen linnuista. Arkisto on sijoitettu nykyään ns. Merikallion arkistona Oulun eläinmuseoon, missä se on tutkijoiden käytössä. Päätyökseen hän toimi opettajana ja rehtorina Keravalla. Merikallio sai ansioistaan professorin arvonimen.

Merikallion serkku Aarne Hellemaa (1905-1962) toimi Oulussa eläinten täyttäjänä koko elämänsä. Hän täytti yksityisille ja kouluille lintuja ja nisäkkäitä. Täytetyn eläimen hankkiminen ja jopa kokoelman kerääminen oli aikaisemmin hyvin yleistä. Metsästyssaalis tai kauniina pidetty lintu haluttiin koristamaan kotia. Hellemaa piti myös päiväkirjaa lintuhavainnoistaan ja täytettäväksi saamistaan eläimistä. Hänen kokoelmansa on nykyisin Rovaniemen kaupungin museossa, mutta arvokkaat muistiinpanot Merikallion arkistossa Oulun yliopiston eläinmuseolla. Hellemaa oli aktiiviaikanaan suvereeni lintuasiantuntija Oulussa. Hän kirjoitti itse lukuisia artikkeleita ja oli myös aktiivinen lintuasioiden tiedottaja. Preparaattori marssi usein lehtien toimitukseen kainalossaan pahvilaatikko, jossa oli jokin lintu.


Oulun yliopisto

Yliopiston perustaminen vuonna 1959 Ouluun vaikutti monella tavalla. Sekä lintuharrastus että lintuihin kohdistunut tutkimus piristyivät merkittävästi. Tutkimuksessa tarvitaan edelleenkin usein harrastajien osuutta (eikä vähiten eläinmuseon kokoelmien kartuttamisessa). Monen Oulun yliopiston ekologian professorien taustana on ollut lintuihin kohdistuva tutkimus: professori Lauri Siivonen teki väitöskirjansa laulurastaan ekologiasta ja oli ennen Ouluun tuloaan Riistantutkimuslaitoksen johtajana. Ensimmäisistä apulaisprofessoreista Seppo Sulkavan yksi tutkimuskohde oli lintujen ravintobiologia koko hänen Oulussa olokautensa ajan. Hän on jatkanut ravintobiologista tutkimustyötään myös eläkeaikanaan. Apulaisprofessori Esko A. Lind teki väitöskirjansa räystäspääskystä ja ohjasi muutaman lintuihin kohdistuneen opinnäytetyön keskittyen myöhemmin kuitenkin kalatutkimukseen. Siivosen seuraaja professori Erkki Pulliainen laati väitöskirjansa sudesta, mutta on tutkinut monipuolisesti lintujakin. Nuoremman sukupolven professoreista Markku Orell on aloittanut lintututkijana.

Ensimmäiset eläintieteen laitoksen lintuekologiset gradutyöt ovat vuodelta 1966: Risto A. Väisänen selvitti Simon suolinnustoa, Eija Varis haarapääskyn ekologiaa ja Olavi Eskelinen kahlaajien muuttoa. Ensimmäinen lintuekologian väitös on vuodelta 1964, jolloin Seppo Sulkava ’intti’ kanahaukan ravintobiologiasta. Seuraavana väitteli Oulun yliopiston oma kasvatti Erkki Korpimäki vuonna 1981 helmipöllön ekologiasta. Tosin Oulussa aloittanut Risto A. Väisänen väitteli tyllin evoluutiosta Helsingin yliopistossa jo vuonna 1979 ja Rauno Alatalo Ruotsissa Lundin yliopistossa havumetsien lintuyhteisöistä vuonna 1980. Ekologis-faunistinen lintututkimus oli muotia aina 1990-luvun alkuun saakka. Tämän jälkeen kokeelliset työt ovat yhä enemmän saaneet jalansijaa myös lintuekologisessa tutkimuksessa.