BirdLife Suomen Pihabongaus-tapahtuma järjestetään 28.–29.1. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla, ja havainnot ilmoitetaan BirdLifelle. Pihabongaus on Suomen suurin lintutapahtuma. Se on järjestetty tammikuun viimeisenä viikonloppuna vuodesta 2006 lähtien. Viime vuosina noin 20 000 ihmistä on tarkkaillut lintuja lähes 15 000 pihalla ympäri maan. Vuosien varrella on […]
Monthly Archives: tammikuu 2017
Talvilintuja on laskettu jo 60 vuotta
Talvilintujen laskenta on parhaillaan käynnissä. Laskennat pitävät kärkisijaa Euroopan pisimpään jatkuneena vuosittain toistuvana luonnon seurantamuotona, joka perustuu täysin vapaaehtoisten harrastajien havaintoihin. Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja BirdLife Suomen organisoimat laskennat on toistettu jo 60 talven ajan. Jukka Koskimies ja Olavi Hildén käynnistivät talvilintujen laskennan 1950-luvulla ja ne ovat kuuluneet jo pitkään monien lintuharrastajien vuodenvaihteen traditioon. Kuluneen 60 vuoden aikana harrastajat ovat taivaltaneet […]
Rariteettikomitean kokous Helsingissä 6.1.2017
Rariteettikomitean kokouksessa 6.1. Helsingissä käsiteltiin pöydällä olleiden lisäksi 94 uutta havaintoilmoitusta. Kokouksessa hyväksyttiin Suomen 2. ruostepyrstö (Rauma 4.–10.7.2016) ja 5. vaaleakultarinta (Rovaniemi 8.10.2015). Muita hyväksyttyjä suurharvinaisuuksia olivat muun muassa hanhikorppikotka (Kirkkonummi 25.9.2016), paksujalka (Kuusamo 10.5.–18.7.2016), hietatiira (Liminka 14.–28.5.2016), idänturturikyyhky alalaji meena (Tampere 16.3.–10.4.2016 ja Hailuoto 30.8.–5.9.2016), yhteensä neljä arotaskua, aavikkotasku (Lemland 14.10.2016), siperianuunilintu (Rautalampi 20.9.2016) […]
Voiko sinun kotipiiristäsi havaita 100 lintulajia Suomen 100. juhlavuonna?
Lullula, Tringan Raaseporin paikallisjaosto, haastaa kaikki lintuharrastajat ympäri maan tavoittelemaan sadan lajin havaitsemista oman kodin lähipiirissä (400 m säteellä) Suomen 100. juhlavuonna 1.1. – 31.12.2017. Kyseessä ei siis ole kisa – kuka havaitsee eniten lajeja – vaan talkoot: saadaanko esim. sata sadan lajin kotipiiriä kasaan? Tärkeintä on tietysti osallistuminen: sata lajia on niin kova tavoite, […]
Tunnista 100 lintulajia Suomen 100. juhlavuonna
Montako lintulajia sinä tunnistat? Haluaisitko oppia tunnistamaan enemmän? BirdLife Suomen järjestämässä Tunnista 100 lintulajia -kampanjassa on tavoitteena, että mahdollisimman moni suomalainen havaitsee sata lintulajia Suomen sadantena juhlavuonna 1.1.–31.12.2017. Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa, ja tavoitteena on lintuharrastuksen ja luonnon tuntemuksen lisääminen sekä maamme upean luonnon juhlistaminen juhlavuonna. Suomessa pesii noin 250 lintulajia, ja kaikkiaan on […]