Pinnalistat

Moni PPLY:n toimialueelle retkeilevä lintuharrastaja kerää innokkaasti pinnoja eli tietyllä alueella ja tiettynä aikana havaitsemiaan lintulajeja. Periaatteena on, että jokaisesta havaitusta lajista saa pinnan. Näillä sivuilla esitellään pohjoispohjalaisten lintuharrastajien tärkeimmät pinnat sekä useimmin kerätyt listat. Kerätyimpiä pinnoja ovat mm. elikset ja PPLY-pinnat sekä eräät kuntapinnat. Aktiivisella ja pidempiaikaisella retkeilyllä sekä uusien lajien bongaamisella voi havaita PPLY:n alueella jopa yli 300 lintulajia. Jopa yhden vuoden aikana alueella voi havaita yli 250 lintulajia.

Ilmoita pinnasi osoitteeseen pinnalistat.pply@gmail.com. Kaikki pinnallistat PPLY:n alueelta ovat tervetulleita, eikä listan kärkipään tuloksia kannata liikaa tuijottaa. PPLY:n alueen ulkopuolisista listoista ylläoidetään eliksiä ja paria muuta listaa (esim. perinnerakentaminen).  Bongariliitto kerää jäsentensä kautta runsaasti erilaisia pinnalistoja, mutta kaikki yhdistyksen jäsenet eivät kuulu Bongariliittoon, joten siksi myös PPLY tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden lajimäärien esittämiseen nettisivuillaan.

Pinnalistojen päivitys on ollut keskeytyksissä muutaman vuoden. Listat on kopsittu syksyllä 2020 pääosin vuoden 2016 vanhojen sivujen varmistuksilta. Tyhjät päivityspäivämäärät tarkoittavat sitä, että kyseinen pinnalukema on päivitetty vuonna 2014.

Pinnalistoja

Mitkä havainnot lasketaan pinnoiksi?

Periaatteena on, että jokaisesta havaitusta lajista saa yhden pinnan. Joistakin lajeista täytyy kuitenkin tehdä ilmoitus valtakunnalliselle rariteettikomitealle (RK) tai paikalliselle aluerariteettikomitealle (ARK). RK:n ja ARK:n lajilistoille kuuluvista lajeista saa laskea virallisen pinnan vasta kun havainto on hyväksytty RK/ARK:n toimesta. Hyväksyttyjen harvinaisuuksien lista on täällä. Näille listoille kelpuutetaan kuitenkin myös vielä tarkastamaton havainto, jonka yleinen mielipide on tulkinnut oikeaksi. Lista tarkastettavista lajeista ja hyväksytyistä havainnoista löytyy molempien komiteoiden kotisivuilta.

PPLY:n alueelta ilmoitettavat pinnat lasketaan PPLY:n lajilistan mukaan. Tarhakarkulaisista ei pinnoja lasketa.


PPLY-pinnat


Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen havaintojenkeruualueella havaittujen lintulajien määrä.

NimiPinnatPäivitysHuom
1Juha Markkola34124.2.2023
2Toni Eskelin33420.1.2021
3Tapani Tapio32911.9.20231.9.2023 valkoperäsirri
4Jouni Pursiainen32823.9.2020
5Petri Lampila326
6Esa Hohtola32723.8.2021Pääskykahlaaja
7Harri Taavetti325
8Sami Timonen320
9Juhani Karvonen31815.10.2020
10Veli-Pekka Viklund316
11Aappo Luukkonen316
12Matti Tynjälä3148.2.2021
13Heikki Tuohimaa309
14Ville Suorsa308
15Veli-Pekka Honkanen30724.9.2020
16Kalle Hiekkanen30110.1.2021
17Arto Niemi30014.3.2021
18Teemu Saarenpää29712.1.2021
19Teemu Fyrstén296
20Tuomo Jaakkonen295
21Markus Keskitalo294
22Janne Aalto292
23Jouni Meski288
24Pekka Järvelä286
25Antti Pesola285
26Vesa Heikkilä282
27Mikko Ala-Kojola280
28Pekka Ruuska279
29Pirkka Aalto277
30Pauli-Pekka Österberg29523.8.20212021 uusia pikkukanadanhanhi, aavikkotylli ja tunturikihu
31Pekka Suorsa276
32Juha Sjöholm271
33Markku Leppäjärvi268
34Esa Aalto27824.2.2023
35Ilkka Ruuska266
36William Velmala259
37Kari Haataja249
38Johannes Ronkainen19517.1.2021
39Jarkko Alatalo140

PPLY-spontaanit


Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen alueella spontaanisti havaittujen lintulajien määrä.

NimiPinnatPäivitysHuom
1Juha Markkola29322.4.2022
2Harri Taavetti28623.9.2020
3Heikki Tuohimaa276
4Petri Lampila276
5Matti Tynjälä2658.2.2021
6Ville Suorsa258
7Markus Keskitalo255
8Jouni Pursiainen2554.10.2020
9Esa Hohtola25424.5.2021
10Kalle Hiekkanen25210.1.2021
11Esa Aalto25124.2.2023
12Aappo Luukkonen250
13Janne Aalto249
14Juha Sjöholm247
15Pauli-Pekka Österberg24323.8.20212021 Kiljuhanhi, tunturikihu
16Pirkka Aalto242
17Jouni Meski240
18Pekka Ruuska235
19Esa Aalto228
20Ilkka Ruuska228

PPLY:n vuodarit


Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen alueella yhden vuoden aikana havaittujen lintulajien määrä.

NimiPinnatVuosiSelite
1Reijo Kylmänen2552010Ei lumi- tai tiibetinhanhea
2Heikki Tuohimaa2522007
3Reijo Kylmänen2522009Ei lumi- tai tiibetinhanhea
4Reijo Kylmänen2512020viimeisin 24.11. Largla
5Tapani Tapio2502007
6Kari Rannikko2492007
7Petri Lampila2482003Alunperin 256, jossa Kuusamosta 8
8Tapani Tapio2482020viimeisin 23.11. Largla
9Markus Keskitalo2442003
10Antti Pesola2422003
11Heikki Tuohimaa2412006
12Tapani Tapio2402003
13Kalle Hiekkanen2332014
14Harri Taavetti2311998
15Kari Rannikko2302006
16Kalle Hiekkanen2302020
17Seppo Rajaniemi2292003
18Pekka Järvelä2282008
19Jouni Meski2271999
20Juhani Karvonen2272007
21Esa Aalto2272020
22Teemu Fyrstén2242004
23Kalle Hiekkanen2242012Huhtikuusta lähtien
24Esa Aalto2232014
25Pekka Suorsa2222003
26Juha Sjöholm2222004
27Jouni Majuri2222007
28Ville Suorsa2202003
29Pekka Ruuska2162005
30Ari Leinonen2162007ekopinnoja
31Esa Aalto2162009ekopinnoja 211
32Ilkka Ruuska2152005
33Teemu Saarenpää2122005
34Markku Leppäjärvi2092004
35Johannes Ronkainen1762020

PPLY:n vuodarit Ekona

NimiPinnatVuosiSelite
1Tapani Tapio2472020viimeisin 23.11. Largla
2Esa Aalto2272020
3Esa Aalto2232014
4Ari Leinonen2162007
5Esa Aalto2112009

Pinna päivässä PPLY:n alueella


Pinna päivässä -keräilyn tarkoituksena on selvitä mahdollisimman pitkälle vuotta niin, että jokaiselle päivälle on pinna. 1.1. on oltava kasassa vähintään yksi, 2.1. kaksi, … helmikuun ekana 32, etc. pinnaa. Pinnoja voi kerätä ennakkoon. Jos ekaekana saa 31 lajia voi periaatteessa levätä koko lopun tammikuusta ja seuraavan kerran on pakko lähteä retkelle ja saada uusi pinna helmikuun ekana. Jos taas tammikuun ekana ei ole yhtään pinnaa ei kisaan pääse mukaan ollenkaan. Karkausvuonna kuten 2020 on kerättävä yksi laji enemmän kuin normivuotena pysyäkseen pinnalla helmikuun jälkeen.

PPLY:n alueella kriittinen piste on maalis-huhtikuun vaihde. Pinnoja on oltava tuolloin kasassa riittävästi, jotta muuttolintujen reippaampi aalto pelastaa jatkon. Tämä ei ole mahdollista läheskään joka vuosi.

#NimiPvmPinnatSelite
1Reijo Kylmänen31.08.2020244
2Tapani Tapio28.08.2007240lajit
3Kari Rannikko27.08.2007239
4Tapani Tapio27.08.2020240
5Heikki Tuohimaa23.08.2007235
6Esa Aalto03.04.200993

Pinna päivässä Eko

#NimiPvmPinnatHuom
1Tapani Tapio26.08.2020239lajit
2Esa Aalto03.04.200993

Paikkapinnat

Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen alueen eri paikoissa havaittujen lintulajien määrä.

Hirvineva, Liminka

NimiPinnatPäivitysHuom
1Markus Keskitalo131
2Pirkka Aalto125
3Petri Lampila121
4Esa Aalto68.2.2021
___

Jätäri, Oulun jätevedenpuhdistamo

NimiPinnatPäivitysHuom
1Ville Suorsa196
2Pekka Suorsa173
3Esa Aalto15824.2.2023

Liminganlahti

NimiPinnatPäivitysHuom
1Harri Taavetti24523.9.2020
2Juha Markkola23810.1.2021
3Janne Aalto229
4Pirkka Aalto222
5Mikko Ala-Kojola212
6Esa Aalto20424.2.2023
___

Surnia

NimiPinnatPäivitysHuom
1Heikki Tuohimaa287
2Harri Taavetti28623.9.2020
3Ville Suorsa223
4Esa Aalto20324.2.2023

Tauvo

NimiPinnatPäivitysHuom
1Matti Tynjälä2558.2.2021
2Harri Taavetti22123.9.2020
3Juha Markkola19910.1.2021
4Ville Suorsa180
5William Velmala179
6Esa Aalto17724.2.2023
___

Ulkokrunni

NimiPinnatPäivitysHuom
1Harri Taavetti190
2Ville Suorsa181
3Petri Lampila168
4Matti Tynjälä1428.2.2021
5Markus Keskitalo129
6Juhani Karvonen126
7Juha Markkola11810.1.2021
8Esa Aalto1168.2.2021

Hiastinlahti

NimiPinnatPäivitysHuom
1Jouko Tuominen121
2Juha Markkola11710.1.2021
___

Pihapinnat

NimiPinnatKuntaPihan paikkaPäivitysHuom
1Juha Markkola200HAIPatelanselkä22.4.2022
2Jouni ja Saana Meski193OULKello
3Harri Taavetti193OULKello23.9.2020
4Jouni Pursiainen174OULPateniemi Jalopuunkuja23.9.2020
5Jouni Pursiainen161OULKarinkanta
6Juhani Karvonen148OULMetsokangas15.10.2020
7Juha Markkola136OULMustasuo Märssytie 110.1.2021
8Esa Aalto129OULKello Uuvenperäntie 1024.2.2023
9Antti Rönkä124LUMVältti23.9.2020
10Juhani Karvonen122OULKaakkuri
11Jukka Piirainen114KEMLinnakangas
12Ville ja Pekka Suorsa111OULTaskila
13Matti Tynjälä92OULKenttäpostintie 38.2.2021
14Johannes Ronkainen86HAIIsonkyläntie17.1.2021
15Jarkko Alatalo65RAALasikangas
16Esa Aalto57OULLinnanmaa Yliopistokatu 202.1.2019

Rengastus

NimiPinnatPäivitysHuom
1Matti Tynjälä1708.2.2021
2Toni Eskelin13420.1.2021

Kuukausi-, talvi- yms. aikapinnat

Talvipinnat

NimiPinnatPä¤ivitysHuom
1Harri Taavetti13223.9.2020
2Tapani Tapio13012.1.202112.1.2021 Scorus
3Esa Aalto12224.2.2023
4Kalle Hiekkanen10510.1.2021

Päiväpinnat Eko

Yhden vuorokauden aikana kerätyt pinnat.

NimiPinnatPvmPäivitysHuom
1Esa Aalto12516.05.201302.01.2019

Sekalaiset

Perinnerakentaminen

Havaittu hirsirakentamisen, rakennusrestauroinnin yms. perinteisen rakentamisen aikana.

NimiPinnatPäivitysHuom
1Antti Rönkä12623.09.2020

_

Elikset


Suomessa elämän aikana havaittujen lintulajien määrä. Listalla on nykyisten pplyläisten lisäksi myös entisiä pplyläisiä. Valtakunnan kärki löytyy Bongariliiton sivuilta. Pinnat on päivitetty vuonna 2014 ellei toisin mainita.

NimiPinnatPäivitys
1Paavo Liimatta397
2Jouni Pursiainen39623.9.2020
3Kari Rannikko381
4Markus Keskitalo379
5Kari Haataja372
6Antti Pesola365
7Toni Eskelin36120.1.2021
8Janne Aalto361
9Harri Taavetti35423.9.2020
10Kalle Hiekkanen35110.1.2021
11Teemu Saarenpää34812.1.2021
12Tapani Tapio34711.9.20231.9.2023 valkoperäsirri
13Jukka Österberg34628.10.2020
14Veli-Pekka Honkanen34524.9.2020
15Petri Lampila343
16Juha Markkola34210.1.2021
17Juhani Karvonen34115.10.2020
18Esa Hohtola34123.8.2021Pääskykahlaaja
19Jukka Piirainen339
20Pauli-Pekka Österberg33923.8.2021
21Sami Timonen336
22Arto Niemi33214.3.2021
23Aappo Luukkonen329
24Pirkka Aalto326
25Mikko Ala-Kojola323
26Ville Suorsa321
27Matti Tynjälä3208.2.2021
28Heikki Tuohimaa316
29Pekka Järvelä314
30Vesa Heikkilä311
31Tuomo Jaakkonen309
32Jouko Tuominen303
33Jouni Meski302
34Annikki Tynjälä2968.2.2021
35Pekka Suorsa294
36Esa Aalto29724.2.2023
37Markku Leppäjärvi287
38Seppo Rajaniemi264
39Johannes Ronkainen20017.1.2021
40Jarkko Alatalo174

Pinnavuosista

Vuonna 2010 pinnankerääjien mielenkiinto kohdistui alueen ensimmäisiin sepelsieppoihin (Ficalb), joita bongattiin ahkerasti. Ensimmäinen havainto lajista tehtiin Hailuodon Mäntyniemessä 16.5. ja heti perään löytyi toinen lintu Siikajoen Säärenperästä 18.5. Pinnalistoille on lisätty ahkeran staijaamisen tuloksena myös alueella varsin harvinainen kyhmyhaahka (Somspe) sekä jokavuotinen mutta harvalukuinen läpimuuttaja jääkuikka (Gavada). Myös sepelrastas (Turtor) ja idänuunilintu (Phydes) ovat kartuttaneet PPLY-pinnaajien listoja. Ennätyksellisen yölaulajakesän ansiosta monen lintuharrastajan listoille lisättiin pinnat mm. kultarinnasta (Hipict), luhtakerttusesta (Acrris) ja viitasirkkalinnusta (Locflu). Vuoden toinen PPLY-pinna löytyi 17.6. Lumijoen Puhkiavanperältä, kun pohjoiskarjalainen linturetkiseurue löysi Liminganlahdella lennelleen hietatiiran (Gelnil). Lintu oli vasta maamme kolmas ja ensimmäinen bongattavissa ollut, joten sitä kävikin katsomassa hyvin runsaslukuinen bongarijoukko aina eteläisintä Suomea myöten. Linnun huhuttiin olleen paikalla ainakin pari viikkoa ennen kuin se tuli lintuharrastajien tietoisuuteen, joiden ilona se viihtyi Liminganlahdella aina heinäkuun alkuun saakka. Seuraava paljon bongattu pinna oli PPLY:n neljäs, mutta vasta ensimmäinen bongattavissa ollut pikkukiljukotka (Aqupom), joka löytyi heinäkuun alussa Utajärveltä ja viihtyi samalla paikalla ainakin viikonpäivät. Syksyn ehdoton tähtilaji oli viitatiainen (Parpal), joka rynnisti Suomeen ennätysmäisen runsaana. PPLY:n kautta aikain ensimmäinen viitatiaishavainto tehtiin lokakuussa, mutta myöhemmin lintuja löytyi useita ja osa niistä jäi ruokinnoille aina vuoden 2011 puolelle saakka. Laji löysikin tiensä lähes jokaisen PPLY-bongarin pinnalistoille. Marraskuussa Kempeleenlahdella havaittiin vuosien tauon jälkeen hetken paikalla viivähtänyt  tunturipöllö (Bubsca), joka tarjosi odotetun paikon muutamalle.

 

Vuonna 2009 PPLY-pinnojen kerääjiä liikutti touko-kesäkuun vaihteessa Lumijoella ja Tyrnävällä piipahtanut PPLY:n toinen, ensimmäinen bongattavana ollut, neitokurki (Gruvir). Keväällä bongattiin myös Oulun liejukanaa (Galchl) sekä Haukiputaan ja Oulun mustaleppälintuja (Phooch). Seuraavia enemmän bongattuja uusia pinnoja olivat vasta syyskuun lopussa Siikajoen Tauvon lintuaseman verkoista poimittu taigakirvinen (Anthod) sekä Haukiputaan Kiviniemessä lokakuun puolivälissä viihtynyt pikkukajava (Ristri). Lokakuun 18. löytyi PPLY:n alueelta pitkästä aikaa Suomenpinna, kun Veijo Nissilän Hailuodon Tömpästä löytämä kurmitsa määritettiin maamme ensimmäiseksi amerikankurmitsaksi (Pludom). Amerikankurmitsa viihtyi paikalla viikon päivät, jolloin sitä ehdittiin bongata ympäri Suomea satojen harrastajien voimin. Niin ikään lokakuun puolivälissä Kiimingin keskustasta löytyi paikalla jo pidempään viihtynyt harjalintu (Upuepo), mitä käytiin myös bongaamassa ahkerasti.

 

Vuonna 2008 PPLY-pinnaajia juoksutti etenkin vuoden ainoa bongattavissa ollut PPLY-pinna, toukokuussa Oulunsalosta löytynyt ruokosirkkalintu (Loclus). Myös Oulussa sähkölankoihin törmännyt suula (Sulbas) oli uusi PPLY-pinna, mutta tästä lajista pinnan sai vain yksi kärkibongari.
Toukokuussa Iin Ulkokrunnista löytynyt PPLY:n kolmas mustakaulauikku (Podnig) oli pinna parille onnekkaalle saarelaiselle. Kesäkuun bongatuimpia lajeja olivat pitkästä aikaa PPLY:n alueella bongattavana ollut harmaasirkku (Embcal) Tyrnävällä. Pikkusieppo (Ficpar) ilmestyi jälleen laulamaan Haukiputaan metsiin ja tarjosi muutamalle bongarille paikon viime vuodesta. Kesäkuussa bongattiin innokkaasti myös Oulun punakottaraista (Sturos) ja Muhoksella pesineitä virtavästäräkkejä (Motcin). Syksyllä muutama nopea pinnamies ehti kuittaamaan listoilleen Siikajoen Tauvosta löytyneen palsasirrin (Calmel). Iin Ulkokrunnissa muutaman päivän paikallisena ollut, PPLY:n toinen, taigakirvinen (Anthod) oli pinna muutamalla onnekkaalle miehittäjälle. Myös Ulkokrunnissa muuttanut etelänkiisla (Uriaal) oli pinna yhdelle kärkibongarille. Loppusyksystä bongaajien mielenkiinto kohdistui Oulun jätärille, mistä löytyi lokakuun lopuilla mustapäätasku (Saxtor) ja marraskuun alussa alueen kolmas nunnatasku (Oenple). Plesa viihdytti bongaajia reilun viikon ajan, ja lopulta lintu sai renkaan jalkaansa. Lokakuun alussa muutama onnekas pinnamies sai listoilleen Suomessa erittäin harvoin elävänä tavatun keijulajin (Oceanodroma sp.). Toinen pitkään paikalla viihtynyt ja paljon bongattu laji oli Utajärveltä löytynyt ja viikon paikalla pysynyt nuori tiiralokki (Larsab). Tästä tuli hyvä paikko neljän vuoden takaiselle Hailuodon linnulle. Loka-marraskuun vaihteessa Oulun kaatopaikalla piipahtanut kattohaikara (Ciccic) tuotti pinnan muutamalle listaajalle. Vuoden aikana PPLY-pinnojen kerääjät saivat listoilleen, usein spontaanisti löydettyjä, vaikeasti bongattavia jääkuikkia (Gavada), leveäpyrstökihuja (Stepom) ja riuttatiiroja (Stesan).

 

Vuoden 2007 ensimmäinen bongareihin vipinää saanut laji oli Oulun ensimmäinen ja PPLY:n kolmas mustakaularastas (Turrufatr), todella komea vanha koiraslintu. Lintuharrastajien tietoon tämä tuli vasta helmikuun lopuilla vaikka se oli havaittu paikalla jo tammikuun puolessa välissä. Lintu pysyi aloillaan aina 13.3. asti. Seuraava bongareita juoksuttanut laji oli 13.4. Hailuodosta löytynyt lumihanhi (Anscae); havainto oli alueen kahdeskymmenes, mutta ensimmäinen sitten 1998. Huhtikuun loppu oli bongareille hyvin kiireinen kun roppakaupalla rarisorsia eksyi PPLY:n alueelle: amerikantavi (Anacar) Hailuotoon ja Lumijoelle, punapäänarsku (Netruf) Hailuotoon ja vielä mandariinisorsa (Aixgal) Lumijoelle. Toukokuun toisena päivänä Hailuodosta löytyi kevään ensimmäinen PPLY-pinna, amerikantukkasotka (Aytcol), joka aiheutti bongauspaineita monelle. Samana päivänä Hailuodossa oli mahdollista nähdä yhdellä retkellä amerikantukkasotka, amerikantavi, punapäänarsku ja lumihanhi!! Raripitoisen kevään seuraava yllättäjä oli ruostepääsky (Hirdau), joita löytyi 9.5. peräti kaksi lintua Limingan vedenpuhdistamolta – pitkästä aikaa bongattavana PPLY:n alueella. Oulusta löytyi toukokuun 12. päivänä mandariinisorsa, joka tarjosi hyvän paikon muutamalle ”pinnaajalle” – liekkö Lumijoella aiemmin havaittu lintu. PPLY:n kevätrallin (26.-27.5.) aikaan rallaajat saivat uusina pinnoina listoilleen Pyhäjoen Yppäristä löytyneen mustaotsalepinkäisen (Lanmin) ja Oulaisten Irvassa laulaneen viitasirkkalinnun (Locflu). Heti seuraavaksi, 28.5., bongattiin ahkerasti Oulun Pyykösjärveltä löytynyttä juhlapukuista isovesipääskyä (Phaful). Touko- kesäkuun vaihteessa Oulussa ja Haukiputaalla laulaneista pikkusiepoista (Ficpar) sai moni kaivatun PPLY-pinnan. Syys-lokakuun vaihteessa bongarit kävivät poitsaamassa PPLY:n alueella harvinaisesta valkoselkätikasta (Denleu) pinnan Oulunsalon Nenännokalta. Heti perään (6.10.) alueen kolmas arotasku (Oenisa) löytyi Siikajoen Tauvosta.

 

Vuoden 2006 ensimmäinen PPLY-pinnankerääjien bongaama laji oli Oulun jätevedenpuhdistamolla yhden iltapäivän 2.4. viihtynyt tunturihaukka (Falrus), laji toi myös muutoksia kärkipäähän. Ehkä hieman yllättäen kärkipään pinnamiehet saivat Tyrnävällä 27.4. soidintaneesta heinäkurpasta (Galmed) uuden lajin. Myös 30.4. Siikajoen Varessäikältä löytynyt läntinen mustapäätasku (Saxtor) kiinnosti bongareita. PPLY:n ensimmäinen bongattavana ollut pilkkaniska (Melper) oleskeli päivän ajan Siikajoen Kaasan edustalla 10.5., moni kävikin katsomassa tämän hienon linnun. Mehiläissyöjän (Merapi) väriloistoa saatiin tänäkin vuonna ihailla PPLY:n alueella, nyt paikallinen lintu viihtyi puolisen vuorokautta Siikajoen Sääressä kevätrallin aikaan 27.-28.5. Kevätrallin aikoihin Oulun ja Tyrnävän välillä seikkaili rarikotka, joka määritettiin lopulta 3kv arokotkaksi (Aqunip). ”Nipa” oli vasta PPLY:n kolmas havainto lajista, jonka molemmat aiemmat havainnot ovat Kuusamosta vuosilta 1988 ja 2000. Kesäkuun puolivälissä PPLY:n alueella oli bongattavana alueen kolmas rastaskerttunen (Acraru) Oulunsalon Akionlahdella 14.-18.6. sekä kattohaikara (Ciccic) Muhoksen Karhuperällä 18.-19.6. Molemmista lajeista haettiin innokkaasti uusia aluepinnoja. Hiljainen rarisyksy antoi liikettä pinnankerääjiin vasta 11.11. alkaen kun Oulaisista löytyi uusi PPLY-pinna, mäntysirkku (Embleu). Lintua bongattiin ahkerasti, mutta tällaisen nuoren naaraslinnun kohdalla pinnat jäävät odottamaan RK:n päätöstä. Itsenäisyyspäivänä 6.12. löytyi Oulun Jätäriltä paikallisena sinitiaisparvessa liikkunut valkopäätiainen (Parcya), joka aiheutti bongareissa liikettä. Lintu viihtyi paikalla aina vuoden 2007 puolelle saakka, ja sitä bongattiin ulkomailta asti.

 

Vuonna 2005 PPLY-pinnaajien listaa kartutti alueen kolmas bongattavissa ollut punakaulahanhi (Braruf) Limingan ja Tyrnävän pelloilla sekä Lumijoella 13.4-7.5. Bongattavana oli myös amerikantavi (Anacar) Hailuodon Patelanselällä 30.4.-2.5. sekä PPLY:n neljäs grönlanninlokki (Largla) Oulun jätevedenpuhdistamolla 6.5. PPLY:n pinnakärki tasoittui entisestään, kun onnekas arktikastaijari havaitsi kuningaskalastajan (Alcatt) Siikajoen Kaasalla 14.5. Lisää säihkyviä värejä tarjosi Taivalkosken Jurmun kylällä bongattavana viihtynyt mehiläissyöjä (Merapi) 19.-20.5. Vuoden ensimmäinen PPLY-pinna, punapyrstölepinkäinen (Lanisa), keräsi suuren joukon bongareita Kempeleen Vihiluotoon 24.5. Hailuodossa kesäkuun alussa, 1.-2.6., viihtynyt naaraspukuinen isovesipääsky (Phaful) tarjosi pinnan muutamalle bongarille. Yölaulajavuosi on ollut tähän asti todella hyvä Pohjois-Pohjanmaalla: alkukesästä paljon bongattuja lajeja ovat olleet mm. luhtakerttunen (Acrris) Oulaisissa, useammat viitakerttuset (Acrdum) eri puolilla sekä vasta PPLY:n kuudes viitasirkkalintu (Locflu) Merijärvellä. Moni harrastaja sai pinnan myös Oulunsalossa laulaneesta nuoresta koiras kuhankeittäjästä (Oriori). Hyvä paikko viime vuodelta tuli myös Limingan Virkkulassa 17.6. piipahtaneesta jalohaikarasta (Egralb). Syksyn pikkurareista pinnankerääjät lisäsivät listoilleen mm. taigauunilintuja (Phyino) eri puolilta sekä tunturihaukan (Falrus) Hailuodosta. Raahen Ankkurinnokalta (Takaranta) löytyi 7.11. odotettu PPLY-pinna, kashmirinuunilintu (Phyhum), joka oli paikalla bongattavana usean päivän ajan (11.11. asti). Humei myös otettiin kiinni ja rengastettiin määrityksen varmistamiseksi. Toinen uusi PPLY-pinna viikon sisällä löytyi 13.11. Lumijoen Varjakasta, kun siellä oli paikallinen mongoliankirvinen (Antgod). Godari nähtiin paikalla viimeisen kerran 12.11. Vielä vuoden viimeisinä päivinä (27.12.) Raahen Pitkäkarista löydettiin jälleen uusi PPLY-pinna, ruostesiipirastas (Turnaueun). Tämänkin lajin kävivät kaikki kärkibongarit hoitamassa listoilleen.

 

Vuonna 2004 löytyi kolme uutta PPLY-pinnaa, jotka aiheuttivat muutoksia pinnankerääjien listoilla: sinisiipitavi (Anadis) Lumijoen Puhkiavanperällä 4.5., pikkukiuru (Calens) Hailuodon Keskiniemessä 25.-29.9. sekä balkaninuunilintu (Phyori) Siikajoen Kaasalla 9.10. Muita paljon bongattuja lajeja olivat mm. pikkukultarinnat (Hipcal) kesäkuussa Kuusamon Vähäjärvellä ja Moisasensuolla, viirusirkkalintu (Loclan) Tyrnävän Keskikylällä 17.-20.7., nunnatasku (Oenple) Hailuodon Isomatalalla 15.-17.9. sekä tiiralokki (Larsab) Hailuodon Marjaniemessä 13.-14.11. Muita pinnankerääjien uusia lajeja vuonna 2004 olivat mm. kattohaikara (Ciccic), mandariinisorsa (Aixgal), keltahemppo (Serser), etelänkiisla (Uriaal), virtavästäräkki (Motcin), punajalkahaukka (Falves), haarahaukka (Milmig), ruostepääsky (Hirdau) sekä siperiankurmitsa (Pluful).