Suomalainen satelliittikotka ammuttiin Ukrainassa

Maakotka Klasu © Jyrki Mäkelä

Mediatiedote 20.1.2022

BirdLifen satelliittikotkahankkeen tutkimuslintu, kuusamolainen maakotka löytyi joulukuun puolivälissä ammuttuna Ukrainasta.

Viime kesänä Etelä-Kuusamosta löytyneessä pesässä varttunut maakotkan poikanen rengastettiin ja varustettiin BirdLifen keräämin lahjoitusvaroin satelliittilähettimellä, jotta sen muuttomatkaa voitaisiin seurata. Koiraspoikanen nimettiin Klasuksi.

Syyskuun lopussa Klasu lähti muuttomatkalle. Lokakuun puolivälissä se oli ehtinyt jo Novgorodin eteläpuolelle ja loka–marraskuun vaihteessa Venäjän ja Ukrainan rajaseudulle, noin 1 500 kilometrin päähän synnyinpaikastaan. Rengaslöytöjen perusteella nuoret maakotkat ovat tavallisesti lokakuussa vielä Suomessa tai lähialueilla.

Marraskuussa Klasun päivämatkat lyhenivät ja se näytti asettuvan talvehtimaan Kiovan eteläpuolelle pienten metsäsaarekkeiden kirjomille peltolakeuksille. Nuoret maakotkat talvehtivat pääosin itäisessä Euroopassa, etenkin Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. Osa muuttaa talveksi Ruotsiin ja osa talvehtii eteläisessä Suomessa esimerkiksi haaskaruokintojen turvin. Vanhemmat ikäluokat pysyttelevät lähempänä pesimäalueitaan.

Joulukuun alussa Klasun paikannukset tulivat jatkuvasti samasta pisteestä ja lähettimen lämpötila laski, mikä viittasi lähettimen pudonneen tai linnun kuolleen. Ukrainan BirdLifen avulla kuollut lintu löytyi signaalin osoittamasta paikasta, ja röntgenkuva paljasti kuolinsyyksi salametsästäjän aseesta peräisin olevan haulin.

Laiton tappaminen on tärkeimpiä petolintujamme uhkaavia tekijöitä niiden muuttomatkan varrella ja talvehtimisalueilla. Tunnettuja vaaranpaikkoja ovat esimerkiksi Malta, Sisilia ja Libanon. Myös maakotkien rengaslöydöt kertovat lukuisten lintujen tulleen tapetuksi etenkin Venäjällä ja Valko-Venäjällä – menneinä vuosikymmeninä myös Suomessa.

Nuoruusvuosien muuttomatkoista selvinneet maakotkat voivat elää hyvin vanhoiksi. Vanhin pesäpoikasena Suomessa rengastettu maakotka ehti elää yli 34 vuotta.

BirdLifen satelliittilähettimellä on varustettu myös Jykäksi nimetty aikuinen merikotka. Se on juuri palannut Suomeen talvehtimisalueeltaan Ruotsista. Jykän vaiheita voi seurata BirdLifen verkkosivuilla.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: kungsörn (maakotka), havsörn (merikotka)

 

KUVIA vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä, kuvalähde mainittava:

 

LISÄTIETOJA

suojeluasiantuntija Tero Toivanen, p. 010 406 6203, tero.toivanen(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry

Posted in Birdlife, Uutiset.