Pönttölintujen pesinnät sujuvat hyvin

BirdLife Suomi tiedottaa 12.6.2018

 

BirdLife Suomen Pönttöbongaus-tapahtuman alustavien tulosten mukaan pönttölintujen pesinnät ovat sujuneet tänä vuonna hyvin. Epäonnistuneita pesintöjä on ilmoitettu tavanomaista vähemmän. Hieman yli puolet tarkkailluista linnunpöntöistä on ollut asuttuja.

Alustavat tulokset perustuvat noin 2 000 paikan ja yli 17 000 pöntön havaintoihin. Pesintä on todettu 52 prosentissa tapahtumaan ilmoitetuista linnunpöntöistä, mikä on hieman edellisvuotta enemmän. Yleisistä pönttöpesijöistä kirjosieppoja on havaittu suunnilleen saman verran kuin viime vuonna, sen sijaan talitiaisen ja sinitiaisen pesintämäärät ovat nousseet selvästi ja palanneet viime vuotta edeltävälle tasolle. Yllättäen kottaraisen pesintöjä on ilmoitettu vain puolet viimevuotisesta määrästä.

Pitkästä hellejaksosta huolimatta pesinnät eivät näytä olleen poikkeuksellisen aikaisia, vaikka ero kylmään viime kevääseen onkin selvä. Pesinnät ovat sujuneet suotuisasti: esimerkiksi sini- ja talitiaisella epäonnistuneita pesintöjä on havaittu Pönttöbongauksessa selvästi tavanomaista vähemmän. Myös pönttötarkastuksia tekevien lintuharrastajien viimeaikaiset havainnot ovat kertoneet pesintöjen sujuvan hyvin ja lintujen tekevän suuria poikueita.

Viikonloppuna järjestetyn Pönttöbongauksen tavoitteena on kerätä tietoa pönttölintujen pesinnästä ja kannanmuutoksista sekä lisätä kiinnostusta lähiympäristön lintujen seurantaan. Tapahtuma järjestettiin nyt kuudennen kerran.

Pönttöbongaushavaintoja voi ilmoittaa vielä sunnuntaihin 17.6. saakka tapahtuman verkkosivuilla www.ponttobongaus.fi tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja. Tapahtuman tulossivuilla voi tarkastella lajikohtaisesti, missä pönttöpesintöjä on havaittu ja missä vaiheessa eri lajien pesinnät nyt ovat eri puolilla Suomea.

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: svartvit flugsnappare (kirjosieppo), talgoxe (talitiainen), blåmes (sinitiainen), stare (kottarainen)

VALOKUVIA vapaasti julkaistavaksi Pönttöbongauksesta uutisoitaessa: https://www.birdlife.fi/medialle/materiaali/ponttobongauskuvia/

LISÄTIETOJA:

suojeluasiantuntija Tero Toivanen p. 040 702 8633, tero.toivanen(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry

Tero Toivanen
Suojeluasiantuntija – Conservation officer
BirdLife Suomi – BirdLife Finland
Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki
+358 9 4135 3300 / +358 40 702 8633
tero.toivanen@birdlife.fi

(tiedote on luettavissa myös osoitteessa https://www.birdlife.fi/tiedote-20180612/)

Posted in Uutiset.