Pihojen taistossa tehdään linturetki kotona

Mediatiedote 5.5.2020

kuva: Jan Södersved / BirdLife Suomi

BirdLife Suomi järjestää ensi lauantaina kaikille lintuharrastajille ja linnuista kiinnostuneille tapahtuman, jossa tarkkaillaan lintuja poistumatta kotoa. Tapahtuma on nimetty leikkimielisesti Pihojen taistoksi tänä keväänä perutun lintutornitapahtuman Tornien taiston mukaan.

Pihojen taiston tarkoituksena on viettää turvallisesti mukava lintupäivä ja löytää linnut lähiluonnosta. Samalla lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan omasta pihasta aamun ja aamupäivän aikana.

Tapahtumaan voi osallistua kuka tahansa yksin tai muiden samassa taloudessa asuvien kanssa. Lintuja voi havainnoida esimerkiksi kuistilta, kerrostalon pihalta, parvekkeelta tai vaikkapa ikkunasta tarkkailemalla. Koko aamuviideltä alkavaa kahdeksantuntista tapahtuma-aikaa ei tarvitse käyttää lintujen havainnointiin.

Pihojen taistoon ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, eikä kyseessä ole kilpailu, vaikka harrastajat voivat leikkimielisesti kisailla keskenään lajimäärillä.

Havaitut lajit ilmoitetaan verkkolomakkeella heti tapahtuman päätyttyä. BirdLife Suomen verkkosivuilla voi myös seurata päivittyvää tulossivua.

Hyvän mielen lintutapahtuma järjestetään lauantaina myös Ruotsissa ja Tanskassa.

 

VALOKUVA vapaasti julkaistavaksi Pihojen taistosta uutisoitaessa
(kuva: Jan Södersved / BirdLife Suomi)

LISÄTIETOJA

tiedottaja Jan Södersved, p. 010 406 6202, jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry

Posted in Birdlife, Uutiset.