Pihabongaus tuottaa arvokasta tietoa talvilinnuista

BirdLife Suomi tiedottaa 25.1.2018

Ensi viikonloppuna 27.–28.1. tarkkaillaan talvilintuja, kun lintujen
suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi järjestää jokatalvisen
valtakunnallisen Pihabongaus-tapahtuman. Kaikille luonnosta
kiinnostuneille tarkoitetussa Suomen suurimmassa luontotapahtumassa
tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.

Osallistuakseen Pihabongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä
Pihabongaus ole kilpailu. Tapahtuman päätarkoituksena on kannustaa
ihmisiä tarkkailemaan kotipihan lintuja ja kiinnostumaan lähiluonnosta.

Pihabongauksen tulokset kertovat talvisesta linnustostamme ja sen
muutoksista. Jo 13. kertaa järjestettävän Pihabongauksen tuloksissa
näkyy selvästi esimerkiksi jo uhanalaiseksi luokitellun hömötiaisen sekä
loistaudista kärsivän viherpeipon väheneminen. ”Mitä pidempään seuranta
jatkuu, sitä arvokkaammaksi kerätyt havainnot muuttuvat”, kertoo
BirdLifen suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi.

Tämän talven erityispiirteitä ovat urpiaisten, peippojen ja
järripeippojen runsaus. Monin paikoin on vielä myös runsaasti tilhiä.

Koululuokat ovat voineet osallistua Pihabongaukseen maanantaista
lähtien. Viime talvena Pihabongaukseen osallistui yli 22 000 ihmistä
lähes 15 000 pihalla, ja havaintoja ilmoitettiin yhteensä yli 500 000
lintuyksilöstä.

PIHABONGAUKSEN OSALLISTUMISOHJEET

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa.
Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla
    joko lauantaina 27. tai sunnuntaina 28. tammikuuta.
  • Tunnista havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan
    aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle
    viimeistään perjantaina 2.2. osoitteessa www.pihabongaus.fi
  • Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife
    Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava
    lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet,
    havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

Jos kotipihan linnut eivät ole vielä tuttuja, löydät tavallisimmat
talvilintumme esittelevän videon sekä kuvia ja lyhyet lajiesittelyt
osoitteesta www.pihabongaus.fi.

Osallistuneiden kesken arvotaan hienoja palkintoja. BirdLife julkaisee
verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon
29.1. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

tiedote on luettavissa myös osoitteessa
 https://www.birdlife.fi/tiedote-20180125/

VALOKUVIA JA ARTIKKELEITA vapaasti julkaistavaksi Pihabongauksesta
uutisoitaessa:
https://www.birdlife.fi/medialle/materiaali/pihabongauskuvia/

LISÄTIETOJA/TILLÄGGSINFORMATION

tiedottaja/informatör Jan Södersved, p./t. 040 5555 393,
jan.sodersved(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry / BirdLife Finland rf

Posted in Harrastus, Uutiset.