Pihabongauksessa ennätysmäärä mustarastaita

Mustarastas © Micha Fager

Mediatiedote 31.1.2022

BirdLife Suomi järjesti viime viikonloppuna Pihabongaus-tapahtuman jo 17. kerran. Viikonlopun lumimyräkästä huolimatta tapahtumaan osallistuttiin hyvin aktiivisesti ja talvilinnustosta saatiin kattava kuva.

Syksyn runsaan pihlajanmarjasadon turvin Suomeen jäi talvehtimaan tavallista enemmän marjalintuja. Mustarastas olikin Pihabongauksessa ennätysrunsas, ja niitä havaittiin joka toisella havaintopaikalla. Myös räkättirastaita ja tilhiä oli vielä runsaasti. Edellisen kerran marjalintuja nähtiin Pihabongauksessa paljon vuonna 2015.

Ennätysrunsaita lajeja olivat myös käpytikka, punatulkku, kottarainen ja kuukkeli. Pihlajanmarjasato selittää osin punatulkun ja kottaraisen runsautta. Tavallista enemmän havaittiin myös peippoja ja järripeippoja. Peltopyyllä oli Pihabongaus-historian toiseksi paras vuosi.

Metsätiaisten alamäki jatkuu. Erittäin uhanalaiseksi luokiteltu hömötiainen sukelsi jälleen uuteen aallonpohjaan, ja töyhtötiaisia on vain kerran ollut vielä vähemmän. Myös kuusitiainen vajosi uuteen pohjaan taannuttuaan jo neljä vuotta peräkkäin. Muita Pihabongauksessa pitkällä aikavälillä taantuneita lajeja ovat esimerkiksi viherpeippo, varpunen ja harakka.

Pihabongauksen runsaimmat lajit olivat talitiainen, keltasirkku ja sinitiainen. Yleisimmät eli useimmilla pihoilla havaitut lajit olivat puolestaan talitiainen, sinitiainen ja harakka.

Alustavat tulokset perustuvat runsaan 12 000 paikan havaintoihin. Kaikkiaan tämän vuoden Pihabongauksessa on toistaiseksi ilmoitettu havaintoja 95 lintulajista ja yli 500 000 lintuyksilöstä. Harvinaisimmat lajit olivat turturikyyhky ja mäntysirkku.

Havaintoja voi ilmoittaa vielä perjantaihin 4.2. saakka osoitteessa www.pihabongaus.fi. Tuloksia päivitetään koko ajan BirdLifen verkkosivuille, ja lopullinen yhteenveto julkaistaan helmikuun aikana.

Pihabongauksessa tarkkaillaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongauksen tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lähiluontoa. Samalla kerätään tietoa maamme talvilinnuston muutoksista.

 

Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: koltrast (mustarastas), björktrast (räkättirastas), sidensvans (tilhi), större hackspett (käpytikka), domherre (punatulkku) , stare (kottarainen), lavskrika (kuukkeli) bofink (peippo), bergfink (järripeippo), rapphöna (peltopyy), talltita (hömötiainen), tofsmes (töyhtötiainen), svartmes (kuusitiainen), grönfink (viherpeippo), kråka (varis), skata (harakka), talgoxe (talitiainen), gulsparv (keltasirkku), blåmes (sinitiainen), turturduva (turturikyyhky), tallsparv (mäntysirkku)

 

VALOKUVIA JA ARTIKKELEITA vapaasti julkaistavaksi Pihabongauksesta uutisoitaessa

LISÄTIETOJA

suojeluasiantuntija Tero Toivanen, p. 010 406 6203, tero.toivanen(at)birdlife.fi
BirdLife Suomi ry

Posted in Birdlife, Uutiset.