Atlastiedote 19

Atlastiedote 19

13.12.2023

Toinen atlasvuosi päättyy iloisissa tunnelmissa. Atlas on edistynyt hienosti: havaintoja on kasassa yli miljoona, eteläisen Suomen atlasruuduista yli puolet on selvitetty tyydyttävästi ja täysin ilman havaintoja olevia ruutuja on enää kolme prosenttia kaikista ruuduista.

Ensi vuonna jatketaan atlasta uudella innolla, sillä tekemistä riittää edelleen runsaasti. Painopiste siirtyy entistä enemmän pohjoiseen Suomeen ja muille vähemmän retkeillyille seuduille. Lapin retkeilyn osalta päivitämme talven aikana tärkeimmät puutealueet ja ohjeet retkeilyn suuntaamiseen.

Lisäksi suosittuun tunnista 100 lintulajia- haasteeseen lisätään uutuutena atlassarja, jossa kerätään pesintään viittaavia havaintoja. Atlassarjasta tiedotetaan lisää pesimäkauden lähestyessä.

Lämmin kiitos kaikille atlakseen havaintojaan kirjanneille ja rauhallista joulunaikaa!

 

Atlasretkikokemuksia ja vinkkejä

Uutuutena atlaksen nettisivuille on avattu atlasretkikokemusten sivu, jolle kootaan retkikokemuksia ja vinkkejä muun muassa selvitysasteiden nostamiseen eri puolilla maata tehdyiltä atlasretkiltä. Näistä on varmasti apua niin uusille kuin kokeneillekin lintuharrastajille. Tutustu kokemuksiin Lapin retkistä (Risto Willamo ja Kim Kuntze) ja selvitysasteen nostamisesta eteläisen Suomen sisämaaruudulla (Heidi Björklund) täällä:

https://lintuatlas.fi/retkikokemuksia/

Sivulle lisätään tekstejä talven mittaan. Mikäli olet kiinnostunut kertomaan omista kokemuksistasi, ole yhteydessä atlaskoordinaattoreihin: lintuatlas@luomus.fi

 

Muistutus: vuoden 2023 havainnot talteen

Atlakseen tallennetaan yhä hiljalleen havaintoja, vaikka pesimäkausi on jo kaukana takanapäin. Jos sinulla on vielä kesän havaintoja kirjaamatta, nyt on korkea aika korjata asia. Ajantasainen atlastilanne helpottaa olennaisesti seuraavan maastokauden suunnittelua. Tarkista omien retkeilyruutujesi lajilista atlaksen tulospalvelusta ja lisää havaintosi puuttuvista lajeista sekä korkeammista pesimävarmuusindekseistä.

Lisätietoa ympäristöministeriön rahoittamasta lintuatlaksesta Luonnontieteellisen keskusmuseon Luomuksen ja BirdLife Suomen sivuilla:

https://lintuatlas.fi/   sekä   https://www.birdlife.fi/lintuatlas/

Lintuatlaksen tulospalvelu (lajit, ruudut, yhdistykset): https://tulokset.lintuatlas.fi/

Lintuatlashavainnot ilmoitetaan Luomuksen tai BirdLifen havaintopalveluihin. Lisätietoa:

https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/atlashavainnot-tiiraan/

https://lintuatlas.fi/havaintojen-tallentaminen/

Osallistu ilmoittamalla lintuhavaintosi ja merkitsemällä havaintoon pesimävarmuusindeksi. Indeksit:

https://lintuatlas.fi/indeksit/   sekä   https://www.birdlife.fi/suojelu/seuranta/lintuatlas/ohjeita/

Lintuatlasruudut, valitse karttataso ”Atlasruudukko” ja halutessasi ”Lintuatlasruudut yhdistyksittäin”:

https://laji.fi/map. Tai tulospalvelussa Ruudut: https://tulokset.lintuatlas.fi/grid

Lisätietoa mm. pesimävarmuussummasta ja selvitysasteesta: https://lintuatlas.fi/materiaalia/

Posted in Atlas-tiedotteet, Uutiset.