Linturetkiopas: Hailuoto

Hailuodon luonnonoloista

Hailuoto on noin 200 neliökilometrin kokoinen, laakea saari Oulun edustalla. Saaria ja luotoja on Hailuodon rannoilla niukasti. Länsi- ja luoteisranta ovat hietikkoisia ja kivikkoisia, mutta muilla rannoilla vallitsevat niityt. Avokallioita ei ole lainkaan. Laajimmat niityt ovat satojen metrien, jotkut yli kilometrin levyisiä.
Koska rannat ovat hyvin laakeita, niiden ilme vaihtelee suuresti meriveden korkeudesta riippuen: vesi voi olla ylhäällä niityllä tai sitten säikät ovat näkyvissä satojen metrien leveydeltä. Meriveden korkeusvaihtelu on jopa kolme metriä. Hailuodon kaakkoisosan matalikko on Perämeren laajin – veden laskiessa pohjoistuulilla paljasta lietettä ja säikkiä voi olla näkyvissä satoja hehtaareja. Pöllässä matalikko ulottuu kahluusyvyisenä puolentoista kilometrin päähän rannasta.

Hailuodon rantaviiva on melko ehyt Suurimmat lahdet ovat koillisrannan Potin lahti, itärannan Ojakylänlahti ja etelärannan Pöllän- ja Viinikanlahti sekä saarta muinoin jakanut, merestä kuroutunut Kirkkosalmi. Tämä luhtarantainen ja ruovikkoinen, noin 10 neliökilometrin laajuinen, sisäjärvi kanavoitiin uudelleen mereen I 960-luvulla.

Suurin osa Hailuodon metsistä on karuja, puolukka- ja jäkälävaltaisia mäntymetsiä. Rantojen lähellä, varsinkin Syökarissa, on reheviä rantalehtoja, joissa harmaalepän lisäksi kasvaa runsaasti tuomia, pihlajia ja kivikkoisilla paikoilla haapoja. Hailuodon kaakkoisosassa, Hanhisessa ja Syökarissa, on myös karuja, hieskoivuvaltaisia ”koivikkokankaita”. Jäkälämetsät ovat säilyneet laajalti luonnontilaisina, mutta muualla metsätalouden otteet ovat koko ajan koventuneet.

Hailuodossa on kymmeniä lampia ja pieniä järviä. Merestä äskettäin kuroutuneet glo-järvet ovat yleensä reheviä, vanhemmat niistä ovat karuja ja osa on soistuneita. Suot elävöittävät Hailuodon karujen kankaiden luontoa hiekkaisten kaartojen välisinä vetisinä juotteina. Hailuodossa on myös pari isompaa suolakeutta ja rehevä tervaleppäluhta.

Noin kymmenesosa Hailuodon pinta-alasta on viljelysmaita. Ne keskittyvät saaren keskiosaan Kirkkosalmen pohjoispuolelle. Rakennustavaltaan melko perinteisenä ja yhtenäisenä säilyneellä saarella on noin 1000 asukasta.

Linnusto

Hailuodon linnustosta on tietoja jo viime vuosisadalta asti. Linnusto on hyvin monipuolinen. Vuoden 1995 loppuun mennessä Hailuodossa oli tavattu noin 290 lintulajia

Pesimälinnusto: Hailuodon sijainti on lintujen leviämisen kannalta pikemminkin suotuisa kuin eristynyt huolimatta siitä, että se on saari. Hailuodon pesimälinnusto onkin erittäin monipuolinen. Mahdollisesti pesineitä lajeja on noin 205. Lintuatlas-tutkimuksessa vuosina 1986-89 tavattiin 185 varmasti, todennäköisesti tai mahdollisesti pesivää lintulajia (atlasindeksi 2 tai enemmän).

Hailuodon vesilintulajisto on maan monipuolisimpia. Kokonaiskanta on 2500-3000 paria. Esimerkiksi vuonna 1992 pesi 23 vesilintulajia. Runsaimmat lajit ovat tukkasotka, tavi, tukkakoskelo, haapana ja jouhisorsa. Merihanhikanta on Liminganlahden ohella maan vankimpia.

Hailuodon kahlaajalajisto on eräiden Tunturi-Lapin seutujen ja Liminganlahden ohella maan monipuolisin. Vuonna 1992 pesiviä lajeja oli 19. Niiden yhteisparimäärä oli lähes 2000. Joukossa on eteläisten lajien lisäksi myös pohjoisia kuten vesipääsky, lapinsirri ja jänkäkurppa. Runsain kahlaaja on koko Perämeren tapaan punajalkaviklo. Niitä pesii noin 400 paria.

Lokkilinnustokin on hyvin monipuolinen. Nauru- ja kalalokki ja lapintiira ovat runsaslukuisimmat lajit. Hailuodossa ovat pesineet kaikki Suomen faunaan kuuluvat lokkilintulajit tunturikihua lukuun ottamatta.

Yllättävän monet eteläiset lajit ovat asettuneet Suomeen leviämisensä alkuvaiheessa ensiksi Hailuotoon. Mustapyrstökuiri ja pikkutiira asettuivat ensimmäisinä, punasotka, nauru- ja pikkulokki ensimmäisten joukossa. Monen eteläisen lajin, kuten nokikanan, etelänsuosirrin, ruskosuohaukan ja luhtahuitin pohjoisin asuinpaikka on Hailuoto tai sen lähiympäristö. Myös luhtakana, kaulus- ja harmaahaikara tavataan säännöllisesti Hailuodossa. Kyhmyjoutsen on Isomatalan alueen uusin tulokas, mutta oleskelevista pareista huolimatta pesintäyrityksiä ei ole vielä todettu. Ristisorsan 60 parin ja harmaasorsan yli 10 parin kanta on maamme vankin.

Myös monia pohjoisia, Tunturi-Lapinkin lintulajeja on pesinyt Hailuodossa: pulmunen, lapinsirkku, lapinkirvinen ja sinirinta. Pohjoisista ja itäisistä havumetsälajeista pesivät mm. tilhi ja isolepinkäinen. Hyvinä myyrävuosina on myös useita piekanapareja pesinyt Hailuodossa. Petolintulajisto on kokonaisuudessaan erittäin monipuolinen. Yli 20 parin ruskosuohaukkakanta on maan vahvimpia. Hiiri- ja lapinpöllöjä pesii hyvinä myyrävuosina useita pareja.

Mielenkiintoinen erityispiirre on toisaalta närhien, palokärkien, pyiden ja töyhtötiaisten vähälukuisuus. Harakatkin alkoivat pesiä vasta v. 1952. Kesti lähes 40 vuotta, ennen kuin kanta kasvoi normaalitiheäksi.

Kesäparvet

Hailuodon rannoille, ennen kaikkea Ojakylänlahdelle ja Isomatalan vesille, kertyy kesäksi laajoilta alueilta vesilintujen koirasparvia ja pesimättömiä nuoria lintuja. Isokoskelo- ja telkkäparvissa on tuhansia lintuja. Kuikkia, kaakkureita ja uiveloita tavataan pikku parvina (muutamia – muutamia kymmeniä). Aina kesäkuun lopulle Hailuodossa oleskelee 100-500 nuorta, pesimätöntä joutsenta. Pesi vien merihanhien lisäksi Hailuodossa sulkii satoja pesimättömiä, nuoria merihanhia.

Muuttolinnusto

Kevätmuutto: Lumi sulaa Hailuodossa hitaammin kuin Oulun seudun isoilla peltolakeuksilla. Tämä keskittää varpuslintuparvet kylän pelloille tarkkailun kannalta edullisesti.

Vesistöjen sulaminen alkaa tavallisesti Kirkkosalmesta ja jatkuu lahtien kautta merelle. Avomerirannat sulavat yleensä viimeiseksi. Sen vuoksi peltojen tulviessa huhtikuussa hanhi- ja joutsenparvet laiduntavat kylän pelloilla. Tulvan laskiessa ja rantojen auetessa parvet siirtyvät merenrannoille. Lepäilevien metsähanhien maksimimäärä vapun tienoilla on 400-1000, joutsenia ja merihanhia on useita satoja. Pienten vesilintujen muuton huippu on hieman hanhia myöhemmin ja yksilömäärä nousee parhailla paikoilla tuhansiin – jopa kymmeneen tuhanteen.

Petolintujen, varsinkin piekanan, muutto on komeaa huhtikuun lopulla. Oulun seudun suurimpia petolintumääriä nähdään Hailuodon Kirkkosalmella. Maa- ja merikotkia muuttaa runsaasti maaliskuusta toukokuun alkupuolelle, parhaina päivinä kymmenkunta. Sepelrastas on Hailuodossa yllättävän tavallinen huhti- ja toukokuun vaihteessa.

Muutolla olevia kahlaajia pysähtyy Hailuodon rannoille runsaasti toukokuussa. Parhaimmat lietteet ovat Hailuodon kaakkoisosassa. Niillä voi lepäillä mm. tuhansia suosirrejä. Kuten muuallakin Perämerellä, arktinen vesilintumuutto on vaisua etelärannikkoon ja Itä-Suomeen verrattuna. Viime vuosina on nähty parhaina päivinä muutamia tuhansia alleja, mustalintuja, pilkkasiipiä ja joitakin satoja kuikkalintuja.

Syysmuutto: Syksyn kahlaajamuuton tarkkailuun Hailuoto soveltuu erittäin hyvin. Hailuodossa on tavattu maamme suurimpia kuovisirri- ja pulmussirriparvia (600 ja 175). Myös pikkusirrimäärät ovat huippuluokkaa. Suokukkoja ja vikioja lepäilee myös erittäin runsaasti. Liialliseksi paisunut sorsastus haittaa lintujen tarkkailua varsinkin metsästyskauden alkupäivinä. Merihanhet häipyvät ja vesilintumäärät putoavat rajusti lintujen lähtiessä etelää kohti. Vähitellen vesilintujen määrät kasvavat uudelleen. Syksyn kohokohta ovat joutsenet, joita nykyisin muuton huippuaikaan, lokakuun puolivälissä lepäilee Hailuodossa noin 2000 lintua kerralla. Vaelluslinnut ovat joinakin vuosina hyvin näkyviä. Lokakuun alussa pyrstötiaisia voi nähdä satoja päivässä.

Myöhäissyksy ja alkutalvi ovat myös mielenkiintoisia. Mannerrantojen jäätyessä Hailuodon avoimella länsirannalla on mahdollisuus nähdä erikoisia viivyttelijöitä: merisirrejä, isolokkeja ja allihaahkoja. Näitä arktisia lintuja näkee etenkin kovien luoteismyrskyjen jälkeen.

Liikkumisesta

Saaressa pitempään oleskellessa polkupyörä on kätevin kulkuneuvo. Kangasmailla on tiheä jäkäläautotie- ja mopopolkuverkosto, jota pitkin pyörällä pääsee mukavasti. Osa sivuteistä on niin hiekkaisia, että autolla liikuttaessa kiinni juuttumisen vaara on aina olemassa. Myös maastoautoilijoiden on syytä varoa pahimpia paikkoja, sillä raskailla autoilla ajelu särkee tiet entistä pahempaan kuntoon. Henkilöautolla ajettavia sivuteitä ovat vain Potista Pökönnokalle menevä tie, Ulkokarvon yleinen tie, Viinikanlahden tie, Pöllän tie (kestopäällystetty) ja Sunikarin tie. ÄLÄ LÄHDE AUTOLLA AJELEMAAN RANTANUMMILLE TAI -SÄIKILLE! Sen kieltää maastoliikennelakikin.

Kaikkialle risteilevistä poluista ja pikkuteistä huolimatta Hailuodon syrjäiset osat ovat melkein erämaisia. OLE HYVIN VAROVAINEN TULEN KÄSITTELYSSÄ! Kannattaa myös muistaa, että Hailuoto on tuulisia rantoja lukuun ottamatta Lappiakin pahempi sääskihelvetti kesäkuun alusta pitkälle heinäkuuhun.

Lauttaväylä

Lauttaväylällä näkee parhaiten lintuja alkukeväällä, kun sulia on muualla vielä niukasti. Väylällä näkee usein isolokkeja maalis- ja huhtikuussa. Enimmillään niitä on nähty 12 linnun parvi. Arktisia vesilintuja ja härkälintuja muuttaa touko- ja kesäkuussa mantereen ja Hailuodon välistä. Niitä voi tarkkailla lautalta tai jommasta kummasta lauttasatamasta. Jos tarkkailee aamulla Riutun ja illalla Huikun puolelta, saa koko ajan nauttia myötävalosta. Lauttaväylän varren kareilla istuu usein merimetsoja. Karikoita kannattaa tarkkailla myös sen vuoksi, että niillä makailee usein hylkeitä, sekä norppia että halleja.

Satunnaislajit: valkoposkihanhi, ruostesorsa, haahka, allihaahka, merikotka, tunturipöllö, vuorihemppo ja pikkuvarpunen. Hailuodon puoleisessa Huikun lauttasatamassa on nähty maakuntamme ensimmäinen riuttatiira vuonna 1980.

Potinlahti-Pökönnokka

Ajo-ohje: Tie Potinlahden venerantaan kääntyy päätieltä pari sataa metriä ennen Potin kylää Santosenniemen pitkien suorien päätteeksi. Lautalta venerannan tien risteykseen on noin 10 km. Auton voit ajaa venerantaan, jossa on levike. Pökönnokalle pääset kääntymällä Potissa vajaa kilometri venerannan jälkeen entisen kettutarhan ja maitolaiturin kohdalta pohjoiseen. Vajaan kilometrin päässä päätieltä on risteys oikealle, jonne älä käänny. Vähän myöhemmin tie kaartuu oikealle ja männikkö vaihtuu hakkuuaukoksi ja koivikoksi. Kun vastaan tulee aita ja kesämökkejä, jätä kulkuneuvo sopivaan paikkaan ja kävele etuoikealle Potinlahden luoteisnurkkaan, minne Pökönnokka jo näkyy.

Alueen kuvaus: Potinlahti sijaitsee Santosenniemen tyven pohjoisrannalla. Se on pyöreähkö, niitty- ja ruovikkorantainen, matala lahti. Paikan arvokkain osa on lahden suun lähes sulkeva Pökönnokka. Pökkö on säilynyt avoimena, heinikkoisena niemenä, koska se on ollut vuosikausia karjalaitumena. Laidunnus loppui vuonna 1994, joten tulevaisuudessa ruovikko voi vallata Pökön kuten niin monet muut Hailuodon ranta-alueet. Pökön alavilla rannoilla, varsinkin sen kärkiosassa, on laajoja kahlaajille sopivia lietteitä.

Pesimälinnusto: Pökönnokan-Potinlahden pesimälinnusto on varsin vaatimaton verrattuna Hailuodon parhaisiin pesimärantoihin. Pökönnokan erikoisimmat pesivät kahlaajalajit ovat etelänsuo- ja lapinsirri sekä tylli. Alueen mielenkiintoisin pesivä vesilintulaji on ollut lapasotka, jonka poikue nähtiin Pökönnokan edustalla elokuussa 1990. Ristisorsapoikueita nokalla voi olla yli 10. Etelänsuo- ja lapinsirri sekä lapasotka kuuluvat maamme uhanalaisten lajien joukkoon, joten niiden pesäpaikkojen läheisyydessä pitää välttää liikkumista.

Kevätmuutto: Potinlahti ja sen edusta keräävät eniten vesilintuja toukokuun alkupäivinä, kun sulia on vielä niukasti avomeren rannoilla. Pökön hietikkoinen kärki houkuttelee runsaasti ristisorsia. Niitä on nähty yhtä aikaa 60-70 lintua. Räyskille Pökönnokan hietikkokärki on mieluinen keväinen oleskelupaikka. Niitä levähtää enimmillään muutamia kymmeniä.

Suosirri, Iiro ja suokukko ovat Pökönnokan yleisimmät keväiset kahlaajat. Punakuireja on nähty toukokuussa enimmillään 200 ja jänkäsirriäisiä 100. Keväällä harvinaisista kahlaajalajeista Pököllä nähdään lähes vuosittain muutamia pikku-, iso-, kuovi- ja pulmussirrejä. Mustapyrstökuiri on nähty muutamia kertoja. Kerran toukokuun lopulla Pökönnokalla oleskeli mustajalkatyllipari ja pari kertaa siellä on vieraillut avosetti.

Pökönnokan heinikoissa levähtää varsin paljon västäräkkejä, keltavästäräkkejä ja lapinsirkkuja. Loppukeväällä kävelijän jaloista voi pyrähtää lapinkirvinen.

Syysmuutto: Heinäkuusta lokakuuhun saakka Pökönnokalla viihtyy runsaasti kahlaajia. Yleisimpien lajien, suosirrin ja suokukon, suurimmat määrät voivat nousta yli tuhannen. Elokuussa 1975 siellä nähtiin valtaisa määrä, noin 600 kuovisirriä. Isosirrejä siellä on nähty enimmillään 140. Pökön syksyisiltä lietteiltä löytää varsin helposti myös pulmus- ja pikkusirrejä, vesipääskyjä, punakuireja ja tundrakurmitsoja. Pohjois-Pohjanmaan ensimmäinen siperiankurmitsa nähtiin Pökönnokalla syyskuussa 1992.

Heinä- ja elokuussa Pökönnokan edustalle kerääntyy paljon vesilintuja. Heinäkuun lopulla sieltä on laskettu 220 merihanhea, 120 ristisorsaa ja 350 jouhisorsaa ja ennen metsästyksen alkua 1500 tavia ja 300 lapasorsaa. Jahtikauden aloitus karkottaa vesilinnut nopeasti, mutta syyskuussa nokalle saapuu pohjoisesta uusia muuttajia. Haapanoiden määrä voi silloin nousta kolmeen tuhanteen ja telkkien muutamaan sataan. Pökönnokka on yksi Hailuodon parhaista joutsenrannoista. Siellä on nähty lokakuussa enimmillään noin 600 joutsenta. Lokakuussa Pököllä nähdään usein sepelhanhia. Kerran niitä levähti peräti 450:n linnun parvi. Kesällä 1990 nokalla sulki sepelhanhen vaaleavatsainen hrota-rodun lintu. Havainto on ainoa tästä rodusta Pohjois-Pohjanmaalla.

Elo- ja syyskuussa Pökönnokan heinikossa viihtyvät lapinkirviset ja lapinsirkut. Syys- ja lokakuussa rantalepikkoon kerääntyy usein urpiaisia, pyrstötiaisia ja muita vaelluslintuja. Lokakuussa Pökönnokalla on nähty tuhannen järripeipon jättiparvi.

Harvalukuiset muuttajat: maa- ja merikotka sekä muuttohaukka.

Satunnaislajit: harmaasorsa, haahka, merisirri, haara- ja niittysuohaukka, viiriäinen, turturikyyhky, kangas- ja tunturikiuru. Harvinaisimmat Pökönnokalla nähdyt lajit ovat kapustahaikara, avosetti, mustajalkatylli, siperiankurmitsa ja mustapäätasku.

Ojakylänlahti – Kaara – Ulkokarvo – Ontonperä

Ajo-ohje: Ojakylänlahden perukkaan näet sen pohjoisrannalta. Ohitettuasi ravintola Ailaston Ojakylän itäosassa, tien varressa sen pohjoispuolella näkyy pallomainen iso mänty. Sen kohdalta vasemmalle poikkeaa pieni tie, jonka voimakkaampi haara kääntyy vasemmalle ja heikompi menee Ojakylänlahden rantaan. Jätä auto risteyksen kohdalle. Rannasta näet Ojakylänlahden lahdenperän ja Kaaran niittyniemen reunaan.

Lahden eteläpuolella sijaitsevalle lintutornille pääset kääntymällä Ojakylässä päätieltä vasemmalle Ulkokarvoon menevälle tielle. Aja sitä noin kilometri ja käänny vasemmalle heti Likakurkun kosteikon jälkeen. Ajettuasi 300 metriä käänny oikealle hiekkatielle ennen kielletty ajosuunta -merkkiä. Aja tien päähän, josta jatka jalkaisin edessä näkyvälle tornille.

Ontonperä sijaitsee Ulkokarvon tien eteläpuolella 2,4 km:n päässä päätien risteyksestä. Tämän ruovikkoisen, pienen sisäjärven kohdalle kannattaa alkukesällä pysähtyä kuuntelemaan yölaulajia. Tien päässä on kivistä rakennettu, vanhan Hailuoto-laivan laituri, jolta näkee Kaaran merenpuoleiselle rannalle. Noin sata metriä ennen laituria on sopiva levike auton pysäköimiseen.

Alueen kuvaus: Ojakylänlahti on Santosenniemen tyven etelärannalla. Suuosaltaan se on varsin leveä, mutta kapenee Kaaran jälkeen kapeaksi Lahdenperäksi. Lahden pohjukkaan laskee Isolanoja. Sen eteläpuolella Ojakylän pellot ulottuvat lähelle lahden rantoja.

Kaara on kapea, kilometrin mittainen niittyniemi,joka työntyy lounas-kaakkosuuntaisena Ojakylänlahteen. Siellä on nykyisin 70 ha:n mulli- ja hieholaidun, joten rantojen säilyminen linnuille sopivina, avoimina niittyinä on ainakin toistaiseksi turvattua. Runsaan pesimälinnuston vuoksi Kaaralla, lintutornin meren puolella, ei suositella liikkumista huhtikuusta heinäkuun loppuun.

Kaaran lintutorni on Hailuodon isäntien rakentama. Tomin sijoituspaikka on huono, sillä se on rakennettu hanhien suosimalle laitumelle. Myös tornin rakenne on vaarallinen – portaat ovat pystysuorat. Tomi pitäisikin purkaa ja rakentaa kunnollinen lintutorni lintujen kannalta sopivampaan paikkaan.

Pesimälinnusto: Kaara on yksi Hailuodon parhaita rantalintujen pesimispaikkoja. Siellä pesii 14 vesilintulajia ja niiden parimäärä on vaihdellut 1990-luvulla 215 parista 370 pariin. Suuri vaihtelu johtuu selvästi runsaimman lajin, tukkasotkan, parimäärien vaihtelusta. Alueen arvokkaimpia vesilintulajeja ovat mustakurkku-uikku, merihanhi, ristisorsa ja uivelo. Kahlaajia pesii 12 lajia ja niiden parimäärä on ollut 75-150 paria. Erikoisimpia kahlaajia ovat etelänsuosirri, vesipääsky ja jänkäkurppa. Naurulokkien pesimäparimäärä 1990-luvulla on ollut 0-210 ja pikkulokkien 0-75 paria. Peto linnuista ruskosuo- ja nuolihaukka pesivät vuosittain ja sinisuohaukka ja suopöllö hyvinä myyrävuosina. Joinakin vuosina kaulushaikara on puhallellut Ontonperän ruovikossa.

Runsaslukuisimmat pesimälajit (ei varpuslinnut): tukkasotka, silkkiuikku, lapasorsa, tukkakoskelo, tavi, ristisorsa, punajalkaviklo, suokukko, isokuovi, töyhtöhyyppä, nauru-, kala- ja pikkulokki ja lapintiira.

Harvalukuiset pesimälajit: mustakurkku-uikku, merihanhi, punasotka, uivelo, meriharakka, metsäviklo, etelänsuosirri, vesipääsky, jänkäkurppa, ruskosuo-, sinisuo- ja nuolihaukka, suopöllö, kurki ja nokikana.

Satunnaiset pesimälajit: kaulushaikara, luhtahuitti, luhtakana, varpus- ja hiiripöllö, pensassirkkalintu ja pyrstötiainen. Härkälinnusta ja jänkäsirriäisestä on myös pesintään viittaava havainto.

Muuttolinnusto: Myös muutto aikoina alue on merkittävä. Keväällä Kaaran niityillä ja Ojakylän rantapelloilla laiduntavat useimmiten Hailuodon suurimmat metsähanhiparvet Niiden joukossa voi nähdä tundra-, valkoposki-, lyhytnokka- ja kiljuhanhia. Ojakylässä nähdään huhtikuussa muuttavia petolintuja hyvin. Toukokuussa Kaaran lietteillä on havaittu mm. 1 000 suokukkoa, 250 liroa ja 150 jänkäsirriäistä. Elokuussa Kaaralla laiduntaa suuria merihanhiparvia. Sekä toukokuun lopussa että ennen metsästyksen alkua elokuussa Ojakylänlahdella on laskettu yli 3000 vesilintua, eniten tukkasotkia, telkkiä, taveja ja jouhisorsia.

Satunnaislajit: harmaahaikara, mustapyrstökuiri, harjalintu ja turkinkyyhky. Harvinaisimmat Ojakylänlahdella nähdyt lajit ovat lampiviklo ja avosetti.

Kirkonkylän pellot

Ajo-ohje: Kirkonkylän pellot ovat alkukeväällä hyviä joutsen-, hanhi- ja kurkilaitumia. Ehkä paras on pelloksi kuivattu Rytijärvi, missä ojat tulvivat useimpina keväinä. Se sijaitsee Erkkilän ja Kästämän talojen pohjoispuolella. Sinne pääset suorinta tietä koulukeskuksen luota pohjoiseen kulkevaa, uuden urheilukentän ja vanhan pappilan ohittavaa tietä.

Linnusto: Rytijärven keväisillä tulvapelloilla on levähtänyt enimmillään 300-400 meri- ja metsähanhea. Parvissa on nähty lisäksi muutamia lyhytnokka- ja tundrahanhia. Joutsenia on ollut enimmillään 120. Tulvapelloilla ruokailee myös paljon kurkia. Hailuodon keväistä petolintumuuttoa voi hyvin seurata myös peltoaukeilta. Muutolla on nähty mm. maa- ja merikotkia ja muuttohaukkoja. Toukokuun lopussa kylän mullospelloilla saattaa ruokailla keräkurmitsoja. Kesäöinä peltolakeudella on kuultu ruisrääkän ja viiriäisen ääntelyä. Kerran kirkonkylän peltojen reunapensaissa on laulanut luhtakerttunen. Turkinkyyhkystä on muutamia havaintoja päätien varrelta maalaistalojen pihapiireistä. Alkukeväästä kylän pelloille on pakkautunut enimmillään peräti 10000 pulmusta. Syksyllä kyläaukeilla on nähty valtavia, tuhansien lintujen järripeippoparvia.

Satunnaislajit: lampiviklo ja harjalintu.

Kirkkosalmi, uusi silta

Ajo-ohje: Kirkkosalmen uudelle sillalle pääset Viinikanlahden tietä. Se kääntyy kylältä postin ja Reimari-baarin jälkeen etelään. Risteyksessä on lintutornikyltti. Sillalle on päätieltä matkaa noin 1,5 km. Sillan eteläpuolella on vuonna 1992 valmistunut, järeä lintutorni, johon pääsee myös pyörätuolilla. Tornin juurella on pysäköintipaikka.

Alueen kuvaus: Kirkkosalmi on ruovikkoinen, aikoinaan merestä kuroutunut sisäjärvi. Tomin koillispuolella avautuu Kirkkosalmen perukka, missä ovat Kirkkosalmen laajimmat ruovikot. Tomin länsipuolella näkyy Kirkonkarien alue. Tomin lähistöllä, tien molemmin puolin olevia Kirkkosalmen niittyrantoja on viime vuosina yritetty entisöidä niittämällä ruovikoita. Tien vierellä olevat maamassat ovat peräisin Kirkkosalmen kunnostukseen liittyneistä ruoppauksista. Vesialuetta on syvennetty ruoppaamalla ja siten pyritty estämään salmen umpeenkasvua.

Pesimälinnusto: Tomin edustalla, Kirkkosalmen perukassa, pesii 14 vesilintulajia ja niiden parimäärä on noin 150. Suurimman erikoisuuden, harmaasorsan näkee tornista varsin helposti. Joutsenpari asettui pesimään lintutornin edustalle vuonna 1994. Kahlaajia pesii 9 lajia ja niiden parimäärä on noin 130. Kirkkosalmi on yksi maakuntamme parhaista nokikanojen pesimäpaikoista. Niitä pesii 10-15 paria. Nykyisin alueen ruovikoissa puhaltelee vuosittain 1-2 kaulushaikaraa. Hailuodon linnuston uusin tulokas, ruovikoissa viihtyvä viiksitimali, on muutaman kerran nähty lintutornin lähistöllä.

Runsaslukuisimmat pesimälajit: lapasorsa, merihanhi, sinisorsa, haapana, jouhisorsa, tukkasotka, nokikana, taivaanvuohi, isokuovi, töyhtöhyyppä, punajalkaviklo, kalalokki, pajusirkku ja ruokokerttunen.

Harvalukuiset pesimälajit: harmaasorsa, joutsen, heinätavi, ristisorsa, punasotka, jänkäkurppa, metsäviklo, kurki, luhtahuitti, kaulushaikara, ruskosuo-, sinisuo-, ampu- ja varpushaukka.

Muuttolinnusto: Uuden sillan luona jäät sulavat monesti ensimmäisinä koko Hailuodossa. Usein juuri täällä nähdään ensimmäiset sorsat, sotkat ja nokikanat. Sulan reunoille Kirkkosalmen perukan puolen vesialueelle voi huhtikuussa kertyä satoja joutsenia, hanhia ja muita vesilintuja. Sinisorsia siellä on oleskellut kerralla 500.

Kirkkosalmen tomi on Oulun seudun parhaita keväisen petolintumuuton seuraamispaikkoja. Parhaana muuttopäivänä siellä on nähty 900 piekanaa. Kauniina kevätpäivinä tornista saa ihailla lähes varmasti maa- ja merikotkan kaartelua. Niiden yhteismäärä useimpina keväinä on useita kymmeniä. Viime vuosina muuttohaukkojen määrä on ilahduttavasti noussut ja kevään kuluessa niitä muuttaa Kirkkosalmen kautta kymmenkunta.

Satunnaislajit: haara- ja arosuohaukka, lampiviklo, koskikara, lieju- ja luhtakana, ruisrääkkä, virtavästäräkki, lapinuunilintu, pensassirkkalintu, viiksitimali, vuorihemppo ja kultasirkku. Harvinaisimmat Kirkkosalmen perukassa havaitut lajit ovat lumihanhi, kiljukotkalaji ja isovesipääsky.

Kirkkosalmi, vanha silta – Patelanselkä

Ajo-ohje: Patelanselälle pääset kääntymällä päätieltä pian kirkon jälkeen vasemmalle Pöllään vievälle tielle. Aja tietä noin 500 metriä ja käänny Salmenrannantielle. Se johtaa suurin piirtein suoraan vanhalle sillalle. Sillan pohjoispuolella on Kirkonkarien vesialue. Voit jatkaa myös edemmäs Patelanselän rantatietä, joka yhtyy Pöllän tiehen runsas 2 km päätien risteyksestä. Rantatieltä näkee Patelanselän erinomaisesti. Mikäli tulet Pöllän tietä Patelanselälle, auto kannattaa jättää rantatien alkuun ja kävellä vanhalle sillalle. Kävelymatkaa kertyy runsas kilometri.

Alueen kuvaus: Patelanselkä ja Kirkonkarien alue ovat Kirkkosalmen osia. Kuten salmen perukassa ryti on täälläkin vallannut ranta-alueet. Kirkonkarien itärannalle on vastikään perustettu laidunalue, jolla pyritään pitämään ruovikkoa kurissa. Patelanselkä on hyvin matala. Aika ajoin, veden ollessa alhaalla, valtaosa lahden pohjasta on lietteenä. Silloin se on kahlaajille ihanteellinen levähdys- ja ruokailualue.

Pesimälinnusto: Patelanselällä ja Kirkonkarien alueella pesii 13 vesilintulajia, joiden parimäärä on 110-150 paria. Tämä on Hailuodon varmin paikka nähdä harmaasorsia keväällä ja pitkin kesää. Kahlaajia pesii 11 lajiaja niiden parimäärä on lähes 100. Yötaivaalta voi kuulla alueen erikoisimman pesivän kahlaajan, jänkäkurpan, soidinkopsutusta. Joinakin vuosina siellä on kuultu myös alueellamme harvinaisten rantakanalajien, luhtahuitin ja luhtakanan, yöllistä ääntelyä. Patelanselällä on viime vuosina pesinyt 50320 parin naurulokkiyhdyskunta. Pikkulokkien määrä yhdyskunnassa on ollut 0-50 paria. Kesäisin Patelanselällä kalastelee räyskiä ja kalasääski.

Runsaslukuisimmat pesimälajit: tukkasotka, lapasorsa, haapana, tukkakoskelo, jouhisorsa, taivaanvuohi, isokuovi, töyhtöhyyppä, punajalkaviklo, nauru- ja pikkulokki, nokikana, pajusirkku ja ruokokerttunen. Harvalukuiset pesimälajit: silkkiuikku, merihanhi, harmaasorsa, heinätavi, ristisorsa, punasotka, jänkäkurppa, metsäviklo, vesipääsky, harmaalokki, ruskosuo- ja tuulihaukka ja kurki.

Satunnaiset pesimälajit: harmaa- ja kaulushaikara, luhtahuitti, luhtakana ja satakieli.

Muuttolinnusto: Patelanselkä on erinomainen vesilintujen ja kahlaajien levähdysalue. Keväällä sen lietteillä on havaittu enimmillään 1000 suokukkoa, 500 liroa, 200 mustavikloa ja 50 jänkäsirriäistä. Elokuun alussa on parhaana päivänä laskettu 1200 kahlaajaa. Kuten keväällä, syksylläkin runsain laji on suokukko. Huhtikuun lopussa ja syksyllä ennen metsästyskauden alkua vesilintujen kokonaismäärä voi nousta 1500 yksilöön. Runsaimpia lajeja ovat tavi, haapana ja jouhisorsa. Lokakuussa siellä on enimmillään levähtänyt 150 joutsenta.

Satunnaislajit: pikku-uikku, kyhmyjoutsen, kuovisirri, mustapyrstökuiri, sepelrastas, lapinuunilintu ja kuhankeittäjä. Patelanselällä nähtiin maamme ensimmäinen valkosiipitiira 27.5.1974. Muita hyvin harvinaisia alueella nähtyjä lajeja ovat lampiviklo ja harjalintu.

Viinikanlahti

Ajo-ohje: Viinikanlahden rannalle pääset parhaiten noin 2,5 kilometriä Kirkkosalmen uuden sillan eteläpuolelta Lemmeksestä, missä kapea niitty- tai peltosarka pistää rannan lähelle. Auton voit jättää tien reunalle.

Alueen kuvaus: Viinikanlahti yhdessä länsipuolisen Pöllänlahden kanssa muodostaa syvän lahdelman Hailuodon etelärannalle. Rannat ovat, kuten kaikkialla Hailuodossa, alavia niittyrantoja, joita ruovikko on vallannut. Lahden pohjukkaan laskee Patelanselältä Kurkunoja ja itäosaan Lemmes- ja Illinoja.

Pesimälinnusto: Viinikanlahden vesilinnusto on hyvin monipuolinen. Siellä on pesinyt peräti 17 vesilintulajia. Niiden vuotuinen parimäärä on noin 100. Pilkkasiipi ja isokoskelo pesivät säännöllisesti Viinikanlahdella. Ne puuttuvat Kirkkosalmen pesimälajistosta. Viime vuosien mielenkiintoisin pesivä vesilintulaji on ollut uivelo. Kahlaajia pesii 10 lajia ja niiden parimäärä on noin 60. Vesipääsky pesii lahdella satunnaisesti. Yleisin lokki on kalalokki. Lahden eteläpuolella olevan niemen, Valtosenkarin, metsiköissä voi kuulla kultarinnan ja peukaloisen laulua. Runsaslukuisimmat pesimälajit (ei varpuslinnut): tukkasotka, tukkakoskelo, pilkkasiipi, lapa- ja sinisorsa, punajalkaviklo, töyhtöhyyppä, isokuovi ja kalalokki.

Harvalukuiset pesimälajit: mustakurkku-uikku, merihanhi, heinätavi, ristisorsa, punasotka, meriharakka, ruskosuohaukka, kurki ja suopöllö.

Satunnaiset pesimälajit: harmaahaikara, uivelo, vesipääsky, lapinpöllö, pohjan- ja pikkutikka, peukaloinen ja kultarinta. Viinikanlahden rantakoivikossa on pesimäaikana nähty pyrstötiainen.

Muuttolinnusto: Viinikanlahdella oleskelee toukokuun alussa erityisesti vesilintuja: telkkiä, tukka- ja punasotkia, uiveloita ja silkkiuikkuja. Paikalla voi nähdä myös levähtäviä lapasotkia, saalistelevia räyskiä sekä muuttavia maa- ja merikotkia.

Satunnaislajit: liejukana, pikkujoutsen ja pensassirkkalintu.

Syökarinlahti

Ajo-ohje: Jatka Viinikanlahdelta 500 metriä eteenpäin, jolloin saavut Louekarin peltoaukealle. Aukean itäreunasta lähtee kärrypolku etelään. Auton voit jättää polun kohdalle. Käveltyäsi polkua noin puoli kilometriä käänny etuoikealle ja kulje kartan avulla Syökarinlahden ruovikkoalueelle. Syökarinlahden löydät peruskartasta nro 2442 11.

Alueen kuvaus: Syökarinlahti on yksi Hailuodon monista merestä kuroutuneista glo-järvistä. Lahtea reunustaa erittäin korkea ruovikko vesirajaan saakka, joten se sopii kaikkein vaativimmillekin ruovikkolajeille.

Pesimälinnusto: Syökarinlahdella on retkeilty vähän. Se on kuitenkin varsin hyvä yölaulajapaikka. Siellä on kuultu mm. muutamia luhtakanoja, kaulushaikara ja rytikerttunen. Siellä on laulanut ensimmäinen Pohjois-Pohjanmaalla havaituista kahdesta rastaskerttusesta. Lahdella pesivät säännöllisesti merihanhi, kurki ja nokikana.

Syökari; Tömppä – Rautaletto – Riisinnokka – Isomatala

Ajo· ja kulkuohje: Viinikanlahden tien päästä. Louekarin aukion jälkeen jatkuu metsätie Hanhisen sisäosiin. Runsaan kilometrin päässä Louekarista tie kääntyy Jyrkästi etelään (oikealle). Tie jatkuu ajokuntoisena vielä 3 km Pirttiperälle saakka. Sieltä on kilometrin kävelymatka Rautalettoon. Sinne pääset valitsemalla Pirttiperässä vasemmanpuoleisen tieuran. Tie ylittää syyskesällä 1989 raiskioksi tuhotun rantalehtoalueen ja päättyy Rautaleton idylliseen kalamökkikylään.

Alkukeväällä metsätie voi olla huonokuntoinen ja kivet voivat särkeä auton öljypohjan. Autot on silloin syytä jättää Louekarin aukion reunaan. Kävelymatka Rautalettoon ja Riisinnokalle on 4-5 km.

Rautaletosta näkee hyvin Isomatalan luoteispuolelle ja läntiselle merialueelle Pöllän suuntaan. Rautaleton kylän itäisimmän vanhan kalamökin luota lähtee heikko polku Riisinnokalle. Oikealle kääntyvä haara on syksyinen jahtipolku Isomatalalle. Riisinnokan polku kiemurtelee rantalehdoissa. ylittää ruovikkoisen kosteikon ja päätyy koivikkoiselle Riisinnokalle. Nokalta voi hyvin tarkkailla Isomatalan itäpuolisten matalikkojen ja niittyjen lintuja. Lintujen pesimärauhan vuoksi itse Isomatalalla ei suositella liikkumista pesimäaikana.

Riisinnokan pohjoispuolella oleva Tömpän niitty on nykyisin kiljuhanhien viimeinen merkittävä. keväinen levähdyspaikka Suomessa. Niityllä tehdään keväisin Maailman Luonnon Säätiön kiljuhanhityöryhmän toimesta kiljuhanhitutkimusta. Lintuja tarkkaillaan piilokojuista, jolloin niitä ei juuri häiritä. Lintujen ruokailu- ja levähdys- ja tutkimusrauhan turvaamiseksi Tömpän niityllä on ehdottomasti vältettävä liikkumista toukokuussa.

Alueen kuvaus: Syökarin tienvarren metsät ovat pääosin koivumetsiä, joissa kannattaa pysähtyä kuuntelemaan metsälintuja. Paikoin tienvarrella on istutettuja kuusitaimikoita ja hakkuuaukioita. Pirttiperässä on aivan tien vieressä kololinnuille sopiva haavikko.

Rautaletossa voi Syökarin lehtoja repineiden hakkuiden jälkeenkin aistia perinteisen kalamökkikylän ja lehtoniittyjen ajatonta tunnelmaa. Harrnaaleppä- ja koivuvaltaisissa, pihlajien, tuomien, haapojen ja pienten kosteiden painanteiden kirjomissa rantalehdoissa pesii monipuolinen linnusto.

Rautaleton ja Isomatalan saaren välissä on kapea salmi, Rautaleton reikä. Puolentoista neliökilometrin laajuinen Isomatala oli vielä 1970-luvun alussa kokonaan matalaa niittyä ja avointa suolamaata. Sen jälkeen ruovikko ja paju valtasivat saaren pohjoisosan. Viime vuosina avointa aluetta on osin palautettu kymmenien hehtaarien laajuisilla niitoksilla. Rannat ovat hyvin alavia. Vedenpinnan ollessa alhaalla lieterannat ovat satojen hehtaarien suuruiset. Isomatalan edustalla on kymmeniä pienempiä kivikkoisia kareja ja hiekkasäikkiä.

Tömpän niitty on laajimmillaan puolitoista kilometriä leveä. Sen jatkona ulottuu merelle kolmen – neljän neliökilometrin laajuinen lietteinen ja hietikkoinen matalikko. Niityn umpeenkasvaneita, ruovikkoisia osia on niitetty kymmenien hehtaarien alueella. Niityn pohjoispuolella on ruovikkoinen kosteikkojuotti, Tömpänkulju, jossa kannattaa kuunnella yölaulajia. Tömpän niityn ja Riisinnokan välissä on Päärninperän lahdelma.

Pesimälinnusto: Isomatalan ja sen edustan karikoiden lokkikoloniat ovat hyvin edustavat. Siellä pesii melko säännöllisesti II lokkilintulajia. Niiden kokonaisparimäärä on nykyisin noin 2000 paria. Naurulokki on edelleen saarten valtalaji. Enimmillään siellä on pesinyt yli 3000 naurulokkiparia, mutta viime vuosina niiden määrä on pudonnut tuhanteen pariin. Naurulokkikolonioissa pesii melko paljon pikkulokkeja. Saarten kalalokkikoloniat ovat maamme suurimmat. Niissä pesii noin 500-600 paria. Lapin- ja kalatiirojen kokonaisparimäärä on myös useita satoja. Merilokkeja pesii noin 20 paria. Säännöllisesti pesivään lokkilajistoon kuuluvat lisäksi harmaa- ja selkälokki sekä merikihu. Kihupari pesii Isomatalan lisäksi Tömpän niityillä. Pikkutiira ja räyskä ovat pesineet alueella usein. Vuonna 1983 Isomatalalla pesi mustatiira.

Isomatalan saarilla on pesintään viittaavia havaintoja ainakin 14 vesilintulajista. Vesilintujen kokonaisparimäärä on useita satoja. Lokkikolonioissa viihtyvä tukkasotka on yleisin vesilintulaji. Niitä on pesinyt enimmillään noin 300 paria. Isomatalan saaret ovat merihanhelle hyvin tärkeitä sekä pesimä- että sulkasatoalueena. Niitä pesii saarilla yli 50 paria. Lisäksi kesäisin niityillä ja matalikoilla sulkii paljon nuoria, pesimättömiä merihanhia. Suurimmissa parvissa on nähty noin 1100 yksilöä eri-ikäisiä merihanhia. Saarilla pesii huomattava osa koko Perämeren taantuvasta lapasotkakannasta. Hyvinä vuosina pesimäkanta on 30 paria. Kesäisin Isomatalalla on nähty pieniä harmaasorsien koirasparvia ja laji luultavasti myös pesii saarilla.

Isomatalan saarten kahlaajien kokonaisparimäärä on vesilintujen tavoin useita satoja. Punajalkaviklo on runsain pesivä kahlaajalaji. Erikoisimmat pesivät kahlaajat ovat jänkäkurppa, etelänsuosirri ja vesipääsky. Perämerellä taantunut lapinsirri pesii nykyisin enää satunnaisesti Isomatalalla. Tömpän niityllä ja Isomatalalla on joitakin kertoja pesinyt mustapyrstökuiri.

Rautaleton metsissä on runsaasti tikoille sopivia lahopökkelöitä, joissa pesii muutamia pareja pikku- ja pohjantikkoja. Pirttiperän haavikossa on hyvinä myyrävuosina pesinyt helmi- ja hiiripöllö. Myyrävuosien pesimälintuihin kuuluu myös isolepinkäinen. Niitä voi löytää tien varren hakkuilta tai rantametsien reunoilta. Jos toukokuu on ollut lämmin, Rautaletossa ja Pirttiperässä laulaa yleensä muutamia kultarintoja, mustapääkerttuja ja viitakerttusia. Päärninperässä ja Tömpän pohjoispuolen pajuluhdilla on joskus laulanut kultasirkku.

Rautaleton kalamökkikylän länsipuolella sijaitsevassa pienessä Papinperän lammikossa äänteli vuonna 1991 pikkuhuitti. Tömpänkuljussa on muutamana vuotena äännellyt luhtakana ja kaulushaikara.

Runsaslukuisimmat pesimälajit: merihanhi, haapana, lapasorsa, tavi, jouhisorsa, tukkasotka, pilkkasiipi, tukkakoskelo, kala-, nauru- ja harmaalokki, lapin- ja kalatiira, punajalkaviklo ja suokukko.

Harvalukuiset/mielenkiintoiset pesimälajit: silkki- ja mustakurkku-uikku, risti- ja harmaasorsa, lapasotka, ruskosuo-, sinisuoja tuulihaukka, luhtakana, luhtahuitti, kurki, tylli, etelänsuosirri, lehtokurppa, metsävik10, vesipääsky, meri lokki, merikihu, pikkutiira, räyskä, hiiri- ja helmipöllö, pikku- ja pohjantikka, peukaloinen, mustarastas, kullnrinta, mustapääkerttu, idänuunilintu, viitakerttunen, kuusitiainen, viiksitimali, pikku- ja isolepinkäinen ja pohjansirkku.

Vesilintujen kesäparvet: Nuorten merihanhien lisäksi Isomatalan matalikoilla on enimmillään viettänyt kesää 8000 isokoskeloa ja runsas 2000 telkkää. Kesäisissä merihanhiparvissa on nähty muutamia valkoposki-, sepel-, kanadan-, tiibetin- ja metsähanhia. Kesällä 1995 parvessa oli jopa kiljuhanhi.

Kesän satunnaislajit: allihaahka, ruokki, avosetti, turturikyyhky ja lapinuunilintu. Harvinaisimmat Syökarissa kesällä nähdyt lajit ovat musta joutsen ja pikkuhuitti.

Kevätmuutto: Huhti- ja toukokuun vaihteessa Rautaletosta tai Riisinnokalta voi hyvin seurata Hailuotoon tulevia, muuttavia petolintuja. Pikkulintumuutto on ajoittain valtaisaa. Toukokuun alussa vuonna 1981 laskettiin yhtenä päivänä peräti 120000 muuttavaa varpuslintua, suurin osa oli punakylkirastaita, järripeippoja, urpiaisia ja lapinsirkkuja.

Keväällä Riisinnokan ympäristössä voi oleskella 10000 vesilintua. Valtalajien, isokoskeloiden, telkkien, tukkasotkien, haapanoiden, tavi en ja jouhisorsien joukosta voi löytää härkälinnun, harmaasorsan, lapasotkan tai uivelon. Joutsenia Isomatalan rantavesillä oleskelee 400-500 toukokuulta aina kesäkuun lopulle saakka, jonka jälkeen nämä pesimättömät linnut lähtevät sulkasatoalueilleen kohti koillista. Joutsenparvissa nähdään säännöllisesti pikku- ja kyhmyjoutsenia.

Kiljuhanhikannan pienetessä keväisten levähtelijöiden määrät Hailuodossa, Liminganlahdella ja Siikajoella ovat jatkuvasti vähentyneet. Aivan viime vuosina Tömpän niityt ovat jääneet lajin lähes ainoaksi säännölliseksi levähdysalueeksi. Tömpässä on 1990-luvulla lepäillyt useampana keväänä noin 30-40 kiljuhanhea. Kuten jo kulkuohjeissa todetaan, liikkumista Tömpän niityillä toukokuussa tulee välttää kiljuhanhen suojelun vuoksi.

Vesilintujen tavoin keväiset kahlaajamäärät ovat hyvin suuria. Tömpän ja Isomatalan itäpuolen lietteiltä on laskettu kerralla yli 7000 suosirriä. Punakuirit, tundrakurmitsat, pulmus-, iso-, pikku- ja kuovisirrit sekä jänkäsirriäiset lepäilevät alueella säännöllisesti keväälläkin. Punakuireja on ollut enimmillään 100 ja isosirrejäkin 36 lintua.

Riisinnokka on toukokuun lopussa Hailuodon parhaita arktisen muuton seurantapaikkoja. Perämeren muiden arktikapaikkojen tavoin sieltä voi nähdä parhaina päivinä joitakin satoja kuikkalintuja ja muutamia tuhansia mustalintuja, alleja ja pilkkasiipiä.

Kevään satunnaislajit: allihaahka, virtavästäräkki, niittysuo- ja haarahaukka, keräkurmitsa, avosetti, lampiviklo ja sepelrastas. Harvinaisimmat keväällä nähdyt lajit ovat lumihanhi, kiljukotkalaji, isokihu ja etelänsatakieli.

Syysmuutto: Alueen kautta tapahtuva syysmuutto tunnetaan kevätmuuttoa huonommin. Levähtävien kahlaajien ja vesilintujen määrät nousevat parhaimmillaan useaan tuhanteen. Metsästys Isomatalalla on hyvin voimakasta. Jahdin alkupäivinä merihanhet lähtevät kohti etelää ja muiden vesilintujen määrä laskee rajusti. Myöhemmin syksyllä vesilintumäärät nousevat uudelleen. Syys- ja lokakuussa puolisukeltajia voi olla taas tuhansittain. Syyskuussa 1995 alueella oleskeli tiettävästi suurin Suomessa koskaan nähty jouhisorsaparvi, 5 000 lintua. Syys- ja lokakuussa Isomatalan, Tömpän ja Härkäsäikän rannoilla lepäilee suuri määrä joutsenia – Riisinnokalta voi lokakuussa nähdä yhdellä silmäyksellä jopa 1000 joutsenta. Samoihin aikoihin Tömpän niityillä on monena vuotena levähtänyt sepelhanhia. Enimmillään niitä on ollut 100 lintua.

Syksyllä vaeltavat ja muuttavat varpuslinnut kasaantuvat Rautalettoon ja Riisinnokalle. Lokakuussa Riisinnokan on ohittanut päivässä enimmillään 16000 vaeltavaa urpiaista. Isomatalan ruovikosta löydettiin Pohjois-Pohjanmaan ensimmäiset viiksitimalit syksyllä 1991.

Syksyn satunnaislajit: ruostesorsa, pikkuruokki, tunturipöllö, viiksitimali, hippiäisuunilintu ja vuorihemppo.

Pöllä

Ajo-ohje: Pöllä on helposti tavoitettava kohde, jossa on nähtävää kaikkina vuodenaikoina. Pöllän kestopäällystetty tie päättyy kelirikkolentokentän reunaan (aita). Pöllännokalle ja -lahdelle käännytään vasemmalle. Auton voit jättää venelaiturin luona olevalle levikkeelle.

Alueen kuvaus: Venelaituri sijaitsee Pöllännokan tyvellä sen pohjoisrannalla. Pöllännokka on hietikkoinen niemi, jonka pohjoispuolella avautuu Pöllänlahti. Lahden pohjukkaan laskee Pöllänoja. Nokan meren puolella ranta Pöllästä Itänenälle on hyvin alavaa. Veden ollessa alhaalla Pöllän edustalle paljastuu laajoja hiekkasäikkiä. Säikät näkyvät hyvin ns. Kuivasäikän mökkiryppään luota. Rannoilla on vielä avaria niittyjä, vaikka ruovikko levittäytyy täälläkin kovaa vauhtia.

Pesimälinnusto: Pöllännokan hietikkoisilla rannoilla pesii muutama pari lapinsirrejä. Pöllän ja Itänenän välisen rannan pesimäerikoisuuksia ovat ristisorsa, etelänsuosirri ja vesipääsky. Kerran rannan Itänenän puoleisella reunalla on hätäillyt jänkäsirriäispari. Nummenreunojen suomyrtti- ja hanhenpajutiheiköissä asustelee riekkoja. Kesäkuussa 1990 rantapensaikosta kuultiin kultasirkun heleitä laulunsäkeitä. Etelänsuo- ja lapinsirri kuuluvat maamme uhanalaisten lintulajien joukkoon. Niiden pesäpaikkojen läheisyydessä liikkumista pitää välttää.

Muuttolinnusto: Keväällä Pöllänlahdella ja Pöllännokan merenpuolella oleskelee lapasotkia, pilkkasiipiä ja tavallisempia vesilintuja odottelemassa Isomatalan saariston pesimäpaikkojen sulamista. Pöllän ja Itänenän edustan matalikoille kerääntyy toukokuun lopussa suuria mustalintu-, pilkkasiipi- ja alliparvia, jotka vähitellen nousevat ilmaan ja suuntaavat jonkin aikaa epäröityään Rautaleton yli koilliseen. Toukokuun lopun pohjoistuulilla rantanummille on joskus pysähtynyt kymmenpäinen keräkurmitsaparvi.

Syksyllä Pöllän-Itänenän välillä on laskettu enimmillään noin 600 joutsenta. Kahdesti alueella on saatu ihailla flamingon juhlavaa olemusta. Ensimmäinen havainto tehtiin metsästyskauden aloituspäivänä vuonna 1988 ja toinen flamingo löytyi levähtävästä joutsenparvesta lokakuun lopulla vuonna 1991.

Satunnaislajit: pikku-uikku, kyhmyhaahka, muuttohaukka, keräkurmitsa, heinäkurppa, leveäpyrstökihu, isokirvinen, pikkusieppo, viiksitimali ja lapinuunilintu. Harvinaisimmat Pöllässä havaitut lajit ovat mustahaikara, flamingo ja isovesipääsky.

Itänenä-Sunikarit

Ajo-ohje: Itänenälle ja Sunikareille mennessäsi käänny Pöllän lentokentän reunassa oikealle. Seuraa suurinta tieuraa, niin päädyt Ison Sunikarin kalasatamaan, jossa on hyvä pysäköintipaikka.

Alueen kuvaus: Ison Sunikarin kalakylä kuuluu Pohjois-Pohjanmaan kulttuurihistoriallisesti arvokkaisiin kohteisiin. Täältä on runsaan kilometrin kävelymatka kaakkoon, Itänenän komealle katajikkonummelle. Nummella on rautapooki, josta on juhlavat näköalat. Jos kiipeilet, ole varovainen! Rannat ovat Hailuodon oloissa varsin kivikkoisia. Alueella on melko paljon huvila-asutusta.

Linnusto: Itänenä on Perämeren rantojen varmimpia paikkoja nähdä sepelrastaita huhti- ja toukokuussa. Sepelrastaita on nähty enimmillään kymmenkunta.

Lintupaikkana Itänenä on ehkä parhaimmillaan syksyllä, jolloin sinne kerääntyy runsaasti muuttavia varpuslintuja ja vaelluslintuja, esimerkiksi pyrstötiaisia. Loka-marraskuussa kivikkoisille rannoille on pysähtynyt mm. koskikara ja merisirri. Loppusyksyllä ja alkutalvella meri pysyy pitkään auki. Siksi täällä voi nähdä myöhäisiä vesilintuja ja lokkeja, onnella allihaahkan ja isolokin.

Satunnaislajit: pikkujoutsen, tunturikihu, etelänkiisla, tunturipöllö, kangaskiuru ja taigauunilintu. Pohjois-Pohjanmaan ensimmäinen silkkihaikara nähtiin Sunikarissa 20.10.1983.

 

 

 

 

Marjaniemi

Ajo-ohje: Marjaniemi on Hailuodon läntisin kärki, jonne saaren päätie päättyy. Virallinen pysäköintipaikka on Perämeren tutkimusaseman luona. Hannuksenrantalammelle pääset kääntymällä runsas kilometri ennen Marjaniemeä vasemmalle Ranta-Sumpun tielle.

Alueen kuvaus: Marjaniemen kärki oli kivikkoinen niemi, joka jäi uusien, 1990-luvun alussa rakennettujen satama- ja aallonmurtajarakennelmien alle. Marjaniemen sataman eteläinen aallonmurtaja on nykyisin alueen paras muutonseurantapaikka. Sataman tyvellä on kalamökkikylä, luotsiasema majakoineen ja Oulun Yliopiston Perämeren tutkimusasema. Kalamökkikylän eteläpuolella on laajoja hiekkarantoja ja rantanummia. Pohjoispuolella on Kengänperän lahdelma. Marjaniemi on hyvä loppukevään ja syksyn muutonseurantapaikka. Varsinkin loppu syksyllä se on hyvä ”pinnapaikka”. Marjaniemessä on mahdollisuus seurata myös lintujen majakkamuuttoa.

Kevätmuutto: Yleensä Marjaniemi on huhtikuussa ja toukokuun alussa jäinen ja hiljainen. Silloin voi onnella nähdä allihaahkoja ja haahkoja.  Arktinen muutto on yleensä heikompaa kuin Riisinnokalla, mutta kuikkalintuja saattaa muuttaa enemmän. Parhaana aamuna sieltä on laskettu yli 600 kuikkalintua. Marjaniemessä on arktika-aikaan nähty jonkin verran sepelhanhia ja joitakin tunturi- ja leveäpyrstökihuja, ruokkeja ja riskilöitä. Toukokuun . lopussa Perämeren tutkimusaseman pihapihlajissa ovat laulaneet idänuunilintu, mustapääkerttu ja satakieli. Kengänperässä on puolestaan kuultu viitakerttusen taiturimaista laulua.

Kesälinnusto: Kesäiselle Marjaniemelle ovat tyypillisiä rantanummilla helisevät lapinsirrit, räystäspääskyjä saalisteleva nuolihaukkapari ja sataman luona velttoilevat, jopa sadat selkälokit. Hannuksenrantalammilla pesii mustakurkku-uikku ja joitakin kertoja lammen rantaluhdalta on kuultu luhtahuitin yöllistä huittausta. Pikkuvarpunen oli kalamökkikylän pesimäerikoisuus 1970-luvun alussa. Heinäkuun alussa vuonna 1991 Marjaniemen karujen kankaiden reunalla lauloi yllättäen kangaskiuru. Laji on taantunut kaikkialla Suomessa ja Pohjois-Pohjanmaalla se on nykyisin hyvin harvinainen. Kesäaikana Marjaniemessä on havaittu myös lapinsirkku, pulmunen ja luotokirvinen.

Syysmuutto: Lintupaikkana Marjaniemi on parhaimmillaan syksyllä. Niemen kärki kerää runsaasti muuttavia varpus- ja vaelluslintuja. Majakan ympäristö kuhisee lintuja sumuisten öiden jälkeen. Helmi-, sarvi- ja suopöllön voi nähdä saalistelemassa majakan ympärillä. Loka- ja marraskuussa Marjaniemessä nähdään varsin usein isolokkeja, joinakin syksyinä leveäpyrstökihuja, allihaahkoja ja merisirrejä. Rantadyyniltä voi löytää tunturikiurun.

Marjaniemessä nähdyistä harvinaisuuksista kaksi on ollut Suomelle uusia lintulajeja. Vuonna 1971 Marjaniemen edustalta löytyi kuollut amerikanjääkuikka ja lokakuun lopulla vuonna 1991 vanhan aallonmurtajan edustan kivikolla hyppi kivikkorastas.

Satunnaislajit: harmaahaikara, ruostesorsa, kyhmyhaahka, pikkukajava, niittysuohaukka, tunturipöllö, turturikyyhky, kehrääjä, luotokirvinen ja tikli. Harvinaisimmat Marjaniemessä havaitut lajit ovat amerikanjääkuikka, pikkuruokki, etelänkiisla, mustajalkatylli, hippiäisuunilintu ja kivikkorastas.

Luoteisranta; Marjaniemi – Keskiniemi – Haaralampinkari

Kulku-ohje: Linnustollisesti antoisinta on kävellä koko pitkä ranta Marjaniemestä Keskiniemeen ja aina Hietaniemeen asti. Sieltä voi kulkea metsäteitä pitkin kylälle. Rantaa Marjaniemestä Hietaniemeen on noin 11 kilometriä. Sieltä kylälle on matkaa vielä noin viisi kilometriä. Alkuosa Marjaniemestä Virpiniemeen on hankala, jos vesi on korkealla, mutta sen jälkeen hietikoita on mukava kävellä Haaralampinkarille asti. Tämän jälkeen ranta on vaikeakulkuisempaa. Haaralampinkarilla kannattaakin poiketa rannan suuntaiselle kärrytielle, joka vie Hietaniemeen. Alueelle risteilee monia metsäteitä, jotka ovat monin paikoin hyvin huonokuntoisia. Siksi niille ei kannata lähteä seikkailemaan autolla.

Alueen kuvaus: Rannat Virpiniemestä Haaralampinkareille saakka ovat karuja hiekkarantoja ja rantanummia. Alueen karuuteen tuovat poikkeuksen rehevät merestä kuroutuneet glo-järvet, joita on varsin paljon. Ympäröivät metsät ovat kauttaaltaan karuja männiköitä.

Pesimälinnusto: Luoteisranta on kesällä ristisorsien, kalalokkien, lapin- ja pikkutiirojen, tyllien, lapinsirrien ja riekkojen valtakuntaa. Hailuodon lapinsirreistä ja ristisorsista varsin suuri osa pesii näillä hiekkarannoilla. Läheisillä glo-järvillä pesii useita mustakurkku-uikkupareja. Erikoisimpia pesimälajeja ovat olleet luhtahuitti, luhtakana ja harmaasorsa. Rantatiheiköissä on laulanut joitakin kertoja pensassirkkalintu ja kerran luhtakerttunen.

Muuttolinnusto: Hailuodon luoteisranta on maamme paras pulmussirriranta ja mainio loppusyksyn retkikohde. Mäntyniemen ja Keskiniemen tienoilla on nähty elokuussa 150-175 pulmussirrin parvia. Loka- ja marraskuussa luoteisrannalla nähdään jokseenkin säännöllisesti merisirrejä. Niitä on nähty koko Marjaniemen ja Hietaniemen välillä, mutta useimmiten Keskiniemen tienoilla. Haaralampinkarilla nähtiin 14.10.1979 maakuntamme suurin, 14 linnun, pikkujoutsenparvi. Keväisin luoteisrannalla ei juuri liiku retkeilijöitä, joten kevätlinnusto tunnetaan huonosti. Kahlaajista siellä on nähty ainakin joitakin pulmus- ja isosirrejä.

Satunnaislajit: sepelhanhi, maakotka, muuttohaukka, tunturipöllö, turturikyyhky, kangas- ja tunturikiuru sekä lapinuunilintu. Harvinaisimmat Luoteisrannalla havaitut lajit ovat tunturi- ja punajalkahaukka sekä harjalintu. (JMa & AO)

Yhteystiedot

Juha Markkola Märssytie 1 F 6 90560 OULU p. 0400-155939.

Lintukirjallisuutta Hailuodosta:

Colliander, H & Aittomäki, R. 1990: Hailuodon lintuja. 60 s. Hailuodon kulttuuri- ja kotiseutulautakunta. Koillismaan kirjapaino. Kuusamo.
Markkola, J. & Merilä, E. 1983: Hailuodon Syökari – Perämeren luontoa rikkaimmillaan. – Suomen Luonto 42(7-8): 3033.
Markkola, J. & Merilä, E. 1991: Hailuodon Kirkkosalmen linnusto. Vuoden 1991 tulokset. Oulun vesi- ja ympäristöpiirin tilaustyö 58 s. + 1 liite. – Mare Botnicum. Oulu.
Törnroos, V. 1956: Hailuodon linnusto sadan vuoden aikana. – Oulun Luonnonystäväin Yhdistyksen Julkaisuja Sarja AIII, n:o 2.