Tänään, heti puolenpäivän jälkeen, kahdentoista pyrstötiaisen parvi kasvitieteellisen puutarhan kaarisillan luona. Parvi eteni hiljalleen Kaijonharjun suuntaan. Helge Eskelinen Terve listalaiset! 1.1.1999 klo 12.30 yksi koskikara Kemiran sulassa 3.1. 1999 klo 11.05 - 11.10 yhdeksän viiksitimalia jätärillä. Niistä yhden ehdin tunnistaa kiikarilla koiraaksi. Löysin linnut äänen perusteella jätärin pohjoislaidalla olevasta ruovikkoisesta aumasta, josta ne lensivät jätärin ja Letonniemen väliseen ruovikkoon. Löysin ne vielä kaukoputkella ruovikosta! Hyvää havisvuotta toivottaa Martti Eskelinen Puusepänkuja 7 C 54 90100 OULU puh. 040-539 5453 martti.eskelinen@pp.inet.fi 1.1. Oulaisten Matosaarentien varressa (keskustan lähellä) pyrstötiaisparvi. 3.1. pähkinähakki hautausmaalla. Marjatta Kurvinen hyvää vuoden alkua pply-lista, tammikuun lintukisa on pyörähtänyt vilkkaasti käyntiin, ja lintuja on nähty todella mukavasti ja monipuolisesti (vesilintu- ja muutamissa varpuslintulajeissa on toivomisen varaa..). Seuraavassa lähinnä omia ja itseäni läheisimpien retkitovereiden havaintoja ensimmäiseltä kolmelta päivältä (laittakaa listalle vain rohkeasti täydennyksiä tähän luetteloon ja kokonaan uusia havaintoja !! En laita tarkoituksella muutamia tiedossani olevia havaintoja, koska odotan että listan käyttäjät laittavat ne itse tänne). En myöskään laita tarkkoja havisten nuotituksia ajanpuutteen vuoksi (tämä on todella ainoa syy :-), jos joku haluaa kiireesti tarkkaa tietoa, ottakoon yhteyttä puhelimitse, neuvon mieluusti): Oulun havaintoja: telkkä 1.1. Syväsatama 1/1p isokoskelo 1.1. Syväsatama /1p varpushaukka 1.1. Hupisaaret 1p tuulihaukka 1.1. Syväsatama 1 naaraspukuinen p pohjantikka 2.1 Letonniemi /1p tilhi 1.1. Limingantulli n.20p räkättirastas 2.1. Hupisaaret n.15p ja Intiö n.5m viiksitimali 2.1. Letonniemi a väh.14p + a2ä mustavaris 2.1. Intiön hautausmaa 2p tikli 2.1. Hupisaaret 2p vihervarpunen 2.1. Intiö väh. 1p tundraurpiainen 2.1. Hupisaaret 1p nokkavarpunen 2.1. Hupisaaret 1p Lisäksi mustarastas on havaittu muiden toimesta moneen otteeseen Hupisaarilla. Ari Rajasärkkä on kuullut Sanginjoella 1-2 helmipöllöä. Toistakymmentä peltopyyn parvi oli 1.1. paikallisena Syväsatamassa. Lokkeja ei tietääkseni Oulussa ole havaittu yhtään. Mutasen Tepon toivomuksesta välitän kaksi hänen havaintoaan: -punakylkirastas, Oulu Kastelli, Sivakkatie 1p -pyrstötiainen, Oulu, Yrjönranta (tien nimi), a11p Merja Ylönen on nähnyt myös Oulun Pikisaaressa pohjantikan. Pyhäjoen-Raahen havaintoja: pikku-uikku 3.1. RAA Lapaluoto 1p (paikalla laskettu 2.1. peräti 3 paikallista!) merimetso 3.1. RAA Lapaluoto 1p haapana 3.1. RAA Kuljunlahti 1p tukkasotka 3.1. RAA Lapaluoto 1p harmaalokki 3.1. RAA Lapaluoto n.10p huuhkaja 3.1. PYI Elävisluoto 1p (lensi keskellä päivää alle 100 metrin päähän jääkumpareelle, tuijotti palavasilmäisesti muutaman minuutin ja jatkoi eteenpäin) hiiripöllö 3.1. PYI Suni 1p punarinta 3.1 RAA Välikylä 1p (osoite Lipinkatu 16) pikkuvarpunen 3.1. RAA Velkaperä väh. 6p Raahen Lapaluodossa on nähty aiemmin harmaalokkien lisäksi kala-, meri- ja isolokkeja. Raahen seudulla on kuultu atrappien kanssa muutama helmipöllö, varpuspöllö, huuhkaja ja Pattijoen Yrjänässä viirupöllö. Iloista havainnointimieltä ja hyviä haviksia toivottaa Sami Timonen Tervehdys! Haukiputaan Takkurannalla liikuskelee edelleen nuori kanahaukka fasaanijahdissa, havaittu 31.12. ja 1.1. Fasaaneja oli vielä joulun aikaan ruokinnalla 8, nyt uudenvuoden pyhien tienoilla näkyi vain muutama. Takkurannan järristä on viimeinen havis itsenäisyyspäivältä, sen lienee talvi vienyt. Pekka & Tiina Rahko Lisää lintukohteita 1.1 -hippiäisiä Koskela-Herukka kuntoradan varrella -keltasirkkuja Saaran talleilla Kuivasjärvellä -tilhiparvi Herukan Kilpukkatiellä 3.1 -pyrstötiaisia Pateniemen Raitotiellä, Ruskon kaatopaikalla, Linnanmaalla ja 2.1 Letonniemellä -4 kottaraista Ruskon kaatopaikalla -1 närhi kaatopaikan lähimetsässä -lisäksi alueella urpiaisia, naakkoja, variksia, vihervarpusia ja _käpylintuja Pekka Hautamäki Ilkka Railo Tässä parhaimpia haviksia: Pe 01.01-99 Fringilla montifringilla/Järripeippo 1p koiras yhä ruokinnalla Haukipudas Jokikylä, Jokikyläntie 38. Aegithalos caudatus/Pyrstötiainen 5p koivuissa Haukipudas Onkamo, Onkamo-ojan sillan viereisessä koivikossa Acanthis hornemanni/Tundraurpiainen 1p paikallinen Haukipudas Onkamo, Onkamo-ojan varressa. Cinclus cinclus/Koskikara 1p Haukipudas Onkamo, Onkamo-ojan sillalta alajuoksulle noin 300-400m. Anas platyrhynchos/Sinisorsa 1p talvehtiva koiras yhä paikalla, nyt Onkamo-ojan suulla. La 02.01-99 Acanthis hornemanni/Tundraurpiainen 1p Haukipudas Jokikylä, Jokikyläntie 38. Lanius excubitor/Isolepinkäinen 1p Haukipudas Jokikylä, Ristikangas. Nuotit minulta, jos kiinnostaa (en ole mitannut etäisyyksiä). Su 03.01-99 Parus ater/Kuusitiainen 2 kpl ruokinnalla Haukipudas Jokikylä, Jokikyläntie 38. Loxia curvirostra/Pikkukäpylintu 8+3 p/m (+ääni havikset) Haukipudas Virpiniemi. Loxia leucoptera/Kirjosiipikäpylintu Ääni havis (useita), Haukipudas Virpiniemi. Lensivät samassa sekaparvessa muiden käpylintujen kanssa. Certhia familiaris/Puukiipijä 1+1p Haukipudas Virpiniemi. Regulus regulus/Hippiäinen Ainakin 3p samassa parvessa. Haukipudas Virpiniemi. Jari Wilenius p. 040-733 5138 > ---------- > Lähettäjä: Pekka Hautamäki[SMTP:Pekka.Hautamaki@oulu.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 4. tammikuuta 1999 8:55 > Vastaanottaja: PPLY > Aihe: Lisää Oulun havaintoja > > Lisää lintukohteita > > 1.1 -hippiäisiä Koskela-Herukka kuntoradan varrella > -keltasirkkuja Saaran talleilla Kuivasjärvellä > -tilhiparvi Herukan Kilpukkatiellä > 2.1. huuhkaja yolla Ruskossa, Helmipollo Sanginjoella Kinnulassa, Rakattirastas Madekoskella > 3.1 -pyrstötiaisia Pateniemen Raitotiellä, Ruskon kaatopaikalla, > Linnanmaalla > ja 2.1 Letonniemellä + 10 p Madekoskella, töyhtotiainen Lapinkankaalla, puukiipija Madekoskella, kuusitiainen Madekoskella hippiainen 2 p madekoskella > -4 kottaraista Ruskon kaatopaikalla > -1 närhi kaatopaikan lähimetsässä > -lisäksi alueella urpiaisia, naakkoja, variksia, vihervarpusia ja > _käpylintuja > > 4.1. Vanha voimala, Ainolan puisto: Tikli 2p (kiitos Arille vinkista) + mustapääkerttu 1n t Tuomas Herva Herva Tuomas wrote: > 4.1. Vanha voimala, Ainolan puisto: Tikli 2p (kiitos Arille vinkista) + > mustapääkerttu 1n > > t Tuomas Herva Tuo yllä oleva mustapääkerttu on hieno spontaani havainto! (ilm. ensimmäinen tammikuulta koko Pohjois-Pohjanmaalta?). Lähiruokintoja kannattaa tarkistella (vaikka ymmärsin Rajasärkältä kuultuani, että lintu oli ollut puussa vain käymäseltään). Hupisaarten yllättävyyteen lintujen osalta lisätieto: Ari Rajasärkkä oli nähnyt paikalla toisenkin mustarastaan (samaan aikaan toisen linnun kanssa). Uusi lintu on ilmeisesti naaras, toinenhan on vanha koiras. Tiklit oli tänään paikalla koko päivän, laulua tapaillen ja muuten äännellen. terv. sami timonen Moi lista! Olin tänään retkeilemässä klo. 13-16 välisenä aikana Kemiran allas-Hupiunnalla. Lintuja näkyi ihan kohtalaisesti: Kemiran sulavesioja: Koskikara 1n Tundrauppiainen 3p n. 20 urpon parvessa Tilhi n. 40 Hupisaaret: Rajasärkkä ja Timonen paikallisena (kiitos tiklivinkista!) Tikli 1 Mustarastas 1n kasvihuoneiden välittömässä läheisyydessä klo 14.20 Merikosken alakanava: Telkkä 1/1p Tässäpä olivat kiinnostavimmat, retkeilyintoa kaikille! Antti Vierimaa vierimaa@freenet.hut.fi p. 040-7300566 näkyi tänään 9.40. 5 yksilöä yliopistokadun ja kaitoväylän risteyksessä (oulussa, tietty) eli norssin yläasteen pihassa. T. Markus Hei! Tällä hetkellä (5.1. klo 13.20) ikkunan edustalla pihlajassa yliopiston itäpuolella Linnanmaalla ruokailee 1 taviokuurnanaaras. Luultavasti niitä on lähettyvillä enemmänkin. P. Hautamäki Tänään talvilaskentareitillä Hiukkavaaran kasarmialueen pohjoispuolella ampumaradan tiellä teeri ja pyy, sekä Valkeisen tiellä noin Lylyjärven kohdalla töyhtötiainen ja 5 pyrstötiaista. Laanilassa Kemiran asunnoille kääntyvän tien risteyksessä 8 taviokuurnaa. Tilhiä Tuirassa Sinisen Talon kohdalla a400p. Ari Rajasärkkä oli nähnyt tänään Pikkaralan lentokentällä isolepinkäisen. tiedot välitti Sami Timonen Hupisaarilla 6.1. aamupäivällä tikli 2p (kiitos vihjeestä silmälasipäiselle n. 35-40 -vuotiaalle vaaleahkotukkaiselle miehelle, sillä muuten en olisi lintuja löytänyt) fasaani 1p Ruskon kaatopaikalla 6.1. päivällä hemppo a4 syömässä rikkaruohojen siemeniä Hupisaarilla 6.1. iltapäivällä räkättirastas a7 Taidemuseon parkkipaikan reunamilla olevissa puissa 6.1. iltapäivällä tilhiä noin 300 linnun parvi terveisin Martti Eskelinen puh. 040-539 5453 martti.eskelinen@pp.inet.fi Tervehdys, Tässäpä oman loppiaisretkeni satoa: Hietasaari: Par ate 5p Aeg cau 7p Cer fam 1p Lox leu 1Ä Pin enu 1ä Koskela: Pas mon 2p Tuhtotiellä. Lisäksi Ruuhitiellä Pas dom x mon 3p, joten tarkkuutta tänäkin vuonna pikkuvarpusmäärityksiin! Jätäri: Den min /1 p Pan bia a12p EMB SCH 1p. Lintu tuli pohjoisen suunnalta ja laskeutui puhdistamon pohjoispuolelle olevan lutakon rantaan josta sen ei nähty poistuvan. Lisäksi alueella pyöri pariin kertaan nuijaamani Acc nis. Terv. Petri Lampila 6.1 1999 ainakin 10 kiertelevää pyrstötiaista Kaijonharjussa. - Keijo Nuutinen *********************************************************** Keijo Nuutinen phone: +358-(0)8-553 1408 Department of Geophysics +358-(0)8-553 1474 University of Oulu fax: +358-(0)8-553 1414 FI-90571, Oulu FINLAND e-mail: Keijo.Nuutinen@oulu.fi Terve lista ! Fringilla montifringilla/Järripeippo 1 p koiras yhä ruokinnalla. Haukipudas Jokikylä, Jokikyläntie 38. Loxia pytyopsittacus/Isokäpylintu 1 p koiras ja 1 p naaras kuusen latvassa Haukipudas Jokikylä, 1.5 km Haukiväylältä Ristikankaaseen päin. Lanius excubitor/Isolepinkäinen 1 p Haukipudas Haukiväylä, Suokkosen pellolla. Lieneekö sama yksilö kuin Ristikankaalla (hetkeä aikaisemmin sitä ei näkynyt siellä)? Aegithalos caudatus/Pyrstötiainen Noin 10 p Haukipudas kk, Kirkkotiellä. Oulussa havaittua: Bombycilla garrulus/Tilhi n. 120 p Oulu Ainolanpuisto. Sylvia atricapilla/Mustapääkerttu 1 p naaras. Oulu Ainolanpuisto, Rauhalan juhlatalon ja voimalaitoksen välissä olevassa pensaassa. Lauloi innokkaasti !? Jari Wilenius Haukipudas Jokikylä, Jokikyläntie 38 p. 040-733 5138 ja 08-5541 090 Minulle tuli ilmoitus nyt päivällä, että Posion Maaninkavaaralta oli löydetty eilen 7.1.99 klo 15 tieltä väsynyt lunni. Lunnia tarkkaillaan ja yritetään ruokkia. Eilenhän oli toinenkin lunnilöytö Kuhmosta, samanlainen väsynyt lintu. Joten pitäkää silmät auki - kenties niitä on muitakin tullut. Ehkä myös sulapaikat ovat saattaneet vetää puoleensa !? terveisin Heikki Seppänen, Kuusamo heikki.seppanen@nls.fi moi lista, Jukka Hauru yrittää tosissaan tänä vuonna rikkoa Heikki Tuohimaan edellisvuotisen ennätyksen (75) tämän vuoden tammikuun kisassa. Jukalla on nyt 65 lajia ja puutelistalla ovat tavallisemmasta päästä: -joutsen -merikotka -maakotka -metso -isolokki -merilokki -huuhkaja -varpuspöllö -tunturipöllö -pikkutikka -lapintiainen -pähkinänakkeli -kuukkeli -pähkinähakki -peippo -viirupöllö ja tietty rallin uusi laji: pajusirkku Eli jos sinulla on hyviä vinkkejä ko. lajeista, Jukka ottaa mielellään tiedot vastaan. Jukan puhelin on 050-5927359. Oulun kisassa on tänään lauantaina aamulla mennyt rikki 50 lajia eli uusi ennätys on jo tässä vaiheessa kuuta syntynyt. Ari Rajasärkän tarkka lajimäärä on 51, tämän päivän uusina lajeina muuttava kirjosiipikäpylintu Taskilasta, pikkuvarpunen Koskelasta ja metso Pikkusuolta Sanginjoelta. Itselläni on vaivaiset 41 lajia ja siinä välissä on ainakin Janne Aallolla n.45(?) lajia. Muiden tilanteesta en tiedä, mutta jos teitä kiinnostaa tiedottaa oma tilanteenne ettekä viitsi pistää listalle niitä erikseen, voin kerätä tietojanne ja laittaa saamani tilannetiedotukset yhdessä viestissä. Joten meilailkaa tai soittakaa minulle tilanteenne, jos haluatte ne julki tällä tavalla. terv.sami timonen p.s. meikällä ei vieläkään mustarastasta, vaikka lähes kaikki muut on sen jo nähneet! Pari korjausta aiemmin lähettämiini omiin tammiralliviesteihin alla: Sami Timonen wrote: > > Herva Tuomas wrote: > > > 4.1. Vanha voimala, Ainolan puisto: Tikli 2p (kiitos Arille vinkista) + > > mustapääkerttu 1n > > > > t Tuomas Herva > > Tuo yllä oleva mustapääkerttu on hieno spontaani havainto! (ilm. > ensimmäinen tammikuulta koko Pohjois-Pohjanmaalta?). Tällä luonnollisesti tarkoitin ensimmäistä TÄLTÄ TAMMIKUULTA koko P-Pohjanmaalta.... ja erässä toisessa viestissä kirjoitin: "Tänään talvilaskentareitillä Hiukkavaaran kasarmialueen pohjoispuolella ampumaradan tiellä teeri ja pyy, sekä Valkeisen tiellä noin Lylyjärven kohdalla töyhtötiainen ja 5 pyrstötiaista." Tarkkaavaiset tietysti huomasivat heti, että Lylyjärvi ei ole siellä päinkään eikä mikään muukaan järvi... terv.sami timonen Ensi keskiviikkona 13.1. kl 18.00 Oulun yliopiston Biologian laitoksella salissa YB210 on Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellisen yhdistyksen tämän vuoden ensimmäinen kuukausikokous. Esitelmöitsijäksi saapuu mies Suomen katolta (tai ainakin toiselta katolta), Enontekiöltä, eli yhdistyksen monivuotinen ex-puheenjohtaja Pirkka Aalto kertoo Enontekiön linnustosta. Lisäksi käydään läpi tammikuun lintuhavaintoja ja juodaan kahvia jne. Tervetuloa! Sami Timonen Hyvät lintuharrastajat (varsinkin aloittelevat), PPLY:n retkikummitoiminta jatkuu keväällä 1999. Seuraava toimintaan liittyvä lintuluento on 12.1. kl 18 Oulun yliopiston biologian laitoksella salissa YB 210. Tuolloin esittelen Oulun kaupunkilinnustoa (Oulun pesimälinnuston kartoitus eli lintuatlas, Oulun tammikuista lajistoa tänä vuonna ja kautta aikojen sekä puhun Oulun parhaista lintupaikoista). Näyttelen diakuvia ja jutustelen muuten. Ja vastailen myös kysymyksiin. Tervetuloa! terv. Sami Timonen p. 3121 535 (k), 040-5651939 (gsm) Moi lista! Tänään klo. 13.45 Räkättirastas 15-20m SW Oulussa Myllyojalla. P.S. Nikkiläntiellä Oulujoen kirkon takana on oleillut räkätti ainakin 5-6. 1 Eli jos räkätti puuttuu, kannattaapi ehkä kokeilla ko. paikasta Terv. Antti Vierimaa vierimaa@freenet.hut.fi p. 040-7300566 Moi Verkkolaiset! En muista onko taalla verkossa viela kukaan kehunut Pohjois-Pohjanmaan ymparistokeskuksen uusia hienoja Liminganlahtisivuja... Kaykaapa katsomassa! Osoite on www.vyh.fi/ppo/limlahti/life/llahti.htm t: Pirkka Moi taas! Tarkentaisin PPLY-verkossa aikaisemmin esitettya kuukausikokouskutsua sen verran, etta esitelmani nimeksi sovittiin "Lintukuvia ja -kokemuksia Enontekiolta". Niinpa ohjelma tulee olemaan pitkalti otsikon mukainen, eli katsomme melkoisen maaran lintu- ja luontokuvia ja kerron mm. siita millaista on olla lintuharrastajana niinkin pohjoisessa kuin Enontekiolla. Toki myos kovaa lintudataakin on luvassa sita kaipaaville, mutta paapaino on kuitenkin kuvissa ja leppoisassa jutustelussa. Eli nahdaanpa sitten keskiviikkona kokouksessa! t: Pirkka ...taalta jostakin! > ---------- > Lähettäjä: Sami Timonen[SMTP:sami.timonen@vyh.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 9. tammikuuta 1999 19:27 > Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi > Aihe: tammirallin lajeista ja lajimääristä... > > moi lista, > > Jukka Hauru yrittää tosissaan tänä vuonna rikkoa Heikki Tuohimaan > edellisvuotisen ennätyksen (75) tämän vuoden tammikuun kisassa. > > Jukalla on nyt 65 lajia ja puutelistalla ovat tavallisemmasta päästä: > > -huuhkaja > Ruskossa yolla upeesti kaupungin valoja vasten > -pikkutikka muut näneet Jätärin mullanmyyntikoppin vieressa ja timalimestan viertessa. Minulta pysytelleet piilossa > Eli jos sinulla on hyviä vinkkejä ko. lajeista, Jukka ottaa mielellään > tiedot vastaan. Jukan puhelin on 050-5927359. > > Oulun kisassa on tänään lauantaina aamulla mennyt rikki 50 lajia eli > uusi ennätys on jo tässä vaiheessa kuuta syntynyt. Ari Rajasärkän tarkka > lajimäärä on 51, tämän päivän uusina lajeina muuttava > kirjosiipikäpylintu Taskilasta, pikkuvarpunen Koskelasta ja metso > Pikkusuolta Sanginjoelta. > > Itselläni on vaivaiset 41 lajia ja siinä välissä on ainakin Janne > Aallolla n.45(?) lajia. Muiden tilanteesta.... > > > mulla pj:n kaa sama saldo > p.s. meikällä ei vieläkään mustarastasta, vaikka lähes kaikki muut on > sen jo nähneet! > Sama vika rahikaisella. Myos peltopyyt hukassa. Tanaan kanahaukka komeasti Taskilassa. Muistaakseni muut eivat ole sita sielta ilmoittaneet. t Tuomas Herva Hei Tuomas Hervan tapaan näin kanahaukan Taskilassa. Se pysähtyi lauantaina klo 15 Jätärille, päästeli hetken kutsuääniä ja lensi koiliseen. Pikkutikka ja pohjantikka koputtelivat puita melkein vierekkäin jätäriltä hiukan Letonniemen suuntaan. Toinen pohjantikka muuten oli loppiaisena Oritkarissa Kalevan varastoa ympäröivässä lepikossa. Pekka Hautamäki Tervehdys, la 9.1.99 oli tavallista parempi lintupäivä pihallani. Pakkasta -28 astetta joten havainnot ikkunasta, lampiman patterin viereltä. Aamutuimaan jos en ihan herannyt niin ainakin virkistyin ulkoa kuuluvaan tirinaan ja pirinaan kun n 300 tilhea oli puhdistamassa pihan pihlajia. Lintuja oli ikkunat mustanaan talon joka puolella ja valilla koko parvi teki upeita lentonaytoksia. Melkoinen hassakka syntyi myos kun varpushaukka (?) pemahti joukkoon mutta haipyi saman tien eika tullut uudestaan. Myonnan etta tassa vaiheessa kavin ulkona kurkistamassa nurkan takaa. Tilhet oli paikalla noin tunnin. Runsaskapyisissa pihakuusissa oli koko paivan touhuamassa 7 kapylintua, joista 3 kirjosiipea. Tassa vaiheessa tarvitsin kiikarin. Ruokapaikan vakiovieraita piristi koiras jarripeippo, joka vaikutti hyvakuntoiselta. Su lintua ei enaa nakunut. Vakiovieraat: talitiainen 15 sinitiainen 2 kuusitiainen 2 homotiainen 2 varpunen 3 keltasirkku 30 urpiainen 10 viherpeippo 1 punatulkku 3 kapytikka 2 harakka 2 orava 1 Tarjolla on auringonkukkaa, pahkinaa, kauraa ja talia. terv Markku Paso mpaso@lkproducts.fi Kempele, Honkanen Herva Tuomas wrote: > > p.s. meikällä ei vieläkään mustarastasta, vaikka lähes kaikki muut on > > sen jo nähneet! > > > Sama vika rahikaisella. Myos peltopyyt hukassa. Samat sanat peltopyiden suhteen. Tosin olivat kuulemma olleet sunnuntaina kl 12 aikaan taasen hyvin näytillä, mutta kanahaukka oli tullut ahdistelemaan. Muutenkin parvi on kai pienentynyt tammikuun alusta, kanahaukkako niitä napsii(?). Jos näin on, voimme yksinkertaisen matemaattisen kaavan ("peltopyy päivässä pitää pakkasen pakosalla") mukaan laskea että on kaksi viikkoa aikaa yrittää hoitaa perdixit tammikisalajiksi ;-) > Tanaan kanahaukka komeasti Taskilassa. Muistaakseni muut eivat ole sita > sielta ilmoittaneet. Kuten yllä sanoin, kanahaukka oli myös Syviksessä, jossa sen itsekin sunnuntaina näin. > t Tuomas Herva Ja vielä Oulun viimeaikaisia havaintoja: suunnuntaina Karjasillalla Raivaajantien ja Karjaportintien kulmassa olevan talon (puh.luettelossa talon kohdalla nro 15, ikkunan alla hyvä ruokinta) pihapensaassa peippo. (tietääkseni PPLY:n tämän vuoden ainoa, Raahesta oli tosin jotain huhuja?) Karjasillalla ja Höyhtyällä oli liikkeellä useammassakin paikassa vihervarpusia, mm. Haapanatiellä 5 samalla ruokinnalla. Lauantaina Valkeisentiellä 5 paikallisen oloista pikkukäpylintua (samoilla sijoilla oli ollut A. Rajasärkän mukaan muutama kirjosiipikin). Rannikon Kari oli nähnyt Juurussuon tiellä isokäpylinnun. Sama mies oli yhyttänyt mustapääkertun Hupisaarilta kasvihuoneiden vierestä pensaasta. Oulussa on nyt nähty laskujeni mukaan yht. 59 lajia (onko kukaan nähnyt vielä riekkoa tai palokärkeä? En ole laskenut niitä tuohon lajimäärään). Tänään näin Tarkka-ampujankadun Nuottasaarentien puoleisessa päässä omakotitalon ruokinnalla vuorihempon! (on ollut oikein uskoa silmiäni). Piispasen Jukan välittämä Ilari Kaarrolta kuulemansa havis: Tarkka-ampujankadun ja Isokadun risteyksen tienoilla mustarastas. terv. sami timonen motto: kyllä se mustarastas vielä näkyy.... Moi lista Ainolan puistossa tänään n. klo. 13 kaksi nokkavarpusta. Linnut olivat lähellä sotilassairaalaa. Erkkolan sillalta päin tultaessa ensimmäinen pyörätie oikealle ja sitä pitkin n. 30 m. Aappo Luukkonen oli havaitsijana ja minäkin onnekkaana sain lajin pinnalistalle. Terv. Antti Vierimaa >From owner-pply@lists.oulu.fi Tue Jan 12 13:26:02 1999 Received: from env10.vyh.fi (env10.vyh.fi [128.214.96.10]) by lists.oulu.fi (8.8.8/8.8.8) with ESMTP id NAA18548 for ; Tue, 12 Jan 1999 13:26:01 +0200 (EET) Received: from vyh22.vyh.fi by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.1-9 #22039) with ESMTP id <01J6GDW0INXC0010B9@ENV10.VYH.FI> for pply@lists.oulu.fi; Tue, 12 Jan 1999 13:26:45 EET Received: from olu113 (olu113.vyh.fi) by VYH22.VYH.FI (PMDF V5.1-12 #22039) with SMTP id <01J6GDUMB1I890OTA1@VYH22.VYH.FI> for pply@lists.oulu.fi; Tue, 12 Jan 1999 13:25:37 +0200 (EET) Date: Tue, 12 Jan 1999 13:24:41 +0200 From: Jorma Pessa Subject: Kutsu Liminganlahtiseminaariin To: pply@lists.oulu.fi Reply-to: Jorma.Pessa@vyh.fi Message-id: <369B30F9.3CFB@vyh.fi> Organization: Pohjois-Pohjanmaan =?ISO-8859-1?Q?ymp=E4rist=F6keskus?= MIME-version: 1.0 X-Mailer: Mozilla 3.01Gold (WinNT; I) Content-type: MULTIPART/MIXED; BOUNDARY="Boundary_(ID_xiWGC9Klr596HtGkbLYSNw)" This is a multi-part message in MIME format. --Boundary_(ID_xiWGC9Klr596HtGkbLYSNw) Content-type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-transfer-encoding: 8BIT Arvoisat PPLY:n jäsenet, Tervetuloa Liminganlahden Life-projektin päätösseminaariin Limingan Kansaonopistolle 21.1.1999 klo 13.00-15.35. Kutsun liitteenä on seminaariohjelma sekä Word 6.0- että WP 6.1-muodossa. Toivottavasti liitetiedostot aukeavat. Terveisin Jorma Pessa -- ********************************************************* Jorma Pessa * Project coordinator North Ostrobothnia Regional Environment Centre Isokatu 9 P.O.BOX 124, 90101 Oulu Finland Tel. +358-8-3158 555 Fax. +358-8-3158 305 ********************************************************* --Boundary_(ID_xiWGC9Klr596HtGkbLYSNw) Content-type: application/x-word6.0; name=Loseohj.doc Content-disposition: inline; filename=Loseohj.doc Content-transfer-encoding: base64 0M8R4KGxGuEAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAPgADAP7/CQAGAAAAAAAAAAAAAAABAAAAAQAAAAAA AAAAEAAAAgAAAAEAAAD+////AAAAAAAAAAD///////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// ///////////////////////////////////9////DgAAAP7///8PAAAABQAAAAYAAAAHAAAA CAAAAAkAAAAKAAAACwAAAAwAAAANAAAAEAAAAP7////+////EQAAABIAAAATAAAAFAAAABUA AAAWAAAAFwAAABgAAAAZAAAA/v////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// /////////////////////////////////////////////////////////////////////1IA bwBvAHQAIABFAG4AdAByAHkAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAWAAUA//////////8DAAAAAAkCAAAAAADAAAAAAAAARgAAAAAAAAAAAAAAAJAT tfocPr4BAwAAAEADAAAAAAAAAQBDAG8AbQBwAE8AYgBqAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAABIAAgH///////////////8AAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAcAAAAAAAAABXAG8AcgBkAEQAbwBjAHUA bQBlAG4AdAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAGgACAf// //8EAAAA/////wAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAQAAABKJgAA AAAAAE8AYgBqAGUAYwB0AFAAbwBvAGwAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAWAAEBAQAAAAIAAAD/////AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAACQ3qj6 HD6+AZDeqPocPr4BAAAAAAAAAAAAAAAAAQAAAP7///8DAAAABAAAAAUAAAAGAAAABwAAAAgA AAAJAAAACgAAAAsAAAAMAAAA/v////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////////// //////////////////////////////////////////////////////////////////8BAP7/ AwoAAP////8ACQIAAAAAAMAAAAAAAABGHgAAAE1pY3Jvc29mdCBXb3JkIDYuMCAtYXNpYWtp cmphAAoAAABNU1dvcmREb2MAEAAAAFdvcmQuRG9jdW1lbnQuNgD0ObJxAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAP7/AAADCgAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAEAAADghZ/y+U9oEKuR CAArJ7PZMAAAAGgCAAAMAAAABwAAAJgAAAAIAAAA3AAAAAwAAAAAAQAACwAAACQBAAANAAAA SAEAAA8AAABsAQAAEAAAAJABAAAKAAAAtAEAABIAAADYAQAADgAAAPwBAAAJAAAAIAIAABMA AABEAgAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA HgAAAB0AAABDOlxXSU5XT1JEXE1BTExJVFxOT1JNQUwuRE9UAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAeAAAADAAAAEpvcm1hIFBlc3NhAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAABAAAAA oF0BAORNmXcAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAABAAAAAoF0BAORNmXcAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAABAAAAAAGhfstylZQA1wAsEAAAIAGUAAAAAAAAAAAAAAAADAABuCgAA SiYAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAByBgAAAAAAAPsAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAIAAAkgAAAAAgAACSAAAAkiAAAAAAAACSIAAAAAAAAJIgAAAAAAAAkiAAAAAAAACSIAAA FAAAAMwgAAAAAAAAzCAAAAAAAADMIAAAAAAAAMwgAAAAAAAAzCAAAAwAAADYIAAACgAAAOIg AAAiAAAAzCAAAAAAAAB3JQAAYAAAAAQhAAAAAAAABCEAAAAAAAAEIQAAAAAAAAQhAAAAAAAA BCEAAAAAAAAEIQAAAAAAAAQhAAAAAAAABCEAAAAAAAAIIwAAAgAAAAojAAAAAAAACiMAAAAA AAAKIwAAHwAAACkjAAAYAQAAQSQAABgBAABZJQAAHgAAANclAABUAAAAKyYAAB8AAAB3JQAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAACSIAAAAAAAANEiAAAAAAAAAAAKAAsAAQAFAAQhAAAAAAAA BCEAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA0SIAAAAAAADRIgAAAAAAAHclAAAAAAAA0SIAAAAA AACSIAAAAAAAAJIgAAAAAAAABCEAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAABCEAAAAAAADRIgAA AAAAANEiAAAAAAAA0SIAAAAAAADRIgAAAAAAAJIgAAAAAAAABCEAAAAAAACSIAAAAAAAAAQh AAAAAAAACCMAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAApiAAAA4AAAC0IAAAGAAAAJIgAAAAAAAA kiAAAAAAAACSIAAAAAAAAJIgAAAAAAAABCEAAM0BAAAIIwAAAAAAANEiAAA3AAAA0SIAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAENBwcNUE9ISk9JUy1QT0gfSkFO H01BQU4NWU1QxFJJU1TWH0tFUx9LVVMHDVDkaXbkeXMHDU51bWVybwcHBwcHNy4xLjE5OTkH MTE5NUowMDU5LTkyBwcHBwcHBwcHBwcHBwcHBwcHBwcHBwcHBwcHBwcHBwcHTGltaW5nYW5s YWhkZW4gYWx1ZWVuIGludHJlc3NpcnlobeR0BwcHBwcHBwcHBwcHBwcHBwdBc2lhB0xJTUlO R0FOTEFIREVOIExJRkUtUFJPSkVLVElOIFDExFTWU1NFTUlOQUFSSSBKQSBUSUVET1RVU1RJ TEFJU1VVUwcHBwcHDQ1FdXJvb3BhbiB5aHRlaXP2biBMaWZlLUx1b250by1yYWhhc3RvbiB0 dWtlbWEgTGltaW5nYW5sYWhkZW4gc3VvamVsdS1wcm9qZWt0aSAoQ29uc2VydmF0aW9uIG9m IExpbWluZ2FubGFodGkgV2V0bGFuZCkgcOTkdHR5aSAzMS4xMi4xOTk4LiBQcm9qZWt0aW4g c2FhdnV0dWtzaWEgamEgdG9pbWludGFhIGVzaXR0ZWxlduQgc2Vr5CB0dWxldmFpc3V1ZGVu buRreW1p5CBhcnZpb2l2YSBzZW1pbmFhcmkgamEgdGllZG90dXN0aWxhaXN1dXMgauRyamVz dGV05ORuIExpbWluZ2FuIEthbnNhbm9waXN0b2xsYSAyMS4xLjE5OTkga2xvIDEzLTE2Lg0N S2Fpa2tpIGFzaWFzdGEga2lpbm5vc3R1bmVldCBoZW5raWz2dCBvdmF0IHRlcnZldHVsbGVp dGEga3V1bnRlbGVtYWFuIGphIGtlc2t1c3RlbGVtYWFuIExpbWluZ2FubGFoZGVuIHN1b2pl bHVzdGEgamEgaG9pZG9zdGEuDQ0NT2hqZWxtYToNDTEzLjAwLTEzLjA1CUF2YXVzc2FuYXQN CWt1bm5hbmpvaHRhamEgTWFyamF0dGEgS2Vpc3UsIExpbWlua2ENCUxpZmUtcHJvamVrdGlu IG9oamF1c3J5aG3kbiBwdWhlZW5qb2h0YWphDQ0xMy4wNS0xMy4xMAlQb2hqb2lzLVBvaGph bm1hYW4geW1w5HJpc3T2a2Vza3Vrc2VuIHB1aGVlbnZ1b3JvDQlsdW9ubm9uc3VvamVsdXDk 5GxsaWtr9iBFZXJvIEthYWtpbmVuDQ0xMy4xMC0xMy40MAlMaWZlLXByb2pla3RpbiB0b2lt aW50YSBqYSBzYWF2dXR1a3NldA0JcHJvamVrdGlrb29yZGluYWF0dG9yaSBKb3JtYSBQZXNz YQ0NMTMuNDAtMTQuMDAJTWlsbGFpc2VuYSBu5GVtbWUgTGltaW5nYW5sYWhkZW4gdHVsZXZh aXN1dWRlbj8NCW1hYW52aWxqZWxpauQgT2xhdmkgQW50dGlsYSwgVmlya2t1bGFuIGpha29r dW5uYW4gcHVoZWVuam9odGFqYQ0Ja3VubmFuam9odGFqYSBUdW9tbyBS5Glo5CwgT3VsdW5z YWxvDQ0xNC4wMC0xNC4yMAlLYWh2aQ0NMTQuMjAtMTUuMDAJWW1w5HJpc3T2dGlldG9pc3V1 ZGVuIGVkaXN05G1pbmVuIG9zYW5hIExpZmUtcHJvamVrdGlhDQlzdXVubml0dGVsaWphIEls a2thIEFudHRpbGENDQ0xNS4wMC0xNS4xMAlTdW9qZWx1IGphIGhvaXRvIExpZmUtcHJvamVr dGluIGrkbGtlZW4NCXByb2pla3Rpa29vcmRpbmFhdHRvcmkgSm9ybWEgUGVzc2ENDTE1LjEw LTE1LjMwCUF2b2luIGtlc2t1c3RlbHUgamF0a29u5Gt5bWlzdOQgamEgdGFycGVpc3RhDQ0x NS4zMC0xNS4zNQlQ5OR09nNzYW5hdA0Ja3VubmFuam9odGFqYSBNYXJqYXR0YSBLZWlzdQ0N MTUuMzUtCVRpZWRvdHVzdGlsYWlzdXVzIGxlaGRpc3T2bGxlDQ0NDQ0NVGVydmV0dWxvYSEN DQ0NDVlodGV5c2hlbmtpbPY6DQ1Kb3JtYSBQZXNzYSwgUG9oam9pcy1Qb2hqYW5tYWFuIHlt cORyaXN09mtlc2t1cw1wdWguIDA4LTMxNTggNTU1DWVtYWlsOiBqb3JtYS5wZXNzYUB2eWgu ZmkJCQkJCQ0NDQ0NS8RZTlRJT1NPSVRFOglQT1NUSU9TT0lURToJUFVIRUxJTjoJVEVMRUZB WDoJV1dXLU9TT0lURToNSXNva2F0dSA5LCBPdWx1CVBMIDEyNCwgOTAxMDEgT3VsdQlWYWlo ZGUgKDA4KSAzMTU4IDMwMAkoMDgpIDMxNTggMzA1CWh0dHA6Ly93d3cudnloLmZpL3Bwby9w cG8uaHRtDUtva2tvbGFuIHRvaW1pc3RvOg1Ub3Jpa2F0dSA0MCBCLCBLb2trb2xhCTY3MTAw IEtva2tvbGEJVmFpaGRlICgwNikgODI3OSAxMTEJKDA2KSA4Mjc5IDkxMA0NDRMAjwGZCKSA LqXEQaYtDKg0AqkgAQASCAAAOgAIACsKngcAAAAAKwqeB0cBAQEAAAAA3gTeBOgD6AMAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAQAJAAAD7AMAAAIABQIAAAAABAAAAAMBAQAFAAAACwIAAAAA BQAAAAwCUwBTAAUCAAD3AAADAAEAAAAAgAAAAACAAACAgAAAAACAAIAAgAAAgIAAwMDAAMDc wACmyvAAAAAABAAAMwQAAGYEAACZBAAAzAQAAP8EADMABAAzMwQAM2YEADOZBAAzzAQAM/8E AGYABABmMwQAZmYEAGaZBABmzAQAZv8EAJkABACZMwQAmWYEAJmZBACZzAQAmf8EAMwABADM MwQAzGYEAMyZBADMzAQAzP8EAP8ABAD/MwQA/2YEAP+ZBAD/zAQA//8EMwAABDMAMwQzAGYE MwCZBDMAzAQzAP8EMzMABDMzMwQzM2YEMzOZBDMzzAQzM/8EM2YABDNmMwQzZmYEM2aZBDNm zAQzZv8EM5kABDOZMwQzmWYEM5mZBDOZzAQzmf8EM8wABDPMMwQzzGYEM8yZBDPMzAQzzP8E M/8ABDP/MwQz/2YEM/+ZBDP/zAQz//8EZgAABGYAMwRmAGYEZgCZBGYAzARmAP8EZjMABGYz MwRmM2YEZjOZBGYzzARmM/8EZmYABGZmMwRmZmYEZmaZBGZmzARmZv8EZpkABGaZMwRmmWYE ZpmZBGaZzARmmf8EZswABGbMMwRmzGYEZsyZBGbMzARmzP8EZv8ABGb/MwRm/2YEZv+ZBGb/ zARm//8EwMDABAAAfwQAfwAEAH9/BH8/AAQAHz8EAD9fBA8PDwQfHx8EH19/BN+ffwTf398E 7+/vBP+/nwT/378Ef7//BH8AAAR/AH8Ef38ABH9/fwSZAAAEmQAzBJkAZgSZAJkEmQDMBJkA /wSZMwAEmTMzBJkzZgSZM5kEmTPMBJkz/wSZZgAEmWYzBJlmZgSZZpkEmWbMBJlm/wSZmQAE mZkzBJmZZgSZmZkEmZnMBJmZ/wSZzAAEmcwzBJnMZgSZzJkEmczMBJnM/wSZ/wAEmf8zBJn/ ZgSZ/5kEmf/MBJn//wTMAAAEzAAzBMwAZgTMAJkEzADMBMwA/wTMMwAEzDMzBMwzZgTMM5kE zDPMBMwz/wTMZgAEzGYzBMxmZgTMZpkEzGbMBMxm/wTMmQAEzJkzBMyZZgTMmZkEzJnMBMyZ /wTMzAAEzMwzBMzMZgTMzJkEzMzMBMzM/wTM/wAEzP8zBMz/ZgTM/5kEzP/MBMz//wT/AAAE /wAzBP8AZgT/AJkE/wDMBP8A/wT/MwAE/zMzBP8zZgT/M5kE/zPMBP8z/wT/ZgAE/2YzBP9m ZgT/ZpkE/2bMBP9m/wT/mQAE/5kzBP+ZZgT/mZkE/5nMBP+Z/wT/zAAE/8wzBP/MZgT/zJkE /8zMBP/M/wT//wAE//8zBP//ZgT//5kE///MBP///wT/+/AAoKCkAICAgAD/AAAAAP8AAP// AAAAAP8A/wD/AAD//wD///8ABAAAADQCAAADAAAANQAFAAAABAENAAAABQAAAAYBAgAAAKYB AABDDyAAzAAAAEAAVAAAAAAAQABUAAoAAAAoAAAAVAAAAEAAAAABAAEAAAAAAAADAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAP///wD/////////////8E//////////////8E////////////// 8E///////mM/////8E//////xmMz////8E/////8Z//zv///8E/////8f///H///8E/////v ////u///8E/////H////8///8E////7/////+///8E////x//////z//8E////5//////z// 8E//////////////8E///+P//////+f/8E////f//////+f/8E//////////////8E///5// //////z/8E///5////////z/8E//////////////8E//////////////8E///n////////+f 8E///n///4z///+f8E//////+czv////8E//////+f/H////8E//+f//3//v///n8E//+P// n//8///n8E///f//3//8////8E//////////////8E/////8///////z8E//8//8f///n//z 8E//8///////n///8E//////////////8E/////7///////98E//8//x////5//48E//8//7 /8P/5//98E//+////4H/////8E///////wD/////8E/////j/wD/9//88E//8f/3/wD/4//8 8E//+////4H/9///8E///////4H/////8E///////+f////88E//+P//////5//88E//+P// ////4//98E//////////////8E//////////////8E///n//////z//48E///n//////z//5 8E///3//////7///8E//////////////8E///5//////P//z8E///5//////P//z8E////// ////P///8E////v/////////8E////H////5///v8E////v////5///H8E////8////////v 8E////8////P////8E/////z///f////8E/////zv/j/////8E//////OZz/////8E////// sZ//////8E//////////////8E//////////////8E8OAAAA/wYAAAYA9gIAABgAAAAAAAAA AAAAAAAABAAAADQCAQAEAAAA8AEAAAMAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAABQBTAHUAbQBtAGEAcgB5AEkAbgBmAG8AcgBtAGEAdABpAG8AbgAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAACgAAgD///////////////8AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAACAAAAmAIAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAP////////// /////wAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAA////////////////AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAD///////////////8AAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAtPr4BAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAwAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAwAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAQAAAAACkk9YAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAHgAAABMAAABNaWNyb3NvZnQgV29yZCA2LjAAAAAAAAAAAAAAAwAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHgAAAAIAAAAyAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAwAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAADAAABAwAAAgMAABkDAAArAwAAAQUAAC0FAADTBQAAIwYAAGMGAABkBgAA iQYAAIoGAAC/BgAA4QYAACAHAACFBwAAhgcAANwHAADeBwAA+QcAADEIAABTCAAAqAgAAMQI AAByCQAAbQoAAG4KAACWEgAA+PTy7evo6+Xr4+Xg6+Xr5eDr4OXr5evl69zr2gAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAACdQEABl0DAGMSAAAFVoFdAwADXQQABVaBXQQABVWBXQMAA10DAAhV gV0CAGAEAAADXQIABl0CAGMWAAAOdQFEBIQKAABdAwBjGAAcAAMAAAIDAAADAwAABAMAAAUD AAAaAwAALAMAAC0DAAA1AwAANgMAAD0DAAA+AwAAPwMAAEADAABBAwAASgMAAFcDAABYAwAA WQMAAFoDAABbAwAAXAMAAF0DAABeAwAAXwMAAGADAADyAAHbBN4E7wAB9wbwAO8AAfcG8ADv AAFWDvAA7wABVg7wAO8AAVYO8ADvAAGBCPAA7wABgQjwAO8AAYEI8ADvAAGBCPAA1AABgQjw AO8AAfcG8ADvAAH3BvAA7wABVg7wAO8AAYEI8ADvAAGBCPAAuQABgQjwAO8AAT4D8ADvAAHu JPAA7wAB7iTwAO8AAe4k8ADvAAHuJPAAjwAB7iTwAO8AAT4D8ADvAAHuJPAAAAAAAAAAACkA ABgBGQG2AQC4eAC9UAG+QAAFAAAuBOYHKxebIAsqAAAAAAAAAAAAAAEAAAAAAAAAAAACAAAA AAAAAAAAAgAAAAAAAAAAAAIAAAAAAAAAAAAAABoAABgBGQG2AQC4eAC93AK+IgAFAAAuBOYH KxebIAsqAQAAAAAAAAAAAAIAAAAAAAAAAAAAABoAABgBGQG2AQC4eAC9lAK+IgAFAAAuBOYH KxebIAsqAQAAAAAAAAAAAAIAAAAAAAAAAAAAAAIAABgBAA0AAAUDHaAc2gQt2gQPCwADP/gB ANMSAAAAABlgAwAAYQMAAGIDAABjAwAAZAMAAGUDAABmAwAAZwMAAGgDAABpAwAAagMAAGsD AABsAwAAbQMAAG4DAABvAwAAcAMAAHEDAAByAwAAcwMAAHQDAAB1AwAAdgMAAHcDAACcAwAA nQMAAJ4DAACfAwAAoAMAAKEDAAD9AAHuJPAA/QAB7iTwAP0AAe4k8ADTAAHuJPAA/QABPgPw AP0AAe4k8AD9AAHuJPAA/QAB7iTwAP0AAe4k8ADTAAHuJPAA/QABPgPwAP0AAe4k8AD9AAHu JPAA/QAB7iTwAP0AAe4k8ADTAAHuJPAA/QABPgPwAP0AAe4k8AD9AAHuJPAA/QAB7iTwAP0A Ae4k8ADTAAHuJPAA/QABPgPwAP0AAe4k8AD9AAHuJPAA/QAB7iTwAP0AAe4k8ACpAAHuJPAA pQABPgPwAAAAAAAAAAADAAAFAhgBACkAABgBGQG2AQC4eAC9pAG+QAAFAAAuBOYHKxebIAsq AAAAAAAAAAAAAAEAAAAAAAAAAAACAAAAAAAAAAAAAgAAAAAAAAAAAAIAAAAAAAAAAAAAACkA ABgBGQG2AQC4eAC9UAG+QAAFAAAuBOYHKxebIAsqAAAAAAAAAAAAAAEAAAAAAAAAAAACAAAA AAAAAAAAAgAAAAAAAAAAAAIAAAAAAAAAAAAAAAIAABgBHaEDAACiAwAAowMAAKQDAAClAwAA pgMAAKcDAACoAwAAqQMAAKoDAACrAwAArAMAALEDAAD0AwAA9QMAAPYDAAD3AwAA+AMAAPkD AAD6AwAALwUAADAFAACvBQAAsAUAALEFAAC6BQAAuwUAANIFAAD5BQAAJAYAACUGAABjBgAA igYAAIsGAAD9AAHuJPAA/QAB7iTwAP0AAe4k8AD9AAHuJPAA0wAB7iTwAP0AAT4D8AD9AAHu JPAA/QAB7iTwAP0AAe4k8AD9AAHuJPAA0wAB7iTwAM8AAT4D8AD9AAHuJPAA/QAB7iTwAP0A Ae4k8AD9AAHuJPAA0wAB7iTwAMUAAeYd8ADFAAHmHfAAxQAE5h3wAMUAAeYd8ADFAALmHfAA xQAB5h3wAMUAAeYd8ADFAAHmHfAAxQAB5h3wALgAAeYd8AC4AAHmHfAAuAAB5h3wALgAAeYd 8AC4AAHmHfAAuAAB5h3wALgAAeYd8AAADAAABQMPEQAFP/gBAIkFpgbTEgAAAAAAAAAJAAAF Aw8LAAM/+AEA0xIAAAAAAAMAAAUCGAEAKQAAGAEZAbYBALh4AL2kAb5AAAUAAC4E5gcrF5sg CyoAAAAAAAAAAAAAAQAAAAAAAAAAAAIAAAAAAAAAAAACAAAAAAAAAAAAAgAAAAAAAAAAAAAA AgAAGAEhiwYAAL4GAADiBgAA4wYAAB8HAABgBwAAhgcAAIcHAACZBwAAmgcAAN0HAAD6BwAA +wcAAPwHAAAwCAAAVAgAAFUIAACOCAAAjwgAAKcIAADFCAAAxggAAOsIAADsCAAA7QgAAO4I AADvCAAA8AgAAPwIAAD9CAAA/ggAAP8IAAAACQAADwkAABAJAABACQAAUQkAAHAJAABxCQAA cgkAAPMAAeYd8ADzAAHmHfAA8wAB5h3wAPMAAeYd8ADzAAHmHfAA8wAB5h3wAPMAAeYd8ADz AAHmHfAA8wAB5h3wAPMAAeYd8ADzAAHmHfAA8wAB5h3wAPMAAeYd8ADzAAHmHfAA8wAB5h3w APMAAeYd8ADmAAHmHfAA5gAB5h3wAOYAAeYd8ADmAAHmHfAA5gAB5h3wAOYAAeYd8ADmAAHm HfAA5gAB5h3wAOYAAeYd8ADmAAHmHfAA5gAB5h3wAOYAAeYd8ADmAAHmHfAA5gAB5h3wAOYA AeYd8ADmAAHmHfAA5gAB5h3wAOYAAeYd8ADmAAHmHfAA5gAB5h3wAOYAAeYd8ADmAAHmHfAA 5gAB5h3wAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAwAAAUDDxEABT/4AQCKBaYG0xIA AAAAAAAADAAABQMPEQAFP/gBAIkFpgbTEgAAAAAAACdyCQAAcwkAAHQJAACtCQAAEQoAACQK AABsCgAAbQoAAG4KAAD1AAHmHdgA6gAB5h3YAOoAAuYd2ADqAALmHdgA6gAB5h3YAOoAAeYd 2ADqAAAAAAAA3QAB5h3wAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAADAAABQMPEQAFP/gB AIoFpgbTEgAAAAAAAAAKAAAFAw8OAARsCLoPQhfLHAAAAAAACgAABQMPDgAEwQfYDl8WsBsA AAAACA4AEAAIAAEASwAPAAAAAAAaAABA8f8CABoABk5vcm1hbAACAAAAAwBhCQQAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAIgBBQPL/oQAiABZEZWZhdWx0IFBhcmFncmFwaCBGb250AAAAAAAAAAAA AAAmACBAAQDyACYAC0FsYXR1bm5pc3RlAAAMAA8ADwgAAtMSpiUBAgAAAAAAAG4HAAAFAG4K AAAAAP////8CAAQg//8BAAAg//8CAAAAAADvBQAAbgcAAAAAAQAAAAEAAAAAAAAAAAD7AAAA /QAAAAADAACWEgAACgAAAwAAYAMAAKEDAACLBgAAcgkAAG4KAAALAAwADQAOAA8AzQEXcHZ0 a21zYTsweCMtKyeRkmAsLCxSQwAGVEVLSUrECUtPTU1FTlRUSQlMVU9OVElQVk0JTVVPS0tB SUtBDFRJRURPU1RPTklNSQ1USUVET1NUT05LT0tPCkFWQUlOU0FOQVQOVklJTVRBTExFTlRB SkEKTUVSS0tJTFVLVQhTSVZVTFVLVQhTQU5BTFVLVQtUVUxPU1RVU1BWTQpZS1NJVFlJTkVO AlJBBlZFUlNJTwlUQUxMRU5QVk0EQUlIRQdTSVNURUtTBU1BTExJB09UU0lLS08CWEUIQUFL S09ORU4HQVJBQklBTAhBTEtVS0lSSglLQVJEVEVLU1QKTUVSS0tJTVVPVA1WQUxVVVRUQVRF S1NUCUVOU0lNTUlTTwhIRUtTQURFUwZQSUVORVQHWUhETVVPVAlPUkRJTkFBTEkJT1JEVEVL U1RJBlJPT01BTARJU09UA0FCUwhQWdZSSVNUxApNxMRSSVRFVFRZDEtPS09OQUlTTFVLVQJK QQdFUMRUT1NJBE1BS1MDTUlOBUpBS09KCUtFU0tJQVJWTwVMQVNLRQJFSQNUQUkEVFVMTwNK T1MJRVRVTUVSS0tJBVNVTU1BBFRPU0k3AAtKb3JtYSBQZXNzYShDOlxKT1JNQVB+MVxMTC1M SUZFXEtPS09VS1NFXExPU0VPSEouRE9D/0BcXE9MVTExXE9MVTFCSEwATmUwMDoAd2luc3Bv b2wAXFxPTFUxMVxPTFUxQkhMAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAKAwEDRADUAANTAQABAAkAAAAA AAAAAQAPAAAAAgABAAAAAgAAAEE0AAABUAAAAAAYAWIANAAOAAgA//+AACYATwBoAGoAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAIAD/ ////JQMAAAAAAAD//////////wAACQAEAC4AAAAAAP//AAABAP//AQABAAAA//8BAAIA//// ////////////////////////////////////AAAAABgAAAAAABAnECcQJwAAECcAAAAAAAAA ADEzTUQBBJwAcAAEp1xcT0xVMTFcT0xVMUJITAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAACgMBA0QA1AAD UwEAAQAJAAAAAAAAAAEADwAAAAIAAQAAAAIAAABBNAAAAVAAAAAAGAFiADQADgAIAP//gAAm AE8AaABqAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAACAA/////yUDAAAAAAAA//////////8AAAkABAAuAAAAAAD//wAAAQD//wEAAQAA AP//AQACAP///////////////////////////////////////wAAAAAYAAAAAAAQJxAnECcA ABAnAAAAAAAAAAAxM01EAQScAHAADgADgAEALgIAAC4CAAAHAGwBbAEuAgAAAAAAAC4CAABg ABUWkAEAAFRpbWVzIE5ldyBSb21hbgAMFpABAgBTeW1ib2wACyaQAQAAQXJpYWwADwaQAQAA VGltZXMgTmV3AB4VkAEAAFRpbWVzIE5ldyBSb21hbiBLdXJzaWl2aQAgAAQAAQCIGAAA0AIA AF4DAAAAAAAAAABQYzFGAAAAAAIABgAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAABAADAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAIQMfAAAAAAAAAAALSm9ybWEgUGVzc2EAAAAAAAAAAAAA --Boundary_(ID_xiWGC9Klr596HtGkbLYSNw) Content-type: application/x-wordperfect6.1; name=Loseohj.w61 Content-disposition: inline; filename=Loseohj.w61 Content-transfer-encoding: base64 /1dQQyc1AAABCgIBAAAAAgUAAABPUAAAAAIAAIMr04eLi22/OXFS2zwzMaTpQMOOas5WgHHm 2K5/J0jA1SVUiMvMo9BTIzSvWBgtG+JJnTi5gSOVTBzMFTVapPWPGqyxR1KTqv85X3HDK3VV hW++cWeKomiKv0/bFKMym81Psk4PnRwsdimQMoRJrUpafn1sP3ZkEgaPPvjz9zOOsI5Iov7W KQQnbFYumO/BzyQN56nYD2H7ge9IoWCMBEuLd4VJePoEAWgklS3OI90O6l/51QJE+6uzl5Xd Jsh4TR1FfQCj9Z2yyeKjQoOtRjsdkyNxGhfZrv54AF31gyF21jq4Kp4GVSh02boUN3kc0MpH iv6U8t17gELmltb2/nUVB86jQ7NRES9/w3jKIt1ZPNowDCxjpOGfABDjqU6dWiIQi1dcWX2i EzbpL5IAGCtcsnfcURDgTusGDcyLUPmnnbXmPq+y2/6ccOJeGi7cKW9EtTDY6T//u7wMiwRm iP7jXYFxzlbzO+Fs6fzztqcrusD8PQisQ8KmsS5qt0ZLOdJfLx3i2R1XzHgcSQbW7KI5x2bp tceC4QWGIofrMFJHXTLxtA9LySWA+GinzOTV5SIGjnUH/nSvbjU2K2Yxkdy1yipmruXuTjWr HDCcy1cSQ7FHZyZ8qkd2+kuvliRZ6HFQ2GkCADIAAAAAAAAAAAAAAABVBgAAAC4AAAC8BAAA CSUBAAAABgAAAOoEAAAAVRsAAAA8AAAA8AQAAABjBQAAAFAAAAAsBQAABggBAAAA9wMAAHwF AAALMAUAAAA8AwAAcwkAAABjAQAAAFAAAACvDAAAAEUEAAAAAgAAAP8MAAAJRAIAAAArAAAA AQ0AAAgRAgAAAMYAAAAsDQAACzACAAAAPAMAAPINAAALMAIAAABDAAAALhEAAAlBAgAAAE0A AABxEQAAAG8BAAAAjAkAAL4RAAABQAEAAAAYAAAAShsAAAlDAQAAABoAAABiGwAAAGYCAAAA AgAAAHwbAAAAYQEAAAAaAAAAfhsAAABVBQAAACoAAACYGwAACAIBAAAAEAAAAMIbAAAIbgEA AACvBAAA0hsAAAswBAAAACEDAACBIAAACUIFAAAAHQAAAKIjAAAIHQEAAAAAAAAAvyMAAAYI AAABAHMDAAC/IwAAAFUBAAAALgAAADInAAAAVQIAAAA8AAAAYCcAAABjAQAAAFAAAACcJwAA AGMBAAAAUAAAAOwnAAAGCAAAAQD1AwAAPCgAAAh3AQAAAEAAAAAxLAAACDQBAAAAFAAAAHEs AAAAVQEAAAAuAAAAhSwAAABVAgAAADwAAACzLAAAAGMBAAAAUAAAAO8sAAAAYwEAAABQAAAA Py0AAAYIAAABAPYDAACPLQAAAFUBAAAALgAAAIUxAAAAVQIAAAA8AAAAszEAAABjAQAAAFAA AADvMQAAAGMBAAAAUAAAAD8yAAAAVQEAAABQAAAAjzIAAABVAQAAAFAAAADfMgAAAFUBAAAA UAAAAC8zAAAAVQEAAABQAAAAfzMAAABVAQAAAFAAAADPMwAAAFUBAAAAUAAAAB80AAAAVQEA AABQAAAAbzQAAAloAQAAAGgAAAC/NAAAPAD+FTYQWAcAAAE5AAAAYAAoFQAAEBYAQwBvAHUA cgBpAGUAcgAAAAAAAAAAAAEAAQBYAiUA9BpcEhoJAAARCQAAAGAAGBEAABAkAFQAaQBtAGUA cwAgAE4AZQB3AAAAUgBvAG0AYQBuAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AQAKAAAA7QMAAN0KEACDAQYAAwA2gykQAN3SAA4AAAIAYgewBA4A0tIBDgAAAgCxA7AEDgDS 1BsfAIABAQAIAFgCEkkAAFgCAABYAgEAWAIAAB8A1NQaHwCAAQMACABYAiPTAQBYAgAAWAIB AFgCEkkfANTTBDAAABwAAP//CACxAwDpBwAhDABZEACRFADJGAABHQA5IQGwBAIAAACcWAIw ANPTBQwAAAEAAQAMANPUHBIAAAIAU1VVUy4ALAASANTUAA4AAAIALAAsAA4A1NQBDgAAAgAu AC4ADgDU0wIMAAABABIZDADT0wMMAAABAAgKDADT0xBBAIABBAAaAAQAKioqKioqKioqKioq KioqKioqKioqKioqBAAqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKipBANPTBgwAAAEAAQAMANPd CwsAAwAABAsA3dMQQQCAAQcAGgAHACoqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKgQAKioqKioq KioqKioqKioqKioqKioqKioqQQDT0gAOAAACALADYgcOANLTBCQAABAAAP//BAAmCgAOEABU FgDCGgD//wIAsQOHOAQkANPUGx8AgAEDAAgAwgGV4gIAwgEBAFgCAwBYAiPTHwDU3wM/AIAC FwAIACcAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAQAAINsAMBAtgBEABhHwAAAAAFAAEAAABkRbAD1wEQAGEf PwDf0AQVAAALAAkAAdgBAAAAAAEgFQDQ0wQqAAAQAACwAwQAtAoAyxAAERcArhsA//8EACYK AA4QAFQWgW4EKgDTzEsGWU5USU9TT0lURTrgEQwAAAAAtAoMAOBQT1NUSU9TT0lURTrgEQwA AAAAyxAMAOBQVUhFTElOOuARDAAAAAARFwwA4FRFTEVGQVg64BEMAAAAAK4bDADgV1dXhE9T T0lURTrQBBUAAAsACQABmwLDAAIAASAVANBJc29rYXR1gDksgE91bHXgEQwAAAAAtAoMAOBQ TIAxMjQsgDkwMTAxgE91bHXgEQwAAAAAyxAMAOBWYWloZGWAKDA4KYAzMTU4gDMwMOARDAAA AAARFwwA4CgwOCmAMzE1OIAzMDXgEQwAAAAArhsMAOBodHRwOi8vd3d3LnZ5aC5maS9wcG8v cHBvLmh0bdAEFQAACwAJAAFPA3cBAwABIBUA0Etva2tvbGFugHRvaW1pc3RvOsxUb3Jpa2F0 dYA0MIBCLIBLb2trb2xh4BEMAAAAALQKDADgNjcxMDCAS29ra29sYeARDAAAAADLEAwA4FZh aWhkZYAoMDYpgDgyNzmAMTEx4BEMAAAAABEXDADgKDA2KYA4Mjc5gDkxMAEAAAAEACgAAAAU AwAAAAAAAAAAAAAAAAAAATI2gyQAqQAAAKkAAADdChAAgwEWAAMAe1QhEADd0Q8QAAADAAAA AAAAABAA0dETDAAAAQAAAAwA0dERVAEAUgAAV2DQNsImAQAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAkDPYJwEAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAgA0DbCJgEABEEANAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AP8AkDPYJwEAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAABUAdHRAA4AAAIA2AGwBA4A0dEBDgAA AgDxALAEDgDR0gAOAAACAGIHsAQOANLSAQ4AAAIAsQOwBA4A0tQbHwCAAQEACABYAhJJAABY AgAAWAIBAFgCAAAfANTUGh8AgAEDAAgAWAIj0wEAWAIAAFgCAQBYAhJJHwDU0QM3AIABAwAW ACPTAQMAWAIDAQBYAgAAAAAAAABk8AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAGTIADcA0dECDQAAAQAB AA8NANHTBDAAABwAAP//CACxAwDpBwAhDABZEACRFADJGAABHQA5IQGwBAIAAACcWAIwANPT BQwAAAEAAQAMANPUHBIAAAIAU1VVUy4ALAASANTUAA4AAAIALAAsAA4A1NQBDgAAAgAuAC4A DgDU0wIMAAABABIZDADT0wMMAAABAAgKDADT0xBBAIABBAAaAAQAKioqKioqKioqKioqKioq KioqKioqKioqAAAiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiJBANPTBgwAAAEAAQAMANPdCwsA AwAABAsA3QAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAACcABAAAAAAAHwAAAAAAAAAA AAAAAADIAMgAyADIAAAAAGQAeAAAAABkgQAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAABAAAAAAAgACAATABlAHYAZQBsACAAMQAAAAAAAAAAAAAAAAAAACAAIABMAGUAdgBlAGwA IAAyAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAIAAgAEwAZQB2AGUAbAAgADMAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAgACAA TABlAHYAZQBsACAANAAAAAAAAAAAAAAAAAAAACAAIABMAGUAdgBlAGwAIAA1AAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAQAAAAQAKAAAABQDAAAAAAAAAAAAAAAAAAABMjaDJACjAAAAowAAAN0KEACDARYA AwB7VCEQAN3RDxAAAAMAAAAAAAAAEADR0RMMAAABAAAADADR0RFUAQBSAABXYNA2wiYBAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAACQM9gnAQAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAACADQNsImAQAE QQA0AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA/wCQM9gnAQAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAFQB0dEA DgAAAgDYAbAEDgDR0QEOAAACAPEAsAQOANHSAA4AAAIAYgewBA4A0tIBDgAAAgCxA7AEDgDS 1BsfAIABAQAIAFgCEkkAAFgCAABYAgEAWAIAAB8A1NQaHwCAAQMACABYAiPTAQBYAgAAWAIB AFgCEkkfANTRAzcAgAEDABYAI9MBAwBYAgMBAFgCAAAAAAAAAGTwAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAZMgANwDR0QINAAABAAEADw0A0dMEMAAAHAAA//8IALEDAOkHACEMAFkQAJEUAMkYAAEd ADkhAbAEAgAAAJxYAjAA09MFDAAAAQABAAwA09QcEgAAAgBTVVVTLgAsABIA1NQADgAAAgAs ACwADgDU1AEOAAACAC4ALgAOANTTAgwAAAEAEhkMANPTAwwAAAEACAoMANPTEEEAgAEEABoA BAAqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioAACIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIkEA 09MGDAAAAQABAAwA090LCwADAAAECwDdAQAAAAQAKAAAAAAAAAAbAAAAAAAAAAAAAAABAv// JACSAAAAkgAAAPIM8toCCwADAQAACwDa2gMKAAMAAAoA2vMM8wQACgALAAwACQBBAAQAAAAA AAEAARAAAAEFAAABAgEAAAA8DwE8DwUAAAAKAAAHAAZjAf//AAAFAAECAAAABQAAAgAAAAIA AAACAAAA/1dQQxoAAAABFgIAAAAAAAMAAAAAAAAAAAAEAQQXsASwBAAAAAAArSh4HgAAAACt KHgeAAADOQAFAQIAAAEDNQACAAADMQAFAP///wADMwAEAAAAAAQbAg4AAAAAAQCsKHceAAAA AAQMAAwAAAIAAAAAAP///wAEDgD/AIAJCf8AvwABAX0B/x4A/v4C/w0Ah/8PAP7/CwTz/wP8 H/8NAP7/CwTg/gP4D/8NAP7/CwTA/gP4D/8NAP7/CwXAfgP4D/D/DAD+/wkI/n/AfwP4D+B/ /wsA/v8JCPgfwH+H/B/Af/8LAP7/CQj4H+D///4fwH//CwD+/wkC+A/h/wMBwH//CwD+/wkB +A//BAHgf/8LAP7/CQH4H/8EAvD/D/8KAP7/CALn+B//BQH+B/8KAP7/CAKD/3//BQH+A/8K AP7/CACB/wcB/gP/CgD+/wgAAf8HAf4D/woA/v8IAAH/BwH+B/8KAP7/CACB/wgAD/8KAP7/ CACD/xED+P///v8IAOf/CQDz/wYD8H///v8TAMD/BgPgP//+/wYB/h//CgHAf/8FA+A///7/ BgH8D/8KAcB//wUD4D///v8GAfgP/woBwH//BQPgP//+/wYB+Af/CgHAf/8FA/B///7/BgH4 D/8KAMD/BgP8///+/wYB/A//CgD7/wkA/v8GAf4f/xUA/v8eAP7+AP8UAPD/CAD+/wUB/D// DAHgf/8FAsP//v8FAfgf/wwBwD//BQKB//7/BQH4H/8MAcA//wUCAf/+/wUB8A//DAHAf/8F AgH//v8FAfAf/wwB4H//BQIB//7/BQH4H/8MAPD/BgKB//7/BQH8P/8UAsP//v8eAP7+Av8E Af4//w4A4f8HAP7/BAH8H/8OAIH/BwD+/wQB/A//DgCA/wUC+H/+/wQB+A//DgCA/wUC8D/+ /wQB+A//DgCA/wUC8B/+/wQB/A//DgCB/wUC4B/+/wQB/B//DgDB/wUC8B/+/wQB/j//FQLw P/7/HALwf/7/HgD+/gL/BADD/w8B/j//BgD+/wQAgf8PAfgf/wYA/v8EAAH/DwH4D/8EAv4/ /v8EAAH/DwHwD/8EAvwf/v8EAAH/DwH4D/8EAvgP/v8EAAH/DwH4H/8EAvgP/v8EAIP/DwH8 H/8EAvgP/v8cAvgf/v8PAeB//woC/B/+/w8BAB//DAD+/w4C/gAH/wwA/v8OAvwAA/8MAP7/ DgL4AAH/DAD+/wMB/j//CALwAAD/DAD+/wMB/B//CALwAAD/AwH+H/8GAP7/AwH4D/8ICOAA AH/////8D/8GAP7/AwH4D/8DDfh/////4AAAf/////gP/wQC/h/+/wMB+A//Aw3wf////8AA AH/////4D/8EAvgf/v8DAfgf/wMN4D/////AAAB/////+A//BAL4D/7/AwH8H/8DDeA///// wAAAf/////wP/wQC+A/+/wkN4D/////AAAB//////h//BAL4D/7/CQjgf////8AAAH//CQL4 H/7/CQj4f////+AAAH//CQL8H/7/DgPgAAB//wsA/v4A/w4C8AAA/wwA/v8DAfx//wgC8AAB /wwA/v8DAfg//wgC+AAB/wMA/P8HAP7/AwHwH/8IAvwAB/8DAfB//wYA/v8DAfAf/wQGP/// //4AB/8DAfA//wQC+H/+/wMB8B//AwH8D/8DAYA//wMB4B//BALwP/7/AwHwH/8DAfwP/wkB 4B//BALwH/7/AwH4P/8DAfgH/wkB8D//BALwH/7/AwD+/wQB+Af/CQHwf/8EAvAf/v8JAfwP /wkA/f8FAvA//v8JAf4P/xAC+H/+/woAH/8SAP7/HgD+/gH/AwH8P/8PAB//BwD+/wMB+B// DgH+D/8HAP7/AwH4H/8EAfh//wcB/Af/BQLH//7/AwHwD/8EAfA//wcB/Af/BQKB//7/AwHw H/8EAfAf/wcB/Af/BQIB//7/AwH4H/8EAfAf/wcB/Af/BQIB//7/AwH8P/8EAfAf/wcB/g// BQIB//7/CgHwP/8PAgH//v8KAfh//w8Cg//+/x4A/v4A/xMB/j//CAD+/wsB/n//BQH8D/8I AP7/BACP/wUB/B//BQH4D/8IAP7/BAAD/wUB+A//BQH4B/8IAP7/BAAD/wUB+A//BQH4D/8F A/h///7/AwH+Af8FAfgP/wUB/A//BQPwP//+/wMB/gP/BQH4D/8FAfwf/wUD8B///v8EAAP/ BQH8H/8NA/Af//7/BAAH/wUB/j//BADh/wcD8B///v8GAO//BQDH/wMAwP8HA/A///7/DQCB /wMAgP8HA/h///7/DQCA/wMBgH//CQD+/w0FAP///H+A/woA/v8NBQD/H/gfwP8KAP7/DQWB /gfwH+H/CgD+/wQB/D//BgSD/AfwH/8LAP7/BAHwP/8HA/wD8B//BwT+H////v8EAfAf/wcD /Af4H/8HBPwP///+/wQB8B//BwP+B/g//wcE/Af///7/BAHwH/8HAf4P/wkE/Af///7/BAHw P/8TBPwH///+/wQB+D//EwT8D////v8aBP4f///+/x4A/v4C/wUA8P8SBf4f/////v8FAeB/ /xEF/g/////+/wUBwH//EQX8B/////7+Af8FAeB//xEF/gf////+/wUA8P8SBf4f/////v8e AP7+Af8GAPj/EAH+H/8DAP7/BgHwf/8PAfgf/wMA/v8GAeA//w8B+A//AwD+/gH/BgHgf/8P Afwf/wMA/v8GAPD/EAH+P/8DAP7/HgD+/gD/BwH+f/8NAfB//wQA/v8HAfwf/w0B4H//BAD+ /wcB+B//DQHgP/8EAP7/BwHwD/8NAeA//wQA/v4A/wcB+B//DQHwf/8EAP7/BwH8H/8NAPj/ BQD+/wcA/v8NAIf/BgD+/wkAx/8LAAP/BgD+/wkAA/8KAf4D/wYA/v8JAAH/CgH+A/8GAP7+ AP8JAAH/CwAD/wYA/v8JAIP/CQL4f4f/BgD+/wkCx/g//wcB8D//BwD+/woB8B//BwHwH/8H AP7/CgHwH/8HAeAf/wcA/v8KAfAf/wYCj/Af/wcA/v8KAvAf4/8EA/4H8D//BwD+/woC8B/A /wQD/gP4f/8HAP7/Cgn8P4D/D///4f4D/wkA/v8MB4D+B/g/wP4D/wkA/v8MB4D+B/AfgP4H /wkA/v8MB8D8A/AfgP8P/wkA/v8MBcP8A/AfgP8LAP7/DQT+B/AfwP8LAP7/DgMP+D/x/wsA /v8PAfx//wwA/v8eAP7+BgQCAAABAA4AAQBsAG8AZwBvAC4AYgBtAHAAAAAAABYABAAAAAAA DgAAAAAACv///2QAAgAAAAAAGgAAAFQAYQB1AGwAdQBrAGsAbwBfAEEAAAAuAOQbMhS8BwAA FkEAAABgABQQAAAQEgBBAHIAaQBhAGwAAAAAAAAAAAAIM3wAagAAAgAAVQAAAAEAqwA8AP4V NhBYBwAAATkAAABgACgVAAAQFgBDAG8AdQByAGkAZQByAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAWAL0AXgA/hU2EFgHAAAABBFAyQAAADcS +wFYAkAlAPQaXBIaCQAAEQkAAABgABgRAAAQJABUAGkAbQBlAHMAIABOAGUAdwAAAFIAbwBt AGEAbgAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAWAJYAmoA9BpcEhoJAAAA ECBQjgABAEcAOwBYAlAlAPQaXBIaCQAAEQkAAABgABgRAAAQJABUAGkAbQBlAHMAIABOAGUA dwAAAFIAbwBtAGEAbgAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAwgHCAVAA 9BpcEhoJAAAAECBQjgADAEcAOwDCAVAuAOQbMhS8BwAAFkEAAABgABQQAAAQEgBBAHIAaQBh AGwAAAAAAAAAAAAAAFIAbwBtAGEAbgAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAA9AH0AVsA5BsyFLwHAAAAABBQsQAEAEcAOwD0AVAuAOQbMhS8BwAAFkEAAABgABQQAAAQ EgBBAHIAaQBhAGwAAAAAAAAAAAAAAFIAbwBtAGEAbgAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAJgImAmQA5BsyFLwHAAAAABBQsQAFAEcAOwAmAlAuAOQbMhS8BwAAFkEA AABgABQQAAAQEgBBAHIAaQBhAGwAAAAAAAAAAAAAAFIAbwBtAGEAbgAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAWAJYAm0A5BsyFLwHAAAAABBQsQAGAEcAOwBYAlAlAPQa XBIaCQAAEQkAAABgABgRAAAQJABUAGkAbQBlAHMAIABOAGUAdwAAAFIAbwBtAGEAbgAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA9AH0AVgA9BpcEhoJAAAAECBQjgAJAEcA OwD0AVABAAAABAAoAAAA+QIAAAAAAAAAAAAAAAAAAAESe1QkAKEAAAChAAAA0Q8QAAADAAAA AAAAABAA0dETDAAAAQAAAAwA0dERVAEAUgAAV3TQNsImAQAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAkDPYJwEAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA0A0DbCJgEABEEANAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AP8AkDPYJwEAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAABUAdHRAA4AAAIA2AGwBA4A0dEBDgAA AgDxALAEDgDR0gAOAAACAGIHsAQOANLSAQ4AAAIAsQOwBA4A0tQbHwCAAQEACABYAkJ+AABY AgAAWAIBAFgCAAAfANTUGh8AgAEDAAgAWALzrwEAWAIAAFgCAQBYAkJ+HwDU0QM3AIABAwAW APOvAQMAWAIDAQBYAgAAAAAAAABk8AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAGTIADcA0dECDQAAAQAB AA8NANHTBDAAABwAAP//CACxAwDpBwAhDABZEACRFADJGAABHQA5IQGwBAIAAACcWAIwANPT BQwAAAEAAQAMANPUHBIAAAIAU1VVUy4ALAASANTUAA4AAAIALAAsAA4A1NQBDgAAAgAuAC4A DgDU0wIMAAABABIZDADT0wMMAAABAAgKDADT0xBBAIABBAAaAAQAKioqKioqKioqKioqKioq KioqKioqKioqAAAiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiJBANPTBgwAAAEAAQAMANMAABkA BAAAAAAAEQAAEAABCwAAEAAAAAAAAGQAAAEACgAAAGkDAADdChAAgwEGAAMAXwMpEADd0gAO AAACAGIHsAQOANLSAQ4AAAIAsQOwBA4A0tQbHwCAARoACABYAkJ+AABYAgAAWAIBAFgCAAAf ANTUGh8AgAEbAAgAWALzrwEAWAIAAFgCAQBYAkJ+HwDU0wQwAAAcAAD//wgAsQMA6QcAIQwA WRAAkRQAyRgAAR0AOSEBsAQCAAAAnFgCMADT0wUMAAABAAEADADT1BwSAAACAFNVVVMuACwA EgDU1AAOAAACACwALAAOANTUAQ4AAAIALgAuAA4A1NMCDAAAAQASGQwA09MDDAAAAQAICgwA 09MQQQCAARwAGgAEACoqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKgQAKioqKioqKioqKioqKioq KioqKioqKioqQQDT0wYMAAABAAEADADT3QsLAAMAAAQLAN3TBDAAABwAAP//CACxAwDpBwAh DABZEACRFADJGAABHQA5IQD//wIAsQOHOAQwANPTEEEAgAEdABoABwAqKioqKioqKioqKioq KioqKioqKioqKioEACoqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKkEA09IADgAAAgCwA2IHDgDS 0wQkAAAQAAD//wQAJgoADhAAVBYAwhoA//8CALEDhzgEJADT1BsfAIABGwAIAMIBxdYCAMIB AQBYAgMAWALzrx8A1N8DPwCAAhcACAAnAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAEAACDbADAQLYARAAYR8A AAAABQABAAAAZEWwA9cBEABhHz8A39AEFQAACwAJAAHYAQAAAAABIBUA0MxLBllOVElPU09J VEU64BEMAAAAACYKDADgUE9TVElPU09JVEU64BEMAAAAAA4QDADgUFVIRUxJTjrgEQwAAAAA VBYMAOBURUxFRkFYOuARDAAAAADCGgwA4FdXV4RPU09JVEU60AQVAAALAAkAAZsCwwACAAEg FQDQSXNva2F0dYA5LIA5MDEwMIBPdWx14BEMAAAAACYKDADgUEyAMTI0LIA5MDEwMYBPdWx1 4BEMAAAAAA4QDADgVmFpaGRlgCgwOCmAMzE1OIAzMDDgEQwAAAAAVBYMAOAoMDgpgDMxNTiA MzA14BEMAAAAAMIaDADgaHR0cDovL3d3dy52eWguZmkvcHBvL3Bwby5odG08AP4VNhBYBwAA ATkAAABgACgVAAAQFgBDAG8AdQByAGkAZQByAAAAAAAAAAAAJQD0GlwSGgkAABEJAAAAYAAY EQAAECQAVABpAG0AZQBzACAATgBlAHcAAABSAG8AbQBhAG4AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAEACgAAAOsDAADdChAA gwEGAAMAXwMpEADd0gAOAAACAGIHsAQOANLSAQ4AAAIAsQOwBA4A0tQbHwCAASEACABYAkJ+ AABYAgAAWAIBAFgCAAAfANTUGh8AgAEiAAgAWALzrwEAWAIAAFgCAQBYAkJ+HwDU0wQwAAAc AAD//wgAsQMA6QcAIQwAWRAAkRQAyRgAAR0AOSEBsAQCAAAAnFgCMADT0wUMAAABAAEADADT 1BwSAAACAFNVVVMuACwAEgDU1AAOAAACACwALAAOANTUAQ4AAAIALgAuAA4A1NMCDAAAAQAS GQwA09MDDAAAAQAICgwA09MQQQCAASMAGgAEACoqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKgQA KioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqQQDT0wYMAAABAAEADADT3QsLAAMAAAQLAN3TEEEA gAEkABoABwAqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioEACoqKioqKioqKioqKioqKioqKioq KioqKkEA09IADgAAAgCwA2IHDgDS0wQkAAAQAAD//wQAJgoADhAAVBYAwhoA//8CALEDhzgE JADT1BsfAIABIgAIAMIBxdYCAMIBAQBYAgMAWALzrx8A1N8DPwCAAhcACAAnAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAEAACDbADAQLYARAAYR8AAAAABQABAAAAZEWwA9cBEABhHz8A39AEFQAACwAJAAHY AQAAAAABIBUA0NMEKgAAEAAAsAMEAEELACkRAG8XAK4bAP//BAAmCgAOEABUFoFuBCoA08xL BllOVElPU09JVEU64BEMAAAAAEELDADgUE9TVElPU09JVEU64BEMAAAAACkRDADgUFVIRUxJ TjrgEQwAAAAAbxcMAOBURUxFRkFYOuARDAAAAACuGwwA4FdXV4RPU09JVEU60AQVAAALAAkA AZsCwwACAAEgFQDQSXNva2F0dYA5LIA5MDEwMIBPdWx14BEMAAAAAEELDADgUEyAMTI0LIA5 MDEwMYBPdWx14BEMAAAAACkRDADgVmFpaGRlgCgwOCmAMzE1OIAzMDDgEQwAAAAAbxcMAOAo MDgpgDMxNTiAMzA14BEMAAAAAK4bDADgaHR0cDovL3d3dy52eWguZmkvcHBvL3Bwby5odG3Q BBUAAAsACQABTwN3AQMAASAVANBLb2trb2xhboB0b2ltaXN0bzrMVG9yaWthdHWANIBCLIA2 NzEwMIBLb2trb2xh4BEMAAAAAEELDADg4BEMAAAAACkRDADgVmFpaGRlgCgwNimAODI3OYAx MTHgEQwAAAAAbxcMAOAoMDYpgDgyNzmAOTEwCgAAAEwAAQACAE0AAgC/AE4AAgC/AE8AAgC/ AFAAAgC/AFEAAQBVAFIAAQBFAFMAAQBQAFQAAQBQAFUAAQBQAFtWLCYAAAAAPACwAxEjAQAD AAAAPAD+FTYQWAcAAAE5AAAAYAAoFQAAEBYAQwBvAHUAcgBpAGUAcgAAAAAAAAAAACUA9Bpc EhoJAAARCQAAAGAAGBEAABAkAFQAaQBtAGUAcwAgAE4AZQB3AAAAUgBvAG0AYQBuAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAB AAoAAADsAwAA3QoQAIMBBgADAF8DKRAA3dIADgAAAgBiB7AEDgDS0gEOAAACALEDsAQOANLU Gx8AgAEmAAgAWAICZgAAWAIAAFgCAQBYAgAAHwDU1BofAIABJwAIAFgCs+ABAFgCAABYAgEA WAICZh8A1NMEMAAAHAAA//8IALEDAOkHACEMAFkQAJEUAMkYAAEdADkhAbAEAgAAAJxYAjAA 09MFDAAAAQABAAwA09QcEgAAAgBTVVVTLgAsABIA1NQADgAAAgAsACwADgDU1AEOAAACAC4A LgAOANTTAgwAAAEAEhkMANPTAwwAAAEACAoMANPTEEEAgAEoABoABAAqKioqKioqKioqKioq KioqKioqKioqKioEACoqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKkEA09MGDAAAAQABAAwA090L CwADAAAECwDd0xBBAIABKQAaAAcAKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqBAAqKioqKioq KioqKioqKioqKioqKioqKipBANPSAA4AAAIAsANiBw4A0tMEJAAAEAAA//8EACYKAA4QAFQW AMIaAP//AgCxA4c4BCQA09QbHwCAAScACADCAYXyAgDCAQEAWAIDAFgCs+AfANTfAz8AgAIX AAgAJwAAAAAAAAAAAAAAAAAAABAAAg2wAwEC2AEQAGEfAAAAAAUAAQAAAGRFsAPXARAAYR8/ AN/QBBUAAAsACQAB2AEAAAAAASAVANDTBCoAABAAALADBABBCwApEQBvFwCuGwD//wQAJgoA DhAAVBaBbgQqANPMSwZZTlRJT1NPSVRFOuARDAAAAABBCwwA4FBPU1RJT1NPSVRFOuARDAAA AAApEQwA4FBVSEVMSU464BEMAAAAAG8XDADgVEVMRUZBWDrgEQwAAAAArhsMAOBXV1eET1NP SVRFOtAEFQAACwAJAAGbAsMAAgABIBUA0Elzb2thdHWAOSyAOTAxMDCAT3VsdeARDAAAAABB CwwA4FBMgDEyNCyAOTAxMDGAT3VsdeARDAAAAAApEQwA4FZhaWhkZYAoMDgpgDMxNTiAMzAw 4BEMAAAAAG8XDADgKDA4KYAzMTU4gDMwNeARDAAAAACuGwwA4Gh0dHA6Ly93d3cudnloLmZp L3Bwby9wcG8uaHRt0AQVAAALAAkAAU8DdwEDAAEgFQDQS29ra29sYW6AdG9pbWlzdG86zFRv cmlrYXR1gDQwgEIsgDY3MTAwgEtva2tvbGHgEQwAAAAAQQsMAODgEQwAAAAAKREMAOBWYWlo ZGWAKDA2KYA4Mjc5gDExMeARDAAAAABvFwwA4CgwNimAODI3OYA5MTA8AP4VNhBYBwAAATkA AABgACgVAAAQFgBDAG8AdQByAGkAZQByAAAAAAAAAAAAJQD0GlwSGgkAABEJAAAAYAAYEQAA ECQAVABpAG0AZQBzACAATgBlAHcAAABSAG8AbQBhAG4AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAACgAyBloEEgNAAARCQAAAFoB CwEAABA4AFQAaQBtAGUAcwAgAE4AZQB3ACAAUgBvAG0AYQBuACAASwB1AHIAcwBpAGkAdgBp AAAAAAAAAAAAKADIGWgQSA0AABEJAAAAWgELAQAAEDgAVABpAG0AZQBzACAATgBlAHcAIABS AG8AbQBhAG4AIABLAHUAcgBzAGkAaQB2AGkAAAAAAAAAAAAoAMgZaBBIDQAAEQkAAABaAQsB AAAQOABUAGkAbQBlAHMAIABOAGUAdwAgAFIAbwBtAGEAbgAgAEsAdQByAHMAaQBpAHYAaQAA AAAAAAAAACgAyBloEEgNAAARCQAAAFoBCwEAABA4AFQAaQBtAGUAcwAgAE4AZQB3ACAAUgBv AG0AYQBuACAASwB1AHIAcwBpAGkAdgBpAAAAAAAAAAAAKADIGWgQSA0AABEJAAAAWgELAQAA EDgAVABpAG0AZQBzACAATgBlAHcAIABSAG8AbQBhAG4AIABLAHUAcgBzAGkAaQB2AGkAAAAA AAAAAAAoAMgZaBBIDQAAEQkAAABaAQsBAAAQOABUAGkAbQBlAHMAIABOAGUAdwAgAFIAbwBt AGEAbgAgAEsAdQByAHMAaQBpAHYAaQAAAAAAAAAAACgAyBloEEgNAAARCQAAAFoBCwEAABA4 AFQAaQBtAGUAcwAgAE4AZQB3ACAAUgBvAG0AYQBuACAASwB1AHIAcwBpAGkAdgBpAAAAAAAA AAAAAQARAAQAAAARAAEAAwAeABQIAwgAAAAAAH66JUEFBAAAAAAAAAARAAEABAAeABUIAwgA AAAAAACskkAFBAAAAAAAAAARAAMAAQATABEABQQAAAAAAAAAEQAKAAEAEwARAAUEAAAAAADd ChAAgwEWAAMAe1QhEADd0Q8QAAADAAAAAAAAABAA0dETDAAAAQAAAAwA0dERVAEAUgAAV2DQ NsImAQAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAkDPYJwEAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAgA 0DbCJgEABEEANAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAP8AkDPYJwEAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA AABUAdHRAA4AAAIA2AGwBA4A0dEBDgAAAgDxALAEDgDR0gAOAAACAGIHsAQOANLSAQ4AAAIA sQOwBA4A0tQbHwCAAQEACABYAhJJAABYAgAAWAIBAFgCAAAfANTUGh8AgAEDAAgAWAIj0wEA WAIAAFgCAQBYAhJJHwDU0QM3AIABAwAWACPTAQMAWAIDAQBYAgAAAAAAAABk8AAAAAAAAAAA AAAAAAAAAAAAAGTIADcA0dECDQAAAQABAA8NANHTBDAAABwAAP//CACxAwDpBwAhDABZEACR FADJGAABHQA5IQGwBAIAAACcWAIwANPTBQwAAAEAAQAMANPUHBIAAAIAU1VVUy4ALAASANTU AA4AAAIALAAsAA4A1NQBDgAAAgAuAC4ADgDU0wIMAAABABIZDADT0wMMAAABAAgKDADT0xBB AIABBAAaAAQAKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqKioqAAAiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIiIi IiIiIiJBANPTBgwAAAEAAQAMANPdCwsAAwAABAsA3fECAQDx8QIPAPHxAhAA8dYCFQCAAQUA AQADAAAAAAD//xUA1vEDEADx8QAQAPHWAhUAgAElAAEAAwAAAAAA//8VANbxARAA8fEDDwDx 8QAPAPHWAhUAgAEeAAEAAwAAAAAA//8VANbxAQ8A8fEDAQDx8QABAPHWAhUAgAEZAAEAAwAA AAAA//8VANbxAQEA8dIADgAAAgAmCmIHDgDS0wQhAAANAAD//wMAsAMAJgoA1hkA//8CALED hzgEIQDT3wKNAIADDQAPAAAAVwAAAAAAAAAAAAAAAAAAAEcAQwAAehIAAHwHAACtAQEBANsB AA8EAA8EDQAAYAMIAADAAQGtKHgeBAAAgAEBEAAAQAwAAEgCAgAAAAAAAAAABAAAQA8CAABF Aq0B2wEPBA8EAACCAA8ECgMAAAAAAAAAAK0B2wEPBA8EAAAAjQDf1CpxAIMEEQAAAAAAEgAM AAAEAAAAAABkAgAAAAMAAQAAAAAAAAAAAAAAAABkAGQAAAAAACBYAgAAAAAAAGQAZAAAAAAA IFgCAAAAAAAAZABkAAAAAAAgWAIAAAAAAAAAAAAAAAAAJgoRIyYKESNxANTULBsAABEAADsD ZABkAAAAAAAgAAAAAAAbANTULBsAABEAACMDZABkAAAAAAAgAAAAAAAbANTULBsAABEAANUM ZABkAAAAAAAgAAAAAAAbANTULBsAABEAAO8HZABkAAAAAAAgAAAAAAAbANTULBsAABEAAO8H ZABkAAAAAAAgAAAAAAAbANTUKwoAAwAACgDU0As3AIADAAAAAAAAJgAKAAHYAQAAAAABHyCA ACkCgIJ4AIKDAACDhIAAAAAAAACEhQIChTcA0OIAGwAACQABvAX6BbwF+gVkAPoFZAD6BRsA 4rDiABsAAAkAAbwF+gW8BfoFvAX6BbwF+gUbAOKw4gAbAAAJAAG8BfoFvAX6BbwF+gW8BfoF GwDisOIAGwAACQABvAX6BbwF+gW8BfoFvAX6BRsA4rDiABsAAAkAAGQA+gVkAPoFvAX6BbwF +gUbAOLQCkYAgAMAAAAAAAA1ACYAARAGOAQFAAEDgAAAAAAAAAMFAgAAlAKUAgAAAAAAAAAA BRwCHCCEgAAAAAAAAISFAQKFRgDQ1BsfAIABAwAIAPQBsgMDAPQBAQBYAgMAWAIj0x8A1NQa HwCAARMACAD0AaS+BAD0AQMA9AEDAPQBsgMfANTM1BsfAIABEwAIACYCM+wFACYCBAD0ARMA 9AGkvh8A1FBPSEpPSVOEUE9IgkpBToJNQUFO1BsfAIABEwAIAFgCSyoGAFgCBQAmAhMAJgIz 7B8A1NAEFQAACwAJAAEYA0ABBwABIBUA0NQjEgAABAB1AGQAZABkABIA1PIM8tQbHwCAARMA CAAmAjPsBQAmAgYAWAITAFgCSyofANRZTVAGUklTVBuCS0VTgktVU/MM89QbHwCAARMACABY AksqBgBYAgUAJgITACYCM+wfANTUGh8AgAEDAAgAWAIj0wEAWAIGAFgCEwBYAksqHwDU1CMS AAAEAGQAZAB1AGQAEgDU0Ao4AAAuACMAAfIDGgIIAAEDgAAAAAAAAAMFAjwAegF6AQAAAAAA AAAABSCEgAAAAAAAAIQ4ANDM1BsfAIABAwAIAPQBsgMDAPQBAQBYAgMAWAIj0x8A1FAFaXYF eXPUGx8AgAEDAAgAWAIj0wEAWAIDAPQBAwD0AbIDHwDU0AonAAAdABIAAUADaAEKAAEDgAAA AAAAAAMghIAAAAAAAACEJwDQzNQbHwCAAQMACAD0AbIDAwD0AQEAWAIDAFgCI9MfANROdW1l cm/UGx8AgAEDAAgAWAIj0wEAWAIDAPQBAwD0AbIDHwDU0As6AAAwAB0AAUADaAEMAAEDgAAA AAAAAAMKeAAAAAoLACkCCyCAAmYCgIJ4AIKDAACDhYIBhToA0NAKHAAAEgAMAAFsBJQCDAAB HIIcIIWBAYUcANDxAhMA8dAKRQAAOwAMAAFsBJQCDAABHIEcIIEZABEAHgAAAAB+uiVBBgA3 MTE5OTkZAIGEAAAAAAAAAISJAAAAAH66JUEAiUUA0PEDEwDx8QATAPHQCiEAABcADAABbASU AgwAARyBHCCEAAAAAAAAAIQhANDxARMA8fEAEQDxKvEBEQDx8QISAPE3LjEuMTk5OfEDEgDx 0ApCAAA4AC0AAeQEDAMNAAEJGQARAB4AAAAAfrolQQYANzExOTk5GQAJDgAAAAB+uiVBAA4g hAAAAAAAAACEQgDQ8QAUAPEq8QEUAPHxAhUA8TExOTVKMDA1OYQ5MvEDFQDx0As2AAAsABQA AeQEDAMOAAEKeAAAAAoLAmYCCyCAAhsBgIJ4AIKDAACDhIAAAAAAAACENgDQ0AorAAAhABIA AUoHcgUPAAEDgAAAAAAAAAMghIAAAAAAAACEhQQBhSsA0NALQgAAOAAgAAFKB3IFEAABA4AA AAAAAAADCngAAAAKCwIbAQscBBwggAIbAYCCeACCgwAAg4SAAAAAAAAAhEIA0NAKKwAAIQAS AAFlCI0GEQABA4AAAAAAAAADIIQAAAAAAAAAhIUEAYUrANDxABkA8SrxARkA8fECGgDxTGlt aW5nYW5sYWhkZW6AYWx1ZWVugGludHJlc3NpcnlobQV08QMaAPHQCzkAAC8AFwABZQiNBhIA AQp4AAAACgsCGwELHAQcIIACGwGAgngAgoMAAIOEgAAAAAAAAIQ5ANDQCisAACEAEgABgAmo BxMAAQOAAAAAAAAAAyCEAAAAAAAAAISFBAGFKwDQ8QAYAPEq8QEYAPHQCzkAAC8AFwABgAmo BxQAAQp4AAAACgsCGwELHAQcIIACGwGAgngAgoMAAIOEgAAAAAAAAIQ5ANDQCisAACEAEgAB mwrDCBUAAQOAAAAAAAAAAyCEAAAAAAAAAISFBAGFKwDQ8QAXAPEq8QEXAPHQCzkAAC8AFwAB mwrDCBYAAQp4AAAACgsCGwELHAQcIIACGwGAgngAgoMAAIOEgAAAAAAAAIQ5ANDQCisAACEA EgABtgveCRcAAQOAAAAAAAAAAyCEAAAAAAAAAISFBAGFKwDQ8QAWAPEq8QEWAPHQCzkAAC8A FwABtgveCRgAAQp4AAAACgsCGwELHAQcIIAAYQGAgngAgoMAAIOEgAAAAAAAAIQ5ANDQCisA ACEAEgAB0Qz5ChkAAQOAAAAAAAAAAyCEgAAAAAAAAISFBAGFKwDQ0AtCAAA4ACAAAdEM+Qoa AAEDgAAAAAAAAAMKeAAAAAoLAGEBCxwEHCCAAGEBgIJ4AIKDAACDhIAAAAAAAACEQgDQ0wUM AAABAAMADADT1BsfAIABAwAIAPQBsgMDAPQBAQBYAgMAWAIj0x8A1FZpaXRl1BsfAIABAwAI AFgCI9MBAFgCAwD0AQMA9AGyAx8A1NAKKwAAIQASAAE5DmEMGwABA4AwAAAAAAADIIQAAAAA AAAAhIUEAYUrANDxABsA8SrxARsA8dALOQAALwAXAAE5DmEMHAABCngAAAAKCwBhAQscBBwg gABhAYCCeACCgwAAg4SAAAAAAAAAhDkA0NAKKwAAIQASAAGhD8kNHQABA4AAAAAAAAADIISA AAAAAAAAhIUEAYUrANDQC0IAADgAIAABoQ/JDR4AAQOAAAAAAAAAAwp4AAAACgsAYQELHAQc IIAAYQGAgngAgoMAAIOEgAAAAAAAAIRCANDTBQwAAAEAAwAMANPUGx8AgAEDAAgA9AGyAwMA 9AEBAFgCAwBYAiPTHwDUQXNpYdQbHwCAAQMACABYAiPTAQBYAgMA9AEDAPQBsgMfANTQCisA ACEAEgABCRExDx8AAQOAMAAAAAAAAyCEAAAAAAAAAISFBAGFKwDQ8QAcAPEq8QEcAPHxAh0A 8UxJTUlOR0FOTEFIREVOgExJRkWEUFJPSkVLVElOgFAGBlQbU1NFTUlOQUFSSYDxAx0A8fEA HgDx8QIdAPFL8QMdAPHxAR4A8fECHwDxSkGAVElFRE9UVVNUSUxBSVNVVVPxAx8A8dARJwAA HQAbAAEJETEPIAABCngAAAAKCwBhAQsNCgANHAQcICcA0MzM8QAgAPEq8QEgAPHxACIA8fEC IQDxZVVST09QQU6A8QMhAPHxASIA8fECIwDxRXVyb29wYW6AeWh0ZWlzGm6ATGlmZYRMdW9u dG+EcmFoYXN0b26AdHVrZW1hgExpbWluZ2FubGFoZGVugHN1b2pl8QMjAPHxACQA8fECIwDx Gmx18QMjAPHxASQA8fECJQDxbHWEvHByb2pla3RpgChDb25zZXJ2YXRpb26Ab2aATGltaW5n YW5sYWh0aYBXZXRsYW5kKYBwBQV0dHlpgDMxLjEyLjE5OTgugFByb2pla3Rpbs9zYWF2dXR1 a3NpYYBqYYB0b2ltaW50YWGAZXNpdHRlbGV2BYBzZWsFgHR1bGV2YWlzdXVkZW5uBWt5bWkF gGFydmlvaXZhgHNlbWluYWFyac9qYYB0aWVkb3R1c3RpbGFpc3V1c4BqBXJqZXN0ZXQFBW6A TGltaW5nYW6AS2Fuc2HxAyUA8fEAJgDx8QIlAPFvbvEDJQDx8QEmAPHxAicA8W5vcGlzdG9s bGGAMjEuMS4xOTk5gGtsb4AxM4QxNi7MzEthaWtraYBhc2lhc3RhgGtpaW5ub3N0dW5lZXSA aGVua2lsGnSAb3ZhdIB0ZXJ2ZXR1bGxlaXRhgGt1dW50ZWxlbWFhboBqYYBrZXNrdXN0ZYW8 bGVtYWFugExpbWluZ2FubGFoZGVugHN1b2plbHVzdGGAamGAaG9pZG9zdGEuzMzM8QMnAPHx ACgA8fECJwDxQWx1c3RhdmGAb2hqZWxtYTrxAycA8fEBKADx8QIpAPFPaGplbG1hOszM0wQn AAAQAAAmCgQAsAMAJgoAsA8A1hkA//8DALADACYKgbAPJwDT0wQtAAcTAAAmCgUAsAMAJgoA ww4AsA8A1hkAJgoEALADACYKALAPgSYKLQDTMTMuMDCEMTMuMDXgEQwAAAAAww4MAOBBdmF1 c3NhbmF00AQVAAALAAkAASkeURwtAAEgFQDQ4BEMAAAAAMMODADg8QJQAPHUGh8AhwEwAAgA WALidAkAWAIBAFgCAwBYAiPTHwDU8QNQAPFrdW5uYW5qb2h0YWphgE1hcmphdHRhgEtlaXN1 LIBMaW1pbmth0AQVAAALAAkAARkfQR0uAAEgFQDQ4BEMAAAAAMMODADgTGlmZYRwcm9qZWt0 aW6Ab2hqYXVzcnlobQVugHB1aGVlbmpvaHRhamHxAlAA8dQaIwCGAQMACABYAiPTAQBYAgkA WAIwAFgC4nQbEgAAIwDU8QNQAPHQBBUAAAsACQABCSAxHi8AASAVANDMMTMuMDWEMTMuMTDg EQwAAAAAww4MAOBQb2hqb2lzhFBvaGphbm1hYW6AeW1wBXJpc3Qaa2Vza3Vrc2VugHB1aGVl bnZ1b3Jv0AQVAAALAAkAAekhESAxAAEgFQDQ8QJPAPHUGh8AhwEvAAgAWALidAkAWAIBAFgC AwBYAiPTHwDU8QNPAPHgEQwAAAAAww4MAOBsdW9ubm9uc3VvamVsdXAFBWxsaWtrGoBFZXJv gEthYWtpbmVu8QJPAPHUGiMAhgEDAAgAWAIj0wEAWAIJAFgCLwBYAuJ0UxMAACMA1PEDTwDx 0AQVAAALAAkAAdkiASEyAAEgFQDQzDEzLjEwhDEzLjQw4BEMAAAAAMMODADgTGlmZYRwcm9q ZWt0aW6AdG9pbWludGGAamGAc2FhdnV0dWtzZXTQBBUAAAsACQABuSThIjQAASAVANDgEQwA AAAAww4MAODxAk4A8dQaHwCHAS4ACABYAuJ0CQBYAgEAWAIDAFgCI9MfANTxA04A8XByb2pl a3Rpa29vcmRpbmFhdHRvcmmASm9ybWGAUGVzc2HxAk4A8dQaIwCGAQMACABYAiPTAQBYAgkA WAIuAFgC4nROFAAAIwDU8QNOAPHQBBUAAAsACQABqSXRIzUAASAVANDMMTMuNDCEMTQuMDDg EQwAAAAAww4MAOBNaWxsYWlzZW5hgG4FZW1tZYBMaW1pbmdhbmxhaGRlboB0dWxldmFpc3V1 ZGVuP9AEFQAACwAJAAGJJ7ElNwABIBUA0OARDAAAAADDDgwA4PEARwDxTfEBRwDx8QBJAPHx AkgA8W3xA0gA8fEBSQDx8QBKAPHxAkkA8U3xA0kA8fEBSgDx8QJNAPHUGh8AhwEtAAgAWALi dAkAWAIBAFgCAwBYAiPTHwDU8QNNAPHxAksA8W3xA0sA8WFhbnZpbGplbGlqBYBPbGF2aYBB bnR0aWxhLIBWaXJra3VsYW6AamFrb2t1bm5hboBwdWhlZW5qb2h0YWph0AQVAAALAAkAAXko oSY4AAEgFQDQ4BEMAAAAAMMODADga3VubmFuam9odGFqYfECTADxgFR1b21vgFIFaWgFLIBP dWx1bnNhbG/xA0wA8fECTQDx1BojAIYBAwAIAFgCI9MBAFgCCQBYAi0AWALidHgVAAAjANTx A00A8dAEFQAACwAJAAFpKZEnOQABIBUA0MwxNC4wMIQxNC4yMOARDAAAAADDDgwA4EthaHZp 0AQVAAALAAkAAUkrcSk7AAEgFQDQzDE0LjIwhDE1LjAw4BEMAAAAAMMODADgWW1wBXJpc3Qa dGlldG9pc3V1ZGVugGVkaXN0BW1pbmVugG9zYW5hgExpZmWEcHJvamVrdGlh0AQVAAALAAkA ASktUSs9AAEgFQDQ4BEMAAAAAMMODADg1BofAIcBLAAIAFgC4nQJAFgCAQBYAgMAWAIj0x8A 1HN1dW5uaXR0ZWxpamGASWxra2GAQW50dGlsYdQaIwCGAQMACABYAiPTAQBYAgkAWAIsAFgC 4nQXFwAAIwDU0AQVAAALAAkAARkuQSw+AAEgFQDQzPECUQDx0AYZAAAPAA0AAfkvIS5AAAES AQESIBkA0PEDUQDxMTUuMDCEMTUuMTDgEQwAAAAAww4MAODxAlQA8eARDAAAAACwDwwA4PED VADxU3VvamVsdYBqYYBob2l0b4BMaWZlhHByb2pla3RpboBqBWxrZWVu0AQVAAALAAkAAZAD AAAAAAEgFQDQ4BEMAAAAAMMODADg8QJVAPHgEQwAAAAAsA8MAODxA1UA8dQaHwCHASsACABY AuJ0CQBYAgEAWAIDAFgCI9MfANRwcm9qZWt0aWtvb3JkaW5hYXR0b3JpgEpvcm1hgFBlc3Nh 1BojAIYBAwAIAFgCI9MBAFgCCQBYAisAWALidDgYAAAjANTQBBUAAAsACQABgATwAAEAASAV ANDM0wQxAAYQAAAmCgQAsAMAJgoAsA+BJgoAJgoFALADACYKAMMOALAPgSYKpxEAADEA0zE1 LjEwhDE1LjMw8QBSAPHgEQwAAAAAsA8MAODxAVIA8fECUwDx4BEMAAAAALAPDADg8QNTAPFB dm9pboBrZXNrdXN0ZWx1gGphdGtvbgVreW1pc3QFgGphgHRhcnBlaXN0YdAEFQAACwAJAAFg BtACAwABIBUA0MwxNS4zMIQxNS4zNeARDAAAAACwDwwA4FAFBXQac3NhbmF00AQVAAALAAkA AUAIsAQFAAEgFQDQ4BEMAAAAALAPDADg1BofAIcBKgAIAFgC4nQJAFgCAQBYAgMAWAIj0x8A 1Gt1bm5hbmpvaHRhamGATWFyamF0dGGAS2Vpc3XUGiMAhgEDAAgAWAIj0wEAWAIJAFgCKgBY AuJ0nxkAACMA1NAEFQAACwAJAAEwCaAFBgABIBUA0MwxNS4zNYTgEQwAAAAAsA8MAOBUaWVk b3R1c3RpbGFpc3V1c4BsZWhkaXN0GmxsZdAEFQAACwAJAAEQC4AHCAABIBUA0MzMzMzMVGVy dmV0dWxvYSHMzMzMzFlodGV5c2hlbmtpbBo6zMxKb3JtYYBQZXNzYSyAUG9oam9pc4RQb2hq YW5tYWFugHltcAVyaXN0Gmtlc2t1c8xwdWgugDA4hDMxNTiANTU1zGVtYWlsOoBqb3JtYS5w ZXNzYUB2eWguZmngEQwAAAAA1hkMAODQFBUAAAsACQABIBmQFRcAASAVANDgEQwAAAAAsA8M AODgEQwAAAAA1hkMAOC84BEMAAAAALAPDADg4BEMAAAAANYZDADg --Boundary_(ID_xiWGC9Klr596HtGkbLYSNw)-- > ---------- > Lähettäjä: Sami Timonen[SMTP:sami.timonen@vyh.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 5. tammikuuta 1999 16:00 > Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi > Aihe: lisää Oulun havaintoja... > > Muistaakseni Sami mainitsi näneensä yhden peipon Karjasillalla. Tanaan > 12.1. sama paikka peippo 2 p. > > > Tuomas Herva > Tanaan kavimme tutkimassa Kuusamon Kiveskosken lunnitilannetta. Lunnia ei loytynyt elavana eika kuolleena. Mitaan jalkia ei paikalta loydetty, mita mahdollisesti olisi tapahtunut tai mika olisi antanut lisavalaistusta asiaan. Lunnia vapautettaessa sattui mielenkiintoinen tapahtuma, kun kaksi koskikaraa syoksyi heti kohti lunnia toinen lahes kosketusetaisyydelle ja toinenkin noin metrin paahan joko ihmettelemaan jaameren otusta tai ikaankuin hyokatakseen isokokoisen karan kimppuun. Luulivatkohan, etta jattilaiskara saapui heidan reviirilleen !?? Eilispaivan Koillissanomissa on varikas kertomus lunnin loytymisesta ja vapauttamisesta. Loytyy varmaan hyvin varustetusta kirjastosta. Heikki Seppänen, Kuusamo Tanaan kavimme tutkimassa Kuusamon Kiveskosken lunnitilannetta. Lunnia ei loytynyt elavana eika kuolleena. Mitaan jalkia ei paikalta loydetty, mita mahdollisesti olisi tapahtunut tai mika olisi antanut lisavalaistusta asiaan. Lunnia vapautettaessa sattui mielenkiintoinen tapahtuma, kun kaksi koskikaraa syoksyi heti kohti lunnia toinen lahes kosketusetaisyydelle ja toinenkin noin metrin paahan joko ihmettelemaan jaameren otusta tai ikaankuin hyokatakseen isokokoisen karan kimppuun. Luulivatkohan, etta jattilaiskara saapui heidan reviirilleen !?? Eilispaivan Koillissanomissa on varikas kertomus lunnin loytymisesta ja vapauttamisesta. Loytyy varmaan hyvin varustetusta kirjastosta. Heikki Seppänen, Kuusamo moi lista, päivän ehdoton yllätys oli Emäpuuntie 63:n pihapihlajarisvistöön lennähtänyt laulurastas. Olin juuri 10 min. aiemmin tavannut talossa asuvan lintuharrastajan Eskelisen Helgen, joka vastasi kysymykseeni: "onko ollut mitään mielenkiintoista?" kieltävästi. Niinpä hämmästys oli jotensakin sitäkin suurempi. (tämän jälkeen bongaajat oli viettäneet rattoisia puhteita kahvipöytäpinnan ääressä...) Lisäksi mustarastas, lopulta, minullekin! (tämä vitsi vain valikoidulle joukolle..) Tämä lintu oli Tarkka-ampujankadun ja Isokadun kulmassa ja on naaras. Valokuvaajille vinkiksi: pääsin lintua 4 metrin päähän kun se oli pihlajassa. Ja vielä Letonniemestä n. 5-600 m etelään Piispanleton pookista pikkutikka puussa (useampi sata metriä rannasta). terv. sami timonen At 14:56 12.1.1999 +0200, you wrote: >Tanaan kavimme tutkimassa Kuusamon Kiveskosken lunnitilannetta. Lunnia ei >loytynyt elavana eika kuolleena. Mitaan jalkia ei paikalta loydetty, mita >mahdollisesti olisi tapahtunut tai mika olisi antanut lisavalaistusta asiaan. > >Lunnia vapautettaessa sattui mielenkiintoinen tapahtuma, kun kaksi koskikaraa >syoksyi heti kohti lunnia toinen lahes kosketusetaisyydelle ja toinenkin noin >metrin paahan joko ihmettelemaan jaameren otusta tai ikaankuin hyokatakseen >isokokoisen karan kimppuun. Luulivatkohan, etta jattilaiskara saapui heidan >reviirilleen !?? > >Eilispaivan Koillissanomissa on varikas kertomus lunnin loytymisesta ja >vapauttamisesta. Loytyy varmaan hyvin varustetusta kirjastosta. > >Heikki Seppänen, Kuusamo > Lunnista näkyy olevan juttu myös Koillissanomien webbisivulla: http://www.koillissanomat.fi/arkisto/uutiset199/uutiset11/uutiset.html t. Pekka Lilja ********************************************************************** Pekka Lilja e-mail: pekka.lilja@ee.oulu.fi University of Oulu tel: +358-(0)8-5532844 Telecommunication laboratory fax: +358-(0)8-5532845 B.O.Box 4500 GSM: +358-(0)40-5727806 90401 Oulu www: http://ee.oulu.fi/~herkules/ Finland Room TL 109 ********************************************************************** Hyvä PPLY:n jäsenistö, Tervetuloa Liminganlahden Life-projektin päätösseminaariin ja tiedotustilaisuuteen Limingan kansanopistolle 21.1.1999 klo 13.00-15.35. Tilaisuudessa esitellään Life-projektin aikaansannoksia ja pohditaan tulevaisuuden toimintamuotoja ja -tarpeita. Tilaisuudessa on mahdollisuus esittää myös omia näkemyksiä alueen tulevasta käytöstä ja hoidosta sekä muista tärkeistä asioista. Terveisin Jorma Pessa -- ********************************************************* Jorma Pessa * Project coordinator North Ostrobothnia Regional Environment Centre Isokatu 9 P.O.BOX 124, 90101 Oulu Finland Tel. +358-8-3158 555 Fax. +358-8-3158 305 ********************************************************* Kavin tuossa pakkasessa juuri pyorallä katsomassa peippoa Karjasillalla. Linnun näkemistä vaikeutti varpushaukka, joka toistuvasti yritti hyokata orapihlaja-aitaan, jossa oli pari varpusta. Kun haukka vihdoin odottelun jalkeen lahti laudalle uskaltautui ainoastaan 2 lintua, joista toinen onneksi oli peippo. Ihmetytti kuitenkin tuo haukan sinnikkyys, luulisi ruokaa olevan helpomminkin saatavilla kuin tihean piikkiaidan sisalta. t: Janne Aalto Hei verkko: Tämä saattaa kiinnostaa. -Esa- >Date: Wed, 13 Jan 1999 14:06:04 +0200 (EET DST) >From: Aino Hamalainen >X-Sender: aahamala@sun3.oulu.fi >To: bioposti@oulu.fi >Subject: Hannu Hautalan diailta > >Oulun Seudun Lapinkävijät ry. järjestaa ke 20.1.1999 klo 18.00 Ouluhallin >kahvion takaisessa kerhohuoneessa diaillan. Kuvia nayttaa luontokuvaaja >Hannu Hautala. Vapaa paasy! >Tervetuloa! Terve ! Klo 10:40 Taviokuurna naaras 1p Haukipudas Ukonkaivos, Nokian piha pihlajassa. Jari Wilenius Tervehdys! Sunnuntain Kalevassa on juttua tammirallista. Nimet-sivulla, siellä loppupäässä lähellä sarjakuvia. Lopputuloksistakin tullenee jotain Luonto-sivulle sitten helmikuussa. tiedottaa Pekka Rahko, jolla tätä kirjoitettaessa (perjantaina iltapäivällä) pinnoja 18 hei lista, tässä Markun viesti pply-listalle. Yritämme saada listalle toki suoraan oikean talkoopaikankin kunhan se selviää. terv.sami timonen Return-path: Received: from env10.vyh.fi by VYH22.VYH.FI (PMDF V5.1-12 #22039) with ESMTP id <01J6JLREEJPS90NRQ9@VYH22.VYHFI> for TIMONENS@VYH22.VYH.FI; Thu, 14 Jan 1999 20:44:27 EET Received: from oulu.fi (ousrvr.oulu.fi) by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.1-9 #22039) with ESMTP id <01J6JLRK3CJ4000I2N@ENV10.VYH.FI> for Sami.Timonen@vyh.fi; Thu, 14 Jan 1999 20:44:35 +0200 (EET) Received: from paju.oulu.fi (root@paju.oulu.fi [130.231.240.20]) by oulu.fi (8.8.5/8.8.5) with ESMTP id UAA11567 for ; Thu, 14 Jan 1999 20:42:14 +0200 (EET) Received: from CC486.oulu.fi (pcc185028.oulu.fi [193.166.185.28]) by paju.oulu.fi (8.8.5/8.8.5) with SMTP id UAA11703 for ; Thu, 14 Jan 1999 20:42:12 +0200 (EET) Date: Wed, 14 Jan 1998 20:35:26 +0200 From: Markku Hukkanen Subject: Pönttötalkooilmoitus lintuverkkoon. X-Sender: mhukkane@pop.student.oulu.fi (Unverified) To: Sami.Timonen@vyh.fi Message-id: <1.5.4.32.19980114183526.0068e950@pop.student.oulu.fi> MIME-version: 1.0 X-Mailer: Windows Eudora Light Version 1.5.4 (32) Content-type: text/plain; charset=iso-8859-1 PPLY:n linnunpönttötalkoot järjestetään Lauantaina 30.1.1999 alkaen kello 10 Oulun Toppilassa. Tarkoituksena on nikkaroida myyntikuntoon noin 100 puolivalmista pönttöä. (Suurimmasta osasta pöntönaihioita puuttuu enää katto ja kiinnitysnaru.) Kaikki pönttötalkoista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Ari Kakkoon (puh. 554 2008 tai 0400-382 664), ja kysyä tarkemmat ohjeet. VII Hailuodon määritysviikonloppu Perämeren tutkimusasemalla Marjaniemessä 13. - 14.2.1999 Alustava ohjelma: Lauantai: 14.00 Saapuminen ja tulokahvit 15.00 Visa Rauste: 1 ja 2kv fuscus ja heuglini 17.00 Päivällinen 18.00 Ari Rajasärkkä: lintukuvia Espanjasta 19.00 Jari Peltomäki: Kerttujen (Sylvia) määrittämisestä 21.00 Sauna 22.30 Jari Peltomäki: Määrityskilpailu 23.30 Visa Rauste: lintukuvia Etelä-Afrikasta Tämän jälkeen vapaamuotoista lintukuvien katselua Sunnuntai: 09.00 Aamupala 10.00 Toni Eskelin: Lintujen harhautumisesta 11.00 Visa Rauste: Oenanthe - taskujen määrittämisestä 12.00 Ari Rajasärkkä: Locustella - ja Acrocephalus - lajien äänimääritys (Eelis Rissanen: Kahlaajakäsikuvia Raasiolta) Viikonlopun hinta on 150mk, hinta kattaa majoituksen, ruokailut ja esitelmät. Varaa mukaan liinavaatteet/makuupussi ja syötävää lauantai-illaksi. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 31.1. mennessä: Petri Lampila Markus Keskitalo Kalervontie 1 A 29 Kalervontie 1 A 2 90570 Oulu 90570 Oulu 0400 - 598 232 08 - 5569727 plampila@paju.oulu.fi mkeskita@paju.oulu.fi VII Hailuodon määritysviikonloppu Perämeren tutkimusasemalla Marjaniemessä 13. - 14.2.1999 Alustava ohjelma: Lauantai: 14.00 Saapuminen ja tulokahvit 15.00 Visa Rauste: 1 ja 2kv fuscus ja heuglini 17.00 Päivällinen 18.00 Ari Rajasärkkä: lintukuvia Espanjasta 19.00 Jari Peltomäki: Kerttujen (Sylvia) määrittämisestä 21.00 Sauna 22.30 Jari Peltomäki: Määrityskilpailu 23.30 Visa Rauste: lintukuvia Etelä-Afrikasta Tämän jälkeen vapaamuotoista lintukuvien katselua Sunnuntai: 09.00 Aamupala 10.00 Toni Eskelin: Lintujen harhautumisesta 11.00 Visa Rauste: Oenanthe - taskujen määrittämisestä 12.00 Ari Rajasärkkä: Locustella - ja Acrocephalus - lajien äänimääritys (Eelis Rissanen: Kahlaajakäsikuvia Raasiolta) Viikonlopun hinta on 150mk, hinta kattaa majoituksen, ruokailut ja esitelmät. Varaa mukaan liinavaatteet/makuupussi ja syötävää lauantai-illaksi. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 31.1. mennessä: Petri Lampila Markus Keskitalo Kalervontie 1 A 29 Kalervontie 1 A 2 90570 Oulu 90570 Oulu 0400 - 598 232 08 - 5569727 plampila@paju.oulu.fi mkeskita@paju.oulu.fi 16.1 Hietasaarentien viereisessä koivikossa pyrstötiaisia (5 yks.) Ruokintapaikalla hietasaaressa sini-, hömö-, kuusi- ja talitiaisia. Ainolassa museon ja kasvihuoneiden välissä mustarastas (1), nokkavarpunen (1) ja vähintään 11 räkättirastasta kello 13:45. Näin kaikki kolme lajia samalla kertaa. Kemira-ojalla koskikara. t: Veli-Matti P. Hei Tässä joitakin viimeisiä havaintojani 9.1.99 turkinkyyhky 4p Tyrnävä, kirkonkylä, Nahkuri 10.1.99 yksi tundraurpiainen 12 linnun urpiaisparvessa syömässä koivussa Tyrnävä, Ängeslevä, Muhostie 17.1.99 mustarastas 1 koiras Oulu, Hupisaaret (marjaomenapuussa museon ja kasvihuoneiden välissä olevassa pikkusaaressa) 17.1.99 nokkavarpunen 1p Oulu, Hupisaaret, samassa saaressa olevassa koivussa, josta siirtyi rohkeasti muutaman metrin päähän marjaomenapuun takana olevaan tuomeen (paikka lienee sama kuin eilen, jolloin V-M Pakanen oli sen nähnyt). Joku toinen mies (en tunne nimeltä) näki nokkavarpusen yhtäaikaa. Kaatikselta kävin etsimässä vuorihemppoa ja kottaraista. Ei vielä tärpännyt. Olisi pitänyt olla putki mukana, sillä yksi yhdeksän linnun parvi jäi tunnistamatta. terv. Martti Eskelinen puh. 040-539 5453 Tanaan 17.1. Tilhi, se Kuusamon ainoa tilhi Kirkkotiellä Heinasorsa 4 (2koirasta ja 2naarasta) Salminen , erittain arkoja. Heikki Seppänen, Kuusamo moi verkko, kirjoittelen tätä su-iltana ja laitan tähän lähinnä omia haviksia ja havisvinkkejä (muut, pistäkää omia haviksianne verkkoon). Viikonloppuna ei mitään uutta meikäläiselle paitsi pikkuvarpunen Koskelassa Tuhtotiellä lopultakin ainakin neljän hybridihaviskerran jälkeen. Emäpuuntiellä oli la-päivällä edelleen laulurastas, jonka näin Lampilan Petrin ja Fyrstenin Teemun kanssa, kun tulin etsimään aiemmin päivällä paikalla nähtyä pähkinähakkia. Tässä muutamat vihjepaikat seuraavista lajeista, jos sattuisivat puuttumaan: teeri (Rajasärkän Arin vihje): moottoritien varressa yo:n ja Pateniemen liittymän välissä tien E-puolella, koirasparvi säännöllisesti. pyy: olen itse havainnut Kaukovainion metsäpolulla (Hiirosen kaupunginosassa) sekä tänään Linnakankaantien pään kuusimetsässä (lähellä Kempeleen rajaa) kirjosiipikäpylintu (A.Rajasärkän vihje): ollut 1 km Valkeisen tien risteyksestä pohjoiseen tien vieressä kaksi kertaa hyvin paikallisena (tarkka kohta se, jossa tie tekee selvän mutkan) Lisäksi tänään Kalevassa olleen rallijutun avulla: peippokoiras Iin keskustassa, Kisatie 13 (Taina Backman). Ollut jo pitkään paikalla. Tänään kuulopuheiden perusteella peippokoiras (jonka useat havainneet) myös Oulun Pateniemessä, Possakantie 14:ssä. Porukka etsi paikalla kl. 11.00 aikaan nähtyä pähkinänakkelia. (laittakaa tästä lisätietoa...). terv.sami timonen p.s. jos on kiinnostusta verkon lukijoilla, voin laittaa tämän hetken rallitilanteen verkkoon, kunhan vain ilmoitatte tilanteenne minulle. Viime keskiviikkona keräsin tiedot pply:n kokouksessa, mutta se lienee jo vanhentunutta tietoa, joten lähettäkää uudet tiedot ma-päivän aikana (tai jos ette kerkeä, niin sitten ti-päivän aikana). Ilmoittakaa Oulun ja koko alueen tilanne. terve, Ei löytynyt hippiäistä, mutta sentään töyhtötintti. Pinnoja huimat 19. Siis koko PPLY:n alueelta, Oulun osalta en ole laskenut. terv., Pekka R. > p.s. jos on kiinnostusta verkon lukijoilla, voin laittaa tämän hetken > rallitilanteen verkkoon, kunhan vain ilmoitatte tilanteenne minulle. > Ilmoittakaa Oulun ja koko alueen tilanne. moi verkko, toistan koko lukijakunnalle vetoomuksen lintuhavaintojen palauttamisesta (ks. ohessa oleva viesti). Korostan sitä,että vuosikirjan aikataulun vuoksi emme voi jäädä odottamaan joidenkin havaintoja, vaan jos et niitä nyt lähetä, ne jäävät valitettavasti pois katsauksista. (tätä emme millään haluaisi..) Kuulin Aallon Pirkalta (ARK:n puheenjohtaja), että viime vuoden (ja osin aikaisempienkin?) ARK-havisten palautustilanne on aika murheellinen. Jos tiedät, että sinulla on palauttamattomia ARK-havaintoja, ota itseäsi niskasta kiinni ja tee ARK-lomake! Aikataulu havisten palautuksille on välittömästi. toivottavasti viimeisen kerran tästä asiasta, terv. sami timonen Return-path: Received: from env10.vyh.fi by VYH22.VYH.FI (PMDF V5.1-10 #22039) with ESMTP id <01J5M2V67UGW91XJC2@VYH22.VYHFI>; Mon, 21 Dec 1998 20:46:57 EET Received: from lists.oulu.fi by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.1-9 #22039) with ESMTP id <01J5M2WD8ZNK0010I2@ENV10.VYH.FI>; Mon, 21 Dec 1998 20:47:54 +0200 (EET) Received: (from majordom@localhost) by lists.oulu.fi (8.8.8/8.8.8) id UAA12683; Mon, 21 Dec 1998 20:45:31 +0200 (EET) Received: from env10.vyh.fi (env10.vyh.fi [128.214.96.10]) by lists.oulu.fi (8.8.8/8.8.8) with ESMTP id UAA12679 for ; Mon, 21 Dec 1998 20:45:28 +0200 (EET) Received: from vyh22.vyh.fi by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.1-9 #22039) with ESMTP id <01J5M2UE4HSW0010HX@ENV10.VYH.FI> for pply@lists.oulu.fi; Mon, 21 Dec 1998 20:46:18 +0200 (EET) Received: from OLU117 (olu117.vyh.fi) by VYH22.VYH.FI (PMDF V5.1-10 #22039) with SMTP id <01J5M2T02GCW91XJBY@VYH22.VYH.FI> for pply@lists.oulu.fi; Mon, 21 Dec 1998 20:45:13 +0200 (EET) Date: Mon, 21 Dec 1998 19:30:41 +0200 From: Sami Timonen Subject: Palauta lintuhavainnot, kiitos! Sender: owner-pply@lists.oulu.fi To: pply@lists.oulu.fi Reply-to: PPLY Message-id: <367E85C1.5FE3@vyh.fi> Organization: Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus MIME-version: 1.0 X-Mailer: Mozilla 3.0Gold (Win16; I) Content-type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-transfer-encoding: 8BIT Precedence: bulk Hyvä pply-verkko, enpä jaksa kirjoittaa erikseen ruinauskirjettä pply-listalle, vaan laitan tänne saman viestin kun kirjoitin valtakunnalliseen lintuverkkoon (ks. osuus tämän viestin lopussa). Kerjuussa ovat siis lintuhavikset vv. 1995-1998. Muutama lisäys: palautuksen takarajaa ei ollut l-verkon viestissä, se on mielellään vuodenvaihde, viimeistään loppiainen. Olemme lähestyneet myös henkilökohtaisesti vanhoja tuttuja havainnoitsijoita, mutta oletan että tätä listaa lukee moni "uudempikin" nimi. Myös teitä rohkaisisin palauttamaan havaintonne PPLY:lle. Osviittaa palautettavista havainnoista saa arkistolajilistastamme (on julkaistu jossain vanhassa Aureolan numerossa v. 1995). Laitan sen vielä erikseen ennen joulua tälle listalle. Havaintojen palautusosoite on loppuosan (lintuverkon) viestissä. ARK-havainnot palauttakaa suoraan Pirkka Aallolle (lintuverkon viestistä puuttui yhteystiedot), os. Puistomäentie 4 as. 1, 99400 Enontekiö. Viime vuoden ARK-havainnot palauttakaa nekin vuodenvaihteeseen mennessä (myös vanhoja voi lähettää!). Vielä huomauttaisin niin uusia kuin vanhojakin havainnoijia: jos et palauta vielä haviksiasi käyttäen pply:n omaa havainto-ohjelmaa, nyt on hyvä aika ottaa käyttöön se. (ohjelman halutessasi ota yhteys Esa Hohtolaan, email: esa.hohtola@oulu.fi, p.553 1239 (t)). Jos et halua käyttää ohjelmaamme, voit tallentaa tiedot tavallisella excel-ohjelmalla, kunhan vain laadit taulukon sarakkeet ohjeidemme mukaan (nekin ohjeet saat Esa Hohtolalta). Vielä tähän ruinausviestin loppukevennykseksi tahdon toivottaa koko PPLY:n hallituksen puolesta kaikille listan lukijoille ja sille kirjoittaneille Hyvää Joulua ja Linturikasta Uutta Vuotta (kirjoitellaan listalla ensi vuonnakin) :-) terv. Sami Timonen ---------------------------------------------------------------------- Hyvä lintuverkon lukija, Pohjois-Pohjanmaa (rannikkoseutu Pyhäjoelta Ouluun ja sieltä pohjoiseen Kuivaniemelle asti sekä sisämaa-alueena mm. Koillismaa) on suosittua retkeilyaluetta koko Suomen lintuharrastajien keskuudessa. Pohjois-Pohjanmaan Lintutieteellinen Yhdistys kerää lintuhavaintoja toimialueeltaan ja kirjoittaa havaintojen perusteella lintuvuosikatsauksia lehdessään Aureolassa. Talla erää keräämme havaintoja vuosilta 1995-1998. VETOAMME KAIKKIIN PPLY:N ALUEELLA RETKEILLEILLE JA MUISTIINPANOJA TEHNEILLE PALAUTTAMAAN HAVAINTONSA PPLY:N ARKISTOON. PPLY:n toimialueeseen kuuluvat kunnat (etelästä käsin): Kärsämäki, Pyhäntä, Haapavesi, Piippola, Pulkkila, Oulainen, Kestilä, Merijärvi, Pyhäjoki, Vihanti, Rantsila, Raahe, Ruukki, Pattijoki, Siikajoki, Temmes, Tyrnävä, Liminka, Lumijoki, Kempele, Oulu, Hailuoto, Muhos, Utajärvi, Ylikiiminki, Kiiminki, Haukipudas, Yli-Ii, Ii, Kuivaniemi, Pudasjärvi, Taivalkoski, Kuusamo. Mitä havaintoja keräämme? Kaikki muuttotiedot ja P-Pohjanmaalla harvalukuiset lajit kiinnostavat erityisesti (jos olette epävarmoja siitä, mitä lajihavaintoja lähettäisitte, voin lähettää teille eri pyynnöstä arkistolajilistan). Havainnot voi palauttaa meilinä minulle tai emailinä/postitse aluevastaava Jari Heikkiselle os. Virkakatu 3 A 103 90570 Oulu, email: jari.heikkinen@oulu.fi, p. 08/5546519 (k). ARK-havainnoista vielä seuraavassa: Vuoden 1997 alusta alkaen PPLY:n ARK tarkastaa havainnot seuraavista lajeista: jalohaikara pikkuhuitti valkoselkatikka kattohaikara liejukana kangaskiuru mustahaikara avosetti isokirvinen sepelhanhi (hrota) heinakurppa virtavastarakki kyhmyhaahka lampiviklo mustaleppalintu haarahaukka leveapyrstokihu viitasirkkalintu niittysuohaukka pikkukajava rytikerttunen sirosuohaukka riuttatiira rastaskerttunen kilju-/pikkukiljukotka etelankiisla kirjokerttu punajalkahaukka lehtopollo hippiaisuunilintu tunturihaukka kehraaja taigauunilintu kiiruna kuningaskalastaja kuhankeittaja viiriainen sininarhi keltahemppo ja vuoden 1996 loppuun asti tarkastetaan havainnot myos seuraavista lajeista: jaakuikka turturikyyhky luotokirvinen pikku-uikku tunturipollo pikkusieppo merisirri harjalintu viiksitimali tunturikihu harmaapaatikka Jos olet havainnut jonkin lajeista, voit myös kysyä ARK:n puheenjohtaja Pirkka Aallolta tarkemmin (email:paalto@raita.oulu.fi), onko havainnosta jo täytetty harvinaisuuslomaketta. Hyvä Joulua ja Uutta Vuotta PPLY:n havaintotoimikunnan puolesta toivottaa PPLY:n puheenjohtaja Sami Timonen Oulu Tammirallaajille vinkiksi, Näin metsoparin (ukko+koppelo) Saarelan kohdalla Vaalantien pohjoispuolella peltojen takana moottorikelkkareitin varressa. Lensivät Vaalantien suuntaisesti kaakkoonpäin. Metson tapaa usein myös Niilesjärven etelärannan metsiköissä. Risto Tornberg Moi! Havaitsin pohjantikan lauantaina 17.1 Saarelassa. Tarkka paikka oli Vaalantie- Yrjö Saarelantie-risteyksestä n. 300m pyörätietä Kirkkokankaalle päin. Lintu koputteli pientä puupinoa ja lensi sitten näkymättömiin läheiseen koivikkoon. Ehdottomasti tammirallin parhain spontaani havikseni! Ja sitten muutamia muita haviksia: Taviokuurnia Kemiran altaan lähistöllä 3/6p 12.1 sekä 14.1 1/2p Kastellin koulun ja Kajaanintien välissä muutamassa hassussa pihlajassa. Mustarastas 1 naaras Hupisaaret, kasvihuoneet Varpushaukka 1 naaras, Hupisaaret 13.1 Lisäksi vihervarpusen lentoääniä on kuulunut urpiaisparven seasta Myllyojalla. Terv. Antti Vierimaa vierimaa@freenet.hut.fi 040-7300566 Tervehdys verkkolaiset ! Runsas sisälläolo alkukuusta on kostautunut havisten määrässä mutta aina kun ulos uskaltaa, jotain lentää ohi. Rajasärkän Arin ilmoittamalta kirjosiipikäpylintu paikalta en löytänyt kirjosiipeä, pari pikkukäpylintua lensi ylitse ja yksi taviokuurna. Lisäksi kaukaa Vaalantien suunnalta kuului hetken palokärjen ääntä. Paikka siis Valkeisentietä n. 1km Vaalantieltä. Drymar 1ä klo 9.50 Loxcur 2 Pinenu 1 t. Jorma Siira ps. pply:n pinnat tavoittelee 30:ä ja Oulun pinnoja reilu 20. Hei: Ari Rajasärkkä löysi Koskelan hakin 'majapaikan'. Se on Teljontien eteläpään pihoilla, alueella olevia makedonianmäntyjen tietämiltä Lintu piakalla tänään klo 12.30. Tiedon välitti, -Esa Hohtola- Terve havistelijat ! Kuulin juuri maallikolta vinkin Varpuspöllöstä, joka kannattaisi tarkistaa. Se huutelee Sangijoella Pilpasuon luontopolun alkupäässä Pahalammen kohdalla. Kuulemma polkua mennään vain 50m ja tullaan laavulle, johon ääni kuuluu. Autolla pääsee polun alkuun. Omia haviksia 16-17.01-99 La 16.01-99 Haukipudas Jokikylä, Jokikyläntie 38: Fringilla montifringilla/Järripeippo 1p koiras minun ruokinnallani. Phasianus colchicus/Fasaani 3p naarasta ruokinnalla. Haukipudas Jokikylä, Kuikkalammen maastossa: Loxia leucoptera/Kirjosiipikäpylintu 1p koiras kuusen latvassa. Loxia curvirostra/Pikkukäpylintu 2p koirasta samassa kuusessa ruokailemassa Kirjoloxian kanssa. Su 17.01-99 Oulu Pateniemi, Possakantie 14: Klo 11:00 Pähkinänakkeli oli käynyt isän pihalla männyn rungossa. Kävin itse myös paikalla klo 13:20-15:00 Nakkelia oli etsimässä iso joukko bongareita, mutta vielä se ei ainakaan antautunut. Fringilla coelebs/Peippo 1p koiras isän ruokinnalla. Yllättävä havainto! Tämä on Oulun ensimmäinen koiras Peippo. Karjasillalla on kaksi naarasta. Parus cristatus/Töyhtötiainen 3p tiaisparvessa isän tontin takana olevassa metsässä. Parus ater/Kuusitiainen 1p tiaisparvessa isän tontin takana olevassa metsässä. Jari Wilenius p. 040-733 5138 Tervehdys, Tässä tiistain omia ja vähän muidenkin haviksia: OUL Syväsatama: Lar arg 1 ad p. Löysin linnun lentelemässä satama-altaan luona, mutta välillä se kävi aika kaukanakin jäällä ja näkyi välillä Syvikseen vievän tien varressa olevalta parkkipaikalta. Olisikohan huomenna lisää lokkeja? Ple niv: Aallon Janne kuulemma onnistui näkemään Rajasärkän Arin Vihreäsaaresta lentoon potkaiseman linnun. Itse olin tietenkin juuri ehtinyt lähteä paikalta... OUL Sanginjoki: Sur ulu 1Ä. Nuotit: Loppulan talosta n. 5km eteenpäin, oikealle tie (nimeä en muista), jota aurattu vain parikymmentä metriä. Ennen tienpätkää talo. Kuului hyvin läheltä tietä. Aeg fun 1Ä. Loppulan talolta muutama sata metriä eteenpäin. Terv. Petri Lampila Tässä lupaamiani tietoja rallitilanteesta. Monia tärkeitä henkilöitä varmaankin puuttuu. Tiedot Oulun tilanteita ellei toisin mainita. Jukka Hauru pply 72 Ari Rajasärkkä 58 Janne Aalto 55 Sami Timonen 54, pply 63 Teemu Fyrsten 49 Petri Lampila 47, pply 50 Martti Eskelinen 25, pply 28 Kalle Hellström 22 Jorma Siira reilut 20, pply vajaa 30 terv.sami Terve vielä lista, Tämä välipala-novelli kuvatkoon niille listan lukijoille sitä, millaista linturetkeily ja varsinkin lintuharrastajien lieveilmiö linturallit voivat olla.... Kaikki tarinassa olevat henkilöt ovat tosia olioita, esiintyvät omilla nimillään ja tapahtumien kulkua ei ole muutettu. Yksi tammirallin päivä (eilinen) Itä-Oulussa metson ja palokärjen toivossa... Kävelen pitkin Niilesjärven moottorikelkkauria, nostan kiikarin varmaan kymmenennen kerran silmilleni tähyten vihreitä kuusen- ja männynlatvoja. Silmän verkkokalvot on jo valmistautuneet upeaan näkyyn, tummaan möhkälemäiseen metsokukkoon puun latvassa. Mutta ei vieläkään, eikä oikeastaan yhtään mitään, muutama pikkukäpylintu ja kirjosiipikäpylintu lentelee edestakaisin ja tapailee soidinlauluakin. Tuo aina helppo laji :-) Oulun rallissa, töyhtötiainenkin, huutaa kurkku suorana (jo kolmas havaintoni) Entäpä Lapinkankaan Matkalampi ja sen lähialueet? Löydän vahvan tieuran, jota parisataa metriä ajettuani meno pysähtyy - lukossa oleva portti. Kierrän sen, ja lähden jalkapelillä etenemään suojaisessa ja pilvisessä säässä eteenpäin. Ihanan talvisen näköisiä metsänreunoja, suojuotteja... Ohitan Kaakkuri-nimisen lammen. Puro solisee mukavasti ja samoin livertää pikkukäpäri ihan vieressä. Lopulta upea suorarunkoinen ryhdikäs männikkö (petäjikkö). Tulee heti mieleen että tästäpä nyt näen palokärjen. Heitän muutaman drymari-matkinnan (päässä ei kuitenkaan ollut punaista pipoa) uskaltaen, koska lähellä ei ole kukaan nauramassa. Kuuluu jokin kohahdus, ja mäntyjen juurilta vajaan sadan metrin päästä nousee se iso möhkälemäinen metsokukko, joka nousee matalan taimikon taakse männyn latvaan ja ojentelee hirviömäisesti kaulaansa. Voi perhana että on upea. Muistaakseni tein pari matalaa terävää iskuliikettä käsiilläni, joita näkyy vain MTV:n hockey-nightin lähetyksissä hyökkääjän tehdessä maalin.. Yhtäkkiä oikealla häämöttää avointa aluetta, olisiko tuo Matkalampi? Mukanani on toki kartta, mutta tietä ei ole merkitty enkä tiennyt oikein yhtään missäpäin olin eli olin ihan pihalla. Talsiessani upottavalle suolle kännykkä soi - Ari soittaa ja aloittaa: 57! "Luitko piipparia?" No en lukenut koska se oli jäänyt autoon enkä sillä kuitenkaan jumalan selän takana mitään tehnyt. Ari kertoo kuinka hakki oli kuin olikin löytynyt Koskelasta. Kyllä - leikkipuiston vierestä. Kyllä - makedonianmännyistä aivan kuten treenarini ja henkinen lintuguru Ave Ohtonen oli eilen Joensuusta asti minulle toitottanut ("makedonianmännyissä on käpyjä ja sembroissa ei yhtään, siellä se hakki on...") Tarvon eteenpäin ja hiki alkaa työntyä päälle mutta äsken nähty metso lämmittää vielä kuin hyvänlaatuinen alkoholi. Aina kun saa lisää virtaa, ihmispolo uskoo että pystyy vaikka mihin ihmetekoihin (Näkemään lisää mitä ihmeellisimpiä lajeja..) vaikka tietysti se ei näin yksinkertaista ole.. Hiki alkaa tosissaan puskea, mutta olen edelleen valmistautunut näkemään valkeiden mitä ihanimpien (näin ralliaikaan aivan erityisen ihanien) riekkojen pyrähtävän musta pyrstö vilkkuen. Ja taas kännykkä pirisee... nyt vuorossa on Petri, jonka kuulen sanovan jotenkin näin pätkivällä linjalla: "täällä on maailman hienoin argari, joka on hoidossa." Hetken mielessäni käy kuva Petristä pitämässä harmaalokkia sylissään jossain lintuhoitolassa. "Joka on hoidossa", kysyn hämmentyneenä. Petri: eikun JOKO on hoidossa? Vastaan että no eipä ole eikä ole vähään aikaan koska olen suohangessa. Soitan Arille, joka on syömässä ja sanoo suu täynnä ruokaa että täytyypä lähteä heti. Laitan tekstiviestin Jannelle, joka lienee luennolla. Kierrän ja hiki virtaa ja sydän tuntuu repeävän rinnasta. V-tuttaa taas vaihteeksi, mutta tietynlainen pöljyys varjostaa kaikkia ralleja ja kuuluu mielestäni oleellisesti asiaan. Yritän ovelasti oikaista metsän poikki, mutta se tietää vain perkeleellisten ojien ylitystä. Vihdoin tiellä ja pian autolla. Ajaessani Syvistä kohti mielessäni kaikuu kuulun joensuulaisen sparraajan eiliset sanat: "niin kauan kuin tuulee lounaasta, staijaa rannalla, sieltä tulee neljän lokkilajin parvi ja se on siinä." Vihdoinkin jo hämärtyvässä Syviksessä ja taivaalta on jo alkanut tulla lunta. Etsin lokkia satama-altaasta, kun Petri tulee paikalle. Lintu olikin ollut hetkeä aikaisemmin jäällä Kempeleenlahden puolella. Mielessä käy pahaenteiset kuvitelmat lokin katomaisesta ikuisiksi ajoiksi. Petri puhui omista havainnoistaan josta itse lokkipaineissa muistan vain aina iskevän sanonnan: "nyt mustarastas, lopulta, minullekin!" Yhtäkkiä Janne ilmestyy autojamme vastaan polkupyörällä sahaten! Pysähtyy Petrin auton kohdalle, itse jatkan eteenpäin. Olen jo parkkipaikalla, jonne lokin pitäisi näkyä. Kuulen jonkin äänen tuulen läpi katsoessani jäälakeutta kaukoputkella. Ja toisen kerran. Käännyn katsomaan, Janne polkee hurjaa vauhtia ja viittilöi oudosti jäälle päin. Taas kuuluu outo vihellys. Kuulen tuulen läpi J:n huudon: pulmunen! Kun Janne tulee lähelle, sanoin: "kuulin äänen" koska se kuulosti tarkemmin ajatellen pulmuselle. Janne sanoo "niinkö, minä kyllä vihelsin?" Ja niin kävi että jouduin luopumaan määrityksestä koska J. oli vislaillut oudon pulmusmaisesti hädissään. Komppaamme rantaa jonne lintu oli J:n mukaan varmasti pudonnut. Pipokin oli perkele pudonnut, se putosi jo jonnekin Matkalammen suolle. Ei löydy. Päättelemme että lintu oli livahtanut jotenkin jään pintaa nuollen kauas kauas pois. Eli siis nuijasin pulmusen n. 2-300 metrillä eikä argariakaan ole vielä saatu. Päiväinen metsokukko alkaa tuntua kaukaiselle tapahtumalle... Lokkia ei löydy jäältä, se on siis lähtenyt. Siis kaksi arvokkaan lajin nuijausta puolen minuutin sisään meikällä. Ajamme satama-altaalle ja argari löytyy onneksi heti vedestä kellumasta. Eli siis päivän saldo Oulun kärkikolmikon (??) kohdalla: Ari sai hakin (joka on Jannella muttei minulla) ja argarin (jonka saivat kaikki kiitos Petrin ilmoituksen), Janne sai argarin ja pulmusen (joka on Arilla) ja minä sain metson (joka on Arilla muttei Jannella) ja argarin. Kaiken lisäksi Ari sanoi illalla puhelimessa että "olihan Vihreäsaaressa taas pulmunenkin". Ari mainitsi, että oli hiukan "potkinut" lintua, jotta mahdollisuuksia olisi muillakin (Vihreäsaari on periaatteessa - tämä on monimutkainen asia josta ei tässä sen enempää... - kielletty alue, johon tarvitaan oma kulkulupansa). Sama lintuyksilö oli siis tullut Syvikseen Jannen (vaan ei minun) silmille! terv.sami timonen p.s.1 Päivän päätti vielä kl 22 aikaan Petrilta tullut soitto Sanginjoella soidintelevasta hiiripöllöstä. Aika vauhdikas päivä ! p.s. 2. olen periaatteessa edelleen vahvasti sitä mieltä, että joulukuussa pohdiskeltu mahdollinen pimityssääntö rallissa on huono (ainakin siinä muodossa jossa sitä ajateltiin). Tähän on (omasta mielestäni) monia syitä. Siinä sitten kukin miettiköön, millaiseksi pinnamäärä tulisi jos ei kerrottaisi toisille mitään (sinänsä erittäinkin mielenkiintoista). Kuten kertomuksestani näkyy, tieto lajeista kulkee hyvien kavereiden kesken puhelimitse ja tekstiviestein. Toivottavasti tästä ei kukaan pahemmin älähdä. Yhteisiä on-line -tietoja ei voi medioissa kovin helposti lähetellä, piipparikin on kielletty väline kaiken maailman tavallisille argareille yms. Jos jotakuta vielä kiinnostaa pähkäillä sääntöjen kanssa, tässä vielä kaksi ehdotusta, jotka ei kai tulleet esille yleisessä keskustelussa joulukuun kokouksessa ja muutenkaan. 1) jos joku näkee erikoisen tai uuden lajin, sen voisi (ja siis pitäisi) ilmoittaa vasta illalla (pimeän tultua). Tällöin jää mahdollisuus, että laji ei ole muille niin "helppo" (palkinto löytäjälle?) ja tieto ehtisi levitä tasapuolisemmin kaikille tai ainakin useimmille. 2) tiedotuspimento (eli lintumieskielellä pimitys) viimeiseksi 10 (viideksi? kahdeksi?) päiväksi. Alkukuusta löytyy suurin osa lajeista ja useimmat saa mahdollisuuden hoitaa ne. Loppukisan huipennukseksi lajeja ei kerrottaisi. En ehdota että tänä vuonna tehtäisiin näin, mutta tämä on ainakin vaihtoehto, jota ei kai ole kommentoitu. Vielä selvennykseksi: olen itse ainakin 2)-vaihtoehdossa avoimen politiikan kannalla, mutta 1)- kohdassa tasapuolinen tiedotus lajeista lienee paikallaan? moi lista, enpä muista laitoinko tämän PPLY:n arkistolistan vuoden vaihteen tienoilla listalle. Jos laitoin, tässä se tulee vielä kerran. Lista on laadittu muutama vuosi sitten, ja joiltain osin kaipailee ehkä korjauksia. Listan sisältöäkin voi minulle kommentoida, mutta tarkoitus on se, että palauttaisitte nyt menossa olevan havisten ruinauskampanjan osalta nimenomaan listan mukaisia ilmoitettavia havaintoja. terv.sami timonen p.s. onko jo kaikilla PPLY:n havaintojen tallennusohjelma? ------------------------------------------------------------ Yhdistys kerää muuttohavaintoja keväältä ja syksyltä. Kiinnostavimpia ovat muuton alku ja loppu sekä suurimmat muuttajamäärät. Petolinnuista, kurjista, joutsenista, hanhista ja muista vähälukuisista muuttajista kerätään kaikki muuttotiedot. Erikseen kerätään 15.11-15.3. havaintoja talvehtijoista tai viivyttelijöistä (esim. vesilinnut, marjalinnut, peippo yms.) Kaikki poikkeukselliset, erityiset ja kiintoisat havainnot kannattaa myös lähettää arkistoon. Lyhenteiden selitykset: kai= kaikki havainnot, kev=kaikki keväthavainnot, kes=kaikki havainnot 1.6.-31.7. sekä kaikki pesintään viittaavat havainnot, pes= kaikki pesintään viittaavat havainnot ja parimäärät pesimäpaikoilta, sis= kaikki sisämaahavinnot, KOI=Koillismaa (Kuusamo, Pudasjärvi, Taivalkoski), KUU=Kuusamo kaakkuri kes, KOI kai kuikka kes, KOI pes silkkiuikku pes härkälintu kai mustakurkku-uikku pes,syys, KOI kai merimetso kai kaulushaikara kai harmaahaikara kai joutsen pes kyhmyjoutsen kai pikkujoutsen kai metsähanhi pes lyhytnokkahanhi kai tundrahanhi kai kiljuhanhi kai merihanhi sis kanadanhanhi kai valkoposkihanhi kai sepelhanhi kai ristisorsa kai harmaasorsa kai heinätavi pes, KOI kai lapasorsa pes, KOI kai punasotka kai lapasotka kai haahka kai allihaahka kai alli kes mustalintu kes pilkkasiipi pes uivelo kes, KUU pes merikotka kai maakotka kai kalasääski kai muuttohaukka kai Muut petolinnut: muutto- ja talvihavainnot yhdistyksen arkistoon, pesimisaikaiset havainnot alueellisille petovastaaville. peltopyy kai fasaani kai luhtakana kai luhtahuitti kai ruisrääkkä kai nokikana kai kurki kes meriharakka sis tylli pes keräkurmitsa kai tundrakurmitsa kai isosirri kai pulmussirri kai pikkusirri kai lapinsirri pes kuovisirri kai suosirri pes, KOI kai jänkäsirriäinen kai jänkäkurppa kes lehtokurppa KOI kai mustapyrstökuiri kai (parimäärät) punakuiri kai mustaviklo pes, ei KOI punajalkaviklo sis karikukko sis vesipääsky pes merikihu kai pikkulokki pes naurulokki parimäärät kalalokki pes suolla selkälokki KOI kai (Pes?) harmaalokki parimäärät isolokki kai merilokki pes räyskä kes kalatiira pes suolla lapintiira pes sis pikkutiira kai mustatiira kai ruokki kai riskilä kai kesykyyhky pes (parimäärät?) uuttukyyhky kai turkinkyyhky kai tervapääsky luonnonkol. pes törmäpääsky parimäärät palokärki kai pikkutikka kai pohjantikka kai kiuru KOI kai tunturikiuru kai lapinkirvinen kai tilhi kes, KUU pes koskikara kai peukaloinen kai satakieli kai sinirinta kes, ei KUU sinipyrstö kai sepelrastas kai mustarastas kai pensassirkkalintu kai viitakerttunen kai luhtakerttunen kai kultarinta kai pensaskerttu kai mustapääkerttu kai idänuunilintu kai lapinuunilintu kai sirittäjä KOI kai viiksitimali kai pyrstötiainen kai lapintiainen kai, ei KUU töyhtötiainen KOI pes kuusitiainen pes sinitiainen KOI pes pähkinänakkeli kai puukiipijä pes pikkulepinkäinen kai isolepinkäinen kes kuukkeli kai, KOI pes pähkinähakki kai naakka pes, KOI kai mustavaris pes, KOI kai kottarainen KOI kai pikkuvarpunen kai viherpeippo KOI kai hemppo kes vuorihemppo kai tundraurpiainen kai kirjosiipikäpylintu kai taviokuurna kai nokkavarpunen kai lapinsirkku kes pulmunen kai peltosirkku KOI kai pikkusirkku kai kultasirkku kai > ---------- > Lähettäjä: Sami Timonen[SMTP:sami.timonen@vyh.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 20. tammikuuta 1999 10:37 > Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi > Aihe: tammikisan tilanteita.... > > Tässä lupaamiani tietoja rallitilanteesta. Monia tärkeitä henkilöitä > varmaankin puuttuu. Tiedot Oulun tilanteita ellei toisin mainita. > > Jukka Hauru pply 72 > Ari Rajasärkkä 58 > Janne Aalto 55 > Sami Timonen 54, pply 63 > Teemu Fyrsten 49 > Petri Lampila 47, pply 50 > Martti Eskelinen 25, pply 28 > Kalle Hellström 22 > Jorma Siira reilut 20, pply vajaa 30 > > > > > terv.sami > > Mulla 44/44 mutta nyt on jo reilun viikon ollut kovin takkuista uusia lajeja ei tunnu löytyvän , vaikka osa puutteista pitäs olla iiseja ( peltopyy,nokkavarpunen,mustarastas, vihervarpunen,kirjoloxia pyy ymss...) taytyy yrittaa tsempata, jos vain ehtis terv. Tuomas Herva Herva Tuomas wrote: > > > ---------- > > Lähettäjä: Sami Timonen[SMTP:sami.timonen@vyh.fi] > > Vastaa: PPLY > > Lähetetty: 20. tammikuuta 1999 10:37 > > Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi > > Aihe: tammikisan tilanteita.... > > > > Tässä lupaamiani tietoja rallitilanteesta. Monia tärkeitä henkilöitä > > varmaankin puuttuu. Tiedot Oulun tilanteita ellei toisin mainita. > > > > Jukka Hauru pply 72 > > Ari Rajasärkkä 58 > > Janne Aalto 55 > > Sami Timonen 54, pply 63 > > Teemu Fyrsten 49 > > Petri Lampila 47, pply 50 > > Martti Eskelinen 25, pply 28 > > Kalle Hellström 22 > > Jorma Siira reilut 20, pply vajaa 30 > > > > > > > > > > terv.sami > > > > > Mulla 44/44 > > mutta nyt on jo reilun viikon ollut kovin takkuista > uusia lajeja ei tunnu löytyvän , vaikka osa puutteista pitäs olla iiseja ( > peltopyy,nokkavarpunen,mustarastas, vihervarpunen,kirjoloxia pyy ymss...) Ari Rajasärkän puhelusta äsken: tänään Hupisaarilla hienosti nähtävillä seur. lajit: nokkavarpunen, mustarastas, vihervarpunen ja fasaani. Peltopyyn hankaluudesta olen Tuomaksen kanssa samaa mieltä: lienevät lähteneet talvivaellukselle? -sami- moi lista, tänään lopultakin kl 12 aikoihin 17 peltopyytä Syväsatamassa ison kasan sataman puoleisessa rinteessä. Eilen oli Sangilla kova helmari-ilta (joillakin...), ainakin 4-5 lintua oli kuulunut. Paikkoja: eka pysäkki "Eläinhoitola" p-paikan jälkeen, Loppulan kylä, Isokankaan tien risteys, surnia-paikka (2 lintua). Pahalammen varpuspöllöä ei ole kuulunut. Tänä iltana (kl 18.55.) oli Kinnusessa yksi helmari äänessä. terv.sami timonen Hyvä pply-listan lukija, siinä tapauksessa että olet miettinyt (jo kauan?) kuinka voisit auttaa paikallista lintuyhdistystäsi, annan pari vinkkiä: 1. Aureola-vuosikirjan mainosten hankkiminen. Näyttävään ja paksuun vuosikirjaan mainoksia on ehkä helpompi saada kuin neljä kertaa ilmestyvään vuosikertaan. Jos tunnet jonkun (PPLY:n jäsenen?), jolla on suhteita (tai sinulla itselläsi on) johonkin sopivaan yritykseen tai yhteisöön, joka voisi kustantaa mainoksen näyttävään vuosikirjaamme, ota yhteyttä meihin. Miettikää myös asiaa sitä kautta, minkälaiset yritykset voisi periaatteessa laittaa mainoksen lintuyhdistyksen julkaisuun (Metsähallitus, kameraliikkeet jne.) Kaikki vihjeet minulle, kiitos! 2. Yhdistyksen retkien järjestelyt. PPLY:n toimintasuunnitelmaa alkavalle hallituskaudelle aletaan laatia pikapuoliin. Yhdistyksen retkitoiminta on ollut varsin vähäistä. Viime vuoden Viron retki oli onnistunut. Pullonkaulana retkitoiminnassa on henkilöiden saaminen retkiä järkkäilemään. Valmiiseen pöytään tulijoita riittää kyllä. On kuulunut toivomuksia ulkomaan retkistä mm. Lofooteille kesällä ja jopa Vienanmerelle syksyllä. Viron osalta on PPLY:n hallitus kokouksessaan viime keväänä maininnut, että sen voisi (mahdollisuuksien mukaan tietenkin) pitää retkikohteena keväin ja syksyin. Toisaalta voisimme yrittää järjestää (jos halukkuutta jäsenistöllä on) retkiä esim. PPLY:n omiin vähemmän tunnettuihin retkikohteisiin (otetaan esimerkeiksi vaikkapa Pudasjärven Olvassuo, Kuivaniemen Oijärvi, Kuusamon seutu, Iin Ulkokrunnit jne.) Viron retkeä tai mitään muitakaan retkiä ei järjestetä, ellei ole innokkaita matkan järjestäjiä. PPLY:n hallituksesta sellaisia ei välttämättä (ainakaan tällä hetkellä) löydy. Jos haluat omalla panoksellasi auttaa PPLY:n retkitoimintaa, olet tervetullut auttamaan asiassa. (retkien järjestäminenhän ei ole välttämättä suuritöistä hommaa). PPLY:n retkitoiminnasta (helutaanko niitä vai ei ja minne päin) voisi käydä pply-listalla yleisempääkin keskustelua. Älkää kuitenkaan arastelko laittaa kommenttejanne retkitoiminnasta suoraan minulle! terv. sami timonen pply:n puheenjohtaja Itselläni parhaimmat Oulun havainnot tässä: 23.1. Peltopyy 7 linnun parvi Pikkaralankylän länsipuolen suurella pellolla Kirjosiipikäpylintu 2p Valkiaisjärven ja Kalimenvaaran välinen tie (tarkka paikka peruskartalla Haapaselkä), samassa paikassa töyhtötintti 24.1. Pyrstötiainen väh. 11 lintua Kuivasojalla (josta ei löytynyt riekkoa) terv.Sami Timonen Atlashavaintoja kaivataan edelleen - palauta pikimmiten ympäristövirastoon Oulun kaupungin rajat muuttuivat viime vuoden alussa ja kaupunkiin liitettiin merialuetta. Alueella on jokunen saarikin. Tältä alueelta ei ole vielä yhtään atlashavaintoja. Mikäli olet retkeillyt/käynyt tai edes ajanut veneellä vuosina 1997 tai 1998 läpi alueen, jossa sijaitsevat Saapaskari ja Laitakari, ota yhteyttä. (tai tiedät jonkun, joka saattaisi olla käynyt siellä) Matti Tynjälä, ympäristönsuojelutarkastaja Oulun kaupunki p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi Kuusamo 22-23.1. Kirkonkyla/A.Leivo Kuusitiainen lintujen ruokinnalla muuatman kerran. Tamam jalkeen ei ole havaintoja (sunnuntaina eika maanantaina). Muhos 24.1. Tyrnavan th. klo 12 Pohjantikka lensi valtatien 22 yli jaaden tien laidan isoon mantyyn koputtelemaan. Naytti aivan kuin olisi ollut vakituinen syontipaikka. Heikki Seppänen Kuusamo moi lista, riekotkin ovat löytyneet Oulusta: Janne Aalto ja Ari Rajasärkkä komppasivat monimutkaisten vaiheiden jälkeen kaksi eri riekkoyksilöä esiin Pikkusuolta (suo sijaitsee Sanginjoen N-puolella aivan itäisimmässä Oulussa, Sankilammesta pohjoiseen.) Alueella oli paljon riekon jälkiä (ja metson hakomapuita..). Pikkulinnut lauloivat, että myös Kuivasojalla on nähty pari riekkoa viikonloppuna. terv.sami timonen Hei lista: Pentti Yletyinen soitti ja kertoi havainnensa tunturikiurun mökkiruokinnallaan PUD Kipinässä. Ajo-ohje: Oulusta Kuusamontietä 60 km vasemmalle viitta Yli-Ii, Kipinä. Ajetaan 1, vasemmalle viitta Kipinä, jota ajetaan 1 km. Oikelle viitta Repulantie, jota 600 m punaiselle, pienellä kumpareella sijaitsevalle talolle tien vasemmalla puolella. PY on paikalla mökillä huomenna klo 10, ja voi kertoa puhelimitse onko lintu paikalla, p. 0400-517536. Puhelinkeskustelun perusteella tuntomerkit mm. naamakuviot, lintu kesy lentotapa, täsmäsivät. terv. -Esa Hohtola- Terve teille Yhteensä 9 teertä Varpusuon reunametsissä (Oulun puolella) su 24.1. Tammipisteet nyt 34, mutta vielä on yksi viikonloppu! Pekka Hautamäki Hei! Kalevan Luontosivun pikkuvarpusjuttu poiki kaksi havaintoa. Hilkka Pekkala Iistä soitti ja ilmoitti nähneensä sunnuntaina (24.1.) viiden linnun parven laudallaan Iin keskustassa. Toinen soitto tuli Oulunsalosta. Siellä on kuulemma keskustassa 20 linnun parvi! Tämän soittajan kanssa en keskustellut henkilökohtaisesti, eikä hän valitettavasti jättänyt nimeään tai puhelinnumeroaan. Eli Oulunsalossa liikkujat pitäkööt silmänsä auki! Pekka Rahko Alla olevan PPLY:n pönttötalkoiden oikea paikka on Toppilassa seuraava (ajo-ohje): ajetaan lämpövoimalan ohi, (Satamatie kääntyy vasemmalle mutta ajetaan suoraan risteyksen ohi), ajetaan n.200m, (vas. edessä on korkea Sokoksen myllyrakennus), käännytään ennen myllyrakennusta talojen "välikköön", oikealla puolen on lastauslaituri ja ovia, oikea paikka on noin puolivälissä tämän oikean puolen rakennuksen seinustaa. Menittekö sekaisin? (Ari ei muista osoitetta, eikä osannut puhelimessa neuvoa mulle tämän selkeämmin.) terv.sami timonen -------------------------------------------------------------- PPLY:n linnunpönttötalkoot järjestetään Lauantaina 30.1.1999 alkaen kello 10 Oulun Toppilassa. Tarkoituksena on nikkaroida myyntikuntoon noin 100 puolivalmista pönttöä. (Suurimmasta osasta pöntönaihioita puuttuu enää katto ja kiinnitysnaru.) Kaikki pönttötalkoista kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä Ari Kakkoon (puh. 554 2008 tai 0400-382 664), ja kysyä tarkemmat ohjeet. On Mon, 25 Jan 1999, Rahko Tiina/Pekka wrote: > Kalevan Luontosivun pikkuvarpusjuttu poiki kaksi havaintoa... > Toinen soitto tuli Oulunsalosta. Siellä on kuulemma keskustassa 20 linnun > parvi!... Moi PPLY-lista! Kommentti Keski-Pohjanmaalta, että pikkuvarpunen tuntuu menestyneen viime vuosina. Kalajokisen nuoremman lintumiehen Heikki Sunin lintulaudalla viihtyi toissa talvena enimmillään liki 50 pikkuvarpusen parvi. Viime talvena kävin itsekin todistamassa muistaakseni n. 37 linnun parvea. Mutta sitten naapuri kuulemma meni ja kaatoi osan pensasaitaa... No edelleen lintuja viihtyy alueella. Lisäksi mm. Kokkolan talvilintulaskennoissa on ollut havaittu liki 20 pikkuvarpusta. Terv. Antti Tuominen Antti Tuominen wrote: > > On Mon, 25 Jan 1999, Rahko Tiina/Pekka wrote: > > Kalevan Luontosivun pikkuvarpusjuttu poiki kaksi havaintoa... > > Toinen soitto tuli Oulunsalosta. Siellä on kuulemma keskustassa 20 linnun > > > Moi PPLY-lista! > > Kommentti Keski-Pohjanmaalta, että pikkuvarpunen tuntuu menestyneen > viime vuosina. Kalajokisen nuoremman lintumiehen Heikki Sunin lintulaudalla > viihtyi toissa talvena enimmillään liki 50 pikkuvarpusen parvi. Viime > talvena kävin itsekin todistamassa muistaakseni n. 37 linnun parvea. > Mutta sitten naapuri kuulemma meni ja kaatoi osan pensasaitaa... No > edelleen lintuja viihtyy alueella. > Lisäksi mm. Kokkolan talvilintulaskennoissa on ollut havaittu liki 20 > pikkuvarpusta. > > Terv. Antti Tuominen Tämä olisikin kiintoisa keskustelunaihe: miten pikkuvarpusella menee (tai on mennyt?) P-Pohjanmaalla? Itselleni tämä on hieman epäselvää ainakin Raahen (perinteisesti?) vahvan kannan osalta. Onko pikkuvarpunen ollut Oulussa aina rari (sehän on täällä merkittävästi harvinaisempi kuin Raahessa) vai onko joskus kultaisella 70-luvulla ollut toisinkin? Mistä sitten kertovat Oulun monet varpusen x pikkuvarpusen hybridit, pariutumiskumppanin puutteestako? terv. sami timonen Terve ! Kuulin tänään työkavereilta kaksi uutta vinkkiä; Haukipudas Takkuranta Takkurannantien ja Kalimenojan risteyksessä (paikka sama, jossa viime talvena oli Peltopyitä): PALOKÄRKI eilen (25.1) ilta hämärissä oli näkynyt ja huudellut. Oulu Sanginjoki : RIEKKO noin 10p (su 24.1) Pehkolanlammen parkkipaikalta luontopolun (vanhaa reittiä) varressa noin 2 km päässä on sähkölinja ja metsätie näyttää menevän suolle. Suon reunalla on kuusikko, josta linnut lähtivät lentoon. Omia haviksia viikonlopulta 23-24.01-99: La 23.01 Haukipudas Onkamo, Onkamo-oja: Cinclus cinclus/Koskikara 1p nyt yläjuoksun puolella, alajuoksulla en Marketan kanssa edes käynyt, joten mahdollisesti toinen kara oli siellä? Anas platyrhynchos/Sinisorsa 1p koiras yhä hengissä !!! Nytkin se oli Onkamo-ojan suulla, pensaiden suojassa piilossa. Saukko 2p Onkamo-ojan suulla. Söivät kalaa jäällä. Hauskannäköisiä veitikoita. Päästivät noin 50m:n päähän. Otin pari kuvaa lyhyellä objektiivilla, kun lähdin hakemaan 400mm:n teleä, häipyivät eikä enää näkynyt. Oulu Sangijoki, Loppulan kohdalla linja-autopysäkki. Aegolius funereus/Helmipöllö Klo 22:35 2p äänessä, vaikka oli kova tuuli ja pakkasta yli 20 astetta. Hiiripöllöä emme kuulleet. Su 24.01 Oulu Koskela, Tuhtotie: Passer montanus/Pikkuvarpunen 1p viimeinkin löytyi Varpusparvesta Oulu Koskela, Emäpuuntie 63: Turdus philomelos/Laulurastas 1p erittäin kylmissään olevan näköinen, lensi aina pihlajanmarja suussa läheisen lautapinon alle syömään. Vaikutti kesyltä. Haukipudas Jokikylä, Jokikyläntie 38: Fringilla montifringilla/Järripeippo 1p koiras yhä hengissä. Jari Wilenius Jokikyläntie 38 90840 Haukipudas p. 040-733 5138 Moro! Aattelin näin listan jatkoksi liittymiseni kunniaksi laittaa muutamat havikset täältä kotikulmilta Ruukista. Viikko sitten tiistaina mentiin Varpeniuksen Karin kans tarkistaan maallikkohavaintoa oudosta rastaasta Ruukin kylällä. Rastas tosin osoittautui mustarastaaksi(hyvä havis sekin), mutta siitä jatkamamme parin tunnin retki sai huulet pyöristymään: näimme nimittäin yhteensä väh. 1 800 tilheä suurimman parven ollessa noin 800! Määrä tuntuu uskomattomalta, kun vertaa talven tilhihavaintoja Raahesta, missä on nähty vain muutamia pieniä hajaparvia. Lisäksi kohdalle osui kaksi naakkaa (ekat talvihavikset RUU:sta) ja pari räksää. Lauantaina kävin uuden reissun Ruukissa ja tuloksena oli 9 räkättiä, 19 taviokuurnaa ja reilu 500 tilheä. Pihlajissa oli marjoja vielä paljon, joten kuhina jatkunee vielä. Terveisin Harri Taavetti. Moi kaikki! Eipa ole ihmeellisia havaintoja pakkasten takia. Kastellissa on kuitenkin valtavasti tilhia, jonkin verran myos kuurnia ja rakattirastaita. Eli punakylkikin voisi viela olla hyvin seassa. Lisaksi aanessa oli ainakin pari kapytikkaa. Pihlajanmarjoja on viela paljon jaljella ainakin tietyissa paikoissa . Eli kannattaa kayda autolla ajelemassa (lammityslaitteet paalla) paikalla. T: Janne At 17:46 26.1.1999 +0200, you wrote: >Moro! > >Aattelin näin listan jatkoksi liittymiseni kunniaksi laittaa muutamat havikset täältä kotikulmilta Ruukista. >... näimme nimittäin yhteensä väh. 1 800 tilheä suurimman parven ollessa >noin 800! Määrä tuntuu uskomattomalta, kun vertaa talven tilhihavaintoja >Raahesta, missä on nähty vain muutamia pieniä hajaparvia. Voisikohan ero johtua siitä, että rannikon pihlajat tyhjenevät tehokkaammin jo syksyllä, kun muuttolintuja liikkuu pilvin pimein? Parvet ovat komeita, mutta eivät sinänsä ole maatakaatavia: monissa sisämaan asutuskeskuksissa on isoja keskittymiä keskitalvella. Jouni *************************************************************************** Jouni Pursiainen Professor University of Oulu, Department of Chemistry Linnanmaa, 90570 Oulu Finland Tel. +358-08-5531641, +358-40-5056114 Fax +358-08-5531603 *************************************************************************** Heippa Tänään oli klo 10.30 viisi kappaletta taviokuurnia yliopiston vanhan puolen taksitolpan ja bussipysäkin läheisessä pihlajassa parkkipaikan vieressä. Pompottelivat siinä vaan iloisesti maassa kylmästä välittämättä.:) t:Sanna Junttanen Hei: Löysin punakyljen tänä aamuna klo 9 työmatkallani Kaijonrannasta Kauppaporvarintien ja Candelinintien risteyksestä. Lintu ruokaili rivitalon parkkipaikan reunuspihlajassa. Jannen uumoilut punakyljestä kävivät siis toteen! terv. -Esa Hohtola- Jouni Pursiainen wrote: > > At 17:46 26.1.1999 +0200, you wrote: > >Moro! > > > >Aattelin näin listan jatkoksi liittymiseni kunniaksi laittaa muutamat > havikset täältä kotikulmilta Ruukista. > >... näimme nimittäin yhteensä väh. 1 800 tilheä suurimman parven ollessa > >noin 800! Määrä tuntuu uskomattomalta, kun vertaa talven tilhihavaintoja > >Raahesta, missä on nähty vain muutamia pieniä hajaparvia. > > Voisikohan ero johtua siitä, että rannikon pihlajat tyhjenevät tehokkaammin > jo syksyllä, kun muuttolintuja liikkuu pilvin pimein? > > Parvet ovat komeita, mutta eivät sinänsä ole maatakaatavia: monissa > sisämaan asutuskeskuksissa on isoja keskittymiä keskitalvella. > > Jouni > Nyt aivan viime päivinä on myös Oulussa ollut suuria tilhiparvia (suurempia kuin aiemmin tässä kuussa): arviolta 500-1000 linnun välillä terv.sami timonen terve lista, pureva pakkanen lienee hillinnyt innokkaimpienkin tammirallaajien maastohaluja. Kuitenkin viikonlopulle pari vihjettä: Rajasärkän Ari näki jo viikon alkupuolella palokärjen Hangaskankaalla, Pikkaralan lentokentälle menevän tien varressa, siinä kohdassa jossa tie kulkee rautatien yli. Lintu oli lentänyt kohti lähellä olevan omakotitalon pihapuita (ari epäili että linnulla olisi yöpymäkolo jossain niillä tienoin). Esan punakylkipaikalta lintua ei löytymispäivänä etsimisestä huolimatta löytynyt. Ari näki paikalla linnun katomisen jälkeen varpushaukan (pulleamahaisen..). terv.sami timonen Tervehdys, Hieman viivästyneenä pieni mielenkiintoinen lisä talven lunnisoppaan. Loppiaisena 6.1.1999 työkaverini Ari Meriruoko näki pihaltaan (10 km Kuhmon keskustasta itään) kolmen (3) merilinnun lentävän pihan yli varsin matalalla lounaaseen. Ohilento kesti vain sekunteja, mutta hän määritti linnut alustavasti kiisloiksi tai ruokeiksi. En tietenkään aluksi uskonut sen olevan mahdollista ja tarjosin muita vaihtoehtoja, mutta tutustuttuamme yhdessä lintukirjallisuuteen päädyimme pitämään havaintoa todennäköisinä lunneina. Tuntomerkkejä olivat mm. pieniä töpäköitä lyhytpyrstöisiä nopeastiviuhtovia lintuja, joilla valkoinen maha, musta selvärajainen väriraja rinnassa, tumma pää, harmaat siivenaluset ja lyhyehkö nokka (kiislaan verrattuna). Mikään tavallinen laji ei ainakaan tule kysymykseen, sillä havaitsija on harrastanut kuhmolaisia lintuja jo parikymmentä vuotta ja on erittäin kokenut luonnontarkkailija. Myöskään aivan varmaksi havaintoa ei voine sanoa nopeasta havaintoajasta ja harvinaisuudesta johtuen. Sopii kuitenkin ajallisestikin varsin hyvin yksiin muiden Suomeen tulleiden lunnihavaintojen kanssa, lisäksi havainnothan kaikki ovat itäisestä suomesta (Posio, Kuhmo, Pieksämäki ja Savonlinna). Ainakaan Kuhmon Pajakkakosken sulaan linnut eivät pysähtyneet, jossa itse olin havaintohetkellä koskikaroja laskemassa. t. Panu Kuokkanen --------------------------------------------------------------------------- ------------------------------------------ Panu Kuokkanen Suojelubiologi Metsähallitus, Pohjanmaan-Kainuun luontopalvelut Tönölä, 88900 Kuhmo Puh.työ 0205 64 6378, NMT 049 381 298 e-mail panu.kuokkanen@metsa.fi --------------------------------------------------------------------------- ------------------------------------------- "Seppänen Heikki" aika 08.01.99 13:53:34 Vastausta pyydetään kenelle PPLY Vastaanottaja: "PPLY:n lintuhavaintolista" Kopio: (bcc: Panu Kuokkanen/Metsähallitus) Aihe: Lunni Posiolla Minulle tuli ilmoitus nyt päivällä, että Posion Maaninkavaaralta oli löydetty eilen 7.1.99 klo 15 tieltä väsynyt lunni. Lunnia tarkkaillaan ja yritetään ruokkia. Eilenhän oli toinenkin lunnilöytö Kuhmosta, samanlainen väsynyt lintu. Joten pitäkää silmät auki - kenties niitä on muitakin tullut. Ehkä myös sulapaikat ovat saattaneet vetää puoleensa !? terveisin Heikki Seppänen, Kuusamo heikki.seppanen@nls.fi PPLY:n tammikisan purku on TIISTAINA 2.1. ravintola Kruunu & Hiiressä alkaen klo 19.00. Alustava tieto 1.1. ajasta ei toteutunut, koska tila oli varattu. -Esa Hohtola- Pakkanen on haitannut minunkin havainnointiani, joten lienenkö liian mukavuutta rakastava. Menin Tyrnävälle lämmittämään huoneita, koska epäilin sähkölämmityksessä olevan katkoksia. Tänään 29.1. klo 8.55 lähdin hakemaan liiteristä uunipuita. Ollessani palaamassa sisään huomasin portailla seistessäni, että ulkona olevan halkopinon vieressä tepasteli teerikana. Siitä se lehahti ensin käsikärryjen aisalle ja sitten metsään. Kiva kun linnut tulevat pihaan silloin kun ei itse viitsi mennä tai ehdi metsään. terveisin Martti Eskelinen Tervehdys ! Esa Hohtola ilmoitti tänään järripeipon ilmestyneen lintulaudalle, paikka Muhos Kirkkosaari pakkasta -35 C astetta. Tiedoksi J.Siira HUU! Kuulin sarvipöölön eilen perjantaina klo. 21.15-21.35. Paikka oli ensimmäinen p-paikka, josta kääntyy tie eläinhoitolaan. Sarvipöllö oli äänessä aika vaisusti. Kuulin sen huhuilevan vain kolmesti. Siirryin autolla seuraavalle linja-autopysäkille, josta kuulin sen huhuilevan kerran. Lintu oli sanginjoentien vasemmalla puolella. P-paikalta sen ääni kuului kutakuinkin pohjoisesta ja pysäkiltä lännestä päin. Palattuani soitin Luukkosen Aapolle. Hän lähti heti Sanginjoelle ja kuuli pöllön puolenyön aikoihin. Ja tässä meidän muita haviksia viime ajoilta Oulusta: 26.1 Intiön hautausmaa Mustavaris 4p Kuusitiainen 2p Hippiäinen 1p Karjasilta Raivaajantie-Karjaportintie Peippo 2p 27.1 Syväsatama Peltopyy 13p Fasaani 1/ p 28.1 Saarela Pyy 1 (kaupungista päin tultaessa Vaalantie-Yrjö Saarelantie-rist. jälkeen vas.. puolella peltoaukea. Lintu ruokaili koivikossa.) 29.1 Valkeisjärventie Puukiipijä 2 Pyy 1 Pohjantikka /1p Tundraurpiainen 1 Hippiäisiä Pyrstötiainen 4 Töyhtötiainen 1 Sanginjoki Sarvipöllö edellä mainitussa paikassa Helmipöllö Loppulan linja-autopysäkki Että tällaista.. Antti Vierimaa ja Aappo Luukkonen vierimaa@freenet.hut.fi 040-7300566 Terve ! Pyydän anteeksi virhettäni, Muhoksen järripeippo -viestissä. Henkilön piti olla Esa Holopainen eikä Hohtola. t. Jorma Tervehdys! Eilen lauantaina oli Lumijoen Varjakassa vilskettä: Esiaikuinen merikotka kauhoi hiljalleen kohti etelää näkyen hienosti Varjakan- ja Lumijoentien risteykseen (aiheutti pitkästi jarrutusjälkeä jäiseen tiehen!) Varjakan ja Siikajoen Säärenperän väliselle pikkutielle kuului rantakoivikosta usita tikkojen naputteluja. Tarkemmassa syynissä pieneltä alueelta löytyi VÄHINTÄÄN 8 pohjantikkaa ja 3 pikkutikkaa! Parhaimmillaan yksille jalansijoille oli näkyvissä 4 potia ja 2 pikkutikkaa. Paikasta oli kai puhetta verkossa jo alkutalvesta ja myös jäljistä näki, että joukkosavotta oli jatkunut pidempään. Tarkka paikka on noin 1 km (summittainen arvio) kotileipomosta Säärenperälle päin, tien ja rannan välissä. Lisäksi Varjakassa oli innokkaasti reviiriä pitävä kirjosiipikäpylintupariskunta, joka vauhkoontui täysin, kun niille "tööttäili" takaisin. Siikajoen Niitynmaalla, ison keltaisen talon piharuokinnalla oli yksinäinen pikkuvarpunen varpusparvessa. Että semmoinen retki. Harri Taavetti Kävin tänään 31.1.99 pyöräilemässä Oritkarissa. Jätekummun etelärinteeltä löysin viisi kuollutta peltopyytä. Niissä ei näkynyt ulkoisia vammoja. Arvelin niiden kuolleen kovien pakkasten ja nälän vuoksi. Minulla ei ollut mitään pussia mukana, joten jätin linnut sinne. Eläviä peltopyitä ei näkynyt, vaikka kiersin jalan jätekummun sataman puoleiselle rinteelle saakka. Yksi fasaanikukko oli näkyvillä. Muuten olen tyytyväinen tammikuun tuloksiin. Vaikka työ ja pakkaset rajoittivat retkieni määrää, näin Oulussa 31 lajia ja PPLY:n alueella (Tyrnävällä) neljä lisää eli yhteensä 35 lajia. terveisin Martti Eskelinen puh. 040-539 5453 Moi Verkkolaiset! Mikali jollakulla on tarvetta ostaa kauranjyvia ruokintalaudalleen, niin hyva ja halpa ostopaikka on Tyrnavan Mylly. Kavin itse parisen viikkoa sitten hakemassa sielta 80 kiloa kauraa kotipihani sadalle varpuselle ja hyvin on sapuska linnuille maistunut taalla Hetassa enimmillaan noin 50 asteen pakkasessa. Kaurasakit saa helpoiten hakemalla ne itse myllylta joka sijaitsee lahes Tyrnavan "keskustassa". Kannattaa kuitenkin ensin soittaa myllylle ja ilmoittaa paljonko kauraa tarvitsee. Numero loytyy luettelosta. Ja sitten siihen tarkeimpaan asiaan... Kauranjyvakilon hinta on 1,12 mk, eli halvalla lahtee! t: Pirkka MOI taas! Ihmettelitte varmaan otsikkoa, eli miten kummassa helmikuu ja harvinaisuushavainnot liittyvat yhteen. Helmikuuhan tunnetusti on juuri se kuukausi jolloin Tammikisan uuvuttamat ornit eivat vaivaudu ulos kirveellakaan... No, niinpa juuri!!! Kun tammirallit on nyt rallateltu ja muutenkin luonnossa lienee vuoden hiljaisin aika, niin nyt jos koskaan on aika tarttua kynaan ja raapustaa menneiden vuosien harvinaisuushavainnot kaavakkeille ja toimittaa ne allekirjoittaneelle! Kevaan aikana ilmestyvaan Aureola -vuosikirjaan on tulossa harvinaisuuskatsaus vuosilta 1996 ja 1997. Samoin PPLY:n kevaalla valmistuville upeille internetsivuille on tulossa listaus alueellamme kautta aikojen havaituista RK- ja ARK-lajeista. Ja nailla sivuilla todellakin luetellaan KAIKKI RK:n ja ARK:n hyvaksymat harvinaisuushavainnot PPLY:n alueelta havainnoitsijoineen. Talla hetkella tilanne on se, etta viime vuosina on RK:lle palautettu havaintoja varsin kiitettavalla aktiivisuudella, mutta ARK-havainnot ovat (etenkin Raahen seudun osalta) huonossa jamassa. Mainittakoon esimerkkina syksy 1996, jolloin alueellamme havaittiin piipparitietojen mukaan 13 hippiaisuunilintua. Naista ARK:lle on toistaiseksi ilmoitettu vasta kolme! Ja sama tilanne on monen muunkin lajin kohdalla... Niinpa vetoankin kaikkiin alueharvinaisuuksia havainneisiin. Ottakaa itseanne niskasta kiinni ja puristakaa paperille ilmoitukset havainnoistanne seuraavan parin viikon sisalla, niin havaintonne ovat (hyvaksytyksi tullessaan) mukana paitsi vuosikirjan harvinaisuuskatsauksessa, myos komistamassa tulevia PPLY:n www-sivuja. ARK:n on tarkoitus kokoontua Hailuodon Maaritysviikonlopun yhteydessa, joten viimeistaan siihen mennessa on havaintojen oltava allekirjoittaneella. Parempi kuitenkin olisi, etta ilmoitukset tulisivat niin ajoissa, etta ehtisin postittaa kopiot niista myos muille ARK:n jasenille eli Lampilan Petrille, Keskitalon Markukselle, Kuokkasen Panulle ja Taavetin Harrille jo hyvissa ajoin ennen kokoustamme. PPLY:n ARK:n puolesta: Pirkka Aalto puheenjohtaja Puistomaentie 4 as. 1 99400 Enontekio email: paalto@paju.oulu.fi puh: 016-521 512 040-557 5346 Muistin virkistamiseksi... PPLY:n ARK-lajilista viela kerran! Vuoden 1997 alusta alkaen PPLY:n ARK tarkastaa havainnot seuraavista lajeista: jalohaikara pikkuhuitti valkoselkatikka kattohaikara liejukana kangaskiuru mustahaikara avosetti isokirvinen sepelhanhi (hrota) heinakurppa virtavastarakki kyhmyhaahka lampiviklo mustaleppalintu haarahaukka leveapyrstokihu viitasirkkalintu niittysuohaukka pikkukajava rytikerttunen sirosuohaukka riuttatiira rastaskerttunen kilju-/pikkukiljukotka etelankiisla kirjokerttu punajalkahaukka lehtopollo hippiaisuunilintu tunturihaukka kehraaja taigauunilintu kiiruna kuningaskalastaja kuhankeittaja viiriainen sininarhi keltahemppo ja vuoden 1996 loppuun asti tarkastetaan havainnot myos seuraavista lajeista: jaakuikka turturikyyhky luotokirvinen pikku-uikku tunturipollo pikkusieppo merisirri harjalintu viiksitimali tunturikihu harmaapaatikka t: Pirkka Huomenta, jäljistä näki, että joukkosavotta oli jatkunut pidempään. Tarkka paikka on noin 1 km (summittainen arvio) kotileipomosta Säärenperälle päin, tien ja rannan välissä. Tämä talvisavotta näyttää koskevan ainakin Lumijoen seutua laajemminkin. Rikkireuhdottuja leppiä on taajaan myös Lumikarinojan ympäristössä, Karvonlahden pohjukassa ja Selkämatalassa. Karinpäänlahdella savotta-alue kattaa koko ranta-alueen Varjakasta (Vatunginokalta) Siikajoen rajalle. Hyönteismiehet epäilivät että syy ilmiöön saattaa olla jäärien (kovakuoriaistoukkien) joukkoesiintymä. Kari Koivula Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE Merikotka ja tikkoja" Hei listalaiset, Olen yrittanyt tavoitella Martti Eskelista hanen eilisen (ks. alla) viestinsa johdosta. En ole kuitenkaan onnistunut tavoittamaan hanta. Jos jollakin sattuu olemaan kayntia Oritkarin suunnalla, voisiko han ystavallisesti koittaa etsia kasiinsa ME:n loytamat kuolleet peltopyyt ja toimittaa ne Oulun yliopiston elainmuseolle? Ainakin allekirjoittaneella sormet syyhyaisi paasta tutkimaan, mita poikkeuksellisen kovat pakkaset saivat aikaan peltopyiden energiavarastoille, oliko linnuissa sisaloisia yms. Kavisin noutamassa linnut itse, mutta sattuneesta syysta (viela puoli vuotta toissa Englannissa) en nyt paase. Jos joku korjaa/on jo korjannut linnut talteen, voisiko han viela tiedottaa asiasta minulle? KIITOS! Terveisin, Ahti Putaala Ahti Putaala The Game Conservancy Trust Fordingbridge, Hampshire SP6 1EF,UK Tel. +44 1425 652381 Fax: +44 1425 655848 E-mail:aputaala@game-conservancy.org.uk -----Original Message----- From: Martti Eskelinen [mailto:martti.eskelinen@pp.inet.fi] Sent: 31 January 1999 1:28pm To: pply@lists.oulu.fi Subject: kuolleita peltopyitä Kävin tänään 31.1.99 pyöräilemässä Oritkarissa. Jätekummun etelärinteeltä löysin viisi kuollutta peltopyytä. Niissä ei näkynyt ulkoisia vammoja. Arvelin niiden kuolleen kovien pakkasten ja nälän vuoksi. Minulla ei ollut mitään pussia mukana, joten jätin linnut sinne. Eläviä peltopyitä ei näkynyt, vaikka kiersin jalan jätekummun sataman puoleiselle rinteelle saakka. Yksi fasaanikukko oli näkyvillä. Muuten olen tyytyväinen tammikuun tuloksiin. Vaikka työ ja pakkaset rajoittivat retkieni määrää, näin Oulussa 31 lajia ja PPLY:n alueella (Tyrnävällä) neljä lisää eli yhteensä 35 lajia. terveisin Martti Eskelinen puh. 040-539 5453 Harri Taavetti wrote: > > Tervehdys! > Varjakan ja Siikajoen Säärenperän väliselle pikkutielle kuului rantakoivikosta usita tikkojen naputteluja. Tarkemmassa syynissä pieneltä alueelta löytyi VÄHINTÄÄN 8 pohjantikkaa ja 3 pikkutikkaa! Kiinnostuneille tiedoksi: tästä hurjasta keskittymästä on myös Haurun Jukan (p. 050-5927359) ja Meskin Jounin havainto (en tarkkaan muista, paljonko he tikkoja laskivat). t. Sami Timonen Antti Vierimaa wrote: > > HUU! > > Kuulin sarvipöölön eilen perjantaina klo. 21.15-21.35. Paikka oli > ensimmäinen p-paikka, josta kääntyy tie eläinhoitolaan. Sarvipöllö > oli äänessä aika vaisusti. Kuulin sen huhuilevan vain kolmesti. Siirryin autolla > seuraavalle linja-autopysäkille, josta kuulin sen huhuilevan kerran. > Lintu oli sanginjoentien vasemmalla puolella. P-paikalta sen ääni kuului > kutakuinkin pohjoisesta ja pysäkiltä lännestä päin. > Palattuani soitin Luukkosen Aapolle. Hän lähti heti Sanginjoelle ja kuuli > pöllön puolenyön aikoihin. > > Ja tässä meidän muita haviksia viime ajoilta Oulusta: > > 26.1 Intiön hautausmaa > Mustavaris 4p > Kuusitiainen 2p > Hippiäinen 1p > > Karjasilta Raivaajantie-Karjaportintie > > Peippo 2p > > 27.1 Syväsatama > Peltopyy 13p > Fasaani 1/ p > > 28.1 Saarela > Pyy 1 (kaupungista päin tultaessa Vaalantie-Yrjö Saarelantie-rist. > jälkeen vas.. puolella peltoaukea. Lintu ruokaili koivikossa.) > > 29.1 Valkeisjärventie > Puukiipijä 2 > Pyy 1 > Pohjantikka /1p > Tundraurpiainen 1 > Hippiäisiä > Pyrstötiainen 4 > Töyhtötiainen 1 > > Sanginjoki > Sarvipöllö edellä mainitussa paikassa > Helmipöllö Loppulan linja-autopysäkki > > Että tällaista.. Ja niin huipentui tammiralli eilen illalla aika hienosti (mukaan lukien Esa Hohtolan upea hiiripöllö-pantomiimi-imitaatio, jota ei valitettavasti voi sanoin kuvailla...): sarvipöllö puhalteli kl. 22 aikoihin (en muista aikaa ihan tarkkaan), tosin atrapin houkuttelemana. Vastaili 3-4 kertaa atrappiin. Sama paikka ja sama suunta kuin Antin viestissä, suhteellisen kaukana. Ainakin seuraavat tyypit kävivät paikalla myöhäisillalla (joista osa kuuli kaiken, osa vain osan): Petri Lampila, Satu Käsmä, Esa Hohtola, Sami Timonen, Janne Aalto, Jorma Siira ja Tuomas Herva. (laittakaa muutkin täydennystä tarinaani,joka voi sisältää epätarkkuuksia). Yhtäkkiä tien oikealta puolelta kuului rytmikäs "humppailu", joka toi äkikseltään mieleen suopöllön! Jo heti kohta puheet kääntyivät kuitenkin viirupöllöön, jolla normaalin "polveilevan" säkeensä lisäksi on tällainenkin variaatio soidinhuudossaan. Viirupöllö siirtyi tien vasemmalle puolelle (suunnilleen eläinhoitolan pysäkin kohdalle) ja vastaili atrappiin muutaman kerran tasaisella "vuh-vuh-vuh.."-sarjalla (ikäänkuin helmarin rytmi, mutta paljon matalampi!) Paikalta on kuulemma kuulunut erinäisiä rääkäisyjä, joista osa (kaikki?) on jäljitetty sarvipöllön aikaansaamiksi. Rääkäisyjen kuulijat voivat kommentoida asiaa tarkemmin ;-) Sarvipöllö taitaa olla ensimmäinen PPLY:n tammikuinen havainto kautta aikojen(?), ainakin se on uusi tammirallilaji. Mainittakoon, että helmipöllöjä oma porukka (Janne Aalto ja minä itse) kuuli kolme lintua. Purku on siis huomenna Kruunussa ja Hiiressä kl. 19. Tilaisuus on rento kabinettikokous, jonka alussa neuvotaan purussa koskaan mukana olemattomille, kuinka tilaisuus etenee. Tervetuloa! Jo tässä vaiheessa kiitän kaikkia rallissa mukanaolleita innostuksesta ja siitä, että olitte osallisena tekemässä tammikuusta unohtumattoman. t. Sami Timonen Hei En ole voinut vastata puhelimeen tänään, koska minulla on ollut asiakkaita koko aamupäivän. Työn jälkeenkin minulla on meno, joten olen vapaa vasta n. 18.30. Siksi panen tämän viestin Putaalan lisäksi listalle. Kaikki viisi lintua ovat melko lähekkäin. Niistä 3 taisi olla tien tapaisen yläpuolisella rinteellä ja 2 alapuolisella rinteellä. Tie kiertää kummun muutaman metrin korkeudessa. Se kohta, missä linnut ovat, on noin autojen vapaavaraston paikkeilla. Oritkarin satamaan menevästä tiestä lähtee tie pohjoiseen vapaavaraston sivulta ja kääntyy itään vapaavaraston ja radan välissä. Jos poikkeaa radan yli, linnut ovat niillä paikkeilla. Minä menin kummulle Paperitehtaantieltä sähkölinjan alitse ja kävelin vajaan kilometrin. Lintujen löytöpaikalla oli eilen junanvaunuja, joten radan yli tultaessa olisi pitänyt kulkea niiden välistä tai alta. Linnut olivat arviolta 2 tai 3 vaunun kohdalla idästä päin lukien. Jos joku tietää sellaisen ruosteisen likavesipuron rinteessä, pitää idästä päin tullessa mennä vielä sen jälkeen jonkin verran länteen päin. Eivätköhän ne vielä siellä ole, koska minä kävin eilen paikalla noin klo 12.15-12.45. Toivon, että joku muu hakee ne. Jos haette, pankaa viesti listalle. Ellei, voin hakea ne vasta huomenna 2.2. terveisin Martti Eskelinen puh. työhön 08-8884 011 (ohivalinta 08-8884 323) ---------- > Lähettäjä: Ahti Putaala > Vastaanottaja: 'martti.eskelinen@pp.inet.fi' > Aihe: peltopyyt > Päivä: 31. tammikuuta 1999 16:21 > > Hei Martti, > > Luin viestisi Oritkasrissa kuolleina loytamistasi peltopyista. Olisin > enemman kuin kiinnostunut tukimaan loytamasi peltopyyt. > Olen tehnyt vaitoskirjani peltopyista ja tutkinut mm. peltopyiden > energiataloutta. Sinansa jo havaintosi pakkasten jalkeen kuolleina > loytamistasi peltopyista on tieteelle arvokas, mutta yksityiskohtainen > sisainen tutkimus toisi paljon lisatietoa: missa ravitsemuksellisessa > tilassa linnut olivat, oliko niilla loisia yms. > Koska olen itse talla hetkella tutkijana Englannissa (elokuun alkuun) en > paase loytamiasi peltopyita hakemaan (muuten varmasti menisin!). Joten > hartain pyyntoni olisi, jos sina voisit viela hakea ne peltopyyt ja > toimittaa Oulun yliopiston elainmuseolle (tai vaikka Esa Hohtolalle), niin > mina voisin taalta Suomeen palattuani tutkia ne?! > > Ystavallisin terveisin, Ahti Putaala > > > Dr. Ahti Putaala > The Game Conservancy Trust > Fordingbridge, Hampshire SP6 1EF,UK > Tel. +44 1425 652381 > Fax: +44 1425 655848 > E-mail:aputaala@game-conservancy.org.uk > Martti Eskelinen wrote: > > Hei > > En ole voinut vastata puhelimeen tänään, koska minulla on ollut asiakkaita > koko aamupäivän. Työn jälkeenkin minulla on meno, joten olen vapaa vasta n. > 18.30. > > Siksi panen tämän viestin Putaalan lisäksi listalle. Kaikki viisi lintua > ovat melko lähekkäin. Niistä 3 taisi olla tien tapaisen yläpuolisella > rinteellä ja 2 alapuolisella rinteellä. Tie kiertää kummun muutaman metrin > korkeudessa. Se kohta, missä linnut ovat, on noin autojen vapaavaraston > paikkeilla. Oritkarin satamaan menevästä tiestä lähtee tie pohjoiseen > vapaavaraston sivulta ja kääntyy itään vapaavaraston ja radan välissä. Jos > poikkeaa radan yli, linnut ovat niillä paikkeilla. Minä menin kummulle > Paperitehtaantieltä sähkölinjan alitse ja kävelin vajaan kilometrin. > Lintujen löytöpaikalla oli eilen junanvaunuja, joten radan yli tultaessa > olisi pitänyt kulkea niiden välistä tai alta. Linnut olivat arviolta 2 tai > 3 vaunun kohdalla idästä päin lukien. > Jos joku tietää sellaisen ruosteisen likavesipuron rinteessä, pitää idästä > päin tullessa mennä vielä sen jälkeen jonkin verran länteen päin. > Eivätköhän ne vielä siellä ole, koska minä kävin eilen paikalla noin klo > 12.15-12.45. > > Toivon, että joku muu hakee ne. Jos haette, pankaa viesti listalle. Ellei, > voin hakea ne vasta huomenna 2.2. > > terveisin Martti Eskelinen > puh. työhön 08-8884 011 (ohivalinta 08-8884 323) Voisin käväistä tänään iltapäivällä, kun täällä keskustassa nyt olen. Ei haittaa, jos joku muu on jo mennyt, mutta käväisen paikalla ja haen, jos löytyvät. terv.sami timonen Hei! Ilmoitan tässä tammikisan saldon itseni osalta, koska en huomenna pääse purkutilaisuuteen. Pinnamääräni jäi harmittavasti yhdellä täydestä viidestäkympistä. Alkukuusta tuli retkeiltyä hieman vähemmän ja enimmäkseen pyöräll. Loppukuuta kohti retkeilyinto kasvoi huomattavasti ja kävimme Aappo Luukkosen kanssa maastossa melkein joka päivä (myös pakkasten aikaan). Parhaimpia lajejani olivat sarvipöllö, pyy, tikli ja pohjantikka. Pohjantikka oli kiva laji siinä mielessä, että näin kys. lajin kahdesti Saarela-Valkei- sentien maastossa. 16.1 näin koiraan ja 29.1 naaraan, joten 2 kappaletta ainakin kyseisiä lintuja Saarelan lähistöllä asustaa. Muutenkin Valkeisentien maastossa on aika kivasti talvilintuja. Kaikki käpylintulajit, töyhtötiainen, pyy, pyrstötiainen sekä Aapon kuulema helmipöllö löytyvät ihan lyhyen matkan päästä. Helmipöllö oli ollut Valkeisen uimarannan parkkipaikan läheisen risteyksen tuntumassa. (risteys, josta kääntyy useita teitä vähän joka suuntaan). Helmari oli vastannut atrappiin, mutta suhteelisen vaisusti kuulemma. Minua kiinnostaisi tietää, onko vuorihemppoja ollut Ruskossa minkä verran tänä taövena? Löysimme paikalta 4 hemppoa, mutta vuorihemppo loisti poissaolollaan. Pölläjä tuntuu olevan nyt todella mukavasti. Itse aion käydä pöllöretkellä aktiivisesti. Olisi kiva, jos kaikki havaitut pöllöt (myös kellonajat) tulisivat tietoon. Terv. Antti Vierimaa vierimaa@freenet.hut.fi 040-7300566 Hei! Vierimaan Antin tavoin en pääse purkutilaisuuteen, joten tässä oma listani. Oulun pinnoja en laskenut erikseen, joten kilvoittelen vain koko PPLY:n alueen kisassa. sinisorsa kanahaukka - nuori lintu HAU Takkurannalla 1.1. ja 31.1. fasaani - HAU Takkurannalla enimmillään 8p pulu käpytikka - vain 2 havaintoa tilhi räkättirastas - HAU Takkuranta 1p 31.1. sinitiainen talitiainen töyhtötiainen - vain 1 havainto hömötiainen puukiipijä - vain 1 havis harakka varis naakka närhi - tästäkin vain 1 havainto varpunen käpylintu sp. viherpeippo urpiainen tikli - Hupisaarilla 2p punatulkku keltasirkku Tekee 23 lajia! Tikli oli ainoa bongattu, muut täyttänevät spontaanin havainnon määritelmän. Pekka Rahko Antti Vierimaa wrote: > Minua kiinnostaisi tietää, onko vuorihemppoja ollut Ruskossa minkä verran > tänä taövena? Löysimme paikalta 4 hemppoa, mutta vuorihemppo loisti > poissaolollaan. Itse olen kuullut puhuttavan vain kahdesta yksilöstä(?). terv.sami timonen Antti Vierimaa wrote: > Minua kiinnostaisi tietää, onko vuorihemppoja ollut Ruskossa minkä verran > tänä taövena? Löysimme paikalta 4 hemppoa, mutta vuorihemppo loisti > poissaolollaan. Itse olen kuullut puhuttavan vain kahdesta yksilöstä(?). terv.sami timonen 19.1. Kaatopaikalla oli vähintään viiden vuorihempon parvi. En ole ilmoittanut tätä havaintoa aikaisemmin verkkoon, koska olin muutamia päiviä ennemmin ilmoittanut havainnon yhdestä saman lajin edustajasta samalta paikalta. Tuossa viiden vuorihempon parvessa oli hetken ainakin yksi hemppo (koiras). Teemu Fyrstén tervehdys verkko, eilen oli PPLY:n tammikisan purku, josta laitan täydellisemmän lajikatsauksen myöhemmin. Tässä KÄRJEN lajimäärät ja järjestys: (HUOM! TÄSSÄ ILMOITETTUUN JÄRJESTYKSEEN VOI TULLA VARSINKIN OULUN KISAN OSALTA MUUTOKSIA, ILMOITTAKAA LAJIMÄÄRÄNNE SUORAAN MINULLE EMAILILLA, MIKÄLI HALUATTE TAULUKKOON. LAITAN MYÖHEMMIN MYÖS TÄYDELLISEN JÄRJESTYKSEN KISAAN OSALLISTUNEIDEN OSALTA. KAIKKI KISALOMAKKEET TULEE TÄYTTÄÄ JA LÄHETTÄÄ RALLIVASTAAVA KARI RANNIKOLLE.) Koko PPLY:n kisa: 1. Jukka Hauru 77 lajia (uusi ennätys, entinen viime vuodelta Heikki Tuohimaan 75 lajia) 2. Kari Rannikko 66 lajia 3. Sami Timonen 65 lajia 4. Janne Aalto 63 lajia 5. Esa Hohtola/Ari Rajasärkkä 62 lajia Oulun kisa: 1. Ari Rajasärkkä 62 lajia (uusi ennätys, entinen 49 lajia Unto Vuopalalla viime vuodelta) 2. Kari Rannikko/Janne Aalto 60 lajia 4. Sami Timonen/Esa Hohtola 59 lajia 6. Petri Lampila 55 7. Tuomas Herva 54 8. Teemu Fyrsten/Aappo Luukkonen 51 10. Antti Vierimaa 49 11. Jorma Siira 48 12. Arvo Ohtonen 44 Oulun kokonaislajimäärä oli 67 ja Raahen 54 lajia. Koko kisan kokonaislajimäärä oli 83 lajia. (lisäksi oli erittäin luotettava maallikkohavainto Pudasjärveltä tunturikiurusta, joka ei siis ole mukana kokomaisluvussa.) terv.sami timonen Tässä vielä PPLY:n retkikummikirje pply-verkkoonkin... terv.sami timonen Date: Fri, 29 Jan 1999 14:29:26 +0200 From: Sami Timonen Subject: PPLY:n retkikummitominta.. To: akilpia@paju.oulu.fi, aniittyv@paju.oulu.fi, ehurme@paju.oulu.fi, htuomaal@paju.oulu.fi, khukkane@paju.oulu.fi, klang@paju.oulu.fi, ksipola@pajuoulu.fi, ltormaka@paju.oulu.fi, phoikka@paju.oulu.fi, plehmus@paju.oulu.fi, sannanie@paju.oulu.fi, skipina@paju.oulu.fi, smantyni@paju.oulu.fi, spoyhone@tuomi.oulu.fi, zanna@paju.oulu.fi Cc: jouni.pikkarainen@oulu.fi, jtuusa@cc.oulu.fi, opsiira@paju.oulu.fi, leena.suvanto@oulu.fi, spaallys@paju.oulu.fi, uimaniem@csc.fi Reply-to: Sami.Timonen@vyh.fi Message-id: <36B1A9A6.55DB@vyh.fi> Organization: Pohjois-Pohjanmaan ymparistokeskus MIME-version: 1.0 X-Mailer: Mozilla 3.01Gold (WinNT; I) Content-type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-transfer-encoding: 8BIT References: <3640574B.2E58@vyh.fi> <36979BBB.49BA@vyh.fi> Moi kaikki PPLY:n retkikummitoiminnassa mukana olleet, tässä tulee tiedotus PPLY:n tämän kevään toiminnasta (siltä osin kuin ajankohdat on selvillä). Lisäyksenä monissa allaolevissa kohdissa oleviin tiedotustapoihin on, että käytämme tietenkin myös sähköpostia, joilla sellainen käytössään on. Pakkasen purevin terveisin, Sami Timonen PPLY:n puheenjohtaja ja yksi retkikummeista p.s. jos et jostain syystä enää halua näitä tiedotuksia emailitse, laita siitä minulle viesti, niin poistan sinut listalta. ------------------------------------------------------------------- RETKIKUMMIKIRJE 1/1999 RETKIKUMMITOIMINTA JATKUU PPLY:SSÄ 1. Luennot Oulun yliopiston biologian laitoksella 9.2. kl. 18.00 sali ET 232 Markku Hukkanen: Pöllöt ja mistä niitä voi löytää 8.3. kl. 18.00 sali YB 210 Jouni Pursiainen ja Toni Eskelin: Lokkien määritys ja ongelmalokit. Lokkiretki opetetun tiedon soveltamiseksi maastossa järjestetään kuukausikokouksessa ilmoitettavana aikana lokkimassojen saavuttua Ouluun. 2. Lintukävelyt sunnuntaisin Tuiran uimarannalla kl. 10.00, pakkasraja -15 astetta. Aika n. 2,5 tuntia. Jäljellä olevat kerrat: 7.2. ja 21.2. 3. Retket Pöllökuuntelut maaliskuussa viikonloppuisin illalla retkikummien (mahdollisesti muidenkin) vetämänä. Järjestelyistä kuulet viimeisimmät tiedot Markun pöllöluennolla ja kuukausikokouksissa helmi-ja maaliskuussa. Voit ottaa myös yhteyttä retkikummeihin ja tiedustella asiasta. Retket tehdään osallistujien autoilla, joihin on varattava paikka retkikummeille. Sopiva osallistujamäärä/retkikummi on kaksi autokuntaa. Aikaa on varattava puolen yön tienoille. Lintujen yhteishavainnointipäivänä 17.4. PPLY miehittää tarkkailupisteitä, joilla voit osallistua lintujen muuton seuraamiseen. Paikat ilmoitetaan yleisökokouksessa 14.4. ja Tiira-lehdessä 2/1999 (tulee kaikille paikallisyhdistysten jäsenille). Lokkien tunnistusta opettelemme huhti-toukokuussa asiantuntijoiden opastuksella Pyykösjärvellä ja ehkä Ruskossa. Ajankohta ilmoitetaan yleisökokouksessa 14.4. ja Tiira-lehdessä 2/1999. Yleisöretki Liminganlahden lintupaikoille toukokuussa ja Tauvon rengastusasemalle kesäkuun alussa tehdään osallistujien autoilla. Ajankohdat ovat vielä avoinna, mutta kuulet retkistä yleisökokouksissa ja Tiira-lehdessä 2/1999. 4. Lapset ja nuoriso Yhdistyksen hallitus pyrkii selvittämään onko jäsenistön perheissä tai ystäväperheissä lapsia/nuoria, joita vanhemmat (vast.) haluavat ottaa retkille mukaan. Sellaisessa tapauksessa retken suunnittelussa otetaan lapset huomioon järjestämällä heille sopivaa lintujen tarkkailua. Jos tunnet asian koskevan itseäsi ota yhteyttä retkikummeihin. OLE AKTIIVINEN, PIDÄ YHTEYTTÄ! terv. Kari Kivirinta PPLY:n retkikummivastaava Moi Verkkolaiset! Lapin laanin sisamaakunnissa eli Lapin Lintutieteellisen Yhdistyksen toimialueella kamppailtiin taas joulu- ja tammikuun ajan siita, mista kunnasta loytyy eniten lintulajeja. Kisan lopullisia tuloksia ei ole viela purettu, mutta tassa jo naytille Enontekiolta koottu lajilista. ENONTEKION TALVILAJIT (joulukuu-98 ja tammikuu-99) 1. sinisorsa ainakin viela 15.12. Perilakoskessa 1/1 2. mustalintu 26.12. Palojarvesta loytyi lumihangesta 1/ ad 3. merikotka 20.12. Iitossa 1 4. kanahaukka Peltovuomassa 1 ja Ounastunturissa 1 5. varpushaukka Hetassa 1 6. kotka mm. Kultimassa 1 7. pyy Ounastunturissa 1 8. riekko useita 9. kiiruna Ounastunturissa useita 10. teeri Kilpisjarvella soidinta ja Pippovuomassa 1 11. metso Kultimassa 1 12. kesykyyhky Hetassa ja Peltovuomassa useita 13. tunturipollo Rautuoivilla 1 14. hiiripollo Iitossa 1 15. varpuspollo Leppajarvessa 1 16. helmipollo Iitossa 2 soidintavaa 17. harmaapaatikka Peltovuomassa 1 18. kapytikka Kilpisjarvella 1 19. pikkutikka Kilpisjarvella 1 20. tilhi Kaaresuvannossa 1 21. koskikara Perilakoskessa 3 22. rakattirastas Kaaresuvannossa 1 23. homotiainen useita 24. lapintiainen useita 25. sinitiainen Hetassa 1 26. talitiainen useita 27. narhi mm. Hetassa a5 ja Leppajarvessa a4 28. kuukkeli useita 29. harakka useita 30. varis Hetan kaatopaikalla kymmenia 31. korppi mm. Hetan kaatopaikalla toistasataa 32. varpunen mm. Hetassa a110 ja Leppajarvessa a145 33. viherpeippo mm. Hetassa a46 ja Leppajarvessa a60 34. urpiainen useita 35. tundraurpiainen muutamia Hetassa ja Leppajarvessa 36. punatulkku useita 37. pulmunen Ailakkavaaralla 1 38. keltasirkku Hetassa 1 Huom! Keraan edelleenkin vuosien 1983-1998 lintuhavaintoja Enontekiolta Kokko ja Linnut-lehteen lupaamiani katsauksia varten. Kaikki havainnot kelpaavat! Terveisin: Pirkka Aalto Puistomaentie 4 as. 1 99400 Enontekio puh: 016-521 512 040-557 5346 email: paalto@paju.oulu.fi > Pölläjä tuntuu olevan nyt todella mukavasti. Itse aion käydä pöllöretkellä > aktiivisesti. Olisi kiva, jos kaikki havaitut pöllöt (myös kellonajat) > tulisivat tietoon. > > Terv. Antti Vierimaa > vierimaa@freenet.hut.fi > 040-7300566 > > Tänään 4.2. klo 8.55 Värtössä varista suure3mpi pöllö lensi Ranta- Kastelliin päin. Muodon ja koon perusteella epäilen viirupöllöksi. Nopean havaintotilanmteen (auton ikkunasta paljain silmin etäisyys n. 100 - 200 m) en pidä määritystä varmana. Ois kiva jos jolla kulla ois aikaa yrittää varmistaa lintua. Näytti siltä , että se laskeutui lähistölle. t Tuomas Herva jk kiitos hyvästä kisasta. Olen enemmän kuin tyytyväinen saldooni 54. Perehe syistä en ehtinyt retkeillä kuin ruokatunneillla ja yhtenä aamupäivänä aina viikonloppuisin. 10 kertaa yrittämäni nokkavarpunen jäi puutteeksi ja metso.. ja pohjantikka (oli melkein kaikilla muiilla) ja ja ja ... Tervehdys ! Antti Vierimaan ja Sami Timosen viesteihin kommenttina; Pääsin tammirallin purkuun työesteen takia myöhemmin joten vuorihempot oli jo huudettu siinä vaiheessa. Antin ja Samin viestit luettuani hämmästelin omaa vuorihemppo-havistani, 170199 8 vuorihemppoa, Ruskossa, Hornankattilan lähellä olevasta montusta. No puolestaan hempot jäivät minulta piiloon enkä laiskuuttani enää vaivaantunut (uskaltautunut lat.huom.) loppukuusta toista kertaa Ruskon hyisen viimaiseen pakkashelvettiin. terv. Jorma Siira Tanaan 5.2. on loytynyt pikkuruokki Taivalkosken Kirkonkylasta kohmeisena pihalta. Otettu ilmeisesti ainakin valiaikaisesti hoitoon. Muutoin tarkemmat tiedot puuttuvat. Ilmoittaja Tarmo Moilanen. Taman viestin valitti: Heikki Seppänen, Kuusamo Tanaan 5.2. on loytynyt pikkuruokki Taivalkosken Kirkonkylasta kohmeisena pihalta. Otettu ilmeisesti ainakin valiaikaisesti hoitoon. Muutoin tarkemmat tiedot puuttuvat. Ilmoittaja Tarmo Moilanen. Taman viestin valitti: Heikki Seppänen, Kuusamo At 19:29 5.2.1999 +0200, you wrote: >3) Hailuodon jäätie lienee ensi viikonloppuna kunnossa, joten >lautta-aikatauluja ei tarvitse kytätä. Juuri nyt se EI ole käytössä >rankasta lumentulosta johtuen. Lähempänä ajankohtaa asian voi varmistaa >esim.suoraan numerosta 049-282 791 tai allekirjoittaneelta. > > > Terv. Petri Lampila > Tervehdys! Hailuodon lautta-aikataulu löytyy myös verkosta osoitteesta: http://www.tieh.fi/alk/frames/lautat-frame.html Terveisin Ari Kakko Muistutan kahdesta seuraavasta Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen tilaisuudesta: Yleisöesitelmä tiistaina 9.2. kl. 18.00 Oulun yliopiston biologian laitos, sali ET 232. - Markku Hukkanen: "Pöllöt ja mistä niitä voi löytää." Oulun seudulla on mainio pöllövuosi; tammikuussa on jo kuultu useita helmipöllöjä, 3 huuhkajaa, 2 hiiripöllöä, viirupöllö ja jopa sarvipöllö. Tänä keväänä ei tarvitse käydä pöllöretkillä laihoin tuloksin! Tule kuuntelemaan retkien pohjustukseksi, mitä Markku pöllöistä kertoo. Keskiviikkona 10.2. PPLY:n vuosikokous Oulun yo:n biologian laitoksen salissa YB 210 kl 18. Sääntömääräisten vuosikokousasioiden lisäksi esitelmänä Jari Peltomäen diaesitys: "Unkari - pustaa ja punajalkahaukkoja." Kaikki tervetuloa! t. Sami Timonen PPLY:n puh.johtaja Moi, Lauantaina 6.2. Kuusamon Tolpanniemessä omalla ruokintapaikalla käväisi kahdesti järripeipponaaras, joka vaikutti huonokuntoiselta. Matti Hovi, Kuusamo Sunnuntaina 7.2 ensimmainen kunnon lintuhavainto olohuoneen sohvalla sanomalehtea lukiessa. Kurjenpolvi 2 (Rajakyla) D-talon kohdalla olevassa sembramannyssa peippo. Vieressa ruokintapaikka, joten jaakohan pitemmaksikin aikaa terv. Ilkka Railo moi lista, huomauttaisin, että niiden, jotka haluavat osallistua tammiralliin virallisesti, olisi syytä täyttää rallilomakkeet, joita saanee vielä Hohtolan Esalta (esa.hohtola@oulu.fi). Lomakkeet pitäisi palauttaa Kari Rannikolle, os. Ymmyrkäisentie 8 A 3, 90580 Oulu. Myös keskiviikon PPLY:n kokouksessa lomakkeet voi palauttaa. terv.sami timonen Tässä tulee tammiralliyhteenvetoa, alussa yleinen osa ja sen jälkeen lajikohtaiset kommentit sekä kunniataulukko. Lähettäkää korjaukset minulle! terv.sami timonen ------------------------------------------------------------------------------- Alueellamme oli runsas talvilajisto, mistä kertovat sekä koko kisan että varsinkin Oulun kisan (johon keskityttiin tosissaan) ennätykset. Kuitenkin Kuusamon seutu oli poikkeus: huonoin tammikuu ns. miesmuistiin. Ei pöllöjä, ei juuri tilhiä, ei taviokuurnia, ei käpylintuja. Vesilintulajisto oli runsainta Raahen seudulla, kuten tavallisesti. Pikku-uikkuja oli Lapaluodossa yhdellä kerralla ennätysmäärä 3, Oulun pikku-uikku kuin vielä joulukuussa havaitut nokikana ja jouhisorsa kuolivat tai häipyivät jonnekin ennen tammikuuta. Tuulihaukka oli vasta toinen tammirallihavainto (ed. Ruukista 2 vuotta sitten). Peltopyy on osoittautunut säännölliseksi Oulun kaupungin talvilajiksi Raahen monipuolisesta lokkilajistosta (runs.järjestys harmaalokki, isolokki, kalalokki ja merilokki) vain yksi argari ylsi Ouluun asti. Pöllöjen runsaus kertoo mainiosta myyrävuodesta (paikoin tilanne samanlainen kuin legendaarisena vuotena 1989). Oulussa aktiivisesta retkeilystä johtuen saavutettiin parhaat tulokset: viisi pöllölajia, joista sokerina pohjalla alueen ensimmäinen tammikuinen sarvipöllö. Raahekaan ei paljoa jälkeen jäänyt, ottaen huomioon vähäisemmän harrastajamäärän. Tikkojen lukumäärästä Oulussa: harvalukuisista tikoista pohjantikka yleisin, palokärki seuraavaksi ja pikkutikkoja vain vakiopaikalla Letonniemessä. Lumijoen Varjakassa havaittiin hieno tikkakeskittymä, jossa oli väh. 8 pohjantikkaa sekä 3 pikkutikkaa. Ilmiö johtui ilm. jäärien massaesiintymisestä. Marjalintuja nähtiin suhteellisen mukavasti: taviokuurniakin yleisenä suurimpien parvien ollessa 15-20 lintua. Tilhiparvet suurenivat kuun loppua kohti pienempien parvien yhtyessä isommiksi. Rastaista: Oulussa alkukuussa räkättejä oli yleisemmin ja suurempia parvia kuin loppukuusta. Talven “rarirastaiden“ runsausjärjestys: mustarastas 7-8, punakylki 4 ja laulurastas 2 lintua. Laulurastas oli Oululle uusi tammilaji. Mustapääkerttuja oli vähemmän kuin aiempina vuosina: kuitenkin lajin talviaikainen yleisyys muuhun Suomeen verrattuna on tosiasia. Timalista tuli uusi Oulun tammipinna: yht. 21 yksilöä jumittui Jätärin pohjoispuoliseen ruovikkoon. Parvesta rengastettiin osa marraskuussa. Pyrstötiainen oli talven yllättäjä: normaalisti yhden tai kahden havainnon laji esiintyi nyt kymmenin yksilöin pikkuparvina siellä täällä. Ihmeellistä kyllä, Raahen seudulla pyrstis oli huomattavan harvinainen: jokin oli saanut talvivaelluksen pysähtymään juuri Oulun korkeudelle. Pikkuvarpushavainnoijia kiusasivat Oulussa jälleen muutamat hybridit, jotka olivat kuitenkin aika helppoja tapauksia (edellisvuoteen verrattuna). Raahessa laji on tunnetusti yleisempi kuin Oulun seudulla. Peippojen ja järripeippojen lukumäärä oli alhainen joihinkin aiempiin vuosiin verrattuna. Myös vihervarpusia ja kirjosiipikäpylintuja oli normaalivuosiin verrattuna runsaasti. Kirjoloxia oli Raahessa paljon runsaampi kuin Oulun seudulla Uusi tammikisalaji sarvipöllön lisäksi saatiin myös pajusirkusta, joka lennähti hetkeksi paikalliseksi Oulussa Jätärin ruovikkoon. Pajusirkusta oli edellisvuoden puolella jo muutama marras-joulukuun vaihteen havainto ja yksi joulukuinen havis Syväsatamasta. PIKKU-UIKKU RAA Lapaluoto 3p MERIMETSO RAA Lapaluoto 1-2p HAAPANA RAA Kuljunlahti 1`/p TUKKASOTKA RAA Lapaluoto 1/p TELKKÄ OUL Syväsatama ja Hartaanselkä väh. 2/p ISOKOSKELO OUL Syväsatama ja Hartaanselkä väh.2p TUULIHAUKKA OUL Syväsatama 1 naaraspukuinen METSO OUL Pikkusuo 2p, Lapinkangas 1p PELTOPYY OUL Syväsatama a14p, Pikkarala a7p, KEM Teppola 7p HARMAALOKKI RAA yht. 15-20p, OUL Syväsatama 1p KALALOKKI RAA Lapaluoto yht.3p ISOLOKKI RAA Lapaluoto + ymp. yht. 8p MERILOKKI RAA Lapaluoto yht. 2p TURKINKYYHKY LIM kk 3p, TYR kk 2p HUUHKAJA OUL Rusko 2p, RAA 1Ä, PYI 1p HIIRIPÖLLÖ PYI Suni 1p, OUL Sanginjoki 2Ä VARPUSPÖLLÖ RAA 1Ä+1p SARVIPÖLLÖ OUL Sanginjoki 1Ä VIIRUPÖLLÖ OUL Sanginjoki 1Ä, Pikkarala 1p HELMIPÖLLÖ OUL Sanginjoki 5-6Ä, Valkeisj.tie, Saviharju, RAA 3Ä samalle paikalle, KUU Valtavaara 2Ä samalle paikalle PALOKÄRKI OUL Sanginjoki, Valkeisj.tie, Pikkarala PIKKUTIKKA OUL Letonniemi-Taskilan puhdistamo 1-2p, LUMVarjakantie 3p POHJANTIKKA OUL Letonniemi 1/1p , Pikisaari, Hietasaari,Saarela 1/1p, Madekoski 1p, LUM Varjakantie 8p! TILHI OUL, RUU suurimmat parvet 500-1000p, KUU vain 2p kk:ssa koko tammikuun aikana! KOSKIKARA OUL Kemiran oja 2p, KUU Kiveskoski n.50p PUNARINTA RAA Välikylä 1p MUSTARASTAS OUL Hupisaaret 1/1p, Heinäpää 1p, RAA seutu yht. 5p RÄKÄTTIRASTAS OUL mm. Intiö, Hupisaaret muutamia kymmeniä, RAA seudulla vain muutamia LAULURASTAS OUL Koskela, Mustasuo 1p, RAA Välikylä 1p PUNAKYLKIRASTAS OUL Kastelli 1p, Kaijonharju 1p, Laanila 1p, RAA Preiskari 1p MUSTAPÄÄKERTTU OUL Hupisaaret 1/1p, RAA maallikkohav VIIKSITIMALI OUL Taskila 21p PYRSTÖTIAINEN OUL yht. kymmeniä monin paikoin, RAA harvinainen PÄHKINÄNAKKELI KUU kk 1p, OUL Pateniemi maallikkohav, RAA maallikkohav. ISOLEPINKÄINEN OUL Sääskensuo-Pikkarala 1-2p, HAU 2p, RAA seutu yht. 3p, LIM Rantakylä-Virkkula 1-2p PÄHKINÄHAKKI OUL Taskila-Koskela 1p, Hupisaaret 1p, RAA väh. 2 MUSTAVARIS OUL Rusko-Intiön hautausmaa yht. 4p, SII Ylipää 1p KOTTARAINEN OUL Rusko 4p PIKKUVARPUNEN OUL Koskela 2p, Raksila, RAA yht. 15-20p PEIPPO OUL Karjasilta /2p, Pateniemi 1/p, RAA maallikkohav. JÄRRIPEIPPO HAU Jokikylä 1p, MUH Kirkkosaari 1p, KUU Patoniemi 1p TIKLI OUL Hupisaaret-Hartaanselkä-Pikisaari 2p VIHERVARPUNEN OUL monin paikoin, suurimmat parvet Kaukovainio 10 ja Hupisaaret 12p, KUU 1p HEMPPO OUL Jätäri-Rusko 4p VUORIHEMPPO OUL Rusko-Jätäri väh. 5p, Heinäpää 1p, KUU kk 1p käväisi lintulaudalla kuun alussa URPIAINEN OUL suurimmat parvet n.200 TUNDRAURPIAINEN OUL pieniä määriä urpiaisparvissa, RAA kuun lopussa yleisesti lähes joka parvessa ja kuun alussa rari, KUU noin 10-20 % urpoparvien linnuista turpoja eli suht. yleinen KIRJOSIIPIKÄPYLINTU OUL monin paikoin, mm. Letonniemi 6p, Laanila 10p, Sääskensuo n10p, RAA suurin a50-100p PIKKUKÄPYLINTU aika yleisesti esim. OUL metsäalueilla ISOKÄPYLINTU OUL useassa paikassa, mm. Sääskensuo, Kalimenvaara,Sanginjoki TAVIOKUURNA OUL monin paikoin, suurin parvi 14p NOKKAVARPUNEN OUL Hupisaaret 1p, Hietasaari 1p (sama?) PULMUNEN OUL Syväsatama-Vihreäsaari-Jätäri 1p, RAA Kuljunniemi 2-3p, TYR Murto 3p PAJUSIRKKU OUL Jätäri 1p Kisaan osallistuneiden loppujärjestys: PPLY:n kisa 1. Jukka Hauru 77 lajia 2. Kari Rannikko 66 3. Sami Timonen 65 4. Janne Aalto/Kari Varpenius 63 6. Esa Hohtola/Ari Rajasärkkä 62 8. Heikki Tuohimaa 60 9. Petri Lampila 58 10. Tuomas Herva 54 11. Jukka Piispanen 52 12. Teemu Fyrsten/Aappo Luukkonen 51 14. Jari Wilenius 50 15. Jorma Siira/Antti Vierimaa 49 17. Harri Taavetti 48 18. Arvo Ohtonen/Hanna Soikkeli 44 20. Merja Ylönen/Ilkka Railo 39 22. Pekka Hautamäki 38 23. Martti Eskelinen 35 24. Sanna Junttanen 33 25. Arsi Liimatta 30 26. Kalle Hellström 26 27. Teppo Mutanen 25 28. Pekka Rahko 23 Oulu 1. Ari Rajasärkkä 62 2. Kari Rannikko/Janne Aalto 60 4. Sami Timonen/Esa Hohtola 59 6. Petri Lampila 55 7. Tuomas Herva 54 8. Teemu Fyrsten/Aappo Luukkonen 51 10. Antti Vierimaa/Unto Vuopala 49 12. Jorma Siira 48 13. Arvo Ohtonen/Hanna Soikkeli 44 15. Jukka Piispanen 41 16. Ilkka Railo 39 17. Jari Wilenius/Pekka Hautamäki 38 19. Sanna Junttanen 33 20. Martti Eskelinen 31 21. Arsi Liimatta 28 22. Merja Ylönen 27 23. Kalle Hellström 26 24. Teppo Mutanen 25 Yhteislajimäärä koko kisassa oli 83, josta luvusta puuttuu hyvin varma maallikkohavainto Pudasjärveltä tunturikiurusta. Oulun lajimäärä oli 67 ja Raahen 54. terv.sami Hyvä lintuharrastajajoukko, viime vuoden loppupuolella Oulussa Tuiran alakanavassa ja Hartaanselällä tavattiin mystinen hanhiristeymä. Toinen linnun vanhemmista lienee varmasti kanadanhanhi, mutta mikä on toinen? (tuntomerkkejä: punainen nokka, valkoinen nokan tyvi, silmärengas) Kari Kivirinnan hanhesta ottamat kuvat ovat nyt nähtävänä Esa Hohtolan www-sivuilla osoitteessa cc.oulu.fi/~ehohtola/havis.htm Tuosta osoitteesta valitkaa "vuoden 1998 havainnot", jolloin kuvat aukeaa sivulle. Lintu esittäytyy kuvissa myös oikean kanadanhanhen seurassa. Laittakaa mielipiteitä linnusta lintuverkkoon! terv. Sami Timonen Oulu Hyvä lintuharrastajajoukko, viime vuoden loppupuolella Oulussa Tuiran alakanavassa ja Hartaanselällä tavattiin mystinen hanhiristeymä. Toinen linnun vanhemmista lienee varmasti kanadanhanhi, mutta mikä on toinen? (tuntomerkkejä: punainen nokka, valkoinen nokan tyvi, silmärengas) Kari Kivirinnan hanhesta ottamat kuvat ovat nyt nähtävänä Esa Hohtolan www-sivuilla osoitteessa cc.oulu.fi/~ehohtola/havis.htm Tuosta osoitteesta valitkaa "vuoden 1998 havainnot", jolloin kuvat aukeaa sivulle. Lintu esittäytyy kuvissa myös oikean kanadanhanhen seurassa. Laittakaa mielipiteitä linnusta lintuverkkoon! terv. Sami Timonen Oulu
Tervehdys !
 
Lienevätkö tulleet pohjoisesta vai etelätuulen tuomana ne 7 tilheä jotka kävivät tänään takapihallani. Tammikuussahan Kuusamossa tavattiin vain 2 tilheä. Ehkä niitä oli vielä jossain pohjoisessa josta ne vielä matkaavat etelää kohti ja palailevat huhtikuussa. Pakkaset toivat muuten urpiaisia ruokintapaikoilleilmeisesti ne pysyttelivät sitkeästi metsissä koviin pakkasiin saakka ennen kuin turvautuivat ruokintapaikoihin.
 
 
Terv.         Vesa Orjasniemi
                Kuusamo
                vesa.orjasniemi@pp.inet.fi
On Sun, 14 Feb 1999, Vesa Orjasniemi wrote: > Tervehdys ! > > Lienevätkö tulleet pohjoisesta vai etelätuulen tuomana ne 7 tilheä jotka kävivät tänään takapihallani. Tammikuussahan Kuusamossa tavattiin vain 2 tilheä. Ehkä niitä oli vielä jossain pohjoisessa josta ne vielä matkaavat etelää kohti ja palailevat huhtikuussa. Pakkaset toivat muuten urpiaisia ruokintapaikoilleilmeisesti ne pysyttelivät sitkeästi metsissä koviin pakkasiin saakka ennen kuin turvautuivat ruokintapaikoihin. > > > Terv. Vesa Orjasniemi > Kuusamo > vesa.orjasniemi@pp.inet.fi Itse havaitsin viime viikolla Enontekion Hetassa kaksi tilhea, vaikka jo joulu-tammikuun aikana koko Pohjois- ja Keski-Lappi on ollut kasittaakseni lahes tyhja tilhista. Eli jostakin niita viela tulee (Pohjois-Norjasta tai Venajaltako?) t: Pirkka

Heippa muru tassa tulee nyt sitten juttu jonka haluaisin pply:n listalle Jos naat ihan selkeita virheita please korjaatko. Jutulla ei ole mitaan kiiretta joten voit laittaa sen sitten kun sinulla on aikaa. Leikkaa kaikki ne kohdat joita olen kirjoittanut sinulle pois ettei vat ne nay lopullisessa versiossa joka on menossa sitten kaikille. Yritan laittaa sinulle viela ihan erikseen yhden viestin jos sopii vaan takalaiselle vaelle.

Viesti:

Tervehdys talvisesta Kreikasta!

Reilu kuukausi on nyt mennyt minun ja Korhosen Jarkon biologin harjoittelusta. Olemme olleet Linturikkaalla Kerkini jarvella ja upealla Evroksen alueella. Tarkoituksenamme on havainnoida erityisesti kiljuhanhia. Autamme paikallisia lintulaskijoita myos muissa lintuprojekteissa. Tassa on valiraportti laskennoista ja oloista.

Saat eivatr ole olleet suosiolliset. Taalla on ollut kylmin talvi vuosikymmeniin. Ja olemme valilla olleet taysin motissa lumen takia! Lumisateella tiet suljetaan, eika kesarenkailla paasisi liikkumaan muutenkaan.

Kerkini: KILJUHANHI 43 yksiloa. Havainnointi olosuhteet olivat onnettomat. Lunta satoi vaakasuoraan ja nakyvs oli huono. Muita hanhia oli vain joitain satoja yhteensa.

PIKKUJOUTSEN 1 talvehtiva. Pikkujoutsen on rari

PIKKUMERIMETSO 475 iltalennolla.

VALKOPAASORSA 1p

Petolintuja oli runsaasti, lahinna kiljukotkia.

Talvehtivia lintuja oli kuulemma noin 30 % vahemman kuin tavallisesti.

Lunta satoi 13 cm. Pikkulinnut tulivat kyliin etsimaan ruokaa, ja hyonteissyojia kuoli varmasti paljon. Olimme majoittuneina 2 vuotta vanhaan opastuskeskukseen , jonka tasoa kuvaa hyvin se etta lattiat olivat valkoista marmoria.

Osallistuimme mm. KIHARAPELIKAANIEN rengastukseen.

Evros: KILJUHANHI: maksimi maara on ollut 8. Lahes joka paiva on nakynyt 1-8 lintua, jotka ovat oletettavasti samoja. Muitahanhia oli alussa 6-8 tuhatta. Joista punakaulahanhia max. 300. Kun maassa oli lunta , hanhien havainnointi oli erittain hankalaa. Ne eivat kayttaneet normaaleja yopymis paikkojaan ja ruokailivatkin joka paiva eripaikoissa. Parvia ei paassyt lahelle, ja paivisin hanhet levisivat laajalle alueelle. Nyt kun lumet ovat sulaneet tilanne on helpottunut. Metsastys on intensiivista, ja vaikka hanhet ovat rauhoitettuja 10-30% hanhista on jotenkin haavoittuneita!

PIKKUMERIMETSO: 8000 iltalennolta.

KYHMYJOUTSEN 4000 yhdella jarvella.

PETOJA: AAVIKKOHAUKKA, MERIKOTKIA 3, KEISARIKOTKA, MINERVANPOLLO hotellilla, HUUHKAJA ym.

Talviset olosuhteet (30 cm lunta) Tappoivat paljon lintuja. Joet ja jarvet jaatyivat noin viikoksi ja kalalla elavat linnut, kuten pikkumerimetsot olivat todella pulassa. Nyt tilanne on onneksi parantunut eika lunta ole enaa yhtaan.

Dadja: 40 MUNKKIKORPPIKOTKAA ja 31 HANHIKORPPIKOTKAA.

Lisaa kertomuksia sitten myohemmin.

Hanna Soikkeli

hyvä pply-lista, tässä vaiheessa seuraavanlainen vetoomus, että jos on jollakulla olisi halua auttaa juuri näillä hetkin konkreettisesti yhdistystä, niin havaintojen naputtelua pply:n havistentallennusohjelmaa käyttäen olisi tarjolla. Emme ole vieläkään PPLY:ssä päässeet siihen täydelliseen tilanteeseeen, että edes ne ihmiset, joilla on tietokone käytössään, palauttaisivat itse omat havaintonsa valmiiksi tiedostoihin tallennettuina. Niinpä ollaan edelleen (vielä) naputeltu niitä toisten puolesta. Homma ei ole monimutkaista, vaan äärettömän helppoa. Ilmoittautua voi minulle tai Jari Heikkiselle (jari.heikkinen@oulu.fi). terv.sami timonen Tervehdys! Minulle ilmoitettiin mutkan kautta maallikkohavainto pähkinähakista, joka oli havaittu helmikuun alkupäivinä Maikkulan Patamäessä, Aalentiellä. Lintu oli käynyt katsastamassa ok-talon ruokintapaikan, mutta tarjonta ei ollut kelvannut. Launtaina Haukiputaan Takkurannalla oleili viiden pyrstötintin parvi, joka hämmästytti paikallisuudellaan. Linnut viihtyivät pienellä pakettipellolla, jossa havaitsimme ne ollessamme koiralenkillä. Paluumatkalla, yli puoli tuntia myöhemmin, parvi oli kutakuinkin samalla paikalla. Lauantaina myös ensimmäisiä kevään merkkejä Haukiputaalla: 13 pohjoiseen suuntaavaa varista. Talven ensimmäinen varishavainto Takkurannalta oli viikkoa aiemmin, jolloin 2p. Pekka Rahko Hei, Hakki oli myös Muhoksen keskustassa viime lauantaiaamuna, pääkadun itäpäässä. t. Panu Kuokkanen Alla oleva ilmoitukseni meni lintuverkkoon, mutta koskee yhtälailla kaikkia pply-listan lukijoita. Muistakaa, että vaikka puhun tuossa viestissä Kuusamon pinnarallin petohavainnoista, petorekisteri-asia koskee tietysti koko PPLY:n aluetta. terv.sami Date: Wed, 17 Feb 1999 15:24:57 +0200 From: Sami Timonen Subject: P-Pohjanmaan petojen pesistä To: lintuverkko@hut.fi Reply-to: Sami.Timonen@vyh.fi Message-id: <36CAC329.32AF@vyh.fi> Organization: Pohjois-Pohjanmaan ymparistokeskus MIME-version: 1.0 X-Mailer: Mozilla 3.01Gold (WinNT; I) Content-type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-transfer-encoding: 8BIT Hyvä lintuverkon lukija, joka olet retkeillyt Kuusamon pinnarallissa menneellä vuosikymmenellä.. Pohjois-Pohjanmaan lintutietellinen yhdistys r.y. vetoaa sinuun seuraavanlaisessa petolintujen suojeluun liityvässä asiassa. Yhdistyksemme on tehnyt yhteistyösopimuksen Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalveluiden kanssa petolintujen perärekisterin pidosta. Keräämme arkistoomme petolintujen pesäpaikkojen tarkat paikat, jotka tiedotetaan edelleen alueiden maankäytön vastaaville. Yhdessä metsän omistajan kanssa sovimme suositeltavista suoja-alueista yms. pesän ympärillä. Kokeiluvaiheessa teemme yhteistyötä Metsähallituksen kanssa. Yhteistyö laajentunee vähitellen koskemaan muitakin metsänomistajayhteisöjä. TIEDOT OVAT LUOTTAMUKSELLISIA. TIETOJA EI KÄYTETÄ MUUHUN KUIN EM. TARKOITUKSEEN, EIKÄ NIITÄ LUOVUTETA ULKOPUOLISILLE ILMAN PESÄKORTIN TÄYTTÄJÄN SUOSTUMUSTA. Eli jos sinulla on Kuusamosta (tai muualta PPLY:n alueelta) petolintujen pesätietoja, ilmoittaessasi meille halukkuudesta ilmoittaa pesätietosi, lähetämme sinulle postissa pesäkortin täyttöohjeet. Asiassa voi ottaa yhteyttä minuun tai Markku Hukkaseen (email:mhukkane@student.oulu.fi) tai p. 08/530 5404 (k). PPLY:n hallituksen puolesta Sami Timonen PPLY:n pj Oulu Terve verkkolaiset ! Saan lauhtumisesta ilahtunut turkinkyyhky huhuili komeasti puolen paivan tienoilla Muhoksen kk:lla armintien paikkeilla. kuulijana Kirkkosaaressa J. Siira MOI! Mikko Poyhonen on tekemassa Linnut -lehteen katsausta viimekevaisesta kerakurmitsoiden massaesiintymisesta. Mikko on piipparista ja internetista poiminut alla luetellut havainnot. Ovatko tassa todellakin kaikki PPLY:n alueella kevaalla 1998 havaitut kerakurmitsat?? Mikali huomaat listassa puutteita tai paallekkaisyyksia niin ilmoita niista minulle mahdollisimman pian! t: Pirkka paalto@paju.oulu.fi KERAKURMITSAN MUUTTOHAVAINNOT PPLY:N ALUEELTA KEVAALLA 1998 19.5. Pattijoki, P”ll„ 2 p 20.5. Kuusamo, Vuotunki 4 p M.Hirvikoski, H.Sepp„nen 20.5. Pattijoki, Kotiranta 6 p 20.5. Pattijoki, P”ll„ 27 m (2a) 21.5. Kuusamo, Irni 3 p K.Engelbart, J.Markkola 21.5. Hailuoto, J„rventausta 3 p H.Holmstr”m, S.Timonen 21.5. Pattijoki, Ypp„ri (?) 18 (8 m, 10 p) 22.5. Pattijoki, Yrj„n„ 4 m 23.5. Haukipudas, Kellon kartano 13 p A.Ohtonen 23.5. Tyrn„v„, Jokisilta 12 p J.Jantunen 23.5. Oulu, Toppila 1 p A.Kakko 23.5. Hailuoto, J„rventausta 7 p H.Holmstr”m 25.5. Haukipudas, Kellon kartano 25 p J.Wilenius 26.5. Siikajoki, Karinkanta 15 p S.Timonen 26.5. Pattijoki, Rytihaka 9 p P.Heinonen, A.Lehtinen 31.5. Kuusamo, S„yn„j„ 19 p V.Orjasniemi 6.6. Kuusamo, Salminen 20 p (2a) V.Orjasniemi Hei, Muhoksen pähkinähakki oli edelleen paikalla 21.2. klo 15. Oli ilmeisesti lähtenyt pääkadun itäpään sembramäntyjen tienoilta ja lensi korkealla kaakkoon päin laskeutuen jonnekin näkymättömiin. Jouni *************************************************************************** Jouni Pursiainen Professor University of Oulu, Department of Chemistry Linnanmaa, 90570 Oulu Finland Tel. +358-08-5531641, +358-40-5056114 Fax +358-08-5531603 ***************************************************************************
Terve!
 
Hailuodon Marjaniemessä, Kengänperän puolella on oleillut tunturipöllö toista viikkoa sitten. Oli käynyt kerran tukistamassa jäällä hortoillutta piisamia, ja jäljistä päätellen syönyt pahoin kärsineen jyrsijän seuraavan yönä.
 
Havainnon teki Eljas Sallmén, ja tarkka päivä oli 13.2.
 
välitti
 
Pekka Rahko
Tammirallin krapuloista toipumisen jalkeen jo jonkin aikaa ehti polttelemaan, etta polloretkelle taytyisi paasta. Muutenkaan havikseen ei ollut tullut ensimmaistakaan havaintoa koko helmikuulle, ainakaa Oulustapäin Eilen sitten meni hermot. Iltaviiden aikaan soitin kaverilleni Juha Heimovirralle ja sain kuin sainkin hanet suostuteltua lahtemaan Sangille, itsellani kun menopelia ei ole. Olin kuullut huhuja, etta Ylikiimingissapain on ainakin helmareita ja huuhkajia ollut aanessa, joten odotukset olivat suuret. Muistissahan oli hyvin tammikisan viimeisen yon pollorutistukset. Heti Sanginjoentiem ensimmäiselle bussipysakille kuuluikin HUUHKAJA. Toinen pysähdys oli sitten kuuluisa Elainkodin pysakki, joka kummittelee mm Tammirallin voittajille luultavasti viela pitkaan. Vanha tuttumme VIIRUPOLLO olikin aanessa. Ensin kuuluen lahelta ja siirtyen sitten harmiksemme jonnekin koiratarhan taakse, josta sita oli aika vaikea erottaa. Kavimme kaantymassa Isokankaan tiehaarassa ja matkalla kuulimme toisen HUUHKAJAN seka HELMIPOLLON. Paluumatkalla soitin Hannalle Kreikkaan elainkodinpysakilta ja kerroin havainnoista (Hanna oli havainnut vain huuhkajan ja minervanpollon HEHEHE, meilla oli enemman lajeja!). Kun lopetin puhelun alkoi 3 HELMIPOLLLOA puputtaa lahes yhta aikaa ja odotettu SARVIPOLLOkin paasti kuin paastikin pari saetta varsin lahella golfkentan puolella. Polloja siis on! Kannatta kuitenkin pukeutua lampimasti niin silloin niita on kuultavissa enemmankin kuin mita me kuulimme 1,5 tunnin aikana. T: JANNE Tere, Muistanko rallipäivän oikein vaiko väärin? Mielestäni listasta puuttuu kaikki rallissa tehdyt havikset. Ainakin meidan joukkueen havis 4(?) p MUH Soson aapa. t Tuomas Herva > ---------- > Lähettäjä: Pirkka Aalto[SMTP:paalto@mail.student.oulu.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 21. helmikuuta 1999 18:17 > Vastaanottaja: PPLY > Aihe: Viimekevaiset kerakurmitsat PPLY:n alueella > > > MOI! > > Mikko Poyhonen on tekemassa Linnut -lehteen katsausta viimekevaisesta > kerakurmitsoiden massaesiintymisesta. Mikko on piipparista ja internetista > poiminut alla luetellut havainnot. Ovatko tassa todellakin kaikki PPLY:n > alueella kevaalla 1998 havaitut kerakurmitsat?? Mikali huomaat listassa > puutteita tai paallekkaisyyksia niin ilmoita niista minulle mahdollisimman > pian! > > t: Pirkka > paalto@paju.oulu.fi > > > KERAKURMITSAN MUUTTOHAVAINNOT PPLY:N ALUEELTA KEVAALLA 1998 > > 19.5. Pattijoki, P"ll" 2 p > 20.5. Kuusamo, Vuotunki 4 p M.Hirvikoski, H.Sepp"nen > 20.5. Pattijoki, Kotiranta 6 p > 20.5. Pattijoki, P"ll" 27 m (2a) > 21.5. Kuusamo, Irni 3 p K.Engelbart, J.Markkola > 21.5. Hailuoto, J"rventausta 3 p H.Holmstr"m, S.Timonen > > 21.5. Pattijoki, Ypp"ri (?) 18 (8 m, 10 p) > 22.5. Pattijoki, Yrj"n" 4 m > 23.5. Haukipudas, Kellon kartano 13 p A.Ohtonen > 23.5. Tyrn"v", Jokisilta 12 p J.Jantunen > 23.5. Oulu, Toppila 1 p A.Kakko > 23.5. Hailuoto, J"rventausta 7 p H.Holmstr"m > 25.5. Haukipudas, Kellon kartano 25 p J.Wilenius > 26.5. Siikajoki, Karinkanta 15 p S.Timonen > 26.5. Pattijoki, Rytihaka 9 p P.Heinonen, A.Lehtinen > 31.5. Kuusamo, S"yn"j" 19 p V.Orjasniemi > 6.6. Kuusamo, Salminen 20 p (2a) V.Orjasniemi > > Tervehdys verkkolaiset! Syväsatamaan oli ilmaantunut tänään 25.2. lisää isokoskeloita, yhteensä alueella oli yksi koiras ja kolme naarasta. Sulassa sukelteli myös naaras telkkä. Ari Kakko At 18.17 21.2.1999 +0200, you wrote: > >MOI! > >Mikko Poyhonen on tekemassa Linnut -lehteen katsausta viimekevaisesta >kerakurmitsoiden massaesiintymisesta. Mikko on piipparista ja internetista >poiminut alla luetellut havainnot. Ovatko tassa todellakin kaikki PPLY:n >alueella kevaalla 1998 havaitut kerakurmitsat?? Mikali huomaat listassa >puutteita tai paallekkaisyyksia niin ilmoita niista minulle mahdollisimman >pian! > > t: Pirkka > paalto@paju.oulu.fi > > >KERAKURMITSAN MUUTTOHAVAINNOT PPLY:N ALUEELTA KEVAALLA 1998 > >19.5. Pattijoki, P”ll„ 2 p >20.5. Kuusamo, Vuotunki 4 p M.Hirvikoski, H.Sepp„nen >20.5. Pattijoki, Kotiranta 6 p >20.5. Pattijoki, P”ll„ 27 m (2a) >21.5. Kuusamo, Irni 3 p K.Engelbart, J.Markkola >21.5. Hailuoto, J„rventausta 3 p H.Holmstr”m, S.Timonen >21.5. Pattijoki, Ypp„ri (?) 18 (8 m, 10 p) >22.5. Pattijoki, Yrj„n„ 4 m >23.5. Haukipudas, Kellon kartano 13 p A.Ohtonen >23.5. Tyrn„v„, Jokisilta 12 p J.Jantunen >23.5. Oulu, Toppila 1 p A.Kakko >23.5. Hailuoto, J„rventausta 7 p H.Holmstr”m >25.5. Haukipudas, Kellon kartano 25 p J.Wilenius >26.5. Siikajoki, Karinkanta 15 p S.Timonen >26.5. Pattijoki, Rytihaka 9 p P.Heinonen, A.Lehtinen >31.5. Kuusamo, S„yn„j„ 19 p V.Orjasniemi > 6.6. Kuusamo, Salminen 20 p (2a) V.Orjasniemi > > Terve ! Tassapa taydennysta listaan: PPLY:n pinnaralli 300598 keräkurmitsa 3 p; klo 23.50 Muhos sosonaavan eteläosan kynnöspelto . hav.Tuomas Herva, Juha Rantaharju, Jorma Siira Tervehdys verkko ! Pahoittelen töppiäni kun keräkurmista viesti lähti listalle eikä Pirkalle ! Replyn käyttöä yhä treenaava j.siira Pulmusparvia Tyrnävällä: 26.2.99 klo 16.35 noin 10 pulmusta Tupostien pientareella Härmän talon paikkeilla (3-4 km ennen Tyrnävän kk:ää) 28.2.99 klo 8.10 tasan 40 pulmusta Muhostien pientareella Ängeslevällä Siiran talon kuivaamon luona. Muutamat linnut hyppelivät tiellä, enimmät pientareella. Yksi pulmunen kieppui pujossa. Käsittämättömän rohkea parvi. Seisoin tien reunassa ja kiikaroin peltoaukeita em. parven laskeutuessa viereeni noin viiden metrin päähän. Siiran kuivaamon luona oli lumessa peltopyyn jälkiä, mutta lintuja ei näkynyt. Eräs naapuri kertoi myöhemmin tänään pienen parven kyllä oleskelevan Ängeslevänjoen varressa eri talojen kuivaamoiden nurkilla. Toinen hieman isompi peltopyyparvi on liikkunut Tyrnävän Jokisillan kylässä maallikkohavainnon mukaan. terv. Martti Eskelinen puh. 040-539 5453 Martti.Eskelinen@pp.inet.fi Hei lista ! Tässä jotain haviksia viikonlopulta: La 27.02 Haukipudas Jokikylä Jokikyläntie 38: Fringilla montifringilla/Järripeippo 1p koiras yhä ruokinnalla ! Tänään lauantaina oli kyllä vilkkain syöntipäivä mitä minä muistan. Linnut suorastaan jonottivat ruokaa. Haukipudas Onkamo, Onkamo-oja: Cinclus cinclus/Koskikara 1p yhä paikalla. Aegithalos caudatus/Pyrstötiainen Ainakin 6p Onkamo-ojan ranta koivuissa. Tetrao tetrix/Teeri 5p naarasta koivun latvassa urpuja syömässä. Anas platyrhynchos/Sinisorsa 1p koiras, yhä hengissä. Illalla kävin kuuntelemassa pöllöjä klo 20:00-22:30. Yritin ensin Haukiputaalta ja sitten menin Sangijoelle. Ei ollut yhtään pöllöä äänessä! Ilma oli tyyni, mutta pilvinen. Su 28.02 Kävin Tapio Savilaakson kanssa ihmettelemässä ja kuvaamassa tikka paratiisissa. Tämä paikkahan löytyi Tammirallin aikana. Lumijoki Varjakka, n. 2.5 km Varjakantieltä Säärenperän suuntaan: Picoides tridactylus/Pohjantikka 5p samoilta jalansijoilta ! Dendrocopos minor/Pikkutikka 2p nämä olivat Pohjantikkojen kanssa samassa paikassa ! Emme etsineet enempää, luultavasti tikkoja olisi löytynyt helposti lisääkin ! Lauantaina 27.2 Kiimingin Honkasessa 1 puputtava noin klo 23. Muuten pöllöjen osalta hiljaista välillä Haukipudas - Alakylä - Linnanmaa. t: Keijo Nuutinen *********************************************************** Keijo Nuutinen phone: +358-(0)8-553 1408 Department of Geophysics +358-(0)8-553 1415 University of Oulu fax: +358-(0)8-553 1414 PL 3000 90401 Oulu FINLAND e-mail: Keijo.Nuutinen@oulu.fi Hei! Viikonloppuna tuli pari kertaa käytyä kuuntelemassa pöllöjä ja niitä tuntuu kyllä olevan mukavasti. 26.2 Sanginjoki Helmipöllö seur. paikoissa: Loppula, Loppulan pysäkistä seur. risteys (jossa muuntaja) 1-2 lintua Järvikankaan suunnalla, Kinnunen 1Ä sekä Kassinen 1Ä yht. siis 4-5 helmaria Viirupöllö Loppulasta eteenpäin olevassa muuntajaristeyksessä. Ääni kuului Asmonkorven suunnalta. 27.2 Sanginjoki, P-paikka klo. 20.05-20.15 Huuhkaja 1Ä Helmipöllö 1Ä 28.2 Valkeisentie, Valkeisjärven uimarannan jälk. risteys Helmipöllö 1Ä Havainnoitsijoina perjantaina Veli-Matti Pakanen ja Antti Vierimaa Perjantai-iltana eläinhoitolan p-paikka oli aivan hiljainen, ei kuulunut yhtään pöllöä, vaikka kävimme Veli.Matin kanssa paikalla kahteen otteeseen ennen yhdeksää sekä puolenyön jälkeen. Tullessamme pois auton valokeilassa näkyi vaalea, hiiripöllön kokoinen lintu. Pysähdyimme hetkeksi, mutta eipä ko. lintu päästellyt mitään ääniä. Onkohan joku laskenut haviksista, paljonko pöllöjä (lähinnä helmareita) Sangilla on havaittu? Terv. Antti Vierimaa 040-7300566 vierimaa@freenet.hut.fi Kuten kaikki varmaan tietävät, Oulun kaupunkilintuatlaksen aikana ei ollut yhtään hyvää pöllövuotta. Nyt meneillään on selvästi parempi. Kun käytte pöllöretkillä (ja myöhemmin keväällä muutoin) kiinnittäkääpä pöllöjen sijaintiin huomiota ja palauttakaa ne atlasruutu- ja pesimävarmuustiedon kera ympäristövirastoon pöllökauden loputtua, niin saamme tältä osin täydennettyä muutoin suht.hyvin onnistunutta atlasta (havaintoja nyt n. 15000). (TÄMÄ SIIS VAIN OULUN KAUPUNGIN OSALTA) Uusista/useista meriruuduista ei ole vieläkään yhtään havaintoa - jos olet veneillyt 1997-98 Oulun edustalla, OTA YHTEYTTÄ ! Matti Tynjälä, ympäristönsuojelutarkastaja Oulun kaupunki p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi > Tänään lauantaina oli kyllä vilkkain syöntipäivä > mitä minä muistan. Linnut suorastaan jonottivat > ruokaa. > > Minä taas ihmettelin talvilintureitilläni Oulun Madekoskella, että laudoilla ei näkynyt juurikaan lintuja. Kaikki linnut etsiskelivät ruokansa muista paikoista. Laskenta oli mielenkiintoinen: Kuusitiaisia yht 7, joista suurin osa laulavia. Kuusitianen taitaa olla yllättävän yleinen, vaikka esim. kaupunki atlaksessa se jäi puuttumaan vaikean havaittavuutensa takia monesta ruudusta. Kevään merkkinä keltasirkut 40 (jouluna vain 1) ja naakat 15 (jouluna muistaakseni 0) > Illalla kävin kuuntelemassa pöllöjä klo 20:00-22:30. > Yritin ensin Haukiputaalta ja sitten menin Sangijoelle. > Ei ollut yhtään pöllöä äänessä! > Ilma oli tyyni, mutta pilvinen. > > Minäkin olen yrittäny löytää pöllöjä. Muutamasta retkestä huolimatta helmikuun huutelija saldo on nolla. > Su 28.02 > > Kävin Tapio Savilaakson kanssa ihmettelemässä ja kuvaamassa > tikka paratiisissa. Tämä paikkahan löytyi Tammirallin aikana. > > Lumijoki Varjakka, n. 2.5 km Varjakantieltä Säärenperän suuntaan: > > Picoides tridactylus/Pohjantikka > 5p samoilta jalansijoilta ! > > Dendrocopos minor/Pikkutikka > 2p nämä olivat Pohjantikkojen kanssa samassa paikassa ! > Tikkoja myös laskennassa: Turkansaaren parkkipaikalla palokärki 1 p ja pohjantikka 1p T Tuomas Herva Haloo vaan, Muutama pöllö oli äänessä Lumijoen itäosissa perjantai- ja lauantai-iltana: Huuhkaja (kolme huutelijaa): Sallisenperä (Papinkangas/Ruutikangas), Kirkonkylä (Rantaharju/Viinavuori) ja Hirvasniemi (Tuurninkangas) Helmipöllö (kaksi laiskahkoa): Ukuranperä (Vaunukangas), Kuukkalanperä Kari Koivula Martti Eskelinen wrote: > > Pulmusparvia Tyrnävällä: > > 26.2.99 klo 16.35 noin 10 pulmusta Tupostien pientareella Härmän talon > paikkeilla (3-4 km ennen Tyrnävän kk:ää) > > 28.2.99 klo 8.10 tasan 40 pulmusta Muhostien pientareella Ängeslevällä > Siiran talon kuivaamon luona. Muutamat linnut hyppelivät tiellä, enimmät > pientareella. Yksi pulmunen kieppui pujossa. Käsittämättömän rohkea parvi. > Seisoin tien reunassa ja kiikaroin peltoaukeita em. parven laskeutuessa > viereeni noin viiden metrin päähän. Eilisiä pulmushavaintoja by Sami Timonen ja Toni Eskelin: TYR Rajakorven th Tyrnäväntiellä 4p tiellä KEM Teppola 2m Tuntuu sille, että kyseessä voi olla jo muuttajia (eikä vain Tyrnävällä talvehtijoita). Ainakin linnut liikkuu laajemmin nyt. > Siiran kuivaamon luona oli lumessa peltopyyn jälkiä, mutta lintuja ei > näkynyt. Eräs naapuri kertoi myöhemmin tänään pienen parven kyllä > oleskelevan Ängeslevänjoen varressa eri talojen kuivaamoiden nurkilla > Toinen hieman isompi peltopyyparvi on liikkunut Tyrnävän Jokisillan kylässä > maallikkohavainnon mukaan. Eilen kans pohdittiin peltopyyn näkymättömyyttä Tyrnävällä - onhan varsin tunnettua, että perdix on paikalla satunnaisesti vierailevalle lintuharrastajalle ns. vaikea pala, linnut lymyilee jossain (mutta missä?). Jos jollakin on muuten tietoa siitä, MITEN SUURI peltopyykanta Tyrnävän-Limingan alueella on, se olisi kiva tietää (talvikanta on tietysti eri juttu kuin syyskanta)? terv.sami timonen Terve Sami ja muut, ---------- From: Sami Timonen Sent: 1. maaliskuuta 1999 12:14 To: PPLY Subject: Re: pulmusia Eilen kans pohdittiin peltopyyn näkymättömyyttä Tyrnävällä - onhan varsin tunnettua, että perdix on paikalla satunnaisesti vierailevalle lintuharrastajalle ns. vaikea pala, linnut lymyilee jossain (mutta missä?). Meikäläisen perstuntuman mukaan ainakin lumijokiset peltopyyt näyttäytyvät ruokintapaikoilla varmimmin myöhään iltapäivällä . Esimerkiksi eilen pyyparvi (n 15 yks) oli Lumijoen Mäkikylässä könyämässä Siikajoentien yli neljän aikaan iltapäivällä. Päivälepopaikat näyttävät olevan kaikenlaisissa tuiskulunta keräävissä reunoissa ja risukkojuoteissa.Lumijoen Karissa parveen törmää lähes aina jokivarren lepikossa tai metsäsaarekkeiden risukkoreunoissa lähellä ruokintapaikkaa. Kiikarimies ei puoli- tai kokokiepissä lymyävää lintua kylläkään helposti löydä. Jos elukoita haluaa välttämättä häiritä, löytyvät lepopaikat helpohkosti seurailemalla lumijälkiä. Aika usein juoksutiet kulkevat pitkin valta- ja pelto-ojien pohjia. . Tietenkin Hyvät Ihmiset antavat kärvistelijöille ruoka- ja leporauhan, ja tyytyvät kiikaroimaan niitä autostaan . Em. Karin ja Mäkikylän parvia voi tarkkailla tieltä käsin. Karin ruokintapaikat ovat vanhan jätevedenpuhdistamon tienovilla molemmin puolin jokea. Muistaakseni Mäkikylän/Vältinperän ruokintapaikatkin näkyvät vanhalle Siikajoentielle. Jos jollakin on muuten tietoa siitä, MITEN SUURI peltopyykanta Tyrnävän-Limingan alueella on, se olisi kiva tietää (talvikanta on tietysti eri juttu kuin syyskanta)? Tyrnävästä ja Limingasta en tiedä, mutta Lumijoen osalta esittäisin arvion (osin toisen käden tietoon nojaten) alle kymmenestä (viisi?) parvesta, joista nokkalukua löytyy näinä päivinä 50 (-100) linnun verran. Kari Koivula Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE pulmusia (ja peltopyitä)" Heips, Omalta osaltani peltopyykeskusteluun lisaisin, etta vuosina 1991-96, jolloin tein peltopyytutkimusta Tyrnavalla, tiedossani ollut talvikanta Tyrnavan kunnan alueella vaiheli vuosittain n. 70 - 150 yksilon valilla. Limingan alueen peltopyykannasta esittaisin kokemuksieni perusteella (ei kuitenkaan varsinaista kartoitusta) kutakuinkin samanlaisen suuruusarvion. Lisaksi Oulujokivarressa, Pikkaralan kylan tuntumassa oli seka talvena 95-96 etta 96-97 ainakin nelja eri parvea kumpanakin talvena. Peltopyiden radiolahetinseurantani Tyrnavalla paljasti selvasti, etta useimmat peltopyyparvet siirtyvat talven kaydessa ankaraksi jokivarsien (Angeslevanjoki ja Tyrnavanjoki) maatilojen lintulautojen ja kuivaamoiden hyodyntajiksi. Vain jotkut parvet parhailla habitaateilla pysyttelevat lapi talven itsepintaisesti aavemmilla pelloilla. Varmin aika nahda peltopyyt ruokintapaikalla on puoli tuntia auringonlaskun jalkeen, seikka jota itse hyodynsin peltopyiden kiinnipyynnissa. terv. Ahti Putaala aputaala@game-conservancy.org.uk Ahti Putaala wrote: > > Heips, > > Omalta osaltani peltopyykeskusteluun lisaisin, etta vuosina 1991-96, jolloin > tein peltopyytutkimusta Tyrnavalla, tiedossani ollut talvikanta Tyrnavan > kunnan alueella vaiheli vuosittain n. 70 - 150 yksilon valilla. Limingan > alueen peltopyykannasta esittaisin kokemuksieni perusteella (ei kuitenkaan > varsinaista kartoitusta) kutakuinkin samanlaisen suuruusarvion. Lisaksi > Oulujokivarressa, Pikkaralan kylan tuntumassa oli seka talvena 95-96 etta > 96-97 ainakin nelja eri parvea kumpanakin talvena. > Peltopyiden radiolahetinseurantani Tyrnavalla paljasti selvasti, etta > useimmat peltopyyparvet siirtyvat talven kaydessa ankaraksi jokivarsien > (Angeslevanjoki ja Tyrnavanjoki) maatilojen lintulautojen ja kuivaamoiden > hyodyntajiksi. Vain jotkut parvet parhailla habitaateilla pysyttelevat lapi > talven itsepintaisesti aavemmilla pelloilla. > Varmin aika nahda peltopyyt ruokintapaikalla on puoli tuntia auringonlaskun > jalkeen, seikka jota itse hyodynsin peltopyiden kiinnipyynnissa. > > terv. Ahti Putaala > aputaala@game-conservancy.org.uk Kiitoksia Koivulan Kari ja Putaalan Ahti kommenteista, tähän kuitenkin vielä lisäkysymys Ahtille: onko tietoa, mikä on istutetun kannan vs. luonnonkannan tilanne? Siis: oletko selvittänyt miten paljon (prosentteja?) kannasta on luonnonvaraista ja paljonko istutettua? Voiko sitä ollenkaan tutkia (risteytyykö kanta niin, ettei sitä voi selvittää)? Paljonko lintuja on kaikkiaan aikojen kuluessa istutettu Oulun seudulle? terv.sami timonen Terve Ahti ynnä muut, Jokivarret näyttävät siis olevan varsin tärkeitä Lakeuden peltopyille. Jokikanjonin pusikkotunnelissa on tuuletonta, paksuja kinoksia, suojaa petoja vastaan ja ruokaa tarjoava kuivaamo ja lintulauta säännöllisin välimatkoin. Näyttää myös siltä että paksun lumen aikaan peltopyyt koluavat eroosion syömiä penkkoja kivitarpeeseensa. Onkin mielenkiintoista nähdä mitä joskus ehkä ilmaantuvat EU-suojakaistat tulevat merkitsemään peltolinnuille. Vielä näitä kaistoja ei näy. Päinvastoin: Lumijoella tätä tärkeää maisemaelementtiä turmellaan maisemansuojelun nimissä ("siistitään ja pyritään säilyttämään avara maatalousmaisema"). Kari Koivula Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE peltopyitä" Hei lista ! Unohdin mainita, että ihmettelimme Tapion kanssa kun niillä Lumijoen Pohjantikoilla (lähes kaikilla) oli HARMAA päälaki, ei siis musta/valkoviiruinen tai keltainen!? Onko nämä jotain esiaikuisia lintuja vai mitä? Ainakaan kirjallisuudesta en löytänyt tähän vastausta. Itse en ole vastaaviin aikaisemmin törmännyt. Jari Wilenius Kiitoksia Koivulan Kari ja Putaalan Ahti kommenteista, tähän kuitenkin vielä lisäkysymys Ahtille: onko tietoa, mikä on istutetun kannan vs. luonnonkannan tilanne? Siis: oletko selvittänyt miten paljon (prosentteja?) kannasta on luonnonvaraista ja paljonko istutettua? Voiko sitä ollenkaan tutkia (risteytyykö kanta niin, ettei sitä voi selvittää)? Paljonko lintuja on kaikkiaan aikojen kuluessa istutettu Oulun seudulle? terv.sami timonen Hei Sami, Kari ja muut listalaiset, Uskoakseni Tyrnava-Liminka-Lumijoki lakeuden peltopyyt ovat yha geeniperimaltaan luonnonvaraista, alueelle aikanaan luontaisesti levittaytynytta kantaa. Perustan nakemykseni seuraaviin seikkoihin: 1) Tutkimuksesssamme(johtajana Raimo Hissa)usean vuoden aikana radiolahetinseurannassa olleista 173:sta istutetusta peltopyysta vain yksi onnistui saamaan lentokykyisia poikasia (2 kpl). Istutuslinnut(kaikkiaan istutimme yli 300 peltopyyta vuosina 91-96) eivat siten pitkalla tahtaimella vaikuttaneet lakeuden peltopyiden geenipooliin, vaan valtaosa istukkaista menehtyi jo ennen lisaantymista. 2) Peltopyiden perimaa selvittaneessa tutkimuksessa (Jaakko Lumme ym.) havaittiin Tyrnavan peltopyiden edustavan Perdix perdix lucida -alalajia (itainen alalaji, jonka uskotaan levittaytyneen Suomeen Karjalan Kannaksen kautta). Sen sijaan suomalaisilta peltopyytarhoilta (huom!), Ruotsista ja Ranskasta keratyt naytteet kuuluivat peltopyyn nimikkorodulle Perdix perdix perdix On siis ilmeista, etta peltopyyistutuksiin saatetaan Suomessa kayttaa muuta kuin Suomessa luonnonvaraisena elavaa kantaa. Lintujen istutusta voidaan verrata veden kaatamista ampariin, missa on halkeama hiukan pohjan ylapuolella. Halkeama on ohut amparin alaosassa leviten amparin ylaosaa kohden. Amparissa on vahan vetta (= luonnonvarainen kanta) ulottuen halkeaman alaosaan asti. Nyt, mita enempi vetta ampariin kaadat (ts. lintuja istutat)sita enemman vetta amaparista vain pakenee (istutuslintuja menehtyy). Tehokkaampi keino saada vetta lisaa ampariin (= esim. peltopyita lakeudelle) on veden kaatamisen sijasta tukkia halkeamaa (= elinympariston parantaminen, talviruokinta yms.) ja odottaa vain, etta sataa (ts luonnonvarainen kanta lisaantyy itsestaan)! Lakeuden peltopyyt muuten omaavat potentiaalisesti korkean lisaantymistehon, silla keskimaarainen munamaara on 20.5! Olen myos samaa mielta Karin kanssa siita, etta Lakeuden kunnissa viime vuosina siistimisen nimissa tehdyilla pensaikkojen havittamisella ojien ja jokien varsilta on varmasti negatiivinen vaikutus niin peltopyille kuin muillekin linnuille tarjolla olevan suojan maaraan. Peltopyyt ovat pakotettuja etsimaan suojaa ja ravintoa yha useammin maatilojen pihapiirista, missa niita kohtavat muut vaarat, usein kissan hahmossa. Terveisin Etela-Englannin kevaasta, Ahti Putaala PPLY järjestää keväällä 1999 retkikummitoimintaansa liittyvän pöllöretken seuraavasti: maanantaina 8.3. kl. 21-24 (takaisin tulo viimeistään puoliltaöin). Jos sää ei ole sopiva, varapäivänä on seuraava päivä tiistai 9.3. (sama aika ja kokoontumispaikka) Kokoontuminen Haapalehdon Shellin pihassa (Parkkisenkankaantie 5) klo 21. Sään tulee olla suhteellisen tyyni ja sateeton, ja pakkasta ei saisi mielellään olla yli 15 astetta. Etukäteisilmoittautuminen pöllöretkille olisi suotavaa. Tämä sen takia, että voimme kontrolloida autojen lukumäärän tarpeen. Ilmoita samalla, onko sinulla auto retkeä varten käytettävissä. Jos olet epävarma sään suhteen, toteutuuko pöllöretki, tiedustele asiaa retkikummeilta samana iltana kl. 18 mennessä. Jos kumpikaan päivä ei käy teille, ja innostusta on, ilmoittakaa siitäkin meille! (pöllöretkiä järjestettäneen vielä lisää). Ilmoittautumiset ja tiedustelut: Sami Timonen, p 040-5651939 (gsm), 3121 535 (koti iltaisin), email: sami.timonen@vyh.fi Esa Hohtola, p.556 7323 (koti iltaisin), email:esa.hohtola@oulu.fi Markku Hukkanen, p. 530 5404 (koti iltaisin), email: mhukkane@student.oulu.fi LAPIN SISAMAAKUNTIEN VALISEN TALVILINTUKILPAILUN TULOKSET Lapissa kisailtiin jalleen sisamaan (= LLY:n toimialueen) kuntien valinen joulu- ja tammikuun ajan kestava pinnakisa. Lajeja kertyi pahimmalta kaamosajalta yhteensa 65 kappaletta, joka on saman verran kuin edellisena talvena. (Ensimmaisena kilpailutalvena eli joulu-tammikuussa 1996-97 jaatiin 62:een lajiin). TULOKSET: 1. Sodankyla 41 lajia 2. Ylitornio 41 3. Rovaniemi+MLK 39 4. Enontekio 38 5. Pello 38 6. Inari 35 7. Ranua 32 8. Pelkosenniemi 28 9. Salla 27 10. Kittila 20 11. Utsjoki 18 12. Posio 15 (Tasapisteissa voittajan ratkaisi kunnassa havaittujen jokerilajien maara) HAVAITUT LAJIT (numero lajin perassa ilmoittaa monessako kunnassa laji havaittiin, max=12) pikku-uikku 1 Sodankyla merimetso 1 Ylitornio joutsen 1 Sodankyla sinisorsa 4 Enontekio, Inari, Rovaniemi, Ylitornio telkka 3 Rovaniemi, Sodankyla, Ylitornio mustalintu 2 Enontekio, Ylitornio uivelo 1 Ylitornio isokoskelo 2 Sodankyla, Utsjoki merikotka 1 Enontekio kanahaukka 9 varpushaukka 7 kotka 9 tunturihaukka 1 Inari pyy 8 riekko 12 kiiruna 3 Enontekio, Inari, Sodankyla teeri 10 metso 10 fasaani 1 Sodankyla pikkukajava 1 Kolari lunni 1 Posio kesykyyhky 6 Enontekio, Inari, Pello, Ranua, Roi, Ylitornio huuhkaja 2 Pello, Utsjoki tunturipollo 1 Enontekio hiiripollo 5 Enontekio, Inari, Salla, Sodankyla, Utsjoki varpuspollo 3 Enontekio, Pello, Ylitornio lapinpollo 2 Sodankyla, Ylitornio helmipollo 8 harmaapaatikka 3 Enontekio, Pello, Ranua palokarki 8 kapytikka 11 pikkutikka 3 Enontekio, Inari, Ylitornio pohjantikka 7 tilhi 7 koskikara 10 mustarastas 2 Pelkosenniemi, Sodankyla rakattirastas 5 Enontekio, Inari, Rovaniemi, Salla, Sodankyla hippiainen 2 Kittila, Pello pyrstotiainen 4 Inari, Kittila, Rovaniemi, Sodankyla homotiainen 12 lapintiainen 12 toyhtotiainen 2 Pello, Rovaniemi kuusitiainen 4 Pello, Pelkosenniemi, Ranua, Rovaniemi sinitiainen 10 talitiainen 12 pahkinanakkeli 1 Pello puukiipija 2 Rovaniemi, Sodankyla narhi 10 kuukkeli 11 harakka 12 varis 11 korppi 12 varpunen 12 peippo 1 jarripeippo 3 Pelkosenniemi, Sodankyla, Ylitornio viherpeippo 11 urpiainen 12 tundraurpiainen 8 kirjosiipikapyl. 3 Pello, Rovaniemi, Ylitornio pikkukapylintu 6 Pello, Pelkosenniemi, Ranua, Roi, Sodankyla,Ylitornio isokapylintu 5 Pello, Pelkosenniemi, Ranua, Rovaniemi, Ylitornio taviokuurna 1 Rovaniemi punatulkku 12 pulmunen 1 Enontekio keltasirkku 8 YHT 65 LAJIA Lisaksi talvikisan yhteydessa kisailtiin jalleen henkilokohtainen pinnakisa, jossa kukin kilpailija sai laskea mukaan vain yhden kunnan alueella nakemansa lajit. KARKI (sulkeissa kunta josta lajimaara kerattiin): 1. Esa Lanko (Ylitornio) 31 lajia 1. Tuomo Kiminki (Ranua) 31 3. Petri Piisila (Salla) 27 Havainnot kokosi Jorma Halonen ja ilmoitti... Pirkka ...taalta jostakin Pyrstötiaiset yöpymässä Pateniemen sahan koivikossa Eilen illalla (to 4.3) lähdin pyöräilemään klo 17.30, jolloin pihamme ohi lensi 9 pyrstötiaista. Koska olen aiemminkin nähnyt pyrstötiaisia Pateniemen sahan koivikossa, yritin seurata mihin ne menevät yöpymään. Seurantani onnistui ja näin kuinka ne asettautuivat yöpymään pajupusikkoon n. 1,5 m:n korkeudelle. Em. linnuista oksalle asettautui väh. 6 yks. Kuten tiedetään (Stig Bergholm:Häkkilinnuista merileijoniin), pyrstotiaiset yöpyvät läpi talven samassa metsikössä, myös samoissa puissa. Joten jos joku on mahdollisesti kiinnostunut yöpyvien pyrstötiaisten kuvaamisesta, (jos se yleensä on mahdollista), ottakoon puhelimella yhteyttä. Teppo Mutanen Sahantie 11 as 1 90800 OULU puh. 08-5542085 sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi Terve lista ! Sain juuri käsiini kuolleen Peltopyyn. Se oli löytynyt Haukiputaan keskustan lähistöltä sijaitsevalta Holman pelloilta, tarkemmin Hepokujalta työkaverin ikkunan alta. Arsi Liimatta toimittaa linnun Yliopistolle. Tietoa muista Peltopyistä ei vielä ole, toivottavasti joku ehtii käydä paikalla katsomassa, itse luultavasti en ehdi, koska olen lähdössä lomareissulle. Jari Wilenius p. 040-733 5138 Terve! Kaksi kirjosiipikäpylintua (lopultakin koko tammikuun kiersivät allek.) Sankivaaran hiihtolatujen parkkipaikalla 7.3.-99 klo 13.20 . Hiihtolenkilla olleet naapurin Väne, Nuutti ja J.Siira. Tervehdys, Esitelmöin tiistai-iltana 9.3. klo 18 alkaen lokkien määrittämisestä. Läpi käydään kaikki PPLY:n alueella säännölliset lajit kaikkine pukuineen, mukaanlukien 'myyttinen' idänselkälokki, jonka näkemiseen Oulu on ehkäpä Venäjän ulkopuolisen Euroopan paras paikka. Esitelmä on kuitenkin suunnattu lähinnä aloitteleville (lokki)lintuharrastajille. Paikka on vanha tuttu kuukausikokouksien pitopaikka YB 210 Yliopiston biologian laitoksella. Tilaisuuteen luonnollisesti vapaa pääsy. Petri Lampila moi arvon väki, vaikka Petri Lampila laittoikin lokki-illan ilmoituksen tiistaille ja toivomme tilaisuuteen kunnolla väkeä, ilmoitan että maanantain pöllöretken lisäksi varapäivänä tiistaina järjestetään myös pöllöretki (ainakin kaksi opasta paikalla) (kätevää tulla vaikka suoraan lokki-illasta..). Kokoontuminen tapahtuu aiemmin ilmoitetulla Haapalehdon Shellillä kl.21. (lokki-iltahan oli kl. 18.) Säävaraukset on samat kuin aiemmassa pöllöretken ilmoituksessa. Myös etukäteisilmoittautuminen suotavaa! Lämmintä vaatetta mukaan. t. Sami Timonen Tervehdys! Seuraavassa on luettelo Pateniemi-Kuivasjärvi-Herukka -kuntoradan varrelta havaitsemistamme lajeista (6.3.). Reitin lintukeskittymä oli perinteisesti Saaran tallien liepeillä, mutta muuallakin lajeja nähtiin, mm. kirjosiipikäpylintu kaivelemassa kuusen käpyä urpiaisparven keskellä noin kilometri talleilta eteenpäin. Lisäksi reitin ulkopuolella Herukan Ainontiellä näimme räkättirastaan. Aikaisempiin laskentoihin verrattuna jäivät puuttumaan mm. pyrstö- ja sinitiaiset. 1. urpiainen 35 2. keltasirkku 15 3. talitiainen 12 4. hömötiainen 9 5. pikkukäpylintu 7 6. viherpeippo 6 7. varis 2 8. naakka 2 9. harakka 2 10. vihervarpunen 1 11. kirjosiipikäpylintu 1 12. käpytikka 1 Pekka Hautamäki Ilkka Railo Hei pply-lista, PPLY:n kuukausikokous pidetään 10.3. ke kl.18 salissa YB 210 Oulun yliopiston biologian laitoksella. Esitelmäaiheena Oulun kaupunkilinnusto Oulun kaupunkiatlaksen 1997-1998 silmin. Jari Heikkinen, Markku Hukkanen, Teppo Mutanen, Ari Rajasärkkä ja Sami Timonen esittelevät Oulun linnustoa ja atlastutkimusta diakuvien kera. Lisäksi lintuhavaintoja, pöllökuunteluiden tuloksia, tiedotusta kevään tapahtumista jne... Tervetuloa! Sami Timonen PPLY:n puheenjohtaja Tervehdys! PPLYn pönttötalkoot pidetään 13.3.99 klo 10.00 alkaen Toppilassa. Talkoopaikan osoite on ~ Tervahovintie 1. Voin lähettää kartan kiinnostuneille liitetiedostona (n. 700Kb) Talkoolaisille on tarkoitus tarjota jotain suuhunpantavaa, niinpä ennakkoilmoittautuminen on suotavaa. Ari Kakko 0400 382664 email arimkakko@kolumbus.fi Sunnuntaina 7.3 teimme Kuusamon Kirknokylan talvilintulaskenta 4 reitilla (pituus noin 25 km). Tulokset: Teeri 27 Pyy 1 Riekko 6 Pulu 42 Kapytikka 2 Tilhi 4 Homotintti 26 Sinitintti 9 Talitintti 112 Kuusitintti 1 Pahkinanakkeli 1 Narhi 3 Harakka 65 Varis 20 Korppi 6 Varpunen 286 Viherpeippo 74 Urpiainen 261 Tundraurp. 6 Taviokuurna 11 Punatulkku 13 Keltasirkku 147 Yhteena lajeja 22. *********************************************************************** Heikki Seppänen Puh 0205 41 4963, 0400 582 058 (gsm) Kuusamo Hei lista, viime aikojen pöllöretkillä on todettu se seikka, että helmipöllöt huutavat erittäin epäsäännöllisesti. On ollut reissut mm. sunnuntaina ja tiistaina, jolloin yhtään hemaria ei ole ollut äänessä Sanginjoen alueella! Sen sijaan maanantaina äänessä oli kuulemma ollut hienosti n.5 helmaria. Tämä ailahtelevuus voi johtua pöllöjen pariutumisesta ja pesinnän aloituksesta, jolloin koiraiden huuteluaktiivisuus laskee. Sekä maanantaina että tiistaina kuultiin hienosti viirupöllö (maanantaina ilmeisesti 2 yksilöä?) Tiistain viirupöllö oli äänessä Isokankaan tienristeyksessä Sanginjoella. terv.sami timonen Laskin talvilintulaskentareittini Su 7.3 alueella Knuutilanranta-Patamäki-Talonpojankangas-Knuutilankangas-Lämsänjärvi - Kastelli - Ranta-Kastelli. Reitin pituus 9,6 km. naakka 8 varis 15 harakka 21 talitiainen 84 sinitiainen 20 hömötiainen 4 kuusitiainen 2 urpiainen 44 viherpeippo 49 punatulkku 2 keltasirkku 10 tilhi 48 varpunen 122 käpytikka 1 räkättirastas 1 pikkukäpylintu 1 Räksä oli Ranta-Kastellissa, samoin Ranta-Kastellissa oli valkeasiipinen varis. Teppo Mutanen Sahantie 11 as 1 90800 OULU puh. 08-5542085 sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi Lista hyvä Viime yönä emme kuulleet pöllön ääniä Riutunkari-Hylkykarimetsissä. Tänään kanahaukka etsi saalista Lumijokisella lumisella pellolla.Sannanlahdessa tornin lähellä sitten näimme 2 timaalinaarasta ja 8 koirasta. Hieno päivä muutenkin ! Leena ja Erkki Väisänen Moi, Kuusamon Kurkijärventiellä (Matkailukartan Salmela n. 4 km Ouluntieltä) puputti helmipöllö torstaina 11.3. klo 21-24 melko aktiivisesti, mutta kahtena seuraavana iltana ei kuulunut mitään, vaikka keli oli ihan kohtalainen. Matti Hovi 1m kiuru lensi laulellen etelää kohti klo 15.45 Haukiputaan Kellosssa (Hekkalanlahti). Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Terve lista ! Kyselen näin sähköpostin välityksellä onko kellään kuvia tai tiedossa mistä voisi saada kuvia seuraavista PPLY:n alueella tavatuista harvinaisuuksista; Nunnatasku ja Bairdinsirri. Onko kukaan kuvannut Oulun seudun Lampivikloja? Kapustahaikarasta löytyy ainakin Iin linnusta kuvia, onko siitä muilla kuvia kuin Tapio Savilaaksolla? Onko Tauvon lintuja kuvattu? Takkurannan Viitasirkkalintu, onko kellään kuvaa juuri tästä linnusta? Löytyykö kuvia talvehtivista linnuista, esim. Mustarastas, Timalit, Laulurastas ja Mustavaris. Ensisijalla ovat täällä otetut kuvat, jos ei löydy niin sitten ulkomailla otetutkin käy. Tarvitaan myös ralleissa otettuja action kuvia, talkoo kuvia, sekä kuvia Oulun suistosta yms. Kuvat palautetaan kuvaajille, jos ei halua luovuttaa niitä PPLY:n arkistoon, kuvaajille ei makseta palkkiota. Kuvaajan nimi kerrotaan Vuosijulkaisun kuvatekstissä. Vastaukset suoraan minulle, kiitos ! Jari Wilenius jari.wilenius@ntc.nokia.com p. 040-733 5138 tai 08-5541 090 Tervehdys verkkolaiset! Oulun syväsatamassa oli kevään ensimmäiset lokit tänään 16.3. n. klo 16. Paikalla oli kaksi argaria ja yksi merilokki. Sulassa oli edelleen isokoskeloita kolme naarasta ja piipparissa mainitut telkät. Ari Kakko Hei lista, Tauno Ohenoja ilmoitti naaras peiposta ruokintapaikalla 14.3. Kiimingin kk:n liepeiltä joen pohjoispuolelta. Lienee talvehtija. Ei ole kuitenkaan näkynyt aiemmin talvella. Ilmoitti Risto Tornberg Moi, Kuusamon Tolpanniemen järripeipponaaras on talvehtinut onnistuneesti. Se on vieraillut ruokinnallamme useasti helmi-maaliskuun aikana. Matti Hovi 9.3 1999 Pulmunen, yht. 17 yks. Utajärvellä pellolla Kajaanin tien varressa hieman ennen Vaalan kunnanrajaa. -Keijo Nuutinen *********************************************************** Keijo Nuutinen phone: +358-(0)8-553 1408 Department of Geophysics +358-(0)8-553 1415 University of Oulu fax: +358-(0)8-553 1414 PL 3000 90401 Oulu FINLAND e-mail: Keijo.Nuutinen@oulu.fi Hei! Tänään keskiviikkona muuttava kiuru Värtössä n. klo. 16 Terv Antti Vierimaa vierimaa@freenet.hut.fi 040-7300566 Huomenta, Piipahtelin viikolla lyhyehköillä pöllöretkillä Lumijoen lähimetsissä. Pöllöjä tuntuu olevan. Innokkaita helmipöllöjä löytyi n. 10, joista muutama aivan keskustan liepeillä. Yksi hurja puputtaa legendaarisen baarin ("Jukan Pitsa ja Piljarti") pihapiirissä. Huuhkajareviirejä on minimissään kolme. Lumijoen Ylipäässä kuului tiistai-iltana toistaiseksi tunnistamaton huhuilija, jota veikkaan vammaiseksi sarvipöllöksi. Kari Koivula Tervehdys verkkolaiset! Tänään Ouluun on ilmaantunut lokkeja ja mustavariksia. Syviksessä oli aamulla pari harmaalokkia. Kaatopaikalla oli puolenpäivän tienoilla yhdeksän harmaalokkia, kaksi merilokkia ja aikuinen isolokki. Vähän myöhemmin Pyykkösjärvellä oli parikymmentä harmaalokkia ja neljä merilokkia, lokeista varmaan osa oli samoja kuin kaatopaikalla. Kaatopaikallo oli ainakin parikymmentä mustavarista. Kävin vielä syviksessä illalla klo 16-17.30 aluksi paikalla oli kuusi harmaalokki. Lokit ottivat ja häipyivät. Noin klo 17 paikalle tuli muutamassa parvessa 15 harmaalokkia, joista kaksi oli nuorta (2KV ja 3KV), aikaisemmin päivällä havaitut lokit olivat vanhoja. Kaatopaikalla oli ollut myös kiuru. Ari Kakko Tervehdys, Tänään Ouluun on ilmaantunut lokkeja ja mustavariksia. Myös Lakeudelle mustavarikset ja lokit pyrähtivät lauantaiaamuna. Limingan koloniassa kunnostettiin pesiä n. 20 linnun voimin. Alle 10 harmaalokkia ja ainakin yksi merilokki partioivat Liminganlahden ja Lumijoenselän verkkoavannoilla. Illalla Lumijoen keskustassa puuhkaili sarvipöllö. Kari Koivula Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE Kevatta ilmassa (ja yössä)" At 06:21 PM 3/20/99 +0200, you wrote: > >Tervehdys verkkolaiset! > >Tänään Ouluun on ilmaantunut lokkeja ja mustavariksia. >Syviksessä oli aamulla pari harmaalokkia. Kaatopaikalla oli puolenpäivän >tienoilla yhdeksän harmaalokkia, kaksi merilokkia ja aikuinen isolokki. >Vähän myöhemmin Pyykkösjärvellä oli parikymmentä harmaalokkia ja neljä >merilokkia, lokeista varmaan osa oli samoja kuin kaatopaikalla. >Kaatopaikallo oli ainakin parikymmentä mustavarista. >Kävin vielä syviksessä illalla klo 16-17.30 aluksi paikalla oli kuusi >harmaalokki. Lokit ottivat ja häipyivät. Noin klo 17 paikalle tuli >muutamassa parvessa 15 harmaalokkia, joista kaksi oli nuorta (2KV ja 3KV), >aikaisemmin päivällä havaitut lokit olivat vanhoja. >Kaatopaikalla oli ollut myös kiuru. > >Ari Kakko > > > ..Ja kaatopaikan vierestä lensi sunnuntaina myös 1 aikuinen laulujoutsen ja maassa ryömi kuusi vuorihemppoa pohjoisrinteen pälvessä. Pekka Hautamäki Ilkka Railo Moi verkkolaiset, Eilen 22.3. kävin Oulun kaatopaikalla, tarkoituksena laskea paikalliset lokit. Paikallisia lokkeja ei kuitenkaan ollut mutta muuttavia ja kierteleviä lokkeja kylläkin. Pikakäyntikin venähti useampaan tuntiin (klo 9-14.30). Minulle oli yllätys isolokkien määrä. Joukossa oli myös vanhoja isolokkeja, joita en muista olleen kuin kerran Syviksen yöpyjissä aikaisempina vuosina. Kaikkiaan harmaalokkeja meni jonkinlaisena mutuarviona väh. 250 kpl ja merilokkeja n. 15. Isolokkeja oli mukana vähintään 10 yksilöä, seitsemän nuorta ja kolme vanhaa. Isolokit menivät seuraavasti 11.30 1 ad, 11.50 1 ad ja 5 2KV, n. klo 14 1 ad ja 1 2KV. Muita dyykkareita oli vaihtelevan ajan mm.: Martti Eskelinen Aapo Luukkonen Jouni Meski Petri Lampila Markus Keskitalo Janne Aalto, Antti Vierimaa + knit nuijasivat isolokit muiden havainnoitsijoiden nimiä en muista/tiedä Ari Kakko Ari Kakko wrote: > > Moi verkkolaiset, > > Eilen 22.3. kävin Oulun kaatopaikalla, tarkoituksena laskea paikalliset > lokit. Paikallisia lokkeja ei kuitenkaan ollut mutta muuttavia ja > kierteleviä lokkeja kylläkin. Pikakäyntikin venähti useampaan tuntiin (klo > 9-14.30). > Minulle oli yllätys isolokkien määrä. Joukossa oli myös vanhoja isolokkeja, > joita en muista olleen kuin kerran Syviksen yöpyjissä aikaisempina vuosina. Ei tarvi mennä sen kauemmaksi kuin viime vuoteen (viime vuottakohan, Ari, tarkoititkin?), jolloin vanhoja lintuja oli Syviksessä useampia. t.sami timonen RUskossa muutti Arin mainitsemien lisaksi joutsen, sekä Syviksessa kovaa kohti pohjoista vanha merikotka. T: Janne Aalto, Aappo Luukkonen, Antti Vierimaa & CO Vanhoista Isolokeista, Olen itse havainnut muistaakseni kolmena tai neljänä keväänä vuosina 1984-1998 vanhoja isolokkeja Oulunsalon Riutunkarissa, Oulun syväsatamassa ja Ruskon kaatopaikalla. Vanhojen ja nuorten suhde lienee suuruusluokkaa 1:15-20. terveisin Jorma -- ********************************************************* Jorma Pessa * Project coordinator North Ostrobothnia Regional Environment Centre Isokatu 9 P.O.BOX 124, 90101 Oulu Finland Tel. +358-8-3158 555 Fax. +358-8-3158 305 ********************************************************* > Vanhoista Isolokeista, > > Olen itse havainnut muistaakseni kolmena tai neljänä keväänä vuosina > 1984-1998 vanhoja isolokkeja Oulunsalon Riutunkarissa, Oulun > syväsatamassa ja Ruskon kaatopaikalla. Vanhojen ja nuorten suhde lienee > suuruusluokkaa 1:15-20. > > terveisin Jorma > Tervehdys, Eikös nämä joinakin vuosina rannikolla nähdyt isot isolokkien muuttoparvet ole olleet suurimmalta osin vanhoja? Eli vaikuttaisi siltä, että vanhat isolokit vain menevät tästä läpi ja nuoret jäävät pitemmäksi aikaa lusmuilemaan lokkien kerääntymispaikoille ja tulevat näin helpommin nähdyiksi. Mistähän kautta nämä isolokit sitten muuttavat Jäämerelle, laji on käsittääkseni aika harvinainen kaikkialla sisämaassa. Että siitä vaan sisämaahan staijaamaan haahkojen lisäksi isolokkejakin... Terv. Petri Lampila Jorma Pessa wrote: > Vanhoista Isolokeista, > > Olen itse havainnut muistaakseni kolmena tai neljänä keväänä vuosina > 1984-1998 vanhoja isolokkeja Oulunsalon Riutunkarissa, Oulun > syväsatamassa ja Ruskon kaatopaikalla. Vanhojen ja nuorten suhde lienee > suuruusluokkaa 1:15-20. > > terveisin Jorma > > -- Raahen seudulla nähtiin keväällä 1997 välisenä aikana ennätykselliset 66 isolokkia, joista 16 ad (24%), 3 +3kv (5%), 8 3kv (12%) 1 2-3kv (1%) ja 38 2kv (58%) T: Kari Varpenius SUBSCRIBE ---- Get your free email at http://www.gnwmail.com > > At 12:55 23.3.1999 +0200, Jorma Pessa wrote: > >> Vanhoista Isolokeista, >> >> Olen itse havainnut muistaakseni kolmena tai neljänä keväänä vuosina >> 1984-1998 vanhoja isolokkeja Oulunsalon Riutunkarissa, Oulun >> syväsatamassa ja Ruskon kaatopaikalla. Vanhojen ja nuorten suhde lienee >> suuruusluokkaa 1:15-20. >> >> terveisin Jorma At 16:23 23.3.1999 +0200, Kari Varpenius wrote: > >Raahen seudulla nähtiin keväällä 1997 välisenä aikana ennätykselliset 66 isolokkia, joista 16 ad (24%), 3 +3kv (5%), 8 3kv (12%) 1 >2-3kv (1%) ja 38 2kv (58%) > > >T: Kari Varpenius >> At 16:22 23.3.1999 +0200, Petri wrote: > Tervehdys, > >Eikös nämä joinakin vuosina rannikolla nähdyt isot isolokkien muuttoparvet >ole olleet suurimmalta osin vanhoja? Eli vaikuttaisi siltä, >että vanhat isolokit vain menevät tästä läpi ja nuoret jäävät pitemmäksi >aikaa lusmuilemaan lokkien kerääntymispaikoille ja tulevat näin helpommin >nähdyiksi. Mistähän kautta nämä isolokit sitten muuttavat Jäämerelle, laji >on käsittääkseni aika harvinainen kaikkialla sisämaassa. Että siitä vaan >sisämaahan staijaamaan haahkojen lisäksi isolokkejakin... > > > Terv. Petri Lampila > Lisää löylyä! Valitettavasti Karin havainnosta oli tipahtanut muuttoajankohta pois, mutta minulla on sellainen tuntuma, että vanhat isolokit muuttavat aika aikaisin, ennen harmaalokkien massoja. Sunnuntaina vanhat isolokit ottivat reippaasti korkeutta kaatopaikan yllä ja sitten häipyivät suuntaan NE, kuten myös suurin osa argareistakin. Osalla harmaalokkeja ja nuorilla isolokeilla ei ollut näin määrätietoista etenemissuuntaa. Oritkarissa oli toissapäivänä klo 17 85 argaria ja 4 merilokkia. Eilen oli ollut klo 17 viisi nuorta isolokkia, satakunta argaria ja muutamia merilokkeja. Havaitsi Aappo Luukkonen. Tänä aamuna n. klo 9 jäällä oli n. 10 argaria, 1 3KV isolokki ja 3 merilokkia. Ari Kakko Tänään klo 16.15-17.30 Syviksessä: Lararg n. 300 Larmar n. 30 Larhyp 12 2-3KV Larcan 1 Suurin määrä lokkeja oli jälleen paikalla klo 16.45-17.15, sen jälkeen lokit lähtivät. En jäänyt odottamaan, tulivatko ne takaisin. Ari Kakko Moi ! T{n{{n 24.3 oli ollut pulmunen Mustosenvaarassa vanhenpieni ruokintapaikalla. Tiet{{kseni Kuusamon ensimm{inen. Viime sunnuntaina k{vin Kiveskoskella ja K{yl{n koskella vaan eip{ ollut joutsenia eik{ muitakaan muuttolintuja, "vain" koskikaroja oli n.50 eli melkolailla t{ysi talvivahvuus. Kurkij{rven helmip|ll| puputti komeasti 17.3 klo 20.30 (Moilasen Leevin pihap|ll|). Ruokinnallani ollut viimep{iviiin asti ainakin kaksi tundraurpiaista. Kuusamon keskustassa kiertelee useita pieni{ tilhiparvia pihlajia "viimeistelem{ss{" Terveisin Vesa Orjasniemi Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys r.y. järjestää perinteisen luontokuvailtansa 30.3. tiistaina kl 18 alkaen Oulun yliopistolla Linnanmaalla luentosalissa L5 (sisäänkäynti ja opastus eteenpäin Biologian laitokselta). (L5 ei ole siis Biologian laitoksen kurssisali, kuten kaikkialle levitettävissä mainosjulisteissamme virheellisesti mainitaan, vaan sali sijaitsee yliopiston ns. vanhalla puolella). Kuvia esittää yksi Suomen innokkaimmista petolintu- ja pöllöharrastajista, torniolainen Matti Suopajärvi, otsikolla "Pöllöjä etsimessä". Väliajalla puffetti. Lippujen hinnat 25 mk (aikuiset) ja 10 mk (lapset). Tervetuloa! PPLY:n puheenjohtaja Sami Timonen Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys r.y. järjestää perinteisen luontokuvailtansa 30.3. tiistaina kl 18 alkaen Oulun yliopistolla Linnanmaalla luentosalissa L5 (sisäänkäynti ja opastus eteenpäin Biologian laitokselta). (L5 ei ole siis Biologian laitoksen kurssisali, kuten kaikkialle levitettävissä mainosjulisteissamme virheellisesti mainitaan, vaan sali sijaitsee yliopiston ns. vanhalla puolella). Kuvia esittää yksi Suomen innokkaimmista petolintu- ja pöllöharrastajista, torniolainen Matti Suopajärvi, otsikolla "Pöllöjä etsimessä". Väliajalla puffetti. Lippujen hinnat 25 mk (aikuiset) ja 10 mk (lapset). Tervetuloa! PPLY:n puheenjohtaja Sami Timonen Moi verkko, eilen kl. 13-15 muutontarkkailua Kempeleen Honkasen Kasalla: Hiirihaukka 1m Varpushaukka 1 kiert. Vihervarpunen 1m Urpiainen n.5m Tilhi 5m t.sami timonen Hei ! Sattuisiko kenelläkään olemaan käytettyä 1. jalkaista jalustaa kaupan. Kevättä!!!!!! puh: 08-5471987 Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Tänään oli staijia Kempeleen Honkasen Kasalla noin aamuyhdeksästä lähtien (Toni Eskelin), sittemmin paikalla kiikareitaan nostelivat Tonin seurassa Jouni Meski, Ari Kakko ja Sami Timonen kello 16 asti. Tässä merkittävimmät: Merikotka 1 subad. m kl 15.15. Varpushaukka 1m Joutsen 1m Sepelkyyhky 1m Lisäksi urpiaisia varmaankin vähintään parisenkymmentä, spinareita jokunen. Tilhiä näkyi kymmenkunta. Aamulla paikalla oli ollut kirjoloxia. Poislähtiessä oli Kempeleen Zeppelinin kohdalla moottoritien alastulorampin vieressä paikallinen uuttukyyhky. Klo. 17 maissa Oulun Syväsatamassa oli 1 paikallinen joutsen ja n. 200 lokkia joukossaan 3 isolokkia. Havainnoijajoukon puolesta Sami Timonen Moi, Syviksessä Samin ilmoittamien lisäksi yksi paikallinen luotokirvinen. Vierimaan Antti oli nähnyt kirvisen jo eilen, mutta määritys oli jäänyt epävarmaksi. Kirvinen on aikalainen kähmy, piileksi rautakonttien katolla. Paikalla oli minun lisäksi mm. Piippo, Toni, Rannikon Kari ja Seija. Ari Kakko Hei, En ole huomannut töyhtöhyyppää mainitun PPLY-verkossa tälle keväälle joten: Töyhtöhyyppä 27.3. 1p lumituiskussa Oulu Rusko Isolokkeja oli paikalla kaksi. Jouni Moi ! Kuusamoonkin nakojaan alkaa vahitellen tulla muuttolintuja. Eilen 27.3 Mustosenvaaran pulmusten maara oli noussut 6:teen. Tanaan Kaatopaikalla ilmeisesti matalapaineen tuoma naakka. Terveisin : Vesa Orjasniemi hei, lauantaina 27.3 oli mustarastasuros Haukiputaan Kellon Kiviniemeen vievän tien varressa satakunta metriä Virpiniemen tiehaarasta Ouluun päin. Antti Rönkä Huomenta, Töyhtöhyyppä 27.3. 1p lumituiskussa Oulu Rusko Isolokkeja oli paikalla kaksi. Jouni Limingan Rantakylässä eilen hyyppäparvi (6p.). Kari Koivula Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE töyhtöhyyppä" Tervehdys, Olen saanut vastuulleni BirdLifen www-sivujen lintutilanneraportin päivittämisen PPLY:n alueen (poislukien Kuusamo, erillinen raportti) osalta. Raportti päivitetään tästä lähtien viikottain aina näin maanantaisin. Ilmoittakaa siis aktiivisesti vähänkin mielenkiintoisia haviksianne joko PPLY-listalle tai mulle suoraan, niin saadaan katsaus kattavaksi. Edellisen kahden viikon osalta lähetän raportin tänään illalla, joten vielä ehtii ilmoitella. Petri Lampila Moi verkko, Ari Rajasärkkä on tekemässä Aureolaan juttua Oulujoen suistoalueen linnustosta. Hän tekee lajilistan alueesta, joka käsittää Hupisaaret, Hartaanselän, Hietasaaren, Vihreäsaaren ja Syväsataman altaan alueen (keväisen sula-alueen) ilman Oritkarin satama-alueen maan puolta. Kysymys kuuluu, onko kellään verkkoa lukevalla havaintoja seuraavista lajeista alueelta: -kyhmyjoutsen -pikkujoutsen -tunturikihu -idänuunilintu -peukaloinen -isokäpylintu -satakieli -pensassirkkalintu -peltosirkku -turkinkyyhky -hiiripöllö -huuhkaja -varpuspöllö -töyhtötiainen -pikkuvarpunen -kultasirkku Vanhat havikset (1960-luvulta) kelpaavat mukaan. Myös alueen yli muuttavat linnut kuulemma otetaan huomioon. Ilmoitukset minulle. Kiitos. t.sami timonen Sunnuntain havaintoja Tyrnävältä-Limingasta: Tyrnävä, Murto: Uuttukyyhky 1p Tyrnävä, Tyrnäväntie: Pulmunen n. 40p Havainnoijat Toni Eskelin ja Sami Timonen. t.sami timonen Moi verkko, laitanpa tämä kyselyn myös pply-verkkoon, jotta voitte jokainen osallistua, mikäli haluatte. Olen laittanut alla olevan kyselyn noin 15 tunnetuimmalle lajienkerääjälle ja aktiiviharrastajalle erikseen - heiltä tulee juttuun enemmän sanallista kuvailuakin. Jos haluatte oman lajimääränne mainittavan ko. jutussa vain oman nimenne perässä pitkässä listassa, laittakaa tietonne minulle. Mainittakoon tässä vaiheessa, että 5 ihmisen kärjellä on 285-293 lajia PPLY:n alueelta. t.sami timonen -------------------------------- Hyvä PPLY:n aktiivilintuharrastaja, Olen aikeissa tehdä tänä keväänä ilmestyvään Aureola-vuosikirjaan muiden pinna-artikkeleiden sekaan pienen jutun PPLY:n alueen (ainakin tunnetuimpien) harrastajien PPLY:n lajimääristä. Siispä pyydän teitä laskemaan itseltänne PPLY:n toimialueen lajimäärän (voidaan päivittää tieto 1.4. 1999 tilanteeseen): Säännöt samat kuin Bongariliiton laskuissa: -RK:n hyväksymiä havaintoja -ei tarhakarkulaisia (PPLY:n alueella tunnettuja esimerkkejä ovat flamingo, tiibetinhanhi, kupariviuhkasorsa, harjakoskelo, mustajoutsen) Olkaa tarkkoja lajilistan kanssa!!! (käyttäkää pohjana jotain tuoretta listaa, ettei erittäin harvinaisia lajeja pääse luikahtamaan karkuun...) Lisäksi pyydän teiltä **tiedon, kuinka monta vuotta olette asuneet PPLY:n alueella**. Jollette ole joskus asuneet (mutta retkeilleet PPLY:n alueella), pyydän tietoa siitä, **kuinka monta bongausta jonkin lajin perään (joka on siis teille PPLY:n pinna) olette alueen ulkopuolella asuessanne tehneet.** Lisäksi kerään pyynnöstä tietoja erilaisista kuntapinnoista. Eli esimerkkinä seuraavanmuotoiset tiedot: Nimi: Sami Timonen -PPLY:n lajimäärä 274 lajia -asunut PPLY:n alueella 13 vuotta, ei bongannut mitään alueen ulkopuolelta aiemmin -Oulun kuntapinnoja 202. ----------------------------------------- LAITTAKAA TIETONNE MINULLE VIIMEISTÄÄN 5.4. MENNESSÄ. terv.sami timonen moi verkko, tänään staijia Kempeleen Kasalla by Jorma Siira, Jouni Meski, Jukka Hauru, Toni Eskelin ja Sami Timonen kl. 11-16.15.: joutsen 15m tuulihaukka 1m kanahaukka väh. 2p töyhtöhyyppä 16m sepelkyyhky 24m (+columba sp. 4m) urpiainen 450m (+ PL 127m) vihervarpunen 22m tilhi 13m3p kirjosiipikäpylintu 1ä varis n. 30m pulmunen 4m50p Lisäksi Juha Markkolan ja Seppo Haapalan haviksia Hailuodon Kirkkosalmelta kl. 14.43-16.00: maakotka 4m/p !! (kaksi linnuista jäi palloilemaan alueelle paikalliseksi) merilokki 1m punatulkku 50m vihervarpunen n20m urpiainen n100m sepelkyyhky 12m varpushaukka 1m kiuru 1m joutsen 2m merimetso 17m töyhtöhyyppä 2m kottarainen 1p Järventaustan kylällä Hailuoto, Potti pulmunen 8p havainnot välitti Sami Timonen Havaintoja tältä päivältä: Kempele Kasa 8.15-10.45 Joutsen 4 Sepelkyyhky 8 Jonkinverran pikkulintuja muutti samoin variksia. Oulu, Syvis 17-20 Harmaalokki n. 1600 Merilokki muutamia Isolokki 3 2KV Kalalokki 1 Luotokirvinen 1 Merihanhi 4 Töyhtöhyyppä 1 Pulmunen n. 150 Ari Kakko At 12:08 29.3.1999 +0300, you wrote: >Moi verkko, > >Ari Rajasärkkä on tekemässä Aureolaan juttua Oulujoen suistoalueen >linnustosta. Hän tekee lajilistan alueesta, joka käsittää Hupisaaret, >Hartaanselän, Hietasaaren, Vihreäsaaren ja Syväsataman altaan alueen >(keväisen sula-alueen) ilman Oritkarin satama-alueen maan puolta. > >Kysymys kuuluu, onko kellään verkkoa lukevalla havaintoja seuraavista >lajeista alueelta: > >-kyhmyjoutsen >-pikkujoutsen >-tunturikihu >-idänuunilintu >-peukaloinen >-isokäpylintu >-satakieli >-pensassirkkalintu >-peltosirkku >-turkinkyyhky >-hiiripöllö >-huuhkaja >-varpuspöllö >-töyhtötiainen >-pikkuvarpunen >-kultasirkku > >Vanhat havikset (1960-luvulta) kelpaavat mukaan. Myös alueen yli >muuttavat linnut kuulemma otetaan huomioon. > >Ilmoitukset minulle. Kiitos. > > >t.sami timonen > Huuhkaja oli Kuusisaaren kupeella syömässä jänistä muutama vuosi sitten. Ari Hei verkko, PPLY:n hallituksessa virisi jo viime kesänä idea yrittää toteuttaa PPLY:n ensimmäinen oma kesälinturalli kesällä 1999. Ralli on edelleen vahvasti suunnitelmissa. Rallin tavoitteena on selvittää huonosti retkeiltyjen PPLY:n kuntien linnustoa ja antaa lisää "kotiseututietoa" ja elämyksiä alueen lintuharrastajille. Ensimmäisen rallin paikaksi on kaavailtu kahta alueen eteläosan kuntaa - hyvä vaihtoehto olisi esim. Haapaveden ja Kärsämäen kunnat. Näissä vähän retkeillyissä kunnissa on monia arvokkaita ja kuuluisia lintujärviä, mutta tietämys esim. alueen metsistä on suht. laihaa. On auki, kuinka jatkuvaksi traditioksi kaavailtu ralli tulisi vuosittain toteuttaa. Arvotaanko rallikunnat joka vuosi jossain vaiheessa, vai määrätäänkö kunnat etukäteen? Mitkä olisivat arvottavat kunnat (hyvin retkeillyt rannikkokunnat voitaisiin pitää rallin ulkopuolella)? Näitä asioita ei ole vielä päätetty. Kesärallin ajankohta on vielä auki. Kyseeseen tulevat viikonloput heinäkuun alussa - puolivälissä, siis ensi vuonna 3.-4.7. tai 10.-11.7. Emme luultavasti halua asettaa rallia samaan aikaan Kuusamon valtakunnallisen lintumaratonin kanssa, joka järjestetään viikkoa ennen juhannusta, tänä vuonna 18.-19.6. Pyydämme sinua, joka alustavasti olet kiinnostunut rallista, ja valmis osallistumaan siihen, antamaan oman mielipiteesi rallin tämän vuotisesta ajankohdasta (mikä aika sopisi oman lomanvieton yms. esteiden takia?). (voisitte kartoittaa oman joukkueenne, mikäli sellainen on tiedossa, menoja ja mahdollisuuksia osallistua eri kesän viikonloppuina..) Voitte antaa kommentteja myös yleisistä rallin periaatteista (kuntien arpominen, osallistuvat kunnat jne.?). Kommentit on tervetulleita myös rallin kestosta ja kaikesta muusta asiaan liittyvästä. Rallisäännöiksi sopinevat normaalit kevätrallin säännöt. Rallin kesto lienee joko 18 tai 24 tuntia (tai joku muu, mikä??). Pyydän vastauksia tähän kyselyyn tämän viikon kuluessa. terv. sami timonen 29.3.99 Oul Puolivälinkangas klo 16.30 col pal 3m Hau keskusta klo 16.50 col pal 2m Hau Kello klo 19.10 stu vul 1m Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Tiedoksi Kuusamossa retkeileville! Kuusamon Torankijärvelle on talven aikana rakennettu uusi torni järven pohjoispäähän aivan Hotelli Kuusamon läheisyyteen. Tornille on kesällä helppo päästä ja se on inva-varusteinen. Hyväkuntoinen polku/tie johtaa suoraan tornin/lavan alarapuille. Oikeastaan ei olekaan kysymys varsinaisesta tornista vaan havaintolavasta, jolta on helppo tehdä havaintoja. terv. Heikki Seppänen, Kuusamo *********************************************************************** Heikki Seppänen Puh 0400 582 058 (gsm) e-mail: heikki.seppanen@nls.fi *********************************************************************** Tänään 30.3. klo 18 tunturipöllö Oulaisten Irvassa eli aivan taajaman kupeessa olevalla peltoaukealla. Lintu on ollut paikalla kuulemani mukaan jo ainakin eilisestä lähtien. Marjatta Kurvinen 31.3 OUL Syväsatama klo 7.25 lararg 157p larmar 7p larhyp 1p 2kv fricoe 1p koiras LIM keskusta klo 8.00 vanvan 3p LIM Lumijoelle menevä tie, Rantakylän th klo 8.15 coloen 2m LIM Jutkonkyläntie klo 8.25 coloen 1p, ruokaili tien vieressä Lim Haarasilta klo 8.35 vanvan 2p Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Pekka Jansson havaitsi tänään 31.3. väskyn eläintarhalla. Tiedon välitti Risto Tornberg Tervehdys kaikille! Pyörähdin aamupäivän retkellä: Virkkulassa aamulla merihanhi 2 m joutsen 1 Lum, Aurannokka merihanhi 3 m peippo n.10 kirjosiipikäpylintu 1 koiras Lum, kk uuttukyyhky 2 "Kotileipomon tiellä" pohjantikka 1 koiras pikkutikka 2 koirasta Sii, Säärenperä viiksitimali ä Sii, Karinkanta merihanhi 1 m kottarainen n.15 pulmunen n.50 palokärki 1 teeri n.30 Vihervarpusia ja urpiaisia liikkeellä "runsaasti"... Peltsi ********************************************************* FINNATURE Jari Peltomaki Tel. +358(0)40-591 9120 jari@finnature.sci.fi Ulla Peltomaki Tel. +358(0)400-233 300 ulla@finnature.sci.fi Harri Taavetti Tel +358(0)40-541 2729 harri@finnature.sci.fi P.O.Box 42, FIN-91901 LIMINKA Tel. +358 (0)8 -345 737 Fax. +358 (0)8 -381 914 http://www.finnature.sci.fi ********************************************************* Iltastaijilla syviksessä 17-20.30 havaittuja: Lararg n. 2000 Larmar n. 80 Larhyp väh. 4 Larrid 1 Fulatr 1 Mermer >10 Buccla >5 Anapla n. 30 Pleniv n. 100 Bracan 1 Vanvan 11 Vihreäsaaressa (A. Rajasärkkä) Antpet 2 (P. Lampila) Viimeisenä paikalta poistuneet Jouni Meski, Kuisma Orell ja Ari Kakko Tervehdys ! Tanaan 31.3 oli kottarainen ehtinyt jo Kuusamon Mustosenvaaralle vanhempieni ruokinnalle. Lampoa on riittanyt muuten viime paivina meillekin asti. Tanaan oli mittarissa +6 C eika viime yona ollut lainkaan pakkasta. Terveisin Vesa Orjasniemi Kuusamo Hei, Luotokirvinen havaittiin Kainuulle uudeksi lajiksi 30.4. Kajaanin UPM:n tehtaan kaatopaikalla. Havaitsijana Hannu Rönkkö. Lajihan on sisämaassa erittäin harvinainen, esim. PPLY:n alueelta ei sisämaahavaintoja ole. Ehkä kuitenkin luotokirvisiäkin muuttaa harvinaisena Suomen yli Jää/Vienanmerelle. Syviksen linnuistakin olisi mielenkiintoista tietää, jatkavatko ne pohjoiseen vai levittäytyvätkö ne saaristoon ja katoavat sinne. Pesimähavaintoja ei PPLY:n alueelta muistaakseni ole. Havaintomäärän kasvu -80-luvulta -90-luvulle on kuitenkin ollut selvää, vaikkakin osittain se varmasti on selitettävissä myös retkeilyn lisääntymisenä. Mutta ellei lajia ala pikkuhiljaa löytyä Perämeren pesimälajistosta, voisi olettaa alkukevään luotokirvisten jatkavan pohjoiseen. t. Panu Kuokkanen > ---------- > Lähettäjä: panu.kuokkanen@metsa.fi[SMTP:panu.kuokkanen@metsa.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 1. huhtikuuta 1999 9:59 > Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi > Aihe: luotokirvisen muutto > > Hei, > > Luotokirvinen havaittiin Kainuulle uudeksi lajiksi 30.4. Kajaanin UPM:n > tehtaan kaatopaikalla. Havaitsijana Hannu Rönkkö. > Lajihan on sisämaassa erittäin harvinainen, esim. PPLY:n alueelta ei > sisämaahavaintoja ole. Ehkä kuitenkin luotokirvisiäkin muuttaa > harvinaisena > Suomen yli Jää/Vienanmerelle. > > Syviksen linnuistakin olisi mielenkiintoista tietää, jatkavatko ne > pohjoiseen vai levittäytyvätkö ne saaristoon ja katoavat sinne. > Pesimähavaintoja ei PPLY:n alueelta muistaakseni ole. Havaintomäärän kasvu > -80-luvulta -90-luvulle on kuitenkin ollut selvää, vaikkakin osittain se > varmasti on selitettävissä myös retkeilyn lisääntymisenä. Mutta ellei > lajia > ala pikkuhiljaa löytyä Perämeren pesimälajistosta, voisi olettaa > alkukevään > luotokirvisten jatkavan pohjoiseen. > > t. Panu Kuokkanen > > Eikö se todellakaan pesi Perämeren luodoilla? Kuulopuheiden mukaan sitä on käsittääkseni havaittu Perämeren kansallispuistossa (Sarvien saarilla) pesimäaikaan. Pitääpä tarkistaa Rauhalan kirjasta. t Tuomas Tervehdys Oulun Pateniemesta Ensimmainen kottarainen ilmestyi Patelaan 30.3 ja 31.3 paikalla oli 2 yksiloa. Toinen matki hienosti ainakin punakylkirastasta. Ensimmaiset vihervarpuset, 3 yks., ilmestyivat ruokintapaikalle 30.3. Ruokintapaikalle ilmestyi eilen 31.3 myos tikli. Tanaan to 1.4.(eika ole aprillia) tikli on kaynyt useita kertoja ruokintapaikalla ja lauleskellut lahipuissa innokkaasti. Teppo Mutanen Sahantie 11 as 1 90800 OULU puh. 08-5542085 sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi Hyvää alkavaa pääsiäisen aikaa pply-verkko, seuraavassa havaintoja keskiviikolta 31.3.: Retkeilyä koko iltapäivän kl 13-19.00. Aluksi Kempeleen Kasalla jossa muutto aivan tukossa ehkä utuisen ilman takia (lämmintä kyllä piisasi). Lenkillä Tyrnävän Murrossa-Rajakorvessa -Limingan Rantakylässä-Virkkulassa yhteensä n. 25 hyyppää, muutama kymmen sepelkyyhkyä, 2 paikallista joutsenta ja n.10 merihanhea (Virkkula). Kempeleen Teppolassa uuttukyyhky sekä n. 10 hyyppää. (Murrossa Jouni Meski ja Jukka Hauru olivat nähneet n. 70 sepelkyyhkyä sekä n.20 kottaraista.) Muuten havainnoivat Toni Eskelin ja Sami Timonen. terv.sami moi pply-verkko, Oulun yliopistossa on biologian vaihto-oppilaana innokas lintuharrastajatyttö Clara Soler Espanjasta (tai Kataloniasta, jos tarkkoja ollaan). Clara on kysellyt mahdollisuuksista osallistua linturetkille, ja lupasin pistää ilmoituksen pply-verkkoon. Joten jos ulkomainen seura kelpaa, ja haluatte verrytellä espanjankielen taitoja :-) (kuten Hohtolan Esa jo tekikin, olen ollut todistajana..), ottakaa Clara mukaan reissuille. Claran tavoittaa nokialaisesta kännykästä 050-3082569. terv.sami timonen 2.4.99 KEM Rajakorpi kiuru 3p klo9.00 LUM Ampumaradanth. klo 9.30 piekana 1m pulmunen 14p niittykirvinen 1p sepelkyyhky 1p LIM Virkkulanth klo.9.45 naakka 53p KEM Letto klo 10.15 varpunen rakensi pesää Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net PYYNTÖ Retkeilemme pienen brittiporukan kanssa 2.- 6.4. Oulun seudulla ja Kuusamossa, jos havaitsette esim. hiiripöllöä, lapinpöllöä, tunturipöllöä, taviokuurnaa tms. kiinnostavaa niin olisimme erittäin kiitollisia jos soittelelisitte meille kännykkään; Harri Taavetti 040- 541 2729 Jari Peltomäki 040- 591 9120 HAVIS Harri Taavetti näki tänään 2.4. Oulaisissa 3 metsähanhea, jotka tulivat muutolta ja laskeutuivat Irvan peltoaukealle. Sinisorsia iltalennolla jo 31.3. Temmesjokisuistossa! (A.Ollila) Peltsi ********************************************************* FINNATURE Jari Peltomaki Tel. +358(0)40-591 9120 jari@finnature.sci.fi Ulla Peltomaki Tel. +358(0)400-233 300 ulla@finnature.sci.fi Harri Taavetti Tel +358(0)40-541 2729 harri@finnature.sci.fi P.O.Box 42, FIN-91901 LIMINKA Tel. +358 (0)8 -345 737 Fax. +358 (0)8 -381 914 http://www.finnature.sci.fi ********************************************************* 2.4. Tyrnävän Jokisillalla iltapäiväretkellä: But lag 1p Cyg cyg 3m+1m+2p+3p Van van noin 30p kohtalaisen pienellä alueella lähellä Ängeslevänjokea Cor fru noin 30p rakentelivat pesiä sähkölinjaan Acc nis 1p koiras Cir cya 1p koiras Colpal 4m Oulussa syväsataman lokkisumassa illalla ainakin yksi (2kv-lintua vaaleampi) isolokki. Teemu Fyrstén Terve taas verkkolaiset! Alkaa nayttaa, etta kevat vihdoin alkaa saapumaan pohjoiseen kolkkaammekin. Kuten suuri johtajammekin (ainakin pitka) sanoi tanaan oli alkukevaan viimeinen paiva. Tasta eteenpain (luvattujen kylmien jalkeen) alkaa jo keskikevat. No me Hannan kanssa paatimme alkukevaan leppoisalla 10 tunnin ja 200 kilometrin retkella (vanhempieni uuden auton koeajolla) Hailuotoon ja alaville peltomaisemille. Aamuyhdeksalta (tai sinnepain) aloitimme staijauksen Kirkkosalmella. Tassa havaintoja: merihanhi 4m joutsen 2p 1m kottarainen 4m merikotka 1 ad merimetso a15m toyhtohyypa 7 sepelkyyhky 9 kanahaukka 1 varpushaukka 1 maakotka 1 2kv Kiiruhdimme 14.00 lauttaan ja paikalle juuri kotkanautintoon saapunut Markkolan perhe jai jatkamaan staijia. Saa oli aamulla todella lammin auringon paistaessa, mutta pian saapuneet pilvet sotkivat suunnitelmamme nautinnollisesta kevatstaijista. Kohtalainen valilla puuskittainen luoteis?tuuli oli varmasti kohtalokas lintujen muuttoa ajatellen, siksi muuttajamaarat jaivat vahaisiksi. Muuta mainittavampaa retkella ei sitten vastaan tullutkaan. Havikseeni kirjoitin ainoastaan pakolliset 3 kiurua Kedonperältä. (Pakollisia koska oli vuodari) sekä Murrosta n60 pulmusta. Leppoisa retki kuitenkin, ei muuta kuin leppoisia kevatretkia muillekin! T: Janne 8-) HAU Kello 2.4.99 klo 21.20 peltopyy 1p k soidinääntelyä HAU Kello 3.4.99 klo 8.10 harmaalokki 6m suuntaan N Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Janne Matias Aalto wrote: > > Terve taas verkkolaiset! > Alkaa nayttaa, etta kevat vihdoin alkaa saapumaan pohjoiseen > kolkkaammekin. Kuten suuri johtajammekin (ainakin pitka) sanoi tanaan oli > alkukevaan viimeinen paiva. Kiitos nimityksestä - "pitkä johtaja" on kuvaavampi kuin suuri johtaja :-) > Aamuyhdeksalta (tai sinnepain) aloitimme staijauksen Kirkkosalmella. Tassa > havaintoja: > merihanhi 4m > joutsen 2p 1m > kottarainen 4m > merikotka 1 ad > merimetso a15m > toyhtohyypa 7 > sepelkyyhky 9 > kanahaukka 1 > varpushaukka 1 > maakotka 1 2kv > Kiiruhdimme 14.00 lauttaan ja paikalle juuri kotkanautintoon saapunut > Markkolan perhe jai jatkamaan staijia. Kuulin, että paikalle oli tullut toinenkin maakotka (paikalliseksi?) Markkoloiden havainnoidessa. > Saa oli aamulla todella lammin auringon paistaessa, mutta pian saapuneet > pilvet sotkivat suunnitelmamme nautinnollisesta kevatstaijista. > Kohtalainen valilla puuskittainen luoteis?tuuli oli varmasti kohtalokas > lintujen muuttoa ajatellen, siksi muuttajamaarat jaivat vahaisiksi. > > Muuta mainittavampaa retkella ei sitten vastaan tullutkaan. Havikseeni > kirjoitin ainoastaan pakolliset 3 kiurua Kedonperältä. (Pakollisia koska > oli vuodari) sekä Murrosta n60 pulmusta. > > Leppoisa retki kuitenkin, ei muuta kuin leppoisia kevatretkia muillekin! > T: Janne 8-) Lisähavaintoja samalta päivältä mantereen puolelta: samaan aikaan kun Kirkkosalmella Jannen ja Hannan merikotka, muutti subad. merikotka suoraan plusmiinuksesta suht. matalalla tosi upeassa valossa Kempeleen Kasan yli selväpiirteisesti pohjoiseen. Olisipa ollut kamera! Lisäksi 2 hiirihaukkaa, pari-kolmekymmentä kiertelevää sepelkyyhkyä, n 90 mustavarista (a80 muuttavaa suurin parvi), hyyppiä parikymmentä ja yksi paikallinen peippo. Havainnoijia itseni lisäksi Jukka Piispanen, Esa ja Anja Hohtola, Mikko Leinonen. Tämän jälkeen Tyrnävän pelloilla oli Syrjäläntien varrella 5 kiurua (vuodari minullekin), max. 20 hyyppää ja vähemmän sepelkyyhkyjä. Limingan Virkkulan tornista 9 kiertelevää merihanhea ja joutsen 2p1m. Kempeleen Teppolassa oli 2 paikallista uuttukyyhkyä. terv. sami timonen Terve verkkolaiset! Muutamia haviksia: Perjantai 2.4. Oulu, Jätäri 17-19 Antpra 1p Alaarv 1p Lararg 620 Larmar 25 Larhyp 3 2KV ja 1 3KV Cygcyg 1p Lauantai 3.4. Kempele, Teppola Colpal n. 80p Coloen 2p Faltin 2p Alaarv n. 10p/m Vanvan n. 20p Cygcyg 1+2m Tyrnävä, Murto Arktista ei juurikaan lintuja, satoi räntää Ari Kakko Unohdin ihan kokonaan, etta naimme Limingassa pienen etsinnan paatteeksi 3 turkinkyyhkya viljasiiloa vastapaata tien toisella puolella olevan parturin (vanha talo) takapihalla. Turkinpulut nielivat kivia pihatiella. Muistelin vaan, etta ainakin tammikuussa turkinkyyhkyja ei juurikaan nakynyt, eika kukaan niista ole puhunut sanaakaan sen jalkeenkaan. Toivottavasti niita viela kuitenkin on. Viime vuonnakin nain turkinkyyhkyn vain kerra Limingassa. Vastatkaa jos tiedatte onko niita nakynyt enemman ja kertokaa missa. Sain myos kuulla, etta vanhassa Limingassa oli kuitenkin koko talven ystavani vanhempien pihalla kaynyt pariskunta ruokinnalla koko talven. Toivottavasti turkinpuluja kuitenkin viela on, etteivat ihan kokonaan katoa! T:Janne 3.4 HAU Kello klo 13.05 tuulihaukka 2m suuntaan S klo 16.30 peippo 7m suuntaan S klo 17.00 pulmunen n.40m suuntaan S Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Hei verkko ja Sami, tuo mainittu toinen 2 kv maakotka näkyi Hailuodon Rytijärvellä paikallisena eilen 2.4. noin klo 16. Rytijärvellä oli lisäksi 2 merihanhea ja töyhtöhyyppiä, Musan pelloilla oli kymmenkunta joutsenta, kaatopaikalla 2 kottaraista. Paluumatkalla 17.20 -lautalle näkyi yhteensä satakunta harmaalokkia ja yksi isolokki. (Puolen päivän aikaan tullessamme väylällä oli vain n. 30 harmaalokkia. Näimme silloin myös todennäköisesti saman 15 merimetson parven, jonka Hanna ja Janne olivat nähneet Kirkkosalmella. Parvi yritti ensin pohjoiseen päin, mutta kääntyi takaisin ja pyöri vähän aikaa jäälakeuden päällä. Lauttaväyläkin oli täynnä irtojäätä.) Annamari ja Juha Markkola ---------- From: Sami Timonen[SMTP:Sami.Timonen@vyh.fi] Sent: 3. huhtikuuta 1999 17:01 To: PPLY Subject: Re: haviksia Janne Matias Aalto wrote: > > Terve taas verkkolaiset! > Alkaa nayttaa, etta kevat vihdoin alkaa saapumaan pohjoiseen > kolkkaammekin. Kuten suuri johtajammekin (ainakin pitka) sanoi tanaan oli > alkukevaan viimeinen paiva. Kiitos nimityksestä - "pitkä johtaja" on kuvaavampi kuin suuri johtaja :-) > Aamuyhdeksalta (tai sinnepain) aloitimme staijauksen Kirkkosalmella. Tassa > havaintoja: > merihanhi 4m > joutsen 2p 1m > kottarainen 4m > merikotka 1 ad > merimetso a15m > toyhtohyypa 7 > sepelkyyhky 9 > kanahaukka 1 > varpushaukka 1 > maakotka 1 2kv > Kiiruhdimme 14.00 lauttaan ja paikalle juuri kotkanautintoon saapunut > Markkolan perhe jai jatkamaan staijia. Kuulin, että paikalle oli tullut toinenkin maakotka (paikalliseksi?) Markkoloiden havainnoidessa. > Saa oli aamulla todella lammin auringon paistaessa, mutta pian saapuneet > pilvet sotkivat suunnitelmamme nautinnollisesta kevatstaijista. > Kohtalainen valilla puuskittainen luoteis?tuuli oli varmasti kohtalokas > lintujen muuttoa ajatellen, siksi muuttajamaarat jaivat vahaisiksi. > > Muuta mainittavampaa retkella ei sitten vastaan tullutkaan. Havikseeni > kirjoitin ainoastaan pakolliset 3 kiurua Kedonperältä. (Pakollisia koska > oli vuodari) sekä Murrosta n60 pulmusta. > > Leppoisa retki kuitenkin, ei muuta kuin leppoisia kevatretkia muillekin! > T: Janne 8-) Lisähavaintoja samalta päivältä mantereen puolelta: samaan aikaan kun Kirkkosalmella Jannen ja Hannan merikotka, muutti subad. merikotka suoraan plusmiinuksesta suht. matalalla tosi upeassa valossa Kempeleen Kasan yli selväpiirteisesti pohjoiseen. Olisipa ollut kamera! Lisäksi 2 hiirihaukkaa, pari-kolmekymmentä kiertelevää sepelkyyhkyä, n 90 mustavarista (a80 muuttavaa suurin parvi), hyyppiä parikymmentä ja yksi paikallinen peippo. Havainnoijia itseni lisäksi Jukka Piispanen, Esa ja Anja Hohtola, Mikko Leinonen. Tämän jälkeen Tyrnävän pelloilla oli Syrjäläntien varrella 5 kiurua (vuodari minullekin), max. 20 hyyppää ja vähemmän sepelkyyhkyjä. Limingan Virkkulan tornista 9 kiertelevää merihanhea ja joutsen 2p1m. Kempeleen Teppolassa oli 2 paikallista uuttukyyhkyä. terv. sami timonen Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE haviksia" Hei Janne ja koko PPLY-listaväki En käy kovin usein Limingassa muulloin kuin "tornikauden" aikana. Turkinkyyhkyjä olen nähnyt Suomessa kolmella paikkakunnalla: Muhoksella, Tyrnävällä ja Limingassa. Muhoksellakaan ei ole tullut käydyksi tänä vuonna, enkä ole aiemminkaan käydessäni merkinnyt havaintoja muistiin. Muhoksella olen nähnyt turkinkyyhkyjä Taidegalleria Jurvakaisen kohdalla sähkölangalla. Taidegalleriassa olen käynyt yleensä vuosittain. Limingassa olen nähnyt turkinkyyhkyjä aina samoilla nurkilla, myös viime syksynä: Lumijoentien varressa joko Limingasta päin mennessä ennen Liminganjoen siltaa olevissa isoissa koivuissa tai sillankorvassa olevissa puissa. Olen nähnyt niitä kerralla 1-2 lintua muutaman kerran sekä 1997 että 1998. Syy huonoihin muistiinpanoihini on itse asiassa se, että näen turkinkyyhkyn yleensä jokaisella Tyrnävän reissullani käydessäni entisessä kodissani (nykyisessä vapaa-ajan asunnossani). Tyrnävän kirkonkylästä löytääkin sen varmemmin kuin Limingasta. Tänäkin keväänä ne ovat jo huhuilleet vilkkaasti mm. entisen pappilan kohdalla (lähellä kirkkoa). Havaintopaikkojani ovat olleet mm. Nahkuri (usein), vanha hautausmaa, rakentamaton ent. osuuskaupan tontti, Papinkuja (usein), kirkkopuisto ja harvemmin nykyinen hautausmaa. Nahkuri on entinen nahka- ja lapikastehdas Tyrnävänjoen varrella sen länsirannalla. Asuinrakennukset ovat ko. suvun hallinnassa ja käytössä, joten kiikaroidessa kannattaa muistaa se. Linnut käyvät syömässä myös Tyrnävän Myllyn pihassa. Vakiopaikka on laho koivu Tyrnävänjoen varressa ja siinä lepäävät linnut pystyy havainnoimaan sillalta. Turkinkyyhky pesii Tyrnävällä, koska viime kesänä näin ensi kerran pörhöiset poikaset aikuisten lintujen seurassa Papinkujan kohdalla sähkölangalla. Useiden tuntien odottaminen on kannattanut. Olen tehnyt muutaman hyvän havainnon. Kiitos listalaisille luotokirvisviestistä. Kauan yritin vuorihemppojakin. Eilen ne sitten näin ja olivatkin tarkkailtavana kahteen otteeseen, toisella kerralla peräti 20 minuuttia rauhallisesti ruokailemassa siinä rikkaruohorinteessä, jossa mm. Jari W. niiden kertoi usein olevan. Ehdin tarkastella niitä kyllikseni sekä kiikarilla että putkella. En ole kameramiehiä, mutta eilen klo 17.15-17.25 ja 17.40-18.00 kuvaamiseen olisi ollut hyvä tilaisuus. 31.3. 12.25 Ant pet 2p Oulu Oritkari, syväsatama 2.4. 17.15 Car ris 14p Oulu Rusko, kaatopaikka 3.4. 08.45 Cyg cyg a7m Oulu Limingantulli 3.4. 10.20 Bom gar a20 Oulu Heinäpää 3.4. 11.10 Van van 1p Oulu Taskila, jätevedenpuhdistamo 3.4. 12.00 Lar hyp 1p 2-3kv (kermanväristä vaaleampi) Oulu Taskila, jvp 3.4. 12.10 Pan bia ä 3.4. 12.50 Ala arv 1p Oulu Taskila, jvp 3.4. 13.25 Ple niv a40p Oulu Taskila, jvp terv. Martti Eskelinen ---------- > Lähettäjä: Janne Matias Aalto > Vastaanottaja: pply > Aihe: viela yksi havis eiliselta > Päivä: 03. huhtikuuta 1999 18:07 > > > Unohdin ihan kokonaan, etta naimme Limingassa pienen etsinnan paatteeksi 3 > turkinkyyhkya viljasiiloa vastapaata tien toisella puolella olevan > parturin (vanha talo) takapihalla. Turkinpulut nielivat kivia pihatiella. > Muistelin vaan, etta ainakin tammikuussa turkinkyyhkyja ei juurikaan > nakynyt, eika kukaan niista ole puhunut sanaakaan sen jalkeenkaan. > Toivottavasti niita viela kuitenkin on. Viime vuonnakin nain turkinkyyhkyn > vain kerra Limingassa. Vastatkaa jos tiedatte onko niita nakynyt enemman > ja kertokaa missa. > Sain myos kuulla, etta vanhassa Limingassa oli kuitenkin koko talven > ystavani vanhempien pihalla kaynyt pariskunta ruokinnalla koko talven. > Toivottavasti turkinpuluja kuitenkin viela on, etteivat ihan kokonaan > katoa! > T:Janne Moi lista! Kävimme Pakasen Veli-Matin kanssa eilen lyhyellä visiitillä syviksessä ja Teppolan pelloilla. Tuuli puhalsi luoteesta navakasti, muuttavia lintuja ei juuri näkynyt. Syvis klo- 13.10-13.35 Merihanhi 2p Joutsen 1m SE Teppolan pellot klo. 13.45-14.40 Ampuhaukka 1 naaras paikallisena Tuulihaukka 1/1p (koiras katseli kiinnostuneena tuulihaukanpönttöä). Töyhtöhyyppä 19p Sepelkyyhky 3p terv. Antti Vierimaa 040-7300566 Morjens! Ihan ilmaiseksi mainostan Suomen Linnut CD-faktaa, jota saa taas ainakin Suomalaisesta hintaan 119 mk. Oikea hintahan on jopa 350mk. Teosta tulee kylla Pohjalaiseenkin samaan hintaan pian. Suosittelen opusta varsinkin lapsiperheille, olisihan hienoa jos lapset tekisivat joskus jotain alykastakin tietokoneella, eli opiskelisivat lintuja, niiden maarittamista, aania ym ym. Mielestani teos on hinta-laatusuhteeltaan loistava. Tietoa loytyy ainakin tavallisista lajeista runsaasti aani myos suurimmasta osasta. Kuva loytyy 426 lajista. Jos et itse keksi kayttoa CD:lle voit harkita sita vaikka lahjaksi jollekin tuntemallesi tenavalle, jos vain hanella on tietokone kaytossa. Nain kevaan tullessa, teos voisi innostaa jonkun vaikkapa ihan harrastamaan lintuja ja vaikkapa liittymaan PPLY:n jaseneksi asti! T:Janne (taas) Valilla muidenkin haviksia. Kempeleen Teppolassa on tanaan nahty mahdollisesti "Linda" eli albinistinen lapinpollo, jota saatiin ihmetella viimevuoden maaliskuussa Kempeleen Ritokorvessa. Mielenkiintoisen havainnon teki Kuisma Orell, joka naki lintua vain muutaman sekunnin sen lentaessa metsanreunassa. Eli jos liikutte Teppolassa pain varsinkin iltahamarassa kannattaa olla tarkkana jos vaikka baywatch-tahti nayttaytyisi ilman punaista uimapukua! T:Janne
4.4 n. klo 10.30 Kempeleen "kasalla", auringonpaisteesta huolimatta, oli aika kylmä.
tuuli tuiversi luoteesta, eikä lintuja ollut paljonkaan liikkeellä. Huomasimme kuitenkin yhden yksinäisen kurjen, joka lentää leputteli vastatuuleen. Hieman myöhemmin Tyrnävän Murrossa yksi tuulihaukka.
 
-Mikko Leinonen
Lista! Hieno aamu, kello 10 maissa Syväsatamassa 7 merihanhea sekä 2 pilkkasiipeä lokkikaartien lisäksi. Leena ja Erkki Väisänen Hei! 5.4. 9.05 Eri rub 1p Oulu Hietasaari, Hyryn talon ruokintapaikka Peipot laulavat jo lähes kaikkialla: Hupisaarilla, Korkeasaaressa, Mustasaaressa ja Hietasaaressa. terveisin Martti Eskelinen puh. 040-539 5453 Kiitoksia Eskelisen Martille Tyrnävän turkinkyyhky vihjeestä. Kävin tänään (5.4.) aamupäivällä hoitamassa lajin vuodariksi Martin nuottien perusteella Tyrnävänjoen rannalta. Turkinkyhkyillä näyttää menevän ainakin Tyrnävällä kohtalaisen hyvin, sillä paikalla oli seitsemän yksilöä. Kyyhkyihin liittyen; aloitellessani lintuharrastusta reilut kymmenen vuotta sitten, Tyrnävällä oli kohtalaisen vahva kesykyyhkykanta. Parvessa oli muistaakseni yli neljäkymmentä pulua. Nykyään (pari vuotta kestäneen hiljaisemman harastuskauden jälkeen) en ole kesykyyhkyjä enää Tyrnävällä nähnyt, vaikka olen siellä lähes viikottain käynyt. Onko laji hävinnyt Tyrnävältä ja milloin (miksi)? Muita havaintoja 5.4.: KEM, Teppola: Col oen 2p, Fal col 1p TYR, Jokisilta: Cyg cyg yht. 11E 2p, But sp 2N, Ans sp 3E Teemu Fyrstén Oulu
5.4.1999 Oulunsalon lauttaranta n.klo1400
Luotokirvinen kivikoilla pyrstöään keinutteli !
 
-Mikko Leinonen
 
Hei! Limingan Virkkulan opastuskeskuksessa oli vielä pääsiäislauantaina 3.4. hiljaista ja ilma oli melko kolea. Opastuskeskuksen viereisellä itäpuolisella pellolla käveli ja etsi ruokaa NOKIKANA, 1p n. klo 11. Varsin aikaisin lintu on tänne jäässä oleville rannoille saapunut! Olisin merkinnyt havainnon vanhan opastuskeskuksen havaintovihkoon, mutta sitä ei ollut tälle vuodelle vielä laitettu vihreään postilaatikkoon. Eikö olisi jo aika, kun kevät tuntuu edistyvän? Merihanhia lenteli yli ja muutama istui myös jäällä. Peipot ovat tosiaan jo aloittaneet laulunsa. Tänään aamupäivällä ainakin kaksi lintua oli äänessä yliopistollisen sairaalan läheisessä metsikössä. Terveisin, Kalle Hellström Teemu F. pohdiskeli Tyrnävän pulutilannetta. Minäkään en syitä tiedä, mutta voisiko turkinkyyhkyn läsnäolo sulkea pois pulun pesimisen samoilta nurkilta? On niitä vähäisiä määriä näkynyt myös viime vuosina: kirkonkylässä ainakin terveyskeskuksen kohdalla pari lintua mm. viime kesänä, samoin nykyisellä hautausmaalla. Noin 20 linnun parvia puluja olen nähnyt Ängeslevällä mm. joidenkin Ängesleväntien (Jokisilta-Ängeslevä -tien) varressa olevien maalaistalojen kuivaamoiden luona. Havaintopaikoista en muista talojen nimiä, mutta suurjännitelinjan seutuvilla ainakin. Sepelkyyhkyparvia on niiden nurkilla syksyisin, mutta myös kesykyyhkyjä olen nähnyt sekä kesäisin että syksyisin etsiessäni huvikseni sinisuohaukkoja tai suopöllöjä. Tyrnävällä on esim. naakka vakituinen asukas läpi vuodet. Varikset ovat usein talvella vähissä, mutta eivätpä naakat. Mustavariksetkin ovat ihastuneet Tyrnävään. Olen pohtinut, että Tyrnävällä tykkäävät pesiä lajit, jotka viihtyvät vanhassa maalaiskulttuuriympäristössä, jossa pellot ja metsiköt vuorottelevat asutuksen ollessa jokivarsissa melko tiheää suomalaiseksi maaseuduksi. Samoin mylly, kuivaamot ja vanhat meijerialueen rakennukset sekä nahka- ja lapikastehtaan rakennukset kiehtovat niitä. Lapsuudessani yksi naakkapariskunta pesi mm. ruismyllyn (nyk. kirjasto) kuivauslaitehuoneessa huolimatta siitä, että mylly oli jatkuvassa käytössä. On harmi, jos nykyinen tehoviljely vähentää pesiviä lajeja. Ennen ojien pientareet olivat hyviä pesäpaikkoja peltolinnuille eikä heinän- ja viljankorjuunkaan aikana maatalouskoneet tuhonneet poikasia, koska pientareita ei niitetty tai ne niitettiin viikatteella tai traktorin sivuniittokoneella. terv. Martti Eskelinen Oulu puh. 040-539 5453 moi aktivoitunut lista, Tässä minun ja Toni Eskelinin retkihavaintoja 5.4. kl. 12.30.-16.40.: Kempele, Honkasen kasa kl. 12.30.-13.15. sepelkyyhky 3m joutsen 1m peippo ä mustavaris 20m (3a) ampuhaukka 1m tuulihaukka 2 kiert. reitti Välikorpi-Rajakorpi-Murto-Parras-Virkkula (kunnat Tyrnävä-Liminka) tuulihaukka 1/1p (Peräoja) joutsen 1m (Murto) cygnus sp. 2m (Murto) töyhtöhyyppä yht. 19p kiuru yht. 16p kottarainen 2p (Murto) metsäkauris 2 pitkään paikallisena (Virkkula) Virkkulan viereiset pellot Lumijoentien vierellä joutsen 72"4´p merihanhi 51p Lumijoki Sannanlahti kl.15-16.40 joutsen 14p merihanhi 20m4p metsähanhi 3m anser sp. 8m töyhtöhyyppä 19m sepelkyyhky + sp. 29m15p merikotka 1 ad. m (kl. 16) maakotka 1 2kv-tyyppinen m (kl. 16.30) vihervarpunen ä merilokki 3"p harmaalokki n30p Eilen Syväsatamassa 10 isolokkia (T. Eskelin) kuten tänäänkin illalla (mm. Timonen, Eskelin, Kakko, Meski ja Hauru). Ja lisäksi ennätysmäärä merilokkeja. Laitan huomenna tarkan luvun verkkoon. terv.sami timonen p.s. huomaan, että monet käyttää yhä enenevässä määrin tieteellisiä lyhenteitä ilmoittaessaan haviksia pply-verkkoon. Itsekin käyttäisin mieluummin niitä ajan säästämiseksi (olen tainnut käyttää sekaisin eri viesteissä kumpaakin) Monet aloittelevat (ja jotkut pitemmällekin ehtineet) ei kuitenkaan tiedä lyhenteitä. TE, JOTKA HALAUTTE SAADA SELKOA TIETEELLISTEN LYHENTEIDEN HIEROGLYFEISTÄ, VOITTE PYYTÄÄ MINULTA VALMIINA OLEVAN LYHENNESELOSTUKSEN. Siinä on lyhenne ja suomalainen vastaava nimi lintulajille. Näin ei putoa ihan heti kärryiltä. Lähetän sen siis eri pyynnöstä. At 21:16 5.4.1999 +0300, you wrote: >Eilen Syväsatamassa 10 isolokkia (T. Eskelin) kuten tänäänkin illalla >(mm. Timonen, Eskelin, Kakko, Meski ja Hauru). Ja lisäksi ennätysmäärä >merilokkeja. Laitan huomenna tarkan luvun verkkoon. > >terv.sami timonen > Tervehdys! Jätärillä 11.30-14.30 staijausta Merimetso 8 kaupungin päältä 12.17 Joutsen 2+3 Niittykirvinen 2 Kiuruja n. 15 Tässä on tämän päivän summat Syviksestä -20.30: Harmaalokki, saapuvaksi laskettu summa 2943, mutta laskentatapa huomioiden todellinen määrä ollee väh. 3500 Merilokki 173 Isolokki 10 Naurulokki 4 Selkälokki 1 Laulujoutsen 6 Merihanhi 2 Isokoskelo + Telkkä + Sinisorsa + Viimeisenä paikalta poistuneet Toni Eskelin, Jukka Hauru, Jouni Meski ja Ari Kakko Terve verkkolaiset ! Muhoksella, Oulujoella Kirkkosaaren edustalla: klo 13: joutsen 42 harmaalokki 32 sinisorsa n.20 telkka 2/2 Kirkkosaari peippo 1 (M.Palkki ja V.Siira kuulleet peipon laulua jo kiirastorstaina) merilokki 1 j.siira Ari Kakko wrote: > Merilokki 173 Tämä määrä on Eskelinin Tonin muistelujen mukaan ennätyssuuri - liekö peräti PPLY:n kerääntymäennätys?? > Laulujoutsen 6 tähän lisäyksenä samalta paikalta 4 muuttavaa. t.sami timonen moi taasen, seuraavassa Jarmo Pääläisen ja Heikki Holmströmin haviksia pääsiäissunnuntailta 4.4.: Liminka, Virkkula (tornista nähtynä) merihanhi n. 40 kiert. joutsen 11 uuttukyyhky 1 Siikajoki, Tauvo kl. 13.30.-14.45. joutsen 8p11m merihanhi n.10 kiuru 4m merilokki 2p1m harmaalokki 4p1m columba sp. 2Ä, 10p tiedot välitti Sami Timonen Heikki Holmström näki lauantaina noin kl. 18. luotokirvisen Oulujoella Merikosken voimalaitoksen ja ja Tuiran patosillan välillä. terv.sami timonen Huomenta, Lumijokeen ilmestyivät ensimmäiset sorsat varsin aikaisin. Lauantaina (3.3.) Markkulan sillan kupeessa uiskenteli kolmen sinisorsaparin seurassa tavipariskunta. Kari Koivula Tervehdys, pääsiäisentienoon autoilun, kävelyn ja hiihtelyn mukavimmat havainnot to 1.4 klo 22... Lumijoella äänessä - huuhkaja - helmipöllö - sarvipöllö pe 2.4 Kempele, Rajakorpi - peltopyy 4 Lumijoki, Varjakka - pikkutikka 2 la 3.4 Tvä, Jokisilta, klo 9 - metsähanhi 2 - joutsen 10 Kle, Rajakorpi - peltopyy 2 Kle, Honkanen, omalla pihallani - mustarastas, koiras - peippo 5 - viherpeippo 20 - keltasirkku 5 - vihervarpunen 2 - kuusitiainen 2 H-pudas, Lavalampi - mustarastas, koiras Utajärvi, Särkijärvi - varpuspöllön kiihkeää vislailua klo 23 - helmipöllön puputtelua 1 - riekkojen jäkättävää naurua yössä joka puolella ma 5.4 Utajärvi, Särkijärven metsissä - koppelo 3, metson soidinjälkiä - kesy ja kiireetön hippiäisparvi hillitysti meluten - pohjantikka - kirjosiipikäpylintu 1 - metsät täynnä linnunlaulua! ti 6.4 Kempele, Honkanen, töihin tullessa - mustarastas, koiras 1 Markku Paso, Kempele Tervehdys verkkolaiset, merikotka muutti aamulla ( 6.4. ) klo 08.55 Kempeleen Kasalla pohjoiseen. Linnun havaitsi Jukka "tertiaali" Hauru. Muuten muutto vaisua. Ainoastaan peippoja mennyt "jonkin verran". Tiedon laittoi eteenpain ilmeisesti ainoa PPLY:n alueella retkeileva, kotkalinnut talta kevaalta valttelemaan onnistunut lintuharrastaja, Jouni Meski. Hei! Suomessa tavatut lajit löytyy myös Birdlifen sivulta: http://www.birdlife.fi/ Listassa on lyhenne, tieteellinen, suomalainen, ruotsalainen sekä englantilainen nimi. Jonkin oudon em. kielisen nimen tultua vastaan suomalainen vastine löytyy selaimen hakukomennoilla (esim. Netscapessa Edit-Find in frame) eli listaa voi käyttää myös sanakirjana. Mitä lintuhavaintojen tallennusohjelmia listalaiset suosittelee? Löytyykö ilmaisia? At 10:08 6.4.1999 +0200, you wrote: >Hei! > >Enpä ole aiemmin opetellut kuin haliaetus albicillan, grus grusin ja falco >peregrinuksen, mutta listasi kyllä kelpaisi. Osoite varmuuden vuoksi myös >tuossa loppulaatikossa. > >Terveisin > >Yrjö Cajanus > >Satunnainen lintuharrastaja > >PPLY: >>moi aktivoitunut lista, >> >... >... >> >>terv.sami timonen >> >> >>p.s. huomaan, että monet käyttää yhä enenevässä määrin tieteellisiä >>lyhenteitä ilmoittaessaan haviksia pply-verkkoon. Itsekin käyttäisin >>mieluummin niitä ajan säästämiseksi (olen tainnut käyttää sekaisin eri >>viesteissä kumpaakin) Monet aloittelevat (ja jotkut pitemmällekin >>ehtineet) ei kuitenkaan tiedä lyhenteitä. >>TE, JOTKA HALAUTTE SAADA SELKOA TIETEELLISTEN LYHENTEIDEN >>HIEROGLYFEISTÄ, VOITTE PYYTÄÄ MINULTA VALMIINA OLEVAN >>LYHENNESELOSTUKSEN. Siinä on lyhenne ja suomalainen vastaava nimi >>lintulajille. Näin ei putoa ihan heti kärryiltä. Lähetän sen siis eri >>pyynnöstä. >> >___________________________________________________________________________ ____ > >Yrjö Cajanus E-mail: yrjo.cajanus@lkproducts.fi >LK Products Oy Puh./Tel. +358 (0)8 88 06 122 vaihde/exchange >Takatie 6 Suora +358 (0)8 88 06 241 direct >FIN 90440 Kempele GSM +358(0)40 59 34 205 >Finland Fax +358 (0)8 88 06 101 >___________________________________________________________________________ ____ > > > ********************************************************************** Pekka Lilja e-mail: pekka.lilja@ee.oulu.fi University of Oulu tel: +358-(0)8-5532844 Telecommunication laboratory fax: +358-(0)8-5532845 P.O. Box 4500 GSM: +358-(0)40-5727806 90401 Oulu www: http://ee.oulu.fi/~herkules/ Finland Room TL 109 ********************************************************************** Minäkin olen ollut pihalla: To 01.04 Haukipudas Jokikylä, Jokikyläntie 38: Fringilla coelebs/Peippo 3p koirasta ruokinnalla. Carduelis spinus/Vihervarpunen 2p ruokinnalla. Pe 02.04 Haukipudas Jokikylä, Jokikyläntie 38: Fringilla montifringilla/Järripeippo 1p naaras yhä ruokinnalla. Phasianus colchicus/Fasaani 3p naarasta ruokinnalla, ovat lähes päivittäin. Niitä on yhteensä 1 koiras ja 4 naarasta. Oulu Syväsatama: Anthus petrosus/Luotokirvinen 1p, paikalla klo 06:35-07:00, lensi sitten ilmeisesti Vihreäsaareen. Larus hyperboreus/Isolokki 2p +2kv Vanellus vanellus/Töyhtöhyyppä 2p Oulu Taskila, jätevedenpuhdistamo: Plectrophenax nivalis/Pulmunen n. 45p Columba palumbus/Sepelkyyhky 1p Panurus biarmicus/Viiksitimali Ei löytynyt. Alauda arvensis/Kiuru 1p ä Oulu Rusko, kaatopaikka: Acanthis flavirostris/Vuorihemppo 14 p Acanthis cannabina/Hemppo >1p Strurnus vulgaris/Kottarainen 23p Larus hyperboreus/Isolokki 5p, joista yksi vanha ad. -pukuinen. Haukipudas Haukiväylä: Lanius excubitor/Isolepinkäinen 1p, samalla paikalla kuin tammikuussa. La 03.04 Oulu Syväsatama: Anthus petrosus/Luotokirvinen 1p klo 07:00, lensi tehtaalle päin. Oulu Rusko kaatopaikka: Anthus pratensis/Niittykirvinen 1m Liminka Virkkula: Anser anser/Merihanhi >5p +3m Cygnus cygnus/Joutsen >5p +2m Lumijoki Varjakka: Loxia curvirostra/Pikkukäpylintu ä Accipiter gentilis/Kanahaukka ä Dendrocopos minor/Pikkutikka 2p Siikajoki Säärenperä: Picoides tridactylus/Pohjantikka 1p, missasin tämän minuutilla, havaitsi Peltsi + ryhmä. Bombycilla garrulus/Tilhi n. 5p Dendrocopos minor/Pikkutikka 1p koiras. Lumijoki, n.6 km Limingan opastuskeskukselta Lumijoelle päin: Perdix perdix/Peltopyy 2p. Su 04.04 Himanka kaatopaikka: Emberiza leucocephala/Taigasirkku Lopullinen määritys tapahtuu valokuvista. Turdus merula/Mustarastas 1p Oulainen Irvan pellot: Nyctea scandiaca/Tunturipöllö 1p näyttäytyi klo 17:20 ja lensi pois. Vanellus vanellus/Töyhtöhyyppä >10p Lisäksi 1p Metsäkauris. Ma 05.04 Haukipudas Jokikylä: Regulus regulus/Hippiäinen Useita, innokkaasti äänessä. Oulainen Keskusta, Pyykäläntie 4: Nucifraga caryocatactes/Pähkinähakki 3p, yksi ollut paikalla jo joulusta lähtien, loput kaksi ilmestyivät joskus tammikuu-helmikuun vaihteessa. Käyvät ruokinnalla, muulloin oleskelevat lähimetsässä. Oulainen Irvan pellot: Circus cyaneus/Sinisuohaukka 1p koiras rakensi pesää. Phasianus colchicus/Fasaani ä Cygnus cygnus/Joutsen 1p Lisäksi 1p Siili. Jari Wilenius p. 040-733 5138 Pekka Lilja wrote: > > Hei! > > Suomessa tavatut lajit löytyy myös Birdlifen sivulta: > http://www.birdlife.fi/ > Listassa on lyhenne, tieteellinen, suomalainen, ruotsalainen sekä > englantilainen nimi. Jonkin oudon em. kielisen nimen tultua vastaan > suomalainen vastine löytyy selaimen hakukomennoilla (esim. Netscapessa > Edit-Find in frame) eli listaa voi käyttää myös sanakirjana. > Mitä lintuhavaintojen tallennusohjelmia listalaiset suosittelee? Löytyykö > ilmaisia? PPLY levittää omaa tallennusohjelmaa, joka on foxbase-pohjainen räätälöity versio. Aureola 3-4/1996:ssä on ohjeet niille, jotka haluaa tallentaa haviksensa excelillä (jota aika paljon käytetään) PPLY:n haluamista sarakeotsikoista ja -pituuksista (siis jos palauttaa haviksiaan PPLY:n arkistoon). Foxbase-ohjelmaa saa ainakin Esa Hohtolalta (esa.hohtola@oulu.fi). terv.sami timonen Moi kaikki! Tässäpä maanantain ja tiistain havaintoni: 5.4 Syvis Isolokki 1 Merihanhi 3 Teppolan pellot klo. 15.50-16.30 Isolepinkäinen 1p Kottarainen 4p Sepelkyyhky n.30p (olivat koivikossa, uutukyyhkyjä ei löytynyt) Töyhtöhyyppä 12p 6.4 Hartaanselkä-Tuiran uimala Naurulokki 9p Telkkä 3/2p Isokoskelo n. 10p Hyryn talo, ruokinta Mustarastas 1 koiras Peippo 9 koirasta ruokinnalla ja 5 laulavaa Kuusitiainen 1 laulava Syväsatama klo. 19.40-20.45 Isolokki 5-6 (kaikki nuoria) Merilokki n. 100p Harmaalokki n. 3000p Kalalokki muutamia Naurulokki 14p (nimenkärjen takana, en käynyt katsomassa) Joutsen 1p Sinisorsa, kuparinruskea väriviall. koiras Terv. Antti Vierimaa 040-7300566 Ai niin, ei omita itselle kaikkia haviksia, tiistaina retkellä mukana Aappo Luukkonen Tervehdys ! Muhoksella, Oulujoella Kirkkosaaren edustalla kanadanhanhi 1p 6.4.-99. Ilmoitti Mirja Palkki. viestia valittanyt j.siira Hei Sami! Yhtä keltanokkainen kuin sinisorsa kun olen, en meinaa lyhenteiden ja muiden perässä oikein pysyä. Joten lyhenneselostus olisi tarpeen. PS. Huom! Jos jollakin on myytävänä kaukoputki, Täällä on potentiaalinen ostaja. mail to Mikko Leinonen Punatulkuntie 32 90450 Kempele > Acanthis flavirostris/Vuorihemppo > 14 p > > Acanthis cannabina/Hemppo > >1p > Onks tää nyt uus vai vanha sukunimi, kun olen hieman huonosti perillä systematiikan viimeisistä kotkotuksista. Milloin vaihtunut. Eikös ne hempot ainakin minun lintukirjani mukaan ole kuuluneet Carduellis -sukuun? t epätietoinen Tuomas Tassa muutama havainto keskipaivan retkeltamme Tyrnavalle: Peraoja-Murto-Angesleva klo 11.00-11.45 Cyg cyg 28p Ans fab 12p Fal tin 3p Cir cya 2 k p Plu apr 1p Van van 38p Havainnoitsijat Jukka Hauru ja Jouni Meski Jaa, näyttää iskeneen copy/paste kukkanen. Eiköhän ne ole Carduelis -sukuisia. Acanthis oli Tringa havis -ohjelmassa. Jari Wilenius > Acanthis flavirostris/Vuorihemppo > 14 p > > Acanthis cannabina/Hemppo > >1p > > Onks tää nyt uus vai vanha sukunimi, kun olen hieman huonosti >perillä systematiikan viimeisistä kotkotuksista. Milloin vaihtunut. Eikös ne >hempot ainakin minun lintukirjani mukaan ole kuuluneet Carduellis -sukuun? > t > epätietoinen Tuomas Hei kaikki lintuharrastajat, Kun nyt innokkain mielin kuljette rannoilla ja metsissä ja teette hyviä havaintoja, älkää hyljeksikö myöskään kuolleina löytämiänne lintusia. Museo nimittäin ottaa mielellään vastaan eritoten sorsia (juhlapukuisen sorsan saaminen on aina yhtä juhlaa), pieniä kahlaajia, varpuslinnuista kaikkia sirkkuja, phylloja (ei pajulintuja), kerttuja, taskuja, väsTEJÄ. Meiltä puuttuu kokonaan mm. viiksitimali. Hempot ovat aivan surkeita jne... Kannattaa siis tuoda kaikki mitä löytyy. Kiinnostuksemme havaitsette, kun käytte kriittisin silmin tarkkailemassa näytteillä olevia lintujamme. Useista aika on yksinkertaisesti ajanut ohi tai otus on jouduttu kursimaan kokoon onnettoman kuntoisesta näytteestä. Myös tutkimuskokelmassa on pahoja puutteita nimenomaan pienten kahlaajien osalta. Sieltä puuttuu koknaan esim. sirittäjä harvinaisemmista phylloista puhumattakaan. Näitähän te sitten kaipailette rengastustentteihin valmistautuessanne. Rauhoitettujen lintujen haltuunotto (tarkoittaa itselle ottamista) on lain mukaan kielletty, jos ei ole saanut siihen eri lupaa, mutta toki saatte sen ottaa tuodaksenne sen viranomaisille (poliisi, ympäristäkeskukset) tai meille. Siitä ei joudu tilille. Ilmeisesti tiukentunut laki on pelästyttänyt ihmisiä, koska mielestäni eläinten tulo museolle on hiipunut. Yleisönäytteiden tulo takaa kuitenkin sen, ettemme joudu niitä itse hankkimaan väkivaltaisin menetelmin. Siihen emme haluaisi mennä, vaikka se olisi mahdollistakin. Pistäkää löytämänne otus muovipussiin löytötiedoin varustettuna ja toimittakaa mahdollisimman pian meille. Voihan sen tietenkin väliaikaisesti laittaa omaan pakastimeenkin, jos ei pääse tuomaan. Voi lähettää myös postitse tai linja-autorahtina. Suosittelemme jälkimmäistä tapaa, koska se on huomattavasti yksinkertaisempaa kaikille osapuolille. Viette siis mielellään pakastetun ja hyvin pakatun linnun matkahuoltoon varustettuna osoitteella ELÄINMUSEO OULUN YLIOPISTO LINNAMAA 90570 OULU ja ruksaatte vastaanottaja maksaa niin asia on teidän osaltanne selvä. Kiitoksia jo etukäteen. Eläinmuseon puolesta Risto Tornberg konservaattori PPLY:llä kuten muillakin yhdistyksillä on ongelmana se ettei nuoria lintuharrastajia ole "kasvamassa" tulevaisuuden orneiksi. Asia pitää korjata ja siksi PPLY:n retkikummitoiminta laajenee ala-aste ikäisiin lapsiin Lintukerho aloittaa toimintansa heti kun 5-15 linnuista kiinnostunutta lasta on saatu kasaan. Kerho aloitetaan jo tassa kuussa ja toiminta jatkuu koko ensi talven. Kerho kokoontuu talven ajan kerran kuussa, ja lisaksi kerhoporukan kanssa osallistutaan retkikummitoiminnan muille retkille. tarvikkeista peritaan 30mk aloitusmaksu mutta muuten kerho on retkia lukuun ottamatta ILMAINEN. Retkista peritaan 10mk. Kokoontumispaikka on Syynimaa. Vanhempien toivotaan jarjestavan kimppakyydit lapsille. Kesalla lapset saavat kerhopostia. Tarkoituksena on opiskella hauskalla tavalla lintujen ja luonnontuntemusta, koota havainokirjaa ja oppia mukava harrastus tulevaisuutta varten. KAIKKI LAPSET JA LASTEN KAVERIT OVAT TERVETULLEITA! Eli jos suvustasi tai ystäväpiiristäsi löytyy lapsiperheitä levitä sanaa toiminnasta. Mukaan paasee myöhemminkin. Ilmoittautuminen mahdollisimman pian mailitse tai puhelimitse Hsoikkel@student.oulu.fi ############################################################################# Terveisin: Hanna Soikkeli Puhelin 050 524 6597 (__) (oo) *-\/------\ Oulun Yliopisto biologian opiskelija II-----I \ II II * ############################################################################# Havaitut muuttolinnut Kuusamossa. PULMUNEN 24.3. LAULUJOUTSEN 29.3. TELKKÄ 27.2. NAARAS , 6.4. PARI ISOKOSKELO 31.3. HARMAALOKKI 29.3. MUSTAVARIS 30.3. NAAKKA 28.3. KOTTARAINEN 31.3. VIHERVARPUNEN 29.3. PEIPPO 5.4. JÄRRIPEIPPO 2.4. (saattaa olla talvehtinut) PUUKIIPIJÄ 54. PYRSTÖTIAINEN 5.4. MUSTARASTAS 4.4. LUOTOKIRVINEN 7.4. Kitkajoen Kiveskoskella Luotokirvinen on Kuusamolle uusi lintulaji ja 267. lintulaji. *********************************************************************** Heikki Seppänen Puh 0400 582 058 (gsm) e-mail: heikki.seppanen@nls.fi *********************************************************************** Terve ! Kempeleen kasalta tanaan,7.4.-99 klo 9.30- 12.45 : joutsen 28 m merihanhi 3m anser sp 2m merikotka saapui n. klo 11 ja laskeutui jatkaakseen matkaa 12.05 sepelkyyhky 5m kiuru 4m hemppo 2m tuulihaukka 1m sinisuohaukka 1/ p ja peipon laulua jo useasta suunnasta ymparilta. Paikalla jaksottain T.Eskelin, M.Leinonen, J.Meski, J.Hauru ja J.Siira. MOI PPLY-verkkolaiset! Olen saanut viime viikkoina mukavan lajan ARK-lomakkeita useilta eri havainnoitsijoilta eri puolilta Suomea. Kiitos kaikille havainnoistaan ilmoittaneille! Ja ne teista joilla on viela palauttamattomia ARK-havaintoja vuosilta 1996 ja 1997!! Mikali saatte havaintonne postiin ensi maanantaina eli 12.4., niin ne ehtivat viela mukaan seuraavaan ARK:n kasittelyyn ja tullessaan hyvaksytyksi ne tullaan julkaisemaan kovaa vauhtia tekeilla olevassa Aureola-vuosikirjassa. Eli postittakaa puuttuvat ARK-ilmoituksenne viimeistaan maanantaina osoitteeseen: Pirkka Aalto Puistomaentie 4 as. 1 99400 Enontekio Otan niista sitten kopiot ja lahetan ne loppuviikosta ARK:n jasenille "jatkokasittelya" varten. Eilen (8.4.) iltapaivalla Tyrnavan Murrossa vanha muuttohaukka paikallisena Lisaksi: Cyg cyg 72p Ans fab 22p Ans ans 1p Van van 50p Havaitsi Saana Kukkola ja Jouni Meski Kuusamon Kiveskosken luotokirvinen on ollut paikalla vielä ainakin eilen to 8.4. aamulla klo 7. Tämän päivän tilannetta en valitettavasti tiedä. Heikki Seppänen Kusuamo > TERE, > > Ruskossa mukava 30 vuorihempon parvi tänään 9.4.. Muutkin sen ovat > nähneet, muta käsittääkseni sitä ei ole vielä ilmoitettu listalla. > > Sanginsuussa varpushaukka jaagasi makeesti pikkuturdusta tänään klo 10.00. > > > > t > Tuomas Herva > TERE, Ruskossa mukava 30 vuorihempon parvi tänään 9.4.. Muutkin sen ovat nähneet, muta käsittääkseni sitä ei ole vielä ilmoitettu listalla. Sanginsuussa varpushaukka jaagasi makeesti pikkuturdusta tänään klo 10.00. t Tuomas Herva > TERE, > > Ruskossa mukava 30 vuorihempon parvi tänään 9.4.. Muutkin sen ovat nähneet, > muta käsittääkseni sitä ei ole vielä ilmoitettu listalla. > > Sanginsuussa varpushaukka jaagasi makeesti pikkuturdusta tänään klo 10.00. > Hyviin tapoihin kuuluua aina nokittaa vähän, eli: 7.4. Ruskossa Car ris 39p. Petri Lampila Tervehdys länsi-Patelasta La 3.4. kävin hiihtelemässä Haukiputaan Kraaselin saaressa, jossa oli pohjantikka koiras. Alueella oli paljon tikkojen tekemiä jälkiä. Samoin saaressa oli 3 kisailevaa närheä. Samoin La 3.4. lehtokurppa lensi Pateniemessä talomme yli etelän suuntaan. Eilen 8.4. käväisi aamulla nuori mustarastas koiras piharuokinnalla Pateniemessä. Teppo Mutanen Sahantie 11 as 1 90800 OULU puh. 08-5542085 sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi Terve! Tanaan n. klo 7 - 11, aika navakan luoteenpuoleisen tuulen mukana: joutsen 52 m anser sp. 36 m merihanhi 6 m kurki 8 m kanahaukka 1m buteo 2m + iso petol. 2m harmaalokki 8 m toyhtohyyppa 7 m paikallisia tuulihaukka 1/ sinisuohaukka 1/ lisaksi kiertelevia toyhtohyyppa ja sepelkyyhky parvia. Tuomas Herva ja Jorma Siira. Moi! Tässä minun ja Aapon haviksia torstailta ja lauantailta: 8.4. Teppolan pellot Suopöllö 1p Sepelkyyhky n.230p Peltopyy 7p Ampuhaukka 1 ad. koiras Havaitsi Aappo Luukkonen 10.4 Startti klo. 8 maissa Oulusta. Retkialue Lumijoki, Liminka, Tupos ja paluu Tyrnävän kautta Ouluun. Lumijoki, Sannanlahti klo. 9.00-10.35 Joutsen 61m Merihanhi 12m Metsähanhi 11m Anser sp. 72m (muuttivat kaukaa ja toetysti mantereen puolelta vastavalossa) Merihanhia paikallisena muutama kymmen. Sepelkyyhky 13m, n.50p Töyhtöhyyppä 24m Kurki 2m LAPINSIRKKU 2m (ens. tälle keväälle?) Satoja muuttavia peippoja, n.50 kiurua ja muutamamia kymmeniä kirvisiä Liminganlahti, Virkkula n. klo. 11 Anser sp. n. 100 lennossa Limingan suunnalla Metsähanhi 9m Joutsen 10m Töyhtöhyyppä 6m Liminka, Rantakylä Joutsen 95p Metsähanhi 5p Merihanhi n. 30p Sinisuohaukka 1 koiras Tyrnävä, Ängeslevä Joutsen n. 25p Metsähanhi 7p Merihanhi 4p KAPUSTARINTA 1 Pulmusia muutama Murto Joutsen 7p Korkala Joutsen 14p Metsähanhi 17p Merihanhi 1p Sinisorsa 2p Tyrnävä-Kempele-tien risteyksestä n. 1km Muhokselle päin Kurki 1p Joutsen 11p Metsähanhi 5p Tyrnävä-Muhos-tie (n. 2km Muhoksen kunnan puolella) Joutsen n. 60p Metsähanhi 5p Kurki 2p YHTEENVETONA: Joutsenia yli 260 Metsähanhia yli 70 Merihanhia Lumijoki, Liminka arviolta 200 Älyttömänä töyhtöhyyppiä, mutta ei yhtään kuovia... Terv. Antti Vierimaa ja Aappo Luukkonen HAU Kello klo 9.00 kiuru 18m S klo 11.00 laulujoutsen 6m N klo 13.00 sepelkyyhky 43m N klo 14.20 laulujoutsen 11m N klo 15.15 metsähanhi 17m N klo 17.00 varis 22m N klo 18.00 pikkulintu sp 38m N Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Jorma Siira wrote: > > Terve! > > Tanaan n. klo 7 - 11, aika navakan luoteenpuoleisen tuulen mukana: > > joutsen 52 m > anser sp. 36 m > merihanhi 6 m > kurki 8 m > kanahaukka 1m > buteo 2m + iso petol. 2m > harmaalokki 8 m > toyhtohyyppa 7 m > > paikallisia > tuulihaukka 1/ > sinisuohaukka 1/ > lisaksi kiertelevia toyhtohyyppa ja sepelkyyhky parvia. > > Tuomas Herva ja Jorma Siira. Jatkoa kl. 15.00-15.45. samalta paikalta, puuskittainen kohtalainen tuuli, vaihtelevaa pilvisyyttä, hieman lumikuuroja muuttohaukka 1 kiert (idän puolella suoraan kohdalla 2-3 km päässä korkeutta ottaen) sepelkyyhky 3m Anser sp. 6m S tilhi 18m S vihervarpunen 2 Tyrnävän peltoalueilla tunnin kierroksella metsähanhia n. 70-80 paikallisena ja joutsenia toistasataa. t. sami timonen Tervehdys, Alla joitain havaintoja lähialueelta. Oulu Syvis 10.4. mm. Haeost 5p 11.4. Kempele, Kasa mm. Ardcin 1 W 10.30 hav. Jukka Hauru ja Ari Kakko Tyrnävä, Murto Cygcyg 250 Cygbew 1 Kuuselan talon luona Ansfab n. 200 Ansans 2 Ansalb 1 Falper 1 hav Ari Kakko Tyrnävä, Jokisilta mm. Butbut 1 hav. Markus Keskitalo, Petri Lampila, Satu Käsmä ja Ari Kakko terv. Ari Kakko Tervehdys, Jätärillä tänään (n. klo 10.00 - 11.30): Cyg cyg 15m 2p Lar hyp 1 ad p (lähti E) Col oen 2m PHO OCH /1 p. Löytyi puhdistamorakennuksen katolta istuksimasta klo 11.20 ja jäi paikalle, kun poistuin hakemaan lisää yleisöä. Tämän jälkeen sitä ei kuitenkaan ole nähty uuudestaan, ainakaan toistaiseksi. Lan exc 1p Car can 2p Car ris 18p Terv. Petri Lampila Moi. Siikajoen Alhonmäen suuret soramontut (joiden keskeltä Siikajoki - Lumijoki-tie kulkee) tuntuu olevan hyvä staijipaikka, ainakin petojen suhteen Paikalta on ennenkin staijattu ainakin hyviä Buteomuuttoja, mutta paikka tuntuu olevan varsin "aliretkeilty". Paras paikka staijaamiseen löytyy, kun Lumijoelta päin tultaessa käännytään muutama sata metriä monttujen jälkeen vasemmalle ja ajetaan suoraan, kunnes tie tulee montuille. Siellä tie nousee kaartuen oikealle kohti metsänreunaa varsin avoimelle mäelle, mistä on hyvä näköala eteläiselle taivaalle mäntytaimikon ylitse. Paikalla muuten soidinsi viimekeväänä kangaskiurupari!! Tänään 11.4. klo 12.00-15.30: Hal alb 1ad N + 1 subad N. Ad-lintu meni suoraan ylitse siten, että zoomin ollessa 60:llä lintu ei mahtunut kokonaan kuvaan! But but 3N Acc nis 1N Acc gen 1N + 1p Gru gru 8N Anserit 31N (metsä 6, meri 11) Car can 1N. Eli muuttoa ei juuri ollut, mutta petoja kuitenkin näkyi. Timosen Sami oli myös paikalla loppuajan nuijaten sopivasti Halit... Ke 7.4. tunti staijia klo 13.50-14-50: Hal alb 1 2kv N (meni myös aivan vierestä, lähimmillään n. 100 m:stä!) Aqu chr 1 2kv N (meni kaukaa, silmä erottui hädin tuskin...) Kannattaa käydä seisoskelemassa! Terv. Harri Taavetti. -----Alkuperäinen viesti----- Lähettäjä: Ari Kakko Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi Päivä: 11. huhtikuuta 1999 16:23 Aihe: Haviksia >Tyrnävä, Murto >Cygcyg 250 >Cygbew 1 Kuuselan talon luona >Ansfab n. 200 >Ansans 2 >Ansalb 1 >Falper 1 >hav Ari Kakko Pikkujoutsenpaikalla myös paikallinen suopöllö. Sinisuohaukka koiras kolmessa eri paikassa. Parhaalta hanhipellolta (lienee sama, jossa Ari näki tundrahanhen (minä en)) oli klo 17 aikaan 246 metsähanhea, 2 merihanhea, ja 1 lyhytnokkahanhi. Teemu Fyrstén Tervehdys ! Haviksia Luodosta 1104-99. Kirkkosalmi 10-13.30 maakotka 2p kierteli lahistolla hiirihaukka 1m viiksitimali 1/ + 2ä + vahaista hanhimuuttoa J.Siira Myohemmin n. klo 15 tornin ylla kierteli merikotka. Antti Rongan havaitsemaa kotkaa paasivat ihastelemaan myos nelja junioria ja JS. Ristisorsa 2p Ojakylanlahti, Kaarannokan edustalla pienessa sulassa, havaitsi Tuomo Puhakka. j.siira Hei lista: Kävimme Anjan kanssa legendaarisella IBB:llä KEM Teppolassa 12.4. klo 14.30-16.30 Merikotka 1 subad N, mutta näytti palaavan Kylänpuolen alueelle Uuttukyyhky 2p 1m -Esa Hohtola- sunnuntaina 11.4. puolen päivän jälkeen 11 vuorihempon parvi Oritkarin kekkosenpääkentällä. Syväsataman sulassa mm. yksi naurulokki, n. 80 merihanhea, 1 metsähanhi Antti Rönkä ja Kimmo Lahti Oul Madekoski 11.4. peukaloinen 1 Ä (muistaakseni joku hoitanut jo maaliskuulla) Oul Ahmonsuo vielä Pyrstötiaisia 3 p - aikovatkohan jäädä pesimään? T Tuomas Herva ps. Kuusitiaiset laulaa jotta soi KILJUHANHI-ILTA tiistaina 20.4.1999 klo 20 kirjastotalon Pakkalan salissa Elja Hervan elokuvan TARHALTA TUNTURIIN julkistaminen Tunturi-Lapin kiljuhanhi on merihanhen ja metsähanhen ohella ainoa Suomen alkuperäinen hanhilaji. Nykyisin se on erittäin uhanalainen. Kiljuhanhen pelastamiseksi Maailman Luonnon Säätiö (WWF) ryhtyi tarhaamaan kiljuhanhia Hailuodossa ja aloitti järjestelmälliset muutonseurannat Perämerellä ja kartoitukset pesimäalueilla. Elja Hervan elokuva kertoo WWF:n kiljuhanhiprojektin kymmenen ensimmäisen vuoden työstä 1983-1993. Juha Markkolan esitelmä HANHEN SIIVIN SIPERIAAN Vuosina 1994-1999 kiljuhanhen suojelutoiminta on laajentunut ja kansainvälistynyt. Muuttoreittien ja talvehtimispaikkojen etsintä on vienyt suomalaiset aina Kazakstaniin, Siperiaan, ja Kiinaan asti. Juha Markkola kertoo näistä retkistä ja niiden tuloksista kuvin ja sanoin. TERVE TULOA! moi pply-verkko, huomenna kl 18 Oulun yliopiston biologian laitoksen salissa YB 210 on PPLY:n kuukausikokous esitelmäaiheenaan kotkat: Heikki Seppänen kertoo sanoin ja kuvin Kuusamon kotkista sekä Petri Lampila kertoo Aquila-kotkien määrittämisestä sanoin ja kuvin. Lisäksi käydään läpi kevään lintuhavaintoja, juodaan kahvia ja jutellaan muita mukavia. tervetuloa Sami Timonen Juha Markkola wrote: Hei! Eka viestiini tuli väärä aika. Sen pitää olla klo 18!!! > KILJUHANHI-ILTA > > tiistaina 20.4.1999 klo 18 kirjastotalon Pakkalan salissa > > Elja Hervan elokuvan > TARHALTA TUNTURIIN > julkistaminen > > Tunturi-Lapin kiljuhanhi on merihanhen ja metsähanhen ohella ainoa > Suomen alkuperäinen hanhilaji. Nykyisin se on erittäin uhanalainen. > Kiljuhanhen pelastamiseksi Maailman Luonnon Säätiö (WWF) ryhtyi > tarhaamaan kiljuhanhia Hailuodossa ja aloitti järjestelmälliset > muutonseurannat Perämerellä ja kartoitukset pesimäalueilla. Elja Hervan > elokuva kertoo WWF:n kiljuhanhiprojektin kymmenen ensimmäisen vuoden > työstä 1983-1993. > > Juha Markkolan esitelmä > HANHEN SIIVIN SIPERIAAN > > Vuosina 1994-1999 kiljuhanhen suojelutoiminta on laajentunut ja > kansainvälistynyt. Muuttoreittien ja talvehtimispaikkojen etsintä on > vienyt suomalaiset aina Kazakstaniin, Siperiaan, ja Kiinaan asti. Juha > Markkola kertoo näistä retkistä ja niiden tuloksista kuvin ja sanoin. > > TERVE TULOA! -- Päivee, Viimeisen viikon ajan Lumijoen Tiironperällä/Karissa on majaillut isohko vesilintukeskittymä. Nyttemin tuo peltopaikka on muodostunut paikallisnähtävyydeksi. Lihakasa koostuu muutamasta sadasta joutsenesta höystettynä hanhimassalla. Kävimme paikalla tänään n. klo 11.00. Laulujoutsenia oli n. 250; mukana pari kaularenkaallista, merihanhia satakunta. Lisää lappoi koko ajan, joten illalla voi olla tungosta. Kari Koivula Hei listalaiset, varsinkin vuosikirjan tekoon osallistuvat henkilöt ! Toivoisin, että toisitte huomenna Linnanmaalla olevaan kuukausikokoukseen kuvat, joita haluatte laittaa kirjoittamiinne juttuihin. Otan kuvat haltuuni ja skannaan ne tietokoneelle ja poltan rompulle. Minä otan diataskuja mukaan, niin saadaan kuvat siihen järjestykseen kuin olette ne kirjaan aatelleet. Kuvat palautetaan kuvaajille, jos ette halua lahjoittaa niitä PPLY:lle. Jos teillä on puuteita kuvista, niin minä hommaan laadukkaat kuvat siihen. Jari Wilenius jari.wilenius@ntc.nokia.com p. 040-733 5138/08-5541 090 Tervehdys Juha Olen lähdössä Unkariin tors. 15.4 ja aion retkeillä Hortobagyssa 17-18.4. Tulen asumaan Tar Janosin luona , joka on hyvä kaverini, josta mainitsinkin sinulle kun viimekisi keskustelimme. Hän on juuri tehnyt jonkinmoisen tilaston kiljukkaiden esiintymisestä ko. alueella. Jos sinulla on jotain, mitä haluat tietää/kysyä voin välitttää. Hän kertoi viime viikon alussa olleen 43 !! kiljukasta paikalla. T. OL ps. onhan sateliittilähettimet hallinnassa/tilauksessa ? ====================================================== Olli Lamminsalo MUNKKINIEMEN INARIA STUDIO Munkkiniemen Puistotie 21 00330 HELSINKI, FINLAND tel: +358-9-484 101 fax: +358-9-489 532 mobile: +358-500-501 706 e-mail inaria.studio@kolumbus.fi ===================================================== Hei lista! Tänään kello 5 jälkeen aloitti suloisen laulunsa punakylkirastas Hylkykarissa. Nyt kello on 21.16 ja se jaksaa vieläkin laulaa niin upeasti kuin vain kevään ensimmäinen sen taitaa! Leena ja Erkki Väisänen Tervehdys, Havaintoja Liminka-Tyrnävä pelloilta: Ansfab n. 700 Ansans n. 50 Ansbra 3 Cygcyg n. 500 Circya 1/ Falper /1 ad Asifla 2 Metsähanhista suurin osa ja lyhytnokat olivat Murto-Korkala alueella. Pere söi jotain pellolla Siirtolan talon luona Murrossa. Jukka Hauru & kni oli mukana osan aikaa Ari Kakko Morjens Pellot vielä osittain lumen peitossa, mutta oli siellä illalla melkoinen kiurukeskittymä kuitenkin pienellä alalla ja vähän muitakin lintuja ("tilapäisesti paikallisena"). Varisten ja keltasirkkujen lisäksi kiuru n. 40 pulmunen n. 80 sepelkyyhky n. 30 merihanhi 2 Pekka Hautamäki Siili liikkeellä eilen Mäntylässä Matti Tynjälä, ympäristönsuojelutarkastaja Oulun kaupunki p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi At 14:28 14.4.1999 +0300, you wrote: >Siili liikkeellä eilen Mäntylässä > >Matti Tynjälä, ympäristönsuojelutarkastaja >Oulun kaupunki >p. 558 46763 nmt 049 267 391 >f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi > Petri Lampilaa lainaten: "Hyviin tapoihin kuuluua aina nokittaa vähän", eli: torstaina 8.4.99 Oulu, Kuivasjärvi, Kalikkatien alku tiellä oli vasta auton alle jäänyt siili Ari Kakko HAU Kello 14/4 Ansfab 4m N klo. 6.45 2m N klo. 11.30 Vanvan 6m N klo 12.00 32m N klo 16.50 9m N klo 20.00 Turpil 1m N klo 18.00 Asifla 1p klo 17.00 Perper 1 äänessä klo 21.30 Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Päivää lista ! En ole lukenut listalta vielä havaintoja tästä. Keltavästäräkki 11.4 Vaalassa Nuojuan kylän alueella istui langalla, ja lauloi. Havainto 2kv-harrastajan varmuudella. Jouni Pikkarainen Hei kaikki, Museolle tuotiin 13.4. Piehinkijoen suistosta löytynyt kapustahaikara. Linnun tilasta päätellen (muumioitunut) se lienee kuollut viime vuoden puolella ja mahtaa olla se syksyllä Hailuodossa seikkaillut yksilö. terv. Risto Tornberg Lapintintti tutkimusta tekeva Claudia Siffczyk tarvitsisi lintujen kasittelytaitoisen kenttaavustajan kesalla Kuusamoon. yhteyden otot englanniksi siffczyk@mail.student.oulu.fi ############################################################################# Terveisin: Hanna Soikkeli Puhelin 050 524 6597 (__) (oo) *-\/------\ Oulun Yliopisto biologian opiskelija II-----I \ II II * ############################################################################# moi lista, tänään käytiin Juha Markkolan, Jarmo Pääläisen, Ari Leinosen, Heikki Holmströmin, Seppo Haapalan ja itseni toimesta Hailuodossa, jossa retkeily ei tosin ollut täysipainoista. Kuitenkin matkalla havaittua: Lauttaväylä isokoskelo 28p telkkä 6p ampuhaukka 1p-->m tuulihaukka 1p--->m Huikku kl. 9.-9.30 aika voimakasta pl-muuttoa, mukana useita kymmeniä rastaita (kulorastaita ja punakylkiä myös kymmeniä, tarkat luvut Juhan muistikirjassa), pari rautiaista, kymmeniä peippoja ja vihervarpusia, muutamia punatulkkuja. Voimakas tuuli painoi linnut matalalle, ja muuttosuunta oli kohti Riuttua. Kirkkosalmi ruskosuohaukka /1p jouhisorsa väh. 1/p haapana 1/1p nokikana useita paikallisia sinisorsa varmaankin muutama kymmen Keskikylä-Viinikanlahti yht. 3 piekanaa ja 1 hiirihaukka sinisuohaukka 1/p Rautaleton tie-Tömppä pyrstötiainen 2p pikkutikka 1ä yht. 3 eri merikotkayksilöä väh. 15-20 niittykirvistä väh. 2 pajusirkkua merihanhia väh. 40 kiert. kanahaukka 1p ehkä tässä äkkiseltään oleellisimmat t.sami timonen Moi verkkolaiset! Tässä iltapäiväkierroksen antia. Havainnot ovat Petri Lampilan ja minun yhdessä tai erikseen tekemiä. Ansfab n. 1000 Ansans n. 250 Ansbra 5 Ansalb 1 Anapen 4/4 Anaacu 1/1 Anapla + Cygcyg n. 500 Cygbew 1 Grugru n. 200 m/p Tritot 1 Pluapr 1 Circya 5/4 Ciraer 4 Butbut 2 Butlag 1 Falcol 5 Faltin n. 10 Callap n. 20 Stuvul 15 Kaularengasjoutsenia on useita paikalla, yrittäkää lukea rankaiden koodit, mikäli mahdollista. Ilmoittamalla koodin minulle, saatte replynä tiedot linnun aikaisemmista vaiheista. Terveisin Ari Kakko 16.4.99 Hau Kello västäräkki 1pk klo 19.45 Ansfab muuttanut pikku parvissa yht. 46m N Stuvul 1k+1n "pönttötalkoissa" grugru 4m N klo 14.00 Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Lista hyvä Hylkykarissa päivän soloistina punarinta, joka aloitti päivällä ja jaksaa vieläkin 20.15. jatkaa. Upean punainen väri auringossa näyttää vieläkin komeammalta. Leena ja Erkki Väisänen Moro! Havainnoimme muuttoa Sannanlahdella klo. 5.15-15. Staijaamassa olivat Hanna Soikkeli, Janne Aalto, Aappo Luukkonen, Antti Vierimaa (edellä olevat paikalla 5.15-14) sekä Jukka Hauru ja Jouni Meski (paikalla klo. 6-15) Joutsen 312m Kyhmyjoutsen 1p koko päivän Pikkujoutsen 1m Metsähanhi 1020m Merihanhi 117m Anser sp 383m A/B 37m Hiirihaukka 3m Piekana 1m Buteo sp 4m Merikotka 1 (hav. Hauru & Meski klo. 14 jälk.) Varpushaukka 3m Kurki 236m Töyhtöhyyppä 188m Taivaanvuohi 13m Kapustarinta 2m Kuovi 1m Sepelkyyhky 684m Kiuru 46m Niittykirvinen 107m Metsäkirvinen 1m Turdus sp 154m Räkätti 57m Punakylki 6m Laulurastas 1m Kulorastas 6m Mustarastas 1m Harakka n. 250m (Viidenneksi yleisin muuttolintu...) Harmaalokki 66m Naurulokki 56m Paikallisia lintuja oli mukavasti: Kyhmyjoutsen 1p Kaulushaikara mahd. 3Ä Viiksitimali 1-2p Pikkutikka 1Ä Palokärki 1 Päivän hanhimuuttoa tähdittivät: Lyhytnokkahanhi 3m KILJUHANHI 1m E 27 metsähanhen parvessa Pikkulintumuutto oli hieman jähmeää aamulla, kuitenkin peippoja meni ainakin 1000, niittykirvisiä satoja, västäräkkejä pari sataa ja rastaita saman verran. Valitan, että nämä havikset ovat hieman sekaisin ja jotain saattaa puuttua, mutta paikalla olleet varmasti täydentävät jos puutteita ilmenee. Terv. Antti Vierimaa 040-7300566 Lista ! Tänään 18.4. Hailuodossa Kirkkosalmessa iltapäivällä riskilä ja punasotka näkyvillä.Isokoskelot, allit ja suokukot liikkuivat parvissa. Maakotka, 2 sinisuohaukkaa sekä 3 keskenään kisailevaa korppia taivaalla. Leena ja Erkki Väisänen 17.4 klo 6.00 HAU Kello stu vul 5p klo 6.30 Kellonkartano ansfab 14p colpal 40p pleniv 22p klo 7.00 KEM Teppola ansfab 16p colsp n. 50p vanvan runsaasti klo 8.25 TYR Ängesleväntie ansfab 24p gyggyg 41p anapla 6p (3n,3k) colpal 37p grugru 22p klo 9.00 MUH Soso grugru 94p gyggyg 13p anapla 1k+n 18.4 HAU Kello faltin 1k +1n reviirilentoa ja huutelua koko päivän klo 17.00 butsp 6m N butbut 1m N Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Hei lista, eilen kl. 16 tienoilla TYR Murrossa oli 2 uuttukyyhkyä tutulla vanhalla paikalla. (haaste ja lupaus: PPLY:n ensi vuoden jäsenyys ilmaiseksi sille, joka toteaa todistetusti PPLY:n alueella uuttukyyhkyn pesinnän. Onkohan edellinen 70-luvulta?). -muutamia tuulihaukkoja, 3 piekanaa ja hiirihaukka. Metsähanhia yhdellä pellolla n.200. Muhoksen Soson pelloilla yhdellä peltoaukealla n.80 joutsenta ja 60-70 kurkea. Muhoksen Soson tiellä naarasfasaani. --------------------- Tänä aamuna kl.6-8.15. staijaamassa Kempeleen Honkasen kasalla Jukka Piispasen ja Toni Eskelinin kanssa. Lähtiessämme Piipon kanssa kl. 8.15. (Toni jäi paikalle) päivän kurkisumma oli jo n. 220. Saattaa tulla hieno kurkisumma (eilen oli muuttanut 3-4 iltapäivätunnin aikana Kokkolassa yli 800 kurkea)? Muutoin muutti tuona aikana kymmeniä rastaita, peippoja, kyyhkyjä, muutama piekana, yksi hiirihaukka, muutama varpushaukka, ampuhaukka, pari ruskista. Pikkulinnuista mm. muutama kirjosiipikäpylintu, toistakymmentä rautiaista, vihervarpusia, niittykirvisiä, pajusirkkuja, ja pari pientä lapinsirkkuparvea. Joutsenia meni myös kymmeniä, samoin hanhia. Jos jollakulla on vapaata aikaa, menkää auttamaan laskennassa Tonia! terveisin iltapäivällä Kasalle suuntaava Sami Timonen p.s. tuotakoon tässä ilmi eilisen parhaimmat havikset Kempeleen Kasalta (piipparista ja Haurun Jukan tekstiviestistä napattuna): HAARAHAUKKA 1m kl. 13.40-13.45. idän puolelta Juurussuon päältä, lisäksi: -tunturikiuru 1m -haarapääsky 2m -pohjansirkku 1m -muuttohaukka 2m -pedot vain 17m (piekana 7m) -kapustarinta 9m -metsäviklo 4m Kasalla havainnoijina Jukka Hauru, Jouni Meski ja Saana Kukkola. Hei, Sunnuntaina 18.4. Kuhmossa neljän tunnin staijilla (klo 9-13) 45 kaakosta luoteeseen määrätietoisesti matkaavaa piekanaa. Linnut näyttävät tulevan leveänä rintamana itäisen Suomen yli, järvet kylläkin ohjaavat muuttoa selvästi. Lintujen vauhti oli kova kaakkoistuulen ansiosta. Kevät etenee täällä muuten aika vauhdilla, sunnuntai-iltapäivän lämpötila oli +18. t. Panu Kuokkanen La 9.4 Ruskon kaatopaikka: 1 2-kv isolokki, 1 naurulokki Ma 12.4 Ruskon kaatopaikka: 1 2-kv isolokki, 7 merilokkia, n. 50 naurulokkia, 37 vuorihemppoa, 4 hemppoa To 15.4 1. naaraspeippo Pateniemessä To 15.4 HAU Kello, Raamattuopistontie: 5 joutsenta 14 merihanhea 1 kurki n. 70 sepelkyyhkyä La 17.4 Pateniemessä 2 kinastelevaa lehtokurppaa, 1. järripeippo samoin Pateniemessä Ma 19.4 Pateniemen saha-alue: 6 P tylliä 15 m joutsenta 2 p kapustarintaa 4 m kurkea Teppo Mutanen Sahantie 11 as 1 90800 OULU puh. 08-5542085 sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi Moi vaan PPLY ja Panu! Kiinnostaisi tietää mitä tarkoitat sanonnalla "Linnut näyttävät tulevan leveänä rintamana itäisen Suomen yli, järvet kylläkin ohjaavat muuttoa selvästi."? Miten tuo todennetaan maastossa? Yst. terv ep email:esko.pasanen@edita.fi esko.pasanen@icon.fi (koti) >>> 19.04.99 9.37 >>> Hei, Sunnuntaina 18.4. Kuhmossa neljän tunnin staijilla (klo 9-13) 45 kaakosta luoteeseen määrätietoisesti matkaavaa piekanaa. Linnut näyttävät tulevan leveänä rintamana itäisen Suomen yli, järvet kylläkin ohjaavat muuttoa selvästi. Lintujen vauhti oli kova kaakkoistuulen ansiosta. Kevät etenee täällä muuten aika vauhdilla, sunnuntai-iltapäivän lämpötila oli +18. t. Panu Kuokkanen Moi Epa ja PPLY Yritän selventää: Ehkä yleistin itäisen Suomen tilanteen omien Kuhmon havaintojeni mukaan, mutta ainakin Kuhmon metsämassan päällä piekanat muuttavat rintamana ilman selviä muuttoputkia. Tähän taas järvet, joiden päällä on vielä jääkansi, ja joita piekanat kiertävät, tuovat pienen muutoksen. Esimerkiksi Kuhmossa piekanat selkeästi kiertävät Ontojärven ja Lammasjärvikin ohjaa muuttoa. Tämän voi siis todeta maastossa seuraamalla lintujen muuttoreittejä suhteessa järviin. Mutta päämuuttosuuntaan järvet eivät suuremmin vaikuta. t. Panu Moi vaan PPLY ja Panu! Kiinnostaisi tietää mitä tarkoitat sanonnalla "Linnut näyttävät tulevan leveänä rintamana itäisen Suomen yli, järvet kylläkin ohjaavat muuttoa selvästi."? Miten tuo todennetaan maastossa? Yst. terv ep email:esko.pasanen@edita.fi esko.pasanen@icon.fi (koti) >>> 19.04.99 9.37 >>> Hei, Sunnuntaina 18.4. Kuhmossa neljän tunnin staijilla (klo 9-13) 45 kaakosta luoteeseen määrätietoisesti matkaavaa piekanaa. Linnut näyttävät tulevan leveänä rintamana itäisen Suomen yli, järvet kylläkin ohjaavat muuttoa selvästi. Lintujen vauhti oli kova kaakkoistuulen ansiosta. Kevät etenee täällä muuten aika vauhdilla, sunnuntai-iltapäivän lämpötila oli +18. t. Panu Kuokkanen Tähän mennessä (kl. 13.00) 600 kurjen summa rikki Kempeleen Kasalla Toni Eskelinin toimesta. Kuulemma niin kova tuuli, ettei meinaa pystyssä pysyä. Muuten muutto heikohkoa, petosumma n.50. t.sami timonen Minäkin olen jotain nähnyt Lapinharakka TYR KUrkiperällä vakiopaikalla 18 .4. Murron yms pelloilla samaa mitä muutkin 18.4. lisäksi pajusirkku 1 ä liro 1 ä Vaatimattomatkin havikset lämmittävät sydäntä , kun ne tulevat yllätyksenä: Västäräkki 18.4. 4 p Ranua Simojoen Luusua Tukkasotka pari 19.4. OUlu Raksila, Laanaoja Pulmunen Limingantullin kentällä 15.4. n 150 p T Tuomas Herva `spondeilla voi varpusillakin´ Muutontarkkailuhavaintoja Lumijoen Sannanlahdelta 19.4. klo 6.00-15.00 Gru gru 938m Cyg cyg 290m Cyg col 2m1p Ans fab 804m Ans bra 1m Ans sp 118m But lag 15m But but 4m But sp 2m Acc nis 6m Fal tin 2m Fal col 3m Cir aer 2m CIR MAC 1 np klo 13.58 S, putosi ruovikkoon Karvonlahden suuntaan. Ei nahty poistuvan alueelta. Lar rid 273m Van van 59m Gal gal 28m Col pal 409m Tur sp 1245m Tur vis 18m Ala arv 58m Ant pra 170m Mot alb 174m Fri coe 173m Pru mod 27m Emb sch 158m Cal lap 51m Pic pic 78m Lisaksi paikallisena jo mainittujen lisaksi Ana str 2p Ana acu 20p Ana pen 14p Pan bia 2-3p Havainnoijat kasvoiltaan punertavat Jukka Hauru ja Jouni Meski Moi lista, eilen Kempeleen Honkasen Kasan kurkisummaksi muodostui kl. 5.10-19.15. staijin aikana yhteensä 997m, siis jäätiin kauaksi maagisesta tuhatluvusta :-) Paikalla olivat Toni Eskelin kl. 5-16, Sami Timonen kl. 6-8.20 sekä kl 16-19.15. ja Jukka Piispanen kl. 6-8.20. Lintuja meni tasaisesti koko päivän pienissä parvissa (yli 30 parvia oli käsittääkseni hyvin vähän). kello 5-16 muuttosumma oli 790 (kl 16-19 vielä n. 200 lintua), kun kl. 6-15 Sannanlahdella laskettiin 938 pitkäkinttua. Suurin osa linnuista tuli Kempeleen Kasan alueelle Liminganlahden suunnalta useilla muuttosuuntanaan jopa itä tai useimmilla ehkä luode. Päivällä lintuja ohtti kasan sekä lännen että idänpuolelta, illalla kl 16-19 linnut menivät lähes kaikki idän puolelta. Koko Oulun seudun kurkien muuttosumma täytyi olla reippaasti toistatuhatta, sillä Lumijoen Sannanlahdella useat kurjet ohittivat tornin länsipuolelta ja suuntasivat suoraan pohjoiseen osan kääntäessä Liminganlahden pohjukkaan vasten tuulta (kaikki edellinen J. Meskin mukaan). Sannanlahdelta nähtiin siis paljon kurkia joita ei Kasalla nähty ja päinvastoin. Tuuli lienee painanut kurjet rannikolle jo aiemmin etelämpänä, ja Liminganlahden tienoilla ne olivat tehneet korjausliikkeen sisämaahan päin Kello 6.20.-16.10 oli Pyhäjoen Parhalahdella laskettu sielläkin yhteensä 497 kurkea. Oulun muuttavat kurjet ovat kuitenkin olleet Raahen seudun ja Oulun väliin jääneitä levähtämään lintuja. Muita Kasan havaintoja: joutsen 311m anser 420 pelloilta lähtevää ja 500 pelloille tulevaa pedot sekalaisessa järjestyksessä: sinisuo 7 piekana 25 ruskosuo 3 varpushaukka 16 tuulihaukka 4 ampuhaukka 6 hiirihaukka 8 buteo sp. 1 falco sp 1 IP 9 yhteensä 80 muuttavaa petoa. Pikkulinnuista mainittakoon lapinsirkku 100, kahlaajista taivaanvuohi 18 sekä harvalukuisemmista lajeista lyhytnokkahanhi sekä uuttukyyhky. terv.sami timonen Kevat on edennyt valtavan nopeasti myös Koillismaalla. Taman hetken muuttolinturintamalla ollaan noin 2 viikkoa edella ns. keskiarvokevatta. Kuusamon Luontokerhon viime sunnuntain katsauksessa havaitut edellisviikon ensitulijat: (joistain lajeista myos tarkennustietoja ja myohaisempia havaintoja) Metsahanhi 13.4. Haapana 18.4 Sinisorsa 17.4 Merikotka 8.4 Varpushaukka 14.4 Piekana 18.4 Kalasaaski 9.4 Ampuhaukka 12.4 Kurki 17.4 Toyhtohyyppa 10.4 Naurulokki 10.4 Kalalokki 17.4 Harmaalokki runsaasti Selkalokki 17.4 Merilokki 17.4 Sepelkyyhky 16.4 Kiuru 18.4 Tunturikiuru 18.4 Peukaloinen 17.4 Kulorastas 20.4 Peipot yleisesti laulavat. Vastarakkeja muutamia. Tanaan jo keltasirkku raknteli pesaa... jne terveisin Heikki Seppänen, Kuusamo Kevat on edennyt valtavan nopeasti myös Koillismaalla. Taman hetken muuttolinturintamalla ollaan noin 2 viikkoa edella ns. keskiarvokevatta. Kuusamon Luontokerhon viime sunnuntain katsauksessa havaitut edellisviikon ensitulijat: (joistain lajeista myos tarkennustietoja ja myohaisempia havaintoja) Metsahanhi 13.4. Haapana 18.4 Sinisorsa 17.4 Merikotka 8.4 Varpushaukka 14.4 Piekana 18.4 Kalasaaski 9.4 Ampuhaukka 12.4 Kurki 17.4 Toyhtohyyppa 10.4 Naurulokki 10.4 Kalalokki 17.4 Harmaalokki runsaasti Selkalokki 17.4 Merilokki 17.4 Sepelkyyhky 16.4 Kiuru 18.4 Tunturikiuru 18.4 Peukaloinen 17.4 Kulorastas 20.4 Peipot yleisesti laulavat. Vastarakkeja muutamia. Tanaan jo keltasirkku raknteli pesaa... jne terveisin Heikki Seppänen, Kuusamo Tervehdys ! Paivat eivat ole naissakaan lintuhommissa toistensa kopioita. Tiistaina Kem Kasalta: Eilisen hurjan kurkimuuton jalkeen kurkia vaivaiset 26 m sekä muutama paikallinen kierteleva parvi. Aamulla, Muhos-Tyrnava valilla Sosolla, kurkia oli vain muutamia paikallisena pelloilla. piekana 5m hiirihaukka 3m buteo 7m varpushaukka 1m merikotka 1m punajalkaviklo 1m paikalla Hanna Pulkkinen n. 9.30- Helge Eskelinen Jorma Siira 11.30-13.30. Tervehdys! Työt Liminganlahdella on tullut aloitettua maanantaina. Tornissa en ole ehtinyt olemaan kovin pitkiä jaksoja kerrallaan, mutta Janne Aalto ja Aappo Luukkonen staijasivat maanantaina klo. 8-21 ja tiistaina Aappo oli kanssani tornilla 8-10.30 ja iltapäivällä klo. 16 saakka. 19.4 Virkkula Haapana 152p Jouhisorsa 84p Tavi 46p Sinisorsa 74p Taivaanvuohi 30 (päivällä muutama p, illalla pientä muuttoa) Muuttohaukka 1 naaras Hiirihaukka 3m Piekana 1m Metsäviklo 1m Lapinsirkku n. 100m 20.4 Virkkula Haapana 236p aamulla klo. 9, 10m iltapäivällä UIvelo 15p Tukkasotka 8p Tukkakoskelo 1 naaras p Telkkä yli 30p Tavi yli 60p Sinisorsa yli 100p, 22m MUSTAPYRSTÖKUIRI 3p Kuovi n. 10p Punajalkaviklo 1ä Metsäviklo n. 10m Buteot about 15m (Aapolla tarkat havikset) Varpushaukka 1m Nokikana 1p Turdusmuuttoa oli hieman, n. 150 havaittua m (oispa joku laskenut kaikki) PIkkulintumuuttoa kylmän aamun lämmetessä, lapinsirkkuja meni vierestä muutama kymmen, luontokeskuksen takana muutti koko ajan PL:ää, kahdeksan jälk. kymmenien parvia. Rastaita on tullut tänään ainakin oman käsitykseni mukaan aika paljon, kotona Myllyojalla punakylkeä ja räksää on muutama kymmen. Myös tilhiä on, äänistä päätellen 20-30 parvi. J.K. Sami kyseli Sannanlahden pl-summista viime lauantailta. Västäräkkien ja kirvisten osalta laitoin arviot, koska havainnoijaporukan ollessa suht. iso ja monen ihmisen laittaessa havaintoja ylös työnjako ei ollut aivan selvillä ja paljon juuri pikkulintuja jäi merkitsemättä. Jatkoa Liminganlahden Virkkulan havinnoista seuraa lähes päivittäin, pyyntönä olisi, että lahdella kävijät laittaisivat havikset ylös havisvihkoon niin voin sitten aina laitella jotain niistä PPLY-verkkoon. Terv. Antti Vierimaa 040-7300566 hei, onko Oulun kaupungin alueella tavattu riskilää? Antti Rönkä Moro !! En vielä ole havainnut listalla tänä keväänä mainittavan: scorus Lehtokurppa, Oulu Hietasaari 200499 klo 21.30 Terveisin, Arsi 19.4 -99 mm: kurki 7m 8.30 joutsen 3m 8.45 tukkasotka 8p nokikana 10p isolokki 2p pilkkijöitä yli 20 21.4 -99 mm: punasotka 2p silkkiuikku 2p taveja haapanoita pilkkijöitä enää noin 15 t: Keijo Nuutinen *********************************************************** Keijo Nuutinen phone: +358-(0)8-553 1408 Department of Geophysics +358-(0)8-553 1415 University of Oulu fax: +358-(0)8-553 1414 PL 3000 90401 Oulu FINLAND e-mail: Keijo.Nuutinen@oulu.fi Ma 19.4 Pateniemessä 1m kuovi Ti 20.4 aamulla Mustallasuolla, Mustasuontien ja Hankasentien risteyksen orapihlaja-aidassa lauleskeli pikkuvarpunen. Teppo Mutanen Sahantie 11 as 1 90800 OULU puh. 08-5542085 sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi Hei! Haukiputaan Takkurannalla muutti sunnuntaina aamupäivällä isolokki etelään naurulokkiparvessa. Viikonloppuna saapuivat ensimmäiset västäräkit, punarinnat, pajusirkut ja rastaat. Sunnuntai-illan lämmössä muutti piekanoita: pihan yli purjehti kuusi lajilleen määritettyä ja pari Buteo sp:tä. Hiirihaukkoja en nähnyt. Maanantaiaamuna lintulaudalla talven ensimmäiset (!!) punatulkut: 2 koirasta. Tiistaiaamuna huuteli kevään ensimmäinen kuovi. Pekka Rahko Moi pply-lista, ensi viikonloppuna PPLY järjestää muutontarkkailuopastusta seuraavilla paikoilla kello 6-14: -Oulu, Kempeleenlahti -Tyrnävä, Ängeslevä, Murron tie -Lumijoki, Sannanlahti -Hailuoto, Kirkkosalmi Limingan Virkkula pudotettiin varsinaisena opastuspisteenä pois, sillä paikalla vierailee lauantaina n.350 Nokian työntekijää, jolloin opastus tornissa lienee aika mahdotonta. PAIKALLA ON KUITENKIN VANHASSA OPASTUSKESKUKSEN RAKENNUKSESSA BIRDLIFE SUOMEN JA PPLY:N LINTUINFO- JA ESITTELYPISTE, JOTEN TERVETULOA KÄYMÄÄN. PISTE TOIMII MYÖS SUNNUNTAINA. Voitte kierrellä opastuspaikoilla päivän mittaan. Kulkuohjeet tarkkailupaikoille löydät PPLY:n linturetkioppaasta tai kysymällä seuraavilta retkikummeilta: Kari Kivirinta (os. Tuirantie 13 A 7, 90500 Oulu ja p.343 987) tai muilta retkikummeilta: Sami Timonen, p.3121 535 (k) tai 040-5651939 (gsm), Hanna Soikkeli p.050-5246597, Esa Hohtola p. 556 7323 (k) tai 040-7515572, Janne Aalto p. 050-3491694 ja Jorma Siira, p. 335 995 (k). VIIKONLOPPUUN LIITTYEN TOIVOMME, ETTÄ MAHDOLLISIMMAN MONI SUUNTAISI MUUTONTARKKAILUUN 24.4. LAUANTAINA. Olkoon tämä viikonloppu PPLY:n kevätmuuton yhteishavainnointipäivä, kun se muualla Keski- ja Etelä-Suomessa oli viikko sitten. TOIVOMME ERITYISESTI, ETTÄ TULISIT YLEISÖN OPASTUSPAIKOILLE, SILLÄ RIIPPUEN VÄKIMÄÄRÄSTÄ APUVOIMAA TARVITAAN. Mutta myös muut pisteet kelpaavat. Voisitte ilmoitella minulle, minne päin olette menossa, kenen kanssa ja miten pitkäksi aikaa ja antaa mahdollisen matkapuhelinnumeronne, jotta yhteyksiä voisi pitää päivän aikana. terv.sami timonen p.040-5651939 p.3121 535 (k) email:sami.timonen@vyh.fi Hei, Tänäänkin näyttää muuttoa olevan meneillään (ei liene iso yllätys). Äsken Oulun kaupungilla käydessäni näin pikasilmäyksellä kerrostalojen välistä noin 12 muuttavaa kurkea ja Buteon. Toivottavasti joku ehtii tänäänkin laskemaan muuttosummia. Aamulla lensi Linnanmaan parkkipaikan yli metsäkirvinen. Jouni > ---------- > Lähettäjä: Liimatta Arsi (NTC/HPud)[SMTP:arsi.liimatta@ntc.nokiacom] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 21. huhtikuuta 1999 8:15 > Vastaanottaja: PPLY > Aihe: Havis ... > > Moro !! > > En vielä ole havainnut listalla tänä keväänä mainittavan: > > scorus Lehtokurppa, Oulu Hietasaari 200499 klo 21.30 > > Terveisin, > > Arsi > > Enkä minä: Punarinta 1 Ä Oul Madekoski 21.4.. Lisäksi kuovi 1ä; Luulen kuitenkin , että minulta menee Arsin tavoin osa viesteistä ohi silmien. T Tuomas > ---------- > Lähettäjä: Keijo Nuutinen[SMTP:keijon@babel.oulu.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 21. huhtikuuta 1999 10:50 > Vastaanottaja: PPLY > Aihe: Pyykösjärveltä > > > 19.4 -99 mm: > kurki 7m 8.30 > joutsen 3m 8.45 > tukkasotka 8p > nokikana 10p > isolokki 2p > pilkkijöitä yli 20 > > 21.4 -99 mm: > punasotka 2p > silkkiuikku 2p > taveja > haapanoita > pilkkijöitä enää noin 15 > > > t: Keijo Nuutinen > > *********************************************************** > Keijo Nuutinen phone: +358-(0)8-553 1408 > Department of Geophysics +358-(0)8-553 1415 > University of Oulu fax: +358-(0)8-553 1414 > PL 3000 90401 Oulu > FINLAND e-mail: Keijo.Nuutinen@oulu.fi > > > > > > > > > ---------- > Lähettäjä: Keijo Nuutinen[SMTP:keijon@babel.oulu.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 21. huhtikuuta 1999 10:50 > Vastaanottaja: PPLY > > isolokki 2p > pilkkijöitä yli 20 > > 21.4 -99 mm: > punasotka 2p > silkkiuikku 2p > taveja > haapanoita > pilkkijöitä enää noin 15 Vaikutta vaaralliselta puuhalta tuo pilkkiminen > (heh heh t Tuomas) > > Herva Tuomas wrote: > > > ---------- > > Lähettäjä: Liimatta Arsi (NTC/HPud)[SMTP:arsi.liimatta@ntc.nokia.com] > > Vastaa: PPLY > > Lähetetty: 21. huhtikuuta 1999 8:15 > > Vastaanottaja: PPLY > > Aihe: Havis ... > > > > Moro !! > > > > En vielä ole havainnut listalla tänä keväänä mainittavan: > > > > scorus Lehtokurppa, Oulu Hietasaari 200499 klo 21.30 > > > > Terveisin, > > > > Arsi > > > > > Enkä minä: Punarinta 1 Ä Oul Madekoski 21.4.. Lisäksi kuovi 1ä; > Luulen kuitenkin , että minulta menee Arsin tavoin osa viesteistä ohi > silmien. > > T Tuomas Hyviin tapoihin kuuluu nokittaa hieman: molemmat lajit oli jo havaittu ja ilmoitettu pply-listalla aiemmin (ei omasta toimestani), mutta tämä ei silti tarkoita, etteikö haviksia saisi ilmoittaa !! sami timonen Lista! Vastaus kysymykseesi riskilästä on hankala, koska se lintu on nyt henkilökohtainen ongelmani, erityisesti viime sunnuntain jälkeen. Hailuodon Kirkkosalmessa iltapäivällä katsoimme me kolme ihmistä noin puolen tunnin ajan hyvällä Svarovskin putkella omituista kapeanokkaista lintua, jolla oli riskilämäinen valkoinen täplä.Yksi meistä on harrastanut 50 vuotta paikallisia lintuja, yksi 40 vuotta ja yhdellä nuorella miehellä oli vain tarkat silmät. Riskilöitä olemme nähneet Jäämeren rannalla.Harmi, ettei muita ihmisiä ollut paikalla. Sain backmailin jossa ystävällisesti asiantuntija X kielsi ehdottomasti kaikki havaintoni, koska muutama alli ja suokukko eivät hänen mielestään ikinä voi lentää yli tähän aikaan vuotta.Alleja on kyllä näkynyt Etelä-Suomessakin. Suokukoista en syö saappaitani, mutta niiltä ne näyttivät... Ongelma II: Viime kesänä, kun ajoimme mieheni kanssa nelostietä, Puolivälinkankaalla ojassa oli ilmiselvä riskilä punaisine jalkoineen. En kyllä ymmärrä, mitä se siellä teki, mutta molemmat sen näimme.Mailasin sen listalle, mutta silloin kukaan ei protestoinut. Olen siis riskiläkierteessä ja mietin, kehtaanko jäälleen räväyttää nämä maallikkohavaintoni kriittiseen tarkasteluun. Onneksi Hylkykarin pihalla on hirveä määrä räkättejä ja yksi mustarastas vielä laulaa.Riutunkarissa äsken oli vain kaksikymmentä paria isokoskeloita eikä mikään lentänyt mihinkään suuntaan. Silti ihanaa kevätiltaa Leena V 21.4 klo 15.30 OUL Karjasilta haarapääsky 1p klo 9.00 HAU Kello anassp 31m N alaarv 22p klo 19.00 HAU Kello asifla 2p Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Moi, Tänään 21.4 n. klo 21 kaksi tunturikiurua paikallisena Oulun Toppilassa. Tarkka paikka on Toppilan kasan (entinen Toppilan tehtaan kaatopaikka) ja betonialtaan välissä olevan lammikon reunalla. Linnut jäivät paikalle. Jätärillä ei pienellä piipahduksella löytynyt muuta mainaittavaa kuin yksi tylli. Terveisin Ari Kakko Moi 21.4. klo 18.30 - 21.00 teimme Kempeleen lintukurssilaisten kanssa retken Tyrnävän alueen hanhipelloille. Runsaslukuisen metsähanhimassan (ei tullut laskettua) mukana lyhytnokkia vähintään 8 yks. sekä lisäksi ainakin 2 rossicus-tyyppistä metsähanhea. Kaikki em. linnut näkyivät kahdelle paikalle, Tupos-Tyrnävä-tielle Parraksen risteyksen kohdalle sekä Kempeleen tielle, n. 1,5 km Korkalan risteyksestä Kempeleeseen päin. Paluumatkalla Oulunsalon Leton tielle, Peräojan sillalle kuului Kempeleen jätevedenpuhdistamon suunnasta kaulushaikara. Terv. Harri Taavetti. Moro kaikki, saapastelimme eilen 21.4 Temmesjoen tornille pitemmän kaavan mukaan koska varsinainen reitti jokivarresta oli tulvan vallassa. Aika 18.15...21.30 Ennen kalamökkikylää - mustapyrstökuiri 2, lentopyrähdyksiä ja varovaista vituilua, enimmäkseen syömäpuuhissa - taivaanvuohi n.10 - kuovi, useita Tornilla - pelloilta saapuvia hanhia 1750, laskeutuivat tornin molemmille puolille, suurin osa Virkkulan ja Temmestornin välimaastoon. Linnut saapuivat näkösälle itä-kaakko suunnasta. - ennen iltalentoa tornin lähimaastossa n.500 hanhia - kaikki tavalliset vesilinnut, mm uiveloita Temmesjoesta oli juuri jäät lähdössä ja tornin kohdalle muodostui pitkä jääpato nostaen vedenpintaa n. 30 cm tosi nopeasti. Saapasvarret ei riittäneet ja jouduimme palaamaan autolle liejuista kanavanvartta pitkin. Paluumatkaa säesti usean punakylkirastaan ja punarinnan laulu. Osaako joku arvioida paljonko hanhia on tällä hetkellä Limingan seutukunnalla? terv Markku Paso, Jape, Eero ja Irkku No hei, 1)Riskilä siis näyttää havaitun Oulussa. Kiitos tiedosta. 2) Eikö muka suokukkoja voi nähdä tähän aikaan vuodesta? Tahi alleja? Jassoo. Antti Rönkä On Wed, 21 Apr 1999, Leena Vaisanen wrote: > Lista! > Vastaus kysymykseesi riskilästä on hankala, koska se lintu on nyt > henkilökohtainen ongelmani, erityisesti viime sunnuntain jälkeen. Hailuodon > Kirkkosalmessa iltapäivällä katsoimme me kolme ihmistä noin puolen tunnin > ajan hyvällä Svarovskin putkella omituista kapeanokkaista lintua, jolla oli > riskilämäinen valkoinen täplä.Yksi meistä on harrastanut 50 vuotta > paikallisia lintuja, yksi 40 vuotta ja yhdellä nuorella miehellä oli vain > tarkat silmät. > Riskilöitä olemme nähneet Jäämeren rannalla.Harmi, ettei muita ihmisiä > ollut paikalla. > Sain backmailin jossa ystävällisesti asiantuntija X kielsi ehdottomasti > kaikki havaintoni, koska muutama alli ja suokukko eivät hänen mielestään > ikinä voi lentää yli tähän aikaan vuotta.Alleja on kyllä näkynyt > Etelä-Suomessakin. > Suokukoista en syö saappaitani, mutta niiltä ne näyttivät... > Ongelma II: > Viime kesänä, kun ajoimme mieheni kanssa nelostietä, Puolivälinkankaalla > ojassa oli ilmiselvä riskilä punaisine jalkoineen. En kyllä ymmärrä, mitä > se siellä teki, mutta molemmat sen näimme.Mailasin sen listalle, mutta > silloin kukaan ei protestoinut. > Olen siis riskiläkierteessä ja mietin, kehtaanko jäälleen räväyttää nämä > maallikkohavaintoni kriittiseen tarkasteluun. > Onneksi Hylkykarin pihalla on hirveä määrä räkättejä ja yksi mustarastas > vielä laulaa.Riutunkarissa äsken oli vain kaksikymmentä paria isokoskeloita > eikä mikään lentänyt mihinkään suuntaan. > Silti ihanaa kevätiltaa > Leena V > Hei, Muutamia havaintoja Sanginjoen suunnalta. Viime lauantaina 18.4. peukaloinen lauleli Sangin entisen taimitarhan liepeillä, punarinnan Sanginjoen Laukkalassa. 21.4. rautiainen äänessä taimitarhalla, Joutsensuolla kyyhötteli kapustarintapari. Kurkipari kaartoi suon yli. Pesiviä? Joutsensuo on hieno avosuo kaupungin alueella, mutta alkanut kuivua suon länsilaitaan vedetyn älyttömän ojan vuoksi. Eikö tuollaista saisi mitenkään laillisesti tukkoon? terv. Risto Tornberg Pyykösjärven uimarannalla 22.4 8.30 - 9.00 Sulassa mm: silkkiuikkuja 3p uiveloita 8p nokikanoja 10p Jäätiköllä: satamäärin lokkeja pilkkijöitä 10 kpl Ilmassa: rautiainen 1m punakylkirastaita paljon pikkulintuja t: Keijo Nuutinen *********************************************************** Keijo Nuutinen phone: +358-(0)8-553 1408 Department of Geophysics +358-(0)8-553 1415 University of Oulu fax: +358-(0)8-553 1414 PL 3000 90401 Oulu FINLAND e-mail: Keijo.Nuutinen@oulu.fi moi lista, muilta kuulemiani haviksia: viikonloppuna Oulujoella räyskä (hyvin aikainen?), havainnon tekijä Pertti Väyrynen ja vaimonsa. maanantaina heinätavipari Jätärillä, havainnon tekijä Ari Leinonen. Ilmeisesti linnut oli nähty jo viikonloppuna. Rajasärkän Ari oli nähnyt TYR pelloilla valkoviklon ja Öljysatamassa lapasorsia. Raahen seudulle ovat H. Tuohimaan mukaan saapuneet mm. suosirri ja kivitasku. terv.sami timonen Halutaan vuokrata (ostaa)kiikarit touko-elokuuksi. Vanhanmalliset kovametalliset joista saa kaikki kumiosat irti. Viestini ei ole yhtaan kummallinen kunhan selitan tilannetta hieman. Kaupasta ei kertakaikkiaan saa tallahetkella kiikareita joissa ei olisi kumi tai polyuretaani paallystetta. Niita ei valmisteta. Jos katselen vaikkapa muutaman minuutin kiikareilla joissa on tallainen paallyste silmani ovat sitten seuraavana aamuna turvonneet umpeen. Naytan erehdyttavasti hakatulta.. Olen menossa taas toihin Siikalahdelle oppaaksi enka oikein selvia tyonteosta ilman kiikareita. Jos jollakulla on kaapissaan kakkoskiikareiksi jatetty metallinen kiikari, olisi vallan mukavaa saada se kayttoon kesaksi. Toinen asia: Minulta voi koko kesan ajan kysya nuotteja Parikkalan rareille kuten pikkuhuitille ym. Tarvittaessa opastan suoraan "idan ihmeiden" aarelle. ############################################################################# Terveisin: Hanna Soikkeli Puhelin 050 524 6597 (__) (oo) *-\/------\ Oulun Yliopisto biologian opiskelija II-----I \ II II * ############################################################################# Laitetaan nyt haviksia sitten vielä lisää... Jukka Hauru oli eilen nähnyt muuttavan harmaahaikaran Kempeleen Vihiluodossa sekä naaras sepelrastaan Kempeleen Teppolan pelloilla. Eilen oli kuulemma myös Oulun Syväsatamassa ollut kivitasku. terv.sami timonen Hei! Eilen iltasella Virkkulassa vihdoin näin ja määritin elämäni ensimmäisen Uivelon, siis 3 urosta ja 1 naaras. Ihana, uusi Swarovskimme! Tyrnävän pelloilla hanhia katsellessamme putkeen ilmestyi lintu, jota luulin ensin ruskikseksi, mutta sehän olikin suopöllö, sekin elämäni eka, ja kohta toinenkin. Ja mitkä ihanat äänet, tuoksut ja tunnelmat - lauantaita odottaen... Heippa! Saija Partaan tienhaaran parvesta parvesta löytyi 2 tundrahanhea (ei yhtään lyhytnokkahanhea) pimenevässä illassa Paikalla myös A.+M.Tynjälä ja A.Rajasärkkä Matti Tynjälä p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi ---------- Lähettäjä Harri Taavetti [SMTP:harri@finnature.sci.fi] Lähetetty 21. huhtikuuta 1999 23:13 Vastaanottaja pply:n lista Aihe Kempeleen lintukurssin hanhiretki Moi 21.4. klo 18.30 - 21.00 teimme Kempeleen lintukurssilaisten kanssa retken Tyrnävän alueen hanhipelloille. Runsaslukuisen metsähanhimassan (ei tullut laskettua) mukana lyhytnokkia vähintään 8 yks. sekä lisäksi ainakin 2 rossicus-tyyppistä metsähanhea. Kaikki em. linnut näkyivät kahdelle paikalle, Tupos-Tyrnävä-tielle Parraksen risteyksen kohdalle sekä Kempeleen tielle, n. 1,5 km Korkalan risteyksestä Kempeleeseen päin. Paluumatkalla Oulunsalon Leton tielle, Peräojan sillalle kuului Kempeleen jätevedenpuhdistamon suunnasta kaulushaikara. Terv. Harri Taavetti. Tervehdys lista, Eilen (21.4.) Lumijoen Sannanlahdella (8.45 - 15.15) mm. Cyg olo 1p Cyg col 1p Tad tad 1/1p Ana que 1/1p Mer alb 8/2p Acc gen 1p (soidintava) Acc nis 1/1p (soidintavia) + 1m But lag 1m Aqu chr 1 2kv m Fal col 1m Plu apr 1m Num arq 9m 5p - siis edelleenkin hyvin niukasti Tri gla 1m Tri och 2m Pan bia 2p Cal lap n1200m - Lapinsirkkuja muutti kunnolla vain vain reilu tunti saapumisestani eteenpäin - paljonkohan olisi nähnyt, jos olisi ollut paikalla aamusta asti? Muuttovirta kulki kivasti tornin vierestä rantaa pitkin. Lisäksi iltapäivällä Leton tornilla: Ana cly 1/1p Lim lim 1p Aeg cau >2 äp Petri Lampila P.S. Toppilan tunturikiurut edelleen iltapäivällä paikalla (Leppäjärvi, Taavetti, Käsmä ja PL). Lintuja pääsi katsomaan oikein nätisti ja sukupuoltenkin määritys onnistui (koiras ja naaras). Naakat näyttävät olevan asettumassa Oulaisiin. Tiedossani ei ole, että niitä olisi tätä ennen juurikaan pesinyt täällä, mutta nyt jo monta pönttöä tässä keskustan liepeillä on vallattu. Enimmillään olen nähnyt kahdeksan naakkaa yhtä aikaa. Ensimmäiset tulivat 31.3. ja siitä asti niitä on tuossa jokivarressa liikkunut. Muista mainittakoon nyt vaikkapa eilen (21.4.) kuultu (ja nähtykin) kevään eka tiltaltti. T. Marjatta Kurvinen Terve listan lukijat! Tunturikiurupari on edelleen Oulun Toppilassa. Eilinen etsintäni ei tuottanut tulosta, mutta tänään perjantaiaamuna klo 8.00 näin ne heti paikalle mentyäni ruohikossa pitkulaisen lammen etelärannalla. Tosi helppoja tunnistaa. Koiraan höyhensarvet olivat pidemmät kuin naaraalla ja näkyivät selvästi. Minulle elis. Lista on hyvä keino ilmoittaa havikset. Se antaa muillekin tilaisuuden mennä katsomaan niitä lintuja, jotka kiinnostavat. Kiitokset Ari Kakolle ja Petri Lampilalle. Olin muuten Etelä-Suomessa havainnoimassa neljä päivää. Dragsfjärdin Söljeholmenissa näin 20.4. mm. alleja 3 paria sekä mustakurkku-uikkuja 2 paria. Allit olivat aamupäivällä paikalla, mutta eivät enää iltapäivällä. Mustakurkku-uikut jäivät paikalle. Haahkoja oli Söljeholmenissa ja Kasnäsissä hämmästyttävän paljon, samoin Rymättylässä. Martti Eskelinen, Oulu puh. 040-539 5453 Terve lista, huomenna on siis muutonhavainnointia Limingan Virkkulan (sen minkä ihmismereltä pystyy..), Lumijoen Sannanlahden, Oulun Kempeleenlahden, Tyrnävän Murron ja Hailuodon Kirkkosalmen lisäksi ainakin: -Siikajoen Tauvossa (Petri Lampila ja Satu Käsmä) -Siikajoen Alhonmäellä (Kari Rannikko, Veli-Pekka Viklund sekä Antti Huttunen) -Haukiputaan Virpiniemen hyppyrimäessä (Helge Eskelinen ja Esa Pasanen) Raahen seudulla lienee Pyhäjoen Parhalahti totutusti miehitetty. Toivotan hyvää tarkkailua kaikille. Lisätiedotus Virkkulan kävijöille: Helsingistä tulee koko viikonlopuksi BirdLife Suomi r.y:n toiminnanjohtaja Mika Asikainen, järjestösihteeri Teemu Lehtiniemi ja taloudenhoitaja Ilkka Wentus Virkkulaan, jossa pystytämme PPLY:n ja Birdlife Suomen yhteisen lintuharrastuksen opastus- ja infopisteen Virkkulan VANHAN OPASTUSKESKUKSEN tiloihin. Paikalla on Tiira-lehtiä, optiikkaa, kirjoja jne. Lintuvaruste Oy:n ostettavaa materiaalia. Olen itse paikalla PPLY:n edustajana. Mika pyysi minua mainostamaan etenkin uutta "Lintuopas"-nimistä käsikirjaa, jota on ostettavana infopisteessä. Tekijänä Lars Svensson, Killian Mullarney ja Dan Zetterström. On hyvä kenttäopus, joten jos aprikoit ostaa uutta opasta, tuo on hyvä vaihtoehto Jonssonin ym. oppaille. Tervetuloa paikalle tutustumaan! t.sami timonen Aamulla 23.4 Pyykösjärvellä klo 8.30-9.00. Havaintoja mm: silkkiuikku, edelleen vain 3p uivelo, enää 1p koiras isolokki 3-4p kulorastas 1m kiuru 1p, joka olikin minulle kevään ensimmäinen :( t: Keijo Nuutinen *********************************************************** Keijo Nuutinen phone: +358-(0)8-553 1408 Department of Geophysics +358-(0)8-553 1415 University of Oulu fax: +358-(0)8-553 1414 PL 3000 90401 Oulu FINLAND e-mail: Keijo.Nuutinen@oulu.fi Kevään ensimmäinen lapinpöllön pesintä Oulaisissa varmistui eilen illalla. Yhdellä perinteisistä reviireistä naaras makasi tyytyväisen oloisena pesässään haudontapuuhissa. Pitääpä kiirehtiä tarkastamaan muutkin tunnetut pesäpaikat! Riku Rantala Oravanpolku 2 B 2 86300 Oulainen 22.4.99 HAU Kello kivitasku 1p koiras klo. 8.00 Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Tervehdys, Äsken (n. klo 11.05) muuti komea merimetsoparvi Oulun Kaijonharjussa. Näin linnut vain hyvin nopeasti kerrostalon sisäpihalta, joten en ehtinyt niitä kunnolla laskea - pikaisesti arvioituna n. 100. Lähtivät lopulta ilmeisesti itäänpäin. Meneeköhän noita tänään enemmänkin? Petri Lampila Eiliselta enemman tai vahemman onnistuneelta PPLY:n lintuharrastuspaivalta: Aamulla lahdimme Hannan kanssa Samin (joka itse uhrautui menemaan Virkkulaan 430 nokialaisen oppaaksi) kyydilla kohti Sannanlahtea. (KIITOS SAMI molemmista uhrauksista!) Tarkoituksenamme oli viettaa edellisvuoden kaltainen nautiskelupaiva, jossa lintuja muuttaisi ja olisi paikallisena paljon, etta olisi mita nayttaa ihmisille, joita torniin tulisi opastettaviksi. Jo aamu naytti mita tuleman piti! Samin kanssa heitimme jo automatkalla ilmaan kysymyksen:"Enta jos sumu ei halvenekaan?". Sannanlahdelle paastyamme jaimme yksin Samin kaantyessa takaisin kohti Liminkaa ja valtaisia Lintuopas markkinoita. (Opparilla on siis viela tanaankin Bird Lifen opastus/myyntikoju, josta mm saa tata kirjaa.) Torniin paastyamme vasta tajusimme, mika oli tilanne. Nakyvyytta oli noin 100m ja ensimmaistakaan paikallista lintua ei nakynyt! Parin tunnin odottelun jalkeen alkoi turnissa kayda muutamia ihmisia, joille pystyimme kuitenkin opettamaan varsin hyvin muutamia linnunaania. Luulisin, etta kaikki nama ihmiset tuntevat nyt pajusirkun, joutsenen, meri- ja metsahanhen ym aanet. Oppivatpa jotkut jopa viiksitimalin ja kaulushaikaran! Harmiksemme sumu ei halvennyt lainkaan, joten pari lintuharrastuskerhon lasta joutuivat tyytymaan kala- ja naurulokin katselemiseen, kun mitaan muuta ei nahnyt! Muita havaintojamme olivat ensimmaisen seitseman tunnin sumun jalkeen mm tiltaltti, muutama lapinsirkku, punajalkaviklo ja varpushaukka. Taas kerran kavi lopulta niinkuin monesti ennenkin sumun jalkeen koitti valkeus! Valitettavasti moni odottelija oli jo ehtinyt hyytyä! Oli kuitenkin aivan uskomatonta mita sumun keskelta paljastui! Joutsenia, joita emme olleet nahneet ainuttakaan oli heti sumuverhon takana 175 kappaletta. Kaksi lahes lahimmista olivat vielapa pikkujoutsenia! Vesi lintuja alkoi nakya koko ajan lisaa ja lisaa ja lopulta arvioimme niita olevan n1200. Ansereita eli meri ja metsahanhia oli paikalla yhteensa n600. Pikkuhiljaa lajilistamme alkoi karttua mm rusko- ja sinisuo-, hiiri- ja kanahaukalla sekä piekanalla. Myos uuttukyyhky oli varsin piristava samoin kuin lehtokurppa jota seurasi kuin hurmiossa varpushaukka. Ne siis kiersivat lenkiia perakkain eika kummallakaan ollut aikomus syoda toistaan. (Tuskin ainakaan lehtokurpalla) Mustapyrstokuirikin kavi "vituilemassa" meille ihan ilman mitaan syyta! Sorsien joukosta loytyi myos uiveloita pari samoin kuin myos ristisorsia. Nayttaytyipa pari timaliakin pariin otteeseen. Lopulta lajimaaraksemme tuli (ainakin) 51 ja lisaa olisi luultavasti tullut mutta jouduimme valitettavasti poistumaan jo klo 15.00 Haurun Jukan kyydissa, joka myos ehti olemaan paikalla tayden rupeaman jo ennen sumun halvenemista. Janne Aalto > Tervehdys, > >Äsken (n. klo 11.05) muuti komea merimetsoparvi Oulun Kaijonharjussa. Näin >linnut vain hyvin nopeasti kerrostalon sisäpihalta, joten en ehtinyt niitä >kunnolla laskea - pikaisesti arvioituna n. 100. Lähtivät lopulta >ilmeisesti itäänpäin. Meneeköhän noita tänään enemmänkin? > Hei, Saattaapi olla sama parvi, jonka näimme Lum Sannanlahdelta. Minulle ei jäänyt Lumijoen linnuista kellonaikaa (kun havis oli autossa), mutta karkeasti ajankohta tuntuisi sopivalta. Lumijoen parven koko oli yli 160, mutta alle 200, josta pienen setvimisen jälkeen vihkoihin päätyi arvio 190. Olen samaa mieltä, komea parvi, mutta valitettavasti ainoa ammupäivän aikana. Muuta Sannalahdelta 25.4. (sinä aikana kun minä olin paikalla): Pikkujoutsen ainakin 2 Uivelo jokunen Lyhytnokkahanhi 3 Metsähanhi mm. 1 puolialbiino ja 1 kummallisen vaalea yksilö (ei lyhytnokka, eikä rossicus). Sinisuohaukka 1, ei oikeastaan lainkaan petomuuttoa Viiksitimali 1 Mustapyrstökuiri Ä Metsäviklo 1 Lisäksi Sepelrastas 23.4. Oulu Kaijonharju 1p koiras hetken aikaa takapihallamme. Jouni *************************************************************************** Jouni Pursiainen Professor University of Oulu, Department of Chemistry Linnanmaa, 90570 Oulu Finland Tel. +358-08-5531641, +358-40-5056114 Fax +358-08-5531603 *************************************************************************** Hyvaa paivaa taas! Kavimme Hannan ja Juha Heimovirran kanssa pikaretkella Limingalla ja naimme mm seuraavaa. Virkkulassa mustapyrstokuireja toista ellei jopa kolmattakymmenta lintua, muutama valkoviklo, yksi koiras suokukko seka 2-3 lyhytnokkahanhea ja edelleen valkoposkihanhi, joka kuulemma oli ollut paikalla myos eilen. Mielenkiintoisin havis osui kuitenkin Hannan kohdalle, joka naki KAKSI MAHDOLLISTA RUOSTESORSAA! Hanna naki lintuja vaivaiset pari sekuntia ennenkuin ne laskeutuivat mahdollisimman inhottavasti Virkkulan ja Temmesjokisuun tornien valiin. Linnuista nakyi kuitenkin mustavalkeat (Tadorna-kuvioiset) siivet seka lintujen mm ylapera ja selka nayttivat ruskeilta (eivat ainakaan olleet valkoiset). Sorsien toivossa vaihdoimme maisemaa ja suuntasimme pikaisesti Temmesjoelle Kuitenkaan tadornia ei nakynyt! (Samaan aikaan oli Tyrnavalla mennytHaarahaukka ja Sannanlahdella nahty vilaukselta Tavin amerikkalainen alalaji amerikantavi). Kuitenkaan kaynti ei ollut taysin turha silla tornin ylitti komeasti HARMAAHAIKARA, joka ilmeisesti laskeutui tai ainakin jatkoi lentoaan Virkkulan suuntaan. Paikalla oli myos lapasorsia, heinataveja, liro, valkoviklo seka yksi aanteleva suosirri. Kannattanee kuitenkin olla Limingallapain tarkkana jospa ruostesorsatkin suostuisivat nayttaytymaan! T: Janne 25.4.99 OUS Papinkarin torni klo 6.15 ciraer 1k rakensi pesää KEM Letto klo 7.45 ansfab n. 400p ansbra 1p botste 1 huuteli limlim 1p LIM Selkämaa klo 8.30 perapi 1m LIM Virkkula klo 9.30 bracan 1p tadtad 3p paljon muita sorsia KEM Isoaukea klo 10.45 gyggyg 82p Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Moi! PPLY:n muutonhavainnointipäivä lauantaina 24.4 valkeni paikassa kuin paikassa aikalailla sumuisena. Olimme Hailuodossa Kirkkosalmen tornilla Aapon kanssa. Saavuimme tornille vähän viiden jälkeen aamulla ja totesimme, että tänä aamuna ei pikkulintumuuttoa tule... Noin viiden munuutin tornissa seisoskelun jälkeen Aappo kuuli PAJULINNUN laulavan lyhyen säkeen, itse kuulin kyseisen fyllarin vasta kymmenen jälkeen. Säätilan ollessa varsin ankea sytytimme nuotion ja sen ääressä tulikin sitten istuskeltua aina yhdeksään asti enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Siinä välillä käveleskelin pitkospuupolkua, joka lähtee tornilta ruovikkoon ja kuulin TILTALTLTIN laulua. Aamukohmelon jälkeen tiltaltti lauloikin muutaman tunnin ajan, tosin aika vaisusti. Sään selkenemiseen kului ikuisuus, mutta sumun hälvettyä alkoi sorsaa näkyä: PUNASOTKIA oli paikallisena koko päivän ajan, parhaimmillaan 12/1p. Klo. 11 jälk. alkoi näkyä petoja, päivän petolintusaldo oli lajistoltaan runsas , kaiken kaikkiaan 9 lajia: kana-ja varpushaukka, rusko-ja sinisuohaukka, ampuhaukka, muuttohaukka, hiirihaukka, piekana sekä mehiläishaukka. tässä petojen muuttosummat: Muuttohaukka 2m Ampuhaukka 1m Hiirihaukka 16m Piekana 3m Mehiläishaukka 4m loput pedot olivatkin sitten paikallisia, ruskiksia ilm. 6p Muista muuttolinnuista kuoveja meni jokunen kymmen, kapustarintoja n. 20 sekä pari metsävikloa. Kurkia muutti 20-30, eli vähän. Havainnoijina Kirkkosalmella minä, Aappo Luukkonen, Esko Strömmer, Teemu Fyrsten ja satunnaisesti muita henkilöitä. Sunnuntaina 25.4 nukutti aamulla vähän liiankin hyvin. Retki-ilma oli mitä loistavin. Piipahdin Kempeleenlahdella, jossa pari sataa sorsaa ja uivelo /2p. Teppolan pelloilla kurki 12m, lapinsirkkuja n. 60 m/p. Illalla Virkkulassa klo. 18-18.45 Suokukko 1p Valkoviklo 3p Liro 1Ä Punajalkaviklo 1ä Uivelo 8p Hanhia toistasataa Sannanlahti klo. 19-20.15 Punakuiri 1p Pikkujoutsen 1p Kuovi 15p Metsähanhi yli 200p (lensivät lahdelle n. klo. 20) hanhien joukosta ei löytynyt mitään ihmeellistä, valo oli jo tosin aika huono. Täytyypä olla tarkkana huomenna Virkkulassa, jos ruostesorsat löytyisivät Terv. Antti Vierimaa 040-7300566 > Illalla Virkkulassa klo. 18-18.45 > > Suokukko 1p > Valkoviklo 3p > Liro 1Ä > Punajalkaviklo 1ä > Uivelo 8p > Uiveloita myös Oulujoessa madekoskella 2 n 25.4. 25.4. merimetso 80 m NE Oulu, Pateniemi Kun menin tarkastamaan omaa viirupöllön pönttöä Madekoskella Juurussuontien varressa , niin kuinka ollakkaan näin edessäni jonkun muun pöntöstä tiirailevan helmipöllön. 8 munaa. Tietääkös joku verkossa , kenen pönttöjä tuolla seudulla on. Kiinnostaisi jutella , ettei tule pöntötettyä kovin ristiin. t Tuomas .visiittimme Jukka Piispasen kera kl.7.15.-14.30. oli aikamoinen pettymys, koska keli näytti lupaavalle tuulen suhteen. Yhteensä 13 muuttavaa piekanaa, 2 varpushaukkaa ja pari-kolme paikallista sinisuohaukkaa. 74 isokuovia myös. Päivän piristykseksi kello 9.05. yksi korkealla muuttava HARMAAHAIKARA pohjoiseen sekä kl. 11.21. 95 muuttavaa merimetsoa. Pikkulinnuista muutaman kymmenen, korkeintaan pari-kolmesataa, pikkurastasta sekä metsäkirvinen ja tilhi 1ä. Paikallisina: Perukan puolella (siis Kirkkosalmen itäpään vesialueella): -haapana 110p -tavi 65p -lapasorsa 1/1p -jouhisorsa 36p -sinisorsa 21p -tukkasotka 28p -telkkä 12p -punasotka 10/1p -nokikana 15p -silkkiuikku 1p Harmaasorsaa ei näkynyt. Kaulushaikara puhalteli pitkin päivää sekä viiksitimali(t) ääntelivät nekin ajoittain vilkkaasti. Em. paikallisten luvut eivät siis kerro muuta kuin Perukan vesilintujen suhteellisista osuuksista, Patelanselällä oli eniten haapanoita, ja mm. 3/3 lapasorsaa ja 1/ heinätavi. Sekä liro 1Ä. Pöllänlahdella oli muiden vesilintujen joukossa 3/3 uiveloa. Muiden Hailuodon haviksia: Pökönnokalla oli ollu n. 40 ristisorsaa, meriharakka (Tarmo Moilanen). t.sami timonen > ---------- > Lähettäjä: Petri Lampila[SMTP:plampila@mail.student.oulu.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 25. huhtikuuta 1999 11:13 > Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi > Aihe: Phalat tulossa? > > > Tervehdys, > > Äsken (n. klo 11.05) muuti komea merimetsoparvi Oulun Kaijonharjussa. Näin > linnut vain hyvin nopeasti kerrostalon sisäpihalta, joten en ehtinyt niitä > kunnolla laskea - pikaisesti arvioituna n. 100. Lähtivät lopulta > ilmeisesti itäänpäin. Meneeköhän noita tänään enemmänkin? > > Petri Lampila > > Kellonaika ja määrä täsmää minun jo äsken ilmoittamaani Pateniemestä käsin näkemääni parveen. t Tuomas Muuttolintukevät on ollut muutamilta puutteiltaan varsin yllätyksellinen, koska jonkinmoista havainnointiakin on ollut sekä Raahen että Oulun seudulla. Muutama polttava kysymys: 1) missä ovat pulmuset? -varmaankin menivät jo,mutta mistä ja miiloin? 2) missä ovat merimetsot? -onkohan vielä tulossa millaisia määriä (kuten viikonlopun havikset ounastelee). Kuitenkin osasyy voinee olla, että memet on menneet ulkoa, kaukaa - Jukka Piispaselle joku luotsi oli kertonut havainneensa 10 mpk:n päässä (onko se jotain 17 km?) "satojen" merimetsojen parvia viikko-pari sitten 3) missä ovat buteot? -juttelin Tuohimaan Heikin kanssa, ja hän ihmetteli Raahen puolesta samaa Linnut on jossain jumissa (Euroopassa?) vai onko Vaasan tienoilta mennyt muuttoputki yli Rutosin puolelle? (on nimittäin pohdittu sitäkin, että kun Merenkurkusta menee butskeja Ruotsiin, täällä ei niitä havaittaisi niin paljon ja päinvastoin) 4) missä ovat muuttohaukat? -juttelin tästä BirdLife Suomen järjstösihteeri Teemu Lehtiniemen kanssa, ja sama ilmiö: etelä-Suomessakin peret on puuttuneet aika lailla 5) onko levähtävät metsähanhet vähentyneet radikaalisti? -juttelin tästä Pessa Jorman kanssa ja tuntuma on että nimenomaan levähtäviä faboja oisi selvästi vähemmän kuin "ennen" (kultainen 80-luku?). Onko syynä se, että ne levähtävät niin olemattoman pienen hetken, että harva Oulkun seudun havainnoija- ja staijarijoukko ei ehtisi niitä havaita? Heikki Tuohimaa epäili, että esmes PYI Parhalahdella hanhia muuttaa aivan entisiä määriä ja arvio 20 000-25 000 läpimuuttavasta kannasta voisi pitää aivan hyvin kutinsa. Tässäpä niitä mielessä pyörineitä kysymyksiä jokaisen verkkolaisen pohdittavaksi. t.sami timonen ..ja vielä jotain lauantai-päivästä. Virkkulassa paksu sumu rajoitti näkyvyyden n. 100 metriin. kello 11 tienoilla näkyvyys alkoi parantua, mutta jouduin lähtemään pois tornista Nokian virkistyspäivän osanottajien virran alkaessa. Muuttoa ei siis aamulla ollut. Myöhemmin päivällä paikalla oli tosiaankin ollut kuulemma valkoposki- ja kanadanhanhi rinnakkain, jolloin niiden määritystä pääsi hyvin treenaamaan. Metsähanhia oli iltapäivällä tosi mukavasti koko Virkkulasta avautuvan lahtinäkymän alueella, varmaankin muutama sata. Sitten käväisin iltapäivällä BirdLife Suomen porukan kanssa Tyrnävän pelloilla näyttämään alkuasukkaana hieman hanhia pojille. Pojathan oli haltioissaan lähes liikutukseen :-) asti, sillä näimme Tyrnävän Partaan tienhaaran ja Jokisillan tienhaaran välillä yhteensä väh. 9 lyhytnokkahanhea metsähanhiparvessa (ja paikalla oli ollut lisäksi kaksi vanhaa tundrahanhea, jota emme onnistuneet näkemään.) Partaantien varresta erkanevan Kiviojanvarren tieltä nähtiin vielä kaksi lyhytnokkaa lisää sekä kanadanhanhi (Kiviojan toisella puolella, ei Kiviojan tien puolella). Lisäksi 5 suopöllöä, joista kaksi soidintelevaa sekä toistasataa lapinsirkkua. Partaantien alussa oli 147 kurjen parvi, jossa oli yksi värirengastettu lintu, jonka renkaat onnistuttiin lukemaan. Virkkulassa myytiin n. 20 Lintuopasta (uusi määrityskirja, suosittelen) sekä muutama P-Pohjanmaan linturetkiopaskin. Ihmiset oli kiinnostuneita ja ainakin Virkkulassa myyntipöydän ja muun opastuksen ansiosta PPLY:n "Lintupäivä" kallistui selvästi plussan puolelle. t.sami timonen Kuusamon kevat kiirehtii joutuisasti. Lumet ovat lahteneet lahes kokonaan pelloilta, mutta metsissa lunta viela riittaa kahlata asti. Jarvet ovat paksussa jaassa, mutta kulkua vaikeuttaa monissa paikoissa jaan paalla oleva vesikerros. Muuttolintuja on saapunut siina maarin rivakasti, etta keskimaaraisista saapumisajoista ollaan 2- jopa 3 viikkoa edella. Kuusamon Luontokerhon sunnuntaisessa muuttolintupalaverissa ilmoitetut uudet muuttolinnut kuluneelta viikolta. Lisaksi joitain lisayksia ja tarkennuksia aikaisemmin jo havaittuihin lajeihin. Metsahanhi 22.4. 120 hanhea Vuotungin pelloilla Tavi 22.4 Jouhisorsa 24.4 Heinatavi 25.4 Tukkasotka 23.4 Uivelo 25.4 Tukkakoskelo 25.4 Merikotka 20.4 Kirkonkyla ja 24.4. Kiveskoski (molemmat vanhoja lintuja) Tuulihaukka 25.4 Ampuhaukka 20.4 soidintava Taivaanvuohi 24.4 Lehtokurppa 20.4 Isokuovi 23.4 Valkoviklo 25.4 Metsaviklo 24.4 Isolokki 21.4 Torankijarvella 2 Tunturikiuru 18-23.4 Torankijarvi 2 Niittykirvinen 20.4 Punarinta 19.4 Rakattirastas 19.4 Laulurastas 19.4 Punakylkirastas 21.4 Kulorastas 19.4 Sepelrastas 25.4 Saapunki, naaraspukuinen Isolepinkainen 21.4 Mustavaris 21.4 Kaatopaikka 3 yks Kottarainen 21.4 Kaatopaikka 4 yks Nokkavarpunen 23.4 Patoniemi 1 Lapinsirkku 22.4 Pajusirkku 20.4 Rastaita on talla hetkella aivan yleisesti joka puolella, samoin vastarakkeja ja pajusirkkuja. Maarat ovat lisaantyneet erittain nopeasti ensimmaisten muuttajien tulon jalkeen. Kahlaajien maarat ovat toistaiseksi vahaisia. Seuraava muuttolintupalaveri su 2.5. klo 19 Karhuntassussa. ilmoitti Heikki Seppänen, Kuusamo Kuusamon kevat kiirehtii joutuisasti. Lumet ovat lahteneet lahes kokonaan pelloilta, mutta metsissa lunta viela riittaa kahlata asti. Jarvet ovat paksussa jaassa, mutta kulkua vaikeuttaa monissa paikoissa jaan paalla oleva vesikerros. Muuttolintuja on saapunut siina maarin rivakasti, etta keskimaaraisista saapumisajoista ollaan 2- jopa 3 viikkoa edella. Kuusamon Luontokerhon sunnuntaisessa muuttolintupalaverissa ilmoitetut uudet muuttolinnut kuluneelta viikolta. Lisaksi joitain lisayksia ja tarkennuksia aikaisemmin jo havaittuihin lajeihin. Metsahanhi 22.4. 120 hanhea Vuotungin pelloilla Tavi 22.4 Jouhisorsa 24.4 Heinatavi 25.4 Tukkasotka 23.4 Uivelo 25.4 Tukkakoskelo 25.4 Merikotka 20.4 Kirkonkyla ja 24.4. Kiveskoski (molemmat vanhoja lintuja) Tuulihaukka 25.4 Ampuhaukka 20.4 soidintava Taivaanvuohi 24.4 Lehtokurppa 20.4 Isokuovi 23.4 Valkoviklo 25.4 Metsaviklo 24.4 Isolokki 21.4 Torankijarvella 2 Tunturikiuru 18-23.4 Torankijarvi 2 Niittykirvinen 20.4 Punarinta 19.4 Rakattirastas 19.4 Laulurastas 19.4 Punakylkirastas 21.4 Kulorastas 19.4 Sepelrastas 25.4 Saapunki, naaraspukuinen Isolepinkainen 21.4 Mustavaris 21.4 Kaatopaikka 3 yks Kottarainen 21.4 Kaatopaikka 4 yks Nokkavarpunen 23.4 Patoniemi 1 Lapinsirkku 22.4 Pajusirkku 20.4 Rastaita on talla hetkella aivan yleisesti joka puolella, samoin vastarakkeja ja pajusirkkuja. Maarat ovat lisaantyneet erittain nopeasti ensimmaisten muuttajien tulon jalkeen. Kahlaajien maarat ovat toistaiseksi vahaisia. Seuraava muuttolintupalaveri su 2.5. klo 19 Karhuntassussa. ilmoitti Heikki Seppänen, Kuusamo Hei! Kevät oli ehtinyt jo PPLY:n itäkolkkaan Utajärvelle, jossa vietimme viikonloppua. Kiiminkijoki ja ainakin sen pienempi sivujoki Kivijoki olivat jo vapautuneet jääpeitteestään. Ennätystulvia ei tänä vuonna tullut. Tässä muutamia havaintoja: la 24.4. Utajärvi, Juorkuna, Kivijoki useita punarintoja, punakylkirastaita, telkkiä, joutsen ja kurki illan mittaan. Pimeän tullen helmipöllö innostui soidintamaan joen takaa hyvin innokkaasti. Kello oli n. 23, lämpötila nollassa ja kuutamo. Myös taivaanvuohen ja riekon ääntä kuului pimeässä. su 25.4.Samoilla tienoilla lauloi lukuisia pajusirkkuja, järripeippo, taivaanvuohi ja kulorastas (klo 10-13). Kahlaajat tuntuvat luottavan mieluummin kalenteriin kuin ilmoihin, niitä ei juuri ollut, vaikka suot olivat lumettomia (mutta ilmeisesti vielä jäässä). Terveisin, Kalle Hellström Tervehdys Teimme pienella porukalla kierroksen 26.4. klo 6.30-11.30 reittina Virkkula-Puhkiavanpera-Parras/partaantie Virkkulassa muiden lisaksi lyhytnokka 1m tukkakoskelo 1/1 valkoviklo 1p suokukko 1p suopollo 2p lapinsirkku 100m ( 1,5h ) Puhkiavanperalla mm. kaakkuri 1p ( keskella lahtea ) tukkakoskelo 2p valkoviklo 3p uivelo 4/4p Tyrnavan Parras Lyhytnokka 10p tundra 1p valkoposki 1p metsa 350p kurki 240p T: Jouni Meski ja Saana Kukkola PPLY: >Hei! >Kevät oli ehtinyt jo PPLY:n itäkolkkaan Utajärvelle, jossa vietimme >viikonloppua. Kiiminkijoki ja ainakin sen pienempi sivujoki Kivijoki >olivat jo vapautuneet jääpeitteestään. Ennätystulvia ei tänä vuonna >tullut. Tässä muutamia havaintoja: >la 24.4. Utajärvi, Juorkuna, Kivijoki >useita punarintoja, punakylkirastaita, telkkiä, joutsen ja kurki illan >mittaan. Pimeän tullen helmipöllö innostui soidintamaan joen takaa hyvin >innokkaasti. Kello oli n. 23, lämpötila nollassa ja kuutamo. Myös >taivaanvuohen ja riekon ääntä kuului pimeässä. >su 25.4.Samoilla tienoilla lauloi lukuisia pajusirkkuja, järripeippo, >taivaanvuohi ja kulorastas (klo 10-13). Kahlaajat tuntuvat luottavan >mieluummin kalenteriin kuin ilmoihin, niitä ei juuri ollut, vaikka suot >olivat lumettomia (mutta ilmeisesti vielä jäässä). >Terveisin, Kalle Hellström > > > Tervehdys toverit, allekirjoitan Kallen havainnot ja lisään hieman vieläkin idempää eli Särkijärveltä 25.4 klo 04 alkaen: Käväisin metson ja teeren soidinpaikoilla ja siellä alkoi olla kiihkeä tunnelma. Naaraita ei näkynyt vielä soidinpaikalla mutta kylläkin lähistöllä. Neljä koppeloa rymisteli lentoon, oli ollut viideskin mutta oli ollut myös kanahaukka. Törmäsin myös pelottomaan pyypariskuntaan ja kolmeen hirveen. Hanhia muutti pareina tai hyvin pikku parvina koko ajan, muutama joutsenkin näkyi ja kurkien klarinetit raikui. Tikkojen soidinrummutus kuului komeasti tyynessä aamussa, samoin sepelkyyhkyjen urina peltojen reunoilta. Kello 18 aloitti helmipöllö kiihkeän puputuksen erään pönttöni lähistöllä ja muutamalta muulta pöntöltä totesin pesinnän alkaneen. Isäukko kertoi myös kuulleensa pihalle kissapökön puputusta aivan viime aikoihin. terv Markku Paso Tervehdys! Oulussa Taskilan Jätevedenpuhdistamolla oli tänään 26.4. telkän ja uivelon risteymä. Lintu oli koiras ja se kosiskeli telkkänaarasta. Soidinääntelyä ei kuultu johtuen pitkähköstä havaintoetäisyydestä. Pään liike oli telkkämäinen, mutta risteymä ei vienyt päätä selkään kiinni vaan nosteli päätään niin, että nokka osoitti taivaalle. Ruumiin väritys ja muoto sekä pään muoto olivat lähes identtiset Tammisaaren linnun kanssa (verrattu Linnut 3/95 s. 40 kuvaan). Oulun linnun pään varitys oli telkkämäinen, mutta poskilaikku oli islannintelkän puolikuun muotoinen, mutta epäselvärajainen ja päälaella oli valkoinen harja, jota lintu piti aikaajoin pystyssä. Oulun hybridin nokka oli muodoltaan uivelomainen, mutta väriltään musta. Oulun jätärille kerääntyy iltaisin lokkeja ja nehän ovat aina mielenkiintoisia. Paikalla on ainakin nuoria isolokkeja, kaikenikäisiä harmaa- ja merilokkeja sekä ?lokkeja. Terveisin Ari Kakko Tervehdys! Oulussa Taskilan Jätevedenpuhdistamolla oli tänään 26.4. telkän ja uivelon risteymä. Lintu oli koiras ja se kosiskeli telkkänaarasta. Soidinääntelyä ei kuultu johtuen pitkähköstä havaintoetäisyydestä. Pään liike oli telkkämäinen, mutta risteymä ei vienyt päätä selkään kiinni vaan nosteli päätään niin, että nokka osoitti taivaalle. Ruumiin väritys ja muoto sekä pään muoto olivat lähes identtiset Tammisaaren linnun kanssa (verrattu Linnut 3/95 s. 40 kuvaan). Oulun linnun pään varitys oli telkkämäinen, mutta poskilaikku oli islannintelkän puolikuun muotoinen, mutta epäselvärajainen ja päälaella oli valkoinen harja, jota lintu piti aikaajoin pystyssä. Oulun hybridin nokka oli muodoltaan uivelomainen, mutta väriltään musta. Oulun jätärille kerääntyy iltaisin lokkeja ja nehän ovat aina mielenkiintoisia. Paikalla on ainakin nuoria isolokkeja, kaikenikäisiä harmaa- ja merilokkeja sekä ?lokkeja. Terveisin Ari Kakko
26.4.ma n. klo 2045-22.30 Tupos
 
Tupoksen ja Limingan väliseltä tieltä puolitoista kilometriä Selkämaan suuntaan.
Ihan tien lähettyvillä huuteli LUHTAHUITTI, toisena iltana samassa paikassa.
Iltalennolla hanhia n. 1900 kpl.
 
Mikko Leinonen ja Jukka Leinonen
 
On Mon, 26 Apr 1999, Ari Kakko wrote: > > Tervehdys! > > Oulussa Taskilan Jätevedenpuhdistamolla oli tänään 26.4. telkän ja uivelon > risteymä. Lintu oli koiras ja se kosiskeli telkkänaarasta. Soidinääntelyä > ei kuultu johtuen pitkähköstä havaintoetäisyydestä. Pään liike oli > telkkämäinen, mutta risteymä ei vienyt päätä selkään kiinni vaan nosteli > päätään niin, että nokka osoitti taivaalle. > Ruumiin väritys ja muoto sekä pään muoto olivat lähes identtiset > Tammisaaren linnun kanssa (verrattu Linnut 3/95 s. 40 kuvaan). Oulun linnun > pään varitys oli telkkämäinen, mutta poskilaikku oli islannintelkän > puolikuun muotoinen, mutta epäselvärajainen ja päälaella oli valkoinen > harja, jota lintu piti aikaajoin pystyssä. > Oulun hybridin nokka oli muodoltaan uivelomainen, mutta väriltään musta. > > > Oulun jätärille kerääntyy iltaisin lokkeja ja nehän ovat aina > mielenkiintoisia. > Paikalla on ainakin nuoria isolokkeja, kaikenikäisiä harmaa- ja merilokkeja > sekä ?lokkeja. > > Terveisin Ari Kakko > > Samann{k|inen tirppa on kuvattu my|s Lasse J Laineen Lintukirjassa. Ainoastaan linnun p{{l{en ja poskilaikun seutu ovat erin{k|iset. T: Janne On Mon, 26 Apr 1999, Ari Kakko wrote: > > Tervehdys! > > Oulussa Taskilan Jätevedenpuhdistamolla oli tänään 26.4. telkän ja uivelon > risteymä. Lintu oli koiras ja se kosiskeli telkkänaarasta. Soidinääntelyä > ei kuultu johtuen pitkähköstä havaintoetäisyydestä. Pään liike oli > telkkämäinen, mutta risteymä ei vienyt päätä selkään kiinni vaan nosteli > päätään niin, että nokka osoitti taivaalle. > Ruumiin väritys ja muoto sekä pään muoto olivat lähes identtiset > Tammisaaren linnun kanssa (verrattu Linnut 3/95 s. 40 kuvaan). Oulun linnun > pään varitys oli telkkämäinen, mutta poskilaikku oli islannintelkän > puolikuun muotoinen, mutta epäselvärajainen ja päälaella oli valkoinen > harja, jota lintu piti aikaajoin pystyssä. > Oulun hybridin nokka oli muodoltaan uivelomainen, mutta väriltään musta. > > > Oulun jätärille kerääntyy iltaisin lokkeja ja nehän ovat aina > mielenkiintoisia. > Paikalla on ainakin nuoria isolokkeja, kaikenikäisiä harmaa- ja merilokkeja > sekä ?lokkeja. > > Terveisin Ari Kakko > > Samann{k|inen tirppa on kuvattu my|s Lasse J Laineen Lintukirjassa. Ainoastaan linnun p{{l{en ja poskilaikun seutu ovat erin{k|iset. T: Janne Tervehdys: PPLY-listan suosion kasvu jatkuu. Nyt mukana on jo 104 harrastajaa. terv. -Esa- ylläpitäjä moi 100 ihmisen lista, havaintoja sunnuntaiselta ja eiliseltä Liminganlahdelta (havainnot Jukka Haurun ja toisaalta Pohjois-Pohjanmaan ymp.keskuksen luonnonsuojelupuolen ekskursion, minä mukaan lukien, tekemiä): Lumijoki, Sannanlahti 25.4. (Jukka Hauru) - osa näistä olikin J. Pursiaisen meilissä: -valkoposkihanhi 1m -lyhytnokkahanhi 4p -metsähanhi 750m+p -merimetso a190m N Lumijoki, Sannanlahti 26.4. (J.Hauru ja PPO:n ekskursio): -lyhytnokkahanhi 6p -pikkujoutsen 3p -kyhmyjoutsen 1p -kaulushaikara 3Ä -viiksitimali 5p terv. sami timonen p.s. tulikohan listalla jo mainittua viikonlopun rarihaviksista Hannu Varon Tyrnävän Parraksella 25.4. havaitsema muuttava vanha haarahaukka kl. 14 aikaan? moi, Aappo Luukkosen tekstiviesti minulle: räystäspääsky Kempeeleessä. t.sami timonen moi, iltapäivällä ei ainakaan minun silmiini Jätärin sorsakummajasta osunut. Tupos-Tyrnävän-tiellä ennen Murron tien risteystä vasemmalla puolella kaksi lyhytnokkahanhea hienossa vertailussa metsähanhiin aivan lähietäisyydellä. Sannanlahdella n. kl 18.45-20.15. -yksi vanha tundrahanhi vajaan sadan metsähanhen joukossa, mukana edelleen osittaisalbinistinen metsähanhiyksilö -yksi vanha muuttohaukka (naaras) kierteli upeassa iltavalossa yrittäen saalistaa taveja. Istuksi pitkiä aikoja myös paikallisena. -pikkujoutsenia ja lyhytnokkia emme löytäneet, kyhmyjoutsen edelleen paikallisena -lisäksi Tynjälän Matti ja annikki oli tornille tullessaan nähneet matalalta tornin ylittävän merikotkan, jonka tietysti kaikki muut tornissa olijat nuijasimme (=emme havainneet) Mukana havaintoja tekemässä kolme ulkomaista yliopisto-opiskelijaa kanssani sekä Sannanlahden tornissa kolme etelä-Suomen lintuturistia sekä Tynjälän perhe. t.sami timonen Hei: Sami kirjoitti: >Sannanlahdella n. kl 18.45-20.15. >kyhmyjoutsen edelleen >paikallisena Virkkulasssa oli samaan aikaan myös kyhmyjoutsen. -Esa- At 09:55 28.4.1999 +0300, Sami wrote: >moi, > >iltapäivällä ei ainakaan minun silmiini Jätärin sorsakummajasta osunut. > Kummajainen oli illalla Jätärin sulassa lähellä Nallikarin tornia. Tänä aamuna em. kummajaista ei näkynyt, mutta Jätärillä oli kaksi uutta kummajaista. Sulassa uiskenteli kaksi värivammaista sinisorsakoirasta. Kaulan valkoinen oli levinnyt laajalle ja siivet olivat ainakin toisella vaaleat/valkoiset. Jätärillä on myös seikkaillut jo pitkään varis, jolla siipisulat ja isotyph:t ovat vaaleita. Tämän varisparan tuntee jo kaukaa lentotyylistä, se räpistelee harakkamaisesti ilmassa pysyäkseen. Ihmettelin itsekseni, miksi kaikki kummajaiset kokoontuvat Jätärille, kaatopaikallehan ne kuuluisivat ;-) Ari Kakko Tervehdys, Leppoisa iltaretki Oulun lokkipaikoille: Rusko: Lar hyp 1 2kv p Lar (fus) heu 8p (3 ad, 2 3kv ja 3 2kv). Enpä muista yhdellä Ruskon retkellä tavanneeni yhtä montaa idänselkälokkia. Muutenkin paikalla oli lokkeja suorastaan hillittömän paljon, lieneekö johtunut sateisesta 'pudotuskelistä'. Pyykösjärvellä mm.: Pod cri 14p Bra can 1p Ans bra 1m Ayt fer 1/ p Ayt ful 220p Lar hyp 1 2kv p Lar (fus) heu 1 ad ja 1 3kv p Lar fus fus 13p Lar can 200p Jätevedenpudistamolla: Tri neb 2p Cha hia 1p Ste cas 1p Buc cla x Mer alb hybridiä ei näkynyt Terv. Petri Lampila On tämäkin varmaan tälle keväälle nähty, mutten vaan ole sattunut huomaamaan verkossa ilomoitusta Järri 2 Ä OUL Madekoski 28.4. Hupisaarilla ei ainakaan listan mukaann ole juuri retkeilty sitten tammirallin. Piipahdin paikalla bussia odotellessa: tammirallissa missaamani nokkavarpunen oli komeasti paikalla kimeästi maiskuttelemassa. Liekö pesimispuuhissa? Viirupöllön pönttöjä kannattaa käydä tarkistamassa. Jälleen asumaton pönttö, mutta läheisessä pökkelössä töyhtötiaisen pesä Oulun Lapinkankaalla. Voitasko tälle keväälle järjestää opastettu Heugliini retki - jotenkin tuntuu, että niitä on turha yrittää omin päin revittää??? Eilen sain väristyksiä kotiin mennessäni. Eräs keltasirkku ei ollutkaan itsensä näköinen. Sen päässä keltainen oli osittain huomattavan vihertävää, käsisulkien ulkohyödyt muodostivat siivelle suht laajan lähes valkoisen alueen ja yläperäkin ol tavallista laajemmalti punaruskea. Minun lintukirjani ei kuitenkaan tunne tämän tyyppistä sukulaislajia, joten päädyin hieman albinistisen yksilön kannalle. Onkos muilla haviksia tällaisesta? Meneekö havis puhtaasi höyhen peitteen muuntelun piikkiin vai onko se mahdollisesti todellakin epäilemääni epänormaalia albinismia. t Tuomas Herva Tuomas wrote: > > Hupisaarilla ei ainakaan listan mukaann ole juuri retkeilty sitten > tammirallin. Piipahdin paikalla bussia odotellessa: tammirallissa missaamani > nokkavarpunen oli komeasti paikalla kimeästi maiskuttelemassa. Liekö > pesimispuuhissa? On pesinyt alueella kahtena vuotena putkeen - viittaa vahvasti pesintään. > Voitasko tälle keväälle järjestää opastettu Heugliini retki - > jotenkin tuntuu, että niitä on turha yrittää omin päin revittää??? Seuraavassa suora lainaus PPLY:n retkikummikirjeestä: "1.Lokkiretkellä opit tunnistamaan eri ikäisiä lokkeja ja tietenkin muitakin järvellä näkyviä lintuja. Kokoontuminen on 5.5.1999 klo 18.00 Pyykösjärven uimarannalla, josta jatkamme mahdollisuuksien ja tarpeen mukaan lokkien paratiisiin Ruskon kaatopaikalle." Tuolle reissulle on muutkin kuin aivan vasta-aloittelijat tervetulleita. t.sami timonen moi lista, äsken soitti Eskelinin Toni ja kertoi että hän ja Ilari Kaarto oli löytäneet Kempeleen Vihiluodosta PUNAPÄÄNARSKUkoiraan. Näkyy hyvin venesatamasta, on paikallisena sulassa. t.sami timonen 21.4. 1pn pikkutikka rummutteli ja huuteli Pateniemessä 22.4. Pateniemen saha-alue: 1m sinisuohaukkakoiras klo 11.05 N 4m kurkea, 11.20 E lisäksi Pateniemessä 1. pajulintu 23.4. 2p pikkutylliä Pateniemen saha-alue La 24.4.Pateniemen saha-alueella 1p kivitaskukoiras ja 1m suopöllö Su 25.4. Pyöräretki Pateniemi-HAU Kurtinhauta-Pateniemi Ojakylä:kottaraispari Piimäperä: meriharakka,jouhisorsakoiras, rautiainen Kellonkartano: 47p merihanhea Kello:n. 10 pr kottaraisia Kello Hekkalanlahti:selkälokki pr, n. 130 naurulokkia, haapana pr, tavi 2pr, taivaanvuohi 2pr, metsäviklo,lehtokurppa, sinisorsa 2k, osmankäämiä HAU Haapajärvi: telkkä pr, sinisorsa 2pr+k Hau Kunnantoimiston piha: PESIVÄ NAAKKAPARI HAU Kurtinhauta: telkkä pr, sinisorsa pr, kuusitiainen Haukiputaalla vähintään 7 fasaanikoirasta . Ke 28.4. Pateniemen saha-alue: 1m+1m räyskä etelään To 29.4. Hau Sudenväylä:(mukava lintupaikka, ainoa sula lähialueella) 20 pr tukkasotkia 5 pr isokoskeloita 1 pr telkkiä 1 k tukkakoskelo 1 silkkiuikku 1 tavi pr 3 haapana pr 3 pr merihanhia meriharakka 2p merilokkia 2m kurkea N, klo 18.03 Teppo Mutanen Sahantie 11 as 1 90800 OULU puh. 08-5542085 sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi Hei! Mutasen Tepon viestiin pari kommenttia: > Hau Kunnantoimiston piha: PESIVÄ NAAKKAPARI - sunnuntaina Pohjois-Kellossa erään talon hevosaitauksen liepeillä varsin paikallisen oloinen naakkapari > Haukiputaalla vähintään 7 fasaanikoirasta - Talven ruokinnalla oli meillä enimmillään 14 fasaania (7+7). Niiden lisäksi vino pino muita fasaanihavaintoja Kellosta ja Takkurannalta. Todella yleinen. terveisin, Pekka Rahko moi pply:n lista, alla viesti, jonka pistin valtakunnalliseen lintuverkkoon lähinnä puuttuvasta Perämeren piekanamuutosta. Muuten se sisältää aika lailla samaa ihmettelyä kuin aiemmassa viestissäni pply-verkkoon, vaan jotain uutta pohdiskelua piekanoista, jonka vuoksi laitan tämän viestin pply-listallekin. t.sami timonen Return-path: birdnet-request@otax.tky.hut.fi Received: from kk40.vyh.fi ([193.167.51.40]) by vyh22.vyh.fi (PMDF V5.2-31 #29182) with SMTP id <01JAN25U12LC8Y6VSY@vyh22.vyh.fi> for TIMONENS@vyh22.vyh.fi (ORCPT rfc822;sami.timonen@vyh.fi); Fri, 30 Apr 1999 09:59:53 +0200 (EET) Received: FROM env10.vyh.fi BY kk40.vyh.fi ; Fri Apr 30 09:58:58 1999 Received: from CONVERSION-DAEMON by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-31 #29182) id <01JAN24QTNJK000SOF@ENV10.VYH.FI> (ORCPT rfc822;lintuverkko@hut.fi); Fri, 30 Apr 1999 09:59:01 +0200 (EET) Received: from otax.tky.hut.fi by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-31 #29182) with ESMTP id <01JAN24P00GW000SKU@ENV10.VYH.FI> (ORCPT rfc822;lintuverkko@hut.fi); Fri, 30 Apr 1999 09:58:58 +0200 (EET) Received: from santra.hut.fi (santra.hut.fi [130.233.224.1]) by otax.tky.hut.fi (8.8.8/8.8.8) with ESMTP id JAA02556 for ; Fri, 30 Apr 1999 09:35:13 +0300 (EET DST) Received: from env10.vyh.fi (env10.vyh.fi [128.214.96.10]) by santra.hut.fi (8.9.3/8.9.3) with ESMTP id JAA03703 for ; Fri, 30 Apr 1999 09:39:57 +0300 (EET DST) Received: from vyh22.vyh.fi by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-31 #29182) with ESMTP id <01JAN1HCJQY8000RXD@ENV10.VYH.FI> for lintuverkko@hut.fi; Fri, 30 Apr 1999 09:40:56 +0200 (EET) Received: from olu250 (olu250.vyh.fi) by vyh22.vyh.fi (PMDF V5.2-31 #29182) with SMTP id <01JAN1ECGKSG8Y6UA5@vyh22.vyh.fi> for lintuverkko@hut.fi; Fri, 30 Apr 1999 09:38:31 +0200 (EET) Date: Fri, 30 Apr 1999 09:38:41 +0300 From: Sami Timonen Subject: piekanat kateissa Perämerellä ! To: lintuverkko@hut.fi Reply-to: Sami.Timonen@vyh.fi Message-id: <37294FF1.36E@vyh.fi> Organization: Pohjois-Pohjanmaan ymparistokeskus MIME-version: 1.0 X-Mailer: Mozilla 3.01Gold (WinNT; I) Content-type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-transfer-encoding: 8BIT Original-recipient: rfc822;sami.timonen@vyh.fi Tervehdys lintuverkkolaiset, muuttolintukevät on ollut muutamilta puutteiltaan varsin yllätyksellinen, koska jonkinmoista havainnointiakin on ollut sekä Raahen että Oulun seudulla. Suurta ihmetystä on aiheuttanut erittäin heikko petomuutto: piekanojen määrät ovat olleet hyvin alhaiset (yli sadan linnun päivämuuttoja ei ole korviini kantautunut). eli missä ovat buteot? Ovatko massat vielä tulossa? En itse muista sellaista tilannetta, että huippumuutot olisivat siirtyneet vapun jälkeen, mutta joskus 80-luvulla suuria muuttoja on havaittu Oulun seudulla toukokuun alussa. Raahen seudulla suurimmat buteomäärät on nähty toissaviikonloppuna ja sitä ennen. Osasyynä nyt heikompaan muuttoon lienee se, että piekanoita meni jo ennen huhtikuun puoliväliä ehkä muutama kymmen/päivä, jolloin huippumuutot lievenee. Yksi spekulaation aihe on ollut tavallisesta poikkeava, muuttunut muuttoreitti. Olisivatko lagot muuttaneet yli meren ennen Perämerta, eivätkä seuranneet rannikkoa? Millaisiahan ovat olleet Merenkurkun määrät (käsittääkseni heikot?) tänä vuonna? Voisiko toinen mahdollinen muuttoreitin muutos olla se, että piekut olisi menneet idempää/pohjoisempaa kuin ennen (jolloin eivät olisi sattuneet rannikolle lainkaan)? Ihan vain muistakin Oulun seudun "puuttuvista" lajeista: pulmuset ja merimetsot ovat puuttuneet lähes kokonaan (merimetsot menneet ulkomereltä?). Myös muuttohaukkoja sekä pelloilla levähtäviä hanhia (metsähanhia, ei kai niinkään lyhytnokkia) tuntuisi olevan selkeästi vähemmän. t. Sami Timonen p.s. buteomuutosta kiinnostuneiden kannattaa kaivaa esiin viime viikolla ilmestyneen Fåglar I Västerbotten-lehden Ulf Skyllbergin viime vuotta käsittelevä piekanamuutto-artikkeli. Selvityksen mittakaava on laajempi kuin vain Merenkurkku - myös Perämeren aluetta käsitellään jonkin verran. Tervehdys listalaiset ! Vapun illan bongaukset: Punapaanarsku, Kem Vihiluoto klo 1930 paikalla, sataman itapuolella olevassa lahukassa. Lintu oli valilla piilossa jaalohkareiden takana. Liejukana, Muh Kirkkosaari Muhosjokisuu klo 20.15. Kana hiippaili ranrajaiden alla vesirajassa ja luuli olevansa piilossa bongaavilta katseilta. j.siira moi lista, muutamia omia sekä tietooni tulleita havaintoja kylmän vapun keskeltä: Vapunaattona kl. 22 aikoihin löytyi soidinteleva LUHTAKANA Temmesjoen tornin tienoilta (löytäjä Harri Taavetti ja BirdLifen lintukurssilaiset) PUNAPÄÄNARSKU on edelleen su-aamuna kl 9 aikoihin paikalla Kempeleen Vihiluodossa. Siikajoen Säärenperässä oli pe-iltapäivällä huuteleva mustapyrstökuiripari. Limingan kirkonkylällä P-Pohjanmaan ymp.keskuksen työmaatoimiston viereisessä koivikossa soidinteleva pikkutikkakoiras. Vapunpäivänä kl 18 aikoihin Siikajoen Säärenperän rannassa (=venevalkama-alue) pohjoistuulen työntämänä aivan rannassa runsaasti vesiäisiä: arviolta n. 1200 anasta, joista pääosa taveja, mutta myös haapanoita ja jouhisorsia toistasataa kumpiakin. heinätavi 2/2 sekä harmaasorsa 1/p. Samalla reisuulla Siikajoen Niitynmaantien varressa n. 50 metsähanhen parvessa kaksi lyhytnokkahanhea. terv.sami timonen Tervehdys lista! Päivitän tästä alkaen Kalevan verkkosivuille Liminganlahtea ja Hailuotoa koskevia lintu- ja luontohavaintoja kesän ajan. Havainnot tulevat löytymään verkkoKalevan luontosivuilta, samasta paikasta missä on Pekka Rahkon luontopäiväkirja. Havaintopaikkaa on tarkoitus päivittää 2-3 kertaa viikossa. Tiedustelin asiaa Hohtolan Esalta ja hänen mielestään pply:n verkossa esitettyjä havaintoja voi levittää myös Kalevan sivuille. Tarkoitus on ilmoittaa havaintopalstalla esim. muuttolintujen saapumisaikoja ja muuttajamääriä sekä muuta mielenkiintoista lintu- ja luontosektorin tapahtumaa. Havainnot tullaan ilmoittamaan anonyymeinä. Palstalle ei tulla välittämään tarkempia ajo-ohjeita eikä muuta mikä ei ole tarkoituksenmukaista levittää pply-verkkoa laajemmalle lukijajoukolle. Pyytäisinkin verkkolaisia kommentoimaan pply-verkon havaintojen ilmoittamisesta myös Kalevan verkkoversiossa ja jos et halua omia havaintosi edelleen ilmoitettavaksi niin ilmoittamaan asiasta suoraan minulle. Havainnoista toki poimin vain niitä jotka koskevat em. aluetta ja voisivat kiinnostaa verkkokalevan lukijoita. terv. Jouni Klinga jklinga@mail.student.oulu.fi 040-746 2541 Eilen Wapunpäivänä oli Tyrnävän Kirkonkylällä varpusen ja pikkuvarpusen risteymä. Lintu ruokaili vanhempieni lintulaudan alla noin kymmenen tavallisen varpusen seurassa. Näin linnun todella hyvin ja piirsinkin siitä muutamia luonnoksia. En ole muuten koskaan nähnyt pikkuvarpusta Tyrnävällä. Teemu Fyrstén P.S. Vihiluodon Narsku paikalla sunnuntaina vielä 16:30. Hoi lista: Pikkuvarpunen ilmestyi (taas) ruokinnalleni 2.5. parin vuoden tauon jälkeen. Lintu näytti 'puhtaalta', mutta poskilaikku oli (vaikkakin terävärajainen) ehkä liiankin iso... Muuta 2.5.: -Pyykösjärvellä mm. uivelopari ja punasotka, lokit järven NE-nurkkauksessa kaukana uimarannalta, mukana ainakin 1 isolokki -Vihiluodon narsku oli paikalla klo 17.30. Lahden pohjukkaan pääsee (vastavalon välttämiseksi) hyvin Vihiluodontieltä rakennustyömaan kohdalta lähtevää polkua pitkin. -OUS Letossa muuttohaukka N klo 18. -Esa- Tervehdys, n. 50 tilhen iloiseti pirisevä parvi saatteli minut tänään töihin aurinkoisessa pakkasaamussa, poistaen ahdistusta ja luoden uskoa vapun jälkeiseen elämään! Markku Paso, Kempele unsubscribe pply end Orjasniemi Sari (3.5.1999 8:24): >unsubscribe pply >end Hups! edellinen viesti piti mennä majordomolle eikä listalle Anteeksi! Tervehdys, lista! BirdLife ja Finnature järjestivät jo perinteiseksi muodostuneen hanhivappukurssin Liminganlahdella ja Hailuodossa 30.4. - 2.5. Sää oli arktinen, esim. lauantaina Hailuodossa satoi koko päivän taukoamatta lunta. Siitä huolimatta lintuja onnistuttiin löytämään. Lajeja kertyi kaikkiaan 98. Seuraavassa poimintoja parhaista: Ans bra Yhteensä vähintään 22 yks!! Mm. SII, Karinkannassa a7. Ans alb 30.4. Sannanlahdella 3 (joista näimme 2) ja SII, Säärenperällä 1. Ans fab Tyrnävällä ei yhtään!!! Temmesjokisuussa suurin kertymä, yli 300p, samoin Karinkannassa ja Säärenperällä hyvin. Yht. reilu tuhat. Ard cin 30.4. Nousi muutolle Sannanlahdelta. Cyg col SII:n Säärenperän rannan venevalkaman edustalla a4. Tad tad Kaikkiaan yli 60 yks. Eniten HAI, Ojakylänlahdella 36p. Net ruf Pakollinen bongaus Vihiluodosta. Hal alb Saatteli porukan viimeiset lentokentälle suorittamalla tyylikkään ylilennon. Fal per Naaras saalisteli HAI Pökönnokalla 1.5. Ral aqu 30.4: Pelasti Temmesjokisuulle kävelyn huutelemalla tornin vierellä. Iltalentoa kun ei ollut nimeksikään. Lym min 30.4. soidinti 2 ja 1.5. 1 Luontokeskuksen yläpuolella Virkkulassa. Lar min 30.4. Temmesjoella 4p. Ste cas HAI, Patelanselällä a9, yht n. 20. Nuc car 2.5. Yllätti keskellä mäntymetsää LIM, Rantakylässä. Ple niv Jälkijunassa matkaajia 30.4. Säärenperällä ja 1.5. HAI, Huikussa. 9 kurssilaista ja Harri Taavetti. Kuluneen viikon aikana Kuusamoon saapuneet muuttolinnut Kuusamon Luontokerhon keräämien tietojen mukaan. UUDET LAJIT Lapasorsa 27.4 Hiirihaukka 2.5 Pikkukuovi 29.4 Mustaviklo 25.4 Liro 2.5 Idänselkälokki 2.5 (vähintään 10 lintua kaatopaikalla/Peltomäet) Rautiainen 30.4 Kivitasku 30.4 Pohjansirkku 30.4 Ristisorsa (koiras) Posion puolella Ylikitkaa (Raistakassa) 2.5. MUUTA MIELENKIINTOISTA Huolimatta kylmästä säästä ja lumisateesta tavien, jouhisorsien ja tukkasotkien määrät lisääntyivät hiomattavasti viikon aikana. Nyt tavatiin sulapaikoista 10-20 linnun muuttoparvia. Kalasääskipari rakenteli pesää 29.4. Käsmässä. Mukana oli myös kolmas 'pyörä'! Oliskohan viimevuoden poikanen?? Isolokki kaatopaikalla 27.4 ja 2.5 Mustavaris 1p Torankijärvellä 29.4 Naakka 3p kaatopaikalla edelleen 2.5 Lapinsirkku kaatopaikalla 2/2 Kalhlaajien määrät ovat pieniä. Huolimatta kylmästä säästä niitä odotellaan nyt alkavan viikon aikana. Mm. suokukoista ei ole vielä havaintoja. ilmoitti Heikki Seppänen, Kuusamo Itse olen ollut etelassa Kirkkonummella, jossa myos satoi vappuna jopa lunta ja oli muutenkin arktista.(2.5.) Arktisia vesilintuja ei kuitenkaan juuri nakynyt. Tietysti alleja meni satoja, mustalintuja ja pilkkasiipia muutamia samoin kuin kaakkureita, kuikkia ja harkalintuja. Porkkalan karjen paikkallisia olivat mm pari merikotkaa, nuolihaukka, kalasaaski seka riskila ja peukaloisia lauloi myos. Toki vuodenpinnoja tuli monista muistakin yleisista lajeista. Kuitenkin muutto oli todella vaisua eika edes paikallisten suurien paallikoiden iloksi nakynyt edes ensimmaisia allihaahkoja kovemmista lajeista puhumattakaan. (Mainittakoon, etteivat paikalliset paallikot ole mitaan verrattuna omaan pitkaan paallikkoomme- eng. The Tall Chief!) Finnålla oli mm raystaspaaskyja ja haarapaaskya. Tietysti kuittasin itsekin liejukanat, kun Muhokselle olisi ollut hieman matkaa bongaamaan. Sitruunavastarakit eika pussitiaiset eivat pikaretkella Viikissa suostuneet nayttaytymaan. Muut kuitenkin nakivat enemman!joo, kirjoituspuikkoihin astuu a.luukkonen kun ei itse omaa yhteyksiä A.Vierimaan kanssa retkeilimme Virkkulassa 2.5.,päivä oli kallistumassa lopulleen eikä mitään ollut näkynyt.Olimme juuri laittelemassa nuotioa opparin pihassa,kun viereisestä koivumetsästä kuului kummia.Pikkulinnuilla oli selvästi hätä,vilkaisin nopeasti sinnepäin ja ihmettelin miksi lokki saa niin kovan metelin aikaan.Toinen vilkaisu paljasti että sehän on pieni suohaukkakoiras,lintu oli siinävaiheessa noin 20 metrin päässä.Meni sekunti ja mulla oli kiikarit silmillä ja itse seisoin pöydällä.Hirvittävä huuto Antille että ei se oo sinisuohaukka(Antti laitteli rauhassa nuotiota vielä eikä ollu moksiskaan,kai se on nähny liikaa suohaukkoja(= ).Tässä vaiheessa totesin linnun tuntomerkeiksi mustat kiilat siipien kärjissä,ensimmäiset käsisulat oli valkoiset, terävät siivenkärjet,lokkimainen lentotapa ja pieni koko.Lintu oli siis muutenkin vaalea,ei näkynyt mitään raitoja siipien yläpinnoilla eikä muuallakaan.Lintu oli näkyvissä n.45 sekkaa,kunnes putosi 200 metrin päässä opparin takaiseen peltopuskaan.Antti varasti kiikarit silmiltäni mutta näki kiikareilla vain muutamia sekunteja,paljain silmin kylläkin kauemmin.Antti totesi linnusta vain sen ketterän lennon ja pienen koon sekä vähäisen mustan värin siipien kärjissä .Että semmonen suohaukka,meni ainakin omiin kirjoihini arosuohaukkakoiraana,vanhana sellaisena,mutta antaa rk:n päättää virallisesti!Linnun perään lähti retkue, mutta ei näkynyt uudelleen(valitettavasti!). Aappo Luukkonen (jos kysymyksia Aapolle havainnosta tms niin ne voi lahetta J. Aallolle! Janne mainitsee viela, kun on keskusteltu oudoista muuttoajoista ym vahaisista maarista tiettyjen lajien kohdalla, etta myos Porkkalan kihot ihmettelivat joidenkin lajien puuttumista. Ainakin rayskat ja meriharakat kuuluivat olevan kateissa! Jos jaksoit tanne asti lukea niin hyvaa kevaan jatkoa vaan!!! Tervehdys, Aloitimme tänään Keskitalon Markuksen kanssa ensimmäistä kertaa Liminganlahden kiertolaskennat, aiemminhan laskennat ovat olleet Aallon Pirkan ja Kuokkasen Panun vastuulla. Oman osuuteni (Karvonlahti - Sannanlahti) kermat kakusta: Gav arc 2m Gav ste 1m Ans alb 1 2kv p Tad tad 10p Ana str 1/p ANA AME X PEN 1/ p. Hyvin haapanamainen hybridi: punaisessa päässä amerikanhaapanamainen vihreä naamari, kainalot lähes puhtaan valkeat, mutta harmaan kirjavat, muuten täysin haapanamainen (mm. selkä harmaa, ei punertava). Emb hor 2m - hyvin aikaisia! Terv. Petri Lampila Tanaan 4.5. Oulunsalon Leton tornilla : Cyg cyg 211p Ana str 1/p Tri ery 3m Fal per 1p Jouni Meski ja Jukka Hauru Moi. Eilen 5.5. olin poistumassa Hailuodosta klo 16.20 lautalla, kun pysähdyin pari sataa metriä ennen lauttarantaa olevien lietteiden kohdalla. Kiikareilla autosta valkoviklojen seurassa oli viklo, jota epäilin stagnaksi. Putki pihalle, ja määritys varmistui lampivikloksi. Muutaman minuutin ihailun jälkeen oli pakko rynnistää lauttaan ja jättää lintu koikkelehtimaan rannalle. Vain varttitunti aikaisemmin se olisi ollut Suomen eka tänä vuonna... (ainakin piipparin mukaan) Terv. Harri Taavetti. 6.5 Haukiputaalta klo 10.30 Hekkalanlahti silkkiuikku 1p tukkasotka 21p(10n 11k) punavarpunen 1 äänessä valkoviklo 1p pajusirkku 1k+n taivaanvuohi 1p klo 11.00 Haapajärvi naurulokki 101p tukkasotka 12p(5n 7k) isokoskelo 3p(2k1n) pohjansirkku 1pn klo 12.00 Runteli punatulkku 1k+n keltasirkku 1k+n klo 12.35 Isoniemenkangas metsäkirvinen 1p kivitasku 1k+n järripeippo 1 äänessä kulorastas 2p leppälintu 1p k Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Terve, Tässä joitain haviksia Liminganlahden laskennoista: 4.5. Pitkänokka Ans bra 3p Ana str 1/1p Ard cin 1p Fal per 1 2kv p Num pha 1p Tri ery 2p Lym min 2p Lim lap 4p 4.5. Virkkulanranta - Puhkiavanperä Por por 1Ä Lym min 1p 5.5. Nenä - Koivukari Varsinaisella Nenän kierroksella ei mitään erityisen mielenkiintoista, mutta Nenälle vievän tien vieressä mielenkiintoinen hanhiparvi: Ans fab n300p Ans bra 15p !! Ans alb 2 2kv p lisäksi ainakin 3 rossicus - tyyppistä metsähanhea. Mainittakoon vielä, että timaleita tuntuu löytyvän jokaisesta sopivasta ruovikosta - laji on havaittu jokaisena laskentapäivänä. Lisäksi Peräojan sillalle (Koivukarista seuraava silta Liminkaan päin) kuului käenpiika. Petri Lampila ja Markus Keskitalo moi kaikki, muistakaa ke-illan PPLY:n kuukausikokous kl 18. Virkkulan opastuskeskuksella. Jouni Klinga näyttää hienoja luontokuviaan. Kyydeistä voitte soitella hallituksen jäsenille: ainakin Markku Hukkanen (p.530 5404) tulee paikalle ja hän osaa neuvoa kelle muulle tarvittaessa kannattaa/pitää kyydeistä soittaa. terv.sami timonen moi, Tauvosta kolmelta viime päivältä mm.: tundrahanhi 2 ad. p isolokki 1 2kv p kirjosiipikäpylintu 2ä tavi n. 1100p haapana n.500p kahlaajat ihan kateissa tänään puoleltapäivin 15 min. staijilla piekana 2m N ja merikotka 1m N Kaiken kaikkiaan erittäin hiljaista ja erittäin koleaa. t.sami timonen > ---------- > Lähettäjä: Sami Timonen[SMTP:Sami.Timonen@vyh.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 9. toukokuuta 1999 19:48 > Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi > Aihe: muutama kapinen havis > > moi, > > Tauvosta kolmelta viime päivältä mm.: > > tundrahanhi 2 ad. p > isolokki 1 2kv p > kirjosiipikäpylintu 2ä > tavi n. 1100p > haapana n.500p > kahlaajat ihan kateissa > tänään puoleltapäivin 15 min. staijilla piekana 2m N ja merikotka 1m N > > Kaiken kaikkiaan erittäin hiljaista ja erittäin koleaa. > Niinpä ja silmätkin kuurassa. Hietasaaren lietteellä 9.5. kuitenkin mielestäni mainitrtava räyskä kerääntymä 44 p. t Tuomas Muistattehan käydä tutustumassa Oulun pääkirjasto-maakuntakirjaston näyttelytilassa olevaan kotkanäyttelyyn. Pääkirjasto Näyttelytila 4.5.-26.5. Maakotkan paluu, järj. Maakotka 2000-projekti ym. Avoinna ark 10-20, la 10-15, su 12-16 HUOM. Vuoden 2000 ohjelmistomuutosten vuoksi kaupunginkirjaston lähikirjastot ja pääkirjaston lainaavat osastot ovat kiinni perjantaina 21.5.1999. Opintolukusali ja lehtisali ovat auki. Lauantaina ja sunnuntaina 22.-23.5.1999 pidetään pääkirjasto kokonaan kiinni. Yrjö Cajanus Tervehdys, koska listalla melko hiljaista, niin tässä pari juttua: Työkaverini Seppo Salmela kertoi jutun harakoiden surkeasta kohtalosta Pulkkilan Vornankylältä. Ollessaan poistamassa maakellarin ilmanvaihtoputkesta keväällä olkituppoa (jolla putki oli suljettu talveksi) alkoi valua tupon mukana puolimuumioituneita harakoita, yhteensä seitsemän (7) kappaletta! Ilmanvaihtoputki on valmistettu 5 tuuman raakalaudasta, jolloin sisämitta on noin 10*10 senttiä, pituutta suunnilleen 2,5 metriä. Päässä hattu, jonka alapuolelta putki on auki 4 sivulta noin 10 sentin matkalta. Olkituppo oli asetettu putkeen syys/lokakuussa ja kellarissa säilytettiin pelkästään pottuja. Seudulla on runsaasti harakoita, mutta yhtään ainoata ei ennen ole putkesta löytynyt. Minä kun olen muka jonkinlainen asianharrastaja, tuli Seppo tivaamaan että miten ne harakat sinne joutuivat? Sattuiko lipsahtaminen (tuskin), uteliaisuus, lämmittelypaikka, ruoan etsintä vai jemmasiko joku harakkasaaliin putkeen? Seppo ei uskonut että kysymyksessä olisi kylän poikien kepponen. Ehdotelkaapa tapahtuneeseen selitystä. Sitten muutama lintuhavainto: Viime viikonloppuna Utajärven Särkijärvellä 10 km:n metsämatkalla 3 kiihkeästi soivaa helmipöllöä sekoittuneena teerien kaikenkattavaan pulinaan. Melkoinen kuulonautinto lähes pimeässä korvessa enkä muista aikaisemmin tälläistä helmipöllökonserttia tähän aikaan vuodesta. Kempeleen Honkasessa parveilee edelleen päivittäin tilhejä, esim. eilen n.80 lintua pirisi pihapuissa. Pitempään paikalla vai muuttavia? Markku Paso, Kempele Tervehdys Pateniemestä Ti 4.5 klo 7.50 3m kurkea E, klo 8.20 15m metsähanhea N, klo 8.47 n. 25m metsähanhea N Pateniemessä. Klo 10.45 1m Aqusp. Hau Sudenväylällä N. Ke 5.5. Hau Sudenväylä: lapasorsa k Hau Kello: n. 80m kalalokkia N Hau Hekkalanlahti: jouhisorsa pr, sinisorsa pr, tavi 2pr,räyskä, tukkasotka n. 30 yks, telkkä pr, fasaani k Su 9.5. Ranua Takajärvi (vasta pieni sula): tavi pr, sinisorsa 3k, haapana pr, telkkä 2k, kuovi 2 Ranuanjärvi: sinisorsa k, haapana pr, telkkä pr+2k, n. 50 tilheä, kalasääski Ranuan Kuha: harmaalokki 3, kalalokki 1, naurulokki 2, telkkä 2k, valkoviklo, kuovi, räksä Ranuan kirkonkylä: 1 pulu, harmaalokki, muutama järripeippo, pajusirkku a7k. Ylikiiminki: 1 ylilentävä ampuhaukka Ti 11.5 Hau Virpiniemi: töyhtötiaisen pesä (koiras ruokki pesään ilm. naarasta), teeri 2k, räyskä 2, NUOLIHAUKKAPARI soidinteli Hau Sudenväylä:meriharakka 4, RISTISORSA pr, valkoviklo 3 (hyvä liete, kunhan kahlaajat saapuvat), merihanhi 15 Teppo Mutanen Sahantie 11 as 1 90800 OULU puh. 08-5542085 sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi hei ilmojen lämpenemistä odotellessa tällainen lintuja sivuamaton asia sallittaneen pply:n verkossa(?) nimittäin paimensukuisen lapinkoiran pentuja on tarjolla kuusamolaiselta kasvattajalta. paimensukuinen lapinkoira omaa rauhallisen ja ystävällisen, jopa ovelan luonteen ja sopii erinomaisesti luonnossa liikkuvan ihmisen seuraksi. pennut ovat luovutusiässä ensi viikolla. Lisää tietoa paimensukuisesta lapinkoirasta löytyy osoitteista: http://www.sci.fi/~pls/index.html http://personal.inet.fi/yritys/kuusamon.lampurit/kennel.htm pukranvaaran kennel Mirjam Mäenpää, Kuusamo (08) 856 666 kuusamon.lampurit@co.inet.fi olemme marikan kanssa hankkineet pennun ko. paikasta ja lisätietoja voi kysellä meiltäkin terveisin jari heikkinen & marika nimemelä Jari Heikkinen E-Mail jari.heikkinen@oulu.fi Department of biochemistry Office phone +358-8-5531158 University of Oulu Lab phone +358-8-5531159 P.O.B 3000 FAX +358-8-5531141 FIN-90401 Oulu, Finland Home phone +358-8-5546519 Mobile phone 0400-380535 13.5.99 Hau Kello klo. 8.00 metsähanhi 5m (1+2+3) suuntaan N Oul Holstinmutka klo 17.40 pähkinähakki 1p lensi Hau- kiputaantien yli. Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Kävinpä pikavisiitillä Tauvossa keskiviikkoiltana ja torstaiaamuna. Kylmää oli mutta hyönteissyöjät ovat silti aloittaneet tulonsa. Laitoimme Ojasten kanssa toistakymmentä verkkoa ja aamupäivän saalis oli kolmisenkymmentä lintua, joukossa pari leppälintua ja kirjosieppoa, jynxi, kymmenkunta laulurastasta jne. Pihalla lauleli jokunen pajulintu. Tornin kunnostuksen ja pihasiivouksen ohessa yli lensi koilliseen oudosti ääntelevä kahlaaja, joka oli ilmeisesti avosetti (meillä ei tietysti ollut kiikareita jne.) Pitäkäähän silmät auki ! Matti Tynjälä, ympäristönsuojelutarkastaja Oulun kaupunki p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi Päivää... Lauantaina 15.4 Hietasaari, vaaskiventien päässä meressä vasemmalla karikolla: 2 * Räyskä muutama lapintiira (tai kalat.) muutama kalalokki muutama isokoskelo Pikisaaren ja mustasaaren yhdistävän pyöräsillan lähellä lietikossa mustasaaressa: 2-3 * rantasipi liro tylli 2 * meriharakka tavi västäräkki kala,- ja naurulokki sinisorsa tukkasotka (paljon) Jouni Pikkarainen Kuusamon Tornien Taiston kilpailun (4 lintutornia) tulokset huutojärjestyksessä. Kilpailu pidettiin yhtäaikaa valtakunnallisen Tornien Taisto-kilpailun kanssa 15.5.1999 klo 5-14. Luonnollisesti kokonaislajimäärissä jäimme selvästi jälkeen Etelä-Suomen ja Oulun seudun lajistosta, mutta ehkäpä joitain muille tuntemattomia lajeja Kuusamosta löydettiin. Järvet olivat jäässä, vain virtapaikat sulana, pellot paljaana ja metsissä jossain määrin lunta. Kylmä pohjoistuuli toi aika ajoin runsasta lumisadetta eikä aurinko juuri paistanut. Lämpötila enimmäkseen pakkasen puolella, tosin saattoi päivällä ylittää nollan. Tällaisia ovat mm. kaikkien neljän kanalinnun (pyy, teeri, riekko ja metso) löytyminen, lapintiainen ja tilhi. Kuukkeli jäi yllättäen löytymättä. Kuusamolaisittain hyviä löytöjä olivat pohjansirkku, merimetsoparvi ( 16 muuttavaa merimetsoa Kirkonkylän yli), mustaviklojen muutto ja useat petolintulajit (maakotka, ampuhaukka, varpushaukka, kanahaukka ja kalasääski) sekä kanadanhanhi Kirkonkylässä. N:o 1 Toranki(kk) Olli Heikkilä, Jyrki Mäkelä, Mika Piipponen Heikki Suoraniemi N:o 2 Antinperä(Rukajärven itäpää) Irma Hautala, Janne Moilanen, Olli Lamminsalo N:o 3 Vasaralahti (Yli-Kitkajärvessä) Matti Hovi, Antti leivo, Pirkko Siikamäki, Vesa Orjasniemi N:o 4 Vuotunki Matti Ryhtä, Jukka Makkonen, Verner Nivala Heikki Seppänen Laji Laji Kk Antin- Vasara- Vuo- Yhteensä nro perä lahti tunki --------------------------------------------------------------- 1 Laulujoutsen 1 1 1 1 4 2 Kurki 1 1 1 3 3 Kuikka 1 1 4 Talitintti 1 1 1 3 5 Telkkä 1 1 1 1 4 6 Haapana 1 1 2 7 Teeri 1 1 1 3 8 Pajusirkku 1 1 1 1 4 9 Heinäsorsa 1 1 1 1 4 10 Tavi 1 1 1 3 11 Naurulokki 1 1 1 3 12 Peippo 1 1 1 1 4 13 Varpunen 1 1 2 14 Jouhisorsa 1 1 1 3 15 Västäräkki 1 1 1 1 4 16 Punakylkir 1 1 1 1 4 17 Tukkasotka 1 1 1 3 18 Isokoskelo 1 1 1 3 19 Varis 1 1 1 1 4 20 Harmaalokki 1 1 1 1 4 21 Kalalokki 1 1 1 1 4 22 Selkälokki 1 1 1 3 23 Järripeippo 1 1 1 1 4 24 Niittykirvinen 1 1 1 1 4 25 Isokuovi 1 1 1 1 4 26 Korppi 1 1 1 1 4 27 Pyy 1 1 2 28 Urpiainen 1 1 1 1 4 29 Uivelo 1 1 2 30 Taivaanvuoh 1 1 1 1 4 31 Valkoviklo 1 1 1 1 4 32 Punatulkku 1 1 1 1 4 33 Harakka 1 1 1 1 4 34 Pohjansirkku 1 1 1 1 4 35 Keltasirkku 1 1 2 36 Kulorastas 1 1 2 37 Räkättir. 1 1 1 1 4 38 Hippiäinen 1 1 2 39 Hömötiainen 1 1 1 3 40 Sepelkyyhky 1 1 2 41 Viherpeippo 1 1 2 42 Tilhi 1 1 1 1 4 43 Punarinta 1 1 44 Laulurastas 1 1 1 3 45 Liro 1 1 1 1 4 46 Metsähanhi 1 1 1 1 4 47 Pikkukuovi 1 1 48 Töyhtöhyypp 1 1 49 Vihervarpun 1 1 50 Käpytikka 1 1 2 51 Närhi 1 1 2 52 Mustaviklo 1 1 1 1 4 53 Metsäviklo 1 1 1 3 54 Rautiainen 1 1 55 Lapintiainen 1 1 56 Metsäkirvine 1 1 57 Sinitiainen 1 1 58 Suokukko 1 1 2 59 Kivitasku 1 1 2 60 Riekko 1 1 1 3 61 Kanadanh. 1 1 62 Kalasääski 1 1 2 63 Piekana 1 1 2 64 Pikkulokki 1 1 65 Pikkukäpyl. 1 1 1 3 66 Sinirinta 1 1 67 Pulu 1 1 68 Palokärki 1 1 69 Kapustarinta 1 1 70 Silkkiuikku 1 1 71 Metso 1 1 72 Pohjantikka 1 1 73 Tylli 1 1 74 Ampuhaukk 1 1 75 Merilokki 1 1 76 Kanahaukka 1 1 77 Pikkutikka 1 1 78 Varpushauk 1 1 79 Merimetso 1 1 80 Maakotka 1 1 YHTEENSÄ 53 48 56 41 SIJOITUS 2. 3. 1. 4. *********************************************************************** Heikki Seppänen Puh 0400 582 058 (gsm) e-mail: heikki.seppanen@nls.fi *********************************************************************** Kuusamossa viikon aikana havaitut uudet lintulajit: Kuikka 14.5. Irni 1p Merimetso 15.5 Kirkonkylä 16m Lyhytnokkahanhi 9.5. Riekki 1p ja 11.5 Riekki 2p Tundrahanhi 10-13.5. Riekki 1p Kanadanhanhi 14.5 Kirkkolahti 1p Mustalintu 11.5 Irni 1 koiras Tylli Kirkonkylä 1p Suokukko 15.5 Antinperä 2p Mustaviklo suurehkoja muuttoparvia 15.5. Antinperä 65m ja Vasaralahti 20m Rantasipi 11.5 Kero 1p Pikkulokki 13.5 Kirkonkylä Lapintiira 14.5 Kirkonkylä 2p Suopöllö 10.5 Vuotunki 1p Pikkutikka 15.5 Torankijärvi 1p Metsäkirvinen Näränkä 3 laulavaa Sinirinta 15.5 Haataja 1p Leppälintu 14.5 Hiltunen 1p Kirjosieppo 14.5 Kirkonkylä 1 koiraslintu pönttöjä tutkimassa Ruokokerttunen Torankijärvi 1p Kuten yllä olevasta näkyy, vaikka sää on arktinen, niin muuttolintuja 'tippuu' ainakin yksitellen. Kahlaajat tosin näyttävät muuttavan säästä piittamatta. *********************************************************************** Heikki Seppänen Puh 0205 41 4963, 0400 582 058 (gsm) e-mail: heikki.seppanen@nls.fi *********************************************************************** >SM-Lintumaratonin vuosikirja/historiikki 1984-1998 valmistuu toukokuussa 1999. >Kirjan hinta 80 mk + postikulut 20 mk. Kirjan voi ostaa myös Kuusamossa >Lintumaratonin 1999 aikana. Kirja sisältää Ari Rajasärkän sinipyrstö-jutun, >Pentti Kallion merkikotka-jutun, Kuusamon lintupaikkojen ja lajien esittelyt, >joukkueiden pistetaulukot, useita rallikertomuksia ym.. Vuosikirjassa on >värikansi sekä variaukeama. >Tilaukset Olli Lamminsalolle tai Heikki Seppäselle sähköpostilla. > TILAAN YHDEN KAPPALEEN, OSOITE JA PUHELINTIEDOT OVAT ALLA. KOTIOSOITE ON KIVISILLANTIE 5B6, 90570 OULU. Tämänvuotiseen Kuusamo-kisaan osallistumisesta en vielä tiedä. Jouni *************************************************************************** Jouni Pursiainen Professor University of Oulu, Department of Chemistry Linnanmaa, 90570 Oulu Finland Tel. +358-08-5531641, +358-40-5056114 Fax +358-08-5531603 *************************************************************************** Hei, Seppäsen Heikille lähettämäni kirjastilaus lipsahti näemmä tänne verkon puolelle. Täytynee vielä opetella replyn käyttöä.... Sorry! Jouni Tervehdys: Vietettyäni viikon Espanjan helteissä (Sevilla 37°C varjossa) kävin su klo 1430-1600 palelemassa Temmesjokisuun tornissa. Jalohaikaraa en nähnyt, mutta: Pikkutiira 1p Kanadanhanhi 1p + vakiolinnut (mustavikloja >150). -Esa- Tanaan aamulla (heti tultuani Parikkalan Siikalahdelta) singahdin Temmesjokisuuhun kaverini Juha Heimovirran kanssa etsimaan paikalla jo pitempaan oleskellutta JALOHAIKARAA. Paikalle paasimme noin seitseman aikaan ja aloin heti putken pystytettyani selailla kohti Virkkulaa, silla tiesin etta lintu oli majaillut jossain Tempan ja Virkkulan valissa ruovikon lahella. Toisella selauskerralla (n. 2min) lintu sitten loytyikin. Seurailimme lintua lopulta lahes tunnin ja koko sen ajan lintu oli samassa ojassa niin, etta vain kerran se suostui tulemaan pitkine jalkoineen esiin. Eli lintu oli hyvin vaikeasti loydettavissa. Suurimman osan ajasta siita nakyi pelkka kaula (ja tietysti paa). Naurulokit pommittivat lintua lahes taukoamatta eli jos lintua ei heti nay se saattaa loytya myos lokkien avulla. Muutenkin paikalla oli sairaasti lintuja. Mainittakoon noin 400 mustavikloa, lyhytnokkahanhi, tundrahanhi, kanadanhanhi, muuttohaukka seka kymmenkunta lapasotkaa (taisi olla 7/2). Hyvaa kesan jatkoa! (minulla on jo kesa, koska tervapaasky tuli nahtya Siikalahdella) To 13.5.99 1. nokkosperhonen, Pateniemi Pe 14.5.99 kirjosieppo k, Pateniemi La 15.5.99 - Käenpiika huuteli aamulla Pateniemessä Sahantiellä (vanha reviiri) - 1. leppälintu Pateniemessä Su 16.5.99 Pyöräretki Pateniemi-Oritkari-Pateniemi Pateniemen saha-alue: -lapintiira 4 -käenpiika Uimaranta,Länsi-Patela: 1m kuikka klo 5.46 N 1m pikkulokki Raja-Taskila: - tiltaltti Toppila: -räystäspääsky 5 yks. Hartaanselkä: - mustalintu 4/1 - rantasipi 2 - kalatiira 3 Oritkari: - keltavästäräkki k - pensastasku k Kevätterveisin Teppo Mutanen Sahantie 11 as 1 90800 OULU puh. 08-5542085 sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi T{ss{ havaintoja parilta edelliselt{ p{iv{lt{, havainnoitsijoina J. Hauru ja J. Meski sek{ osittain S.Kukkola Iltastaiji Oulun Pateniemess{ 18.5. klo 18.00-20.00 vesilinnut yht. 1535m, joista Pod gri a30m Cla hye 506m Mel fus 408m Mel nig 190m Ayt ful 29m vl 382m Aamustaiji Siikajoen Kaasalla 19.5. klo 5.45-10.30 Gav ste 118m Gav arc 44m Gav ada tp N klo 8.38 Gav imm ad jp N G arc:n seurassa klo 10.05 ( my|t{valossa, aika hienosti ) Gav sp 71m Som mol 1/m Mel nig 405m Mel fus 233m Cla hye 81m Alc tor 2m Ste cus 5m Haikaran tien varressa satakielilaji, jonka {{ni varsion erikoinen, rastasmaisia huilu{{ni{ ja kerttumaisia laverteluja sis{lt{nytt{ laulua joka ei kuitenkaan sopinut ainakaan t{ysin etel{nsatakielellek{{n. Lintu n{htiin takaap{in 1 sek ajan, jolloin havaittiin musta iso silm{, valkea silm{rengas ja tasaisen ruskea selk{puoli ja punainen pyrst|/yl{per{. 19.5. Hietasaaren |ljysatamassa ylilent{neen silkkihaikaran lis{ksi 2 pikkutiiraa. T: Jouni Meski Piipparista (Ari Kakko): Hietasaaren silkkihaikara paikalla klo 11.30. Ohje: Vaaskiventien päästä rantaa pitkin kohti öljysatamaa. -Esa- Lista hyvä Kuhankeittäjäpari on 14.5. alkaen havaittu Riutunkari- Hylkykari alueella muutamia kertoja. Tänä aamuna 20.5. Hylkykarissa koiras "keitti kuhaa". Havaitsija Erkki Väisänen. Myös harmaasorsapari aamulla rannalla. yst Leena Terve ! Kesa tuli Peltolaan kahden tervapaaskyn mukana tana aamuna . eli tervapaasky 2 m Oul matalalla yli Peltolan klo 7.15 kesaterveisin j.siira > ---------- > Lähettäjä: Jorma Siira[SMTP:jorma.siira@mail.suomi.net] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 21. toukokuuta 1999 7:37 > Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi > Aihe: kesa > > Terve ! > > Kesa tuli Peltolaan kahden tervapaaskyn mukana tana aamuna . > eli > tervapaasky 2 m Oul matalalla yli Peltolan klo 7.15 > > Niinpa kesaista myos Teppola Koivukari suunnalla. Runsaasti peruslajeja, pajulinnut hurjana äänessä, mutta aavistelemia kahlaaja massoja ei näkyny. Mustavikloistakin oli jäljellä enää yksi. Tänäänkään en nähnyt silkkiuikkua. Oletteko muutkin kiinnittäneet huomiota niiden vähäisyyteen tänä vuonna? Minulla ei liene kasassa kuin kymmenkunta havista koko vuodelta. Yleensähän niitä on kaikki lintupaikat täynnänsä. T Tuomas Herva Hei verkko: Silkkihaikara oli alkuperäisellä paikalla lähellä Johteensalmea tänään klo 13.30 ja harmaasirkku lauleli Oritakrissa Jääsalontietä tultaessa vasemmalla, voimalinjan läheisyydessä. Lisäksi piipparista: Pikkusieppo OUS Hylkykari klo 13.39 parkkkipaikalla koiras (J Hauru) Jalohaikara taaas aamulla LIM Virkkulassa klo 10.30 (P Shemeikka) -Esa- Esa Hohtola wrote: > > Hei verkko: > > Silkkihaikara oli alkuperäisellä paikalla lähellä Johteensalmea tänään klo > 13.30 ja harmaasirkku lauleli Oritakrissa Jääsalontietä tultaessa > vasemmalla, voimalinjan läheisyydessä. > > Lisäksi piipparista: > Pikkusieppo OUS Hylkykari klo 13.39 parkkkipaikalla koiras (J Hauru) > Jalohaikara taaas aamulla LIM Virkkulassa klo 10.30 (P Shemeikka) > > -Esa- harmaasirkku laulaa edelleen paikalla pe-iltana kl. 19 maissa. Kuuluu onnisen pihalta, kentälle en kieltotaulujen vuoksi tohtinut mennä (itse lintua en kyllä nähnyt :-). Kävin bongaamassa onnistuneesti Jukka Jantusen ja ekskursion löytämän sitruunavästäräkkikoiraan Syviksen portin jälkeen oikealla puolella olevasta lammikosta. Lennähti pois junarataa kohden josta sitä ei löytynyt nopealla etsimisellä. kylläpä noita rareja nyt Oulussa riittää, oikein nauratti kun joku Oritkarissa sanoi olleensa katsomassa egrettaa, josta tuli tieto sittisväiskistä, johon itse vaan tuumasin että taidanpa siirtyä muutaman sadan metrin päähän katsomaan harmaasirkkua, kun en oo sitä tänä vuonna oulun pinnaksi saanutkaan :-) :-) silkkihaikarahan on koko Suomen mittapuussa paljon harvinaisempi kuin jalohaikara, mutta pply:n alueella ainakin viime vuosina puntit on tasan, tai silkkihaikara on jopa yleisempi - muistaakseni (korjatkaa jos väärin) silkkihaikara on nyt nähty neljänä vuonna peräkkäin pply:n alueella (kolmesti lim-lahdella ja nyt Oulussa)?? Ei liene mahdotonta, että kyseessä on sama palloileva lintu ja myös harmaasirkun kohdalla viime vuoden saman linnun takaisintulo lienee todennäköistä (vastaväitteitä saa esittää). terv.sami timonen Hei verkko: PPLY:n perinteinen (since 1986) kevätralli on tänä vuonna 29.-30.5. Tarkemmat säännöt lähetän myöhemmin, mutta lyhyesti: Alue: PPLY:n alue Joukkueet: 2-4 henkilöä, hyväksyttyyn havaintoon 2/2, 2/3, 3/4 määritystä Aloitus: la 10-12, kesto tasan 24 h Kulkuvälineet: vapaat Atrappien käyttö kielletty Kisan purku Oulusalon Peuhussa sunnuntaina klo 13 alkaen. Rallilomakkeita saa minulta viikon puolivälistä alkaen. terv. -Esa- Piipparista: Oulun silkkihaikara ja harmaasirkku sekä Virkkulan jalohaikara ovat kaikki tänään paikalla. -Esa- TUrturikyyhky, 1 paikallisena Pattijoki, Olkijoki, noin 600 m Olkijokisuun risteyksestä etellän 813-tien varrella klo 10.15 ja edelleen noin klo 13 (Meski, Hauru). Hiukan hankalasti selitetty, mutta paikan ympärillä oli joka tapauksessa peltoa ja joku paikallinen metallialan yritys (sekä tosi väkevä lietelannan haju, voi yrittää löytää hajun perusteella..). Jouni Piipparista: H.Taavetti & brittiornit loysivat aamulla Oulunsalon Riutusta sitruunavastarakin ( 2-kv koiras ). Lintu oli edelleen paikalla klo 10.30-11.30 n. 300m ennen lauttarantaa vasemmalle kaantyvan pengertien varrella ( itseasiassa sen itapuolisella kosteikolla )lennellen ja paastellen usein lajityypillista sirahtavaa aantansa. T:Jouni Meski Hei lista: Ohessa lupaamani linturallin säännöt. Sääntöjä ja kisalomakkeita saa minulta myös sähköpostitse (liitetiedostoina). terv. -Esa Hohtola- ............................................ Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys 14. KEVÄTPINNARALLI SÄÄNNÖT Aika ja alue: Ralli alkaa lauantaina 29.5. klo 10.00-12.00 (joukkueiden omien kellojen tarkkuudella) ja kestää tasan 24 tuntia. Kilpailualue on PPLY:n toiminta-alue. Lähtö- ja lopetuspaikka sekä kulkuneuvo(t) ovat joukkueiden vapaasti valittavissa. Maali: Purkutilaisuuteen Oulunsalon Peuhuun on saavuttava klo 13.00 mennessä sunnuntaina 30.5. Peuhussa on tilaisuus saunoa (omat pyyhkeet mukaan) ja ostaa virvokkeita. Joukkueet: Joukkueen koko on 2-4 henkilöä. Hyväksyttyyn havaintoon vaaditaan vähintään 2/3-joukkueen yhtäaikainen määritys samasta linnusta (so. 2/2, 2/3, 3/4). Rajoitukset: Atrappien, pyydysten ja ulkopuolisen avun käyttö kilpailun aikana on kielletty. Havaintoja, jotka on tehty kulkuluvan vaativilla suojelualueilla liikkuen (esim. Tauvon Ulkonokka, Hailuodon Isomatala, Iin Krunnit) tai alueilla, joihin ei ole vapaata pääsyä (esim. Oulun Vihreäsaari) ei hyväksytä kisaan. HUOM: Uutena rauhoitusalueena liikkumiskielto on voimassa myös Hailuodon itä/etelärannalla alueella Härkäsäikkä-Tömppä-Riisinnokka. Rauhoitusalue kattaa pääsääntöisesti koko avoimen ranta-alueen. Vyöhykkeen leveys on merkitty kieltotauluin rantaan johtaville tieurille. Riisinnokalla ja Rautaletonrannassa voi liikkua. Jos aiot retkeillä alueella ja haluat lisätietoja, ota yhteys Sami Timoseen p. 040-5651939. Kisalomakkeet: Virallinen kilpailulista on joukkueille jaettava, valmiiksi numeroitu kolmisivuinen lomake, johon merkitään havaintojärjestyksessä laji, aika, kunta, paikka ja yksilömäärä. Tämä lista on täytettävä huolellisesti, jotta kilpailun kulku voidaan myöhemmin kuvailla Aureolan palstoilla. Lisäksi joukkueille jaetaan ns. "rasti ruutuun" -lista, jonka avulla joukkue voi helposti seurata lajien kertymistä ja puutteita kisan aikana. Samalla arkilla on myös 80 lajin peruslajilista (I, pienellä merkityt lajinimet) ja 30 lajin lisälista (II, kursi-voidut lajinimet), joiden täyttö on tarpeen purkutilaisuuden nopeuttamiseksi Ilmoittautumislomake ja molemmat listat täytetään kisan kuluessa ja palautetaan kilpailun päättyessä. Vain täydellisesti ilmoitetut havainnot hyväksytään. Lopuksi: Vuorokauden ralli on rankka urakka - varovaisuus tiellä ja hyvä käytös muita luonnossaliikkujia ja maanomistajia kohtaan on kuitenkin muistettava. Jokaisen joukkueen kunnia-asia on välttää turhaa lintujen häirintää! Pistin pari huhtikuussa Ruskon kaatopaikalla kuvattua lokkikuvaa nettiin, osoite http://members.tripod.com/~Tzatza/lar---01.htm Kysymys kuuluu: voisiko kyseessä olla mahdollisesti grönlanninlokki? Tällaisia epäilyksiä on herätetty. Mitä sanovat määrittäjämestarit? Tapio Savilaakso At 22:43 25.5.1999 +0300, you wrote: > >Pistin pari huhtikuussa Ruskon kaatopaikalla kuvattua lokkikuvaa nettiin, osoite http://members.tripod.com/~Tzatza/lar---01.htm > >Kysymys kuuluu: voisiko kyseessä olla mahdollisesti grönlanninlokki? Tällaisia epäilyksiä on herätetty. Mitä sanovat määrittäjämestarit? > >Tapio Savilaakso > > Moi, mestareista en tiedä, mutta minusta ainakin istuva lintu näyttää värivammaiselta harmaalokilta. Lentävä lintu on kai sama yksilö. Ari Kakko Hei: OUS Riutun sitruunavästäräkki oli paikalla tänään klo 14 liikkuen laajalla alueella ruoppausaltailla ja ympäröivillä niityillä. Myös kaksi pikkutiiraa pyörähti paikalla. t. -Esa Hohtola- Tervehdys: On tehty herrasmiessopimus, että monien tuntemaa ns. "Peltsin viirupöllönpesää" Limimingassa ei häiritä kisan aikana. -Esa Hohtola- >Moi, > >mestareista en tiedä, mutta minusta ainakin istuva lintu näyttää >värivammaiselta harmaalokilta. Lentävä lintu on kai sama yksilö. > >Ari Kakko > Sama lintu kai se on. Lisäsin vielä varmuuden vuoksi pari kuvaa, joissa lintu näkyy eri kulmasta - takaviistosta ja pään/nokan sivuprofiili. Osoite: http://members.tripod.com/~Tzatza/laru1.htm Tapio Savilaakso Haukipudas, isonkankaan soramonttu 6,6,99 klo19,00 Pikkukuovi 1p huuteleva Kivitasku 1 k+1n Kaki 1k Niittykirvinen 2p Uunilintu 1p Harmaasieppo 1p Törmapaasky 3p Pikkutylli 2p Kerakurmitsa 4p Teeri 6k soitimella Vastarakki 1k+1n Hemppo 1k+1n 8,8 OULU Piimapera Harakka 3 isoa lentokykyista poikasta Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Tervehdys , Saiskos listalle ralliyhteenvedon tai ainakin tietoa pikkukivoista - lähinnä kahlaajista sirri-kurmitsa -osastolta yms.? Valitettavasti en päässyt ralliin. Tässä kuittauksia kotipuolesta niilee, joilta seuraavat lajit puuttuivat: Kuusitianen 1 p pihalla la Rautiainen 1 Ä pihalla su mustapääkerttu 1 Ä ma klo 7 Pikkarala, Mikonaho (+ urpianen >2p) pensaskerttu 1 Ä Ahmonsuo ma klo 7.40 t Tuomas
Sarjaan " havaintoja luonnosta "
 
Yliopiston eläintarhan vieressä olevassa  lammessa  heinäsorsaemo + kahdeksan untuvikkoa.
 
Kevättä !
 
Helge Eskelinen
Herva Tuomas wrote: > > Tervehdys , > > Saiskos listalle ralliyhteenvedon tai ainakin tietoa pikkukivoista - lähinnä > kahlaajista sirri-kurmitsa -osastolta yms.? Rallista tulee toivottavasti huomenna yhteenvetoa pply-verkkoon. Kuitenkin tässä viiden kärki (11 joukkuetta mukana): 1. J. Hauru ja J. Meski 143 2. K. Rannikko, V-P. Viklund ja K. Tunturi 139 3. H. Tuohimaa, H. Suni ja RHalmeenpää 136 4. J. Aalto, A.Luukkonen, P. Lampila ja S.Timonen 135 5 A.Ohtonen, E.Strömmer, J. Piispanen ja A.Kakko 134 Kahlaajia yksilömääräisesti vähän, mutta kaikki sirrit paitsi pulmussirri nähtiin. Vesi korkealla rallin alussa, mutta kova tuuli paljasti rantaa reippasti. Sirrejä oli etenkin Hailuodon pohjoisrannalla ja Haukiputaan Kraaselissa paikallisena. Aiemmin hyvät Hailuodon Tömppä, Kaarannokka ja Pökönnokka olivat tyhjät harvinaisemmista sirreistä. Pikkusirrejä oli pari jopa Oulun Hietasaaressa. Siikajoen Ulkonokalla lepäili komea n.40 linnun tundrakurmitsaparvi! > Valitettavasti en päässyt ralliin. Tässä kuittauksia kotipuolesta niilee, > joilta seuraavat lajit puuttuivat: > > Kuusitianen 1 p pihalla la Oli kolmella joukkueella. > Rautiainen 1 Ä pihalla su Peruslaji rallissa eli suht. tavallinen laji.En tiedä nyt, kuinka monelta puuttui. > mustapääkerttu 1 Ä ma klo 7 Pikkarala, Mikonaho (+ urpianen >2p) Oli peräti viidellä joukkueella.Muunmuassa Limingan museoalueella. > pensaskerttu 1 Ä Ahmonsuo ma klo 7.40 On kuulemma tänä vuonna hyvinkin runsas. Oli kuudella joukkueella. terv.sami timonen Hyvää kesän alkua pply-listan lukijat, kesän projektilaji valtakunnallisella lintuharrastajien kattojärjestöllä BirdLife Suomella on ruisrääkkä. Viestini lopussa on ruisrääkkäprojektin vetäjän Petri Parkon tiedote asiasta. P-Pohjanmaalla on jo nyt havaittu meikäläisittäin erittäin hyvä määrä ruisrääkkiä: tiedossa on vähintään 9 lintua, jotka jakaantuvat seuraavasti: Limingan Virkkulassa 2, Limingan Temmejokisuulla 1, Oulunsalon Leton tornilla (Papinkarissa) 1, Hailuodon Huikussa 1 ja Viinikanlahdella 1, Raahen Saloisissa 1 ja Pyhäjoen Perilahdella 2. Kiintoisaa on, että kaikki linnut on havaittu rantaluhdilla (ilm. myös Raahen seudun linnut??) eikä pelloilla, joissa useimmat kesäkuun saapujat on kuultu. Lintuja saattaa tulla kesäkuussa vielä lisää, ja on mahdollista, että P-Pohjanmaalla koetaan ruisrääkän esiintymisen ennätysvuosi. Kehotamme kaikkia harrastajia käymään yölaulajaretkillä ja ilmoittamaan ruisrääkkähavaintonsa. Alla olevassa P. Parkon viestissä on tarkemmin, mitä asioita olisi havaintojen teossa huomioitava. Mahdollisista hyvistä PPLY:n rääkkäalueista voi ottaa yhteyttä minuun, opastan mielelläni kiinnostuneita takseeraajia. Sähköpostitse havainnot voi lähettää joko minulle tai suoraan pply-verkkoon, josta havainnot poimitaan. Mahdollisista organisoiduista yölaulajaretkistä tiedotetaan myöhemmin terv. Sami Timonen ---------------------------------- Ruisrääkän salat julki Vielä 1920-luvulla ruisrääkän laulu oli hyvin tavallinen ääni maaseudulla, ja laji oli lähes kaikille tuttu. Suomessa raksutteli tuolloin kymmeniätuhansia koiraita. Tämän jälkeen kanta alkoi taantua lähinnä maataloudessa tapahtuneiden muutosten takia ja 50-luvulla oltiin aallonpohjassa. Kanta on näistä ajoista jonkin verran kasvanut, mutta vuosittainen kantamme on kuitenkin keskimäärin vain 600 koirasta. Venäjällä ruislinnulla pyyhkii vielä hyvin; lajille sopivia elinympäristöjä on siellä runsaasti. Ruisrääkän suojeluprojekti käynnissä Koska ruisrääkän elintavoista ei Suomessa ole juurikaan tutkittua tietoa, ja laji kaipaa Suomessa suojelua, päätti lintuharrastajien kattojärjestö BirdLife Suomi aloittaa kaksivuotisen ruisrääkän suojeluprojektin. Tämän hankkeen yhteydessä lajista kerätään kuunteluhavaintoja, niitä rengastetaan ja otetaan mittatietoja sekä tiedotetaan eri lehdissä lajin suojelusta. Projekti on alkanut iloisissa merkeissä, sillä rääkkiä on kuultu toukokuussa poikkeuksellisen paljon. Myös rengastustoiminta on jo aloitettu. Rääkkiä kuuntelemaan! Mitä tavallinen luonnosta kiinnostunut henkilö voi tehdä tämän kesäyön tunnelman luojan hyväksi? Jos kuulet rääkkäkoiraan helposti tunnistettavaa kaksitavuista ”krek-krek”-raksutusta, voit ilmoittaa havainnoistasi paikalliseen lintutieteelliseen yhdistykseen. Kerro päivämäärä, kellonaika ja mahdollisimman tarkka paikka, jotta eri koiraat saadaan eriteltyä havainnoista sekä elinympäristö, jossa lintu äänteli. Rääkät viihtyvät parhaiten heinä-, kesanto- ja viljapelloissa sekä etenkin muuttoaikaan rantaluhdilla. Innokkaimmin koiraat ääntelevät aamuyöllä, mutta jos kuulet äänen keskellä päivää, ei kuulossasi ole mitään vikaa, vaan päivä-ääntely on lajille melko tyypillistä innokkaan soitimen aikana. Kuunteluhavainnoista saadaan paljon tietoa lajin levinneisyydestä, elinympäristöistä sekä joissakin tapauksissa myös pesinnästä. Rääkkä ja maatalous Jos maanviljelijä kuulee vainioiltaan rääkkäkoiraan raksutusta, voi hänkin tehdä paljon lajin hyväksi. Koska pesintä ajoittuu niin, että poikaset ovat juuri niittoaikaan heinikössä telmuamassa, voidaan tappioita vähentää aloittamalla niitto pellon keskeltä. Reunoilta aloitettaessa poikaset jäävät keskelle viimeiseen kaistaleeseen ansaan ja menevät melkoisella varmuudella niittokoneen teriin. Myös pienemmän alan niittäminen kerrallaan parantaa poikasten selviytymismahdollisuuksia. Peltojen reunojen hoidolla on suuri merkitys rääkälle ja muillekin peltolinnuillemme. Olisi hyvä, jos reunoille voitaisiin jättää pieniä pensaita ja viljelyn ulkopuolelle jääviä kapeita suojakaistoja Ruislinnun laulu kuuluu Suomen kesäöihin erottamattomana osana. Olisi todella sääli, jos 2000-luvun ihmiset eivät pääsisi ääntä kuulemaan. Turvatkaamme siis tämän kauniin ja persoonallisen raksuttajamme tulevaisuus. Petri Parkko Ruisrääkkäprojektin vetäjä BirdLife Suomi ry Terve! Oulun Alppilan jalkapallokentän ja radan välisellä alueella (Topeliuksenpuisto) on Markku Kaarne havainnut laulavan pensassirkkalinnun, ja mahdollisesti niitä on kaksi! Ensimmäinen havainto viime lauantai-iltana ja toinen maanantai-iltana. välitti: Pekka Hautamäki Välitän näin myös PPLY:n verkkoon ehkä joitakin kiinnostavan veikkauskisan Kuusamon Lintumaratonin aikaan havaittavasta harvinaisimmasta linnusta! terv. Heikki ===================================== INARIA STUDIO/OLLI LAMMINSALO: Tervehdys Nyt voit veikata harvinaisinta lintu Kuusamossa SM-lintumaratonissa. Veikkaukseen voi osallistua, vaikka ei tulisi Kuusamoon. Veikkaa Kuusamon SM-maratonin harvinaisin lintu Kilpailun säännöt 1.Mitä tahansa lintulajia saa veikata. Vain yksi arvaus per osallistuja. 2. Veikattava ajankohta on Kuusamon SM-maratonin pohjustusviikko sekä itse ralli, eli 14.6. - 19.6.kello 13.00 saakka. Eli "kilpailu alkaa" 14.6. klo 00.00 3. Vastaukset sähköpostilla osoitteella heikki.seppanen@nls.fi. Vastausaika päättyy sunnuntaina 13.6.1999 kello 19. Kuusamon luontokerhon muuttolintupalaverissa Oivangin nuorisokeskuksessa voi vielä sunnuntaina jättää veikkauksensa klo 19.00 mennessä. 4. Ralliviikon harvinaisimman lajin oikein arvannut on voittaja. Jos saman lajin arvanneita on useita, voittaja arvotaan. 5.Harvinaisuusaste mitataan havaintomäärällä Kuusamosta (Viittaus: Seppänen/Kuusamon linnusto v. 95).Kuusamolle uusista lajeista harvinaisuusaste mitataan Rariteettikomitean hyväksymien havaintojen määrällä. Kuusamolle uusista, mutta ei RK:n alaisista lajeista rallitoimikunta päättää, mikä on harvinaisin. Mikäli tavataan yhtä monta kertaa Kuusamossa tavattuja lajeja, ratkaisee 1990-luvun havaintomäärä. Kisassa eivät ole mukana Rariteettikomitean tarhakarkulaisiksi luokittelemat lajit.Kisassa otetaan piippariin ilmoitetut ja viimeistään purkutilaisuudessa ilmoitetut lajit. Kaikki kiistat ratkaisee rallitoimikunta. 6.Voittaja saa Hannu Hautalan kirjan. Lisäksi arvotaan yksi BirdLife Suomen lahjoittama Suomen lintujenlajiluettelo kaikkien vastanneiden kesken. T.OL ====================================================== Olli Lamminsalo MUNKKINIEMEN INARIA STUDIO Munkkiniemen Puistotie 21 00330 HELSINKI, FINLAND tel: +358-9-484 101 fax: +358-9-489 532 mobile: +358-500-501 706 e-mail inaria.studio@kolumbus.fi *********************************************************************** Heikki Seppänen Puh 0400 582 058 (gsm) e-mail: heikki.seppanen@nls.fi *********************************************************************** Tervehdys, BirdLifen www-sivujen lintutilanneraporttien säännöllinen päivittäminen on loppu, mutta vielä pitäisi saada aikaan yölaulajatilannekatsaus. Ensimmäisen raportin deadline on jo torstaina; joten laitelkaahan yölaulajahaviksianne verkkoon tai minulle henkilökohtaisesti mahdollisimman pian. Vielä muutama havis tämän aamun Liminganlahden laskennoista: LUM Varjakka (-Aurannokka) Jyn tor 3Ä Pic tri 4p (2 paria) Lus lus 1Ä Hip ict 1Ä Coc coc 1p LUM Karvonlahti: Bra ber 1p Cre cre 1Ä - siis jo 10. tiedossa oleva reviiri PPLY.n alueella, kostealla rantaniityllä tämäkin Petri Lampila Hei verkko: Alppilan pensassirkkalinnut (2 kpl) olivat äänessä eilen klo 23.30 Topeliuksenpuiston läpi kulkevalla voimalinjalla. Lisäksi museoon oli tullut 'maallikko'havis kahdesta mustahaikarasta Vihannissa, Raision tehtaiden yläpuolella 17.5. Olin yhteydessä havainnon tekijään (jolla on jonkin verran lintuharrastuspohjaa, mm. harrastajien varmistama harjalintuhavainto Kuivasjärveltä, Oulusta) ja havaintotilanne tuntui olevan OK. terv. -Esa- Hei! Tuoreimmassa Tervareitti-lehdessä on juttu Jylhämän Uutelanlammella majailevista mandariinisorsista. Kaksi koirasta on oleillut paikalla jo kuukauden päivät, ja ovat kuulemma todella kesyjä. Juttu on värikuvien kanssa, eikä määritystä sovi epäillä. Taitaa olla Vaalan Jylhämä kyseessä, jutusta ei käy kunta ilmi. Niin, ja viime viikon Tervareitissä oli iso kuva kattohaikarasta, joka oli nähty Utajärvellä. tiedotti Pekka Rahko pekka.rahko@kaleva.fi wrote: > > Hei! > > Tuoreimmassa Tervareitti-lehdessä on juttu Jylhämän Uutelanlammella > majailevista mandariinisorsista. Kaksi koirasta on oleillut paikalla jo > kuukauden päivät, ja ovat kuulemma todella kesyjä. Juttu on värikuvien > kanssa, eikä määritystä sovi epäillä. > > Taitaa olla Vaalan Jylhämä kyseessä, jutusta ei käy kunta ilmi. Joo, Vaala on kunta ja tieto linnusta tuli jo monta viikkoa sitten lintutiedotuksen piippariin. Mandariinisorsista oli myös juttua jo pari-kolme viikkoa sitten Kainuun Sanomissa (vaalalaisen luotokuvaaja Eero Kemilän kuvia). Vaalalaisilta kuulin, että linnut oli istuneet savupiippujen päällä (mandariinisorsahan taitaa olla puupesijä) ja kävelleet hiekkatiellä muutama metri havainnoijien edellä. > Niin, ja viime viikon Tervareitissä oli iso kuva kattohaikarasta, joka > oli nähty Utajärvellä. Kattohaikarallakin näyttää olevan huippuvuosi esiintymisessään Pohjois-Pohjanmaalla. t.sami timonen Tänään kuulimme (Juha Markkola, Heikki Holmström ja minä) Hailuodon eteläosissa matalaa koivumetsikköä kasvavalla soistuneella suomyrttivaltaisella alueella peräti kolme laulavaa pikkusirkkua. Juha kuuli ensin yhden, ja lähti näyttämään sitä meille. Tarkemmalla komppauksella löytyi n.200m:n välein uudet pikkusirkut. Lauloivat näkyvästi koivujen latvoissa, olivat kauniin näköisiä otuksia. Nuotteja alueelle menosta en valitettavasti osaa äkkiseltään antaa, tarkka paikka on kuitenkin peruskartasta katsottuna kartannimipaikkojen "Juurakko" ja "Munakulju" puolivälissä (Tömpänkuljusta hieman pohjoiseen). Alueen tavoittaa kävelemällä Rautaleton tieltä. Nuoteista voisi kysyä Markkolan Juhalta (p. 0400-155939, 3158551(työ)) Muuta: Tömpässä kuovisirri ja isosirri paikallisena sekä n.50 jänkäsirriäistä sekä esiaikuinen merikotka. (huomatkaa Isomatalan-Tömpän-Maasyvän-alueella liikkuessanne uudet rauhoitussäännökset, jotka kieltää kulkemisen alueella lintujen pesimäaikaan. Pikkusirkut on kuitenkin alueen ulkopuolella) terv.sami timonen Lintureissun 10/11.6.99 satoa Klo 23.30 KEM Teppolan pellot ruisrääkkä 1 äänessä sarvipöllö ainakin 2 poikasen huutelua, emo kävi kurkkaamassa metsän reunassa laulujoutsen 3p ruokaili jouhisorsa 16 pellolla klo 24.30 OUS Papinkarin torni luhtahuitti 1p huuteli kaulushaikara 1p äänessä lehtokerttu 1p lauloi ruskosuohaukka 1k saalisti laulujoutsen 130p klo 2.25 TYR Leppiojantie laulurastas 3k lauloi mustarastas 1k lauloi punakylkirastas 1k laulussa klo 3.20KEM Isoaukea uuttukyyhky 1p viiriäinen 1k vihteli ja 1n välillä vastasi ruokokerttunen 11k laulussa punavarpunen 3k lauloi suopöllö useita, yhtäaikaa 6p lennossa. Ja yksi pari kantoi myyriä pienen ojan reunalle 3 paikkaan reilun aarin alueelle pikkukuovi 1p jolla seurassa 1 n 2viikon ikänen poikanen klo 4.00 KEM Rajakorventie tiltaltti 2k äänessä "lapinpöllö" paikalla pensassirkkalintu ed. paikasta vajaa km Sipolankylään päin 11.6 klo 13.45 OUL Nuottasaari, radan varsi "tullihäkin" takana mustapääkerttu 1k lauloi ja varoitteli Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net SORRY ! Paikka klo 3.20 havainnossa ( KEM isoaukea) on väärin. Oikea paikka TYR Jokisillan tie, joka erkanee Kem Murron tieltä. Jokisillan tieltä ajetaan n 1km Ängesleväjoelle päin. Valitan aiheuttamaani sekaannusta. Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Ke 2.6. oleskeli pihallamme Oulun Pateniemessä pikkulepinkäiskoiras. Oli saalistanut pihaltamme jonkin pikkulinnun. Matki erittäin taitavasti räkättirastasta, joksi sitä ensiksi äänestä luulinkin. Samoin keskiviikkona lähtivät ensimmäiset varpusenpoikaset pesistään. Terveisin Teppo Mutanen Sahantie 11 as 1 90800 OULU puh. 08-5542085 sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi Terve verkkolaiset! Ajattelinpa kirjoittaa ihmisille, jotka eivat jaksa/viitsi lahtea keskella yota yoretkelle siita syysta, etta nukkuminen on nautinnollisempaa. Nainhan se yleensa onkin nailla leveysasteilla, silla pari lehtokurppaa eivat tyydyta pinnanhimoisten ornien tarpeita. Kuitenkin tana kevaana tuntuu olevan mahdollista kuulla yolaulajia, jopa taalla Oulussa. Vierimaan Antin kanssa kavimme eilen alle kahden tunnin yoretken, jonka saldona olivat tietysti Alppilan pensassirkkalinnut. Hietasaaressa huittaili huitti Vihreasaaren suunnassa, kavelymatkalla Vaaskiventielta kuului mustapaakerttu, seka ei niinkaan yolajeina meita piristivat kahden tyllin kanssa liikkuneet jankasirriainen ja pikkusirri. Tietysti suosittelen nyt myos pitempia yoretkia, silla nyt ainakin ruisraakkia tuntuu olevan paljon liikkeella. Muita haviksia: Virkkulassa eilen mustatiira edelleen paikalla, 3 pikkutiiraa, ruisraakka aanessa, mustakurrku-uikkuja 6, harkalintu aanessa Temmesjokisuun suunnassa, pikkulepinkaispari, seka Puhkiavanperan suunnassa yllattaen metsahanhipoikue, jossa 5 poikasta! Toissapaivana Pitkallanokalla hieman vajaa 500 sirriaista, 2 mustavikloa, 2 tundrakurmitsaa, vesipaaskyja, pikkutiiroja ym. Kesaterveisin: Janne Tervehdys, Kaveri kertoi nähneensä 2.6. illansuussa n 200 kurkea Limingan ja Lumijoen rajamailla pelloilla. Kuulostaa paljolta. Kuinkas tavallisia näin suuret kurkien kesäparvet ovat Limingan seutuvilla? epätietoinen Tuomas Herva > Sahantie 11 as 1 > 90800 OULU > puh. 08-5542085 > sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi > > no hei lista, viime tiistaina nappasi harakka Mustallasuolla varpuslentopoikueesta yhden. Varpunen sätki harakan nokassa, vaan eipä auttanut. Harakka lensi tiehensä, kohti pesämetsäänsä, puoli tusinaa varpusia perässään möykäten. Enpä ole ennen moista nähnyt. Oritkarissa kuuden kuovin syysparvi torstaina 3.6. Antti Rönkä > ----------Lomalla kelpaa kun lintujakin näkee ulkona puuhaillessa 6.6. Madekoski oulujoki alli 1p aamulla illalla joutsen 25 m N, Taas tuntuu sulkasatomuutto alkavan Onko muuten tänä vuonna Limingan lahdella aikaisempaa vähemmän joutsenia? En ole niitä laskenut mutta lahden selkä on näyttänyt vähemmän valkoiselta kuin aiempina vuosina. 7.6. Madekoski Käenpiika yritti pihistää kirjosieppojen pesän ;pariskunta nosti aika äläkän. T Tuomas Herva Hei! Viime viikkoina näkemiäni: 15.5. nokkavarpunen 2p OULU Hupisaaret 22.5. käenpiika 2p TYRNÄVÄ Ängeslevä (pesii pöntössä pihapiirissä) 22.5. isokäpylintu >a5 TYRNÄVÄ Ängeslevä pihapiirin männyissä 23.5. käki 1 TYRNÄVÄ Kotimetsä (asuntoalueen nimi) 23.5. kirjosiipikäpylintu 1//1 TYRNÄVÄ Kotimetsä (koiras syötti nuorta lintua) 30.5. käki 1 PUDASJÄRVI Kollajanniemi Ovatkohan käet runsastuneet, sillä olen nähnyt käen tänä keväänä jo kahdesti! . Samoin punavarpusia kuulee ja näkee tänä vuonna jopa sellaisissa paikoissa, joissa en aiempina vuosina ole punavarpusia nähnyt. 4.6. kirjosiipikäpylintu >a6 TYR hautausmaa 5.6. kirjosiipikäpylintu >a6 TYR hautausmaa Leppälintupari ja kirjosieppopari ovat kovasti riidelleet pöntöstä. Näyttää siltä, että kirjosiepot voittivat ja leppälintujen on pitänyt etsiä toinen pesäpaikka. Leppälintukoiras varoittelikin jo toisen pöntön lähellä naapurin puolella. Ainakin sinitiaispari, käenpiikapari ja 3-4 kirjosieppoparia pesivät pöntöissäni. Pari pönttöä taitaa olla tyhjänä. Leppälinnut joutuivat siirtymään yhteen naapurin pöntöistä, joka näkyy meidän pihalle. Pidän leppälinnuista kovasti ilmeisesti nostalgisista syistä. Ne jotenkin kuuluvat pihapiiriin kuten kiurut pelloille. Kiurun laulu ja leppälinnut pihapiirissä tuovat kesän! Mielestäni leppälintukoiras on yksi kauneimmista pesivistä pikkulinnuistamme. Lomaterveisin Martti Eskelinen Puusepänkuja 7C54 90100 OULU puh. 040-539 5453 martti.eskelinen@pp.inet.fi Hyvää kesää verkko, minulla on täällä Oulussa myytävänä "Kuusamon SM-Lintumaraton 1993-1998" kirjaa (10 kappaletta) hintaan 80mk/kipale. Jos jotakuta kiinnostaa nähdä opus ennenkuin sen tietysti ostaa, sekin käy päinsä, jos pistäytyy kotonani tai työpaikallani. Olen tavoitettavissa paremmin vasta ensi viikon puolivälissä tiiviin maastokauden takia. Kirjan sisältö: -tulokset -tunnelmakuvauksia -taulukoita -Kuusamon parhaat lintupaikat -Harvalukuisten lintulajien esiintyminen Kuusamossa Kirjan mahdollinen tuotto menee käsittääkseni lintuharrastus ja -suojelutoimintaan Kuusamossa. Ottakaa yhteyttä emailitse tai puhelimitse. terv.sami timonen p.040-5651939 Herva Tuomas wrote: > ----------Lomalla kelpaa > kun lintujakin näkee ulkona puuhaillessa > > 6.6. Madekoski oulujoki alli 1p aamulla > illalla joutsen 25 m N, Taas tuntuu sulkasatomuutto alkavan > > Onko muuten tänä vuonna Limingan lahdella aikaisempaa vähemmän > joutsenia? > En ole niitä laskenut mutta lahden selkä on näyttänyt vähemmän > valkoiselta kuin aiempina vuosina. Myöhästynyt kommentti tähän Tuomaksen kysymykseen - mullakin on ollut sellainen käsitys, että joutsenia on L-lahdella ollut rutkasti vähemmän kuin tavallisesti, mutta en voi mennä vannomaan, kun en suorita tarkkoja laskentoja. Liminganlahden Oulun yliopiston tekemistä kiertolaskentatuloksista tuokin asia selviää (joskus) vaivattomasti. t.sami timonen Herva Tuomas wrote: > > Tervehdys, > > Kaveri kertoi nähneensä 2.6. illansuussa n 200 kurkea Limingan ja Lumijoen > rajamailla pelloilla. Kuulostaa paljolta. Kuinkas tavallisia näin suuret > kurkien kesäparvet ovat Limingan seutuvilla? > > epätietoinen > > Tuomas Herva Vastataan nyt tähänkin, kun kukaan ei ole kommentoinut - noin suuret kesäiset kurkiparvet on varsin tavallisia Liminganlahdella. Itsekin muistan viime vuonna laskeneeni muistaakseni kolmesta pisteestä saman päivän aikana tuota luokkaa (100-300 yks.) olevat eri parvet. Liminganlahden lintulaskijat (Pirkka Aalto ja Panu Kuokkanen) saattaisivat tietää, miten suuria ovat olleet ennätysparvet. terv. sami timonen ja vielä häiritsen listaa..., ainakin kaksi ruisrääkkää on tullut lisää - Limingan kirkonkylällä sekä jossain päin Liminganlahtea (en vain muista missä, P-Pohjanmaan ymp.keskuksen ylitarkastaja Tupuna Kovasen ja muutamien muiden havis...) Onko kukaan rengastaja kiinnostunut organisoidusta rääkkärengastuksista tänä kesänä?? Mikäli on, ilmoittautukoon minulle. Muutamia tietooni tulleita lintuhaviksia: -pikkusirkku Lumijoki, Sannanlahti (J.Peltomäki) -piipparissa oli muutama päivä sitten pikkusirkkuhavis Oulunsalon Vihiluodosta (Jorma Pessa) eli kova vuosi pikkusirkulla -muutama päivä sitten oli nähty arosuohaukkanaaras Lumijoen Sannanlahdella sekä kuhankeittäjä Oulunsalon Papinkarin tornilla sekä ilmeisesti muuttava lintu Oulun Oritkarissa. terv.sami timonen On Tue, 8 Jun 1999, Sami Timonen wrote: > Herva Tuomas wrote: > > > ----------Lomalla kelpaa > > kun lintujakin näkee ulkona puuhaillessa > > > > 6.6. Madekoski oulujoki alli 1p aamulla > > illalla joutsen 25 m N, Taas tuntuu sulkasatomuutto alkavan > > > > Onko muuten tänä vuonna Limingan lahdella aikaisempaa vähemmän > > joutsenia? > > En ole niitä laskenut mutta lahden selkä on näyttänyt vähemmän > > valkoiselta kuin aiempina vuosina. > > > Myöhästynyt kommentti tähän Tuomaksen kysymykseen - mullakin on ollut > sellainen käsitys, että joutsenia on L-lahdella ollut rutkasti vähemmän > kuin tavallisesti, mutta en voi mennä vannomaan, kun en suorita tarkkoja > laskentoja. Liminganlahden Oulun yliopiston tekemistä > kiertolaskentatuloksista tuokin asia selviää (joskus) vaivattomasti. > > t.sami timonen > Itse olen tehnyt kiertolaskentoja nyt viikon verran ja mielestani joutsenia on huomattavasti vahemman kuin normaalisti! Virkkulassa Antti Vierimaan kanssa ihmeteltiinkin etta olisikohan Limingalla pesimattomia kurkia enemman kuin joutsenia. Ainakin Virkkulassa asia nayttaisi olevan nain silla Antti oli laskenut reilut 450 kurkea! Toki joutsenia on huomattavasti laajemmalla alueella, mutta kuitenkin ehkapa suurimmassa keraantymassa Leton-Veteraanimaja-Nenan seudullakin on joutsenia vain vajaat 300 kappaletta! Kommentoikaa ihmeessa muutkin viisaat, miksi joutsenet ovat vahissa! T: Janne Aalto Lomahavaintoja 1) Kuhankeittäjä on pysytellyt myös Hylkykarissa useampien kuulohavaintojen mukaan. 2 )Laajan saaren joutsenilla on ollut toisinaan pesintävaikeuksia, koska myrsky veden noustessa on tuhonnut pesän. Eilen illalla Laajan joutsenpari ilmestyi 4 poikasensa kanssa matalikollemme syömään ilta-auringossa.Upea näky! Luulimme jo katastrofin käyneen, koska hautovaa emoa ei löytynyt vähään aikaan. Leena Jorma: Laita 'jäsenpaketti' Minna Alahuhtala Kankurinhaka 12 90450 Kempele -Esa- PS: Uusia tilillepanokortteja ei ole vieläkään... Suutarin lapsilla jne.... Jäsensihteerillemme tarkoitettu viesti lipsahti tietenkin listalle :-) -Esa- Itsekin ehdin jo aamulla kirjoittamaan joutsenten vahyydesta, mutta nyt luulen osaavani itse vastata siihen miksi Liminganlahdella on vahan joutsenia. Nayttaa silta etta joutsenet ovat vasta tulossa! Tanaan nain pari reilun parinkymmenen joutsenen parvea ja Temmesjokisuu-Nena reittini varrelta nakyi 429 joutsenta, eli reilu sata lintua oli alueelle tupsahtanut lisaa parin paivan aikana. Muualla Liminganlahdella joutsenia ei kylla sitten juuri taidakaan olla. Eli maarat ovat kuitenkin viela kaukana parin viime vuoden maarista. Muistaakseni summat ovat olleet ainakin lahella tuhatta lintua! Syysmuuttokin nayttaa jo alkaneet. Viimeisia mustavikloja nakyi viela ainakin rallin aikaan, mutta nyt jo toistakymmenta lintua. Elikka ei muuta kuin hyvaa syksynjatkoa! Kurjista Liminganlahden ja samalla myös koko Oulun seudun peltoalueen eli Lakeuden peltojen kurkikanta on kasvanut merkittävästi 1980-luvun alusta nykypäiviin. Suurimmat kerääntymät on havaittu jo perinteisesti Liminganlahdella. Suurimmassa kesäparvessa on ollut omien havaintojeni ja muilta saatujen tietojen perusteella enimmillään 570 yksilöä. 400-500 yksilöä on ehkä lähellä 1990-luvun suurparvien keskikokoa. Huomattavia pesimättömien kurkien kerääntymiä on myös Siikajoella Säärenperässä ja Tyrnävän-Muhoksen peltoalueella. Kurjet liikkuvat alueiden välillä aktiivisesti. Vuorokausirytmiikan voinee tiivistää seuraavasti: yöllä kurjet ruokailevat pelloilla, etenkin perunamailla, ja päivällä ne lepäilevät rannoilla, etenkin Liminganlahdella, Säärenperässä ja eräillä lähialueen soilla. Aiheesta on valmisteilla artikkeli Linnut-lehteen. terveisin Jorma Pessa -- Hei! Lintuoppaan suomennoksessa (Mullarney & al. 1999, 84, suom. Jännes & Nikander) mainitaan, että ruskosuohaukka syö pikkunisäkkäitä, linnunpoikasia, sammakoita, hyönteisiä jne. Kävin Hailuodon Kirkkosalmen lintutornissa 1.6. Näimme kolmen henkilön silmin, että ruskosuohaukkakoiras nappasi vedestä täysikokoisen pikkulokin, jonka se vei jaloissansa Perukan eteläpuoliseen ruovikkoon. Eilen olin Hietasaaressa klo 18 - 21 odottamassa turhaan silkkihaikaran ilmestymistä lietteelle. Meitä oli paikalla yhteensä seitsemän miestä mm. tamperelaisia. Rantakurvi kävi lietteellä useaan otteeseen. Minä huomasin samanaikaisesti vain yhden kurvin, mutta lähempänä Vaaskiventien päätä huomasivat tamperelaiset samanaikaisesti toisen kurvin. Kaksi pikkutiiraa saalisti rantavedestä melko kauan. Paluumatkalla kuulin ja näin laulavan tiltaltin koivussa seurakuntien kesäkodista hieman Pikisaareen päin pyörätien varressa. Tiltaltti lauloi täsmälleen samassa koivussa toukokuun viimeisellä viikolla. Martti Eskelinen puh. 040-539 5453 e-mail: martti.eskelinen@pp.inet.fi 19.6.99 Hau Hekkalanlahti klo 13.00 nuolihaukka 1p saalisteli sudenkorentoja tukkasotka 16p punavarpunen 2k uunilintu 3k pensastasku 2 k, 2n Hau Kello klo 14.20 punakuiri 7m suuntaan S Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net 20.6.99 klo 0015 HAU Kello ruisrääkkä 1p narina kuului Pajumaantien päähän Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net Pari yollista havaintoa ym. Haurun Jukka oli kuullt Kempeleen Teppolan peltoaukealla ruisraakan (onkohan kyseessa jo PPLY-alyeen 20.?), samalla aukealla aanessa myos sarvipollopoikue! Kuusamon virtavastarakkia emme loytaneet, koskikara ei paljoa lohduttanut! Temmesjoessa ui eilen aamulla SAUKKO! (joka jai ainakin minulle Liminganlahtilaskentojen parhaaksi lajiksi!) Huhujen mukaan Ainolanpuistossa olisi ollut aanessa Viitakettunen, mutta ainakaan viime yona lintua ei hetken yrittamisella kuulunut! Kari Kivirinta soitteli minulle ja kyseli mm Harmaasirkusta sellaista, etta olenko pannut merkille onko bakemani lintu ollut viiruinen vai viiruton. Kari puhui nahneensa seka viirullisen etta viiruttoman linnun eri kerroilla! On mahdollista etta lintu olisi porhistellyt jommalla kummalla kerralla itseaan, mutta kaivakaapa muististanne linnusta nakemianne yksityiskohtia tai kaykaa edelleen lintua/lintuja tarkkailemassa! Etta sellaista! Itse lahden nyt Lappiin lumen ja jaan keskelle! Hyvia havaintoja vaan kaikille!!! Terve! Kiertelin ke-iltana ja torstain vastaisena yönä aina sateen alkuun asti Liminganlahden torneja yolaulajien toiveissa. Laihaksi jai saalis: OUS Papinkari: kaulushaikara 1 ruisraakka 1 Lim Puhkiavanperan p-paikka: pensassirkkalintu 1 Lum Sannanlahti: kaulushaikara 1 Onko toisilla ollut tuloksekkaampia reissuja ? kysyy J.Siira Terve, Retkellä viime yönä (9.-10.6.) Leppäjärven Markun kanssa lähinnä Liminganlahden ympäristössä. Uusia yölaulajia ei löytynyt, mutta Papinkarin ja Limingan Kk:n rääkät ja Alppilan pensasirkkelit olivat äänessä. Papinkarin tornista näkyi lisäksi 640 joutsenta, joten joutsenet ovat ilmeisesti kerääntymässä lahdelle normaalia myöhemmin, mutta normaaleissa määrissä. Kivana yllärinä tornin edestä löytyi metsähanhipoikue! Faban ei kai tiedetä aiemmin lahdella pesineen (ainakaan viime vuosina)ja tämä oli jo toinen poikuehavainto (ekan löysi Aallon Janne Puhkiavanperästä n. viikko sitten) Melko vaisun Lumijoen Varjakan aamun ainoa valopilkku oli puun latvaan töksähtänyt nokkavarpunen. Mustavikloja a10 S (aamulla Temmejokisuussa 70p - niin se syksy tulee...). Petri Lampila Kävin keskiviikkona 09.06 kuvaamassa Harmaasirkkua Oritkarissa ja lintu löytyi heti laulun perusteella, se oli keskellä kenttää koivun latvassa. Lähestyin sitä ja ollessani noin vajaan 100m:n etäisyydellä se lähti lentoon ja seurasin sitä kiikarilla aina alueen syväsataman puoleiseen päätyyn saakka. Sinne meni ajattelin, mutta noin 30 sekunnin päästä kuuluikin yhtäkkiä Harmaasirkun ääni edellisen laulupaikan läheisestä pensaasta (välimatka noin 100m), eikä millään voinut olla mahdollista että se olisi, ehtinyt siihen takaisin ja vielä huomaamatta, olin silloin myös sitä mieltä, että lintuja täytyy olla kaksi!!! En älynnyt kiinnittää huomiota linnun viiruisuuteen, mutta kuvaamani lintu oli mielestäni ainakin viiruinen (kuvat vielä kehittämättä) Olisiko näin onnetonta, että paikalla on kaksi koirasta?! Jari Wilenius jari.wilenius@nokia.com p. 040-733 5138 Su 6.6.99 Kaukovainion/Iinatin kuntorata: - nuolihaukka 1y - palokärki - peukaloinen - hernekerttu - tiltaltti - n. 30 yks. käpylintuparvi Su 6.6.99 Pateniemen saha-alue: - rantakurvi - pikkutiira Ke 9.6.99 Pateniemi - osittaisalbinistinen varpusen poikanen - kuollut räkättirastas; kuolinsyy: törmääminen orapihlajan piikkiin ! To 10.6.99 Pateniemi pihallamme ensimmäiset 2 kottaraisen poikasta Terveisin Teppo Mutanen Sahantie 11 as 1 90800 OULU puh. 08-5542085 sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi Petri Lampila wrote (mm.): > Kivana yllärinä tornin edestä löytyi > metsähanhipoikue! Faban ei kai tiedetä aiemmin lahdella pesineen > (ainakaan viime vuosina)ja tämä oli jo toinen poikuehavainto (ekan löysi > Aallon Janne Puhkiavanperästä n. viikko sitten) > Metsähanhen pesintä Liminganlahdella on tosiaan uutta ja aika fantastista. 70-luvulla muistan Pirkolan Matin pohtineen, mikä hanhilaji lie se, jonka pesän maallikot olivat nähneet ojanpenkalla Tupoksen itäpuolella Kaiken järjen mukaan tällaiset epätyypilliset paikat ovat merihanhen, sillä se on tunnetusti joustava paikanvalinnoissaan (havumetsistä ruovikoihin ja jopa puihin). Kaiken tähänastisen viisauden mukaan metsähanhi pesii (vain) aapasuoympäristössä tai etsälampien rannoilla ja niitten välisillä kannaksilla. Liminganlahtea lähin varmistetu pesintä on Kempeleen Keinunsuolta (Antti Rönkä ja silloinen Raija Strömmer, nyk. Rönkä, 1970-luvulla). Liminganlahden poikueet voivat selittyä kahdella tavalla 1) Pesät ovat sijainneet jossain em. Kempeleen soilla tai Limingan ja Lumijoen etelä- tai länsipuolen puolen sydänmaalla. Tätä vaihtoehtoa tukisi se, että kukaan tuskin on nähnyt hätäileviä metsähanhia Lahdella. Miksi ne sitten eivät ole pysyneet soilla? Onko uusia ojituksia tehty? Tämä vaihtoehto tarkoittaisi, että hanhet ovat lasketelleet ojia ja jokia (esim. Lumijoki) myöten tai ylittäneet pitkiä pätkiä kuivaa maata. Vaihtoehtoa vastaan sotii se, että poikueita on kaksi (vai voisiko kyseessä olla sama poikue; montako poikasta niissä oli?) ja aivan eri paikoissa. 2) Toinen vaihtoehto on vielä merkillisempi: Metsähanhet olisivat pesineet jossain lähistöllä, mikä on hyvin erilaista kuin normaali pesimähabitaatti. Rantavyöhyke ei varmaan tule kyseeseen, muutenhan Liminganlahden laskijat olisivat nähneet hätäilijät jo moneen kertaan. Selitys voisi olla se, että pesät ovat olleet Multasuolla Liminganlahden ja Kempeeleen välillä, missä laskijat eivät käy. Nimestään huolimattahan "suo" on osin kuivattua ruovikkoa ja paikin luhtaa, mutta aitoja aapasuopiirteitä siellä ei ole. terveisin Juha Päivää, Mitähän muistelevat vanhemmat ihmiset Liminganlahden metsähanhista. Ainakin isäni (s. 1926) kertoman mukaan metsähanhipoikueet olivat vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla tavallisia ainakin Lumijoen Hirvasniemen rantamilla. Kyläläisten uskomuksen mukaan hanhet kuljettivat poikueet silloisilta pesimäsoilta Lumijoen kaakkoisosista rantojen korteikkoihin varttumaan. Yhtenä väylänä oli Lumijokeen laskeva Hirvasoja, joka saa alkunsa nykyisen kasitien varresta Ruutikankaan kupeesta. Maataipaleilta näitä hanhia napattiin aljoiksi. Tämä oli silloisten teinien tavanomaisia kesäpuuhia. Kari Koivula ---------- From: Juha Markkola Sent: 11. kesäkuuta 1999 12:05 To: PPLY Subject: Re: Viimeöisiä lintuja Petri Lampila wrote (mm.): > Kivana yllärinä tornin edestä löytyi > metsähanhipoikue! Faban ei kai tiedetä aiemmin lahdella pesineen > (ainakaan viime vuosina)ja tämä oli jo toinen poikuehavainto (ekan löysi > Aallon Janne Puhkiavanperästä n. viikko sitten) > Metsähanhen pesintä Liminganlahdella on tosiaan uutta ja aika fantastista. 70-luvulla muistan Pirkolan Matin pohtineen, mikä hanhilaji lie se, jonka pesän maallikot olivat nähneet ojanpenkalla Tupoksen itäpuolella Kaiken järjen mukaan tällaiset epätyypilliset paikat ovat merihanhen, sillä se on tunnetusti joustava paikanvalinnoissaan (havumetsistä ruovikoihin ja jopa puihin). Kaiken tähänastisen viisauden mukaan metsähanhi pesii (vain) aapasuoympäristössä tai etsälampien rannoilla ja niitten välisillä kannaksilla. Liminganlahtea lähin varmistetu pesintä on Kempeleen Keinunsuolta (Antti Rönkä ja silloinen Raija Strömmer, nyk. Rönkä, 1970-luvulla). Liminganlahden poikueet voivat selittyä kahdella tavalla 1) Pesät ovat sijainneet jossain em. Kempeleen soilla tai Limingan ja Lumijoen etelä- tai länsipuolen puolen sydänmaalla. Tätä vaihtoehtoa tukisi se, että kukaan tuskin on nähnyt hätäileviä metsähanhia Lahdella. Miksi ne sitten eivät ole pysyneet soilla? Onko uusia ojituksia tehty? Tämä vaihtoehto tarkoittaisi, että hanhet ovat lasketelleet ojia ja jokia (esim. Lumijoki) myöten tai ylittäneet pitkiä pätkiä kuivaa maata. Vaihtoehtoa vastaan sotii se, että poikueita on kaksi (vai voisiko kyseessä olla sama poikue; montako poikasta niissä oli?) ja aivan eri paikoissa. 2) Toinen vaihtoehto on vielä merkillisempi: Metsähanhet olisivat pesineet jossain lähistöllä, mikä on hyvin erilaista kuin normaali pesimähabitaatti. Rantavyöhyke ei varmaan tule kyseeseen, muutenhan Liminganlahden laskijat olisivat nähneet hätäilijät jo moneen kertaan. Selitys voisi olla se, että pesät ovat olleet Multasuolla Liminganlahden ja Kempeeleen välillä, missä laskijat eivät käy. Nimestään huolimattahan "suo" on osin kuivattua ruovikkoa ja paikin luhtaa, mutta aitoja aapasuopiirteitä siellä ei ole. terveisin Juha Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE Viimeöisiä lintuja" Kari Koivula wrote: > > Päivää, > > Mitähän muistelevat vanhemmat ihmiset Liminganlahden metsähanhista. Ainakin isäni (s. 1926) kertoman mukaan metsähanhipoikueet olivat vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla tavallisia ainakin Lumijoen Hirvasniemen rantamilla. Oletko, Kari, varma, että kyseessä tosiaan olivat metsä- eivätkä merihanhet. Silloin kun rannat niiteltiin tarkasti, myös merihanhet pesivät metsissä soitten (ja lampien) reunoilla niin Liminganlahden ympärillä kuin Hailuodossakin. >Kyläläisten uskomuksen mukaan hanhet kuljettivat poikueet silloisilta pesimäsoilta Lumijoen kaakkoisosista rantojen korteikkoihin varttumaan. Yhtenä väylänä oli Lumijokeen laskeva Hirvasoja, joka saa alkunsa nykyisen kasitien varresta Ruutikankaan kupeesta. Maataipaleilta näitä hanhia napattiin aljoiksi. Tämä oli silloisten teinien tavanomaisia kesäpuuhia. Aljojutut Lumijoellakin ovat aina suurimmaksi osaksi koskeneet merihanhia, jos asiaa on päästy jotenkin varmentamaan. terv. Juha Olin 9-13.6. Tauvossa Lähes helteistä: Lintuja verkoista yhteensä 251, eniten pajulintu 94, lehtokerttu (muutto vilkasta !) 52, punatulkku 19, kirjosieppo 10. Ei erikoisuuksia (mustapääkerttu 11. ja 12.6. sekä pensaskerttu 10.6.) Nokalla kävin 12.6. - kaksi merihanhi- ja ristisorsapoikuetta, sepelhanhi merihanhilössin liepeillä Aamuyöstä 13.6. nokalla huusi viiriäinen (kylläkin vain 5 minuuttia) Matti Tynjälä email matti.tynjala@ouka.fi Hei verkko: Martti kirjoitti: >silmin, että ruskosuohaukkakoiras nappasi vedestä täysikokoisen pikkulokin, >jonka se vei jaloissansa Perukan eteläpuoliseen ruovikkoon. Viime elokuussa ruskis nappasi Virkkulassa täysikasvuisen naurulokin pitkän takaa-ajon jälkeen. Syömärauhan rikkoi äkäisesti hyökkäilevä räyskä, joka pakotti ruskiksen vaihtamaan toiseen kaislatuppaaseen lokki kynsissään. terv. -Esa- PS: Luhtahuitin saa Oulun pinnaksi Öljysataman portilta, johon satama-alueella huittaileva lintu nipin napin kuuluu... Kävin Marketan kanssa eilen 13.06 Haukiputaan Kraaselissa. Muutama havainto sieltä: Suokukot yhä soitimella. Merikihu pari, löysin niiden pesän jossa kaksi munaa. Vesipääsky 1p rannalla. Kuvasin niitä kaikkia. Jari Wilenius jari.wilenius@nokia.com p. 040-733 5138 Ps. Meidän pihalle ilmestyi Hernekerttu la 12.06, paikalla yhä. Myöskin Pensaskerttu laulaa tässä rannassa pellolla. moi lista, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kuuntelua Kärsämäen Nurmesjärvellä ja Haapaveden lintuvesikohteilla sekä tienvarsipelloilla. Aika hiljaista, mutta valopilkkuina Nurmesjärvellä luhtakana ja Haapavedellä (Haapavedeltä itään Kärsämäelle vievän tien varressa, tarkkoja nuotteja ei tässä mulla nyt ole) kaksi ruisrääkkää. Lisäksi kolme pensaskerttua, parissa paikassa kottaraisia jne. Tänään Siikajoen Tauvossa oli 5 pikkutiiraa, 4 paria etelänsuosirrejä sekä merimetso. Tauvossa oli mukanani Heikki Holmström ja Kari Kovalainen. terv.sami timonen ---------- From: Juha Markkola Sent: 14. kesäkuuta 1999 9:19 To: PPLY Subject: Re: Viimeöisiä lintuja Kari Koivula wrote: > > Päivää, > > Mitähän muistelevat vanhemmat ihmiset Liminganlahden metsähanhista. Ainakin isäni (s. 1926) kertoman mukaan metsähanhipoikueet olivat vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla tavallisia ainakin Lumijoen Hirvasniemen rantamilla. Oletko, Kari, varma, että kyseessä tosiaan olivat metsä- eivätkä merihanhet. Silloin kun rannat niiteltiin tarkasti, myös merihanhet pesivät metsissä soitten (ja lampien) reunoilla niin Liminganlahden ympärillä kuin Hailuodossakin. Kuten arvannet Juha, en tietenkään ole varma noista jutuista, olinhan tuolloin varsin havainnointikyvyttömässä yksisoluisessa tilassa. Tietääkseni Lumijoen puolella ainoat metsähanhikelpoiset suot ovat tällä hetkellä Haarasuo ja sen eteläpuoliset "arot". Voin kyllä kuvitella ojituksia ja niillä kasvavaa kitumännikköjä ja -koivikkoja silmäiltyäni sekä vanhojen ukkojen juttuja kuunneltuani, että Kasitien länsipuolella ja vanhan rantamaantien yläpuolisten harjujonojen takana muutaman kilometrin päässä rannasta on ollut komeita soita, kenties metsähanhisoitakin. >Kyläläisten uskomuksen mukaan hanhet kuljettivat poikueet silloisilta pesimäsoilta Lumijoen kaakkoisosista rantojen korteikkoihin varttumaan. Yhtenä väylänä oli Lumijokeen laskeva Hirvasoja, joka saa alkunsa nykyisen kasitien varresta Ruutikankaan kupeesta. Maataipaleilta näitä hanhia napattiin aljoiksi. Tämä oli silloisten teinien tavanomaisia kesäpuuhia. Aljojutut Lumijoellakin ovat aina suurimmaksi osaksi koskeneet merihanhia, jos asiaa on päästy jotenkin varmentamaan. Kertomusten mukaan sinisorsat ovat myös olleet suosittuja elättejä. Ihmettelen kyllä miten teinit ovat napsineet kiinni isokoisia untuvikkoja Kari Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE Viimeöisiä lintuja1" hei, Sunnuntaina aamuyöllä lensi harmaahaikara Hailuodon Kirkkosalmen uuden silla yli kohti länttä. Patelanselän suunnassa huusi kaulushaikara. Huikussa palloili korppi. Muutamia lapinsirrihavaintoja: Jätevedenpuhdistamolla hautoo 1990 samassa paikassa kuoriutunut uros. Mannisenojan suun eteläpuoleisella täytemaamäellä soi vielä sunnuntaiaamuna 13.6. kaksi urosta. Riutunkarin hiekka-altailla kolmisen reviiriä, joilta löytynyt 3 pesää - yksi syötynä, kahta emot hautovat. 14.6. myös yksi soiva uros lenteli lauttasataman ja kalasataman välillä. Oritkarin kekkosenpääkentällä ehkä puolenkymmentä reviiriä, 4 pesää löytynyt. Lumenkaatopaikalla ollut myös pari urosta ainakin. Öljysatamassa ainakin puolen tusinaa reviiriä, löytynyt 4 pesää, joista yhden jo joku syönyt. Hailuodon Pöllässä hautoo kaksi emoa. Antti Rönkä, Veli-Matti Pakanen En muista listalla kenenkään maininneen, että Kempeleen Teppolassa olisi kaksi ruisräkkää. Lauantaina 12.6. vähän ennen puoltayötä kaksi rääkkää huuteli niin lähekkäin, että kun seisoi aivan tien lähellä olevan rääkän kohdalla, kuului samaan paikkaan toisenkin linnun ääntelyä. Myös sarvipöllö näyttäytyi useaan otteeseen (ja poikaset huusivat). Teemu Fyrstén Hei lintulista, löydettiin eilen Hailuodosta Rautaleton lahelta polulta riikinkukkokehraajanaaras. Täytyy myöntää ettei tunnistettu lajia, vaan otus täytyi viedä Itamiehen Jussille eläinmuseolle. Samassa paikassa lauloi muuten myös kultarinta. Annamari Markkola, Marika Niemelä, Riikka Törmänen, Ralf Klusmeyer Teemu Fyrstén wrote: > > En muista listalla kenenkään maininneen, että Kempeleen Teppolassa olisi kaksi ruisräkkää. Lauantaina 12.6. vähän ennen puoltayötä kaksi rääkkää huuteli niin lähekkäin, että kun seisoi aivan tien lähellä olevan rääkän kohdalla, kuului samaan paikkaan toisenkin linnun ääntelyä. Myös sarvipöllö näyttäytyi useaan otteeseen (ja poikaset huusivat). > > Teemu Fyrstén Jouni Meskin piippariin pistämän viestin mukaan paikalla oli peräti kolme rääkkää viime yönä. Sokerina pohjalla paikalla oli kl. 23 aikaan (mikäli muistan ajan oikein - helvetinmasiina ei ole tietenkään ulottuvilla...) äännellyt VIIRIÄINEN (keltaisen varastorakennuksen kulmilla olevalla pellolla). terv. Sami Timonen Kuusamon linturallin lähetessä kilpailuun pohjustavat tiimit ovat jo tehneet monta kivaa havaintoa: kaikkein harvinaisin havainto tuli aikaisin tänä ammuna, jolloin Nissinvaarasta raportoitiin havaitun PPLY:n pinna (!), KENTTÄKERTTUNEN (hav. tekijät K.Engelbarth ja P. Kallio). Viesti ei kertonut oliko lintu laulava (todennäköisesti) ja oliko lintu myös nähty. Muut paikalle kerääntyneet eivät ole vielä havainneet lajia atrapin soitostakaan huolimatta. Muuta Kuusamosta: virtavästäräkkipari Ruka/Vuosseli-alueella, pesinee paikalla. Lapinuunilintuja parissa-kolmessa paikassa. Matalajärvellä luhtahuitti. Oulangalla pikkusieppo. terv.sami timonen ---------- From: Tynjälä Matti Sent: 14. kesäkuuta 1999 9:45 To: pply Subject: Tauvosta vähäsen Olin 9-13.6. Tauvossa Nokalla kävin 12.6. - kaksi merihanhi- ja ristisorsapoikuetta, sepelhanhi merihanhilössin liepeillä Aamuyöstä 13.6. nokalla huusi viiriäinen (kylläkin vain 5 minuuttia) Matti Tynjälä email matti.tynjala@ouka.fi Viiriäinen (soi päivälläkin) ja sepelhanhi olivat paikalla eilenkin (15.6.). Nokalla myös isosirri. Kari Koivula Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE Tauvosta vähäsen" Viiriäinen (soi päivälläkin) ja sepelhanhi olivat paikalla eilenkin (15.6.) Öhömpsis, Eilinen olikin Päivin päivä eli 16. kesäkuuta korjaa Kari K Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE Tauvosta vähäsen1" Tervehdys, 15.6. löysin Pudasjärveltä Taipaleenharjun kylästä varisparvesta nokivariksen (Corvus corone corone). Lintu näkyi parhaiten ehkä Aittojärven lintutornista katselemalla lännessä päin sijaitsevan turkistarhan suuntaan, jonka ympäristössä pyörii kohtalainen lauma variksia 17.6. kävimme paikalla Ari Kakon kanssa, jolloin nokivariksen lisäksi paikalla oli myös huuteleva ruisrääkkä. Mahtoiko nokivaris olla eka PPLY:n alueelta? Tuohimaan Heikkihän näki muistaakseni keväällä Parhalahdella varis x nokivaris risteymän. RK:n kotisivuilta tähän kysymykseen ei löytynyt vastausta ja kävi yllättäen ilmi, että koko (ala)laji on pudotettu ikäänkuin kaikessa hiljaisuudessa RK:n listoilta! Mikähän lienee ollut perusteena - ei varmaan ainakaan muodon yleisyys ja helppo tunnettavuus! Terv. Petri Lampila Yölaulaja retkellä 19.06-20.06.1999 Kempele Teppola klo 23:00 Paikalla yhä kaksi Ruisrääkkää ja ruokaa kerjäävät Sarvipöllön poikaset. Poikasia on ainakin kolme kappaletta, näin ne yhtäaikaa samassa puussa. Emoa en nähnyt, mutta kuulin varoittelua. Suopöllöjä joka paikassa, myös kerjääviä poikasia. Viiriäistä en kuullut. Ladonkatolla istui Muuttohaukka, näin sen aamulla myös lentävän Tyrnäväntien yli. Tyrnävä Rajakorpi klo 02:10 Löysin yhden uuden Rääkän, Rajakorventien-Välikorventien risteyksestä vasemmalle noin 700m (tultaessa Tyrnäväntieltä päin). Lintu on erittäin hiljainen ja on äänessä vain pari kertaa puolessa tunnissa. Lintu lensi tien yli oikealta vasemmalle kun soitin atrappia, siihenkin se vastaa laiskasti vain pari kertaa. Samassa pellonreunassa lauloi Tiltaltti aamulla klo 04:30. Myöskään Tyrnävällä en kuullut Viiriäistä. Jari Wilenius jari.wilenius@nokia.com p. 040-733 5138 Hei, Hartaanselällä Oulussa on ainakin viikon verran oleillut yksinäinen harmaasorsauros. Se oli sunnuntai-iltapäivänä Hietasaaren rannassa lähellä Pikisaareen johtavaa kävelysiltaa. Alkup. havainnoitsija Markku Kaarne. Hyvää kesän jatkoa! Pekka Hautamäki Petri Lampila wrote: > Mahtoiko nokivaris olla eka PPLY:n alueelta? Tuohimaan Heikkihän näki > muistaakseni keväällä Parhalahdella varis x nokivaris risteymän. > Terv. Petri Lampila Muistan joskus 1990 tai 1991 Lumijoen Karissa havaitun nokivariksen (Juha Markkola ja minä sekä joku muu oli mukana). Juhalla lienee paremmat muistiinpanot (ja muistikuvat) tapahtumasta. Kun RK ja/tai ARK jättää nokivariksen kaltaisen alalajin listaltaan pois, se johtaa siihen, että tällaiseen alalajiin ei kiinnitetä sen enempää huomiota tai se raportoidaan epähuolellisesti eikä siitä tehdä kunnon muistiinpanoja. Minuakin kiinnostaisi kuulla perusteet nokivariksen listoilta poisjättämiselle. terv. sami timonen Terve! Tietäisköhän kukaan, että onko Pudasjärven Pintamon ja Syötteen alueelle kotkanpesiä ja jos niin missä, koska siellä on aina silloin tällöin näkynyt kotkia ja tiedetään yksi vanha kotkanpesäkin (Syotteen ja Pintamon välissä Paljakalla). Oiskohan kenelläkään tarkempaa infoa, että mistä nuo Piippolan Kortteisen mustatiirat näkis parhaiten. Terveisin: VIlle Suorsa vsuorsa@hotmail.com ______________________________________________________ Get Your Private, Free Email at http://www.hotmail.com Hei, Ruisrääkkä kuultu Sanginsuussa Vapaasalon tien päässä (lähtee Sanginjoentienristeyksen kohdalta joelle päin) Samalla paikalla havainto mahdollisesti nuolihaukasta (pesi läheisessä, nyt kaadetussa männikössä männä vuonna). Ilmoituksen teki Jukka Eskelinen, p.(työ) 5313715 ja kännykkä 050-3535723. terv. risto tornberg Lista hyvä! 1)Hylkykarissa viime viikolla keväällä aiemmin näkemämme harmaasorsapari toi näytille 6 poikastaan. 2)Eilen jälkikasvumme näki sepelrastasparin pomppimassa metsikössämme.Yritimme tarkistaa havaintoa, näimme pari kertaa yksittäisen rastaan nopeasti.Tänään niitä emme ole havainneet. 3) Metsäviklokin pesii tuossa vieressä, joten katsomista riittää metsäänkin päin. hyvää keskikesää Leena ja Erkki Väisänen Moi pply-listalaiset, kiinnostaisiko organisoitu yölaulajakuuntelu jonakin päivänä tällä viikolla? Säätilan ollessa hyvä voisimme ajatella torstai-iltaa mahdollisena takseerauspäivänä. Kuuntelu tehtäisiin kl.22.00-04.00 välisenä aikana. Kiinnostuneet, ilmoittautukaa minulle (p.040-5651939 tai 3121535 koti). Sovitaan sitten tarkemmin kierrettävät alueet. Ruisrääkkätilanne on hyvä, tiedossa on vajaa 20 reviiriä. Kuitenkin on epäselvää, missä kaikissa paikoissa ihmiset ovat käyneet kuuntelemassa. Lisäksi rääkkiä voi tulla koko ajan lisää aina heinäkuulle asti. Ja vielä lisäksi joillakin rääkkäkoirailla on sellainen piirre, että ne pariuduttuaan saattavat siirtyä pitkiäkin matkoja toiseen paikkaan huutelemaan. Myös rääkkärengastukseen halajavia peräänkuulutan edelleen.Ilmoittautukaa minulle. terv.sami timonen Moi pply-lista, laitan listalle suoraan Juha Viramon tekemän mainoksen Heikki Seppäsen toimittamasta ja työstämästä kirjasta: "Kuusamon linnusto kautta aikojen". Kirja on välttämätön kaikille PPLY-läisille, jotka haluaa hyvän kuvan Koillismaan linnustosta. Alla on myös tarkempaa selitystä kirjan sisällöstä. Kirjaa saa tilata ja noutaa Oulungan biologisen aseman toimistolta Oulun yliopiston biologian laitokselta, aseman toimiston puhelin on 5531950. Huomatkaa myös alla mainittu alennus kirjasta. terv.Sami Timonen >Oulanka Reports-sarjassa julkistui vihdoinkin Kuusamon linnustoa >käsittelevä kirja (OR 21) Seppänen: Kuusamon linnusto kautta aikojen >Lintupiirrokset on kirjaa varten tehnyt Terttu Kyllönen, ja ne perustuvat >kuusamolaisten kuvaajien valokuviin. > >Sivuja kertyi kaikkiaan 250. Mukana ovat myös taulukkoina Kuusamon >talvilintulaskennat 1968-1996, kevätmuuttohavainnot 1976-1995 ja >lintumaratonkisojen aikana havaitut lintulajit 1984-1998. > >Useimmista lajeista on esillä nimistö, vanhat löytötiedot, nykytilanne, >kannanvaihtelut ja havaittavuus eri kuukausina. Harvinaisuuksista tietoa on >luonnollisesti niukemmin. > >Käytä harvinainen ostotilaisuus hyväksesi, sillä kirja on nyt jonkin aikaa >myynnissä aseman toimistoissa likimain ale-hintaan 70 mk. Syynä on pienet >painotekniset virheet, jotka eivät varsinaista sisältöä muuta, mutta >näkyvät "kirjastokappaleissa" (kannen sisäsivut vaihtuneet ja lähdeluettelo >tuli erillisenä "painoksena"). Uusi korjattu painos tulee olemaan jonkin >verran kalliimpi. > >Bongokisoissa kirjaa meni, mutta vielä on mahdollisuus saada kirjaa - käytä >tilaisuus nopeasti hyväksesi! > >Kesäterveisin >jussi viramo pari havista: eilen keskiyön aikaan Kempeleen Teppolassa kolme ruisrääkkää äänessä. Tänään aamupäivällä Heikki Holmström ja Kari Kovalainen kuulivat 2kv kultasirkkukoiraan Limingan Virkkulassa, venevalkaman itäpuolella sijaitsevan laitumen itäisimmässä reunassa. Laulu ei kuulu venevalkamaan eikä lintu ilmeisesti myöskään sinne näy (tai ei ainakaan helpolla, mutta voi yrittää). Laidun sijaitsee suojelualueella ja siellä komppaaminen on ehdottomasti kielletty. Liminganlahden oppaan Antti Vierimaan mukaan kultasirkulla oli viime vuonnakin reviiri tuon laitumen alueella. terv.Sami Timonen Samin kannustamana laitan sittenkin yleiseen jakeluun tämän maallikkohavainnon rääkästä. Tuleepahan tiedoksi vähän laajemmalle joukolle, josta joku saattaa hyvinkin olla liikkeellä sopivaan aikaan tarkistaakseen asian. YC _______________________________________________________________ Hei! Tätä en kehtaa laittaa PPLY-jakeluun, koska en ole itse ollut kuulemassa: naapurini Kempeleessä, päälle kuusikymppinen karjalaisrouva, kertoi kuulleensa ruisrääkän äänen mökillään Kestilässä. Ihan tarkkaa paikkaa en tiedä, mutta suunnilleen näin se meni: Pihkalan ratsutilan kohdalta tie (n:o 800 GT -96:n mukaan) menee Siikajoen yli Piippolaan päin. "Mummon mökki" on joen eteläpuolella, kuvailun mukaan vastapäätä Pihkalan tilaa, tarkemmin etäisyyttä en tullut kysyneeksi. Muistini mukaan jokivarressa on tuolla kohtaa peltoaukeaa alle kilometrin leveydeltä. Uskon naapurini tunnistavan linnun äänen, Karjalan mailla hänen lapsuudessaan se lienee ollut varsin tavallinen. Lisäksi hänen esittämänsä äänen matkinta oli mainio esitys! Käykääpä joku tarkistamassa, jos siellä päin on käyntiä. Jos tarvitset tarkempia nuotteja, faksaa peruskartan palanen, niin kysyn Ailalta tarkan havaintopaikan. Itselläni ei ole peruskarttoja tuolta alueelta. YC _______________________________________________________________________________ Yrjö Cajanus E-mail: yrjo.cajanus@lkproducts.fi LK Products Oy Puh./Tel. +358 (0)8 88 06 122 vaihde/exchange Takatie 6 Suora +358 (0)8 88 06 241 direct FIN 90440 Kempele GSM +358(0)40 59 34 205 Finland Fax +358 (0)8 88 06 101 _______________________________________________________________________________ Paso Markku (LKP) wrote: > > Tervehdys listalaiset ja antoisaa keskikesän juhlaa, > > laitan tiedoksi turhan pitkällä viiveellä lähes pari viikkoa sitten tekemäni > havainnon Puolangalta, pari kilsaa PPLY:n alueen ulkopuolelta. Tieto piippariin > meni Samin kautta löytöpäivänä. > > Kyseessä oli LYHYTVARVASKIURU, joka löytyi yllättävältä paikalta, aapasuon > ylittävältä vanhalta, hiekkaiselta metsäautotieltä. Paikka on Puolangan > Kalliuskoskelta Varpupitämään menevä metsäautotie, aivan Utajärven kunnanrajan > tuntumassa ja se kuuluu Iso-Tilansuon-Housusuon soidensuojelualueeseen. > Löytöaika oli 12.6.99 klo 10, kävimme Hanhelan Heinon kanssa kuvaamassa linnun > klo 14...15 välillä ja illan mittaan ainakin yksi 3 hengen Kajaanilaisporukka > löysi vielä linnun. Seuraavana päivänä lintua ei ollut enää näkynyt. > > Miten lintu löytyi? Melko huonosti hiekkatieltä havaittava piskuinen siivekäs ei > suostunut lähtemään auton tieltä sitten millään ja päälle en ruukaa ajaa. Siinä > se napsi jotain kanervien seasta muutaman metrin päässä minusta ja katsottuani > kiikarilla alkoi uudelle 2000-luvun lintuoppaalle tulla käyttöä. Lintu ei ollut > minulle tuttu. Käytyäni läpi kirviset ja sirkut päädyin lopulta lyhytvarpaiseen. > Lintu oli kirjan erikoistuntomerkkien mukainen, mm. olkapäiden (rinnan?) tumma > "viiru" erottui selvästi. > > Markku Paso, Kempele Lyhytvarvaskiuru eli "lyvaki" on PPLY:n alueella (vaikka tämä yksilö ei nipin napin ollutkaan) harvinainen vieras - muistan ainoastaan kaksi havaintoa: muutama vuosi sitten Iin Ulkokrunneilta (läpi kesän oleillut) sekä viime vapun aikaan Hailuodon Marjaniemessä yhden päivän oleillut. t. Sami Timonen -- Tervehdys keskikesän helteessä paistatteleva pply-verkko, PPLY:n tarkoituksena on ollut järjestää PPLY:n I alueellinen kesäralli heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna alueemme eteläosissa: Haapaveden ja Kärsämäen kunnissa. Kuntia luonnehtivat monet hienot lintujärvet sekä maatalousvaltainen peltomaisema. Kesärallin tavoitteena on selvittää huonosti retkeiltyjen PPLY:n kuntien linnustoa ja antaa lisää "kotiseututietoa" ja elämyksiä alueen lintuharrastajille. Ralli alkaa lauantai-iltana 3.7. kl 18 joukkueen itse määräämästä paikasta kestäen 18 tuntia sunnuntaihin kl. 12 asti. Rallin purku pidetään Haapaveden keskustassa olevalla Mäkirinteen ala-asteella kl 13 alkaen (tai ennen kl 13, jos kaikki joukkueet ovat jo saapuneet paikalle). Rallin toteutuminen on kuitenkin auki, sillä se riippuu ilmoittautuneista joukkueista. Tähän mennessä tiedossani ei ole vielä yhtään varmaa joukkuetta!! Ilmoittautukaa ralliin minulle, alla ovat yhteystiedot.(jos teillä ei oo joukkuetta, mutta voitte muuten osallistua, ilmoittakaa siitäkin). Rallin mahdollisesti toteutuessa laitan ensi viikolla listalle lintuhavaintoja Haapavedeltä ja Kärsämäeltä tiedoksi kaikille. (rallin luonne on "spontaani", siis pohjustukset ja muut tietoon tulleet merkittävämmät havainnot pyritään etukäteen ilmoittamaan). terv. Sami Timonen p. 3121 535 (k), 040-5651939 (gsm) email: sami.timonen@vyh.fi Tervehdys listalaiset ja antoisaa keskikesän juhlaa, laitan tiedoksi turhan pitkällä viiveellä lähes pari viikkoa sitten tekemäni havainnon Puolangalta, pari kilsaa PPLY:n alueen ulkopuolelta. Tieto piippariin meni Samin kautta löytöpäivänä. Kyseessä oli LYHYTVARVASKIURU, joka löytyi yllättävältä paikalta, aapasuon ylittävältä vanhalta, hiekkaiselta metsäautotieltä. Paikka on Puolangan Kalliuskoskelta Varpupitämään menevä metsäautotie, aivan Utajärven kunnanrajan tuntumassa ja se kuuluu Iso-Tilansuon-Housusuon soidensuojelualueeseen. Löytöaika oli 12.6.99 klo 10, kävimme Hanhelan Heinon kanssa kuvaamassa linnun klo 14...15 välillä ja illan mittaan ainakin yksi 3 hengen Kajaanilaisporukka löysi vielä linnun. Seuraavana päivänä lintua ei ollut enää näkynyt. Miten lintu löytyi? Melko huonosti hiekkatieltä havaittava piskuinen siivekäs ei suostunut lähtemään auton tieltä sitten millään ja päälle en ruukaa ajaa. Siinä se napsi jotain kanervien seasta muutaman metrin päässä minusta ja katsottuani kiikarilla alkoi uudelle 2000-luvun lintuoppaalle tulla käyttöä. Lintu ei ollut minulle tuttu. Käytyäni läpi kirviset ja sirkut päädyin lopulta lyhytvarpaiseen. Lintu oli kirjan erikoistuntomerkkien mukainen, mm. olkapäiden (rinnan?) tumma "viiru" erottui selvästi. Markku Paso, Kempele 4.7.99 HAU Kello peltosirkku emot +3 lentokykyistä poikaista tuulihaukka emo +2 lentokykyistä poikasta (ladon katolla) isokuovi 5 ad + 7 isoa poikasta Juha Rantaharju j.rantaharju@mail.suomi.net unsubscribe Juhannusyön (minun) ja to-pe- yön (Markku Paso) havaintoja: -ensin Markun haviksia 24.-25.6.: Rajakorpi - ruisrääkkä 2 (tunnetuilla paikoilla) Soso - pensassirkkalintu, peltoaukean pusikossa, kuului Tvä-Muhos tieltä n. 1 km aukean reunasta Muhokselle päin - sarvipöllön poikasten kerjuuääniä, myös emo nähtiin Teppola - ruisrääkkä 1 (tunnettu) - sarvipöllön poikasia ainakin 3, yksi nähtiin jolle emo toi ison myyrän aivan silmiemme edessä Sarkkiranta - ruisrääkkä 1, Sarkkirannan ja Oulunsalon välisellä pellolla, ääni kuului heikosti mm. Kempeleentielle - kurkia 140, mahtavasti kisaillen ja koikkelehtien Muuta - su 27.6. kaarteleva mehiläishaukka ja pesintä Kiiminkijoen rantakuusessa Utajärven Särkijärvellä Juhannusaattoilta, oma kiertelyni Tyrnävän Murto-Tyrnävän Keskikylä-Muhoksen Soso: -suopöllö yhteensä 2 poikuetta ja kolme muuta reviiriä -sarvipöllö 1 poikue, Muhos Soso -ruisrääkkä, 1Ä, Tyrnävä Kankaannokka Lisäksi tuotakoon ilmi Kylmäsen Reijon kaksi aiemmin ilmoittamatonta rääkkähavaintoa: -yksi lintu Limingan Vanhankyläntiellä (lähellä Temmeksen rajaa) -yksi lintu jossain päin Vihantia (en muista kylän nimeä) terv.Sami Timonen Kiinnostuneille elisbongaajille mainittakoon, että Vuolijoen Käkisaaresta löytyi ennen juhannusta KÄÄPIÖHUITTI (Teppo Helo sekä Mauri Leivo), joka päästelee kuivaa narinaansa rantaluhdalla (Käkilahdessa). Ajo-ohje: n. 8km ennen Vuolijokea Vaalasta päin paikalle ajettaessa kääntyy tie vasemmalle Käkisaareen, tätä tietä n. 1 km ja luhta on tien oikealla puolella. Lintu kuuluu tielle heti sillan jälkeen. Paikalla la-su-yönä käydessäni oli myös kaksi luhtahuittia sekä sarvipöllöpoikue. t.Sami Timonen Hei! Juhannuksen aikaan tuli isäni kanssa puheeksi ruisrääkkä. Hän kertoi olleensa jossain sotareissunsa vaiheessa taaempana reservissä Aunuksen suunnalla, tehtävänä oli ollut kulovartio. Ajan kuluksi hän oli lähtenyt etsimään pienen lammen rantamilta jatkuvasti kuulunutta ruisrääkkää, jonka olisi halunnut nähdäkin eikä vain kuulla. Ääni oli kuulemma ollut tosi voimakas, mutta samalla hankala paikallistettava. Niinpä hän oli kiertänyt lampea spiraalimaisesti läheten. Rääkkä ei ollut näyttäytynyt, mutta lopulta isäni oli ollut varma, miltä kantilta ääni kuului ja oli ampunut lampareen rantaan ajaakseen linnun lentoon. Vielä mitä, rääkkä oli painunut heinikossa karkuun niin, että vana vain oli näkynyt, mutta lentoon se ei ollut lähtenyt. Taitaa olla ihan tosi juttu tuo lintukirjojen maininta, että ruisrääkkää on vaikea ajaa lentoon! YC Terve PPLY-immeiset!! Oltiin Pirkan ja Aapon kanssa hieman tutustumassa Lapin linnustoon Enontekion Poyrisjarven kansallispuistossa parin viikon ajan, kuten moni varmaan on piipparista huomannutkin. (hehheh, se kuiteista!) Vaelluskilometreja tule reilusti toistasataa ja toki moisella reippailulla jokunen siivekaskin loytyy! Lintujen lisaksi tutustuttiin tietysti komeisiin maisemiin, seka otettiin tuntumaa vain viikkoa aiemmin sulaneeseen jarviveteen. No paatarkoituksena oli tietysti linnut, miksikas muuten sita niska limassa tarvottaisiin keskella kesaa! Saat reisulla eivat sallineet, vaikka te Oulun seudulla paahtuneet ette sita heti uskokaan! Ensimmainen viikko oli todella tuulista ja pilvista. Tuulta ja tuiskua seurasi hetken hyvan jakson jalkeen 3 paivan vesisade kunnes vihdoin juhannukseksi aurinko ilmestyi taas nakyviin (taivaallahan se tietysi oli koko ajan ollut). Mutta siirrytaanpa taas olennaiseen eli lintuihin! Lajimaaraksi saimme reissulla huikeat 76! Yllatykseksemme ylivoimaisesti yleisin lintu oli lapinsirkku, toisena seurasi sinirinta ja vasta sitten niittykirvinen, kapustarinta ym. Muutenkin lintuja loytyi runsaasti. Mielenkiintoisimpina mainittakoon: TUNTURIKIHU 121, MERIKIHU 2, joutsen 22, metsahanhi 15, LAPASOTKA 3, MUSTALINTU 33, PILKKASIIPI 5, ALLI 70, KOTKA huikeat 8!, sinisuo 4, kalasaaski, piekana 24, ampuhaukka, tuulihaukka 2, MUUTTOHAUKKA!, TUNTURIHAUKKA!!!, PUNAKUIRI 29, kapula 205, KERAKURMITSA 4, tylli 26, suokukko 72, mustaviklo 25, jankakurppa 2, -sirriainen 6, kurki, riekko 19, lapinsirri 26, suo- 38, vesipaasky 94, merilokki, suopollo11, pohjantikka 2, LAPINHARAKKA, PUNATULKKU, TUNDRAURPIAINEN 3!, YM YM YM! Reissun koho kohdaksi meille osui Poyrisjarvella kavaissyt MYRSKYLINTU!!!! Valitettavasti hehkuttelu taytyy lopettaa silla noutaja tulee ja matka kohti PUUPUU:ta ja sittemmin Siikalahtea taytyy aloittaa! Lintuharrastaja ei tunne kasitetta kesaloma!!! @£$#£@£!!! Hyvaa retkeilykesaa kuitenkin!!! T: Janne moi lista, on viimeiset mahdollisuudet ilmoittautua PPLY:n kesäralliin Haapavedelle ja Kärsämäelle. Tällä hetkellä mahdollisia joukkueita on vaivaiset 2-3 (joista yksi Raahesta). Jollei enempää ilmoittaudu, keskustelemme joukkueiden kesken, järjestetäänkö rallia tänä vuonna ollenkaan. t.sami timonen moi lista, hieman vanhaa tietoa: Rantalan Rikulta ja Maaralan Marjalta saamieni tietojen mukaan Oulaisissa on havaittu kesäkuun aikana yhteensä 5 rääkkää ja Merijärvellä yksi lintu - lisäksi viikonlopun kesärallissa löydettiin Kärsämäeltä yksi uusi rääkkä. Pohjois-Pohjanmaan yhteissumma huitelee jossain 30 reviirin tietämillä. terv.sami timonen Päivää, Ensimmäiset muuttosirrit ja muut kahlaavaiset alkavat liikuskella. Ohessa muutamia poimintoja viime päiviltä. 5.7. Punakuiri 1p., Suosirri 3+6p, Vesipääsky varoittelee kentän kaakkoisnurkassa. Lapinsirripoikueita kahdeksan. Ensimmäinen suokukon lentopoikanen. Kalalokkiuntuvikot keskimäärin hyvää broilerikokoa. Kalalokkeja pesivinä n. 50 paria, isompia tiiroja rohkeet 100 paria. 4.7. Ensimmäiset lapinsirriparvet 3+4p. Viiriäinen äänessä aivan rannassa. 2.7. Merikihu hautoo Munahiedan itänurkassa (vaihtanut siis paikkaa). Pikkutiiroja kahdessa "koloniassa" yhteensä viisi paria. Kultasirkkukoiras laulaa aukean lounaisnurkassa; Tauvossa ehkä kaksikin reviiriä. Suosirri 5+30p. Kaikesta huolimatta Valkoisen Tornin vieressä pesinyt lapinsirri kuoriutuu . 30.6. Munahiedalla nyt 18 ristisorsaa, kaksi poikuetta pitkin kesää. Kaksi tai kolme pikkulepinkäisreviiriä. Läntisin aseman vieressä, koiras värivammainen ja rengastettu 29.6. Ensimmäiset lapinsirripoikueet ja ensimmäinen etelänsuosirrin lentopoikanen 28.6. Kauhtuva kuovisirri ja nuori merikotka. Kari Koivula Tervehdys lista, Näemmä henkilökohtaisen petoeläimen ulkoiluttamisesta on joskus hyötyäkin: viime yönä klo 01 maissa aktiivisesti huuteleva huitti ilmeisesti jossain Kuivasjärven länsipäässä. Kuului myös Teekkaritalon pihaan ja Kalervontien asuntoomme - ihan kiva ikkunapinna! Terv. Petri Lampila Moi lista, viime viikonloppuna pidettiin PPLY:n ensimmäinen oma kesäralli. Ralliaika oli 2.7. kl. 18.00.-3.7. kl. 12.00. Rallikunnat olivat Haapavesi ja Kärsämäki. Mukaan innoittautui vain neljä joukkuetta ja 10 ihmistä: joukkue 1) Petri Lampila, Satu Käsmä ja Juha Markkola joukkue 2) Jaakko Koistinen ja Kari Varpenius joukkue 3) Esa Hohtola ja Anja Hohtola joukkue 4) Teemu Fyrsten, Ari Rajasärkkä ja Sami Timonen Neljä joukkuetta onnistui kaivamaan esiin monia mielenkiintoisia lajeja ja saamaan uutta tietoa alueen linnustosta. Seuraavassa on tulokset. Aluksi 80 lajin peruslajilistan lajit ja tämän jälkeen ns. huutolajit (tulosluettelo on aivan viestin lopussa). Mikäli tässä tuloslistassa mukana olleet joukkueet huomaavat puutteellisuuksia, ilmoittakaa niistä minulle. Muutenkin listauksessa saattaa olla virheitä, sitä ei ole erityisemmin oikoluettu, mutta todella suuria virheellisyyksiä ei liene. Peruslista (jos laji on ollut kaikilla joukkueilla, olen merkinnyt sen tähdellä + ja jos se puuttui kaikilta merkki on *. Jollei ole kaikilla, niin perässä on joukkueen/joukkueiden numero, joilla laji oli.) Varsinkin peruslistan tapaamispaikat ovat vain esimerkkejä siitä, missä laji on tavattu, voi olla että yksittäinen joukkue on nähnyt lajin useassakin paikassa ja huomattavasti runsaampana kuin noissa kursorisesti mainituissa tapaamispaikoissa): Peruslajilistaan oli alkuperäisessä listauksessa sotkeutunut merihanhi mukaan ja suopöllö oli jäänyt pois, tähän yhteenvetoon tämä on korjattu. Sp- ja vel-lajeja ei ollut yhdelläkään joukkueella. Peruslista: +silkkiuikku (mm. joukkue 1: HAA Haapajärvi 2+2, HAA Apaja 3 paria, HAA Pirnesjärvi 1p, HAA Ainali väh. 3 paria, joukkue 4: HAA Osmanki 1p) +mustakurkku-uikku (mm. joukkue 1: HAA Apaja 1p ja HAA Ainali 1p; joukkue 2: HAA Haaponeva väh. 2 pue (6ad+3pull.), joukkue 4: HAA Jätäri väh. 2pue (5ad.) ) +härkälintu (mm. KÄR Nurmesjärvi pue, HAA Ainali n.5, HAA Apaja n8) +joutsen (pesiviä pareja mm. HAA Ainali 2 pes.paria, Apaja, Pirnesjärvi ja KÄR Nurmesjärvi) +haapana +tavi +sinisorsa +jouhisorsa heinätavi (1,2,4) (mm. joukkue 2: KÄR Nurmesjärvi; joukkue 4: HAA Jätäri /1p) +lapasorsa (mm. HAA Haapolampi /2p, HAA Haaponeva 2/p, KÄR Nurmesjärvi 1) +tukkasotka +punasotka (mm. HAA Apaja, HAA Haapolampi) +telkkä *tukkakoskelo *isokoskelo +ruskosuohaukka (mm. KÄR Nurmesjärvi /1p. KÄR Juurusjärvi /1p, +tuulihaukka teeri (2) (eli oli joukkueelle 2 jokeri!, HAA Ainali 10p) +kurki +töyhtöhyyppä +lehtokurppa (yleinen eri puolilla yöllä) +taivaanvuohi +pikkukuovi (joukkue 2: HAA Koivikko 1; joukkue 3: KÄR Välikylä 1; joukkue 4: HAA Köyryrimpi 1) +kuovi +valkoviklo +liro metsäviklo (2,3) (joukkue 2: HAA Koivikko 1p ; joukkue 3: KÄR Paskolampi 1) +rantasipi +pikkulokki (joukkue 1: ”selvästi runsaampi ja yleisempi kuin naurulokki”) +naurulokki +kalalokki +harmaalokki (joukkue 1: HAA Haapajärven voimala 1, joukkue 2: vain subad HAA Ainali, HAA kaatopaikka n15p; joukkue 3: HAA Pentinpuro 1; joukkue 4: HAA Pentinpuro 1, HAA Osmanki 1) +kalatiira +sepelkyyhky +käpytikka (useita monin paikoin) +suopöllö (hyvin yleinen pelloilla, mm. joukkue 1:15 yks eri puolilla) +käki +tervapääsky (joukkue 1: ”erittäin runsas, satoja, myös yötaivaalla”) +kiuru (joukkue 1: ”runsas”) +törmäpääsky +haarapääsky +räystäspääsky +metsäkirvinen +niittykirvinen +keltavästäräkki +västäräkki rautiainen (1,2,3) (joukkue 1: HAA Korkatti, Pihlajaniemi, HAA Iso Vatjusjärven SW-puolen lampi 1Ä; joukkue 2: HAA kaatopaikka 1Ä, joukkue 3: HAA Karsikas 1Ä, KÄR Piililä 1Ä) +punarinta +leppälintu +pensastasku (joukkue 1: ”hyvin runsas, kymmeniä”) kivitasku (2,4) (joukkueella 4 yht. 2-3 yks.) +räkättirastas +laulurastas +punakylkirastas mustarastas (1,2,3) (joukkue 1: HAA Pyrrönperä 1Ä; joukkue 2: KÄR Nurmesjärvi 1Ä; joukkue 3: KÄR Miiluranta 1Ä) +ruokokerttunen * +hernekerttu (1,2,4) (joukkue 1: HAA Korkatti, Pihlajaniemi; joukkue 2: HAA Apaja 1Ä, joukkue 4: HAA Köyryrimmen tie 1Ä) +lehtokerttu +pajulintu *tiltaltti (1,2,3,4) +hippiäinen +harmaasieppo +kirjosieppo +hömötiainen +talitiainen +sinitiainen +harakka +varis +kottarainen (joukkue 1: HAA Mustikkamäki väh.20p, joukkue 2: KÄR Yläranta 1; joukkue 3: KÄR Venetpalo 1p; joukkue 4: KÄR Venetpalo 2p, KÄR Hautajoki 8p) +varpunen +peippo +viherpeippo +vihervarpunen +punavarpunen +urpiainen pikkukäpylintu (1,2) (joukkue 1: HAA Pirnesjärvi 1; joukkue 2: n100 liikkuvaa, suurimmat parvet a22 ja a16) +punatulkku +keltasirkku +peltosirkku (useita laulavia, mm. HAA Pyhälänmäki ja Osmanki,Vaitiniemi) +pajusirkku Peruslajilistan mukaiset lajimäärät olivat: joukkue yksi 74, joukkue kaksi 77, joukkue kolme 72 ja joukkue neljä 72 lajia. Eniten “puutejokereja“ tahtomattaan keräsivät joukkueet 3 (heinätavi ja hernekerttu) ja 4 (rautiainen ja mustarastas). Huutolajit ovat seuraavassa ns. huutojärjestyksessä eli ei-systemaattisessa järjestyksessä (ns. jokerilajit eli vain yhden joukkueen havaitsemat lajit on merkitty tähdellä * ja vastaavasti kaikkien joukkueiden havaitsemat huutolajit plussalla +): Huutolajilista: uivelo 1,2,4 (KÄR Nurmesjärvi väh.1/3p) sarvipöllö 1,3,4 (joukkue 1: KÄR Touhula 1 saal.; joukkue 3: KÄR Venetpalo saal., KÄR Miiluranta pue, HAA Ojanperä saal.;joukkue 4: KÄR Hautajoki pue) korppi 2,3,4 (joukkue 2: HAA kaatopaikka; joukkue 3: HAA Karsikas, KÄR Tillilä; joukkue 4: HAA Ainali, HAA Köyryrimpi) +närhi 1,2,3,4 (joukkue 1: n. 5 paikkaa,mm. pue Aittokylän risteys ja Korkattivuoren vanha metsä; joukkue 2: yht. 3 yksilöä HAA:llä, mm. Apaja; joukkue 3: yht. 4 yks. HAA Ojanperän-Koirikiven tienoilla; joukkue 4: KÄR Venetpalo 1p) järripeippo 1,2,4 (joukkue 1; HAA Pirnesjärvi; joukkue 2 ja 4: mm. KÄR Nurmesjärvi, useita eri puolilla) +sinisuohaukka 1,2,3,4 (joukkue 1: KÄR Juurusjärvi /1; joukkue 2: KÄR Juurusjärvi /1, HAA Koivikko /1 ja HAA Pikku Vatjusjärvi /1; joukkue 3: HAA Karsikas 1/, KÄR Miiluranta /1; joukkue 4: KÄR Nuttuperä 1/p ja HAA Köyryrimpi /1p) hiirihaukka 2,4 (joukkue 2: KÄR Nivanperä 1; joukkue 4: KÄR Metsäsaari 1p puhelintolpalla) +pensaskerttu 1,2,3,4 (joukkue 1: HAA Mustikkamäki 1Ä, HAA Kytökylä 1Ä ja lisäksi 2Ä muualla; joukkue 2: HAA Kk 1Ä ja HAA Vaitiniemi 1Ä; joukkue 3: KÄR Lentokenttä 1Ä, HAA Haapolampi 1Ä; joukkue 4: HAA Ainali 1Ä) naakka 2,4 (joukkue 2: HAA Kaatopaikka 40-50p; joukkue 4: HAA Haapajärvi 2 lentävää järven yli) +nuolihaukka 1,2,3,4 (joukkue 1: KÄR Juurusjärvi 1+1, joukkue 2,3 ja 4: KÄR Nurmesjärvi 2 saal.) pikkutylli 1,2,4 (joukkue 1: HAA Tervakaarto 1var.+poik.; joukkue 2: KÄR Nurmesneva 1; joukkue 4: HAA Korkatti 2var., HAA Jätäri 2var.) +kapustarinta 1,2,3,4 (joukkue 1: HAA Korkattivuori; joukkue 2: KÄR Nivanperä 3p, HAA Ainali 2p, HAA Haaponeva 2 pue; joukkue 3: KÄR Miiluranta; joukkue 4: KÄR Hautajoki 1p) suokukko 2,3 (joukkue 2: KÄR Nurmesjärvi, HAA Haaponeva 2/p; joukkue 3: HAA Karsikas 4p pellolla) *palokärki 3 (KÄR Miiluranta 1ä) *töyhtötiainen 4 (KÄR Korkatin vanha metsä us. ää, pue?) *pyy 1 (KÄR Onkilampi-Hatuperä 1p) *kuikka 2 (HAA Pirnesjärvi 1p) *metso 3 (KÄR Koposenperä 1/p tiellä) *vesipääsky 4 (KÄR Nurmesjärvi 1p) puukiipijä 1,2,4 (joukkue 1: HAA Korkatin järvi mahd. pue; joukkue 2: HAA Ainali 1; joukkue 4: HAA Korkatin vanha metsä 1-2ä) pohjansirkku 2,4 (joukkue 2: KÄR Nurmesjärvi 1; joukkue 4: HAA Ainali maastopoik., HAA Köyryrimpi maastopoik.) käenpiika 1,3 (joukkue 1: HAA Ainalin tornin P-paikka 1Ä; joukkue 3: HAA Ainali, Säynäjäperä 1Ä) *pikkulepinkäinen 4 (HAA Apajan ja Ainalin välinen ojanvarsi 1/p) peukaloinen 1,2 (joukkue 1: KÄR Myllyviidanperä-Pyrrönperä 1Ä ja KÄR Ojalehto-Pyrrönperä 1Ä; joukkue 2: HAA Pirnesjärvi 1Ä) isokäpylintu 1,2 (joukkue 1: HAA Ainalin tornin polku; joukkue 2: HAA Kypärä 2) *pyrstötiainen 3 (KÄR lentokentän takana väh. 2p) ruisrääkkä 2,4 (joukkue 2: KÄR Myllyviidanperä 1Ä; joukkue 4: KÄR Rannankylä 1Ä) varpushaukka 1,3 (joukkue 1: HAA Haapajärvi 1 saal.; joukkue 3: HAA Karsikas 1p) luhtahuitti 1,2,4 (joukkueet 1,2,4: HAA Apaja 1-2Ä, HAA Ainali 1Ä) *mustapääkerttu 3 (HAA Pieni Vatjuslampi 1/ var.) *pensassirkkalintu 4 (HAA Koirikivi 1Ä) lapintiira 1,2,4 (joukkue 1: HAA Apaja 2, HAA Ainali 2; joukkue 2: HAA Ainali 1p, HAA Haaponeva n3p; joukkue 4: HAA Jätäri 2 var.) kulorastas 1,2 (joukkue 1: HAA Pirnesjärvi 1; joukkue 2: HAA Haaponeva 1) kultarinta 3,4 (joukkueet 3 ja 4: KÄR Kk, hautausmaa 1Ä) kuusitiainen 1,2 (joukkue 1: HAA Korkatin vanha metsä tn. pue; joukkue 2: HAA kaatopaikka 1) *mehiläishaukka 2 (KÄR Nurmesneva 1) *nokikana 3 (HAA Ainalin S-ranta 1p) fasaani 1,2 (joukkueet 1 ja 2: HAA Apaja N-puolen pelto 1ä) *kuukkeli 2 (HAA Kaatopaikka 1p) *ampuhaukka 1 (KÄR Nurmesjärvi 1) turkinkyyhky 1,2 (joukkueet 1 ja 2: HAA Mustikkamäen maatalousoppilaitoksen arboretumin piha-alue 3 ja yksi hieman kauempana, yht.. siis 4 yks.) *selkälokki 1 (HAA Iso Vatjuslampi 1) Jokaisen joukkueen havaitsemat viisi huutolajia olivat siis närhi, sinisuohaukka, pensaskerttu, nuolihaukka ja kapustarinta. Jokerilajeja oli yhteensä 16: teeri, palokärki, töyhtötiainen, pyy, kuikka, metso, vesipääsky, pikkulepinkäinen, pyrstötiainen, mustapääkerttu, pensassirkkalintu, mehiläishaukka, nokikana, kuukkeli, ampuhaukka ja selkälokki. Eniten jokerilajeja oli Hohtoloiden raudanlujalla ässäjoukkueella numero 1 (5 kappaletta eli palokärki, metso, pyrstötiainen, mustapääkerttu ja nokikana), sen jälkeen joukkueilla 4 (4 kappaletta; töyhtötiainen, vesipääsky, pikkulepinkäinen ja pensassirkkalintu) ja 2 (teeri, kuikka, mehiläishaukka, kuukkeli) ja vähiten joukkueella 1 (3 kappaletta; pyy, ampuhaukka ja selkälokki). Kokonaan rallista puuttuneita lajeja olivat peruslistasta isokoskelo, tukkakoskelo (onko näin, ettei pesiviä koskeloita kunnissa todellakaan ole??) ja tiltaltti. Huutolajeista maininnan arvoisia puutteita olivat harmaasorsa (on tavattu säännöllisesti tänä kesänä pesimäaikaan Nurmesjärvellä), mustalintu ja pilkkasiipi (molemmat ovat pesineet Ainalilla ja Osmangilla ainakin 70-80-luvuilla ja tavattu vielä 90-luvulla pesimäaikaan, kanta on ilmeisesti romahtanut), kanahaukka, kalasääski (Timo Hannulan mukaan kuitenkin ilm. 2 paria pesii Haapaveden kunnan alueella), riekko, luhtakana (huuteli 3 viikkoa sitten Nurmesjärvellä), kesykyyhky (ei siis esiintyne Haapavedellä tai Kärsämäellä), yöpöllöt (pesätilanteesta ei joukkueilla etukäteistietoa), pikku- ja pohjantikka, viitakerttunen, sirittäjä (hyvin vähälukuinen tänä vuonna myös Oulun seudulla?), lapinharakka, kirjosiipikäpylintu. Yllätyslajeja oli kuitenkin huomattavasti enemmän kuin yllättäviä puutteita. Ehkä suurin yllätys kaikille rallissa mukana olleille oli turkinkyyhkyhavis; kuitenkin haapavetiseltä Timo Hannulalta asiaa kysyessäni hän totesi, että esiintymä on ollut tiedossa 5-6 vuoden ajan. Yhteislajimäärä rallissa oli 119. Voittaja oli joukkue 2, Jaakko Koistinen ja Kari Varpenius, 103 lajia. Hopeaa otti Petri Lampila, Satu Käsmä ja Juha Markkola 97 lajilla ja hopean hävisivät ja pronssia nappasivat Hohtoloiden edestä Fyrsten, Rajasärkkä ja Timonen 94 lajilla. Hohtolat olivat neljänsiä 88 lajilla. Tämäpä tästä; tervetuloa ensi vuonnakin mukaan, mahdollisesti PPLY:n alueen pohjoisosiin! t.Sami Timonen hei lista, tässä hieman tietoa BirdLifen kesäpäivistä. Tietääkseni PPLY:läisiä ei ole menossa tapahtumaan. Voitte ilmoittautua minulle, jos olette kiinnostuneita. t.sami timonen Return-path: toimisto@birdlife.fi Received: from kk40.vyh.fi by vyh22.vyh.fi (PMDF V5.2-31 #29182) with SMTP id <01JDIEZUDASW8Y76E0@vyh22.vyh.fi> for TIMONENS@vyh22.vyh.fi (ORCPT rfc822;sami.timonen@vyh.fi); Tue, 13 Jul 1999 09:39:16 +0200 (EET) Received: FROM env10.vyh.fi BY kk40.vyh.fi ; Tue Jul 13 09:38:56 1999 Received: from CONVERSION-DAEMON by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-31 #29182) id <01JDIF3QKZZK005K5Y@ENV10.VYH.FI>; Tue, 13 Jul 1999 09:42:25 +0200 (EET) Received: from laatikko.saunalahti.fi (nettilinja.fi) by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-31 #29182) with ESMTP id <01JDIF1836B4005JUQ@ENV10.VYH.FI>; Tue, 13 Jul 1999 09:42:23 +0200 (EET) Received: from jsiht (MMMCLXX.hdyn.saunalahti.fi [195.197.46.170]) by laatikko.saunalahti.fi (8.9.1/8.9.0) with ESMTP id JAA22082; Tue, 13 Jul 1999 09:37:19 +0300 (EET DST) Date: Tue, 13 Jul 1999 09:37:21 +0300 From: BirdLife Suomi Subject: BirdLifen kesäpäivät To: Visa Uusipaikka , William Velmala , Veijo Kantele , Tuomo Toivanen , Tuomo Tikkala , Tuomo Karplund , Tomi Hakkari , Timo Pylvänäinen , Timo Kärkkäinen , Timo Karkiainen , Tero Linjama , Tero Ilomäki , Tapio Tiirikainen , Tapio Sadeharju , Tapani Saimovaara , Seppo Sarvanne , Seppo Grönlund , Sampo Kunttu , Sami Timonen , Sami Kalliokoski , Rolf Friberg , Rasmus Mäki , Raimo Koskenkorva , Pirkka Aalto , Pirjo Saramäki , Pia Juvonen , Petri Metsälä , Petri Sallinen , Petri Parkko , Petri Lampila , Pertti Töttö , Pentti Zetterberg , Pentti Rauhala , Pekka Suopajärvi , Pekka Karhu , Pauli Pienimaa , Paula Oksanen , Paul Hellström , Panu Kunttu , Ossi Nokelainen , Oskari Härmä , Olli-Pekka Liinalaakso , Olli Haukkovaara , Olavi Parikka , Olavi Kalkko , Mikko Pöyhönen , Miika Järvinen , Matti Sillanpää , Matti Koivula , Matti Aaltonen , Martti Mikkola , Markus Ahola , Klaus Jernström , Kari Oittinen , Kari Korhonen , Kalle Ruokolainen , Kalle Rainio , Jörgen Eriksson , Jyrki Pynnönen , Jyrki Normaja , Jyrki Lehtiniemi , Jussi Ryssy , Jussi Kentta , Jukka-Pekka Taivalmäki , Jukka Koivisto , Jukka Jokimäki , Juha Poutanen , Juha Oravainen , Juha Lehtinen , Juha Laaksonen , Juha Juutinen , Jouni Ylipekkala , Jouni Riihimäki , Jouni Riihimäki , Jouni Pursiainen , Jouko Astor , Jorma Tenovuo , Jorma Pessa , Johan Hassel , Jarmo Yliluoma , Jarmo Syrjänen , Jari Pasuri , Jari Kouki , Janne Aalto , Ilpo Mutikainen , Hohtola Esa , Heikki Kolunen , Heidi Hannula , Harry Seppälä , Harri Okkonen , Harri Hölttä , Harri Högmander , Harri Hutri , Hannu Järvinen , Hannu Huuskonen , Hannu Huhtinen , Göran Andersson , Esko Martikainen , Esko Gustafsson , Esa Lammi , Eelis Rissanen , Christer Hangelin , Asta Lähdesmäki , Asko Eriksson , Arto Kalliola , Arto Juvonen , Ari Vuorio , Ari Rajasärkkä , Ari Lehtinen , Ari Latja , Ari Ahtiainen , Antti Tuominen , Annika Forsten , Aki Arkiomaa , Aarne Ohtonen , Aarne Hagman , Seppo Mertanen Cc: Lintuverkko Message-id: <199907130637.JAA22082@laatikko.saunalahti.fi> MIME-version: 1.0 X-Mailer: Microsoft Internet Mail 4.70.1161 Content-type: text/plain; charset=ISO-8859-1 Content-transfer-encoding: 8BIT X-Priority: 3 X-MSMail-priority: Normal Original-recipient: rfc822;sami.timonen@vyh.fi Hei, Olethan muistanut merkitä BirdLife Suomen kesäpäivät kalenteriisi!! Kesäpäivät järjestetään 21.-22.8. Ähtärissä. Vapaamuotoisten kesäpäivien ohjelma on osittain salaisuus, mutta sen verran tietoja järjestelyistä vastanneilta henkilöiltä on tihkunut, että ainakin yhdistysten välinen minigolfkisa ja lintuaiheinen joukkuekilpailu järjestetään. Myös muuta mukavaa on luvassa, joten kannattaa varata viikonloppu vietettäväksi muiden "lintuhenkisten" kanssa. Majoitus tapahtuu neljän hengen mökeissä, joiden hinnat vaihtelevat 180-350mk/mökki. - Kesäpäivät ei käy siis liiemmin lompakon päälle! Juna etelästä saapuu lauantaina eläinpuiston seisakkeelle kello 12.19 ja pohjoisesta kello 11.36. Sunnuntaina poispäin pääsee esimerkiksi kohti etelää kello 17.36 ja pohjoista kello 18.15. Kesäpäivien järjestelyistä vastaavat Suomenselän Lintutieteellinen Yhdistys ja BirdLife Suomi. Ilmoitathan osallistumisestasi viimeistään 10.8. BirdLifen toimistoon toimisto@birdlife.fi. Lisätietoja voi kysellä paitsi toimistosta myös Jouni Lamminmäeltä jouni.lamminmäki@sonera.fi (040 719 9145). Teemu Lehtiniemi Suojeluvastaava Conservation officer BirdLife Suomi Finland toimisto@birdlife.fi http://www.birdlife.fi/ Tässä pply-listalle maakotka-asiaa... t.sami timonen Return-path: owner-lintuverkko@listserv.funet.fi Received: from kk40.vyh.fi by vyh22.vyh.fi (PMDF V5.2-31 #29182) with SMTP id <01JDU099PL0G8YAIXG@vyh22.vyh.fi> for TIMONENS@vyh22.vyh.fi (ORCPT rfc822;sami.timonen@VYH.FI); Wed, 21 Jul 1999 16:46:29 +0200 (EET) Received: FROM env10.vyh.fi BY kk40.vyh.fi ; Wed Jul 21 16:46:03 1999 Received: from CONVERSION-DAEMON by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-31 #29182) id <01JDU0CYDLUO0074UJ@ENV10.VYH.FI>; Wed, 21 Jul 1999 16:49:28 +0200 (EET) Received: from listserv.funet.fi by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-31 #29182) with ESMTP id <01JDU0CWDALS007421@ENV10.VYH.FI>; Wed, 21 Jul 1999 16:49:25 +0200 (EET) Received: from listserv.funet.fi ([128.214.248.27]:35338 "EHLO listserv.funet.fi") by listserv.funet.fi with ESMTP id ; Wed, 21 Jul 1999 16:45:00 +0300 Received: from LISTSERV.FUNET.FI by LISTSERV.FUNET.FI (LISTSERV-TCP/IP release 1.8c) with spool id 450739 for LINTUVERKKO@LISTSERV.FUNET.FI; Wed, 21 Jul 1999 16:44:57 +0300 Received: from smtp.kolumbus.fi ([193.229.0.51]:59855 "EHLO smtp.kolumbus.fi") convert rfc822-to-8bit by listserv.funet.fi with ESMTP id ; Wed, 21 Jul 1999 16:44:47 +0300 Received: from mail1.kolumbus.fi (mail1.kolumbus.fi [193.229.0.43]) by smtp.kolumbus.fi (8.9.0/8.9.0) with ESMTP id QAA06878 for ; Wed, 21 Jul 1999 16:44:23 +0300 (EET DST) Received: from kg119u1hel.dial.kolumbus.fi (ke151u2hel.dial.kolumbus.fi [193.229.44.151]) by mail1.kolumbus.fi (8.9.0/8.9.0) with SMTP id QAA16983 for ; Wed, 21 Jul 1999 16:45:01 +0300 (EET DST) Date: Wed, 21 Jul 1999 16:45:01 +0300 (EET DST) From: INARIA STUDIO/OLLI LAMMINSALO Subject: KUUSAMON SATELLIITTIKOTKAT Sender: owner-lintuverkko@listserv.funet.fi X-Sender: inaria@mail.kolumbus.fi To: LINTUVERKKO@listserv.funet.fi Message-id: <199907211345.QAA16983@mail1.kolumbus.fi> MIME-version: 1.0 X-Mailer: Windows Eudora Light Version 1.5.2 Content-type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-transfer-encoding: 8BIT X-Orcpt: rfc822;LINTUVERKKO@listserv.funet.fi Original-recipient: rfc822;sami.timonen@VYH.FI Tervehdys Kuusamon Luontokerho ja BirdLife Suomi-Finland ovat yhteistyössä "kehittäneet" Kuusamon satelliittikotkaprojektin. "Alla" STT:lle lähetetty tiedote ja projektisuunnitelman "pääkohdat". Maanantaina 19.7. valjastettiin Kuusamossa kaksi kotkanpoikaa lähetti- millä, jotka saivat nimekseen KUUSAMO ja INARIA. "Kuusamon" lähetin antaa signaalin 4 päivän välein ja "Inarian" taas 8 päivän välein. Lintuja tullaan seuraamaan tiedoitusvälineissä mm. Nelosen Uutiset, TV 2/Ympäristöuutiset, Iltasanomat ja Koillissanomien kotisivuilla osoite: www.koillissanomat.fi Ko. kotisivuja pyritään linkkittämään mahdollisuuksien mukaan myös muualle. VETOOMUS VERKKOLAISILLE Projektin rahoitus kaipaa vielä "täydennystä". Eli jos olet kiin- nostunut osallistumaan ko. projektin tukemiseen rahallisesti tai muuten ota yhteyttä allekirjoittaneeseen. (Olen lomalla 25.7 - 8.8. välisen ajan Unkarissa eli yhteydenotot puhelimella mielel- lään sen jälkeen tai e-maililla lomani aikana, jotka luen palat- tuani takaisin Suomeen.) "Projekti" myy mm. satelliittikotka T-paitoja, Hannu Hautalan kuvaamaa kotkataulua, kohopainettuja kotkakortteja. STT:lle mennyt lyhyt tiedote (19.7.) Kuusamon satelliittikotkat saivat seurantalaitteen selkäänsä Kaksi nuorta kotkanpoikaa sai maanantaina satelliittilähettimet selkäänsä Kuusamossa. Kuusamoksi ja Inariaksi nimetyt linnut tuovat toivottavasti lisää tietoa siitä, missä kotkat oikein viettävät aikaansa ensimmäiseen pesintäänsä saakka. Käytännössä ainoa tapa selvittää asia on satelliittilähetin. Yksi satelliittipaikannus saattaa tuoda kotkien liikkeistä enemmän tietoa kuin sadan vuoden aikana asiasta on saatu kerättyä muilla keinoin. Lähettimestä ei juuri ole riesaa linnulle, se on 40 gramman painoinen rasia, joka on kiinnitetty valjailla linnun selkään. Kuusamon kotkien valjastamisen takana ovat Kuusamon Luontokerho ja Birdlife Suomi. Rahallisina tukijoina on joukko yrityksiä, sillä satelliittilähettimet maksavat yli kymmenentuhatta markkaa kappale. Kuusamo-kotkan lähetin antaa signaalin satelliitille neljän päivän, Inaria - kotkan kahdeksan päivän välein. Tiheämmin yhteyttä ottavan lähettimen paristo kestää toivottavasti ensi toukokuuhun saakka, harvemmin signaalin antava lähetin toiminee syksyyn 2000 saakka. Siihen mennessä kotkien elintavoista pitäisi olla koossa jo paljon uutta tietoa Tutkimustulokset kiinnostavat poromiehiäkin. Tällä hetkellä on hyvin vähän tietoa siitä, kuluttavatko nuoret kotkat aikaansa ennen pesimistä muualla vai palaavatko ne muuttomatkaltaan poronhoitoalueelle verottamaan vasoja. Tämä on oleellinen tieto uudessa kotkien porovahinkojen korvauskäytännössä. Nyt kotkavahingot korvataan asuttujen reviirien mukaan. Jos tämä tutkimus tuo uutta tietoa, se voi tuoda tullessaan paineita korvauksien nostamiseksi. Tätä ennen Suomessa on Maakotka 2000-projekti valjastanut kotkia satelliittilähettimillä. Vuonna 1997 Martti- ja vuonna 1998 Enso-nimiset kotkanpojat saivat lähettimet selkäänsä. Enson taru loppui lyhyeen: se löydettiin mättäänkolosta tapettuna vielä samana syksynä. Sen lähetin kiinnitettiin uudestaan Lumi-nimiselle kotkalle, joka lentää tällä hetkellä Norjassa. Martti-kotkan lähettimen paristo loppui taas Valko-Venäjällä vuoden1998 helmikuussa harmittavasti ennen paluumuuttoa. Toimittaja Tuomo Pirttimaa (Koillissanomat, Kuusamo) KUUSAMON SATELLIITTIKOTKAT PROJEKTISUUNNITELMA (Kuusamon Luontokerho ja BirdLife Suomi-Finland) KUUSAMON SATELLIITTIKOTKAT Yleistä Missä nuori kotka viettää aikansa ennen aikuistumistaan? Maakotka voi pesiä onnistuneesti 4-5 kertaa vuoden iässä, mutta pesintäyrityksiä tai "pesintäleikkejä" voinee olla myös nuoremmilla linnuilla. Missä ne viettävät kesänsä sitä ennen? Jäävätkö ne kotkien pesimäalueelle luovimaan pesivien kotkaparien väliin, menevätkö ne pesimäalueen eteläpuolelle Etelä- ja Keski- Suomeen vai menevätkö ne peräti Lappiin porojen kiusaksi. Projektin tarkoituksena on Kuusamossa vuonna 1999 rengastettavien kahden kotkanpojan selkään asennettavien satelliittilähettimien avulla seurata kotkien liikkeitä pesästä lähdön jälkeen. Samalla seurataan kotkien pesinnän onnistumista Koillismaan itäosissa. Tavoitteena on, että lähetin toimisi yli vuoden. Yhteistyössä Maakotka 2000-projekti on toiminut Oulun läänin länsiosissa vuodesta 1995 alkaen ja sen tarkoituksena on ollut selvittää kotkatuhoja ja kotkan pesinnän onnistumista. Projekti on selvittänyt kotkan poikasen liikkumista satelliittilähettimen avulla. Kuusamon projekti toimii tiiviissä yhteistyössä Maakotka 2000-projektin ja Metsähallituksen maakotka-työryhmän kanssa. Oulun Yliopiston kanssa on suunniteltu projektin tuomien tietojen hyödyntämistä mm.opinnäytetöissä. Kotkanpojat satelliittiseurantaan Tällä hetkellä vielä syntymättömät kotkat saavat nimet Kuusamo ja Inaria. Nimet tuovat mieleen lähes kaikille suomalaisille Koillismaan jylhät metsät ja alueen, josta löytyy vielä koskematonta luontoa. Luontoa, jossa kotka yhä lentää vapaana taivaan valtiaana. Sellaisena sen toivotaan myös pysyvän. Maakotka 2000-projektin tapaan julkisuus on kantava perusajatus. Projekti toimii tiiviissä yhteistyössä tiedotusvälineitten kanssa. Kansalaisilla tulee olemaan mahdollisuus seurata internetin välityksellä kotkien liikkumista. Projekti toimii vapaaehtoisvoimin. Kuusamolaiset lintuharrastajat ja kotkien pesien tarkastajat valitsevat pesät ja yhdessä paikallisen eläinlääkärin kanssa kiinnittävät satelliittilähettimet. Lähetinkustannuksiin tarvitaan päätukijoiden ohella myös yleisön apua. Tavoitteet Kotkan elintapojen tunteminen ja suojelun edistäminen Tutkijoille on suuri mysteeri, missä kotka viettää aikansa ennen kuin se aloittaa pesimisen. Pesintänsä linnut aloittavat onnistuneesti 4-5 vuoden iässä. Missä ne ovat kesät sitä ennen? Sama koskee talvehtimisalueita. Muuttuvatko talvehtimisalueet iän myötä vai palaavatko linnut samoille alueille vuodesta toiseen? Projektin tavoitteena on oppia tuntemaan kotkien elintapoja. Pesimättömien kotkien sekä kesä- että talviaikaisilla liikkumisella on merkitystä kotkien suojelussa. Ei tiedetä, oleskelevatko pesimättömät linnut kesäisin poronhoitoalueella ja mikä merkitys sillä on mahdollisesti on porotaloudelle. Kumpaankaan edellä olevaan kysymykseen ei saada vastausta tavanomaisella rengastuksella, sillä kontrollien saaminen on aivan liian sattumanvaraista. Ainoa oikea menetelmä on satelliittilähettimen käyttö. Jatkossa merkittyjä poikasia pitäisi olla enemmän kuin yksi tai kaksi vuodessa ja samalla lintuja tulisi merkitä eri puolilla maakotkan suomalaista levinneisyysaluetta. Jo nyt tehdyt tutkimukset satelliittimerkityistä kotkista ovat vakuuttaneet petolintujen tutkijat siitä, että jo muutamat onnistuneesti merkityt kotkat tuovat muutamassa vuodessa enemmän käyttökelpoista tietoa lajista kuin mitä tavanomaisella rengastuksella saavutettu kymmenissä, kenties sadassa vuodessa. Tämä ei sulje pois tavanomaista rengastusta, saalisjätteiden ja sulkanäytteiden keräilyä. Satelliittikotkan seuranta täydentää tätä toimintaa. Vertailukohtana voidaan todeta, että merikotkan pesivä kanta Suomessa on saatu päättäväisillä suojelutoimenpiteillä nousemaan. Suojelutoimenpiteitä on edeltänyt tieto merikotkien elämäntavoista. Lintumatkailun lisääntyminen - onko se uhka kotkien pesimiselle? Kuusamo tunnetaan erikoisista linnuistaan, joita lintumatkailijat, "bongarit" tulevat katsomaan ympäri maailmaa. Kesä-heinäkuussa ei voi olla törmäämättä näihin turisteihin. Heitä kävi mm. Valtavaaralla opastetuilla retkillä vuonna 1998 noin 300-400 henkilöä. Kun mukaan lasketaan pienryhmät ja ilman opastusta Kuusamossa liikkuvat lintuharrastajat, heidän kokonaismääränsä nousee muutamaan tuhanteen turistiin. Lintumatkailu on kasvanut Euroopassa muutaman viimeisen vuoden aikana rajusti ja tästä kasvusta on Suomikin saanut osansa, samoin Kuusamo Liminganlahden ja muutaman Lapin tunnetun lintupaikan ohella. On jopa arveltu sen joissain tapauksissa koituvan häiriöksi kotkien pesimärauhalle. Suomen maantieteellinen sijainti erityisesti itäisten lajien tapaamiselle on erittäin hyvä. Tällaisista lajeista Kuusamossa voi tavata sinipyrstön, pikkusirkun, pohjansirkun, kuukkelin, hiiripöllön, lapintiaisen, taviokuurnan, kirjosiipikäpylinnun ja kanalinnut. Kotkat, niin meri- kuin maakotkatkin ovat nykyisin Kuusamon vakituista pesimälinnustoa. Pesimäpaikoille matkailijoita ei ohjata, mutta Kuusamon lukuisat lintutornit ovat mahdollistaneet kotkien näkemisen pesintäaikana varsin säännöllisesti. Tieto kotkien - varsinkin pesimättömien kotkien - liikkeistä pesintäaikana auttaa suuntaamaan lintu-matkailun mahdollisimman häiriöttömästi. Kotkan suojelun ja projektin tukeminen Projekti tulee painamaan aivan uudenlaisen kotkaerikoiskortin. Sen suunnittelun takana on luonnonvalokuvaaja Hannu Hautala. Korttia tullaan myymään koko maassa, niin kuusamolaisissa matkailukohteissa kuin luonto- ja kirjakaupoissa muuallakin. Hankkeesta saatavat varat ohjataan lyhentämättömänä Koillismaan kotkien suojeluun, esimerkiksi tekopesien rakentamiseen. Oulangan opastuskeskukseen ja Karhuntassuun sekä mahdollisesti Rukatunturille tulee kotkaprojektista ja kotkan suojelusta kertova näyttely (posterit) sekä keräyslipas. Käytännön rahaliikenne ohjataan kulkemaan Kuusamon Luontokerhon kautta. Aikataulu Satelliittilähettimet on tilattu helmikuussa 1999. Lähettimet valjaineen kiinnitetään lähes lentokykyisille poikasille selkään heinäkuussa. Paikannukset tehdään sen jälkeen kerran viikossa. Kustannusarvio Kokonaiskustannukset ovat noin 35.000 markkaa yhtä kotkan poikasta kohti, josta satelliittilähettimen osuus on noin 15.000 mk eli lähes puolet. Loppu muodostuu paikannuksesta tulevista menoista sekä matka- ja materiaalikustannuksista. Projektiin liittyvä käytännön työ toteutetaan kokonaan harrastaja voimin korvauksetta. Kotkien liikkumista seurataan Koillissanomat on lupautunut pitämään yllä omilla kotisivuillaan satelliittikotkan liikkeistä kertovia artikkeleita ja karttaa. Niiden avulla on yleisön helppo seurata missä satelliittikotkat kulkevat milloinkin Päätukijat Kuusamo, Inaria, Nelosen Uutiset, Bongariliitto Muut hankkeen tukijat Crea video Oy/Ympäristöuutiset Normek OY Koillissanomat Eläinmaailma Metsähallitus Maakotka 2000-projekti Lintumatkat Earlybird Koillismaan Kirjapaino Oy Finnmirror Suomen Luonnonsuojeluliitto Munkkiniemen Kello Oy Inaria Studiot Taxi Pekka Komi Arwidson Oy Tmi Toni Harju Tringa ry Kodak Oy Lahden Mittaovi Oy Finnnature Työryhmä Olli Lamminsalo, Olli Heikkilä, Heikki Seppänen, Antti Leivo, Hannu Hautala, Sauli Laaksonen (eläinlääkäri), Jyrki Mäkelä, Vesa Orjasniemi, Matti Ryhtä Lisätietoja: Olli Lamminsalo p. 0500-501 706 Sähköposti: inaria.studio@kolumbus.fi (lomalla 24.7. - 8.8.1999) Heikki Seppänen p. 08-853 501 tai 0400-582 058 Sähköposti: heikki.seppanen@nls.fi ====================================================== Olli Lamminsalo MUNKKINIEMEN INARIA STUDIO Munkkiniemen Puistotie 21 00330 HELSINKI, FINLAND tel: +358-9-484 101 fax: +358-9-489 532 mobile: +358-500-501 706 e-mail inaria.studio@kolumbus.fi ===================================================== ...ja jatkoa. -sami- Return-path: owner-lintuverkko@listserv.funet.fi Received: from kk40.vyh.fi by vyh22.vyh.fi (PMDF V5.2-31 #29182) with SMTP id <01JDU083WKUO8YAIW1@vyh22.vyh.fi> for TIMONENS@vyh22.vyh.fi (ORCPT rfc822;sami.timonen@VYH.FI); Wed, 21 Jul 1999 16:45:33 +0200 (EET) Received: FROM env10.vyh.fi BY kk40.vyh.fi ; Wed Jul 21 16:45:09 1999 Received: from CONVERSION-DAEMON by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-31 #29182) id <01JDU0BTYJOG0073Y9@ENV10.VYH.FI>; Wed, 21 Jul 1999 16:48:33 +0200 (EET) Received: from listserv.funet.fi by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-31 #29182) with ESMTP id <01JDU0BS62ZK004VJZ@ENV10.VYH.FI>; Wed, 21 Jul 1999 16:48:31 +0200 (EET) Received: from listserv.funet.fi ([128.214.248.27]:35338 "EHLO listserv.funet.fi") by listserv.funet.fi with ESMTP id ; Wed, 21 Jul 1999 16:44:57 +0300 Received: from LISTSERV.FUNET.FI by LISTSERV.FUNET.FI (LISTSERV-TCP/IP release 1.8c) with spool id 450729 for LINTUVERKKO@LISTSERV.FUNET.FI; Wed, 21 Jul 1999 16:44:55 +0300 Received: from smtp.kolumbus.fi ([193.229.0.51]:60879 "EHLO smtp.kolumbus.fi") convert rfc822-to-8bit by listserv.funet.fi with ESMTP id ; Wed, 21 Jul 1999 16:44:47 +0300 Received: from mail1.kolumbus.fi (mail1.kolumbus.fi [193.229.0.43]) by smtp.kolumbus.fi (8.9.0/8.9.0) with ESMTP id QAA06915 for ; Wed, 21 Jul 1999 16:44:52 +0300 (EET DST) Received: from kg119u1hel.dial.kolumbus.fi (ke151u2hel.dial.kolumbus.fi [193.229.44.151]) by mail1.kolumbus.fi (8.9.0/8.9.0) with SMTP id QAA17039 for ; Wed, 21 Jul 1999 16:45:36 +0300 (EET DST) Date: Wed, 21 Jul 1999 16:45:36 +0300 (EET DST) From: INARIA STUDIO/OLLI LAMMINSALO Subject: TV2/ Ympäristöuutisissa satelliittikotkista Sender: owner-lintuverkko@listserv.funet.fi X-Sender: inaria@mail.kolumbus.fi To: LINTUVERKKO@listserv.funet.fi Message-id: <199907211345.QAA17039@mail1.kolumbus.fi> MIME-version: 1.0 X-Mailer: Windows Eudora Light Version 1.5.2 Content-type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-transfer-encoding: 8BIT X-Orcpt: rfc822;LINTUVERKKO@listserv.funet.fi Original-recipient: rfc822;sami.timonen@VYH.FI Tervehdys TV 2/Ympäristöuutisissa 25.7. (alkaa muistaakseni klo 18.10) sunnuntaina tulee juttua Kuusamon satelliittikotkista. Samoja kotkia tullaan seuraamaan pitkin syksyä Nelosen Uuti- sissa ja Koillissamomien kotisivuilla. Näistä tiedotan lisää myöhemmin. T.OL ====================================================== Olli Lamminsalo MUNKKINIEMEN INARIA STUDIO Munkkiniemen Puistotie 21 00330 HELSINKI, FINLAND tel: +358-9-484 101 fax: +358-9-489 532 mobile: +358-500-501 706 e-mail inaria.studio@kolumbus.fi ===================================================== PPLY:n Lintumiehet ja -naiset! Tiedoksenne, että TV2/Ympäristöuutiset lähettää ensi sunnuntaina 25.7. klo 18:10 alkavassa lähetyksessä satelliittikotkista Kuusamo ja Inaria kertovan ohjelman. TV-Nelonen tulee seuraamaan jatkuvasti kotkan liikkeitä uutisissaan talven mittaan. Koillissanomat pitää kotkien liikkumista esillä internet-sivuillaan www.koillissanomat.fi. Katselkaa!! t. Heikki Seppänen, Kuusamo --------------------------------------- Tässä seuraa sitten vielä Olli Lamminsalon tiedotetta asiasta: >Kuusamon Luontokerho ja BirdLife Suomi-Finland ovat yhteistyössä >"kehittäneet" Kuusamon satelliittikotkaprojektin. > >"Alla" STT:lle lähetetty tiedote ja projektisuunnitelman "pääkohdat" > >Maanantaina 19.7. valjastettiin Kuusamossa kaksi kotkanpoikaa lähetti- >millä, jotka saivat nimekseen KUUSAMO ja INARIA. "Kuusamon" lähetin >antaa signaalin 4 päivän välein ja "Inarian" taas 8 päivän välein. >Lintuja tullaan seuraamaan tiedoitusvälineissä mm. Nelosen Uutiset, >TV 2/Ympäristöuutiset, Iltasanomat ja Koillissanomien kotisivuilla >osoite: www.koillissanomat.fi >Ko. kotisivuja pyritään linkkittämään mahdollisuuksien mukaan myös >muualle. > >VETOOMUS VERKKOLAISILLE > >Projektin rahoitus kaipaa vielä "täydennystä". Eli jos olet kiin- >nostunut osallistumaan ko. projektin tukemiseen rahallisesti tai >muuten ota yhteyttä allekirjoittaneeseen. (Olen lomalla 25.7 - >8.8. välisen ajan Unkarissa eli yhteydenotot puhelimella mielel- >lään sen jälkeen tai e-maililla lomani aikana, jotka luen palat- >tuani takaisin Suomeen.) > >"Projekti" myy mm. satelliittikotka T-paitoja, Hannu Hautalan >kuvaamaa kotkataulua, kohopainettuja kotkakortteja. > > >STT:lle mennyt lyhyt tiedote (19.7.) > >Kuusamon satelliittikotkat saivat >seurantalaitteen selkäänsä > >Kaksi nuorta kotkanpoikaa sai maanantaina satelliittilähettimet >selkäänsä Kuusamossa. Kuusamoksi ja Inariaksi nimetyt linnut tuovat >toivottavasti lisää tietoa siitä, missä kotkat oikein viettävät aikaansa >ensimmäiseen pesintäänsä saakka. >Käytännössä ainoa tapa selvittää asia on satelliittilähetin. Yksi >satelliittipaikannus saattaa tuoda kotkien liikkeistä enemmän tietoa >kuin sadan vuoden aikana asiasta on saatu kerättyä muilla keinoin. >Lähettimestä ei juuri ole riesaa linnulle, se on 40 gramman painoinen >rasia, joka on kiinnitetty valjailla linnun selkään. >Kuusamon kotkien valjastamisen takana ovat Kuusamon Luontokerho ja >Birdlife Suomi. Rahallisina tukijoina on joukko yrityksiä, sillä >satelliittilähettimet maksavat yli kymmenentuhatta markkaa kappale. >Kuusamo-kotkan lähetin antaa signaalin satelliitille neljän päivän, >Inaria - kotkan kahdeksan päivän välein. Tiheämmin yhteyttä ottavan >lähettimen paristo kestää toivottavasti ensi toukokuuhun saakka, >harvemmin signaalin antava lähetin toiminee syksyyn 2000 saakka. Siihen >mennessä kotkien elintavoista pitäisi olla koossa jo paljon uutta >tietoa. >Tutkimustulokset kiinnostavat poromiehiäkin. Tällä hetkellä on hyvin >vähän tietoa siitä, kuluttavatko nuoret kotkat aikaansa ennen pesimistä >muualla vai palaavatko ne muuttomatkaltaan poronhoitoalueelle >verottamaan vasoja. >Tämä on oleellinen tieto uudessa kotkien porovahinkojen >korvauskäytännössä. Nyt kotkavahingot korvataan asuttujen reviirien >mukaan. Jos tämä tutkimus tuo uutta tietoa, se voi tuoda tullessaan >paineita korvauksien nostamiseksi. >Tätä ennen Suomessa on Maakotka 2000-projekti valjastanut kotkia >satelliittilähettimillä. Vuonna 1997 Martti- ja vuonna 1998 Enso-nimiset >kotkanpojat saivat lähettimet selkäänsä. Enson taru loppui lyhyeen: se >löydettiin mättäänkolosta tapettuna vielä samana syksynä. Sen lähetin >kiinnitettiin uudestaan Lumi-nimiselle kotkalle, joka lentää tällä hetkellä > >Norjassa. Martti-kotkan lähettimen paristo loppui taas Valko-Venäjällä >vuoden1998 helmikuussa harmittavasti ennen paluumuuttoa. > >Lisätietoja: > > >Olli Lamminsalo p. 0500-501 706 >Sähköposti: inaria.studio@kolumbus.fi >(lomalla 24.7. - 8.8.1999) > > >Heikki Seppänen p. 08-853 501 tai 0400-582 058 >Sähköposti: heikki.seppanen@nls.fi > >====================================================== > >Olli Lamminsalo >MUNKKINIEMEN INARIA STUDIO >Munkkiniemen Puistotie 21 >00330 HELSINKI, FINLAND >tel: +358-9-484 101 >fax: +358-9-489 532 >mobile: +358-500-501 706 >e-mail inaria.studio@kolumbus.fi > >===================================================== > Perjantaina 23.7. kokoontui jokunen viime syksyn pääskysrengastaja (PS,KR,MT) kahville, ja sovittiin alustavasti seuraavaa tulevan syksyn pääskysrengastuksista: - Syksyn rengastus aloitetaan elokuun alussa ja jatketaan ainakin elokuun läpi syyskuun alkuun 1-3(4) kertaa viikossa, päämuuton aikana mahdollisesti päivittäin. - Rengastajia ovat ainakin P.Suorsa, M.Tynjälä. J.Heikkinen, K.Rannikko, ilmeisesti myös T.Eskelin. - Avustajia (ja rengastajiakin) kaivataan - ottakaa yhteyttä P.Suorsaan tai allekirjoittaneeseen avustajalupien hankkimiseksi. Itse rengastus vie n. 2 tuntia illassa auringonlaskun aikaan, joten se on sopivaa iltapuhdetta useimmille verkkolaisille. Osallistujilla olisi hyvä olla pitkävartiset saappaat (ellei talkoissa saada aikaan pitkoksia). - Mikäli sinulla on ylimääräinen tai lainattava akku ja 12 V valaisin siihen, ota yhteyttä. - Hommaa koordinoi Turkuun muuttoonsa n. 20.8. asti Suorsan Petri (puh. 5 564 061), sitten allekirjoittanut HUOM: - Perjantaina 30.7. klo 17.00 kokoonnutaan entiseen rengastuspaikkaan Oritkariin laittamaan talkoilla paikat kuntoon (verkkolinjat, rengastuspaikka jne.) - ottakaa allekirjoittaneeseen yhteyttä ! Matti Tynjälä p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi >- Avustajia (ja rengastajiakin) kaivataan - ottakaa yhteyttä >P.Suorsaan tai allekirjoittaneeseen avustajalupien hankkimiseksi. Itse >rengastus vie n. 2 tuntia illassa auringonlaskun aikaan, joten se on sopivaa >iltapuhdetta useimmille verkkolaisille. Osallistujilla olisi hyvä olla >pitkävartiset saappaat (ellei talkoissa saada aikaan pitkoksia). TOKI AVUSTAA VOI ILMAN MITÄÄN varsinaista AVUSTAJALUPAAKIN, se on tarpeen, mikäli avustaja haluaa joskus itselleen rengastusluvan !! Matti Tynjälä p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi Vielä kerran muistutus, että - Perjantaina 30.7. klo 17.00 kokoonnutaan entiseen rengastuspaikkaan Oritkariin laittamaan talkoilla paikat kuntoon (verkkolinjat, rengastuspaikka jne.) - ottakaa allekirjoittaneeseen yhteyttä ! Alue on veden vallassa (syvyys 0-60 cm) ja sinne olisi mahdollista rakentaa työtä helpottamaan pitkokset/ lavat. Onko kenelläkään verkon lukijalla tiedossa tarpeeksi järeää puutavaraa ilmaiseksi/halvalla tähän ? tarve on noin vajaat sata metriä pitkosta. Matti Tynjälä p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi Moi kesän hiljainen pply-lista, rikon hiljaisuuden kertomalla muutamista irtohavainnoista, joita olemme tehneet eri puolilla Pohjois-Pohjanmaata lintuvesilaskennoissa (viime aikoina yöaikaisia poikuelaskentoja). Ja viestin lopussa on muidenkin tekemiä havaintoja. Näyttäisi, että tukkasotkapoikueet ovat tänä kesänä yllättävänkin pieniä (ovatko muut samaa mieltä?), kun taas koskelopoikueet ovat normaalin suuria - suurin havaitsemani poikue oli tutulla "kaappaamismenetelmällä" aikaansaatu 26 tukkakoskelopoikasen lautta Pattijokisuulla. Pattijokisuulla ruokki pikkutiiraemo poikastaan. (myös Raahen Kultalanlahdella pesii pikkutiira). Aikaisin aamulla ruovikoista tapaa yöpymään kerääntyneitä pääskyparvia: Pattijokisuulla lenteli ja istuksi rydeissä n300 törmäpääskyä, ja Pudasjärven Pudasjärvelläkin oli useita kymmeniä törmäpääskyjä. Siikajoen Säikänlahdella oli n.15 naarasuiveloa, kaulushaikara näkyi avoimesti ruovikon reunassa, mustakurkku-uikkupoikue ja kymmenkunta silkkiuikkupoikuetta. Ehdoton yllätys oli kuitenkin paikallinen koirasALLI! Rantametsikössä kimitti pikkutikka. Siikajoen suistossa kävin Ollilan Antin kanssa, ja Antti pääsi todistamaan omin silmin erikoista näytelmää; rannalla tepastellut kalalokin poikanen sai tiiraemojen aggressiot valloilleen siinä määrin, että syöksyilevät tiirat tappoivat jo varsin isokokoisen lokinpoikasen!! Ilmeisesti tiirannokka oli osunut jotenkin kuolettavasti päähän tai kaulaan (tuskin sydänkohtauksesta oli kyse). Raato jäi makaamaan kauemmas rannalle, ja tiiratkin rauhoittuivat. Onko kellään muulla samanlaisia havaintoja? Pudasjärvellä tapasimme kolmella järvellä, Pudasjärvellä, Aittojärvellä sekä Sotkajärvellä ruskosuohaukkoja. (Sotkajärvellä pariskunta, muualla naaraslinnut). Eli ruskis siis jatkaa voittokulkuaan. Joutsenpoikueita on näkynyt myös mukavasti (normaalisti?), Haapaveden Litukalla oli peräti 7 linnun poikue. En muista, onko listalla ollut mainintaa tämän kesän PPLY:n ehdottomasta huippuharvinaisuudesta, paksujalasta, joka tuijotti toissa viikonloppuna tuimine ilmeineen Siikajoen Ulkonokan hietikolla. Oli paikalla lähes kokonaisen päivän, ennenkuin suuntasi korkealla etelään. Linnun löysivät Peltomäen Ulla ja hänen luotsaamat nuoret BirdLifen lintukurssilaiset. Kahlaajia laskettiin mukavia määriä pitkin Pohjanlahtea heinäkuun puolivälin tienoilla, mutta P-Pohjanmaalta ei kuulunut mitään suurempia kertymiä. Yksi poikkeus on tiedossani: Heikki Holmström, Kari Kovalainen ja Antti Ollila näkivät ainakin 500 suosirriä pakkautuneena Lumijoen Lamunkarille. Jukka Hauru havaitsi määrittämättömän sirosuohaukan Limingan Virkkulassa muutama päivä sitten. t.Sami Timonen Sami Timonen wrote: > > Siikajoen suistossa kävin Ollilan Antin kanssa, ja Antti pääsi > todistamaan omin silmin erikoista näytelmää; rannalla tepastellut > kalalokin poikanen sai tiiraemojen aggressiot valloilleen siinä määrin, > että syöksyilevät tiirat tappoivat jo varsin isokokoisen lokinpoikasen!! > Ilmeisesti tiirannokka oli osunut jotenkin kuolettavasti päähän tai > kaulaan (tuskin sydänkohtauksesta oli kyse). Raato jäi makaamaan > kauemmas rannalle, ja tiiratkin rauhoittuivat. > Onko kellään muulla samanlaisia havaintoja? > HEI! Olen muistellut - tiirakareja Merenkurkussa kompatessani - aikanaan ehkä n. 25 v. sitten lehdessä ollutta juttua, joka oli otsikoitu "Tiira tappoi miehen". Lehti taisi olla silloinen Vaasa-lehti, nykyinen Pohjalainen. Itse juttua en enää muista, mutta tuon otsikon kyllä. Tiirathan tulevat ihmisenkin päälle syöksyilemään hyvin lähelle ja jotkut kopsauttavat aika lujasti päähän - näin erityisesti poikasvaiheessa. Mitä mahtoi tapahtua aikanaan, jos tuo lehden juttu oli totta...? terv. Tuukka -- Tuukka Pahtamaa wrote: > > Sami Timonen wrote: > > > > Siikajoen suistossa kävin Ollilan Antin kanssa, ja Antti pääsi > > todistamaan omin silmin erikoista näytelmää; rannalla tepastellut > > kalalokin poikanen sai tiiraemojen aggressiot valloilleen siinä määrin, > > että syöksyilevät tiirat tappoivat jo varsin isokokoisen lokinpoikasen!! > > Ilmeisesti tiirannokka oli osunut jotenkin kuolettavasti päähän tai > > kaulaan (tuskin sydänkohtauksesta oli kyse). Raato jäi makaamaan > > kauemmas rannalle, ja tiiratkin rauhoittuivat. > > Onko kellään muulla samanlaisia havaintoja? > > > > HEI! > > Olen muistellut - tiirakareja Merenkurkussa kompatessani - aikanaan > ehkä n. 25 v. sitten lehdessä ollutta juttua, joka oli otsikoitu "Tiira > tappoi miehen". Lehti taisi olla silloinen Vaasa-lehti, nykyinen > Pohjalainen. Itse juttua en enää muista, mutta tuon otsikon kyllä. > Tiirathan tulevat ihmisenkin päälle syöksyilemään hyvin lähelle ja > jotkut kopsauttavat aika lujasti päähän - näin erityisesti > poikasvaiheessa. Mitä mahtoi tapahtua aikanaan, jos tuo lehden juttu oli > totta...? > > terv. Tuukka Tarkoitatko, että tiiran nokka olisi osunut kaulavaltimoon... Kun suomalainen elokuva on nyt nousussa, niin tekisikö joku Hitchcockin "Linnuille" jatko-osan! :-) -sami- Kyllä tämä otsikko on oikea mutta itse asia ei tarkkaan ottaen ole näin. Jokunen vuosi sitten tällainen otsikko taisi olla iltasanomien lööpeissä ja tarkemmin luettuna kyllä paljastui, että tiira nappasi ao. henkilöä päähän, ilmeisesti peräti verinaarmun, jolloin henkilö iäkkäänä sai sydänkohtauksen, mihin sitten menehtyi. Tiira (tuskin kuitenkaan sama) tapettiin. Matti Tynjälä, ympäristönsuojelutarkastaja Oulun kaupunki p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi ---------- Lähettäjä Sami Timonen [SMTP:Sami.Timonen@vyh.fi] Lähetetty 28. heinäkuuta 1999 13:01 Vastaanottaja PPLY Aihe Re: havaintoja heinäkuulta Tuukka Pahtamaa wrote: > > Sami Timonen wrote: > > > > Siikajoen suistossa kävin Ollilan Antin kanssa, ja Antti pääsi > > todistamaan omin silmin erikoista näytelmää; rannalla tepastellut > > kalalokin poikanen sai tiiraemojen aggressiot valloilleen siinä määrin, > > että syöksyilevät tiirat tappoivat jo varsin isokokoisen lokinpoikasen!! > > Ilmeisesti tiirannokka oli osunut jotenkin kuolettavasti päähän tai > > kaulaan (tuskin sydänkohtauksesta oli kyse). Raato jäi makaamaan > > kauemmas rannalle, ja tiiratkin rauhoittuivat. > > Onko kellään muulla samanlaisia havaintoja? > > > > HEI! > > Olen muistellut - tiirakareja Merenkurkussa kompatessani - aikanaan > ehkä n. 25 v. sitten lehdessä ollutta juttua, joka oli otsikoitu "Tiira > tappoi miehen". Lehti taisi olla silloinen Vaasa-lehti, nykyinen > Pohjalainen. Itse juttua en enää muista, mutta tuon otsikon kyllä. > Tiirathan tulevat ihmisenkin päälle syöksyilemään hyvin lähelle ja > jotkut kopsauttavat aika lujasti päähän - näin erityisesti > poikasvaiheessa. Mitä mahtoi tapahtua aikanaan, jos tuo lehden juttu oli > totta...? > > terv. Tuukka Tarkoitatko, että tiiran nokka olisi osunut kaulavaltimoon... Kun suomalainen elokuva on nyt nousussa, niin tekisikö joku Hitchcockin "Linnuille" jatko-osan! :-) -sami- Piipparitieto kl. 10.26.: sitruunavästäräkki, Oulu, Syväsatama. naaraspukuinen lintu paikallisena junakiskoilla Onnisen kohdalta 200m satamaan päin maisemoidun rinteen vierellä. Havaitsivat Kyösti Karjalahti ja Jukka Hauru. ilmoitti Sami Timonen Päivää PPLY, ---------- From: Sami Timonen Sent: 27. heinäkuuta 1999 16:46 To: pply@lists.oulu.fi Subject: havaintoja heinäkuulta Siikajoen suistossa kävin Ollilan Antin kanssa, ja Antti pääsi todistamaan omin silmin erikoista näytelmää; rannalla tepastellut kalalokin poikanen sai tiiraemojen aggressiot valloilleen siinä määrin, että syöksyilevät tiirat tappoivat jo varsin isokokoisen lokinpoikasen!! Ilmeisesti tiirannokka oli osunut jotenkin kuolettavasti päähän tai kaulaan (tuskin sydänkohtauksesta oli kyse). Raato jäi makaamaan kauemmas rannalle, ja tiiratkin rauhoittuivat. Onko kellään muulla samanlaisia havaintoja? Luulenpa että kalalokin poikanen ei "tepastellut" rannalla vaan pakeni lähestyviä kaksijalkaisia ja tuli valinneeksi väärän juoksureitin. Antti todennäköisesti "pääsi omin silmin todistamaan" aiheuttamaansa näytelmää. Toisinaan käy, varsinkin kun liikutaan aivan rantaviivaa pitkin, että lokkibroileri hätyytettynä juokseekin avoveden sijasta maihin päin ja sitä tietä läheisen tiirakolonian pahoinpideltäväksi. Kujanjuoksussa voi sitten käydä kehvelistikin. Tänä vuonna olen Tauvosta löytänyt kaksi reikäpäistä kalalokinpoikasta ja yhden nujerretun tiiranuorikon. Omakin hurme on pariin otteeseen punannut vihvilää. Kari Koivula Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE havaintoja heinäkuulta" Päivää, 31.7. läpytteli syyskesän ensimmäinen pähkinähakki yli Lumijoen kirkonkylän. Pistäydyimme 2.-5.8. Iin Ulkokrunnissa. Muun puuhastelun ohessa kamppeisiin tarttui jokunen lintuhavainto. Viklojen muutto oli täydessä vauhdissa, mutta muita kahlaajia oli varsin vähän (Jänkäsirriäinen 1+1, Kapustarinta 1+1+3+1, Töyhtöhyyppä 2, vesipääsky 2, pikkukuovi 2+2, Suosirri n. 20, Lapinsirri n. 30). Saaressa naksutteli 2-3 peukaloispoikuetta mutta kaikenkaikkiaan varpuslinturintamalla oli hiljaista. Kaksi paikallista nuorta merikotkaa olivat ainoat havaitsemamme petolinnut. Törössä ja Raiskassa istuskeli ruokkeja. Merikihuja pesinee vähintään kaksi paria (Ulkokrunni ja Isokivenletto) ja pikkutiiratkin olivat paikalla. Lokkilinnuista mainittakoon vielä n. 20 nuoren pikkulokin parvi. Merimetsojen kerääntyminen ennustelee tulevaa pesintää. Laskimme n. 60-70 lepäilevää merimetsoa ympäröiviltä kareilta. Puolet porukasta palloili Pohjankarissa, jossa on ollut kolmena viime kesänä vakituinen merimetsoasutus. Saaren luonne sopii ainakin kuvitelmiimme pesimäkarista ja rohkenemmekin ennustaa että karissa pesitään kohta, ellei jo nyt, sillä tiettävästi maihin ei tänä kesänä ole noussut kukaan. Uusiakin pesimälajeja on tullut. Erkki Reinilä kertoi laulujoutsenella olleen puolikasvuiset untuvikot Maakrunnissa (pesintä ilmeisesti myös 1998). Ristisorsa on pesinyt ainakin 1998 Maakrunnissa, Ulkokrunnissa ilmeinen pesintäyritys 1999. Kari Koivula & Ilkka Vatanen Loppukesaa kaikille tasapuolisesti! Ajattelin katkaista taman sietamattoman hiljaisuuden kirjoittamalla muutamia lintuhavaintoja viimepaivilta. Sunnuntaina kavimme Haurun Jukan kanssa Hailuodossa puolopaivaretkella. Retken innoittajana toimi Markkolan Juhan ja Pessan Jorman perjantaina loytama sepelhanhen harvinainen hrota-alalaji. (Siis vaaleavatsainen sepelhanhi, joita asustelee Huippuvuorilla ja Gronlannissa) Luodossa suunnistimmekin heti Pokonnokalle, jossa Jurtsi oli linnun nahnyt ja siellahan Hannes tallusteli muina miehina satojen muiden vesiaisten seurassa. Nopealla komppauksella muita mainittavia havaintoja olivat mm punakuiri 5, tundrakurmitsa 3, kapustarinta 3 nuorta, mustaviklo, rayska 35, ristisorsa 49, kuovisirri 2, suosirri 2 ja ampuhaukka. Seuraavaksi suunnistimme Hailuodon pohjoisrannalle legendaariselle Eskimosirrirannalle (onkohan se nyt Manty- vai Virpiniemi), jossa ei kuitenkaan ollut mitaan valtavaa oksennuspalloa mainittavampaa (lieneekohan tunturipollo ollut asialla). Ai niin istuskelihan siella rantakivella nuori merikotka TODELLA KOMEASTI. Kirkkosalmella kavimme viela pakollisella torniin kiipeamisreissulla, joka ei ollut turhaa, silla tornin edustalla uiskenteli kasittamattoman tiivis nokikanarypas, joka kasitti yhteensa 65 lintua. Tanaan tiistaina kavimme Hapen kanssa Siikajoella Saaren ja Varessaikan suunnalla etsiskelemassa kahlaajia (Hapen oli jo pakko nahda pulmussirri!) Saaresta lintuja sitten loytyikin ja jouduimme jopa saapastelemaan- taas, silla linnuy olivat aika kaukana. Hyttyset- joita oli yllattaen PALJON, haittasivat hieman urakkaa, mutta kannatti kuitenkin. Jo kaukaa huomasimme kahlaajien seassa pulmussirreja 3 lisaksi rannalla oli suokukkojen ja lirojen lisaksi 10 valkovikloa, 8 suosirria, 70 tyllia, 2 jankasirriaista, isosirri, 2 pikkusirria, 17 lapinsirria,3 kapustarintaa ja tundrakurmitsaa 4 pikkukuovia ym. Limingalla nakyi matkalla viela sinisuohaukkakoiras, suopollo seka lehtokurppa. Kavimme viela Syvasatamassa etsiskelemassa sitruunavastarakkia, silla Hape oli eilen MA kuullut n 500 keltavastarakin seasta selkeasti sitruunavastarakkimaista aanta, mutta lintu ei ollut suostunut nayttaytymaan. Aani oli kuulunut paperitehtaan parkkipaikan lahelle kumpareen rinteesta, joten siella kannattaa liikuskella! Vaan eipa sen kummempaa viela talla kertaa, ehkapa ensi kerralla lisaa ja ISOMPAA! T: Janne Aalto Janne Matias Aalto wrote: > > Loppukesaa kaikille tasapuolisesti! > > Ajattelin katkaista taman sietamattoman hiljaisuuden kirjoittamalla > muutamia lintuhavaintoja viimepaivilta. > Sunnuntaina kavimme Haurun Jukan kanssa Hailuodossa puolopaivaretkella. > Retken innoittajana toimi Markkolan Juhan ja Pessan Jorman perjantaina > loytama sepelhanhen harvinainen hrota-alalaji. (Siis vaaleavatsainen > sepelhanhi, joita asustelee Huippuvuorilla ja Gronlannissa) > Luodossa suunnistimmekin heti Pokonnokalle, jossa Jurtsi oli linnun > nahnyt ja siellahan Hannes tallusteli muina miehina satojen muiden > vesiaisten seurassa. Nopealla komppauksella muita mainittavia havaintoja > olivat mm punakuiri 5, tundrakurmitsa 3, kapustarinta 3 nuorta, > mustaviklo, rayska 35, ristisorsa 49, kuovisirri 2, suosirri 2 ja > ampuhaukka. enpä malta olla tähän pistämättä Markkolan Juhan havaintoa viime la-illalta samasta paikasta, siis Potinlahdelta: ukkosmyrskyn alla lahdella oli pyörinyt 1000 (!) pikkulokkia! (joista 400 ad.). t.sami timonen Kirjoitanpa taas muutaman haviksen eilisillalta esimerkkina ettei linturetkelle aina tarvitse menna kauas. Kavimme illalla Vierimaan Antin kanssa iltaretkella Hietasaaressa (siis Vaaskiventielta Vihreasaaren rantaan) kahlaajien toivossa. Kahlaajia olikin! Jo ennen kuin paasimme rantaan kuulimme tundrakurmitsan aanen ja rannassahan sellainen seisoikin heti lahimpana lintuna meriharakoiden kanssa. Kauempana lietteilla nakyi myos 18 suosirria, 7 kuovisirria, jokunen tylli, suokukko, liro, valkoviklo ja mustaviklo seka yksi kapustarinta Mainitsenpa viela eilisaamuna Hapen kanssa nakemastamme rastaasta Lumijoella. Lintu oli selkea rakattirastas, jolla oi kuitenkin selva punakylkirastasmainen silmajuova, tosi selkeaa kolmiomaista kuviointia koko rinnassa jatkuen kokonaan myos kupeille. Ylaperan harmaa jatkui myos leveana kiilana siiville elikka lintu oli kokonaisuudessaan aika omituisen nakoinen. Kaksi ensimmaista poikkeavuutta olisivat mielestamme voineet viitata raksan ja punakyljen risteymaan! Varoitan myos kaahaavia lintuharrastajia, silla Lumijoen ja Siikajoen rajalla ajaessamme n 80km/h eteemme juoksi lehma! Tommi Makiset oli aika lahella! Lopuksi viela, etta tanaankin kannatta siis kahlaajia etsia mahdottomistakin paikoista. Vesi lienee yha alhaalla ja tassa utuisessa ja sateisessa ilmassa kahlaajia lienee rannat pullollaan! T: Janne A Moi PPLY-verkko! Tassa vahan kesakuulumisia myos taalta pohjoisesta, tai oikeastaan taalta pohjoisesta kohtuullisen etelaan suuntautuneelta kesalomareissultamme. (Juttu on aika pitka, mutta onneksi delete-nappulakin on keksitty. Ja varoitus herkkatunteisille lukijoille: Yksikaan tassa kirjoituksessa mainittu lintuhavainto ei ole PPLY:n alueelta!). Taalla Hetassa ja Muoniossa pyorineiden mehilaissyojien varittama alkukesa huipentui osaltani kiljuhanhi-inventoinneissa saamaani kahteen tosispontaaniin elikseen - myrskylintuun ja tunturihaukkaan - joista Janne jo kirjoittikin taalla PPLY-verkossa. (Kiljuhanhimiehet - aina vauhti paalla... JAAA-JAAA-JAAA)! Kiljuhanhihommien jalkeen laskin Enontekiolla viela muutaman Risto A. Vaisaselle lupaamani linjan hyttysia kuhisevilla soilla. (Jos osaatte kuvitella milta nayttaa kun on paljon hyttysia, niin kertokaa se viela kymmenella ja kuvitelkaa sen jalkeen itsenne helleaamuiselle jankasirriaissuolle, josta paasee yli oikeastaan vain uimalla, niin tiedatte suunnilleen millaista taalla silloin oli). Linjalaskentojeni (joiden kohokohta taisi olla loytamani jankakurpan pesa) jalkeen siirryimme heinakuun alussa Hetan vallanneita hyttysia ja makaraisia karkuun hieman etelammas, eli Ranuan Simojarvelle, ja paasin aloittamaan kesalomani, joka tosin kului pitkalti eraan (nyt vahan yli 3kk:n ikaisen) Tuukka Elmerin ehdoilla. Muutamalla linturetkella ehdin kuitenkin loman aikana kayda... Simojarvella kavin eraana aamuna (Rajasarkan Arin kovan suostuttelun jalkeen) tutustumassa jarven itapuolella sijaitsevaan Simojarven ulkoilualueeseen Ulkoilualueella kulkee noin 15 km:n pituinen polku upeissa vanhoissa metsissa, ja reitin varrella nakyikin monipuolisesti vanhoille metsille tyypillista lintulajistoa, kuten tervapaaskyja, tilhia, hippiaisia, kulorastaita, kuukkeleita, puukiipijoita ja pohjansirkkuja. Retken huipensi kuitenkin eraassa purovarressa laulanut lapinuunilintu. Toisen metsaretken tein joitakin paivia myohemmin Posion Korouomaan, jossa (vaikka elettiin jo heinakuun puolivalia) lauloi muutaman kilometrin matkalla perati 6 peukaloista. Taalla nakyi myos mm. tervapaaskyja, kuukkeleita, pohjansirkkuja, pyita ja upea ukkometso. Seudun komeilla koskilla - Koivukonkaalla ja Auttikonkaalla - nakyi koskikaroja ja Auttikonkaalla karan pesakin loytyi varsin kivuttomasti. Simojarvelta siirryimme Tuukan toiseen mummolaan - eli vanhempieni luo Kirkkonummelle. Taalla retkeilin yhtena aamuna (21.7.) Porkkalan karjessa, jossa nakyikin ilahduttavan monipuolisesti lintuja. Jo ennen karkea oli legendaarisella Hirviniitylla komea valkohantapeura ja siella lauloi kaksi peukaloista. Karjen parkkipaikalla lauloi puolestaan idanuunilintu. Karjessa taas nakyi parin tunnin staijilla mm. 2 merimetsoa, 3 ruokkia, 2 riskilaa ja jonkinnakoista muuttoakin meni jo... Etelaa kohden matkasivat ainakin punakuiri, kaki ja 16 vanhaa pikkulokkia ja jopa yksinainen palokarki koetti muutamaan otteeseen lahtea merelle, mutta silla petti rohkeus ja kerta toisensa jalkeen se joutui palaamaan takaisin karjen mannikkoon. Seuraavana iltapaivana tulimme sitten karkeen koko porukalla ja talla reissulla suurinta ihmetysta aiheuttivat kyhmyjoutsenet. Poikue jossa oli emojen lisaksi perati 9 "rumaa ankanpoikasta" saapui kaukaa merelta luoksemme rantaan ja toinen emoista intoutui jopa nokkimaan meikalaista kasille. Kasipinnahan siita tuli, mutta toisaalta lintujen outo kaytos jai ihmetyttamaan. Samoin poikueen suuri koko oli yllatys - suurin osa lintukirjoista kun vaittaa kyhmyjoutsenen munamaaraksi 3-8. Seuraavana iltana lahdin mukaan Pernajan Aspskarille suuntautuvalle kiislaretkelle, jonka mainoksen olin huomannut piipparista muutamaa paivaa aikaisemmin. Isoon noin 80 henkea vetavaan botskiin kokoontui Loviisan satamassa parisenkymmenta lintumiesta ja -naista ja sitten mentiin... Venematka "pinnapaikalle" oli aika tylsa ja vahalintuinen, mutta itse maaranpaa oli aivan uskomaton! Kohteenamme olleen matalan ja kallioisen pikkusaaren lansipaassa meita odotti valtava merimetsoparvi, jossa oli pitkalti toistasataa lintua. Saaren ymparilla puolestaan huristeli riskiloita ja ruokkeja ja itse saari oli tulvillaan ruokkeja. Venekuskimme nuottien mukaan etelankiislat viihtyivat yleensa saaren korkeimmilla paikoilla, ja totta se olikin. Saaren korkeimman kivipaaden paalla nokotti natissa rivissa puolenkymmenta etelankiislaa, joita sitten koetimme parhaamme mukaan kiikaroida vahintaankin kohtuullisessa aallokossa keikkuvasta aluksestamme. Paluumatkalla Loviisaan naimme viela Svartholman linnan ymparistossa muutaman kanadanhanhipoikueen ja avomerella veneeseemme yritti tunkea mukaan pieni tumma kirvinen - siis todennakoinen luotokirvinen. Viimeisen retkemme etelassa teimme Espoo Finnolle, jossa lukuisten liejukanojen lisaksi myos mm. pari harmaasorsapoikuetta ja yksi ristisorsapoikue hoituivat vaunupinnoiksi. Kirkkonummelta palasimme Simojarvelle, jossa havisvihkoon asti paatyivat viela mm. jarven lukuiset kuikat, muutamat pikku- ja selkalokit seka anoppilan pihassa pyorineet kirjosiipikapylinnut. (Kesan yllattavin lintumieshavainto tuli puolestaan Ranuan Hillamarkkinoilta, jossa tormasimme Pursiaisen Jouniin). Nyt olemme palanneet takaisin tanne Enontekiolle, jossa yhtajaksoista sadetta on kestanyt jo viitisen paivaa ja ulkona on jo niin markaa etta jopa kotipihassammekin juoksentelee tylleja. Viime paivien parhaita haviksia ovat olleet laheisella Sotkajarvella nakemani harkalintu ja lapasorsa ja Pallastunturilta bongaamani virtavastarakkinaaras seka samalla paikalla luuhannut varsin pohjoiseen eksynyt palokarki. (Lisaksi Sotkajarvella on viime paivina oleillut mm. 150 tukkasotkaa, 150 telkkaa ja puolenkymmenta uiveloa). Eli tassa oli muutamia kesahaviksia eri puolilta Suomea. (Toivottavasti edes jotakuta kiinnosti...) Leppoisaa syksya toivottaa (viimeista kesalomapaivaansa sateisessa Hetassa viettava) Pirkka eli Kurki 14.8 1999 10m S Puolivalinkankaalla noin 10.30 ja Puukiipija 15.8 1-2p Haukiputaalla Holstinmaessa t: Keijo Nuutinen *********************************************************** Keijo Nuutinen phone: +358-(0)8-553 1408 Department of Geophysics fax: +358-(0)8-553 1414 University of Oulu P.O.BOX 3000 90401 Oulu e-mail: Keijo.Nuutinen@oulu.fi FINLAND Terve, Lumijoella eilen (16.8.) pähkinähäkki (koulun piha). Tänään saman organismin ääntelyä kuului Limingan keskustasta (Härmänhaka). Lumijoen hautausmaalla tööttäili eilen myös kirjosiipikäpylintuja Kari Koivula Pähkinähakki oli nähty myös Oulussa Välivainiolla su 15.8.- vai olikohan se jo lauantaina. Havainnon teki Juha Tuomi. Annamari Markkola Tervehdys, Muutama havis sorsastuksen aluslaskennoista Liminganlahdelta: 17.8. LUM Sannanlahti Bra leu 1p Hal alb 1 ad p LUM Karvonlahti Ayt mar 3p 18.8. OUS Papinkari & Veteraanimaja Ana str 1p LIM Temmesjokisuu Pod aur 2p Ful atr 84p Cal fer 8p 19.8. OUS Nenännokka Cal alb 6p Markus Keskitalo & Petri Lampila Hei verkkolaiset! Tässä Hailuodon haviksia su 15.8. ja ke 20.8. sunnuntai 15.8. käynti mm. Hiidenniemessä ja Vesankareilla (Ari Kakko, Maija Aalto, JM) merimetso 3 lautaväylällä joutsen: Hailuodon tämän kesän 6. poikue Hiidenniemessä: 6 pull., sinikaularenkainen emo (ei saatu luetuksi) kanadanhanhi 1p Vesa-Tormela merikotka 1 n. 4kv Potinlahti, 1 ad Hanhinen, 1 subad Hiidenniemi (ei sama kuin Potissa), 2 kv ja 3-4 kv kylällä (Seppo Haapala); vertailtiin pukuja ja siipien aukkoja, kaikki 5 eri yksilöitä pikkutiira 1 kuollut nuori lentopoikanen Hiidenniemessä (pesintä ollut) keskiviikko 18.8. Pökönnokka-Hiidenniemi-Vesankarit (Seppo Haapala, JM) monipuolisesti kahlaajia (20 lajia Pö-Vesa + 2 lisää muualla) kuovisirri ainakin 210 suorirri n. 30 tylli n. 50 pikkutylli 1 suokukko n. 300 isosirri ainakin 7 pulmussirri 1 pikkusirri n. 60 lapinsirri n. 10 töyhtöhyyppä n. 15 kapustarinta n. 20 tundrakurmitsa 1 + 1 ad taivaanvuohi n. 30 karikukko 2 mustaviklo (vain) alle 20 valkoviklo (vain) alle 15 punajalkaviklo 2 liro (vain) alle 15 vesipääsky 1 juv meriharakka 1 ad + 1 juv (rantasipi 1 Huikku, 1 Pöllä) (metsäviko 2 Pöllänlahti) nuolihaukka 2 tuulihaukka 1 merikotka 2 sinisuohaukka 2 juv Mil/per 1 ruskosuohaukka n. 7 kanahaukka 1 juv muuttohaukka 1ad koiras sorsia yht. (vain) n. 1000, 1. tavi, 2. jouhisorsa ristisorsa n. 50 hanhet melkein kokonaan poissa pyrstötiainen: peräti (ainakin) 36:n parvi (yhteen kerääntyneitä lähiseudun poikueita?)Hiidenniemessä Sepon tietoja: pähkinähakki la 14..8. ainakin 7 Hl kylällä (oma piha) ja su 15.8. 4 samalla paikalla terv. Juha xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Juha Markkola North Ostrobothnia Regional Environment Centre, P.Box 124, FIN-90101 OULU, Isokatu 9, FIN-90100 OULU, FINLAND, SUOMI, Telephone int. +358 8 3158551 (NOREC), +358-8-341363(home), mob. +358-400-155939, Telefax int. +358 8 3158305, e-mail Juha.Markkola@vyhfi xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Huomenta Juha ja muut, ---------- From: Juha Markkola Sent: 20. elokuuta 1999 18:46 To: Pohjois-Pohjanmaan lintuverkko Subject: Hailuoto 15. ja 20.8. keskiviikko 18.8. Pökönnokka-Hiidenniemi-Vesankarit (Seppo Haapala, JM) hanhet melkein kokonaan poissa Miten on Juha ja muut esim. Hailuodon asioista perillä olevat tahot: olenkohan aivan väärässä satunnaisen retkeilijän tuntumineni, kun olen menneen kesän aikana aavistellut merihanhien vähyyttä eri puolilla täkäläistä rannikkoa. Jo muuttoaikana peltohanhet olivat ainakin Lumijoella vähissä. Silloin mieleen tuli kiivaasta keväästä johtuva lyhyt tankkausaika. Kesemmellä ihmettelin Tauvossa poikueiden vähyyttä ja pienuutta ja Krunneilta emme löytäneet tälle vuosikymmenelle ominaista suurta (500-1000 yks.) sulkasatoparvea. Myös E. Reinilä ja U. Järvinen ihmettelivät Krunnien hanhiporukan pienuutta. Viime perjantaina (ja lauantaina) hanhisaaliit jäivät Lumijoella tosi vähiin: "Ei kai niitä ole saanut kuin J:n poika ja sekin Siikajoelta", kerrottiin paikallisessa tietotoimistossa. Vaikka ottaisi huomioon lyhyen tai pitemman aavistusmuutonkin (pikkuparvia painui etelään ainakin elokuun toisena viikonloppuna), nähdyt lintumäärät olivat tosi pieniä. Ettei vaan vajaat 20 vuotta sitten muuttuneen pyyntikulttuurin hedelmät alkaisi olla korjuukypsiä. Metsästys on huomattavasti tehostunut pelto- ja kuvapyynnin myötä. Pari vuotta sitten n. kymmenen hanhea syksyssä ylitti baariuutiskynnyksen, 80-luvun alkupuolella yksittäinen tappokin oli uutinen. Osansa saalismääristä selittää tietenkin kantojen pikainen kasvu, mutta metsästyspainekin on takuulla kasvanut. Olisikohan aihetta katsella ympärilleen ensi keväänä? Kysyy Kari Koivula Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE Hailuoto 15. ja 20.8." Kari Koivula wrote: > > Huomenta Juha ja muut, > > ---------- > From: Juha Markkola > Sent: 20. elokuuta 1999 18:46 > To: Pohjois-Pohjanmaan lintuverkko > Subject: Hailuoto 15. ja 20.8. > > keskiviikko 18.8. > Pökönnokka-Hiidenniemi-Vesankarit (Seppo Haapala, JM) > > hanhet melkein kokonaan poissa > > Miten on Juha ja muut esim. Hailuodon asioista perillä olevat tahot: olenkohan aivan väärässä satunnaisen retkeilijän tuntumineni, kun olen menneen kesän aikana aavistellut merihanhien vähyyttä eri puolilla täkäläistä rannikkoa. > > Jo muuttoaikana peltohanhet olivat ainakin Lumijoella vähissä. Silloin mieleen tuli kiivaasta keväästä johtuva lyhyt tankkausaika. Kesemmellä ihmettelin Tauvossa poikueiden vähyyttä ja pienuutta ja Krunneilta emme löytäneet tälle vuosikymmenelle ominaista suurta (500-1000 yks) sulkasatoparvea. Myös E. Reinilä ja U. Järvinen ihmettelivät Krunnien hanhiporukan pienuutta. > > Viime perjantaina (ja lauantaina) hanhisaaliit jäivät Lumijoella tosi vähiin: "Ei kai niitä ole saanut kuin J:n poika ja sekin Siikajoelta", kerrottiin paikallisessa tietotoimistossa. Vaikka ottaisi huomioon lyhyen tai pitemman aavistusmuutonkin (pikkuparvia painui etelään ainakin elokuun toisena viikonloppuna), nähdyt lintumäärät olivat tosi pieniä. > > Ettei vaan vajaat 20 vuotta sitten muuttuneen pyyntikulttuurin hedelmät alkaisi olla korjuukypsiä. Metsästys on huomattavasti tehostunut pelto- ja kuvapyynnin myötä. Pari vuotta sitten n. kymmenen hanhea syksyssä ylitti baariuutiskynnyksen, 80-luvun alkupuolella yksittäinen tappokin oli uutinen. Osansa saalismääristä selittää tietenkin kantojen pikainen kasvu, mutta metsästyspainekin on takuulla kasvanut. > > Olisikohan aihetta katsella ympärilleen ensi keväänä? > > Kysyy Kari Koivula Hei Kari ja muut! Kari kirjoitti asiasta, joka on todella tärkeä ja ajankohtainen. Heti aluksi sanon, että metsähanhen osalta tilanne on todennäköisesti vielä heikompi (ks. loppuosa). Tänä vuonna loppukesän olemattomiin merihanhimääriin on kuitenkin epäilemättä vaikuttanut myös (poikkeuksellisen) aikainen pesintä: pojat olivat aikaisin lennossa ja valmiita poistumaan ennen Perämeren tulimyrskyä (jonka vanhat linnut kyllä muistavat). Merihanhen pesimäkannasta on tältä vuodelta tulossa aivan tuore kannanarvio, kunhan Pessan Jorma, Timosen Sami ja kumppanit saavat luvut ynnätyksi. Tämänhetkinen näppituntuma on, että parimäärä ei ehkä ole laskenut yhtä dramaattisesti kuin pesimätömien väli-ikäluokkien, mutta asia nähtäneen kohta. Viime kesänä Hailuodon suuri sattas- ja poikaskerääntymä Isolla Matalalla oli olemassa, mutta tarkkaa lukua koko karjasta ei saatu, ainakin noin 1000 oli paikalla (max. n. 1997 1600 yksilöä). Sitäkin on huhujen mukaan häiritty ottamalla kinni poikueita siirrettäväksi Oulujärvelle (!). Pohjoisrannan toisesta (max. n. 600 yksilöä) en tiedä varmasti, mutta jotenkin muistelen, että siellä olisi ollut pääasiassa (vain) poikueita. Jos väli-ikäluokat ovat vähentyneet selvemmin kuin pesivät parit, selitys voisi olla (?) nuorten joutuminen surman suuhun 2-3 viime vuoden aikana (vanhoja enemmän, mikä on luonnollista) ja ehkä kannan harventuessa yhä nuorempien (esim. 2.3-kv) pesinnän aloitus. Keväällä myös Hailuodossa oli minun mielestäni vähemmän (pelto-) merihanhia kuin aikaisemmin 1990-luvulla. Kokonaistilannetta voi pohtia myös Aslak Ermalan uusien (Metsästäjä 4/1999) tilastojen valossa. Yleissääntö on, että hanhikannat eivät kestä yli 20 %:n kokonaiskuolleisuutta , jossa n. 10 % saa olla metsästyksen aiheuttamaa, luonnollista vuottuu toinen 10 % (Ebbinge). Merihanhen vuosisaaliit ovat 1992-1997 ja 1998 olleet : saalis k.a. min max 1998,0 2440,0 1600,0 3400,0 2400,0 Merihanhen kokonais(syys)populaatio voidaan arvioida esim. seuraavasti: (parit Muuttuvan pesimälinnuston mukaan) 1400 paria tekee 2800 ad, 2-kv lintuja esim. 0,6x2800=1680, 3-kv (jos oletetaan, että pääosin vasta 4-kv:t pesii) 0,7x1680=1176, poikastuotanto per ad pari 2 (sisältää siis kokonaan epäonnistuneet parit) 2800 yks eli yhteensä 8456. Jos poikasnääräksi asetetaan 3 per ad-pari, yksilömäärä on 9856. Seuraavassa saalis-% em. populaatioluvuilla: 2 pull/aloittava pari: saalis k.a. min max 1998,0 2440,0 1600,0 3400,0 2400,0 kannasta % 28,9 18,9 40,2 28,4 3 pull/aloittava pari saalis k.a. min max 1998,0 2440,0 1600,0 3400,0 2400,0 kannasta % 24,8 16,2 34,5 24,4 Näistä luvuista vain optimistisemman oletuksen minimisaalis on kohtuullinen, muut aivan liian suuria. Jos otetaan rajaksi 10% (ks. edellä), kestävä saalis olisi 2 ja 3 poikasen oletuksella vain 846 ja 985 yksilöä. Jonkinlaisena herkkyystarkasteluna laitoin vielä poulaatiomalliin 5 poikasta per pesinnän aloittava ad-pari (mikä on reilu yliarvio). Näillä luvuilla saalisprosentit olivat seuraavat: saalis k.a. min max 1998,0 2440,0 1600,0 3400,0 2400,0 kannasta % 19,3 12,6 26,9 19,0 Eli: keskiarvo on lähes 10 % liian suuri, vain minimi on sopiva (ei tosin mahdollista kannankasvua) , maksimi on 17 % liian suuri ja 1998 luku on kaksinkertainen; nämä siis epärealistisen hyvin oletuksin. Kaikki edellä koskee siis koko Suomen tilannetta. Kuva tarkentuisi paikallisin luvuin, joista meillä oli joku vuosi sitten kohtuullinen käsitys. Mainittakkoon vielä, että metsähanhisaalis oli em. Ermalan tilaston mukaan v. 1998 12700, mikä ylittää Suomen populaation (mukaan lukien Kuollassa sulkivat nuoret) !!! terv. Juha xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Juha Markkola North Ostrobothnia Regional Environment Centre, P.Box 124, FIN-90101 OULU, Isokatu 9, FIN-90100 OULU, FINLAND, SUOMI, Telephone int. +358 8 3158551 (NOREC), +358-8-341363(home), mob. +358-400-155939, Telefax int. +358 8 3158305, e-mail Juha.Markkola@vyhfi xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Hei! Lähetin joku aika sitten pohdiskelua Koivulan Karin aloittamasta keskusteluaiheesta (merihanhikannan tila). Huomasin laskuvirheen, joka muutti esittämiäni lukuja metsästyssaaliista (oletuksella 3 ja 5 poikasta per pesinnän aloittanut pari) enimmillään 5 % alaspäin. Kokonaisanalyysi ei kuitenkaan muutunut. Korvatkaa kuitenkin edellinen viestini tällä, johon olen kirjoittanut hieman uuttakin. terv. Juha Kari Koivula wrote: > > Huomenta Juha ja muut, > > ---------- > From: Juha Markkola > Sent: 20. elokuuta 1999 18:46 > To: Pohjois-Pohjanmaan lintuverkko > Subject: Hailuoto 15. ja 20.8. > > keskiviikko 18.8. > Pökönnokka-Hiidenniemi-Vesankarit (Seppo Haapala, JM) > > hanhet melkein kokonaan poissa > > Miten on Juha ja muut esim. Hailuodon asioista perillä olevat tahot: olenkohan aivan väärässä satunnaisen retkeilijän tuntumineni, kun olen menneen kesän aikana aavistellut merihanhien vähyyttä eri puolilla täkäläistä rannikkoa. > > Jo muuttoaikana peltohanhet olivat ainakin Lumijoella vähissä. Silloin mieleen tuli kiivaasta keväästä johtuva lyhyt tankkausaika. Kesemmellä ihmettelin Tauvossa poikueiden vähyyttä ja pienuutta ja Krunneilta emme löytäneet tälle vuosikymmenelle ominaista suurta (500-1000 yks) sulkasatoparvea. Myös E. Reinilä ja U. Järvinen ihmettelivät Krunnien hanhiporukan pienuutta. > > Viime perjantaina (ja lauantaina) hanhisaaliit jäivät Lumijoella tosi vähiin: "Ei kai niitä ole saanut kuin J:n poika ja sekin Siikajoelta", kerrottiin paikallisessa tietotoimistossa. Vaikka ottaisi huomioon lyhyen tai pitemman aavistusmuutonkin (pikkuparvia painui etelään ainakin elokuun toisena viikonloppuna), nähdyt lintumäärät olivat tosi pieniä. > > Ettei vaan vajaat 20 vuotta sitten muuttuneen pyyntikulttuurin hedelmät alkaisi olla korjuukypsiä. Metsästys on huomattavasti tehostunut pelto- ja kuvapyynnin myötä. Pari vuotta sitten n. kymmenen hanhea syksyssä ylitti baariuutiskynnyksen, 80-luvun alkupuolella yksittäinen tappokin oli uutinen. Osansa saalismääristä selittää tietenkin kantojen pikainen kasvu, mutta metsästyspainekin on takuulla kasvanut. > > Olisikohan aihetta katsella ympärilleen ensi keväänä? > > Kysyy Kari Koivula Hei Kari ja muut! Kari kirjoitti asiasta, joka on todella tärkeä ja ajankohtainen. Heti aluksi sanon, että metsähanhen osalta tilanne on todennäköisesti vielä heikompi. Tänä vuonna loppukesän olemattomiin merihanhimääriin on kuitenkin epäilemättä vaikuttanut myös (poikkeuksellisen) aikainen pesintä: pojat olivat aikaisin lennossa ja valmiita poistumaan ennen Perämeren tulimyrskyä (jonka vanhat linnut kyllä muistavat). Merihanhen pesimäkannasta on tältä vuodelta tulossa aivan tuore kannanarvio, kunhan Pessan Jorma, Timosen Sami ja kumppanit saavat luvut ynnätyksi. Tämänhetkinen näppituntuma on, että parimäärä ei ehkä ole laskenut yhtä dramaattisesti kuin pesimätömien väli-ikäluokkien, mutta asia nähtäneen kohta. Viime kesänä Hailuodon suuri sattas- ja poikaskerääntymä Isolla Matalalla oli olemassa, mutta tarkkaa lukua koko karjasta ei saatu, ainakin noin 1000 oli paikalla (max. n. 1997 1600 yksilöä). Sitäkin on huhujen mukaan häiritty ottamalla kinni poikueita siirrettäväksi Oulujärvelle (!). Pohjoisrannan toisesta (max. n. 600 yksilöä) en tiedä varmasti, mutta jotenkin muistelen, että siellä olisi ollut pääasiassa (vain) poikueita. Jos väli-ikäluokat ovat vähentyneet selvemmin kuin pesivät parit, selitys voisi olla (?) nuorten joutuminen surman suuhun 2-3 viime vuoden aikana (vanhoja enemmän, mikä on luonnollista) ja ehkä kannan harventuessa yhä nuorempien (esim. 2.3-kv) pesinnän aloitus. Keväällä myös Hailuodossa oli minun mielestäni vähemmän (pelto-) merihanhia kuin aikaisemmin 1990-luvulla. Kokonaistilannetta voi pohtia myös Aslak Ermalan uusien (Metsästäjä 4/1999) tilastojen valossa. Yleissääntö on, että hanhikannat eivät kestä yli 20 %:n kokonaiskuolleisuutta , jossa n. 10 % saa olla metsästyksen aiheuttamaa, luonnollista vuottuu toinen 10 % (Ebbinge). Merihanhen vuosisaaliit ovat 1992-1997 ja 1998 olleet : saalis k.a. min max 1998,0 2440,0 1600,0 3400,0 2400,0 Merihanhen kokonais(syys)populaatio voidaan arvioida esim. seuraavasti: (parit Muuttuvan pesimälinnuston mukaan) 1400 paria tekee 2800 ad, 2-kv lintuja esim. 0,6x2800=1680 (nuorten määrä kertaa 60%:n hengissäsäilyvyys toiselle vuodelle), 3-kv (jos oletetaan, että pääosin vasta 4-kv:t pesii) 0,7x1680=1176, poikastuotanto per ad pari 2 (sisältää siis kokonaan epäonnistuneet parit) 2800 yks eli yhteensä 8456. Jos poikasnääräksi asetetaan 3 per ad-pari, yksilömäärä on 9856. Seuraavassa saalis-% em. populaatioluvuilla: 2 pull/aloittava pari: saalis k.a. min max 1998,0 2440,0 1600,0 3400,0 2400,0 kannasta % 28,9 18,9 40,2 28,4 3pull/aloittava pari saalis k.a. min max 1998,0 2440,0 1600,0 3400,0 2400,0 kannasta % 21,6 14,2 30,1 21,3 Näistä luvuista vain optimistisemman oletuksen minimisaalis on kohtuullinen, muut aivan liian suuria. Jos otetaan rajaksi 10% (ks. edellä), kestävä saalis olisi 2 ja 3 poikasen oletuksella vain 846 ja 1128 yksilöä. Jonkinlaisena herkkyystarkasteluna laitoin vielä poulaatiomalliin 5 poikasta per pesinnän aloittava ad-pari (mikä on reilu yliarvio). Näillä luvuilla saalisprosentit olivat seuraavat: 5 pull./aloittava pari saalis k.a. min max 1998,0 2440,0 1600,0 3400,0 2400,0 kannasta % 14,4 9,4 20,1 14,2 Eli: keskiarvo on 5 % liian suuri, vain minimi on sopiva (ei tosin mahdollista kannankasvua) , maksimi on 10 % liian suuri ja 1998 luku 4 % lian suuri , nämä siis epärealistisen hyvin oletuksin. Kestävän 10 %.n periaatteella ”ylioptimistinen” saalis olisi 10% x 16940 yks. = 1694 yksilöä. Tämä on noin tarkastelujakson minimisaalis. Kaikki edellä koskee siis koko Suomen tilannetta. Kuva tarkentuisi paikallisin luvuin, josita meillä oli joku vuosi sitten kohtuullinen käsitys. Mainittakkoon vielä, että metsähanhisaalis oli em. Ermalan tilaston mukaan v. 1998 12700, mikä ylittää Suomen populaation (sis. Kuollassa sulkivat nuoret) !!! terv. Juha xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Juha Markkola North Ostrobothnia Regional Environment Centre, P.Box 124, FIN-90101 OULU, Isokatu 9, FIN-90100 OULU, FINLAND, SUOMI, Telephone int. +358 8 3158551 (NOREC), +358-8-341363(home), mob. +358-400-155939, Telefax int. +358 8 3158305, e-mail Juha.Markkola@vyhfi xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Terve, ---------- From: Juha Markkola Sent: 23. elokuuta 1999 13:52 To: PPLY Subject: Re: hanhet Viime kesänä Hailuodon suuri sattas- ja poikaskerääntymä Isolla Matalalla oli olemassa........Sitäkin on huhujen mukaan häiritty ottamalla kinni poikueita siirrettäväksi Oulujärvelle (!). Huhuissa saattaa olla perääkin. Samaiset puuhastelijat, joihin muistaakseni kuuluu ainakin Kainuun riistanhoitopiiri, ovat olleet asialla aiemminkin. Lumijokisten metsästäjien kunniaksi mainittakoon, että paikallinen metsästysyhdistys ei myöntänyt kainuulaisille pyyntilupaa. Luotolaiset lienevät heittäytyneet höylimmiksi. arvelee Kari Koivula Attachment Converted: "C:\Eudora\Attach\RE hanhet" Tervehdys verkkolaiset, pitkästä aikaa! Metsähallituksen suojelubiologi Pudasjärveltä, Markku Lehtelä oli tavannut Pudasjärvellä Syötteen retkeilyalueen tuntumassa Sotivaaran laella liki kuukausi sitten (26.7.) oudon varoittelevan lintupariskunnan, jonka hän sangen tarkasti kuvaili minulle. Kyseessä oli ilmiselvästi vanha sinipyrstökoiras ja naaras, jotka olivat kiivaasti varoitelleet Markun ympärillä. Pesä tai maastopoikue oli siis lähettyvillä. Vaikka Markku ei ammattiORNITOLOGI olekaan, pidän havaintoa luotettavana. Kyseessä oli n. 30. tämänkesäinen reviiri Suomesta. Venäjältä Paanajärven kansallispuistosta on tiedossani lisäksi 5 reviiriä ja Ruotsista yksi. Ari Rajasärkkä Heippa lista,, Setäni Elja on nähnyt Oulujokisuulla Merialin ja Toppilan välillä kanadanhanhen , jonka posken valkea laikku on hyvin suuri. Elja kertoo valokuvanneensa saman näköisen linnun Krunneilla. Elja ja mietiskelee olisiko kyseessä hybridi ja olisi kiinnostunut kuulemaan muiden linnun nähneiden henkilöiden kommenti asiasta. Voin välittää tieot Eljalle. Itse en ople lintua nähnyt. t Tuomas Herva tuomas.herva@ouka.fi Herva Tuomas wrote: > > Heippa lista,, > > Setäni Elja on nähnyt Oulujokisuulla Merialin ja Toppilan välillä > kanadanhanhen , jonka posken valkea laikku on hyvin suuri. Elja kertoo > valokuvanneensa saman näköisen linnun Krunneilla. Elja ja mietiskelee > olisiko kyseessä hybridi ja olisi kiinnostunut kuulemaan muiden linnun > nähneiden henkilöiden kommenti asiasta. > > Voin välittää tieot Eljalle. Itse en ople lintua nähnyt. > > t > Tuomas Herva > tuomas.herva@ouka.fi olisiko kyse viime vuonna Oulujoella tavatusta hybridistä? Tästä yksilöstä otettuja kuvia on netissä osoitteessa cc.oulu.fi/~ehohtola/havis98.htm Tämä viime vuotinen yksilö oli yleisesti monien harrastajien tiedossa t.sami timonen Haukiputaalla keskustan tuntumassa on 23.8 1999 alkaen pyörinyt pähkinähakki tai kaksikin. t: Keijo Nuutinen *********************************************************** Keijo Nuutinen phone: +358-(0)8-553 1408 Department of Geophysics fax: +358-(0)8-553 1414 University of Oulu P.O.BOX 3000 90401 Oulu e-mail: Keijo.Nuutinen@oulu.fi FINLAND On Mon, 23 Aug 1999, Kari Koivula wrote: > Miten on Juha ja muut esim. Hailuodon asioista perillä olevat tahot: > olenkohan aivan väärässä satunnaisen retkeilijän tuntumineni, kun olen > menneen kesän aikana aavistellut merihanhien vähyyttä eri puolilla > täkäläistä rannikkoa. Moi! Kommentti Keski-Pohjanmaalta Meillä kävi heinäkuun lopulla kokkolalaisten nuorten lintuharrastajien vieraina 21 espanjalaista harrastajaa Etelä-Espanjasta. Tuossa porukassa oli mukana mm. rengastajia, jotka olivat työskennelleet Coto Doñanan kansallispuistossa ja he kertoivat siellä sattuneesta myrkkykatasrofista. Tuolloinhan myrkyllisiä kaivosten jätevesiä oli päässyt vuotamaan jokeen kansallispuiston läheisyydessä. Coto Doñanahan on tärkeää merihanhien talvehtimisaluetta. Vieraamme ennustivatkin, että onnettomuus näkyisi Pohjois-Euroopan merihanhikannoissa kantojen pienenemisenä ja pesimistuloksen huononemisena. Lisätietoja saamme varmasti vastavierailulla, kun me keskipohjalaiset matkustamme heidän vieraiksi nyt syksyllä. Itselläni ei valitettavasti ole niin paljoa havaintoaineistoa, että voisin sanoa jotain merihanhien esiintymisestä alueeltamme verrattuna aikaisempiin vuosiin. Terv. Antti Tuominen --------------------------------------------------------------------------- Antti Tuominen (antutu@utu.fi) puh. 0400-942255 --------------------------------------------------------------------------- Terve listalaiset tässä on muutamia mielenkiintoisimpia haviksia tältä kesältä, ympäri Suomea ja vähän Norjastakin. haahka n. 30 kpl (uroksia+naaraita) 28.6. Norja, Skibotten merikotka, nuori 28.6. Norja, Skibotten pyöriäinen 28.6. Norja, Skibotten merikotka, nuori 29.6. Kilpisjärvi, Peera jänkäsirriäinen 1.7. Kilpisjärvi, Saarikoski kuusitiainen, pesä kesäkuussa Iisalmi, Porosuo kalasääksi+piisami 25.7. Parikkala, Siikalahti kiljukotka 26.7. Lappeenranta, Ylämaa mehiläishaukka 3 kpl 27.7. Espoo, Korpilampi merikotka 28.7. Vaasa, Raippaluoto (Valassaarilla) merikihu 28.7. Vaasa, Raippaluoto (Valassaarilla) kultarinta 26.7. Helsinki, Vanhankaupunginlahti kuikka 3 24.7. Saimaa, Puruvesi härkälintu 2 25.7. Parikkala, Siikalahti haahka 3 naarasta 28.7. Vaasa, Raippaluoto kanadanhanhi 6 25.7. Uukuniemi, Niukkala merimetso 7 26.7. Virolahti harmaahaikara n.10 26.7. Helsinki, Vanhankaupunginlahti riskilä n.10 Vaasa, Raippaluoto pikkutiira 3 31.7. Liminganlahti, Virkkula mehiläishaukka naaras 7.8. Pudasjärvi, Pintamo, Myllyvaara lapinharakka 7.8. Pudasjärvi, Pintamo, Myllyvaara ampuhaukka 7.8. Pudasjärvi, Pintamo, Myllyvaara kuikka/kaakkuri 8 26.-29.8. Kilpisjärvi, Peera mustalintu n.80 Kilpisjärvi, Peera lapinkirvinen 5 Kilpisjärvi, Peera, Mukkavaara kulorastas 20.6. Pudasjärvi, Pintamo, Paljakka pensassirkkalintu (nähty ainakin kolme kertaa) 23.6. Alppila satakieli 26.6. Iisalmi, Porosuo mustatiira 27.6. Piippola, Kortteinen Linnut eivät ole missään järjestyksessä ajan puutteen takia, mutta eiköhän tuosta saa selvää. Ville Suorsa, Pekka Suorsa ja Olli Suorsa ______________________________________________________ Get Your Private, Free Email at http://www.hotmail.com Eilen ( 1.9. )pikaisella aamukaynnilla Oritkarin kentalla vaelsi puolessa tunnissa 6 kapytikkaa ja 2 pohjantikkaa suuntaan SE. Muutenkin tuntui ainakin jarripeipolla olevan meno paalla. T: Jouni Meski Tässä havis muutaman päivän takaa: 29.8. illalla istui lapinpöllö tolpan päässä Kuivaniemellä päätien varressa, hiukan Kuivajoelta etelään. V-P Viklund Eilen 1.9. illalla noin klo 20:30 Oulunsalossa Hailuodon tiellä Varjakan tienhaaran tuntumassa hiiripöllö istui katulampun päällä. Heikki *********************************************************************** Heikki Seppänen Puh 0205 41 4963, 0400 582 058 (gsm) e-mail: heikki.seppanen@nls.fi *********************************************************************** Raahen seudun lintuharrastajien Surnia ry:n 12. syyspinnaralli järjestetään lauantaina 11.9. kl. 6.30-18.30. Kokoontuminen on kl. 5.15. Saloisten Essolla, valtatie 8:n ja kantatie 88:n risteyksessä. Kilpailumaksu on 20 mk /henkilö, johon sis. purkutilaisuuden sauna ja tarjoilut sekä jokaiselle osallistujalle posteitettava ralliyhteenveto. Ralin purku tapahtuu kl. 19 alkaen Pattijoen Lohenpyrstössä, jossa tarjotaan iltapala ja on mahdollisuus saunoa. Kunnat arvotaan ralliaamuna Saloisten Essolla kl. 5.45. Mahdolliset kuntayhdistelmät ovat a) Pyhäjoki ja sen seurana joko Raahe, Pattijoki tai Vihanti. b) Raahe, jonka seurana joko Pyhäjoki tai Pattijoki. c) Siikajoki, jonka seurana joko Pattijoki tai Ruukki. Viime vuoden ennätyssyksynä lintuja oli todella hyvin liikenteessä. Paras joukkue Nuoret Herrat (Keskitalo, Lampila, Kuokkanen) sai kokoon 108 lajia, joka on kaikkien aikojen ennätys. Parhaimpia lajeja olivat mustaotsalepinkäinen, haarahaukka, taigauunilintu, keräkurmitsa ja isokirvinen! Lisätietoja rallista Jaakko Koistinen p.2231980 (k), 8492666 (t) ja 0400-193127 (gsm) Haurun Jukalta kuulin eilen, etta Hoyhtyalla Siwan maastossa on jo muutamaan otteeseen nayttaytynyt Turkinkyyhky! Tietaakseni edelliset havainnot Oulusta ovat hyvinkin kauan aikaa sitten, ainakin tallaisista linnuista, joita voisi pailla jopa paikalla pesineeksi silla Jukka on nahnyt lintua muutamaan otteeseen jo pitemman ajan sisalla. Syvasatamassa on ollut paikalla parhaillaan 15 lapinkirvista seka uuttukyyhky on nakynyt useaan otteeseen. Lisatietoja voi kysya Jukalta 050-5927359 T: Janne (Omiakin haviksia tulee, kunhan niita ehtii tekemaan :-) Janne Matias Aalto wrote: > > Haurun Jukalta kuulin eilen, etta Hoyhtyalla Siwan maastossa on jo > muutamaan otteeseen nayttaytynyt Turkinkyyhky! Tietaakseni edelliset > havainnot Oulusta ovat hyvinkin kauan aikaa sitten, ainakin tallaisista > linnuista, joita voisi pailla jopa paikalla pesineeksi silla Jukka on > nahnyt lintua muutamaan otteeseen jo pitemman ajan sisalla. > Syvasatamassa on ollut paikalla parhaillaan 15 lapinkirvista seka > uuttukyyhky on nakynyt useaan otteeseen. > > Lisatietoja voi kysya Jukalta 050-5927359 > > T: Janne (Omiakin haviksia tulee, > kunhan niita ehtii tekemaan :-) tähän lisätietoa: turkinpulu oli yhden Jukan viestin mukaan ainakin 27.8. paikalla (Veturitien ja Kiskotien risteyksessä), sen jälkeisistä haviksista en ole kuullut. t. sami timonen Keväällä aloitettu lasten ja nuorten lintukerho jatkuu. Tulijoita oli niin paljon etta nyt kerho jaetaan kahtia 7-11 ja 11-16 vuotiaisiin. Sisarukset voivat tulla samaan kerhoon. Paikka on sama Taidonkaari 1 a:n kerhohuone. Kerho on nuoremmille 9.9 ja vanhemmille 10.9 klo 18.00. Mukaan mahtuu viela muutama, joten ilmoittautumisia otetaan vastaan seka sahkopostitse etta puhelimitse. ############################################################################# Terveisin: Hanna Soikkeli Puhelin 050 524 6597 (__) (oo) *-\/------\ Oulun Yliopisto biologian opiskelija II-----I \ II II * ############################################################################# HYVÄ PPLY:N JÄSEN JA PPLY-LISTAN LUKIJA !! Pohjois-Pohjanmaan Ympäristökeskus tarjoaa PPLY:lle viimekesäisten talkoiden tapaan mahdollisuutta talkootöihin Liminganlahden-Hailuodon-Siikajoen alueella. PPLY:n P-Pohjanmaan ymp.keskuksen kanssa solmiman konsulttisopimuksen mukaan PPLY:n osuus on rantojenhoitoon liittyvää kasvillisuuden raivausta, raivausjätteiden keruuta ja niiden polttoa. PPLY saa oman toimintansa rahoittamiseen sievoiset korvaukset työstä, mutta samalla teemme arvokasta työtä linnustonsuojelun puolesta. Tarjotut talkookohteet ovat Limingan Virkkulassa ja Temmesjoella, Oulunsalon Purnunnokalla, Hailuodon Isomatalalla sekä Siikajoen Siikajokisuun saarilla. Työtä on noin 8-10 päiväksi. Viime vuonna talkoisiin osallistui kaikkiaan 23 henkilöä. Olkoon tavoitteenamme, että jokainen talkoisiin pystyvä ja niistä kiinnostunut pystyisi osallistumaan ainakin yhteen talkookertaan (viime vuonna useampaan talkookertaan kuin vain yhteen osallistuvia henkilöitä oli monia). Työ sijoittuu syyskuun alun - lokakuun alun (-lopun) väliselle ajanjaksolle ja viikonloppuihin. Lauantai on viikonloppuisin varsinainen "ykkös"talkoopäivä, mutta sunnuntaisinkin töitä voidaan tehdä (myös sadepäivät täytyy ottaa huomioon). ILMOITTAUDU MEILLE, MIKÄLI OLET KIINNOSTUNUT OSALLISTUMAAN TALKOISIIN. Ilmoita meille viikonloppu, jolloin voisit osalllistua. Otamme sinuun sitten yhteyttä ja kerromme tarkemmin yksityiskohdista.(sovimme mm. kyydit paikalle) Jos teillä on omistuksessanne haravoita ja talikoita, niitä tarvittaisiin joillakin kohteilla. Työhansikkaat tulee PPLY:n puolelta. PPLY tarjoaa kahvia ja pientä purtavaa talkoopaikoilla. Talkoita organisoi PPLY:n puolelta Jukka Piispanen, p. 311 7130 (t), 311 6692 (k), 050-3708535 (gsm). Ilmoittautua voit pj:n Sami Timosen email-osoitteeseen (sami.timonen@vyh.fi) Ilmoita myös yhteystietosi, siis puhelinnumero (mikäli luulet, että meillä ei ole sitä jo valmiina). Ensi lauantaina 4.9. kl. 9 aloitetaan talkoilla Temmesjokisuulla. ----------------------------------- Siis ilmoitukseenne: 1) oletko halukas osallistumaan ja minä viikonloppuna (kumpi päivä, la ja/tai su?), jokin arvio osallistumisesi varmuudesta olisi myös hyvä 2) onko sinulla työvälineitä, joita voit ottaa mukaasi 3) ilmoita puhelinnumerosi PPLY:n hallituksen puolesta yhteishenkeä ja laajaa osallistumista toivoen, Sami Timonen, PPLY:n puheenjohtaja Moi lista, pply:n toiminta alkaa herätä kesäunestaan. Siitä merkkinä tutut yleisökokoukset. Syyskaudella yhdistyksen kuukausikokoukset jatkuvat joka kuukauden toinen keskiviikko kl. 18 Oulun yliopiston biologian laitoksella Linnanmaalla (2. krs., sali YB 210). 8.9. Kari Kivirinta kertoo Tansanian kahdesta suuresta luonnonpuistosta. 13.10. esitelmäaiheena on Esa Huhdan "Metsät pirstoutuvat - miten käy lintujen?" 10.11. pidetään yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous. Käsiteltävänä sääntömääräisenä asiana on yhdistyksen jäsenmaksun suuruus vuodelle 2000. Sääntömääräisten asioiden jälkeen pidetään Pohjois-Suomen määritysmestaruus-kisa. Tunnistettavana on 50 diakuvaa. 8.12. kuullaan Kreikan lintusyksystä ja -talvesta Hanna Soikkelin ja Petri Lampilan sanoin ja kuvin. 12.1. Jorma Pessa kertoo Pohjois-Pohjanmaan lintuvesistä ja etelänsuosirrikannan tilasta. Joka kokouksessa on ajankohtaisasioita, mm. lintuhavaintoja. Ja vanhaan malliin kahvitarjoilu. PPLY:n hallituksen puolesta tervetuloa toivottaa Sami Timonen moi lista, eilen 5.9. Tyrnävän Murron ja Muhoksen Kankaannokan, Soson ja Kurkiperän pelloilta löytyi yhteensä n.960 kurkea. Suurimmat parvet olivat Muhoksen kirkolle Tyrnävältä vievän päätien ja Kurkiperän tien välimaastossa, lähempänä Kurkiperää (n.400 linnun parvi keskellä peltoa pitkän kuusiaitaistutuksen itäpuolisella pellolla). Samalla kuusiaitasuoralla pomppi tiellä pähkinähakki, joka päästi 1,5 metrin päähän tarkkailijan (kun tarkkailijat olivat autossa). Muuten tällä reissulla vähän lintuja: pientä järripeippo-, räkättirastas- ja urpiaismenoa. Muutama lapinkirvinen, tuulihaukka jne. Mukana retkellä lisäkseni Toni Eskelin ja Minna Ruokonen. t. Sami Timonen p.s. arvatenkin kurkien määrä nousee vielä. Mikäli käytte katselemassa, muistakaa värirengastetut linnut ja yrittäkää lukea renkaiden värikoodit! Tässä olisi viikonlopun haviksiani. Aamut kuluivat minulta pyhäjoen niemen nokissa kihumuuttoa odotellessa. 4.9 PYI Hanhikivi 7.05-11 garc 5S, gste 1N, gavsp 1N pgri 3S pcar 11m vesiäisiä acre 34m, apen 51m, aacu 43m, bcla 36m, mnig 2m ym kahlaajia niukasti, parasta npha 1m hyvä syyskuinen tiira-muutto shir 16m (7”9’), saea 4m (2”2’) ste h/a 30m, eli 50 tiiraa. lokkeja mm. lfus 11m, lcan 216m, larg 33m lopuksi kihut: ste lon 1kv S , ste cus 1kv S, sterco 1S 5.9 PYI Ulkoharmi 6.25-13 garc 1S, gste 2S+4N, gavsp 1N pgri 3m, pocri 4m pcar 45S 9a aans 1m lask p, ans sp a11 m vesiäisiä mm. aful 23m, amar 1m, mser 43m, mnig 4m, mfus 2m, bcla 36m, acre 25m kahlaajia mm. npha 1+3m, cdub 2ad m, psqu 2 jp m tiiroja vain 4m, joista shir 2 lokkeja mm. lfus 10m, larmin 2’ m, lcan 365m, larg 127m cgry 1kv S Parasta oli jonkin asteinen kihu-muutto; ste cus 4 1kv S (4a), ste lon 1kv S, sterco 3 S (3a), joista 2 1kv:ta. Lisäksi cmp-suohaukka, todenn.1kv sirosuohaukka painalsi länteen voimakasta lounaistuulta vasten, kadoten lopulta horisonttiin. tv Heikki Tuohimaa Tervehdys! Kävin lauantaina katselemassa Kempeleenlahden lintuja. Ensin ihmettelin Vihiluodon venesatamasta käsin vesilintujen vähyyttä, kun yleensä sorsanmetsästyksen alun jälkeen Kempeleenlahti on ollut pullollaan vesiäisiä. Syykin selvisi, kun kävelin myöhemmin luontopolkua pitkin lintutornille Jostain aika läheltä ruovikon kätköistä selvästi luonnonsuojelualueen sisältä paukahti kaksi HAULIKONLAUKAUSTA. Sankan kasvillisuuden seasta en nähnhyt ketään edes tornista käsin. Läksin tutkailemaan tilannetta tarkemmin. Satakunta metriä tornin parkkipaikalle vievän tien risteyksestä lentoasemalle päin lähtee pieni tien pätkä suojelualueen reunalla olevalle yksityisomistuksessa olevalle suojelualueeseen kuulumattomalle palstalle. Tuon tien päässä oli kaksi henkilöautoa, jotka olivat ilmiselvästi salametsästäjien autoja Otin reksiterinumerot ja muuta tietoa talteen ja ajelin kännykättömänä ihmisenä lentoasemalle, josta ystävällisen lentokenttävirkailijan avustamana soitin poliisille. Poliisi lupasi tulla paikalle, mikäli lauantai-illan kiireiltään ennättäisi. Lentokentältä ajoin takaisin rikospaikalle. Paikalle oli kertynyt jo viisi autoa! Kävelin selvääkin selvempää polkua pitkin lahdelle. Haulikon laukauksia kuului silloin tällöin eri puolilta ja kaikki selvästi suojelualueen sisältä. Suojelualueen raja on merkitty aivan riittävän selvästi ja muutaman tyypin näinkin seisoskelevan haulikkojensa kanssa ruovikossa. Lopulta poliisi saapui paikalle ja kaksi konstaapelia lähti saappaat jalassa kyselemään pojilta, millä luvilla he suojelualueella metsästivät. Itse jätin homman virkavallan haltuun ja läksin kotiin nälän heikentämänä. Lopputuloksesta en tiedä, mutta aion vielä soittaa poliisilaitokselle ja kysyä tilannetta. Toivottavasti kaupungin luonnonsuojelusta vastaavat virkamiehet myös paimentavat poliisia, ettei ilmiselvä metsästys- ja luonnonsuojelurikkomus jää huomioimatta. Joka tapauksessa Kempeleenlahden metsästys näytti siltä, kuin sitä tehtäsisiin enemmänkin. Siispä hyvät verkkolaiset, mikäli kuulette haulikonpauketta tai näette metsästäjiä luvattomilla alueilla, TEHKÄÄ JOTAIN! Soittakaa poliisit paikalle, kirjoitelkaa yleisönosastoille, pommittakaa toimittajia, yms, yms... Älkääkä ainakaan painako asiaa villaisella, koska metsästyksen mätäpaise vain tuntuu paisuvan koko ajan!!! Kiroilee Ari Rajasärkkä Heippa taas! Sainpa soitettua poliisille Kempeleenlahden metsästys"tutkinnan" edistymisestä. Poliisin käsitys oli, että lahdelta tavattiin kaksi metsästäjää LUVALLISELTA alueelta. Koskahan kaupungin hallinnassa oleva luonnonsuojelulailla rauhoitettu luonnonsuojelualue, jossa metsästys on rauhoitusmääräysten mukaan kielletty, on muuttunut luvalliseksi metsästysalueeksi??? Aion viedä asiaa eteenpäin ja toivon, että kaupungin virkamiehetkin patistelevat poliisia ILMISELVÄSSÄ tapauksessa, ettei taas käy niinkuin aina tuntuu käyvän, ettei syyllisiä saada käpälälautaan. Kiroilee vielä enemmän Ari Rajasärkkä Moikka vielä kerran! Enpä malta olla jatkamatta synkkää yksinpuheluani (tai -kirjoitteluani). Kerrottakoon tarkemmin poliisin toiminnasta Kempeleenlahden metsästystapauksessa. Paikalle saapui kaksi poliisia, jotka tasa-arvolain nimissä edustivat molempia sukupuolia. Heidän ennakkoasenteensa tuntui olevan, että josko metsästäjillä olisi lupa metsästää alueella. Kerroin heille, että kyseinen alue on kaupingin omistamaa maata ja se on perustettu luonnonsuojelualueeksi, jossa metsästys on yksiselitteiseisesti kielletty Kävin heille kädestä pitäen näyttämässä P-paikan opastuskartasta suojelualueen rajan ja paikat, joista laukauksia olin kuullut ja missä haulikkoveikkoja olin nähnyt. Sen jälkeen kävin vielä varmistamssa, että konstat varmasti löytävät suojelualueen rajan ja lähtevät oikeaan suuntaan ruovikkoon rämpimään. Lopputuloksena on kaksi LUVALLISELLA ALUEELLA metsästävää vesseliä!!! En tiedä, onko poliisi ollut eksyksissä vai mistä ihmeestä on kyse. Luvallisella alueella metsästäminen kuulostaa siinä mielessä kummalliselta, ettei sillä pienellä käytännössä kuivan maan pläntillä, jolla metsästys Kempeleenlahdella on periaatteessa sallittua (siihenkin tarvittaisiin metsästysoikeuden haltijan = maanomistajan lupa), ole MITÄÄN METSÄSTETTÄVÄÄ, ainakaan vesilintuja on turha kuvitella paikalta saatavan. Omin korvin kuulin useita laukauksia suojelualueen sisältä ja näinkin haulikkomiehiä, jotka varmankin olivat vain ulkoiluttamassa pyssyjään suojelualueella. Ihmettelen myös poliisin kuuluisaa laskutaitoa. Kuinka kummassa kaksi miestä on saanut ajetuksi paikalle viisi autoa? Mahtoiko kyseessä olla vain poliisipariskunnan kiinnostuksen puutetta asiaan? Kuka sitä nyt viitsisi lauantai-iltana rämpiä märässä ruovikossa, kun voi mukavasti istuskella maijassa Rotuaarin elämän sykkeestä nauttimassa. Saattaahan siinä vaikka virkapukuun tulla mutatahroja... Eli mitä tästä opimme. Metsästäjälaumat senkuin porskuttavat ja poliisia ei heidän toimensa kiinnosta lainkaan. Montako metsästysrikosta, kotkan tappoa, Pudasjärven joutsenten ampumista on selvitetty, montako Kempeleenlahden metsästysrikollista on saatu edesvastuuseen? Saapas nähdä, johtaako tällä kertaa oma tuleva rikosilmoitukseni, kaupungin virkamiesten kyselyt, toimittajien hiostus etc. mihinkään. Vai turhaako kaikki on vaan? Ärräpäävarastoaan laajentaen Ari Rajasärkkä Hei listalaiset! Ari, on hyvä, että viet Kempeleenlahden rikosasiaa eteenpäin. Puhelimitse kannattaa pommittaa myös järjestyspoliisin miehiä, esim. apulaispoliisipäällikkö Paavo Väliheikkiä (ent. tyrnäväläinen) tai komisario Seppo Kinnusta. Paikallahan kävi ilmeisesti järjestyspoliisin partio. Olen ollut jo kymmeniä vuosia sitä mieltä, että poliisin toiminta varsinkin maaseudulla on asenteellista ja siksi tehotonta luonnonsuojelurikoksissa. Muutenhan rikokset olisivat selvinneet. Mutta Oulussakin! On vain niin, että useat poliisit joko kuuluvat samoihin metsästysseuroihin kuin nämä luonnonsuojelurikolliset tai ovat riippuvaisia metsästysluvan saamisessa maanomistajista, joilla on joko tietoa näistä rikoksista tai ovat itse niihin osallisia. Poliisinkin pitäisi muistaa, että myös rikoksen salaaminen ja vähättely ovat rikollista. Olenkin tässä pohtinut toisinaan, eivätkö luonnonsuojeluyhdistykset ja lintutieteelliset yhdistykset (myös PPLY) voisi aina sopivan tilaisuuden tullen pitää kovempaa ääntä luonnon puolesta. Eivät kai PPLY:n jäsenetkään pelkkiä bongareita ole? Olen liikkunut tänäkin kesänä, myös juuri päättyneellä lomallani, sekä Utsjoen Lapissa että Kuhmon Elimyssalossa ja todennut surukseni, kuinka pieniä luonnontilaiset alueet Suomessa ovat. Niistä on jäljellä suhteutettuna Suomen pinta-alaan vain muutama kärpäsen kakan kokoinen piste. Mitä jää tuleville sukupolville? Hakkuuaukeita, päällystettyjä teitä, laskettelurinteitä, saastuneita järviä jne? Martti Eskelinen puh. 040-539 5453 e-mail: martti.eskelinen@pp.inet.fi ---------- > Lähettäjä: Ari Rajasärkkä > Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi > Aihe: Vielä Kempeleenlahdesta > Päivä: 06. syyskuuta 1999 15:30 > > Moikka vielä kerran! > > Enpä malta olla jatkamatta synkkää yksinpuheluani (tai -kirjoitteluani). > Kerrottakoon tarkemmin poliisin toiminnasta Kempeleenlahden > metsästystapauksessa. Paikalle saapui kaksi poliisia, jotka tasa-arvolain > nimissä edustivat molempia sukupuolia. Heidän ennakkoasenteensa tuntui olevan, > että josko metsästäjillä olisi lupa metsästää alueella. Kerroin heille, että > kyseinen alue on kaupingin omistamaa maata ja se on perustettu > luonnonsuojelualueeksi, jossa metsästys on yksiselitteiseisesti kielletty. Kävin > heille kädestä pitäen näyttämässä P-paikan opastuskartasta suojelualueen rajan > ja paikat, joista laukauksia olin kuullut ja missä haulikkoveikkoja olin nähnyt. > Sen jälkeen kävin vielä varmistamssa, että konstat varmasti löytävät > suojelualueen rajan ja lähtevät oikeaan suuntaan ruovikkoon rämpimään. > > Lopputuloksena on kaksi LUVALLISELLA ALUEELLA metsästävää vesseliä!!! En tiedä, > onko poliisi ollut eksyksissä vai mistä ihmeestä on kyse. Luvallisella alueella > metsästäminen kuulostaa siinä mielessä kummalliselta, ettei sillä pienellä > käytännössä kuivan maan pläntillä, jolla metsästys Kempeleenlahdella on > periaatteessa sallittua (siihenkin tarvittaisiin metsästysoikeuden haltijan = > maanomistajan lupa), ole MITÄÄN METSÄSTETTÄVÄÄ, ainakaan vesilintuja on turha > kuvitella paikalta saatavan. Omin korvin kuulin useita laukauksia suojelualueen > sisältä ja näinkin haulikkomiehiä, jotka varmankin olivat vain ulkoiluttamassa > pyssyjään suojelualueella. > > Ihmettelen myös poliisin kuuluisaa laskutaitoa. Kuinka kummassa kaksi miestä on > saanut ajetuksi paikalle viisi autoa? Mahtoiko kyseessä olla vain > poliisipariskunnan kiinnostuksen puutetta asiaan? Kuka sitä nyt viitsisi > lauantai-iltana rämpiä märässä ruovikossa, kun voi mukavasti istuskella maijassa > Rotuaarin elämän sykkeestä nauttimassa. Saattaahan siinä vaikka virkapukuun > tulla mutatahroja... > > Eli mitä tästä opimme. Metsästäjälaumat senkuin porskuttavat ja poliisia ei > heidän toimensa kiinnosta lainkaan. Montako metsästysrikosta, kotkan tappoa, > Pudasjärven joutsenten ampumista on selvitetty, montako Kempeleenlahden > metsästysrikollista on saatu edesvastuuseen? Saapas nähdä, johtaako tällä kertaa > oma tuleva rikosilmoitukseni, kaupungin virkamiesten kyselyt, toimittajien > hiostus etc. mihinkään. Vai turhaako kaikki on vaan? > > Ärräpäävarastoaan laajentaen > > Ari Rajasärkkä > Olin Tyrnävällä torstaista sunnuntaihin. Haukkoja näin ihmeen vähän: piekanan ja kahdesti sekä tuulihaukan että varpushaukan. Tuulihaukan pesintä lähellä ex-kotiani onnistui: kolme lentopoikasta. Nyt ne kaikki saalistavat jo kauempana pesästä. Myös viime vuonna tuulihaukkapariskunnalla oli kolme poikasta. Sepelkyyhkyjä näin noin 200 linnun parven. Kurkia oli niillä nurkilla vain noin 100 linnun parvi, mutta en käynytkään Muhoksen ja Tyrnävän rajan tuntumassa, jossa mm. Sami kumppaneineen oli liikkunut. Yllättävin ja mieltäni lämmittävin havikseni oli 4.9. näkemäni neljä pyrstötiaista pienessä risukossa alle kilometrin päässä ex-kodistani! terveisin Martti Eskelinen Puusepänkuja 7C54 90100 OULU puh. 040-539 5453 e-mail: martti.eskelinen@pp.inet.fi Martti Eskelinen wrote: > > Hei listalaiset! > > Ari, on hyvä, että viet Kempeleenlahden rikosasiaa eteenpäin. Puhelimitse > kannattaa pommittaa myös järjestyspoliisin miehiä, esim. > apulaispoliisipäällikkö Paavo Väliheikkiä (ent. tyrnäväläinen) tai > komisario Seppo Kinnusta. Paikallahan kävi ilmeisesti järjestyspoliisin > partio. > > Olen ollut jo kymmeniä vuosia sitä mieltä, että poliisin toiminta varsinkin > maaseudulla on asenteellista ja siksi tehotonta luonnonsuojelurikoksissa. > Muutenhan rikokset olisivat selvinneet. Mutta Oulussakin! On vain niin, > että useat poliisit joko kuuluvat samoihin metsästysseuroihin kuin nämä > luonnonsuojelurikolliset tai ovat riippuvaisia metsästysluvan saamisessa > maanomistajista, joilla on joko tietoa näistä rikoksista tai ovat itse > niihin osallisia. Poliisinkin pitäisi muistaa, että myös rikoksen > salaaminen ja vähättely ovat rikollista. > > Olenkin tässä pohtinut toisinaan, eivätkö luonnonsuojeluyhdistykset ja > lintutieteelliset yhdistykset (myös PPLY) voisi aina sopivan tilaisuuden > tullen pitää kovempaa ääntä luonnon puolesta. Eivät kai PPLY:n jäsenetkään > pelkkiä bongareita ole? Olen liikkunut tänäkin kesänä, myös juuri > päättyneellä lomallani, sekä Utsjoen Lapissa että Kuhmon Elimyssalossa ja > todennut surukseni, kuinka pieniä luonnontilaiset alueet Suomessa ovat. > Niistä on jäljellä suhteutettuna Suomen pinta-alaan vain muutama kärpäsen > kakan kokoinen piste. Mitä jää tuleville sukupolville? Hakkuuaukeita, > päällystettyjä teitä, laskettelurinteitä, saastuneita järviä jne? > > Martti Eskelinen > puh. 040-539 5453 > e-mail: martti.eskelinen@pp.inet.fi Vastaan nimenomaan tähän Martin viestin jälkiosaan PPLY:n puheenjohtajan ominaisuudessa: olen koko ajan puhunut Arin kanssa (en pply-listalla), olisiko aihetta ottaa kantaa PPLY:n taholta. Tämä on vielä epäselvää, keskustelemme asiasta ja olemme kuulolla asian suhteen. Yleisesti PPLY:n linnustonsuojelutoiminnasta voisin sanoa: noin kaksi vuotta sitten PPLY perusti tehostaakseen linnustonsuojelutoimintaansa linnustonsuojelutoimikunnan (jäsenet Jorma Pessa, Ari Rajasärkkä, Sami Timonen, Arvo Ohtonen, Juha Markkola, Ari Kakko ja Matti Tynjälä), joka onkin toiminut suojeluasioissa mielestäni varsin kiitettävästi. Käsiteltäviin suojeluasioihin ovat kuuluneet mm.: -laajan lausunnon tekeminen PPLY:n toimialueen Natura-alue-ehdotuksesta, PPLY ehdotti kymmeniä uusia alueita ja aluelaajennuksia -vaikuttaminen Metsähallitukseen päin Metsähallituksen omistuksessa oleville valtionmaille tekeillä oleviin alue-ekologisiin suunnitelmiin -petopesärekisterin kehittäminen yhdessä Metsähallituksen kanssa -monien yksittäislausuntojen antaminen esim. Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskukselle (esim. Iin Krunnien rauhoitussäännön muutokset, Utajärven Ahmasjärven moottoriliikenneluvat) Tähän tietenkin voi lisätä jo pari vuotta jatkuneet rantojenhoitotalkoot, jotka ovat toki linnustonsuojelutyötä. Useat em. asiat eivät välttämättä näy julkisuudessa (ja täytyy myöntää, että tiedottamispuolessa on varmaan parantamisen varaa). Jos PPLY:n jäsenistössä on suojeluasioista kiinnostuneita, voimme tarjota tällaisillekin henkilöille toimintaa. Ottakaa yhteyttä toimikunnan puheenjohtajaan Jorma Pessaan tai minuun! t. Sami Timonen Martti Eskelinen wrote: > > Olin Tyrnävällä torstaista sunnuntaihin. Haukkoja näin ihmeen vähän: > piekanan ja kahdesti sekä tuulihaukan että varpushaukan. Tuulihaukan > pesintä lähellä ex-kotiani onnistui: kolme lentopoikasta. Nyt ne kaikki > saalistavat jo kauempana pesästä. Myös viime vuonna > tuulihaukkapariskunnalla oli kolme poikasta. > > Sepelkyyhkyjä näin noin 200 linnun parven. Kurkia oli niillä nurkilla vain > noin 100 linnun parvi, mutta en käynytkään Muhoksen ja Tyrnävän rajan > tuntumassa, jossa mm. Sami kumppaneineen oli liikkunut. > > Yllättävin ja mieltäni lämmittävin havikseni oli 4.9. näkemäni neljä > pyrstötiaista pienessä risukossa alle kilometrin päässä ex-kodistani! > > terveisin > Martti Eskelinen > Puusepänkuja 7C54 > 90100 OULU > puh. 040-539 5453 > e-mail: martti.eskelinen@pp.inet.fi nuo Martin mainitsemat pyrstötiaiset ovat olleet viime talven ja kuluneen pesimäkauden ehdoton yllätys: lajia tavattiin viime tammikuun aikana (ilmiön ansiokkaana paljastajana PPLY:n tammikisa) hyvin runsaana, toukokuussa tavattiin (mm. Oulun kaupungin alueella) monia reviireitä, ja nämä heinä-elokuussa paljon ennen varsinaista vaellusta ilmaantuneet pyrstötiaisparvet viittaavat varmasti juuri yhdistyneisiin poikueparviin (suurimmat 36 linnun parvet Hailuodossa). En tiedä, milloin viimeksi näin voimakasta esiintymistä P-Pohjanmaalla on ollut (koskaan?). Ne, jotka muistavat vanhoja asioita, voinevat kommentoida. t.sami timonen Heips! Jatkokertomukseni seuraava osa: Kuten kunnon rikollinen ikään palasin eilen illalla rikospaikalle. Tutkailin kartan kanssa Kempeleenlahden luonnonsuojelualueen rajoja ja rajamerkkejä. Havaitsin mielenkiintoisen seikan: rajapaalut eivät olleet siellä päinkään, missä kuvittelin kartanmukaisen rajan olevan. Kaksi paalua oli asetettu sievään linjaan siten, että noin puolet yksityisomistuksessa olevaa aluetta oli näennäisesti suojelualuetta. Oikealta suojelualueen rajalta taasen ei paaluja löytynyt. Hirvikö lie liikutellut merkit niin nasevasti vai mikä? Karttaa tutkailemalla en saanut tarkkaa selkoa, olivatko haulikonhylsyillä päällystetyt penkein varustetut passipaikat suojelualueen sisällä vai ulkona, hyvin lähellä rajaa kuitenkin. Passipaikalta johti selvä, tuore ja paljon käytetty polku rantaan eli siis ehdottoman varmasti suojelualueelle. Polun varrelta en löytänyt hylsyjä, mutta eiköhän tyhmempikin pyssynpaukuttaja osaa kerätä selvät todistuskappaleet pois näkyvistä. Tänään kävin kaupungin miesten kanssa paikalla ja etsittiin suojelualueen rajasta kertovia paaluja ja pyykkejä. Osa löytyikin sieltä, mistä niiden pitikin löytyä. Lopputulos on se, että parhaat ja eniten käytetyt passipaikat ovat muutama kymmenen metriä SUOJELUALUEEN SISÄLLÄ! Yhdellä passipaikalla oli vielä muovikassillinen haulikon hylsyjä lukuisien maassalojuvien hylsyjen joukossa. Miksiköhän vain osa hylsyistä oli siististi pussissa? Olisivatkohan rantaan vievän polun varralta poimittuja? Poliisi on sitä mieltä, että kun metsästäjäressukat eivät tiedä tarkaan, missä suojelualueen raja sijaitsee, ei ketään voi nostaa syytteeseen siitä, jos sattuu suojelualueella "tietämättään" metsästämään. Aika outoa logiikkaa! Käsittääkseni metsästäjän kuuluu tietää, missä hän metsästää. Ei Metsähallituksenkaan lupametsästysalueisden rajoja ole maastoon merkitty. Pelkän kartan perusteella on metsästäjän osattava pysyä luvallisella tontilla. Sama koskee myös yksityisillä mailla tapahtuvaa metsästystä. Joka tapauksessa on selvää, että Kempeleenlahden LUONNONSUOJELUALUEELLA METSÄSTETÄÄN. Kuulin useita laukauksia selvästi suojelualueen sisältä selvästi merkityn OIKEAN RAJALINJAN väärältä puolelta. Passipaikat on rakennettu suojelualueen sisälle sattumoisin sellaiseen kohtaan, josta hirvi tai muu otus on siirtänyt suojelualueen rajamerkkejä vääriin paikkoihin. Selvät polut suojelualueella ja hylsykassi kertoo myös omalta osaltaan jotain. Jos minä olisin metsästäjä ja haluaisin metsästää suojelualueella, jolla metsästys on kiellettyä, menisin alueen rajalle, tekisin jotain suojelualueen rajamerkeille ja sen jälkeen minulla olisikin vapaa pääsy pyssyineni suojelualueelle. Enhän minä toki voisi tietää sijaintiani kartalla... Eläköön metsästäjät!!!! Kirosanavarastonsa tyhjentänyt Ari Rajasärkkä Hyvä lista! Kiitoksia Ari Rajasärkälle runsaista ärräpäistä ja toiminnasta, joka saisi olla julkisempaa kuin tämän listan sisäistä.Toivoisi vähintään Kalevaa tekemään juttua suojelualueiden rajoista ja metsästyksestä.Suurin osa ihmisistä kuitenkin liikkuu luonnossa ilman aseita ja jonkinlaiset havainnoimis- ja toimintaohjeet auttaisivat eteenpäin Viime syksynä gangsterimaista ammuskelua tapahtui mökkimme edessä Hylkykarissa. Riutunkarissa on tavattu useita kertoja pähkinähakki sekä pyrstötiaisparvi. Riutun rantahietikolla oli toissapäivänä 2 tylliä,4 pikkusirriä ja 6 valkovikloa keskenään. Loppukesästä Hailuodontieltä asfaltilta tuli parhaina päivinä laskettua lähes sata västäräkkiä, joukossa muutamia keltavästejä. Kanahaukka söi suosikkioravamme,ensimmäisen hyökkäyksen sen teki varpaitteni edestä, jossa oravaparka söi pähkinöitä. Vesilintuja on ollut hämmästyttävän vähän isokoskelopesueita lukuunottamatta. Komea kesä, mikä ei ota loppuakseen. Leena ja Erkki Väisänen Eilisen kalajoelta piippariin tulleen käpytikkamuuton jälkeen oli suorastaan pakko tänä aamuna käydä vaellusta todistamassa. Raa Kultalanlahdella klo 6.10-7.55. (eli alle 2h) 218 käpytikkaa etelään. - tikkamuutto oli voimistumassa poistuessani paikalta. Muuta: pikkulintuja tuhanssia muuttavia, niittykirvistä määritin eniten (joku sata). Kauempana idässä metsän päällä meni kuitenkin pääosin fringilla- ja urpiaistyypistä massaa, mutta määritykset jäi vähiin. Rastaita vähän verrattuna Kalajoen eiliseen summaan. Mistähän lienee syntynyt yhtäkkiä tuollainen tikkavaellus? Viikonloppuna en tainnut nähdä yhtään muuttavaa ja aiemminkin syksyllä parhaat henkilökohtaiset käpytikka-aamut ovat olleet vain muutamia yksilöitä. Paikallisina tosin niitä on näyttänyt olevan runsaanlaisesti. tv Heikki Tuohimaa Heikki Tuohimaa wrote: > Eilisen kalajoelta piippariin tulleen käpytikkamuuton jälkeen oli > suorastaan pakko tänä aamuna käydä vaellusta todistamassa. > > Raa Kultalanlahdella klo 6.10-7.55. (eli alle 2h) 218 käpytikkaa > etelään. > - tikkamuutto oli voimistumassa poistuessani paikalta. > > Muuta: pikkulintuja tuhanssia muuttavia, niittykirvistä määritin > eniten (joku sata). Kauempana idässä metsän päällä meni > kuitenkin pääosin fringilla- ja urpiaistyypistä massaa, mutta > määritykset jäi vähiin. > Rastaita vähän verrattuna Kalajoen eiliseen summaan. > > Mistähän lienee syntynyt yhtäkkiä tuollainen tikkavaellus? > Viikonloppuna en tainnut nähdä yhtään muuttavaa ja aiemminkin > syksyllä parhaat henkilökohtaiset käpytikka-aamut ovat olleet vain > muutamia yksilöitä. Paikallisina tosin niitä on näyttänyt olevan > runsaanlaisesti. > > tv Heikki Tuohimaa lisäyksenä vielä tähän Heikin viestiin eli niille, joilla ei ole piipparia - tuo Kalajoen Leton viesti oli: "Kalajoki, Letto kl. 7.30.- 13.00: käpytikka 1045 etelään, mukana pikkutikka 3, palokärki 2, rastaat 4093, pl 11600. Muutto käynnissä havainnoinnin alkaessa, havaitsi Jarno Saarinen." t. Sami Timonen PPLY:n talkoot jatkuvat ensi viikonloppuna Oulunsalon Purnunnokalla. Työpäivät ovat mahdollisuuksien mukaan sekä lauantai 11.9. että sunnuntai 12.9. Ilmoita meille, kumpana viikonlopun päivänä voisit osallistua. Ilmoittautumiset Jukka Piispanen, p. 311 7130 (t), 311 6692 (k), 050-3708535 (gsm) tai Sami Timosen email-osoitteeseen (sami.timonen@vyh.fi). terv.sami timonen moi lista ja aktiiviset(?) PPLY:n staijarit, alla on osa Harri Högmanderin (Keski-Suomen Lint.tiet.yhd. pj Jyväskylästä) viestistä minulle, jossa varoitellaan kurkimuuton alusta, mahdollisesti jo huomenna, koska tuuli on sopiva. Olkaapa varuillanne maastossa! Missähän PPLY:n alueella kannattaisi olla muuttavia kurkia vastaanottamassa? Keväällähän staijattiin Kempeleen Honkasen kasalla, mutta Muhokselta kurjet lähtenevät etelään (riippuu tietysti tuulen suunnasta), jolloin suuri osa mennee Kempeleen itäpuolelta. Missähän olisi alueemme eteläosissa hyviä staijimaastoja? t.sami timonen -------------------------------------------- Terve! > Viime sunnuntaina 5.9. oli Muhoksen Soson peltoalueille kerääntynyt jo > yhteensä 960 kurkea. Määrät vielä noussevat lähiaikoina. Onkohan muualla > Suomessa laskettu jo merkittäviä kerääntymiä? Hauska kuulla, että kurkia on ja laskettukin! Tuoreen sääennusteen mukaan huomenna voisi olla syksyn eka huippupäivä, sillä teille päin luvataan 10 m/s NW-tuulta yöksi ja aamuksi, ja viilenevääkin. Kannattaisiko teikäläisiä orneja houkutella kurkia kyttäämään aamuksi? Täällä ollaan jo suunniteltu kovasti huomista lintsausta ja tavoitteena on saada usea staijailupaikka N-S-suoralle Pihtipudas-Saarijärvi-Petäjävesi-Jämsä. terv. Harri -------------------------------------------------------------------- Harri Högmander Harri Hogmander, PhD Jyväskylän yliopisto Department of Biological Bio- ja ympäristötieteen laitos and Environmental Science PL 35 (YAD) University of Jyvaskyla 40351 Jyväskylä P.O. Box 35 (YAD) Puh. 014-260 2339, 040-566 4211 FIN-40351 Jyvaskyla Fax 014-260 2321 Finland S-posti hogmande@jyu.fi Phone +358-14-602339 Käyntiosoite Ambiotica, Survontie 9 Mobile +358-40-5664211 Huone D310.3 Fax +358-14-602321 E-mail hogmande@jyu.fi Hei ! Muutamia havaintoja Kuusamosta viime ajoilta. Sunnuntaina 29.8 oli Antinperällä 4 pikkusirriä ja 12 tylliä. Lietettä mukavasti. Matolammilla paikallinen sinisuo naaras. Sunnuntaina 5.9 piekana lekutteli Kumpuvaarassa Rukan eteläpuolella. Maanantaina 6.9 kohtasin nuoren maakotkan Puikkojärven länsipuolella lähellä Oulangan kansallispuiston ja Sallan rajaa. Lintu nousi maasta siivilleen ja läheiseen kuusikkoon, josta lintu vielä kaikkosi minua muutaman kymmenen metrin päästä. Viime aikaisten sijaititietojen mukaan ei liene sateliittikotkia. Yksilöllä oli muuten hyvin vähän valkoista siipien yläpinnalla. Samana päivänä yllätin helmipöllön Sarvivaarasta päivälevolta pienestä kuusipuskasta. tuijotti aika tuimasti hetken ja lensi sitten kauemmas. Terv Vesa Orjasniemi .ja vielä viikonlopulle kurjista.. PPLY-verkkoon laittamani H. Högmanderin kurkimuuttovaroitus piti paikkansa, alla on Harrin Keski-Suomen Kaakkuri-lintuverkkoon pistämä eilisen päivän staijausviesti. Jostain kurkia siis Keski-Suomeen putkahti, tyhjentyikö Muhoksen pellot ja miten paljon, jäikö lintuja paljon jäljelle? Tähän saa vastauksen vain retkeilemällä ja laskemalla.(ja kurkireitit P-Pohjanmaan halki jäi vielä edelleenkin mysteeriksi...) ja sitten viikonloppuna joko PPLY:n talkoisiin, syysralliin tai muuten vain retkeilemään! Hyvät viikonloput kaikille t. Sami Timonen -------------------------------------------- Kruii! Kurkia muutti kuin muuttikin Petäjäveden Kettulanmäellä 9.9. Ankara tapitus tuotti päivän mittaan (klo 9.00-18.40) 1067 muuttavaa kurkea 22 parvessa. Pääosin linnut muuttivat iltapäivällä klo 13-18 ja valitettavan kaukaa lännestä. Suurimmissa parvssa oli 180 kurkea. Saarijärven Kelkkamäessä laskettiin 1020m (Hannu Tammelin ja Paula Paavola) ja Kusiaismäestä nähtiin satakunta lisää (Jukka Virtanen). Jämsän Pitkävuoreenkin riitti n350m (Keijo Vesanen). Petäjävedellä nähtiin myös mm. (Anser-)hanhia 76(3a)m varpushaukka 19m2p kanahaukka 2juvp mehiläishaukka 7m hiirihaukka 4m Per/But 5m sinisuohaukka /3m nuolihaukka 1adm sääksi 1m Naamaansa värjäsivät syyskuun auringossa koko päivän Esko Martikainen ja Harri Högmander, ja osa-aikaisina virettä kohottivat Tomi Hakkari ja Ilkka Vatanen. HarriH Hei! Tervetuloa Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen ja Oulun kaupungin suistotyöryhmän järjestämään seminaariin TARVITSEEKO OULU KAUPUNKIEKOLOGIAA Keskiviikkona 22.9.1999 Oulun kaupungintalolla, valtuustosalissa klo 16.00-20.00 Ohjelma: 16.00 Seminaarin avaussanat Puheenjohtaja ympäristöjohtaja Pekka Vuononvirta, Oulun kaupunki 16.15 Kaupunkien ekologiset ominaispiirteet; tutkimus ja käytännön sovellutuksia Tutkija Pertti Ranta, Helsingin yliopisto 16.45 Onko Oulujoen suistosta kansalliseksi kaupunkipuistoksi? Ylitarkastaja Jukka-Pekka Flander, Ympäristöministeriö Keskustelua Kahvitauko 18.15 Oulujoen suisto – monipuolinen lintualue keskellä kaupunkia Luonnonsuojelubiologi Ari Rajasärkkä, Metsähallitus 18.45 Suiston suunnittelumenetelmien kehittäminen (DALO) Kaupungininsinööri Matti Räinä, Oulun kaupunki 19.15 Suisto Oulun kaupunkirakenteessa Yleiskaava-arkkitehti Kristiina Anttonen, Oulun kaupunki 19.40 Keskustelua ja seminaarin päättäminen Terveisin, Kalle Hellström Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen pj. Jatkokertomukseni jatkuu: Viime viikon tiistaina siis jäljitin Kempeleenlahden luonnonsuojelualueen rajoja kaupungin virkamiesten kanssa. Tuolloin pystytimme yhden löytämistämme kadonneista rajapaaluista metsästäjien käyttämän polun varteen suojelualueen rajalle muutaman metrin tarkkuudella oikeaan paikkaan Arvatkaapa, oliko paalu paikallaan enää lauantaina. Oikein arvattu! Ei ollut, eikä löytynyt lyhyellä etsiskelyllä. Oli ilmeisesti survottu sen verran syvälle ruovikkoon, ettei ilman opaskoiraa löytyisikään. Pienenä jäynänä pystytin yhden sata metriä väärässä paikassa olleen suojelualueen rajapaalun suurin piirtein oikean rajan kohdalle. Saas nähdä, vieläkö ensi viikonloppuna on paikallaan. Kaupunki on luvannut tällä viikolla merkitä rajan uudelleen ja kunnolla, joten ensi viikonvaihteessa ainakaan puutteellisia rajamerkkejä ei voida käyttää puolustuksena metsästykselle. Lauantaina suojelualueen sisällä olevan passipaikan edustalla uiskenteli metsästäjien kaivaman pikkulampareen reunoilla puolenkymmentä muovisorsaa, jotka kuljetin suojelualueen ulkopuolelle ?ystävällisen? tervehdyslapun kera. Passipaikalta rantaan johtavan polun varrelta ja aivan rannaltakin (siis keskeltä suojelualuetta) löysin tuoreita HAULIKONHYLSYJÄ, jotka eivät olleet paikalla ainakaan vielä maanantai-iltana. Tarkemmassa syynissä kävi vielä ilmi, että hylsyjen sisältönä oli ollut LYIJYHAULEJA, joiden käyttö vesilintujen metsästyksessä on ollut ankarasti kiellettyä jo muutaman vuoden. Kerrottakoon tässä välissä ikäänkuin ilmoitusluontoisen asiana, että ainakin Kalajoella Rahjan saaristossa metsästäjiä jäi kiini lyijyhaulien käytöstä jo sorsanmetsästyksen aloituksessa. Kuinkahan moni sorsastaja ylipäätään viitsii käyttää kalliimpia lainmukaisia teräshauleja, kun lyijyhauleista kiinnijäämisen riski on olematon? Rahkon Pekka kirjoitti lauantain Kalevaan pikku-uutisen Kempeleenlahden tapauksesta ja mainitsi poliisin aikovan ?tarkkailla? alueen metsästystä viikonloppuna. Metsästäjätutkinnon suorittaneet osaavat siis lukea (vaikka joskus ei siltä tunnukaan!), koska lauantaina ei paikalla näkynyt metsästäjiä eikä heidän autojaan. Ei ollut metsästäjiä laillisilla eikä laittomilla paikoilla ? paitsi mitä nyt yksi venekunta sattui paukuttelemaan Kempeleenlahden vesialueella suojelualueen ulkopuolella. Kyseinen vesialue on kaupungin vettä, jossa metsästäminen ei myöskään ole sallittua. Koska tällä kertaa kyseessä ei ollut LUONNONSUOJELURIKOS, en jaksanut muutenkin korkeaa verenpainettani enää mokoman takia kohottaa. Ja joku oli pystyttänyt TELTAN keskelle märkää yksitysmaalla olavaa pusikkoa ja poltellut nuotiota teltan vieressä. Kunniotettavaa masokismia! Neljän - viiden laukauksen sarjan sentään kuulin, mutten ihan tarkaan saanut selville, mistä se tuli ja ketään en alueella kuitenkaan nähnyt. Mielestäni Kempeleenlahden tapahtumat osoittavat todeksi sen, että metsästys on sitä harrastavien henkilöiden hurskaista puheista huolimatta nykyään aika härskiä hommaa. Luonnonsuojelulailla metsästykseltä rauhoitetulle alueelle mennään kylmän rauhallisesti lahtaamaan sorsia, tuhotaan suojelualueen rajoista kertovat merkit, käytetään vesistöjä saastuttavia lyijyhauleja, rikotaan luonnonsuojelulakia vielä tuhoamalla suojelualueen kasvillisuutta (luvaton allikoiden kaivuu, piilojen rakentaminen ym.) ja roskaamalla suojelualuetta (hylsyt, muovikassit, ym. roju, joka suojelualueelle on tuotu). Mitähän asiaa tutkiva poliisi mahtaa saada aikaiseksi... Kiroilua kiroilun perään Ari Rajasärkkä moi lista, viime lauantaina pidettiin Raahen seudun syyspinnaralli Siikajoen ja Ruukin kunnissa. Yhteislajimäärä oli kaikkien aikojen ennätys, 140 lajia (tuo lajimäärä havaittiin pelkästään Siikajoella). Rallin harvinaisimmat olivat: -mustaleppälintu, naaraspukuinen lintu Siikajoki Tauvon tienhaaran ensimmäinen peltoaukea -taigauunilintu, Siikajoki, kirkonkylän hautausmaa -kangaskiuru, Siikajoki, Varessäikkä 2 lintua -haahka, naaras Siikajoen Kaasan kalasataman edustalla Voittajat olivat Kari Varpenius ja Heikki Tuohimaa, 103 lajia ja toisina olivat Markus Keskitalo, Harri Taavetti, Jukka Hauru ja Jouni Meski, 102 lajia. Tämänpäiväinen piipparitieto kl. 10.15.: taigauunilintu, Ii, Laitakari, paikallinen lintu 100m ennen tuulimyllyä tien pohjoispuolella rantalepikössä./ Jukka Hauru (248. PPLY:n vuodari) ja Jouni Meski. Lisäksi Haurun Jukka havaitsi eilen pikkusirkun Oulun Jätärillä portin luona, josta lensi altaille päin. tiedotti Sami Timonen e-mail osoite vaihtunut! vilsu@lyseo.edu.ouka.fi Ville, Pekka, Olli Suorsa Kellonpellontie 17 90520 Oulu puh: 08-5566843 040-5838494 ______________________________________________________ Get Your Private, Free Email at http://www.hotmail.com Lista! Joutsenet kokoilevat Hylkykarin- Riutunkarin edessä kolmatta päivää, ja myös yöt ovat äänessä.Tänä aamuna paikalla 91. Leena Väisänen Kaytiinpa siis eilen oikein porukalla Haurun Jukan, Keskitalon Markuksen ja Taavetin Harrin kanssa Hailuodossa kokopaivaretkella! Odetukset retkesta olivat korkealla (tarkoitus oli pistaa bongarit liikkeelle). Aamuseitsemalta lahdettiin ja puoli kahdeksalta staijailtiin jo lautassa! (vaikka tiukalle meni taas lautalle ehtiminen- kuten aina) :) Merella oli taysin hiljaista ja niin oli hyvin pitkalle myos luodossakin! Yllatykseksemme pyrstotiaisia liikkui pienia parvia kaukana merella! Juuri ja juuri tunnistettavina (poukkoilevia valkoisia "siittioita"). Ampuhaukkoja oli vahan jokapuolella samoin lapinkirvisia, -sirkkuja, Pollassa nakyi myos kaakkuri, pikkutikka, mustarastas, rautiaisia helisi useita seka 12 muuttavaa pulmussirria ja muutama merimetso kivilla siipia kuivattelemassa. Keskiniemi (bairdinsirripaikka) oli taysin tyhja! Vain pari kapustarintaa ja isosirri ainoina lintuina (toki useita taivaanvuohia, mutta vuohi ei ole lintu vaan nisakas!). Retkeily jatkui kierrellen useita paikkoja, mutta linnut olivat taysin kateissa. Mm Kirkkosalmella pysahdyimme sillalla ja hetken odottelun jalkeen joku sanoi: "tasta ei lahdeta ennen kuin 1. lintu nakyy". Riemu olikin suuri, kun 1 nokikana vihdoin ui esiin! Kaarannokka tarjosi vihdoin sitten parempaakin!! Heti "tornilla" pyori kana-, varpus- ja ruskosuohaukka ja isolepinkainen, 100 varista ja 140 kurkea olivat myos kokoontuneina paikalle. Rantaan kompattuamme yllatys oli kuitenkin suuri, silla paikalla oli sirreja PALJON! Yhteensa laskin 700 suosirria, 7 kuovi-, 4 iso-, kolme pulmus- ja 20 pikkusirria. Muista siivekkaista paikalla oli myos 2 ristisorsaa, 1 lapasotka, 48 tyllia, 2 uiveloa, alli ym. Viimeisena kohteena oli Pokonnokka, joka oli taas paluu arkeen! Kahlaajia ei ollut, paitsi 6 toyhtohyyppaa ja muutama kapula. Muutenkin oli taysin tyhjaa, mita nyt ristisorsa ja ampuhaukka. Lauttarannassa ohitsemme lensi viela 5 tundrakurmitsan ja 1 isosirrin parvi Kokonaisuudessa retkella nakyi 83 lajia elikka tammoisia terveisia parin viikon paasta olevaa Hailuodon rallia ajateltuna! Terve lista! Pitkästä aikaa näin minäkin jotakin; To 16.09 klo 09:10 TURTURIKYYHKY istui sähkölangalla Haukiputaan keskustassa Kiiminkijoen sillan pohjois- päässä, länsipuolella tietä. Pysähdyin autolla ja lintu lennähti hetken mietittyään läheiseen puuhun. Eilen aamulla näki minun työkaveri Eero Mäntylehto PÄHKINÄHAKIN Haukiputaan Kellossa pyörätiellä, lintu juuri ja juuri vaivautui siirtymään pyörätien toiseen reunaan, kun Eero pyöräili töihin. Paikka oli entisen 4 -tien varressa palaneen talon kohdalla, Takkurannan tien risteyksestä hiukan pohjoiseen. Omalla ruokinnalla kymmenittäin Järripeippoja yms. Jari Wilenius jari.wilenius@nokia.com wrote: > > Terve lista! > > Pitkästä aikaa näin minäkin jotakin; > > To 16.09 klo 09:10 TURTURIKYYHKY istui sähkölangalla > Haukiputaan keskustassa Kiiminkijoen sillan pohjois- > päässä, länsipuolella tietä. Pysähdyin autolla ja > lintu lennähti hetken mietittyään läheiseen puuhun. tiedoksi kaikille tämän lukeville "piipparijengiläisille", voin laittaa tämän jarin haviksen tekstihakuun (ettei muiden tarvi vaivautua). t.sami timonen Tervehdys. Tässäpä jonkinlainen kooste viime lauantaina Raahen alueella käydystä syyspinnarallista. Aamulla Saloisten Essolla suoritetusta arvonnassa kunniksi tulivat Siikajoki ja Ruukki Ralliin lähti mukaan mukavat kymmenen joukkuetta. Vain muutama joukkue käväisi Ruukissa, joten kisa rallattiin käytännössä Siikajoella. Koko rallin ajan vallitsi heikkotuulinen, lämmin ja aurinkoinen sää. Varsinainen muutto oli heikkoa. Kuitenkin maastossa viivyttelevät kahlaajat ja hysyt, taivaalla nousseet pedot sekä lintujen yleisesti helppo löydettävyys tyynen sään vuoksi nosti yhteislajimäärän ennätykseen 140 lajiin. Tässä listaus joukkueiden sijoitukseksesta, lajimäärästä, sekä jokereista. Olen mainittu ne paikat, jotka muistan jokeri-lajeilta. Kaikki rallilajit ja myös jokerit nähtiin Siikajoelta. 103 lajia, Tuohimaa, Varpenius. Jokereita kihu sp Kaasa, mehiläishaukka Kaasa, mustakurkku-uikku Yrjänänlahti, leppälintu Kaasa. 102 lajia, Hauru, Keskitalo, Meski, Taavetti. Jokereita: kuovilaji, lapintiira 3yks Sääri, pohjantikka, sinirinta Sääri, harmaasorsa Säikänlahti, kangaskiuru Varessäikkä. 94 lajia, Rannikko, Tunturi, Vienonen. Jokereita: merihanhi Kaasa, hernekerttu Ulkonokka. 91 lajia, Pesola, Kalliokoski, Uusimäki. Jokerina taigauunilintu hautuusmaa. 86 lajia, Mikkola, Karjalahti, Vuorjoki. Jokereita: riekko, lapasorsa Sääri, pikkulepinkäinen Tauvo. 85 lajia, Eskelin, Strömmer, Timonen. Jokerina merikotka Isomatala, mustapääkerttu. 83 lajia, Nikupaavo, Pohjoismäki, Rasmus. Jokerina lehtokurppa. 81 lajia, Hohtola, Luukkonen, Soikkeli. 77 lajia, Hyttinen Karvonen, Sirviö. Jokerina mustapyrstökuiri Munahieta. 65 lajia, Koistinen, Kärenaho, Nevasaari. Jokerina lehtokerttu Munahieta. Kisan erikoisin havainto oli joukkueen nro 8:n Tauvosta löytämä mustaleppälintu. Muleli viihtyi erään ladon rakenteissa keskellä peltoaukeaa. Muita hyviä lajeja mutteivat jokereita olivat: Kanadanhanhi Sääressä, Haahka kaasalla, muuttohaukkoja 1-2, turkinkyyhkyjä keskikylällä, pyrstötiaisia pari parvea, pähkinähakkeja ilm 2 yks ja kirjosiikäpylintuja joitakin. Vuodesta –88 alkaen käydylle kisalle kokonaan uusia lajeja taisivat olla: haahka, mustaleppälintu ja kangaskiuru. Tämä kooste laadittu oman muistin ja Koistisen Jaskan kanssa käymäni puhelinkeskustelun perusteella. Siinä siis saattaa olla joitain virheitä. Ilkka Ala-Vainio tulee laatimaan myöhemmin perusteellisen yhteenvedon rallista, joka lähetetään kaikille osallistujille. Tv Heikki. Kävin eilen aamulla Raahen Taskun saarella. tuloksena mm. isokirvinen a2 lähtivät pohjoiseen muuttohaukka ad + 1kv muuttavana haahka ad naaras paikallisena (lieneekö rallissa Kaasalla nähty lintu) kihu sp 1kv etelään. muutto oli heikkoa ja saaressä vähän lintuja, kuitenkin lehtokerttu. matkalla kävin myös Koninkarin saaressa, jossa hernekerttu. Hei! Jäi vähän myöhäiseen tämä viesti lähetys, mutta laitan jonkinlaisena täydennyksenä Jannne viestiin. Kylläpä on melko eroja lähipäivienkin välillä samoilla paikoilla. Kävimme la-su 11.-12.9. vain Huikussa (katselu la), Pökönnokalla (la) ja Itänenällä (su aamu klo n. 8.15-11), flunssa vaivasi ja puolukoitakin piti poimia. Tässä jotain keskeistä: halli 3 lauttaväylän etelä- ja 1 pohjoispuolella norppa pitkästä aikaa 1 pohjoispuolella norppa/halli 1 pohjoispuolella joutsen 86 Huikussa, muutama kymmen Pökönnokan NW-puolella, n. 40 Itänenä (mm. poikue, jossa 5 pull. tod-näköisesti Syökarinlahden poikue) kandanhanhi 1 p Huikun SW-puolella metsähanhi 8 Pökönnokalla ja 3 Itänenällä ristisorsa 2 p Pökönnokka sorsat n. 800 p Huikku (haapana 1. n. 300, heinuri n. 100) n. 1200 sis. tukkasotkan Pökönnokka (haapana, tukkasotka, jouhisorsa kutakin 200-300), n. 1000 Itänenä ja Pöllään päin, mm. yli 200 heinäsorsaa merikotka 1 subad Itänenällä nuolihaukka 1 Trupukan luona Pökönnokan kahlaajat (la): suosirri 350 tylli 5 kapustarinta 15 isosirri 33 kuovisrri alle 5 pikkusirri n. 5 mustaviklo ainakikin 2 suokukko vain 20 Itänenä: suosirri n. 55 kapustarinta 5 taivaanvuohi vain 3 lehtokurppa 1 Käpytikkojen muuton nopeus Itänenällä varsinaisena staijausaikana melko tarkasti 1/minuutti. Max parvessa 7 yksilöä, yhteensä laskettiin 110 yksilöä. Muutto oli käynnissä mennessä ja jäi jatkumaan, epäilemättä monen sadan päivä. lapinkirvinen vielä ainakin 5 Itänenä sinirinta 1 Itänenä keltavästäräkki vielä n. 15 m+p Itänenä peukaloinen 1 p Itänenä isolepinkäinen 2 kiert. Itänenä harmaasieppo muutamia Pökönnokalla ja Itänenällä kuusitiainen 6 Pökönn., 4 Itänenä pyrstötiainen, parvet: a10 (Pn), a11,a15,a12 (In) kaikki käpylinnut, mm kirjosiipi 1 Huikussa la aamuna lapinsirkku 1 Pökkö, 5 Itänenä pikkusirkku: 1 laskeutui mutolta Itänenän kärkeen järripeippo mm. yht. n. 2000 m Itänenä terv. Juha Markkola ja Maija Aalto xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Juha Markkola North Ostrobothnia Regional Environment Centre, P.Box 124, FIN-90101 OULU, Isokatu 9, FIN-90100 OULU, FINLAND, SUOMI, Telephone int. +358 8 3158551 (NOREC), +358-8-341363(home), mob. +358-400-155939, Telefax int. +358 8 3158305, e-mail Juha.Markkola@vyhfi xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Kävin vaimoni kanssa Tauvossa (pe-ilta-su): - pöllöt loppumassa (2+2 helmaria reng.) - la iltana näkyi varpuspöllö, su aamuna verkossa - tiaisia meni koko ajan jonkun verran (lähinnä tali- ja sini), ei silti mitään kovaa vaellusta - hömppäreistä ei juuri tietoa (la 9 ja su 2), la muutti 2 kuusitiaista - paljon puhutuista pyrstötiaisista ei jälkeäkään - käpytikkoja meni mukavasti lauantaina (joitakin kymmeniä)- verkoista 5, sunnuntaina ei montakaan (verkoista 1) - muutto ´normaalia´ - rastaita, niittykirvisiä, pajusirkkuja. - Urpot puuttuivat lauantaina, sunnuntaina jokunen kymmen, liekö vaellus tulossa. Silti lauantaina tuli nuori (!) urpokontrolli ruotsalaisin renkain. - Rengastuksia 64+39 - Nokalle en ehtinyt - Sunnuntaina tuli 2 tiltalttia, viimeisellä kierroksella INO, eikä pajulintuja edes kuulunut koko viikonloppuna. - Kokonaisuutena siis ihan jees viikonloppu. - La Säikällä lähinnä tukkasotkia (3 uiveloa, 3 nokikanaa ja joutsenpoikue) - La Kaasalla 2 merimetsoa kivillä Matti Tynjälä email matti.tynjala@ouka.fi Tässä olisi viikonlopun haviksiani. Perjantai iltapäivänä HTa:n kanssa käytiin RAA Taskussa. -Vähinä havaintoina: merikihu 1kv p koninkarin kupeessa ja 1kv m Taskussa. Taskussa pilkkasiipejä 13m Lauantaina Taskussa KVa:n kanssa 7-13 -Jälleen tosin hiljaista, kuitenkin jokunen mukava havis: Jääkuikka 1-2kv (tai tp?) pohjoiseen Pikkusirkku 1 pyöri yläpuolella ja laskeutui saareen, lähti kuitenkin ilmeisesti jossain välissä muutolle. Lapintiira 1kv p-N. Sunnuntaina PYI Parhalahti 7-10.30. - Taskun tyhjän meren tuijottaminen kyllästytti, joten valitsin varman paikan nähdä muuttoa. Rareja ei näkynyt, mutta muutoin ihan leppoisaa muuttoa. Pikkulintuja n. 6000m, joista Niittykirvinen hienot 2380m, joka on Surnian ennätys. Fringillat 550m valtaosin määritetyt järrejä Isokäpylintu 30N+91S (onkohan kovakin vaellus tulossa?), vertailuksi muut loxiat: pikku- 2 S, kirjo- 1 S. Muita mm. Punatulkku 130m, vihervarpunen 140m, pajusirkku 37m yms. Käpytikkoja vain 4S+5N ja kt 2N, ei muita tikkoja. Kapustarinta a30 p. Räkättirastaat muuttivat tällä kertaa pohjoiseen 980N - tavallista syyskuussa. Muita rastaita olemattomasti. Heikki Tuohimaa Terve! Jokunen havainto viime ajoilta Kuusamosta. 15.9 Kuikka 12p Kitkalla Mustosenvaarassa,paikalinen piekana 16.9 Pikkutikka Salmisessa Haukilammin eteläpuolella ilmeisesti vaeltava vaikkakin biotooppi oli potentiaalista reviirimaastoa 18.9 Lapinharakka Mustosenvaaran Ristilammella,myös muutava varpushaukka 19.9 Kaatopaikalla Anser sp 34m+ 40m klo 14.45-15.00 lieneekö mennyt aikaisemmin päivällä enemmänkin seuraavan tunnin aikan lisäparvia ei kuitenkaan muuttanut, lisäksi tuulihaukka 1m ja paikallinen tylli Torankijärvellä tukkakoskelo 240 p, Kirkkolahti silkkiuikku 4p juv Viikon loppuna rastaita alkoi olla liikkellä ja näkyipä lauantaina kaksi 10 linnun tilhi parvea, suuntana näytti olevan pohjooisen puoleiset ilmansuunnat. Käpytikkoja näytää ja kuuluu olevan runsaasti metsissä. terveisin Vesa Orjasniemi vesa.orjasniemi@koilllismaa.fi Syysterveiset, Ajattelinpa kysäistä teiltä viisaammilta semmosta kun minä en tahdo uskoa setäni puheita kurkien selässä muuttavista paaskysistä, että onko kurkien selässä matkalaisia ? Arto Saukkonen MUISTUTUS! Kaupunkiekologia -seminaari tanaan 22.9. klo 16-20 Oulun kaupungintalolla valtuustosalissa t. Marita Puikkonen, OLSY ry:n hallituksen jasen ----- Original Message ----- From: Kalle Hellstrom To: ; ; ; Sent: Sunday, September 12, 1999 5:19 PM Subject: Kaupunkiekologiaseminaari Oulussa 22.9. Hei! Tervetuloa Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen ja Oulun kaupungin suistotyöryhmän järjestämään seminaariin TARVITSEEKO OULU KAUPUNKIEKOLOGIAA Keskiviikkona 22.9.1999 Oulun kaupungintalolla, valtuustosalissa klo 16.00-20.00 Ohjelma: 16.00 Seminaarin avaussanat Puheenjohtaja ympäristöjohtaja Pekka Vuononvirta, Oulun kaupunki 16.15 Kaupunkien ekologiset ominaispiirteet; tutkimus ja käytännön sovellutuksia Tutkija Pertti Ranta, Helsingin yliopisto 16.45 Onko Oulujoen suistosta kansalliseksi kaupunkipuistoksi? Ylitarkastaja Jukka-Pekka Flander, Ympäristöministeriö Keskustelua Kahvitauko 18.15 Oulujoen suisto - monipuolinen lintualue keskellä kaupunkia Luonnonsuojelubiologi Ari Rajasärkkä, Metsähallitus 18.45 Suiston suunnittelumenetelmien kehittäminen (DALO) Kaupungininsinööri Matti Räinä, Oulun kaupunki 19.15 Suisto Oulun kaupunkirakenteessa Yleiskaava-arkkitehti Kristiina Anttonen, Oulun kaupunki 19.40 Keskustelua ja seminaarin päättäminen Terveisin, Kalle Hellström Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen pj. Tässäpä jokunen havainto hiljaiseloa elävälle PPLY:n listalle: 16.9 Tilhi 1 lentävä (muuttava?) Haukipudas, Kirkonkylä 21.9 Kurki 12m S 18.30 Haukipudas, Kirkonkylä 22.9 Pähkinähakki 1p Haukipudas, Kello 22.9 Suopöllö 1p Oulu/Haukipudas kunnanraja moottoritiellä. Istui liikennemerkinpäällä (nopeusvalvontaa suorittamassa). t: Keijo Nuutinen *********************************************************** Keijo Nuutinen phone: +358-(0)8-553 1408 Department of Geophysics fax: +358-(0)8-553 1414 University of Oulu P.O.BOX 3000 90401 Oulu e-mail: Keijo.Nuutinen@oulu.fi FINLAND Tervehdys! Eilen ke 22.9. Oulun Hietasaaressa noin 10 tilheä paikallisena. Haukiputaan Halosenniemessä kotipihalla komea mustarastaskoiras lauantaista 18.9. lähtien. Edelleen Halosenniemessä palokärki 1p su 19.9. terv., Pekka Rahko Kuten "piipparijengilaiset" jo ovatkin huomanneet, on Harri Taavetti ja Jukka Hauru Raahen Taskussa. Aamun parhaimmat havainnot: nummikirvinen 1m klo 8.20 E ( Hapen 249. PPLY:n vuodari! ) pikkusieppo 1p Eilen Taskussa: metsahanhi 216m tundrahanhi 2m harmaahaikara 1p T: viimetingassa Taskun reissun perunut Jouni Meski hei lista, koska minulle PPLY:n puheenjohtajan ominaisuudessa tulee mitä erinäisimpiä yhteydenottoja mitä erinäisimmiltä ihmisiltä yhdistyksen tiimoilta, ilmoitan listan kautta, että olen ulkomailla kaikkien järkevien yhteyksien tavoittamattomissa 26.9.-n.19.10. Jos tulee yhdistystä koskevia yhteydenottotarpeita, voitte ottaa yhteyden varapuheenjohtaja Jouni Pursiaiseen (email:jouni.pursiainen@oulu.fi, p.040-5056114) tai johonkin muuhun hallituksen jäseneen. t.Sami Timonen hyvä pply-listalainen, olemme PPLY:ssä koostaneet viime talvesta alkaen opetuskäyttöön omaa lintudiamateriaalia, joka on jokaisen yhdistyksen jäsenen käytettävissä esitelmiä yms. varten (ei julkaisutarkoituksiin!). Välitän oheisena asiaa hoitavan Kari Kivirinnan viestin tämän hetken tilanteesta ja kuvatarpeesta. Se, miksi alla oleva (valitettavasti vain latinan kielellä!) lista lajeista on "aukkoinen", johtuu siitä, että poistin väleistä sellaiset listassa olleet lajit, joita ei ole tavattu PPLY:n alueella. Lopussa on vielä kaikkien kuviaan luovuttaneiden "korvaustilanne" - ei kiinnostane kuin niitä, joita tämä suoraan koskee. t.sami timonen ------------------------------------------------------ PPLY:N KUVA-ARKISTO 1999 PPLY ON KERÄNNYT ALUEELLAAN ESIINTYVISTÄ LINNUISTA OPETUSKÄYTTÖÖN SOVELTUVIA DIOJA JA KERÄYS JATKUU. OHEISENA ON LUETTELO PUUTTUVISTA LAJEISTA, JOISTA KERÄTÄÄN SIIS VAIN PPLY:N ALUEELLA TAVATTUJEN KUVIA. LISÄKSI KERÄTÄÄN LINTUHARRASTUKSEEN LIITTYVIÄ MUITA KUVIA, ESIM: RENGASTUS,TALKOOT, RETKET, TAPAHTUMAT JNE. KUVAT ON TOIMITETTAVA KARI KIVIRINNALLE 1.1.2000 MENNESSÄ, JONKA JÄLKEEN RAATI VALITSEE KUVAT JA LOPUT PALAUTETAAN KUVAAJILLE. gavste ciraer lymmin gavarc circya galmed galcri gavada cirmac limsco lularb gavimm cirpyg scorus alaarv tacruf accgen numpha erealp podcri butbut trista hirrup podgri aqupom trioch hirdau podaur aqucla acthyp delurb phaful antnov aquhel stepom botste aquchr stesku antcam egrgar stesan anthod egralb faltin stealb falves antcer cicnig falrus chlnig antpet plefal falper chlleu motcit cygolo laglag chlhyb trotro cygcol perper uriaal prumon ansind cotcot urilom prucol anscae ralaqu cepgry lusmeg tadfer porpor coloen tarcya anaame colpal phooch anastr strtur saxtor anaque galchl oenisa fulatr oenoen netruf recavo nycsca oenple aytmar buroed stralu somspe strura sommol capeur monsax melnig glanor apuapu zoodau bucalb chaale alcatt meralb plusqu merapi turtor merser calcan corgar turnau mercuc callla piccan turruf perapi calbai turpil milmig calmel drymar turphi milmil calfer denleu turili calalp melcal turvis limfal trysub cirgal locnae locflu milcal phycol pasmon acrris phylus oriori serser acrsci regreg carspi regign lanmin carris hipict musstr loxleu ficpar loxpyt sylrue cormon coccoc fichyp sylnis corfru sylbor parate sylatr parcae sturos phybor parcya phyfus motcin Kuvia lunastettiin ensimmäisellä kierroksella 195 kpl, ja kuvaajia olivat: Pirkka Aalto, 67 kuvaa = 5 rullaa filmiä. Jää 2 kuvaa odottamaan seuraavaan valintaan Elja Herva, 17 kuvaa = 1 rulla filmiä. Jää 12 kuvaa odottamaan seuraavaan valintaan Markku Hukkanen, 9 kuvaa= 1 rulla filmiä. Jää 4 kuvaa odottamaan seuraavaan valintaan Kari Kivirinta, 48 kuvaa = 3 rullaa filmiä. Jää 13 kuvaa odottamaan ... Ari Rajasärkkä, 8 kuvaa = 1 rulla filmiä. Jää 3 kuvaa odottamaan ... Sami Timonen, 11 kuvaa = 1 rulla filmiä. Jää 6 kuvaa odottamaan.... Veli-Pekka Viklund, 35 kuvaa = 3 rullaa filmiä. Ei ylimääräisiä kuvia Korvausperusteet kuvaajille: 5 ensimmäistä kuvaa = 1 rulla Fuji Velvia, 15 seuraavaa kuvaa = a 1 rulla. Korvauksia 15 rullaa Fuji Velvia kehityksellä ensimmäisessä kuvakeräyksessä v 1998-99. Harjalintu tavattu ja valokuvattukin Oulaisten ja Merijärven välimaastossa erään metsäautotien varrella. Linnusta on juttu kuvineen perjantain 24.9. Pyhäjokiseudussa, ja juttu löytyy myös verkosta perjantaina puoleenpäivään mennessä www.pyhajokiseutu.sps.fi. Tiedon välitti Marjatta Kurvinen Kavimme Hapen kanssa pikaretkella Oulun linturtkipaikoilla jatevedenpuhdistamolla ja Pateniemen sahalla. Jatarilla meidat yllatti valtaisa noin 70 hempon parvi!! Mista lie linnut tulleet, silla aiemmin syksylla ei moisen parven aihettakaan ollut nakynyt. Jatarilla sinnikkaasti myos toyhtihyyppa, meriharakka, pari kivitaskua ja muutama kiuru. Pateniemen sahalla oli hiljaista! Ainoastaan lapinharakka piristi, sita kun harvoin Oulussa paasee nakemaan. Paikalla myos pari kiurua ja varpushaukka, mutta ei mitaan muuta! Viikonloppuna lisaa... Janne Tanaan Hailuodossa pohjoistuulta, vesi laski hurjasti paivan aikana. Huikussa aamulla n. 30 joutsenta, Ailaston lahella lapinharakka, pitkin saarta tien varressa runsaasti rastasparvia, puolenkymmenta kapytikkaa, pohjoisrannalla (rantakentalla - ei ehditty rantaan asti) kymmenkunta pyrstotiaista, illalla lauttavaylan pohjoispuolen kivilla merimetso. Annamari Markkola, Marja Roitto, Esa Härmä, Juha Palm Hei verkko: Toinen PPLY:n Oulun seudun syysralli järjestetään lauantaina 2.10. klo 07-17. Kisakuntana on Hailuoto. Ensimmäinen kisahan järjestettiin viime syksynä Ii-Haukipudas -alueella. Muistilista: - erillistä ilmoittautumista ei tarvitse tehdä, vaan kisalomakkeet jaetaan klo 6.30 Oulunsalosta lähtevällä (tilaus)lautalla - 5.30 lautta ei kulje tilauksestakaan la-aamuna - ellet tule Hailuotoon 6.30 lautalla, hae kisalomakkeet allekirjoittaneelta (pe 1.10 mennessä) puh. 040-7515572 - kilpailuaika 07-17 - purku klo 18 alkaen Perämeren tutkimusasemalla (Marjaniemi) - paluu toivon mukaan 20.50 lautalla - tarkemmat säännöt kisalomakkeella (esim. kielletyt alueet yms.) terv. -Esa Hohtola- Hei! Muutamia hajanaisia havaintoja viimeisen viikon ajalta: 20.9 Toranki Lehtokurppa 1p 22.9 Noukavaara Räkättirastas n.150m parvi pohjoiseen Tilhiä 10m+ 10p Anser sp n.40m, hanhet siis ilmeisesti ylittivät Koillismaan viime viikon alun ja edellisen viikonlopun aikana 26.9 Kaatopaikka 15.30-16.30 Harmaalokki 5 juv. p Piekana 1m Varpushaukka 2m Västäräkki 3p Kulorastas 1m Terv. Vesa Orjasniemi Esa Hohtola wrote: > > Hei verkko: > > Toinen PPLY:n Oulun seudun syysralli järjestetään lauantaina 2.10. klo > 07-17. Kisakuntana on Hailuoto. > Muistilista: > > - erillistä ilmoittautumista ei tarvitse tehdä, vaan kisalomakkeet jaetaan Hei Lista! Olisi kuitenkin kiva, jos tässä verkossa käytäisiin läpi joukkueet, jotka ovat tulossa ja ne sinkut, joilla ei ole vielä joukkuetta, ilmoittelisivat itsestään. Itse ilmoittaudun rallikontaktipalstalle seuraavin haavein hakemastani kumppanista: -nainen tai mies, voi olla usseempikin -ikä 12-80 vuotta -ei tarvi olla kaunis, sielun kauneus riittää -ois hyvä jos oisit hiukan tallousimmeinen -kiva, jos tiijät linnuista -ei tarvi olla Temmekseltä kotosin, mutta saa ollakin -ei tarvi lähettää kuvvaa, mutta digitoitu verkkokuva ois kiva yllätys Itse olen -44 vuotias mies -oon käyny Luovossa ennenki -harrastan Blues-musaa ja ajattelua Yhteydenottoasi odottaen Sinunko Juha xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Juha Markkola North Ostrobothnia Regional Environment Centre, P.Box 124, FIN-90101 OULU, Isokatu 9, FIN-90100 OULU, FINLAND, SUOMI, Telephone int. +358 8 3158551 (NOREC), +358-8-341363(home), mob. +358-400-155939, Telefax int. +358 8 3158305, e-mail Juha.Markkola@vyhfi xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Vastauksena Jurtsin loistavaan treffipalstailmoitukseen ilmoitan, etta ainakin me: Janne, Hanna, Kristjan Niitepold ja salainen saamelaisvahvistus olemme valmiita starttaamaan ralliin intoa taynna, vaikka ihmettelemmekin rallin aloitustapaa. Nayttaa silta, etta kaikki saavat aloittaa rallin lauttarannan lahistolta, silla 10 minuutissa ei kauas ehdi aloittamaan. Myoskin ollaan hieman kateellisia sellaisille (jos moisia on), joilla on mahdollisuus menna Luotoon edellisena paivana ja olla jo rallin alkaessa ns. pelipaikoilla. Tiedossani on myos pari muuta valmista (?) joukkuetta: Hauru, Meski, Riku Halmeenpaa & Tuohimaa seka Keskitalo, Taavetti [&Lampila(t)] ? (kirjoittajan olettama taydennys tiedossa olevaan duoon.) Ilmoitelkaa hyvat immeiset verkkoon joukkueita, jotta kaikki varmasti saavat osansa jossain poppoossa. T: Monta kertaa joukkueetta jaanyt ;-) On Tue, 28 Sep 1999, Juha Markkola wrote: > Esa Hohtola wrote: > > > > Hei verkko: > > > > Toinen PPLY:n Oulun seudun syysralli järjestetään lauantaina 2.10 klo > > 07-17. Kisakuntana on Hailuoto. > > > Muistilista: > > > > - erillistä ilmoittautumista ei tarvitse tehdä, vaan kisalomakkeet jaetaan > > Hei Lista! > > Olisi kuitenkin kiva, jos tässä verkossa käytäisiin läpi joukkueet, > jotka ovat tulossa ja ne sinkut, joilla ei ole vielä joukkuetta, > ilmoittelisivat itsestään. > > Itse ilmoittaudun rallikontaktipalstalle seuraavin haavein hakemastani > kumppanista: > -nainen tai mies, voi olla usseempikin > -ikä 12-80 vuotta > -ei tarvi olla kaunis, sielun kauneus riittää > -ois hyvä jos oisit hiukan tallousimmeinen > -kiva, jos tiijät linnuista > -ei tarvi olla Temmekseltä kotosin, mutta saa ollakin > -ei tarvi lähettää kuvvaa, mutta digitoitu verkkokuva ois kiva yllätys > Itse olen > -44 vuotias mies > -oon käyny Luovossa ennenki > -harrastan Blues-musaa ja ajattelua > > Yhteydenottoasi odottaen > > Sinunko Juha > > xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx > Juha Markkola > North Ostrobothnia Regional Environment Centre, P.Box 124, FIN-90101 > OULU, Isokatu 9, > FIN-90100 OULU, FINLAND, SUOMI, Telephone int. +358 8 3158551 (NOREC), > +358-8-341363(home), > mob. +358-400-155939, Telefax int. +358 8 3158305, e-mail > Juha.Markkola@vyh.fi > xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx > Viime viikolla lähti kaupunkiatlaksen tarkistus- ja kyselykirje. Neljä palautui virheellisten osoitteiden takia takaisin. Tietääköhän kukaan Pekka Malmin osoitetta, se on tällä hetkellä ainut, jota en ole onnistunut vielä selvittämään ! Matti Tynjälä Oulun kaupunki p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi onko kukaan koskaan huomannut syksyllä, näihin aikoihin syviksessä oleilevia merimetsoja. siellä on taas ainakin yksi nuori (vaaleavatsainen) ka yksi vanhempi. ne lentelevät ympäri merialuetta ja istuskelevat hietasaaren puolen nostureiden päällä. pari vuotta sitten parhaimmillaan jopa kuusi-seitsämän kerrallaan. ja onko kukaan huomannut epätavalloisen suuria(?) varis/naakka parvia tuolla pikisaaren ympäristössä. olemme viime viikolla olleet suotelemassa parina iltana ja siellä on lennellyt yli 400 linnun parvia, pääasiassa variksia ja naakkoja, mutta hämärässä niitä on vaikea määrittää tarkemmin Ville Suorsa Kellonpellontie 17 90520 Oulu vilsu@lyseo.edu.ouka.fi 08-5566843 Olen tulossa Ralliin ystäväni Jouko Kärkkäisen (Kemistä) ja pikkupoikiemme Pyryn ja Topin kanssa. Olemme niitä onnellisia, jotka voivat yöpyä luodossa. Joukkueemme rakenne voi kuitenkin olla aloituspaikkaa suuurempi huoli, joten muut saavat tasoitusta. Retkeily hengessä, Tuomas Herva 29.9. löysi Juha Kourilehto kirjorastaan (Turdus dauma) ikkunaan törmänneenä Raahen Piehingistä. Lintu on tällä hetkellä eläinmuseon pakastimessa. -Esa- Hei verkko: PPLY:n Oulun alueen toinen syysralli järjestettiin Hailuodossa. Ohessa tulokset. Ehdotuksia ensi syksylle otetaan vastaan (lähetä ne PPLY-verkkoon keskustelun pohjaksi), esim. LUM-LIM, KUI-II, MUH-TYR... jne. terv. -Esa- ..................................................... Paikka: Hailuoto Aika 2.10. klo 07-17 Joukueet: 1) Riku Halmeenpää, Jukka Hauru, Jouni Meski, Heikki Tuohimaa 2) Esa Hohtola, Aappo Luukkonen, Jukka Piispanen 3) Markus Keskitalo, Petri Lampila, Harri Taavetti 4) Tuomas Herva, Jouko Kärkkäinen 5) Janne Aalto, Pirkka Aalto, Kristjan Niitepöld, Hanna Soikkeli 6) Maija Aalto, Seppo Haapala, Juha Markkola Yhteislajimäärä 95. Sijoitukset 3. 74 lajia 1. 73 lajia 5. 66 lajia 6. 64 lajia 2. 60 lajia 4. 46 lajia Parhaat: Harjalintu (1 m aamulla Sunikarissa), kalatiira, punajalkaviklo, isosirri, harmaasieppo, pajulintu, töyhtöhyyppä, suopöllö, kyhmyjoutsen. Kisan ulkopuolella: Huuhkaja, kuovisirri, kihulaji, helmipöllö (1.10. illalla). ....................................................... Kisan purku (talukko on linjattu välilyönneillä, joten jos postiohjelmasi fontti on suhteutettu, vaihda se lukemista varten esim Courier-tyyppiin): Joukkueet 1 2 3 4 5 6 Peruslajit (max 50) 48 42 48 33 43 44 Sp. ja vel-lajit: Phylloscopus sp. X A/B X Loxia c/p X X Gavia sp. X "Huutolajit" Merimetso X X X X X X Kuikka X X X X Jouhisorsa X X X X X Ristisorsa X X X X Kurki X X X X X Jänkäkurppa X X X Kanahaukka X X X X X Uivelo X X X X X X Kulorastas X X Puukiipijä X X X X Kapustarinta X X X X X Isolepinkäinen X X X X X X Pyrstötiainen X X X X X Lehtokurppa X X Isokäpylintu X X X Kottarainen X X Lapasorsa X X X Pikkutikka X Pilkkasiipi X X X Kuusitiainen X X X Selkälokki X X X X Pulmussirri X X Lapinsirkku X Sepelkyyhky X X X X X Piekana X X Alli X X Tuulihaukka X Harjalintu X Kirjosiipikäpylintu X Metsäkirvinen X Merikotka X X X Viiksitimali X X X Kanadanhanhi X Pajulintu X Töyhtöhyyppä X X Isosirri X X Suopöllö X Kyhmyjoutsen X Pohjantikka X Punajalkaviklo X Kalatiira X Härkälintu X Harmaasieppo X Merihanhi X Riekko X YHT: 73 60 74 46 66 64 Pähkinähakki (1 yks) tänään 4.10. klo 8 Ylikiiminki Arkala vt 20:n tien laidalla. Heikki Seppänen Jukka Hauru havaitsi tanaan klo 11.20 Oulun Letonniemessa viiksitimalin ( niemen etelapuolella sijaitsevassa ruovikossa ). T: Jouni Meski PPLY:n lintukummiretki järjestetään 9.10. Hailuotoon yhdessä OLSY:n joutsenretken kanssa. Lähtö on bussilla klo 8.00 Luonnonsuojelukeskuksen edestä, Kajaaninkatu 13. Retkellä vieraillaan myös Siikamarkkinoilla Marjaniemessä, jossa on monen sorttista kalaa myytävänä. Paluu klo 16 mennessä. Mukaan tarvitset lämpimät, sateenpitävät vaatteet, kumisaappaat, evästä ja kiikarin/kaukoputken, jos omistat. Ilmoittatuminen to 7.10. mennessä Hannu Karvoselle, puh. 5546 415 (mieluiten iltaisin klo 18-21) tai sähköpostitse hkarvone@mail.student.oulu.fi Retki on ilmainen ja 56 ensiksi ilmoittatunutta pääsee mukaan. Joten kummit: tiedottakaa retkestä niille kummilapsille, jotka eivät lue PPLY-verkkoa ja ilmoittakaa osallistujat minulle. -Esa Hohtola- Esa Hohtola wrote: > > Hei verkko: > > PPLY:n Oulun alueen toinen syysralli järjestettiin Hailuodossa. Esa ja muut, Viikonlopun linnuista Luodossa vielä jotain kommentteja: Joutsenilla on aikainen, voimakas muuton huippu, levähtelijöitä ennätysmäärä. Viime vuosina ehkä Torniojoen kerääntymä (mm. Karunginjärvi)on verottanut täkäläisiä huippulukuja, mutta nyt ON PALJON: Rautaletto-Isomatala-Riisi-Töppä- Iso Härkäsäikkä eli eteläosan suojelualue uusi ennätys noin 1945 yksilöä (vuoden 1992 ennätys "vain" 1000). Muualta: Pökönnokka päätieltä 192 (onko Pökönnokalla käyneillä autenttisempia lukuja?), Hiidenniemi 65, Keskiniemi 10,Marjaniemi 10, Pöllä-Itänenä 150, Ojakylänlahti 100, Vähä-Iso Härkäsäikän välinen lahti ehkä n. 200, Rekonnokka 50, Sunikari 7, Huikku 50. Tiedot puuttuvat: -Hiidenniemi-Pökönnokka (paitsi nokka itse) -Maasyvänlahti -Santosen pohjoisranta (paitsi Huikku) -Santosen eteläranta välillä Siikosenkivi-Rekon E-puoli -Ulkokarvo -Vähä Härkäsäikkä Osa puutepaikoista on parhaimmillaan monen sadan joutsenen paikkoja. Siitä huolimatta yhteissumma noin 2780 lieneen Luodon kaikkien aikojen lepäilijäenkkari (todettu). Näiden lisäksi su Oulunsalon rannoilta näkyi lautalle vähintään 130 lintua, vaikka näkyvyys oli heikko. Myös sorsia oli runsaasti, etenkin haapanoita ja telkkiä, mutta myös taveja ja heinäsorsia: Isomatala - Iso Härkäsäikkä alueella noin 6000 (haapana 1., telkkä 2., yhteensä noin 2000 muualla. Myös kahlureita oli Hailuodon kaakkoisosassa paljon, Riisiltä molempiin suuntiin vilkaisun perusteella suosirrejä ehkä n. 1500, tundrakurmitsoja ehkä 100, kapustarintoja kymmeniä. Voivatko Isomatalan ja Tömpän kävijät tarkentaa? Tein sunnuntaina vielä vesisateessa lyhyen Keskiniemen pyrähdyksen. Vesi oli noussut runsaat puoli metriä. Muutaman tyllin, pulmussirrin ja yhden isosirrin lisäksi (mitään näistä joukkueemme nro 6 ei nähnyt rallissa) rannalta löytyi syödyn juv-pukuisen riskilän jämä (siivet + luustoa), ehkä viikon-kaksi vanha (hajusta päätellen). terv. Juha Ohessa > tulokset. Ehdotuksia ensi syksylle otetaan vastaan (lähetä ne PPLY-verkkoon > keskustelun pohjaksi), esim. LUM-LIM, KUI-II, MUH-TYR... jne. > > terv. > > -Esa- > > ...................................................... > Paikka: Hailuoto > Aika 2.10. klo 07-17 > > Joukueet: > 1) Riku Halmeenpää, Jukka Hauru, Jouni Meski, Heikki Tuohimaa > 2) Esa Hohtola, Aappo Luukkonen, Jukka Piispanen > 3) Markus Keskitalo, Petri Lampila, Harri Taavetti > 4) Tuomas Herva, Jouko Kärkkäinen > 5) Janne Aalto, Pirkka Aalto, Kristjan Niitepöld, Hanna Soikkeli > 6) Maija Aalto, Seppo Haapala, Juha Markkola > > Yhteislajimäärä 95. > > Sijoitukset > > 3. 74 lajia > 1. 73 lajia > 5. 66 lajia > 6. 64 lajia > 2. 60 lajia > 4. 46 lajia > > Parhaat: Harjalintu (1 m aamulla Sunikarissa), kalatiira, punajalkaviklo, > isosirri, harmaasieppo, pajulintu, töyhtöhyyppä, suopöllö, kyhmyjoutsen. > > Kisan ulkopuolella: Huuhkaja, kuovisirri, kihulaji, helmipöllö (1.10. > illalla). > ........................................................ > Kisan purku (talukko on linjattu välilyönneillä, joten jos postiohjelmasi > fontti on suhteutettu, vaihda se lukemista varten esim Courier-tyyppiin): > Joukkueet > 1 2 3 4 5 6 > > Peruslajit (max 50) 48 42 48 33 43 44 > > Sp. ja vel-lajit: > > Phylloscopus sp. X > A/B X > Loxia c/p X X > Gavia sp. X > > "Huutolajit" > > Merimetso X X X X X X > Kuikka X X X X > Jouhisorsa X X X X X > Ristisorsa X X X X > Kurki X X X X X > Jänkäkurppa X X X > Kanahaukka X X X X X > Uivelo X X X X X X > Kulorastas X X > Puukiipijä X X X X > Kapustarinta X X X X X > Isolepinkäinen X X X X X X > Pyrstötiainen X X X X X > Lehtokurppa X X > Isokäpylintu X X X > Kottarainen X X > Lapasorsa X X X > Pikkutikka X > Pilkkasiipi X X X > Kuusitiainen X X X > Selkälokki X X X X > Pulmussirri X X > Lapinsirkku X > Sepelkyyhky X X X X X > Piekana X X > Alli X X > Tuulihaukka X > Harjalintu X > Kirjosiipikäpylintu X > Metsäkirvinen X > Merikotka X X X > Viiksitimali X X X > Kanadanhanhi X > Pajulintu X > Töyhtöhyyppä X X > Isosirri X X > Suopöllö X > Kyhmyjoutsen X > Pohjantikka X > Punajalkaviklo X > Kalatiira X > Härkälintu X > Harmaasieppo X > Merihanhi X > Riekko X > YHT: 73 60 74 46 66 64 -- xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Juha Markkola North Ostrobothnia Regional Environment Centre, P.Box 124, FIN-90101 OULU, Isokatu 9, FIN-90100 OULU, FINLAND, SUOMI, Telephone int. +358 8 3158551 (NOREC), +358-8-341363(home), mob. +358-400-155939, Telefax int. +358 8 3158305, e-mail Juha.Markkola@vyhfi xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Siikajoen Kaasalla muuttanut aamulla klo 8.45-8.50 leveapyrstokihu pohjoiseen. Havainnoitsijana Jukka Hauru ( 251. PPLY:n vuodenpinna ). T:Jouni Meski Tervehdys, Pieni pikapyrähdys tänään Pyykösjärvelle (PL & Satu Lampila), jossa ihan mukavasti lintuja, parhaina: Pha car 2m Mer alb 75p Ful atr 84p Cal alp 3m Laitetaanpa vielä lisäksi muutama vanha havis Hailuodosta piipparittomillekin. Eli 30.9. retkellä Hailuodossa koko valoisan ajan porukalla PL, Markus Keskitalo ja Harri Taavetti Itänenä: Pha car 2p Ste cus 2kv m Den min 1p Mus str 1p Marjaniemi: Cla hye 1m Cha hia 2p Lar fus 2 1kv p Luoteisranta: Cha hia 3p + muutama Cal alp ja Plu squ Ste lon 1kv kuollut CAR ERY 1 1kv p. Tolkuttoman myöhäinen! Kirkkosalmi: Hir rus 4p Tömppä - Isomatalan alue: Pod gri 1p Bra can 1p Cir cya 1p Gru gru 120m (2a) Plu apr 50p squ 110p Cal can 5p fer 2p alp 1600p Lym min 1p Sco rus 1p Tri tot 1p ery 2p Kaiken kaikkiaan torstain retkellä nähtiin n. 12h aikana ilman sen kummempaa revitystä 82 lajia, kun vastaavalle porukalle lauantain rallissa voitto irtosi 74 lajilla! Seuraavia torstain retkellä nähtyjä lajeja ei nähty lainkaan rallissa: Cir cya, Cal fer (rallissa vain 'nuijilajina'), Tri ery, Ste cus, Hir rus ja Car ery. Aivan ilmeiseltä siis näyttää, että Hailuoto oli lauantaina huomattavasti tyhjempi linnuista kuin torstaina. Terv. Petri Lampila 18.10 SYL ATR , mustapääkerttu, uros kello 17 aikaan Karjasillalla, Ketokadulla Veli-Matti Pakanen Terve Kävin eilen aamulla Pyhäjoen Hanhikiven nokalla staijaamassa, sellaiset puolitoista tuntia. Muutolla meni: nuori lepy, merisirri suosirriparvessa. Suosirrejä pikkuparvina n.60m, joissa paljon jp-vanhoja mukana. Lisäksi syksyllä harvoin näkemäni mustalintu-koiras. Hanhikiven tien varrella tarkastin yhden tinttiparven ja oikeastaan ensimmäinen lintu, joka kiikariin osui oli hippiäisuunilintu. Kävin vielä PAT Pöllässä, jossa 2 nuorta merikihua etelään ja 58 metsähanhen parvi etelään. Harri Taavetti ilmoitti nähneensä RUU Revonlahdella kotipihallaan hippiäisuunilinnun. Vielä joutsenista. Miltei kaikki Pat-Raa-Pyi:n perinteiset lepäilypaikat olivat melkein kokonaan tyhjiä, selittäisikö se Hailuodon joutsenten runsautta? Yleensä vähintään satoja. Takarannalla perjantaina tosin 2 pikkujoutsenta. TV Heikki Tuohimaa Srarttasimme aamuretkelle tanaan suunniteltua myohemmin eli vasta 10.30 paristakin eri syysta johtuen. Toinen oli vasymys ja toinen oli leveapyrston aiheuttama krapula. No paasimme kuitenkin Haukiputaan Halkokariin noin yhdentoista aikaan ja aloimme tarkastelemaan tiaisparvia pienen vihrean toivossa. Noi 10 etsinnan jalkeen alkoi Rivinniemen yksityistien paasta laavun viereisista mannyista kuulua omituista, kuin nopeaa punarinnan laulua. Laulu kuitenkin toi heti mieleen uunilinnun, siis jonkun oudon lajin! Hape nakikin pienen vihrean sujahtavan mannyn latvaan ja sitten alkoi sydanta raastava tuijotus. Vihdoin lintu vilahti oksien lomassa ja se oli kuin olikin HIPPIAISUUNILINTU!!! Hapen 252 PPLY-vuodari eli Suomen ennetys on nyt jaossa! Itsellenikin napsahti sponde elis! Eli nyt silma tarkkana pienia vihreita on liikenteessa ja Hape lupaa vanhan auton (siis salmiakin) sille joka loytaa ensimmaisen pienen ruskean! Ruskouunilintujakin on nyt liikenteessa! T: Janne On Wed, 6 Oct 1999, Heikki Tuohimaa wrote: > Vielä joutsenista. > > Miltei kaikki Pat-Raa-Pyi:n perinteiset lepäilypaikat olivat melkein > kokonaan tyhjiä, selittäisikö se Hailuodon joutsenten runsautta? Sunnuntaina (palatessani Hailuodon keikalta kohti pohjoisnapaa...) tsekkasin pikaisesti Tornion Karunkijarven, jossa myos oli mielestani hammastyttavan vahan joutsenia. Joten sieltakin lienevat linnut siirtyneet jo (syysta tai toisesta) etelammas. t: Pirkka Ja Esan viestiin kommenttina - LUM-LIM yhdistelma kuulostaisi kylla niin herkulliselta, etta sinne saattaisin minakin jopa (taas) tulla! PYI Parhalahden kalasatama 7.40-12.10 Cyg cyg 2m CYG OLO 1 ad N Acc nis 1m Acc gen 1m1p But lag 1m Fal col 1m Den min 3m Den maj 6m Dry mar 1m Pic tri 2m ANT NOV 1 S Mot alb 2m1p Bom gar 173m Tur pil 13170m Tur ili + pTur 220m Phy col 1m Par maj 90m Par cae 73m PAR CIN a2m Lan exc 4m Gar gla 67 S (18a) Cor nix 225m Cor fru 9m Cor mon 64m PAS DOM a4 S Car mea 39m CAR RIS a2 S Pyr pyr 142m Ple niv 1m PAT Yrjänä 13.00-16.00 Phi pug 1m PHY INO 1p PHY PRO 1p T: Kari Varpenius Piipparista tuli just tieto etta pienia vihreita todellakin on liikkeella: Raahen Maapauhassa kolmen hippiaisuunilinnun parvi!! Havainnoitsijoina H.Tuohimaa ja H.Taavetti. T: Jouni Meski PPLY:n kokous 13.10. klo 18 Linnanmaalla salissa YB211: Kokousesitelmä: Jukka Forsman, biologian laitos: Lajienvälisen hakeutumisen merkitys pesimäyhteisöjen muodostuksessa ja toiminnassa. Terveisin Jouni Pursiainen *************************************************************************** Jouni Pursiainen Professor University of Oulu, Department of Chemistry Linnanmaa, FIN-90570 Oulu Finland Tel. +358-08-5531641, +358-40-5056114 Fax +358-08-5531603 *************************************************************************** Muutamia poimintoja Klenkkojen (A Huttunen, K Rannikko, K Tunturi, V-PV) sunnuntaiselta (3.10.) "etelänmatkalta": Himanka kk: Str dec 3p Himanka S-puoli: Stu vul 250p Fal per 1 Lohtaja kk: Str dec 2p Lohtaja, Ohtakari: Hal alb 1 ad Coc coc 1p Phy col 1p Bub bub 1p Cla hye 1 kiinni kalaverkossa (elävä) Kalajoki, Hiekkasärkät: Ans bra 1p Ana str 1/p Kalajoki, Letto: Pha car 1p Tri tot 1m Tri ery 1m Lar fus 2 1-kv p Kalajoki, Vihaspauha: Ayt mar /2p Cla hye 2m Gav arc 1p Raahe, Paskolahti: Ana acu 8 p Ana cly 7 p Phy ino/pro 1 Raahe, Miilukangas: Mot alb 1p Tyrnävä, Ängeslevä: Lan exc 1p >From: "Risto Kohonen" >To: >Subject: Harmaahaikara Syynimaalla > >Hei, > >havaitsin tänään (6.10. -99 klo 18.05) aikuisen harmaahaikaran lentävän Pyykösjärveltä länteen päin. >Lintu lensi suhteellisen matalalla ja oli helposti tunnistettavissa ilta-auringossa. > >terv. Risto Kohonen ......... Näin 7.10. Tupoksessa noin komensadan (määrittämättöman) hanhen auran klo 16.20 menossa kohti Perämerta. Olin autossa yli 2 km:n ruuhkajonossa, jonka aiheutti ojaan kellahtanut valtava rekka. Kerrankin 20 minuutin odottelusta oli hyötyä! Samaan aikaan Jouni Pursiainen näki Linnanmaalla isohkon auran. -Esa- Hei: Parikin ihmistä on huomauttanut, että retken alkuperäinen päivämäärä oli 10.10. Asia on juuri näin (vaikka meidän kummien omissa papereissa kummitteli tuo 9.10.). Ainakin syyskuun kokouksessa päivämäärä 10.10. kirjoitettiin kissan korkuisilla kirjaimilla taululle. NIINPÄ: Koska uusi päivämäärä ei ole tavoittanut varmastikaan kaikkia, vedän itse sunnuntaina 10.10. alkuperäisen suunnitelman mukaisen retken Hailuotoon (lähtö Raksilan markettien parkkipaikalta klo 8.00 TASAN). Hailuotoon siirrytään omilla autoilla 8.30 lautalla. Jätän siis lauantain väliin, sillä retkelle on lupautunut jo kolmekin opasta. Ne, jotka ovat ilmoittautuneet lauantain OLSY:n bussiretkelle voivat edelleenkin siis retkeillä tuolloin, koska retki joka tapauksessa järjestetään ilman rekulaisiakin ja bussi on käytettävissä. Olisi hyvä jos sunnuntaille retkensä vaihtavat, jo OLSY:lle ilmoittautuneet, kertoisivat asiasta bussivastaava Tapani Karvoselle (p. 5546 415 mieluiten iltaisin klo 18-21 tai sähköpostitse hkarvone@mail.student.oulu.fi). Muutoin sunnuntaille ei tarvita sen kummempia ilmoituksia. Aamulla parkkipaikalla katsotaan montako autoa on lähdössä ja voidaanko porukoita yhdistämällä osa autoista jättää Ouluun. -Esa- 040-7515572 Tänä aamuna klo 8.15 Oulussa Kaijonharjun yli a60 Anser-hanhea... -Esa- T.Karjalainen oli nähnyt (8.10.) n. klo 10 n. 90 hanhea ->N Raahen Piehingissä Ilm. Matti Tynjälä, ympäristönsuojelutarkastaja Oulun kaupunki p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi Terve lista! Minäkin kävin katsastamassa tiaisparvia ja hyvin tuloksin: La 09.10 Klo 12:20 LAPINTIAINEN 1p Haukipudas Isoniemi. Klo 14:45 PHY INO eli Taigauunilintu 1p HAU Isoniemi Sinitiais- ja Hippiäisparvessa. Lintu oli hyvin tarkkailtavana rantalepikossa. Jari Wilenius p. 040-733 5138 Eli 10.10 -99 Pähkinähakki 1p Haukiputaan keskustan tuntumassa. -Keijo Nuutinen *********************************************************** Keijo Nuutinen phone: +358-(0)8-553 1408 Department of Geophysics fax: +358-(0)8-553 1414 University of Oulu P.O.BOX 3000 90401 Oulu e-mail: Keijo.Nuutinen@oulu.fi FINLAND Halloota, Lauantai-iltana 9.10. n. klo 18.15 puolentoistasataa valkoposkihanhea Lumijoen kk:n yli SW. Tarkkailujakso kesti yhden tupakin verran. Kari Koivula Hei verkko! Kuten Kari jo kirjoitti, valkoposkihanhet ovat olleet liikkeellä, kun itätuulet toivat meille oloissamme harvinaisen hanhimuuton lauantaina. Liikuimme (Jouni Pursiainen yksin, Jukka Piispanen Oulun luonnosuojeluyhdistyksen mukana ja minä, Maija Aalto ja Seppo Haapala porukkana) lauantaina(-sunnuntaina) Hailuodossa. Seuraavassa kooste hanhihavainnoista: 190 p valkoposkea (40 tuli rantaa pitkin NW:stä, liittyi parveen)Pökönnokka n. klo 8.30- 20 m valkoposkea SW Patelanselkä n. 9.30 10.25 37 Ans/Bra + 10 isoa Anseria lask. Isomatalalle 11.00 Valkoposkihanhi 850 tuli NE:stä, 300 jatkoi SW, loput laskeutuivat Isomatalalle hetki myöhemmin merikotka ajoi lentoon yli 1000 (sis. em. parven) valkoposkea ja 2000 Anser/Brantaa Isomatalalta ja Riisin Tömpän puolelta Ans/Bra 50 SW n. klo 12 Marjanimessä 300 valkoposkea ja 100 Ans/Bra muutti myöhemmin 100 Ans/Bra muutti, Ulkokarvo (mantereen ja Luodon välistä) 15.05 valkoposki 12+50 ja Ans/Bra 70 SW Rautaletto 16-17.30 (jäivät paikalle) valkoposki 400 p Isomatala (samoja kuin edellä mainitut, muita ei enää nähty) 21.45 Hailuodon kirkonkylällä pimeässä suoraan yli SW n. 100 meträ pitkä parvi (äänet, siipien havina), arvio ainakin sata yksilöä Yhteenvetoa (luvut arvioiden ja tarkkojen lukujen yhdistelmiä, joita ei ole asianmukaisesti pyöristetty) valkoposkihanhi 1190 paikallista ja 792 muuttavaa Anser/Branta 2057 paikallista ja 320 muuttavaa Iso Anser (luult. metsähanhi) 10 muuttavaa Eli yhteneensä 4359 hanhea Sunnuntaina vielä Anser/Branta (valkoposkimainen parvi) 170 m SW Hl, Sunikari, hyvin ulkona. Pekka Peussan mukaan perjantaina Luodossa sepelhanhia 100 paikallista, lauantaina niitä ei määritetty. Muutto painui ilmeisesti hyvin ulos merelle, koska Kalajoen Letto (Erkki Lämsäja Seppo Pudas) ilmoitti lauantaina ”vain”: valkoposkihanhi 427 m ja sunnuntaina 610 m. Lauantaina Isomatala muutenkin täynnä lintuja: joutsenia lähivesillä (mukana vain Isolle Matalalle näkyvät, ei Tömppää ja siitä pohjoiseen) peräti 1700 p, sorsia noin 5000. Sunnuntaina joutsenet alkoivat virrata etelään Tauvoa kohti. Kalajoen Letto ilmoitti 993 muuttavaa joutsenta. Muuta: Lauantaina klo 8.00- harmaasorsa Huikussa. Sunnuntaina myöhäinen nuolihaukka Itänenällä. terveisin Juha Markkola xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Juha Markkola North Ostrobothnia Regional Environment Centre, P.Box 124, FIN-90101 OULU, Isokatu 9, FIN-90100 OULU, FINLAND, SUOMI, Telephone int. +358 8 3158551 (NOREC), +358-8-341363(home), mob. +358-400-155939, Telefax int. +358 8 3158305, e-mail Juha.Markkola@vyhfi xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Tervehdys lista, Olimme eilen (10.10.) Keskitalon Markuksen kanssa retkellä Jätevedenpuhdistamolla ja heti rantaan päästyämme Markus alkoi höpistä jotakin Gaviasta, joka oli vilahtanut pari sekuntia jossain puskien takana. Kun samoilla paikoilla oli maleksimassa pari merimetsoa, alkoi Gaviahavainto pikkuhiljaa painua unholaan. Lähes pari tuntia myöhemmin, jo ollessamme pois lähdössä, Markus sitten viimein nyppäsi ko. linnun uimassa nyt jo Edenin edustalla. Jo tässä vaiheessa lintu oli kovasti amerikanjääkuikan näköinen, mutta etäisyyttä oli kuitenkin sen verran, ettei nokan väritys kunnolla näkynyt. Ajattelimme ajaa hurauttaa Edeniin varmistamaan määrityksen, mutta tässä vaiheessa jokin Sendarin vastavoimista puuttui peliin: paikaalle tuli joku (sensuroitu)n surffari, joka hätisti linnun lentoon. Lintu ei onneksi kuitenkaan lähtenyt muutolle vaan kaarsi Kempeleenlahden pohjukkaa kohti. Lähdimme etsimään ja tässä vaiheessa piippariin tiedotettiin vasta jääkuikkaljista. Kempeleenlahdelta lintua ei kuitenkaan löytynyt ja päätimme vielä yrittää alkuperäiseltä paikalta. Hetken selaamisen jälkeen lintu osui kaukoputkeni näkökenttään lähietäisyydellä ja antoi ihmetellä itseään peräti viiden sekunnin ajan ennenkuin sukelsi - ja katosi! Ehdin kuitenkin tarkastaa pään ja nokan tuntomerkit ja määritys varmistui näinollen lopullisesti. Illan hämärtyessä paikalle jäi vielä muutamia etsijöitä, mutta lintua ei ilmeisesti enää nähty. Tältä aamulta ei ainakaan vielä ole tullut tietoa linnun paikallaolosta, lieneekö etsittykään. Terv. Petri Lampila 7.10 PYI Elävisluoto 7.45-10.15, 15.45-17.30 KVa Gaviat 18m Cyg cyg 24m Bra ber a18 NW Ste cus 1 1kv m Cep gry 2m 8.10 havikset HTu:lla 9.10 PYI Elävisluoto 7.45-11.00 HTu, KVa Cyg cyg 16m Ans alb a45E Bra leu 183 S (7a), a44 N Mel nig 47m Mer ser 56m Lar rid 221m Ennätyksellisen voimakas lokakuinen muutto 9.10 PYI Yppäri HTu, KVa Bra can 5p 9.10 PAT Yrjänä 24.40-18.00 HTU, KVa Cyg cyg 38m Ans alb 38m (2a) Ans fab a52m Bra leu 484m (5a) Ans sp 15m CIR AER 1 1kv p Surnian myöhäisin kautta-aikain Cha hia 2p Lar rid 33m SYL ATRr 1 n-puk m 10.10 RAA Tasku 8.30-18.00 HTa, HTu, KVa Pod gri 1m Cyg cyg 897m Ans ans 1m Bra leu 409m (4a) Ana pen 52m Buc cla 132m Mer ser 42m VL 500m Hal alb 1p Lar arg 149m SYL BOR 1p Phy col 1p Phy sp 1p CAR RIS 2p T: Kari Varpenius Hienoa kuin perjantainen pikamääritykseni sai näin tukea. 8.10. Oulun madekoski valkoposkihanhi n. 50 m S , vilahti ikkunasta näkyvän kapean taivas sektorin ohi n klo 10.30. havainnointi aika paljain silmin 15 s ja kiikareilla 5 s. t Tuomas Herva > ---------- > Lähettäjä: Kari Koivula[SMTP:ktkoivul@sun3.oulu.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 11. lokakuuta 1999 9:00 > Vastaanottaja: 'pplyÉlists.oulu.fi' > Aihe: valkoposkiparvi > > Halloota, > > Lauantai-iltana 9.10. n. klo 18.15 puolentoistasataa valkoposkihanhea > Lumijoen kk:n yli SW. Tarkkailujakso kesti yhden tupakin verran. > > Kari Koivula > Terve ! Lauantaina 9.10 kävin sumussa ja tihkussa Vuotungin suunnalla.Tässä satoa. Hanhimasssoista joita etelämpänä on ollut liikkeellä ei ollut merkkiäkään,mutta näkyvyyskin oli huono. Junkisuo: piekana 1m Vuotunkijärvi: telkkä 25p uivelo 5p sinisorsa 53p joutsen 16p PYRSTÖTIAINEN 1ä rantakoivikosta lapasotka 5p mustalintu 3p haapana 12p iso/tukkakoskelo 25p Sumussa 100p määrättämätöntä sukeltajasorsalintua Saarela: uivelo 11p joutsen 2p tukkakoskelo 6p Tänään maanantaina 11.10 Korpuajärvi,Käsmä: uivelo 40p taviokuurna 2m punakylkirastaita ja räkättejä vielä metsissä. Kuolio: Pulmunen 1ä Terv Vesa Orjasniemi vesa.orjasniemi@koillismaa.fi Ei ole mukana perjantain havaintoja, joten lukuja en voi siitä esittää. Oli kuitenkin leppoisa muuttopäivä ja staijattiinkin miltei aamusta iltaan. Pistän verkkoon myöhemmin. Muilta päiviltä: Torstaina RAA saarikierroksella HTa:n kanssa. Maapauhassa jo verkossa olleiden 3 proon lisäksi mm. peukaloinen ja lehtokurppa. ulkopauhassa 1 pro ja mustapääkerttu. Kaksi muuta saarta Kalla ja Smitti jäivät ilman parempia haviksia. etukäteen oli tarkoitus löytää vähintään 20 proota ja ruskouunilintu jai siperianuunilintu, joten pettymys kierros oli. Voimakas tuuli ja kova vesisade hyydytti meidät ja linnut. Lauantaina JHa:n havaintoja siikajoelta. 1000p valkoposkea Karinnankannan pelloilla. Varessäikässä ns. muuntajan luona timaliparvi väh 5 ja 1 pro. Me kävimme KVa:n kanssa Karinkannan hanheja ihailemassa ja matkalla käväistiin katsomassa merikylänlahden tornissa Ulkonokka. Ulkonokalla oli ehkä parisen sataa valkoposkea ja 2 tundraa. Tarkkoja lukuja ei ole esittää kun linnut olivat pääosin piilossa. Tv Heikki Tervehdys Staijia PYI Elävisluodossa perjantaina 8.10 Aluksi kommenttia: Säätila: Aamupäivällä oli merelle tosi huono näkyvyys; vesisadetta ja usvaa. Ilma kirkastui vähitellen päivän aikana ja iltapäivällä ajoittain paisteli jo aurinko. Tuuli koko päivän lounaasta. Tultuani paikalle huomasin, että olisikin pitänyt tulla jo aamuhämärissä. Pieniä sepel- ja suurempia valkoposkihanhiparvia meni rannnikkoa seuraten silloin tällöin pohjoiseen. Pohjoiseen meni myös muuta arktikaa, enemmälti kuitenkin vain alleja. Tämä pohjoiseen muutto heikkeni jatkuvasti, viimeiset hanhiparvet matkasivat hiukan puolen päivän jälkeen. Valkoposket eivät yrittäneetkään merelle, mutta jotkin sepluryhmät pyrkivät luoteeseen, mutta kääntyivät nekin useimmiten rannikon suuntaisesti. Tässä olikin eroa aiempiin kokemiini arktisten hanhien muuttoihin. Hanhiparvet kun ovat yleensä jatkaneet muuttoaan maalta tullessaan suoraan merelle. Luultavasti huono sää pakotti ne nyt seuraamaan rannikkoa ja laskeutuihan niitä paljon myös paikallisiksi. Syksyllä –87 (jota en tosin itse juuri muista) hanheja oli silloinkin runsaasti paikallisena ja myöhemmin muuttavat parvet seurasivat sitten rannikkoa matkalla etelään. Pieniä parvia näkyi silloin pitkälle marraskuulle, saa nähdä miten nyt? Puolen päivän jälkeen alkoi etelään muutto. Sepelhanhella oli pientä päällekkäisyyttä (pari parvea N, ensimmäisen S parven jälkeen), mutta valkoposkella ei ollut lainkaan. Allilla oli päällekkäisyyttä runsaasti. Etelään menevien osuus kasvoi vähitellen ja iltasella jo kaikki menivät etelään. Myöskin kaiken muun arktikan suhteen vallitsi sama käytäntö eli etelään muuttavien osuus kasvoi koko ajan. Iltapäivällä Ilman parannuttua ja lintujen kannalta vastatuulen vuoksi staijaaminen olikin tosi leppoisaa. Lähes kaikki hanhiparvet suorastaan “nuolivat rantaviivaa“ ja ohittivat havainnoijan muutamasta kymmenestä metristä (lähimmät yksilöt muutamista metreistä). Elvis klo 8.20-19. HTu n.15 saakka ja KVa n.14.30 alkaen. Gar arc 8S gav ste 1N gavsp 5N+20S Cyg cyg 104m Bra leu 545N(5a)+930S(9a) Bra ber 131N(8a)+107S(5a) Bra can a 2S (tn. menivät Yppärin pelloilla) Ans/bra 45N(3a)+a40 S eli hanhet yhteensä etelään+pohjoiseen rohkeasti tulkittuna 1800m Ana pen 16N+53S Buc cla 132m Mel nig156S+7N Mel fus 16S+14N Cla hye 331N(26a)+610S(76a) Mer mer 114m Hal alb 1 n.2kv E Cal alp 53m (8a), tiistain 5.10 tapaan yllättävän suuri osa jp vanhoja (heittona n.20%) Cal uta 1m HAE OST a10 S !!! (kova havis ajankohtaan nähden) Cep gry 2S (1“1’) STE POM 1KV S Ste cus ad vaal S Sterco 2 1kv S Lokkeja muuten vähän, mutta lar rid 121m kovaa lokakuista muuttoa, seuraavana aamuna vieläkin kovempaa (KVa:n viesti). Lisätään vielä Karin lähettämään jo aiemmin viikonlopulta lähettämään viestiiin. Havainnosta oli jäänyt poies 9.10 Elävisluodossa ALCTOR 1S 11.10.RAA Lapaluodossa STR TUR 1p. Päästää parin metrin päähän. Ollut paikalla jo useamman päivän ja ehkä edelleen. Maallikoitten löytämä, jota Raahelaiset ornitkin käyneet katsomassa. TV Heikki Tuohimaa Käväisin eilen illalla katsomassa vieläkö hanhia olisi siikajoella. Parhaita havaintoja: Ulkonokka: kala-/lapintiira 1 N valkoposkihanhi 14p joutsen 150-200p Sääressä+Karinkannassa hanhia ei näkynyt, pelloilla joutsenia 100p Koko illan ajan muutenkin jonkinlaista joutsenmuuttoa. T Heikki Kävimme, Katja Kangas ja minä, tänään kävelemässä Letonniemessä. Pusikoista löytyi parhaimpina haviksina pikkutikka ja palokärki. Jätevedenpuhdistamon edustalla nökötteli 2 merimetsoa. t:Sanna Junttanen Jari Peltomäki kirjoittaa: >Terve Esa! > >Ohjaatko oheisen viestin PPLY:n verkkoon, please? > >TURTURIKYYHKYLAJI KÄRSÄMÄELLÄ > >Viime perjantaista lähtien on Knuutisen talon ruokinnalla >viihtynyt turturikyyhkylaji. Kyseessä on kuulemma erittäin >kesy lintu, jonka valokuvaus tai kiinniottaminen onnistuisivat >tarvittaessa. Havaitut tuntomerkit sopivat vain turturille tai >idänturturille. > >Onko halukkaita tarkistamaan havaintoa? Itse en pääse >irrottautumaan tänään, mutta mahdollisesti huomenna... > >Yhteyshenkilö: Arja Knuutinen, puh. 08-771319 >Osoite: Välikyläntie 195, Kärsämäki > >Terveisin, > >Jari Peltomäki > >---- > Jari Peltomäki jari@finnature.sci.fi > Finnature Phone +358-(0)40-5919120 > P.O.Box 42 Fax +358-(0)8-381 914 > FIN-91901 Liminka > > http://www.finnature.sci.fi/ > > > > Tervehdys, Kävimme sitten joukkueella Taavetti & 2 x Lampila tarkistamassa Kärsämäen turturikyyhkylajia - valitettavasti lintu osoittautui nuoreksi tavalliseksi turturikyyhkyksi. Bongaaminen oli kyllä naurettavan helppoa, lintu käkki talon pihalla siemeniä syöden ja oli lähes täysin peloton Paluumatkalla saimme kuningasajatuksen pysähtyä hetkeksi Uljuan tekoaltaalla, "sehän on ainoa isompi järvenselkä lähitienoolla". Ja toden totta: hetken selaamisen jälkeen järveltä löytyi tumma möykky, joka lähti pian lentoon, nuori leveäpyrstökihu! Ei hullumpi tarkastusbonus! Terv. Petri Lampila Hailuodon Isomatalalla oli tanaan tiistaina 400-500 pulmusen parvi. Joutsenia nakyi Isomatalan ja Riisinnokan välissä noin 50. Annamari Markkola, Marika Niemelä ja Riikka Törmänen Tervehdys PPLY:n lista! Pienen tauon jälkeen onnistuin taas tilaamaan PPLY:n listan uuteen säpo-osoitteeseeni! Laitanpa siten muutaman haviksenkin hetimiten tulemaan... Pikkuvarpunen on vieraillut ruokinnallamme aina silloin tällöin viime viikonlopusta alkaen. Pähkinähakki piipahtelee myös pihallamme silloin tällöin. Turkinkyyhkyjä oli viime viikonloppuna 11 Kuormatien viljavaraston koivikossa. Niiden lisäksi vanhassa Limingassa on muutamia, ruokinnallammekin vierailee pari. Hemppo oli vielä viime lauantaina Kuormatien viljavaraston pihalla. Terveisin, Peltsi ---- Jari Peltomäki jari@finnature.sci.fi Finnature Phone +358-(0)40-5919120 P.O.Box 42 Fax +358-(0)8-381 914 FIN-91901 Liminka http://www.finnature.sci.fi/ Hei lista ja etenkin Kuusamon kotkamiehet, Kuusamon Petäjävaaran yllä kaarteli 18.10, korpin kiehätessä lähituntumassa, aikuispukuinen kotka. Mitään valkoista ei alapuolen sulissa näkynyt, joten yksilö oli vähintään 6-7 vuotias. Havainto on jo toinen kolmen vuoden sisään. Seutu on harvaan asuttu, mutta kuusamolaiseen tapaan niin paljaaksi hakattu, että pesimäpuun löytäminen lienee jokseenkin vaikeaa. Hyviä saalistusmaastojahan tällaiset aukiot kotkalle tietenkin ovat. terv. risto tornberg Mustapääkerttukoiras tänään to 21.10. klo 16-17.30 Oulussa Märssytiellä. Annamari Markkola Terve,tässäpä joitakin havaintoja kuluneelta viikolta Kuusamosta 21.11 Tolpanniemi,venesatama: Uivelo 11p Silkkiuikku 1p Kuikka 2p Telkkä 3p Joutsen 2ad+ 2juv Vihtasalmi: telkkä 3p Tukkakoskelo 16p Kelanranta/kirkkolahti: sinisorsa 10p isokooskelo 1p joutsen 2pad+1pjuv telkkä 4p Torankijärvi: sinisorsa 25p isokoskelo 2p tukkakoskelo 2p lapasotka 12p 22.4 Mustosenvaara: Kotka 1m juv S/SE n.klo 12 komeasti varsin matalalta päältä. Näkyä myös säesti kotkalle kiusaa tekevä varpushaukka. Kitkalta puhalsi navakka länsi tuuli joka näytti painavan lintua idän suuntaan. Tässäpä tärkeimmät havainnot kohdaltani tällä erää Terv. Vesa Orjasniemi Ps. Piipparittomille vielä tiedoksi ,että Kuusamon Hangasjärvellä tänään su 24. 10 klo 10 aikoihin Heikkilän Olllin ruokinnan läheisyydessä oli tiaisparvessa liikkunut VALKOPÄÄTIAINEN, mahdollisesti kaksikin. Moi! Eilen sunnuntaina naki Olli Heikkila pihallaan Kuusamon Hangasjarvella (osoitteessa Marjamaantie 4) klo. 10 tiaisparven, jossa oli mukana muutama valkopaatiainen. Havaintotilanne oli nopeahko, mutta tiaisparvessa oli yhteensa noin kahdeksan lintua, joista ainakin kaksi ellei jopa kolme oli valkopaatiaisia ja ainakin kaksi parven linnuista oli sinitiaisia. Havainnon mielenkiintoa lisaa se, ettei Ollin pihalla ollut tana syksyna nakynyt tata ennen yhtaan sinitiaistakaan. Parvi viivahti siis vain hetken Ollin ikkunan takana ja jatkoi pian matkaansa, mutta... Makelan Jyrki kertoi eilen minulle kuulleensa myos toisesta (mahdollisesta) valkopaatiaishavainnosta! Nimittain kuusamolaisen lintuharrastajan Antti Leivon pihalla Kuusamon kirkonkylalla oli viikko sitten lauantaina pistaytynyt kolmen valkopaisen ja lyhytpyrstoisen tiaisen parvi!!! Antti oli itse pitanyt lintuja mahdollisina valkopaatiaisina, mutta ilmeisesti huono havaintotilanne oli saanut hanet ajattelemaan myos "lyhytpyrstoisten pyrstotiaisten" mahdollisuutta. Ja tama havainto oli siis jo reilun viikon takaa... Johtopaatos: Kuusamon ymparistossa pyorii joko a) yksi kolmen valkopaatiaisen parvi tai b) lintuja on liikkeella enemmankin. Kun ilmat kylmenevat ja ensilumi sataa Koillismaalle (tai minne linnut ovatkaan siihen mennessa ehtineet) linnut todennakoisesti (tai ainakin toivottavasti) hakeutuvat jonkin ruokintapaikan tuntumaan. Toivottavasti linnut loytyvat, silla silloin tulisi bongareiden retkisuunnitelmiin taas retki Pohjois-Pohjanmaalle, eika etenkaan vuodenpinnaennatysta kohenteleva porukka varmasti pistaisi asiaa pahakseen... t: Pirkka Moi! Eilen sunnuntaina naki Olli Heikkila pihallaan Kuusamon Hangasjarvella (osoitteessa Marjamaantie 4) klo. 10 tiaisparven, jossa oli mukana muutama valkopaatiainen. Havaintotilanne oli nopeahko, mutta tiaisparvessa oli yhteensa noin kahdeksan lintua, joista ainakin kaksi ellei jopa kolme oli valkopaatiaisia ja ainakin kaksi parven linnuista oli sinitiaisia. Havainnon mielenkiintoa lisaa se, ettei Ollin pihalla ollut tana syksyna nakynyt tata ennen yhtaan sinitiaistakaan. Parvi viivahti siis vain hetken Ollin ikkunan takana ja jatkoi pian matkaansa, mutta... Makelan Jyrki kertoi eilen minulle kuulleensa myos toisesta (mahdollisesta) valkopaatiaishavainnosta! Nimittain kuusamolaisen lintuharrastajan Antti Leivon pihalla Kuusamon kirkonkylalla oli viikko sitten lauantaina pistaytynyt kolmen valkopaisen ja lyhytpyrstoisen tiaisen parvi!!! Antti oli itse pitanyt lintuja mahdollisina valkopaatiaisina, mutta ilmeisesti huono havaintotilanne oli saanut hanet ajattelemaan myos "lyhytpyrstoisten pyrstotiaisten" mahdollisuutta. Ja tama havainto oli siis jo reilun viikon takaa... Johtopaatos: Kuusamon ymparistossa pyorii joko a) yksi kolmen valkopaatiaisen parvi tai b) lintuja on liikkeella enemmankin. Kun ilmat kylmenevat ja ensilumi sataa Koillismaalle (tai minne linnut ovatkaan siihen mennessa ehtineet) linnut todennakoisesti (tai ainakin toivottavasti) hakeutuvat jonkin ruokintapaikan tuntumaan. Toivottavasti linnut loytyvat, silla silloin tulisi bongareiden retkisuunnitelmiin taas retki Pohjois-Pohjanmaalle, eika etenkaan vuodenpinnaennatysta kohenteleva porukka varmasti pistaisi asiaa pahakseen... t: Pirkka Hei lista: Sunnuntairetkeilyä 24.10. Pikkuvarpunen Oulu Kaijonranta 1 Pyykösjärvellä mm.: Silkkiuikku 1 Uivelo 60 Mustalintu 8 Alli 1 Isokoskelo 600 Isolokki 1 2kv Merilokki 30 Harmaalokki 1500 (toinen mokoma kaatonpaikan yllä) Nallikari: Merimetso 2mS, 1mN Varpushaukka 1 mereltä terv. -Esa- moi lista, ihan lyhyt pistäytyminen Oulunsalossa sunnuntaina. Seuraavia haviksia: OUS Nenännokka: -joutsen n.230p -haapana n100p -telkkä n.100p -pyrstötiainen väh.17p -pulmunen 9p t.Sami Timonen Kavimme Janne Aallon ja Jukka Haurun kanssa Kuivaniemella ja Iissa. Kuivaniemen Vuotunki osoittautui parhaaksi paikaksi. Ei tarvinnut montaa minuuttia varjotella tuulessa kun vierestamme porhalsi nuori LEVEAPYRSTOKIHU. Se istuskeli paikallisena jonkin aikaa ja jatkoi sitten menoaan kohti pohjoista. Naimme myos etelaan muuttavan myohaisen MERIHARAKAN. Muuten lintuja oli todella vahan liikkeella ja etsinnoista huolimatta ei loytynyt edes kunnon tiaisparvia selattavaksi. ############################################################################# Terveisin: Hanna Soikkeli Puhelin 050 524 6597 (__) (oo) *-\/------\ Oulun Yliopisto biologian opiskelija II-----I \ II II * ############################################################################# Korjaus edelliseen viestiini... Seppasen Heikki tarkensi aikaisemmin ilmoittamiani tietoja Kuusamon "valkopaatiaisista". Eli: Leivon Antti havaitsi linnut Kärpänkylässä mökkinsä pihamaalla Jalmajärven rannalla. Ei Kirkonkylässä. Päivämäärä oli lisäksi ke 13.10. ei lauantai. Eli siita vaan innokkaimmat kartta kateen ja pohtimaan ovatko kyseessa kenties samat linnut kuin Ollin Hangasjarvella nakemat ja jos ovat niin missa ne mahtavat nyt olla... Ja niinkuin parissa aikaisemmassa viestissa todettiin, valkopaatiaisen maarittaminen RK-kelpoisesti vaatii paljon enemman kuin pelkan vilauksen, joten tamankin takia lintujen uudelleenloytyminen olisi toivottavaa. t: Pirkka Pyydän kaikkia atlakseen osallistuneita ja tarkistuskirjeen saaneita vastaamaan siihen ensi tilassa. Vaikka virheitä tms. ei olisikaan, olisi hyvä kuulla siitä esim. sähköpostitse. Samoin viime kesän atlashavainnoilla on viime hetki palautukselle, jotta ne ehtisivät lopullisiin tuloksiin. Matti Tynjälä, ympäristönsuojelutarkastaja Oulun kaupunki p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi Moi verkkolaiset! Oletteko huomanneet hakellyttavan hienon kirjauutuuden ilmestyneen kirjakauppoihin eri puolilla maatamme. Teos on nimeltaan Karhunkierrokselta Kitkajarvelle ja se esittelee kuvien ja muutamien sanojenkin avulla Kuusamon luontoa. No, miksi mina sitten tata kirjaa taalla PPLY-verkossa mainostan - onhan Kuusamon luonnosta julkaistu jo lukematon maara etenkin Hannu Hautalan kuvaamia kirjoja. No syy on se, etta yksi taman kirjan neljasta kuvaajasta - Jyrki Makela - on yhdistyksemme monivuotinen sihteeri ja sitakin monivuotisempi PPLY:n hallituksen jasen ja myos muut kuvaajat - Heikki Ketola, Seppo Maatta ja Paavo Hamunen - ovat hekin tuttuja nimia Aureolan havaintokatsauksista eli lintumiehia ovat hekin. Ja vilkaiskaapa kirjan kuvia, niin huomaatte ettei sen mainostaminen suinkaan ole turhaa. Esim. Jyrkin kuvaama mustapaataskupariskunta saa paatuneimmankin bongarin nieleskelemaan liikutuksesta... Kaunista! Tsekatkaapa moinen eepos t: Pirkka PS: Tama EI ollut maksettu mainos... terve, tässä joitakin haviksia Raahen alueelta. kaksi viikkoa sitten lauantai RAA Kultalanlahti HTu car ris 2m, pin enu 12m(3a). SII Tauvo HTa tad tad 2p pan bia pari parvea merikylänlahdella Viime viikon perjantai JHa parcin 1p PAT Soramäki Viime viikon lauantai HTu, KVa PYI Elävisluoto mm. alc tor 2S, cep gry 2S, cal mar 1N, hir rus 1N (varmaankin Surnian kautta-aikain myöhäisin), vesiäisiä ehkä 200-300m aamun aikana, tarkemmat havikset Karilla. Eilen PYI Elävisluoto HTu ste pom 1kv S, pha car a6S, pk a2 S. tuossa jotain mitä muistin. Saattaa siis olla, että hyviä haviksia unohtuikin. tv Heikki > Omalla lintulaudalla käy vakituisesti kaksi töyhtötinttiä. En ole > aiemmin lintulaudalle moista otusta saanut, joten tiedustelenkin, että > onko muilla töyhtötinttejä ruokinnalla? Vai olemmeko vain aiemmin > asuneet liian urbaaneilla seuduilla tai pellon keskellä kaukana > metsänreunasta? > > Tuntuu näkyvän riittävän metsässä olevilla pihoilla esim. Oulujoella Kinnulanjärven lähellä olevan talon ruokinnalla. Oma lintulautani Madekoskella pellon ja valtatien välissä, vaikkakin suurten kuusten ja pienten metsiköiden ympäröimänä ei tyydytä töyhtötinttejä. Se on käynyt laudallamme vain yhtenä syksynä. Onko joku listalainen tutustunut tarkemmin pulujen rakkauselämään? Pesiikö ne ympäri vuoden? Eilen yksi pariskunta paritteli kauppatorin laidalla ja soidinmenot olivat tänään melko kiihkeitä Aleksanterin kadulla. Minulla on muistikuvia joidenkin kertomuksista kummalliseen aikaan todetuista pesinnöistä. t Tuomas Herva Muutamia lintuhavaintoja Liminganlahdelta, Antti Ollila on nähnyt viimepäivinä ainakin 4 hiiripöllöä Liminganlahden ympäristössä: 2 Temmesjoella, 1 Selkämaassa, 1 Sannanlahdella. Joutsenet ovat jo vähentyneet - määrä oli n. 300 eilen keskiviikkona. Muutenkin lahdella oli jo melko hiljaista. Virkkulan metsästysrauhoitusalueella oli vielä 10 joutsenta, 50 mustalintua ja 100 sorsaa. Lapinharakka väijyi Temmesjoen niittoalueella pikkunisäkkäitä. terveisin Jorma P. -- ************************************************************************ Jorma Pessa North Ostrobothnia Regional Environment Centre Management planner Isokatu 9 Tel. +358 8 3158555 PL 124 Fax. +358 8 3158305 90101 Oulu GSM +358 400 250040 Finland Email jorma.pessa@vyh.fi ************************************************************************ hei! Risto Kallio ilmoitti Kiimingin Alakylän Honkasessa majailevan yksinäisen merimetson. Nähty viimeksi eilen 27.10. n. klo 15.30. Omalla lintulaudalla käy vakituisesti kaksi töyhtötinttiä. En ole aiemmin lintulaudalle moista otusta saanut, joten tiedustelenkin, että onko muilla töyhtötinttejä ruokinnalla? Vai olemmeko vain aiemmin asuneet liian urbaaneilla seuduilla tai pellon keskellä kaukana metsänreunasta? terv., Pekka Rahko HEi ! Tuomas kirjoitti: "Onko joku listalainen tutustunut tarkemmin pulujen rakkauselämään? Pesiikö ne ympäri vuoden? Eilen yksi pariskunta paritteli kauppatorin laidalla ja soidinmenot olivat tänään melko kiihkeitä Aleksanterin kadulla. Minulla on muistikuvia joidenkin kertomuksista kummalliseen aikaan todetuista pesinnöistä." Eikös ne pesi aika lailla ympäri vuoden? Itse ihmettelin 22. helmikuuta kuluvaa vuotta Rotuaarilla puluparia, joka oli perustanut pesänsä kirjakauppa Pohjalaisen nimikyltin o-kirjaimen sisään. Toinen lintu istui pesässä ja rakenteli innoissaan pesän vuorausta. Koiras toi pesään pitkää valkoista muovinauhan suikaletta, pudotti sen aina maahan ja nouti uudestaan. Pekka R. Hei verkko: Pulut tosiaan pesivät lähes ympäri vuoden. Linnanmaan tarhalla poikasia tuulee maaliskuulta pitkälle syksyyn jos pesämateriaalia laitetaan tarjolle. Muistaakseni joltain ullakolta on löytynyt poikasia tammikuussa. Eikä siinä kaikki. Pulut tulevat sukukypsiksi ennätysnopeasti. Tamperelaiset (tai turkulaiset) kaupunkilintutkijat julkaisivat muutama vuosi sitten Ornis Fennicassa tiedonannon, jossa he rengastustietoihin nojautuen osoittivat, että keväällä kuoriutunut pulunpoikanen pesi ensimmäisen kerran jo samana syksynä n. puolen vuoden iässä. terv. -Esa Hohtola- hei lista, PPLY:n viimeiset rantojenhoitotalkoot pidetään (jos porukkaa saadaan kokoon) ensi viikonloppuna Oulunsalon Purnunnokalla ja Limingan Virkkulassa. Työpäivät on sekä lauantai (Purnu) ja sunnuntai (Virkkula). Ilmoittaudu Jukka Piispaselle p. 311 7130 (t), 311 6692 (k), 050-3708535 (gsm) tai minulle (040-5651939, 3121535 (k)) Kaikki mukaan lopputempaukseen! t.sami timonen subscribe pply end PPLY: > >Omalla lintulaudalla käy vakituisesti kaksi töyhtötinttiä. En ole >aiemmin lintulaudalle moista otusta saanut, joten tiedustelenkin, että >onko muilla töyhtötinttejä ruokinnalla? Vai olemmeko vain aiemmin >asuneet liian urbaaneilla seuduilla tai pellon keskellä kaukana >metsänreunasta? > >terv., Pekka Rahko > Tervehdys, minun ruokintapaikallani Kempeleen Honkasessa ruokailee myös kaksi töyhtötinttiä. Olen pitänyt ruokapaikkaa 13 vuotta Kempeleessä ja ennen ei ole töyhtötiaisia ruokinnallani käynyt. Eväistä pähkinämurska näyttää olevan suosiossa. Honkanen on asutuksen pilkkoma laaja mäntykangas, ja asutuksen ulkopuolella töyhtötiaisia näkee lähes joka reissulla. Omalla tontillani ja lähiympäristössä on runsaasti isoja mäntyjä ja kuusia. Aikaisemmin ruokin lintuja Utajärven piilopirtilläni, ja siellä kyllä töyhtötiaiset kuskasi auringonkukkaa metsään tosi ahkerasti. Markku Paso, Kempele Aamun lintuhavainto Mustapääkerttukoiras istuskelee juuri parhaillaan Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen takapihalla parkkipaikan koivuissa. Osoite on Isokatu 9. terveisin Jorma P -- ************************************************************************ Jorma Pessa North Ostrobothnia Regional Environment Centre Management planner Isokatu 9 Tel. +358 8 3158555 PL 124 Fax. +358 8 3158305 90101 Oulu GSM +358 400 250040 Finland Email jorma.pessa@vyh.fi ************************************************************************ Tervehdys Kiiminkijoelta! Kiimingin Alakylän Honkasensuvannossa seisoskeli joesta pistävän ison kiven päällä 27.10.99 n. klo16 yksinäinen merimetso (todennäköisesti,koskapa se toinen mahdollinen eli karimetso on niin tuiki harvinainen). Näin sen silmämääräisesti n. 30m päästä hyvän aikaa: se oli musta ja pyrstökäs, yleisilmeeltään laihtunutta metsoa muistuttava,mutta pitkänokkainen ja päälaelta näkyi töyhtöhaivenia. Palattuani tunnin kuluttua kiikarin (7x50) kanssa se oliedelleen paikallaan ja ehdin samalta 30m etäisyydeltä tarkastella sitä noin 15...20 sekunnnin ajan, jolloin näkyi mm. silmän alapuolella keltainen alue, mutta töyhtöä ei näkynyt (tosin lintu näkyi lähes suoraan edestä). Lentoon lähtö tapahtui harvoin siiveniskuin loivalla nousulla ja Honkasensuvannon päässä tekemänsä kaarroksen jälkeen saatoin kiikaroida sitä vielä lennossa, jossa pää vaikutti selvästi kaulaa paksummalta. Lintu ei äännellyt missään vaiheessa. Seuraavana päivänä 28.10 sitä ei näkynyt. Se on kuitenkin oleskellut nä! illä main likimain viikon, sillä näin sen lennossa viime viikonloppuna kolme kertaa (vasta 27.10 selvisi, mistä linnusta sitten oikein oli kyse). Seisomakivi on Honkasensuvannon itäpäässä pohjoispuolisen rannan lähellä (autolla päsee perille Honkasentien jatketta Piimäkosken suuntaan heti metsänjälkeisen peltoaukean alkaessa). Syysterveisin Risto Kallio (p. 8169 193) Terve ! Lieneekö varpuspöllöillä jonkinlaista laajempaa liikehdintää käynnissä koskapa näin eilen varpuspöllön Vasaraperän Ruoppijärvellä eilen 28.10. Pöllö oli nuoressa 5metrisessä mäntytaimikossa joten ei tyypillistä reviiriä ainakaan. Terv Vesa Orjasniemi vesa.orjasniemi@koillismaa.fi Onko ketään kiinnostuneita peruslajitentistä? Tarvitsemme osallistujia, jotta se voitaisiin järjestää. Jos olet kiinnostunut ilmoita minulle! puh 050 - 3037543 Veli-Matti Pakanen Temmesjoen tornille näkyi lauantaina 29.10. puolenpäivän aikaan lähes 600 joutsenta ja joitakin kymmenia sorsia. Timaleita oli 4 + 7 ruovikossa tornin juurella. Tauvossa oli iltapäivällä mm. 140 joutsenta, 3 merilokkia, Merikylänlahdella uivelo, ja säikältä nokan puolelta lähti lentoon tumma sirri (suo/meri?). Annamari Markkola, Hanna Kokko, Juha Tuomi, Magnus Thoren Kuusamo 30-31.10.1999 Muutama viivyttelijä edelleen lumettomassa maisemassa. Mustapääkerttu ruokinnalla Kitkantie 127:ssa. Alli Torankijärvessä, silkkiuikku Kuusamojärvellä, yksi kuikka samoin . Uunilintu-laji (pajulintu/tiltaltti-tyyppinen) Ronkaisenniemellä. Ehdottomasti myöhäisennätys! Heikki Seppänen, Kuusamo Hei: Varsin myöhäinen västäräkki tepasteli vielä eilen 31.10. Oulussa Vihreäsaaren merenpuoleisella rantakivikolla. -Esa Hohtola- heippa pply-lista, viime sunnuntaina tehtiin PPLY:n talkootöitä Virkkulassa upean sään vallitessa - puuta kerättiin kasoihin ja pari-kolme kasaa saatiin jopa palamaankin. Paikalle jäi vielä tehtävää hommaa, joten ensi lauantaina kokeillaan sään salliessa, onko vielä työintoa. Paikalla oli viikonloppuna Toni Eskelin, Jukka Piispanen, Sami Timonen ja Kari Kivirinta ja sekalainen kokoelma junioreita. Järjestä kalenterisi vapaaksi lauantaiksi! Ilmottautumiset Jukka Piispaselle p. 311 7130 (t), 311 6692 (k), 050-3708535 (gsm) tai minulle (040-5651939, 3121535 (k)) terv.sami timonen Tervehdys, Pyörähdinpä pikku retkentyngällä Ruskossa ja Pyykösjärvellä Kaatopaikalla tuli muuan kuormurikuski juttelemaan ja väitti nähneensä useampaan kertaan, viimeksi tänään, lähes kokonaan mustan lokin! Lintu ei kuulemma vaikuttanut mitenkään likaantuneelta ja oli ollut naakkamaisesti harmaaniskainen, muuten musta. Itse en moista kummajaista nähnyt, mutta aika hurjan kuuloinen havis yhtä kaikki. Tietysti yksi vaihtoehto voisi olla myös tumma nuori (leveäpyrstö)kihu - mene tiedä. Omia haviksia: Rusko: Lar hyp 2kv p Lar fus fus/heu 1kv p Pyykösjärvi: Pod cri 1p Mer alb 59p (koirasuivelot sulkivat jo juhlapukuun) Mer mer n500p Mel nig 4p Ayt mar 1p Ful atr 14p Lar rid 2 1kv p Terv. Petri Lampila Tervehdys, su 31.10 LEHTOKURPPA ruokaili ja lepäili pihani puutarhanurkkauksessa, joka on vaatimaton mutta lintuystävällinen. Markku Paso, Kempele Honkanen Ti 28.9.99 tiltaltti lauleskeli LIM Tupoksessa. Ke 29.9.99 pikkutikka k, 1 pyrstötiainen Tupoksessa. Pe 8.10.99 n. 40-50 hanhea pohjoiseen IIn Raasakassa 10-11.10.99 pihalla pajulintu, joka pyrki lintulautavieraaksi. Sai kuitenkin useaan otteeseen äkkilähdön talitiaisilta ja viherpeipoilta. 14.10.99 Isolepinkäinen Tupoksen pelloilla. La 16.10.99 Helmipöllö Limingassa Selkämaan tiehaarassa naakkojen ja harakan ahdistamana. Pihallamme 5 pyrstötiaista. Ke 20.10.99 PAJULINTU pihallamme (mahd. sama kuin 10-11.10). Oli tällä kertaa muuttunut itse agressiiviseksi. Hyökkäsi aina lintulaudalta lähtevien hömötiaisten kimppuun. Tuntui olevan hyväkuntoinen lintu. Ma 25.10.99 Piti pistää Peltomäen Jarin turkinkyyhkyhavainto hieman paremmaksi. Limingan Kuormatien viljavaraston luona yht. 17 TURKINKYYHKYÄ (pply:n alueen ennätys?). To 28.10.99 pihalla 3 pyrstötiaista. Limingan Kuormatiellä 13 turkinkyyhkyä ja n. 60 varpusta. Huomioi UUSI OSOITTEENI Syysterveisin Teppo Mutanen Tuposlammentie 13 91910 Tupos puh. 08-5542085 sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi Tervehdys verkko: PPLY:n lehtiarkistoa ollaan jälleen kerran järjestämässä. Jo jonkin aikaa on ollut tiedossa, että arkistosta puuttuu kokonaan muutamia Aureolan numeroita! Nyt lehdet on tarkoitus sitoa vuosikerroittain, jolloin ne säilyvät paremmin. Puuttuvat numerot ovat: 80/1, 81/1, 82/2, 84/1, 86/2 ja mahdollisesti 83/1,3,4 Jos sinulla näistä numeroista ylimääräinen kappale (esim. tekijä/arkistokappale) ja voit luovuttaa sen arkistoon, ota yhteyttä allekirjoittaneeseen tai Markku Hukkaseen (mhukkane@paju.oulu.fi). terv. -Esa Hohtola- Teppo Mutanen wrote: > > > Ma 25.10.99 Piti pistää Peltomäen Jarin turkinkyyhkyhavainto hieman > paremmaksi. Limingan Kuormatien viljavaraston luona yht. 17 TURKINKYYHKYÄ > (pply:n alueen ennätys?). > Harri Taavetti laittoi eilen piippariin tiedon, että Kuormatien kuivaamolla oli ainakin 26 turkinkyyhkyä. -sami timonen- hei lista, huomauttelen PPLY:n talvilintuvastaava Kari Kivirinnan puolesta alkaneista talvilintulaskennoista. Syyslaskentakausihan on 1.11.-14.11. (talvikausi 25.12.-7.1, kevätlaskenta 21.2.-6.3.). Laskentalomakkeet pitää palauttaa eläinmuseoon mahdollisimman pian laskennan jälkeen. Jos sinulla ei ole omaa talvireittiä, ja haluaisit sellaisen perustaa, ota yhteyttä Kari Kivirintaan (p.343 987), koska näin vältetään se, että reitit saattaisivat olla päällekkkäiset. Myös eläinmuseon johtama ruokintapaikkatutkimus kaipaa lisää havainnoijia. Tästä tutkimuksesta saat lisätietoa myös Kari Kivirinnalta. Hyvää laskentakautta! t.Sami Timonen Rengastustoimiston kanssa on alustavasti sovittu, että Oulussa järjestetään peruslajitentti joulukuussa, ilmeisesti itsenäisyyspäivän jälkeisellä viikolla. Ajasta ja paikasta sovitaan tarkemmin ensi viikon PPLY:n kuukausikokouksessa. Mikäli olet kiinnostunut tentistä, etkä pääse kokoukseen, ole yhteydessä sen jälkeen allekirjoittaneeseen tarkempien tietojen saamiseksi. Matti Tynjälä, p. 558 46763 nmt 049 267 391 f. 558 46799 email matti.tynjala@ouka.fi Tervehdys: Havaintoja Raahesta viikonlopulta ja eilen: Tänään en itse voinut olla aamusta staijaamassa, mutta Kari oli ottanut vapaapäivän töistä ja hänen siis pitäisi olla Elviksessä. Lähes kolme viikkoa kestäneiden lounaan puoleisten tuulien jälkeen kuvittelisi tälle päivälle ainakin jonkinlaista joutsen- ja isokossumuuttoa. Muutenkin tuntuu, että esim. joutsenista on vielä puolet muuttamatta (siis Raahen läpimuuttokannasta). Eilen PYI Elävisluoto 8.20-12.45 ja 13.20-16.20 (HTu): Kaakkuri 4m Gavia sp 1N Joutsen 529m 62a Haapana a5 m Tukkasotka 77m 3a iltasella Telkkä 57m Alli 10m Pilkkasiipi 41m, kaksi suurinta parvea 27 ja 11 Mustalintu 60m Tukkakoskelo 16m (Hyvä muuttosumma marraskuussa) Isokoskelo 44m vl 61m Merikotka 1m Naurulokki 1m Selkälokki 1kv m (myöhäinen, alalaji?) Harmaalokki 124m Kalalokki 1420m (Hyvää muuttoa tai muuta valumista) Merilokki 21m (Hyvä muuttosumma) Kihu sp 1m Tilhi 34 N (5a) VIIME VIIKONLOPULTA: Perjantai: Elvis 8.45-13.45 (HTu) mm. Kaakkuri 3m, gavia sp 1m, Mustalintu 104m, lapasotka 3m, merisirri a2m, Kalalokki 443m. Launtai: Elvis (KVa) 8.30-11.30: mm. härkälintu 1m, merisirri a5m, leveäpyrstökihu 1m, kihu sp 1m, kalalokki reilut 600m, sepelkyyhky 1m. Pat Pöllä-Yrjänä (HTu) Silkkiuikku 3p, metso 1/ p, lapinharakka 1p, kirjoloxia 2m. Loxioita tuntuu olevan kaikkia kolmea lajia. Oulu Rajakylä (Velipoikani Matti) mustapääkerttu 1p. Sunnuntai: Elvis 7.50-11.50 (HTu,KVa) Kaakkuri 4m , Härkälintu 1p1m, Joutsen 50m, Isokoskelo 49m, mustalintu 69m, lapasotka 1m, Harmaalokki 107m, Kalalokki 680m PAT Jokisuu (JHa) Vuorihemppo 1p. T Heikki Kävin tiistaina ajelulla Haukiputaan sisämaaosissa Martimojokivarressa: Isokäpylintu n 5 p Hiiripöllö 1 p Koskikara 1p T TUomas Herva Morjens! Työreissulla Kuusamon Juumassa 3.11 tuli työn ohessa tehtyä muutama mukava havis : pyrstötiainen väh 2ä pulmunen 1ä räkättirastas 1p metso 2p pyy 3p 4.11 samoilla seuduilla myös 2 koskikaraa,joten nekin lienevät siirtymässä talvireviireilleen. Terv. Vesa Orjasniemi >From owner-pply@lists.oulu.fi Thu Nov 4 18:45:46 1999 Received: from darth.nls.fi (darth.nls.fi [195.156.38.2]) by lists.oulu.fi (8.8.8/8.8.8) with ESMTP id SAA09745 for ; Thu, 4 Nov 1999 18:45:45 +0200 (EET) Received: from can.nls.fi (can.nls.fi [192.83.19.16]) by darth.nls.fi (8.9.1/8.9.1) with ESMTP id SAA03658; Thu, 4 Nov 1999 18:45:14 +0200 (EET) Received: by can.nls.fi; id SAA22062; Thu, 4 Nov 1999 18:45:12 +0200 (EET) X-Map-MIXER-Originators: false To: "Olli Lamminsalo Inaria Studio" , "=?iso-8859-1?Q?Olli_Heikkil=E4?=" , "Pentti Kallio" , "Jukka Matero" , "Antti Huttunen" , "=?iso-8859-1?Q?Jyrki_M=E4kel=E4?=" , "Sami Timonen" , "Jukka Makkonen" , "Vesa Orjasniemi" , "Tuomo Pirttimaa" , "Kari Rannikko" , "Mika Piipponen" , "=?iso-8859-1?Q?Olli_N=E4yh=E4?=" , "Matti Hovi" , "=?iso-8859-1?Q?Matti_Ryht=E4?=" , "Paavo Hamunen" , "=?iso-8859-1?Q?Pirkko_Siikam=E4ki?=" , "Hannu ja Irma Hautala" , "PPLY:n lintuhavaintolista" From: "=?iso-8859-1?Q?Sepp=E4nen_Heikki?=" MIME-Version: 1.0 Date: 4 Nov 1999 18:44:00 +0300 Subject: =?iso-8859-1?Q?Harmaap=E4=E4tikka__ym._Kuusamossa?= Envelope-ID: JA8AAAAAAAqDeQABYQACNdBO4NhU@nls.fi Message-Id: Disposition-Notification-To: heikki.seppanen@nls.fi X-Mailer: TeamWARE Connector for MIME Content-Type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-Disposition: inline Content-Transfer-Encoding: 8bit X-MIME-Autoconverted: from quoted-printable to 8bit by lists.oulu.fi id SAA09750 Kuusamo Tavela (Kuolio) 3.11.1999 Harmaapätikka käynit lintulaudalla (havaitsija Verner Nivala) Lisäksi Verner oli havainnut hiiripöllön tänään samalla seudulla. Vernerin mukaan Oijusluoman - Kuolion seudulla on paljonlaisesti myyriä . Myös pöllöjä on havaittu useita. Ilmoitti Heikki Seppänen, Kuusamo hyvä pply-lista, PPLY:n kuukausikokous pidetään ensi keskiviikkona 10.11. alkaen kl. 18 Oulun yliopistolla salissa YB 210. Kokous on sääntömääräinen syyskokous, jossa käsitellään tärkeimpänä asiana PPLY:n jäsenmaksu vuodelle 2000. Vuorossa on myös pitkästä aikaa PPLY:n perinteinen diakisa (kulkee nimellä Pohjois-Suomen määritysmestaruus). Tunnistettavana on 50 lintudiaa, jotka on kerännyt tarkoitusta varten espoolainen Antti Luukkonen. (Aloitteleville harrastajille sanoisin, että käykää katsomassa ihan mielenkiinnon vuoksi, jollette ole koskaan moisessa tapahtumassa olleet. Luultavasti suuri osa kuvista on ns. epäonnistuneita otoksia monien mielestä, mutta se on tarkoituskin. Kyse on siitä, pystyykö määrittämään lintulajin pienistä, usein kuvista heikosti näkyvistä tuntomerkeistä. Vastauslapun palauttaminen ei myöskään ole mikään pakko, voihan tulla katsomaan, kuinka muut pärjäävät ja kuinka itse olisi pärjännyt. Ottakaa kiikarit mukaan kokoukseen, niillä näkee paremmin tuntomerkit.) t. Sami Timonen Tervehdys, Eilen retkellä Hailuodossa n klo 8.00 - 14.00 (PL & Markus Keskitalo). OUS Riuttu: Lar rid 1 ad p Itänenä: Ayt mar 1p But lag 1m Sterc sp 1m Alc tor 1m Marjaniemi: But lag 1p Kirkkosalmi: Aeg cau ä Pan bia 'useita' ä. Itseasiassa timaleita oli ruovikossa varmaan kymmeniä, ääniä kuului jatkuvasti ja monelta suunnalta. Lisäksi merellä koko ajan pientä vesiäismuuttoa: Mel nig yht. 60m fus 30m Cla hye 25m Terv. Petri Lampila P.S. Jos joku kaipailee Itänenälle unohtamaansa Olympus-merkkistä kiikarilaukkua, ottakoon yhteyden allekirjoittaneeseen. Tervehdys Alakylästä! Honkasensuvannon merimetsolla oli hetki sitten iltapäiväaerobic meneillään vakiokivellään, josta veden noustua on enää rippeet näkyvissä. Ensimmäisen kerran tapasin sen samassa paikassa 27.10 jokseenkin samaan kellonaikaan (15.15-15.30). Kalaa kai riittää joessa, kun on hengissä pysynyt. Yksin elelee ja asiaa tuntuu olevan niukasti, kun ei ole ääninäytettä antanut. Mukanani ollut pystykorva ei tästä metsosta pahemmin innostunut. Paluumatkalla noin varttitunnin päästä kivi oli taas vapaana. Kun lintu ei ole arimmasta päästä, havainnointi onnistuu Piimäkoskentieltä (joen pohjoispuolella Honkasentien jatkeena) alle 30 metrin päästä rantapajukon takaa. Trv Risto Kallio hei lista, kun kerran kukaan ei oo vielä ehtinyt näköjään tälle listalle tätä pistää, niin kerrottakoon, että Lampilan Petri löysi eilen kello kahden maissa MUSTANMERENLOKIN Oulun Pyykösjärveltä. Piippariviesti: "mustamerenlokki, Oulu, Pyykösjärvi. Nuori lintu hetkien paikallisena mutta nousi uudestaan lentoon ja katosi Ruskon kaatopaikan kasan taakse. Jäi ilmeisesti paikalliseksi." (petri voinee kertoa itse tähän listalle lisää havainnosta) Lintua etsi piipparin mukaan n.10 hengen porukka su-iltana pimeän tuloon asti, muttei löytänyt. Laitetaan viesti listalle, jos lintu löytyy. t. sami timonen Kuivaniemen Oijärvi (noin 32 km sisämaahan Kemin ja Oulun puolivälistä Olhavasta) näkyi olevan yksi joutsenia keräävä levähdyspaikka Laskin lauantaina 6.11. läntisimmästä perukasta ns. Kettulan rannasta noin 50 ja ns. järvisillan molemmin puolin 15 joutsenta, osa harmahtavia. Eipä tietenkään ollut kiikari mukana, olisi saattanut löytyä muutama lisää Eivät ole ujoja lintuja, vaikka rantaan tulijaa väistävätkin uimalla vähän loitommaksi. Koko kylä kyllä kuulee, että linnut ovat paikalla. Melkoinen mekkala jatkui vielä pimeätulon jälkeenkin. Torikokous taisi suunnitella muutolle lähtöä? Järvi on hyvin matala, eteläisin osa on kesäaikaan yhtä kortteikkoa Linnuille löytyy evästä. Yrjö Cajanus Tervehdys, Niinkuin Timosen Sami ehti jo mainostaakin, allekirjoittaneella oli ilo ja kunnia löytää eilen nuori mustanmerenlokki Oulun Pyykösjärveltä Tapaus on osoitus siitä, että lähiretkeilykin kannattaa: olin tympääntynyt tietokoneruudun tuijottamiseen ja koska valoisaa aikaa oli vielä pari tuntia jäljellä, päätin pyörähtää lyhyesti Pyykösjärvellä. Vähän aikaa vesilintuja ja lokkeja kelattuani hoksasin pienen Laruksen liukuvan veden pintaa pitkin. Koska pienempiä lokkeja ei pahemmin enää ollut maisemissa käänsin oitis putken kyseistä lintua kohti.Sen mitä sitten tapahtui tietää jokainen joskus harvinaisuuden löytänyt: äkillinen pupillen laajeneminen, verenpaineen nousu ja hillitön käsien tärinä! Määritys tuli nopeasti mm. sen takia, että olin katsellut samanlaisia lintuja viimeksi vain reilu kuukausi aikaisemmin Kreikassa. Kyseessä olis siis täydessä 1. talvipuvussa ollut lintu (= puhtaanharmaaselkäinen). Lintu laskeutui uimaan vähäksi aikaa 'sekoittajan' edustalle, mutta nousi uudestaan lentoon ja lensi kohti kaatopaikkaa kadoten viimein Ruskon kasojen taakse. Vielä tässä yhden ylimääräisen verenpaineen nousun oli aiheuttaa kaukohakukeskus, joka suostui vastaamaan vasta usean minuutin kuluttua. Etsinnöistä huolimatta lintua ei ole vieläkään löytynyt. Kaatopaikalla kuitenkin (yhdistelmä omista + Harri Taavetin, Jukka Haurun ym. etsijöiden haviksista): Lar hyp 1 2kv p Lar fus fus 1 ad, 1 2kv ja 2-3 1kv p Lar fus heu 1 ad ja todennäköinen 1kv p Lar rid 1p Terv. Petri Lampila hyvä pply- ja/tai olsy-listalainen, oletko omasta mielestäsi "aloittelija" lintujen tuntemisessa ja kiinnostaako sinua oppia lisää lintuharrastuksesta? Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys järjestää (tieteellisestä nimestään huolimatta) toimintaa myös aloitteleville lintuharrastajille ja linnuista kiinnostuneille ihmisille. Tämä ns. retkikummitoiminta on tavoittanut viimeisen parin vuoden aikana kymmeniä Oulun alueella asuvia, linnuista kiinnostuneita ihmisiä. Toimintaamme kuuluvat talvisin-keväisin ja syksyisin järjestettävät linturetket sekä lintuesitelmät. Retkiin on kuulunut mm. talviruokintapaikkojen linnustoon tutustumista, pöllöretkiä, lintujen kevätmuutonseurantaa ja rengastukseen tutustumista. Lisäksi opettajamme ovat olleet vastuussa Oulun kansalaisopistolla keväisin järjestettävästä lintukurssista (toteutetaan jälleen ensi keväänä). Ennen vuodenvaihdetta toimintaamme kuuluu: 12.12. Oulussa kävelyretki n. 3 tuntia. Lähtö Tuiran uimalan edestä klo 10.00. Vetäjänä Esa Hohtola. sekä kaksi kappaletta yleistajuista lintuesitelmää (pitopaikka Oulun Lyseolla, luokassa 12) 18.11. klo 18-20 Markku Hukkanen: "Linnunpöntöt ja niiden asukkaat". 16.12. klo 18-20 Sami Timonen: "Pohjois-Pohjanmaan ja Oulun talvilinnusto". tervetuloa mukaan (kertokaa toiminnastamme muille tällaista kaipaaville, jollette itse kiinnostu)! Lisätietoja toiminnastamme: -PPLY:n retkikummivastaava Kari Kivirinta, p. 343 987, os. Tuirantie 13 A 7, 90500 Oulu -retkikummit: Sami Timonen, p.3121 535 (k) tai 040-5651939 -Hanna Soikkeli p.050-5246597 -Markku Hukkanen, p. 5305404 (k) -Esa Hohtola p. 556 7323 (k) tai 040-7515572 -Janne Aalto p. 050-3491694 -Jorma Siira, p. 335 995 (k) -Kristjan Niitepold p.050-3070587 terv. Sami Timonen > ---------- > Lähettäjä: Sami Timonen[SMTP:Sami.Timonen@vyh.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 9. marraskuuta 1999 15:38 > Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi > Kopio: olsy@oulu.fi > Aihe: lintutoimintaa talvella > > hyvä pply- ja/tai olsy-listalainen, > > oletko omasta mielestäsi "aloittelija" lintujen tuntemisessa ja > kiinnostaako sinua oppia lisää lintuharrastuksesta? > > Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys järjestää (tieteellisestä > nimestään huolimatta) toimintaa myös aloitteleville lintuharrastajille > ja linnuista kiinnostuneille ihmisille. > > Tämä ns. retkikummitoiminta on tavoittanut viimeisen parin vuoden aikana > kymmeniä Oulun alueella asuvia, linnuista kiinnostuneita ihmisiä. > > Toimintaamme kuuluvat talvisin-keväisin ja syksyisin järjestettävät > linturetket sekä lintuesitelmät. Retkiin on kuulunut mm. > talviruokintapaikkojen linnustoon tutustumista, pöllöretkiä, lintujen > kevätmuutonseurantaa ja rengastukseen tutustumista. Lisäksi opettajamme > ovat olleet vastuussa Oulun kansalaisopistolla keväisin järjestettävästä > lintukurssista (toteutetaan jälleen ensi keväänä). > > Ennen vuodenvaihdetta toimintaamme kuuluu: > > 12.12. Oulussa kävelyretki n. 3 tuntia. Lähtö Tuiran uimalan edestä klo > 10.00. Vetäjänä Esa Hohtola. > > sekä kaksi kappaletta yleistajuista lintuesitelmää (pitopaikka Oulun > Lyseolla, luokassa 12) > > 18.11. klo 18-20 Markku Hukkanen: "Linnunpöntöt ja niiden asukkaat". > > 16.12. klo 18-20 Sami Timonen: "Pohjois-Pohjanmaan ja Oulun > talvilinnusto". > > > tervetuloa mukaan (kertokaa toiminnastamme muille tällaista kaipaaville, > jollette itse kiinnostu)! > > Lisätietoja toiminnastamme: > > -PPLY:n retkikummivastaava Kari Kivirinta, p. 343 987, os. Tuirantie 13 > A 7, 90500 Oulu > -retkikummit: Sami Timonen, p.3121 535 (k) tai 040-5651939 > -Hanna Soikkeli p.050-5246597 > -Markku Hukkanen, p. 5305404 (k) > -Esa Hohtola p. 556 7323 (k) tai 040-7515572 > -Janne Aalto p. 050-3491694 > -Jorma Siira, p. 335 995 (k) > -Kristjan Niitepold p.050-3070587 > > terv. Sami Timonen Toimin talvilintusaralla viikon loppuna: mADEKOSKEN LASKENTAREITTINI OLI TAAS MUKAVAN YLLÄTYKSELLENI - LAJI SUMMA OLI TIPPUNUT NOIN 5 VIIIME VUOTISISTA HUIPPULUVUISTA - LÄMPIMÄN SYKSYN TAKIA NÄKYI HARMAALOKKEJA 14, JOUTSENIA 7(REITILLE UUSI LAJI), SINISORSA 2, TELKKÄ 1 JA LAPINHARAKKA ( REITILLE UUSI) - MUSTAPÄÄKERTTU VIIMEVUOTISEEN TAPAAN KUITENKIN ERI PIHALLA. tÄLLÄ KERTAA NAARAS - MARJALINNUT JA KÄPY-/SIEMENSYÖJÄT HUKASSA -TUTTU OLI NÄHNYT 5 MIN SEN JÄLKEEN KUN OLIN MENNYT OHI MUSTAPÄÄKERTUN VIERESSÄ PIHALLAAN POHJANTIKAN TALVILINTULASKENTA KANNATTAA! T TUOMAS HERVA Keskipäivällä yksi hiiripöllö oleili Haukiputaan Virpiniemen Annanmäen maa-ainestenottamisalueella mäntyjen latvoissa...kesykin kuten tavallista... terv. Tuukka Pahtamaa Syviksessa tanaan paivalla: Car car vahintaan 34p!!! Car ris 5p Car spi 1p Linnut oleilivat maisemoidulla rinteella. Tikleja saattoi olla enemmankin, koska linnut pyorivat lopuksi useammassa pienessa parvessa, joiden hallittavuus oli vaikeaa. Jokatapauksessa yhdella kertaa nahtiin ainakin tuo 34 yksiloa lennossa. Lisaksi Pyykosjarvella mm: Mer alb 14p Mel fus 6p Mel nig 15p Cla hye 2p Lar rid 1p Lar can 1p Lar fus 2p Ful atr 5p Lokkeja yhteensa n. 500p Havaitsi Jukka Hauru ja Jouni Meski Kiimingin Alakylässä pihapuiden rungolla (1kpl). Trv Risto Kallio Heips! Laskin ajalla 1.-14.11.99 yhteensä viisi talvilintulaskentareittiä Oulussa (Letonniemi, Pilpasuo, Hartaanselkä, Isokangas, Vihreäsaari) yhteispituudeltaan 33,3 km. Lajeja löytyi yhteensä 35 ja yksilöitä 1896. Parhaina lajeina seuraavat: Merimetso 1 Letonniemen edustalla lennossa 1.11. (eilen 1 paikallinen Hartaanselän kivikolla) Laulujoutsen 4 muuttavaa Pilpasuolla 4.11. Kanadanhanhi 7 Tuiran uimarannalla 6.11. (koko porukka eilen yhä paikalla) Tukkasotka 1 Rommakonselällä 6.11. ja 1 Vihreäsaaren itäpuolella 13.11. (mahdollisesti sama lintu) Telkkä 1 sulalla Isokankaanjärvellä 8.11. (eilen järvi jo jäässä), lisäksi merialueella ja Oulujoen suistossa muutamia. Riekko 2 Pilpasuolla 4.11. (Tammirallaajille vinkiksi!) Isolokki 1 juv. Hupisaarten yllä lennossa 6.11. Selkälokki 1 juv. Hartaanselällä 6.11. Leveäpyrstökihu 1 juv. jahtasi harmaalokkeja Vihreäsaaren edustalla 13.11. Tilhi vain 2 Hupisaarilla 6.11. Tundraurpiainen 1 määrittetty urpiaisparvessa Vihreäsaaressa 13.11. Pulmunen 1 Vihreäsaaressa 13.11. Lisäksi Vihreäsaaren etukäteisharjoittelussa 31.10. mustalintu 1 naaraspukuinen, punakylkirastas 1, västäräkki 1 (kiitos Hohtolan Esalle "määritysavusta"!) sekä lisähavaintona eilen pilkkasiipi 2 kaukana merellä preerialokki-staijauksen yhteydessä. Talvisin terveisin Ari Rajasärkkä Tervehdys verkko: Preerianaurulokkietsiskelyjen lomassa Oulussa eilen 14.11. Tunturikiuru Vihreäsaari NW-kulmaus 1p Merimetso vähint. 2 lintua jätevedenpuhdistamon edustalla (jossa myös hylje) Pyykösjävellä n. 2 aarin sulassa (sovussa) pohjoisrannalla Nokikana 3p Tukkasotka 2p Lapasotka 1p Lauantaina 13.11. järvi oli sula ja paikalla oli: mustalintu n. 15, pilkkasiipi n. 10, alli 9, telkkä 2, nokikana 3, tukkasotka 3, naurulokki 1 (ja runsaasti harmaa- ja merilokkeja). Lapasotkakin oli paikalla, vaikka en sitä itse nähnyt. Pikkuvarpunen käy edelleen ruokinnalla kotipihallani. -Esa Hohtola- > ---------- > Lähettäjä: Ari Rajasärkkä [SMTP:ari.rajasarkka@metsa.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 15. marraskuuta 1999 11:57 > Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi > Aihe: Talvilintulaskentaa > > > lisähavaintona eilen pilkkasiipi 2 kaukana merellä > preerialokki-staijauksen > yhteydessä. ... Tervehdys, > Anteeksi tyhmyyteni / piipparettomuuteni, > > Onko kuunkierto erityisen suopea, vai miksiköhän kaikki tuntuvat > katselevan taivaalle preerianaurulokin toivossa?? > > t epätietoinen Tuomas Kun nyt kukaan muu ei ole aiheesta mitaan alykasta kirjoittanut, teen mina sen, vaikka moni muu tietaisi aiheesta varmaankin paremmin. Elikka eilen aamupaivalla Markus Keskitalo ja Petri Lampila nakivat Taskilan jatevedenpuhdistamolla vaahtoaltaalla 2. talven preerianaurulokin, joka on maamme ja Oulun toinen moisen lajin edustaja. Lintu oli lentanyt, oltuaan hetken paikallisena, puhdistamorakennusten etelapuolelle, jonka jalkeen sita ei enaa loydetty, vaikka etsijoita oli ainakin toistakymmenta. Joten silma tarkkana, viime aikoina Oulussa on ollut ainakin naita rarilokkeja liikenteessa! Itsekin kavimme Hannan kanssa lintuaetsimassa, minka polkemalla tarkenimme ja naimme Rommakonselalla tukkasotkan, merimetson, telkkia ym. Tuiran uimarannalla oli 7 kanadanhanhea, joista yksi oli vanha tuttu risteymalintu, jonka kuvia on Esan Havaintoja Oulun seudulta www-sivuilla. Itse en ota kantaa, minka kanssa lintu on sekoillut! Muistaakseni siitakin on joskus keskusteltu! Tundra- kilju- ja merihanhea ainakin ehdotettiin. On Mon, 15 Nov 1999, Esa Hohtola wrote: > Tervehdys verkko: > > Preerianaurulokkietsiskelyjen lomassa Oulussa eilen 14.11. > > Tunturikiuru Vihreäsaari NW-kulmaus 1p > Merimetso vähint. 2 lintua jätevedenpuhdistamon edustalla (jossa myös > hylje) > > Pyykösjävellä n. 2 aarin sulassa (sovussa) pohjoisrannalla > > Nokikana 3p > Tukkasotka 2p > Lapasotka 1p > > Lauantaina 13.11. järvi oli sula ja paikalla oli: mustalintu n. 15, > pilkkasiipi n. 10, alli 9, telkkä 2, nokikana 3, tukkasotka 3, naurulokki 1 > (ja runsaasti harmaa- ja merilokkeja). Lapasotkakin oli paikalla, vaikka en > sitä itse nähnyt. > > Pikkuvarpunen käy edelleen ruokinnalla kotipihallani. > > -Esa Hohtola- > kaikki lauantailta mainitut lajit löytyi kyllä sunnuntainakin (paitsi naurulokki), olivat vain aivan vastarannan tuntumassa onnettomissa pikku sulaplänteissä. Maanantaina järvi oli täysin jäässä ja vain lokkeja ja varislintuja oli paikalla. - Markus Keskitalo - Eilen näimme Oulun Jätevedenpuhdistamolla preerianaurulokin (L.pipixcan) Petri Lampilan kanssa. Lintu tuli n. klo 11 pohjoisesta seistessämme alueen NW-kulmassa. Huomasimme linnun vasta kohdalla, vasten kirkasta taivasta ja ilkeähkössä sivuvastaisessa valossa. Lokin pieni koko (paikalla enimmäkseen vain isoja laruksia tähän aikaan)sai meidät reagoimaan nopeasti.mustat kolmiot siivenkärjissä toivat hetkeksi mieleen rissan, mutta musta puolihuppu linnun päässä sai ihmisen pään raksuttamaan tyhjää - hetkeksi. otus nimittäin kiepsahti samantien alas vaahtoa sylkevän jättimäisen herkkukattilan päälle lentelemään (etäisyys n. 50m) vasten tummia rakennuksia ja värituntomerkit tulvivat kerralla putken läpi päähän ja paniikki oli valmis.mustan puolihupun peittämissä silmissä oli räikeät valkeat luomet, siivet olivat päältä tasaisenharmaat (ei valkoista "ridikuviota" siiven etureunassa).käsisulkien kärjissä oli valkeat täplät ja mustaa kolmiota reunusti sisäpuolella siivenkärjen poikki kulkeva valkea juova, joka paistoi erityisen räikeästi siiven läpi linnun kurvaillessa sivuvastaisessa valossa. nokka oli pieni ja tumma.Selän ja pystön tarkka värisävy jäi hiukan epäselväksi. Lintu lensi rakennusten välistä etelänsuuntaan pois näkyvistä ja koko parin minuutin tilanne oli ohi. hälytyksellä oli kiire (useita orneja asuu muutamien minuuttien matkan päässä) eikä ollut aikaa muistella, kuinka varmasti nähdyt tuntomerkit sulkee pois nokisiipilokin, kirjaakaan ei ollut matkassa vaan ilmoitimme linnun "mitä ilmeisimpänä" preerianaurulokkina.hetken perästä, kun oli muistanut taas hengittää ja ehtinyt ajatella, tajusimme, että olennaiset asiat oli nähty hyvin kaikkien muiden lajien poissulkemiseksi. tasaisen harmaasta selästä määritimme linnun vanhaksi, mutta viimein kirjan ääreen päästyämme tuli selväksi, että linnun täytyi olla 2. talvipuvussa, koska vanhalla linnulla tulisi olla vähemmän mustaa ja enemmän valkoista siiven kärjessä, ts.käsisulkien valkeiden kärkien tulisi muodostaa yhtenäinen valkea kärki siipeen (linnulla oli siis selvästi erilliset pienet valkeat täplät). Lintua etsittiin loppupäivä tuloksetta toppilan, tuiran ja kaupungin rannoilta,pyykösjärveltä, syväsatamasta ja ruskon kaatopaikalta. havainto oli 2. suomesta, valitettavasti Oulun kaupungin lajilista ei karttunut... - Markus Keskitalo - Havaintoja Raahesta: Viikko oli varsin vahvasti staijattu, kun pitkään jatkuneiden etelävirtausten jälkeen säätila vihdoin muuttui. Olimme etukäteen ajatelleet säätilan muutoksen aiheuttavan kovan joutsen- ja vesilintupurkauksen ja uskoimme myös joutsenen suomen ennätytysmuuton rikkoutumisen olevan mahdollista. Ennätys muuton summa on hiukan alle 2000m Pudaksen Sepon Kalajoelta laskema. Jälkikäteen voi kuitenkin todetä, että vain keskiviikko oli hyvä muuttopäivä. Kylmä virtaus tuli liian myöhään ja vesilintuja ei ilmeisesti riittänyt enää suuriin muuttoihin, oikeastaan vain joutsenia meni odotella tavalla. Joutsenten muutosta tarkemmin: Joutsenmuutto lienee käynnistynyt tiistaina iltapäivällä, jolloin ilma kirkastui ja kylmeni ja tuuli kääntyi luoteeseen. Ainakin jonkin verran niitä oli mennyt luoteistuulessa läpi yön tiistaista keskiviikkoon (yömuutosta tehtiin myös havaintoja). Keskiviikkona Elävisluodossa kovaa muuttoa heti aamusta lähtien. Suomen ennätyksen rikkoutumisen kannalta näyttikin hyvältä, kun ensimmäisessä kolmessa tunnissa oli mennyt yli 1300. Tuulen käännyttyä lounaaseen joutsenten muuttovire hiipui ja eikä loppuna valoisana mennyt kuin reilut 300 joutsenta, joten ennätys jäi haaveeksi. Torstaina joutsenmuutto oli jo heikompaa, mutta edelleen varsin voimakasta. Perjantai oli jonkinlainen välipäivä. Lauantai sensijaan todennäköisesti jälleen varsin voimakas muuttopäivä, mutta valitettavasti eri syistä ei tällöin staijattu. Jotain muutosta kuitenkin osoittaa minun ja Karin havainnot yhdistettynä retkeilemättä yhteensä 6 parvea. Sunnuntai oli jo selvä pakkaspäivä ja tuuli voimakasta pohjoisesta. Heti paikalle tultua voimakasta muuttoa, mutta lupaavan alun jälkeen hiipui nopeasti eli loppuivatko joutsenet? Yhteensä näimme staijeissa 3100m joutsenta keskiviikon ja sunnuntain välisenä aikana. Huomioiden kuitenkin lauantain nollastaijin ja sen, että muinakaan päivinä staiji ei kattanut koko valoisaa – myös keskiviikkonakin oli jonkinverran revittämisen varaa - niin joutsenia muutti pelkästään valoisana aikana yli 4000 lintua. Keskiviikko PYI Elävisluoto 7.55-16.20 (HTu,KVa) Kaakkuri 1p Kuikka 1m merimetso 1m PIKKUJOUTSEN a2m joutsen 1667m 146a (uusi Surnian ennätys) sinisorsa 72m jouhisorsa 1+1m lapasotka 1m alli 23m mustalintu 33m pilkkasiipi 28m telkkä 516m (melkein kaikki iltamuutossa, uusi Surnian ennätys) tukkakoskelo 5m isokoskelo 107m VL 253m PIEKANA 1m varpushaukka 1m kanahaukka 2m Pp 1m Ip 1m KIHU 1m kalalokki 488m harmaalokki 658m (Surnian 2. paras syysmuutto) merilokki 41m (uusi surnian ennätys) RUOKKI 24 S, suurin parvi 5. Ruokki/kiisla 2S -Ihmeelliseltä tuntuva ilmiö. Muistaakseni ruokkia ei Raahen alueella ei ole koskaan aiemmin loka- tai marraskuussa nähty yli kahta yksilöä päivässä. Talvihavaintoja (1.12-28.2) ruokista ei ole lainkaan. Itse asiassa vain kerran ruokkeja on nähty muutenkaan yli 20 yksilöä päivässä, joskus kesäkuussa –98 niinikään Elävisluodossa. TUNTURIPÖLLÖ ad koiras NW tundraurpiainen 1m SII Kaasa (HTa) Haapana a5m, sinisorsa a70m Torstai Elävisluoto 8.20-11 ja 12.45-14.45 (HTa,HTu,KVa) Kuikka 2m Gavia sp 1N Silkkiuikku 1p Merimetso 2 S + 1N Joutsen 766m 64a Sinisorsa 24m Haapana 1m Lapasotka 1m mustalintu 31m Riskilä 1 ad m RUOKKI 5S+6N+2p Ruokki/kiisla 2 S -ilmiö jatkui, mutta määrätietoinen eteläänmuutto näytti nyt puuttuvan. Pulmunen 3m TUNTURIPÖLLÖ naaras-puk p Nahkiaisen (Majakka) päällä. Etäisyyttä lintuun ehkäpä 20km. Perjantai (HTu,KVa) Elävisluoto 8.15-9.15 Merikotka 1 subad m TUNTURIPÖLLÖ naaras-puk p edustan luodolla, säikähti merikotkaa ja hävisi eikä näyttäytynyt enää uudestaan. Muutto vaisua mm. joutsen vain 7m PYI Yppärin pellot TUNTURIKIURU 1p lähti W:een + 1p. PYI Harmi Haapana 1p PYI Keskikylä Isolepinkäinen 2p PAT Pöllä-Yrjänä TUNTURIPÖLLÖ 2 nuorta p (ilmeisesti naaras ja koiras), keskiviikosta lähtien siis 5 ukulia Raahen alueella Isolepinkäinen 1p Lapasotka 15p (Hyvä kertymä) Kaakkuri 1N Sunnuntai PYI Elävisluoto 8-11.20 (HTa,HTu) Kaakkuri 2N Joutsen 659m 76a MERISIRRI 1m Muutto yllättävän vaisua. Staiji keskeytettiin Harrin pakollisen Oulu- reissun takia (preerianaurulokki), mutta näin Staijarinkin näkökulmassa sieltä joutikin pois. SII Kaasa 14.15-15 (HTu) Vielä iltamuutto yritystä, mutta ei juuri muuttoa mm. joutsen vain 5m. Paikallisena VUORIHEMPPO 1p, pulmunen 5p ja pyrstötiainen 10p PAT Pöllä (HTu) Ukuleita ei näkynyt Isolepinkäinen 1p (eri kuin perjantaina) Terv Heikki Kempeleen ja Oulunsalon valilla, ns. Kempeleen suoralla, oli hetki sitten ( klo 12.30 ) paikallinen tuulihaukka lekuttelemassa peltojen ylla. T:Jouni Meski >From owner-pply@lists.oulu.fi Wed Nov 17 12:47:59 1999 Received: from darth.nls.fi (darth.nls.fi [195.156.38.2]) by lists.oulu.fi (8.8.8/8.8.8) with ESMTP id MAA05879 for ; Wed, 17 Nov 1999 12:47:58 +0200 (EET) Received: from can.nls.fi (can.nls.fi [192.83.19.16]) by darth.nls.fi (8.9.1/8.9.1) with ESMTP id MAA20474; Wed, 17 Nov 1999 12:47:27 +0200 (EET) Received: by can.nls.fi; id MAA02203; Wed, 17 Nov 1999 12:47:26 +0200 (EET) X-Map-MIXER-Originators: false To: "Olli Lamminsalo Inaria Studio" , "=?iso-8859-1?Q?Olli_Heikkil=E4?=" , "Pentti Kallio" , "Jukka Matero" , "Antti Huttunen" , "=?iso-8859-1?Q?Jyrki_M=E4kel=E4?=" , "Sami Timonen" , "Jukka Makkonen" , "Vesa Orjasniemi" , "Tuomo Pirttimaa" , "Kari Rannikko" , "Mika Piipponen" , "=?iso-8859-1?Q?Olli_N=E4yh=E4?=" , "Matti Hovi" , "=?iso-8859-1?Q?Matti_Ryht=E4?=" , "Paavo Hamunen" , "=?iso-8859-1?Q?Pirkko_Siikam=E4ki?=" , "Hannu ja Irma Hautala" , "PPLY:n lintuhavaintolista" , "=?iso-8859-1?Q?Ker=E4nen_Risto?=" From: "=?iso-8859-1?Q?Sepp=E4nen_Heikki?=" MIME-Version: 1.0 Date: 17 Nov 1999 12:47:00 +0300 Subject: Liejukana ja kuikka Envelope-ID: JA8AAAAAAA9J8AABYQACNdBO4NhU@nls.fi Message-Id: Disposition-Notification-To: heikki.seppanen@nls.fi X-Mailer: TeamWARE Connector for MIME Content-Type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-Disposition: inline Content-Transfer-Encoding: 8bit X-MIME-Autoconverted: from quoted-printable to 8bit by lists.oulu.fi id MAA05881 Kuusamo Kirkonkylä, Nilonjoki Nilojärven puoleisessa pienehkössä sulassa tänään päivällä - liejukana (piileskelee rantaruohoissa) - kesäpukuinen kuikka edelleen. Molemmat linnut voi havaita valtatie 5:n sillalta, ellei lijukana ole piilossa (kuten tavallisesti). Heikki Seppänen, Kuusamo Hiiripöllö ti 16.11. hakkuuaukealla Pulkkilan ja Piippolan välisen tien varressa Pulkkilan kunnan puolella. Annamari Markkola, Esa Härmä
Tervehdys verkkolaiset!
 
PPLY:n rahoittama lintujen talviruokinta on jälleen aloitettu Hietasaaressa, Hyryn huvilan pihamaalla. Auringonkukan siemeniä on ollut tarjolla jo viikon päivät ja läskiäkin paikalla ilmestyy nokare, jahka rohkaistun teurastamoreissulle.
Nyt täksi talveksi tarvittaisiin innokkaita avustajia jotka olisivat valmiit ottamaan huolekseen siemenautomaattien täyttämisen.
 
Eli nyt pyydän että hommasta kiinnostuneet verkkolaiset lähettäisivät minulle ilmoituksen, milloin kukin voisi ottaa huolekseen ruokintapaikalla käynnin ja siemenautomaattien täytön. Aika voisi olla aina kalenteriviikko esim. herra x käy viikolla 49 ja rouva y viikolla 50. Laadin innokkaista listan ja pistämme homman pyörimään viikosta 48 aina vuoden 2000 viikkoon 15 asti.
 
Mailatkaa vastaukset suoraan minulle, ei pply-listalle.
 
"Löysihän eräs lintuharrastaja taannoin jääkuikan, matkallaan Hyryn ruokinnalle"
 
t. Jorma Siira
Tuoreimmat paikannushavainnot Kuusamon satelliittikotkista: Kesällä maailmalle lähetetyt satellittikotkat jatkavat matkaansa aivan eri strategioilla. Tuoreimmat paikannustiedot saatiin yhteensattumien vuoksi vasta tänään jo viime viikonvaihteessa tapahtuneista paikannuksista. Niiden mukaan Inaria-kotka jatkaa kohti Karpaattien vuoristoa kaukana etelässä Ukrainassa , mutta Kuusamo-kotka seikkailee koto-Suomessa Kuhmon kaupungin alueella sen eteläosissa. INARIA-kotka 13.11.1999 klo 16 (paikannustarkkuus alle 1 km) Kotkan sijainti oli Ukrainan lounaisosassa lähellä Moldovan rajaa. Lähin kaupunki on Ukrainan puolella Vinnitsa ja kotka oli tästä Vinnitsan kaupungista noin 40 km päässä kaupungin eteläpuolella. Edelliseltä 8 päivää aikasemmin todetulta paikalta Tsernobylin läheltä kotkamme oli lentänyt noin 260 km lounaaseen. Oletan, että Inaria-kotka on suuntaamassa Karpaattien vuoristoon, vaikka Mustanmeren rannalle Odessaan olisi matkaa enää 300 km. KUUSAMO-kotka 15.11.1999 klo 9 (paikannustarkkuus on kilometrejä mahdollisesti jopa kymmeniä) Kotka on Kuhmon kaupungin puolella ja paikannuksen mukaan kotkamme sijainti oli noin 25-30 km Kuhmon kaupungin keskustasta kaakkoon Lauvuskylän-Sivakan kylän - Saunajärven kylän välimaastossa. Kotkien lentoa voi seurata myös satelliittikotkein kotisivuilta www.koillissanomat.fi/kotkat. KUUSAMON SATELLIITTIKOTKAT on BirdLife Suomen ja Kuusamon Luontokerhon yhteisprojekti, jossa tutkitaan nuorten kotkien liikkumista ensimmäisen vuoden aikana. Kotkien lennon päätukijat ovat Kuusamo, Inaria, Nelosen Uutiset ja Bongariliitto. *********************************************************************** Heikki Seppänen Puh 0205 41 4963, 0400 582 058 (gsm) e-mail: heikki.seppanen@nls.fi *********************************************************************** Jorma Siira wrote: > > Tervehdys verkkolaiset! > > PPLY:n rahoittama lintujen talviruokinta on jälleen aloitettu > Hietasaaressa, Hyryn huvilan pihamaalla. Auringonkukan siemeniä on > ollut tarjolla jo viikon päivät ja läskiäkin paikalla ilmestyy nokare, > jahka rohkaistun teurastamoreissulle. > Nyt täksi talveksi tarvittaisiin innokkaita avustajia jotka olisivat > valmiit ottamaan huolekseen siemenautomaattien täyttämisen. > > Eli nyt pyydän että hommasta kiinnostuneet verkkolaiset lähettäisivät > minulle ilmoituksen, milloin kukin voisi ottaa huolekseen > ruokintapaikalla käynnin ja siemenautomaattien täytön. Aika voisi olla > aina kalenteriviikko esim. herra x käy viikolla 49 ja rouva y viikolla > 50. Laadin innokkaista listan ja pistämme homman pyörimään viikosta 48 > aina vuoden 2000 viikkoon 15 asti. > > Mailatkaa vastaukset suoraan minulle, ei pply-listalle. > > "Löysihän eräs lintuharrastaja taannoin jääkuikan, matkallaan Hyryn > ruokinnalle" > > t. Jorma Siira > jorma.siira@mail.suomi.net saanen puhua puheenjohtajan ominaisuudessa vielä tästä asiasta: PPLY päätti toista vuotta sitten aloittaa tämän Hietasaaressa tapahtuvan ruokintatoiminnan mm. yleisen imagon sekä tuolloin orastavan ja edelleenkin jatkuvan retkikummitoiminnan tukemiseksi. Viime vuonna ilmeni, että toiminta tökki vakavasti, koska automaattien täyttö jäi muutamien harvojen vastuulle eivätkä nämä muutamat harvat jaksa (eikä heidän täydy) kompata joka viikko ruokinnan äärellä huoltamassa sitä. PPLY:n hallitus päätti pitkällisen keskustelun jälkeen jatkaa ruokintaa edelleen (ainakin tämän talvikauden), sillä edellytyksellä että ilmenneet ongelmat voitetaan. Ideanamme on todellakin jakaa vastuulliset vuorot ruokinnastammme kiinnostuneille jäsenille. Homma pyörii vain, jos ruokintavuoroista todella pidetään kiinni. Homma voisi toimia vaikkapa niin, että ruokkijat voisivat järjestäytyä "toimintapareiksi", jotka pitävät yhdessä kiinni vaikkapa parin viikon jakson ruokinnan järjestämisestä. Tällä tarkoitan sitä, että tuo työpari voisi joustavasti, mikäli toinen estyy jostain syystä, omalla parin viikon vuorollaan vaihtaa ja sopia keskenään kumpi menee täydentämään ruokavarastoja (eikä tarvitsisi soittaa ihmislistaa läpi). Vetoammekin kaikkiin, jotka haluavat ja voivat auttaa PPLY:tä (=meitä kaikkia) tässäkin asiassa. Ilmoittautukaa Jormalle - joko työpareina tai sitten vain yksittäin. Hyvää talvea kaikille ja lintujenruokkijoille vielä erikseen t.Sami Timonen Moi vaan PPLY! Ihan vain näin maallikkokysymys: miksi teidän ruokinnalla täytyy käydä joka viikko täyttämässä automaatteja? Terv. Esko Pasanen email:esko.pasanen@icon.fi (koti) email:esko.pasanen@edita.fi (tyo)
21.11
TYR Murto Pulmunen 8p klo 10.35
                 Tuulihaukka 1p
 
OUL Syväsatama Isokoskelo 2p klo 11.45
 
OUL Toppila "vanha Vaasan mylly" ym klo 12.40
                   Kesykyyhky 116p 
                   Varis 76p 
                   Harakka 13p 
                   Varpunen 30p 
                   Pikkuvarpunen 1p 
                   Kiuru 1p 
 
Tervehdys, su 21.11 kävely/autoilu Temmesjoki, parakkikylä - isolepinkäinen Tvä, Peräoja - 16 peltopyyn parvi ruokailemassa Ruokintapaikallani tali-, sini-, kuusi-, hömö- ja töyhtötiaisten lisäksi 2 koiraspeippoa. Toinen peipoista on rengastettu, rengas on pilannut linnun jalan ja edessä on uhrautuminen tieteelle. (Onko mitään tehtävissä?) Mainittakoon että näin syksyllä vastaavanlaisen tapauksen Kempeleessä pankin (Voutilaisen!) pihalla, lintu oli västäräkki. Markku Paso, Kempele > ---------- > Lähettäjä: Paso Markku (LKP)[SMTP:markku.paso@lkproducts.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 22. marraskuuta 1999 8:14 > Vastaanottaja: pplyÉlists.oulu.fi > Aihe: 21.11 > > > Tervehdys, > > su 21.11 kävely/autoilu > Temmesjoki, parakkikylä > - isolepinkäinen > Tvä, Peräoja > - 16 peltopyyn parvi ruokailemassa > > Ruokintapaikallani tali-, sini-, kuusi-, hömö- ja töyhtötiaisten lisäksi 2 > > koiraspeippoa. Toinen peipoista on rengastettu, rengas on pilannut linnun > jalan > ja edessä on uhrautuminen tieteelle. (Onko mitään tehtävissä?) > Jos jalka ei ole vielä aivan poikki/ pahoin kuolioitunut. Linnun voisi pyydystää, renkaan voisi poistaa ja lintua voisi pitää hoidossa ja ruokkia niin kauan , että vaurio paranisi. Lastoittamista / lääkehoitoa voi harkita tarpeen mukaan. T Tuomas Herva, Eläinlääkäri ------- Failure Reasons -------- User not listed in public Name & Address Book Savilaakso_Tapio_at_buscom@polar.fi ------- Returned Message -------- Received: from smtp.tele.fi ([192.89.123.25]) by mail.polar.fi (Lotus SMTP MTA v4.6.5 (863.2 5-20-1999)) with SMTP id 42256831.00447C7D; Mon, 22 Nov 1999 14:28:08 +0200 Received: from lists.oulu.fi ([130.231.241.85]:12992 "EHLO lists.oulu.fi") by smtp.tele.fi with ESMTP id convert rfc822-to-quoted-printable; Mon, 22 Nov 1999 14:27:29 +0200 Received: (from majordom@localhost) by lists.oulu.fi (8.8.8/8.8.8) id OAA10051; Mon, 22 Nov 1999 14:25:29 +0200 (EET) Received: from oukasrv2.ouka.fi (oukasrv2.ouka.fi [192.107.218.146]) by lists.oulu.fi (8.8.8/8.8.8) with ESMTP id OAA10047 for ; Mon, 22 Nov 1999 14:25:26 +0200 (EET) Received: from oukasrv24.ouka.fi (oukasrv24.ouka.fi [194.136.167.235]) by oukasrv2.ouka.fi (8.9.3/8.9.3) with ESMTP id OAA14740 for ; Mon, 22 Nov 1999 14:25:44 +0200 (GMT+0200) Received: by oukasrv24.ouka.fi with Internet Mail Service (5.5.2448.0) id ; Mon, 22 Nov 1999 14:24:52 +0200 Message-ID: <8197126ED8E0D0119EFD00805F19B37A5F80F8@oukasrv24.ouka.fi> From: Herva Tuomas To: PPLY Subject: VS: 21.11 Date: Mon, 22 Nov 1999 14:24:50 +0200 MIME-Version: 1.0 X-Mailer: Internet Mail Service (5.5.2448.0) Content-Type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-Transfer-Encoding: QUOTED-PRINTABLE X-MIME-Autoconverted: from quoted-printable to 8bit by lists.oulu.fi id OAA10048 Sender: owner-pply@lists.oulu.fi Precedence: bulk Reply-To: PPLY > ---------- > L=E4hett=E4j=E4: Paso Markku (LKP)[SMTP:markku.paso@lkproducts.fi] > Vastaa: PPLY > L=E4hetetty: 22. marraskuuta 1999 8:14 > Vastaanottaja: pply=C9lists.oulu.fi > Aihe: 21.11 >=20 >=20 > Tervehdys, >=20 > su 21.11 k=E4vely/autoilu > Temmesjoki, parakkikyl=E4 > - isolepink=E4inen > Tv=E4, Per=E4oja > - 16 peltopyyn parvi ruokailemassa >=20 > Ruokintapaikallani tali-, sini-, kuusi-, h=F6m=F6- ja t=F6yht=F6tiais= ten lis=E4ksi 2 >=20 > koiraspeippoa. Toinen peipoista on rengastettu, rengas on pilannut li= nnun > jalan=20 > ja edess=E4 on uhrautuminen tieteelle. (Onko mit=E4=E4n teht=E4viss=E4= ?) >=20 Jos jalka ei ole viel=E4 aivan poikki/ pahoin kuolioitunut. Linnun vois= i pyydyst=E4=E4, renkaan voisi poistaa ja lintua voisi pit=E4=E4 hoidossa= ja ruokkia niin kauan , ett=E4 vaurio paranisi. Lastoittamista / l=E4=E4kehoitoa v= oi harkita tarpeen mukaan. T Tuomas Herva, El=E4inl=E4=E4k=E4ri=20 Tervehdys taas Raahesta. Tässä viime viikolta mieleen tulevia havaintoja (Valtaosin minun haviksia, mutta muiltakin jopa maallikkoilta): tunturipöllö maanantai RAA Piehinki 1p (maallikko) ja perjantai PYI Yppärijokisuu 1kv p (HTu,KVa) Syksyn summa nyt Raahen seudulla 7. Merikylänlahdella lisäksi maallikkohavis jostain vaaleasta kesystä pöllöstä (pitäisi kuitenkin tarkastaa) lehtokurppa ilm. keskiviikko RAA Kuljunlahti1p (jo Perinteisellä talvehtimispaikalla). tikli sunnuntai RAA Kaatopaikka 1p vuorihemppo perjantai RAA Lapaluoto väh 2m (urpo-parvessa ääntä) lauantai 1p RAA Kuljunniemen pato. kanadanhani ainakin lauantaihin RAA Kultalanlahti 2p, paikalla myös vielä 190 joutsenta. varpuspöllöjä viikolla yht 3 PAT:lla mustarastas joku lintulauta-kävijä Raahessa ja 1 Elviksessä (varmaan muutolla oleva) Vessuja ajankohtaan nähden luultavasti normaalia enemmän. keskiviikon-sunnuntai aikana PAT-RAA-PYI rannat useita satoja. joutsenia eniten n. 300-400, muita yhteensä pyöreästi saman verran. Runsaimpia telkkä, pilkkasiipi, alli, mustalintu, sinisorsa, isokoskelo. Vaikea pistää kuitenkaan tarkkaan järjestykseen, kun ei haviksia ole mukana. Tähän aikaan vähälukuisemmista mm. tukkakoskelo 1, lapasotka 1+2, merimetso 2. Lisäksi anas sp 1 sinisorsa-parvessa, koko, muoto ja yleisväritys lähinnä harmaasorsamainen. Näkyi kuitenkin vain hetken lennossa ja kaukana. Terv Heikki Alkutalvi näyttää lähteneen normaalisti liikkeelle, ainakin täällä Haukiputaalla. Pe 19.11 Isolepinkäinen on omalla paikallaan Haukiväylän Suokkosen pellolla. Su 21.11 Koskikara on jälleen ilmestynyt Onkamolle Onkamo-ojaan. Lintulaudallani ollutta Järripeippoa ei ole näkynyt sitten 10.11, mutta silloinkin se oli epäsäännöllinen vieras, saa nähdä... Jari Wilenius Hei! Haukiputaan Halosenniemessä eilen ma 22.11. seuraavaa: - punakylkirastas 1, ilmeisesti siipiviallinen, kun päästi parin metrin päähän ja lensi vain lyhyitä pyrähdyksiä - tilhi 1, kävi katsastamassa ruokinnan - kuusitiaisia ruokinnalla 2, ynnä talvilintureitillä viikko sitten muualla Haukiputaalla 1 + 2 terv., Pekka Rahko kiertelimme Juha Markkolan ja Tupuna Kovasen kanssa eilen ympäri hailuotoa, pyrstötiaisia kuultiin ainakin kolmella eri paikalla, yksittäisiä lintuja tai pieniä parvia. Riisinnokan lähellä Syökarissa pohjantikka. Pökönnokalla isokoskelokoiras ja merilokki sekä lauttarannassa 8 joutsenta. t.Sami Timonen Hei PPLY:n verkko ! Tänään keskiviikkona 24.11 klo 18 Eläintieteen laitoksella pohditaan PPLY:n toiminnan kehittämistä. Käymme läpi PPLY:n kaikki mahdolliset toiminnot ja päätämme mihin tästälähin panostetaan. Olet tervetullut tilaisuuteen mukaan keskustelemaan ja kertomaan omat mielipiteesi myös sähköpostitse voi kommentoida. Ohessa kokouksen asialista, johon toivomme vielä viimehetken lisäyksiä. terveisin, Jari Heikkinen ja Kari Kivirinta PPLY-2001-PROJEKTI PPLY:n eri toimintojen listaus ( menneitä ja olemassa olevia) ja uusien pohdinta. Mikä on tärkeintä, mikä turhaa. Mihin kannattaa keskittyä olemassa olevilla resursseilla (= aikapulaiset toimihenkilöt) 1. HALLITUS · pplyn luotsaus eteenpäin · toimihenkilöiden kannustaminen · esityslistan teko hallituksen kokouksiin · hallituksen kokousten pöytäkirjan pitäminen · postilokero 2. SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET · vuosikokous (hallituksen jäsenet erovuoroisten tilalle, puheenjohtajan valinta, vuosikertomus, tilinpäätös, toimintasuunnitelma) · syyskokous (jäsenmaksusta päättäminen) 3. KUUKAUSIKOKOUKSET · ohjelman suunnittelu (toimintasuunnitelmaan, muutoksista ilmoitetaan) · kahvit+pullat (kahvin keitto, leivonnaisten teko, tarjoilu, astioiden tiskaus) · kokousten vetäminen (avaus, havaintojen keräys, esitelmöitsijöiden esittely, kysymykset esiintyjille) · esitemöitsijöiden hankinta · mainostus (Tiira-lehti, PPLYN:n säköpostilista, biologian laitos, www-sivut) · vieraskirja 4. LINTUHAVAINTOJEN KERÄYS JA LINTUKATSAUKSET · millaisia havaintoja kerätään ja miksi · havaintojen ker(j)äys (soittelut, maanittelut, uhkaukset) · tallennus tietokoneelle · vuosilistausten tulostus · katsaukset: vuosi, petolintu, ARK, talvilintu · katsausten kirjoitus (kirjoittajien värväys, kirjoitus, toimittaminen) 5. ALUEHARVINAISUUSKOMITEA (ARK) · havaintoilmoitusten ker(j)ääminen · havaintojen käsittely · katsauksen kirjoitus 6. LINTUTUTKIMUS (koordinointi, tulosten julkaisu) · muuton seuranta (yhteishavainnointipäivä keväällä ja syksyllä, vakiintuneiden muutonseurantapaikkojen miehitys) · rengastus · kaupunkiatlas · talvilintulaskennat ja ruokintapaikkatutkimus (Helsingin eläinmuseo) · petolinnut · Pohjois-Pohjanmaan linnusto · BirdLifen projektit · muut omat tutkimukset (esim Teppo Mutanen/ Oulun harakat) 7. AUREOLA · päätoimittaminen · juttujen kirjoitus ja hankinta · kuvien hankinta ja käsittely · taitto · oikoluku · mainosten hankinta · yhteydenpito painopaikkaan ja laadun valvonta · postitus (osoitelappujen liimaus, kuljetus postiin) 8. LINTUJEN SUOJELU · kannanotot · lausunnot · omat projektit · yhteistyöprojektit (esim. rantakurviprojekti) 9. YHTEYS JÄSENISTÖÖN · uudet jäsenet ( tietopaketti lähetetään VÄLITTÖMÄSTI) · Aureola · jäsenkirjeet · Tiira-lehti · PPLY:n sähköpostilista · www-sivut 10. YHTEISET TAPAHTUMAT · pinnakisat (tammikuu, kevät, kesä, syys; kisamateriaalin teko, tulosten purun järjestely ) · retket (kohteen valinta, majoitus, kuljetus, mainonta, porukan värväys) · määritysviikonloppu · futisturnaukset · tornien taisto (valtakunnallinen, Pohjois-Suomen, PPLY:n) 11. RETKIKUMMITOIMINTA · tiedotus · lintukurssit · opastetut reku-retket · reku-luennot · lapsi-/nuorisokurssit, kerhot, koulut · retkikummien koulutus · lintuharrastusmateriaalin oma tuotanto 12. VALTAKUNNALLISET YHTEYDET · BirdLife (viimeaikaiset havainnot BLS:n sivuille) · Tiira-lehti/PPLY:n toimintapalsta · naapuriyhdistykset · valtakunnalliset lintukatsaukset (viimeaikaisia havaintoja, faunistinen) · BirdLifen edustajiston kokoukset 13. YHTEYS ULKOMAAILMAAN · sanomalehtien yleisönosaston seuraaminen ja kommentointi tarvittaessa (esim ajankohtainen talviruokinta) · lintuasiat/Kaleva · jäsenten hankinta · jäsenesite · esitelmät (pply, jonkin alueen linnusto yms), · yleisön opastus yhteishavainnointipäivänä · retkien vetäminen ulkopuolisille · esittelyposteri PPLY:stä · lehdistötiedotteet · osallistuminen tapahtumiin (Oulu-päivät, Rotuaarin kevätmarkkinat) · www-sivut · ruokintapaikka Hietasaaressa 14. VARAINHANKINTA · talkoot (työmääräyksen hankinta, porukan keräys) · diailta (kuvaajan hankinta, mainos, markkinointi, buffetti, itse tilaisuus) · selvitykset (linnusto) · asiantuntijaprojektit (esim. lintutorniprojekti) · pönttömyynti (materiaalin hankinta, valmistus, myynti) · tuotemyynti (tarrat, hihamerkit, lintutiedon kirjat, auringonkukan siemenet) · julkaisutoiminta (lintupaikkaopas) · arpajaiset (palkintojen hankinta, arpajaislupa, arpojen painatus, arpojen myynti) 15. JÄSENREKISTERI · ylläpito (uusien jäsenten merkintä, merkinnät maksetuista jäsenmaksuista, jäsenmaksulomakkeiden tulostus, jäsenmaksujen karhuaminen, osoitteen muutokset) · osoitetarrojen tulostus 16. TALOUDENHOITO · laskujen maksaminen · kirjanpito (menot ja tulot) · tilinpäätöksen, taseen ja talousarvion tekeminen ja esittäminen vuosikokoukselle · tilintarkastus · talouskatsaukset hallituksen kokouksiin · palkkojen maksu eri projekteissa (palkat, ennakonpidätykset, sotut) · veroilmoituksen tekeminen 17. YHDISTYKSEN ARKISTO · tallenteet yhdistyksen esillä olosta/ alueen linnustosta (lehtileikkeet, c-kasetit, videokasetit) · vaihtojen kautta tulleiden lintulehtien arkisto · Aureolan arkisto (alkuperäiskappaleet, originaalit, valokuvat) · dia-arkisto · lintuhavainnot (alkuperäislomakkeet, vuosittaiset lintuhavainnot tiedostoina ja paperilistauksena, arkistokortit vanhemmilta vuosilta) · pöytäkirjat (sääntömääräiset kokoukset, hallituksen kokoukset, vuosikertomukset, toimintasuunnitelmat, talousarviot ja tilinpäätökset) · BirdLifen tiedotteet ym kertyvä sekalainen materiaali Jari heikkinen E-Mail jari.heikkinen@oulu.fi Department of biochemistry Office phone +358-08-5531158 University of Oulu Lab phone +358-08-5531159 P.O.B 400 FAX +358-08-5531141 FIN-90571 OULU, Finland Home phone +358-08-5546519 Kunnollisia www-sivuja kaivattaisiin. Onhan Oulu Suomen ykkös lintumesta. Sivuille voi laittaa havisten kerjuu-ohjelman (ks. esim. Kemiläisten sivuilla), sen avulla haviksia saattaisi tulla julkisuuteen enemmänkin. WWW-sivuihin kannattaisi satsata. AUREOLA Olen monesti katsellut eri yhdistysten toimittamia lehtiä sekä Linnut-lehteä, ja mieleeni on tullut useammin kuin kerran ajatus, että ketähän varten tällaista lehteä oikein tehdään. Yleensä lehden sisältö noudattaa linjaa Kansi - Pääkirjoitus - 2-5 vuotta vanhoja kevät/syyskatsauksia lyhenteillä kirjoitettuna ja takakansi. Ei siis kovinkaan mielenkiintoista. Kannattaisiko katsaukset ehkä julkaista jossain halvemmassa muodossa ja esim. netissä. Lehteen voisi kirjoitella lintupaikka esitelyitä ja muuta "oikeaa" luettavaa. Kirjoittajia ja juttuja voi tietenkin hankala saada, mutta jos luovutaan ns. tieteellisestä statuksesta kirjoituskynnys laskee ja lehteä luetaan enemmän. Katsauksethan voisi painaa samoihin kansiin vaikka parin vuoden välein. Ajatelkaapa vaikka noviisi-ornia jonka kiinnostus lintuihin on juuri herännyt. Hän marssii innoissaan kirjastoon lukemaan lintulehtiä - mutta mitä ne hänelle antavat. Kenelle siis lehteä teemme ja mitä varten? Kommentteja. Joni Kärnä > ---------- > Lähettäjä: Jari Heikkinen[SMTP:jheikki@mail.student.oulu.fi] > Vastaa: PPLY > Lähetetty: 24. marraskuuta 1999 10:26 > Vastaanottaja: pply@lists.oulu.fi > > Hei PPLY:n verkko ! > Valitettavasti en pääse, ohessa pikakommenttini, > 4. LINTUHAVAINTOJEN KERÄYS JA LINTUKATSAUKSET > · millaisia havaintoja kerätään ja miksi Aureolan myöhästyminen vähentää varmasti havaintojen palautusintoa paras motivointi tapa on havaintojen julkaiseminen nopeasti viimeistään vuoden sisällä > · havaintojen ker(j)äys (soittelut, maanittelut, uhkaukset) > · > > 6. LINTUTUTKIMUS (koordinointi, tulosten julkaisu) > · muuton seuranta (yhteishavainnointipäivä keväällä ja syksyllä, > vakiintuneiden muutonseurantapaikkojen miehitys) > · rengastus > · kaupunkiatlas vastaavia jokamiehille sopivia tutkimuksia pidettävä yllä vois tehdä myös muista kunnista > · talvilintulaskennat ja ruokintapaikkatutkimus (Helsingin eläinmuseo) > · petolinnut > · Pohjois-Pohjanmaan linnusto > · BirdLifen projektit > · muut omat tutkimukset (esim Teppo Mutanen/ Oulun harakat) > > > 7. AUREOLA lehti on retkeilyn lisäksi tärkein juttu > · päätoimittaminen > · > > 10. YHTEISET TAPAHTUMAT > · pinnakisat (tammikuu, kevät, kesä, syys; kisamateriaalin teko, tulosten > purun järjestely ) > · retket (kohteen valinta, majoitus, kuljetus, mainonta, porukan värväys) sai olla enemmän > · määritysviikonloppu > · futisturnaukset > · tornien taisto (valtakunnallinen, Pohjois-Suomen, PPLY:n) > > > 11. RETKIKUMMITOIMINTA ehdoton painopistealue, sopii aloittelijoiden lisäksi myös meille sunnuntai harrastajille > · tiedotus > · lintukurssit > · opastetut reku-retket hyvä kun on alettu järjestää. ei vaan ehdi mukaan > · reku-luennot > · lapsi-/nuorisokurssit, kerhot, koulut > · retkikummien koulutus > · lintuharrastusmateriaalin oma tuotanto > > > 12. VALTAKUNNALLISET YHTEYDET > · BirdLife (viimeaikaiset havainnot BLS:n sivuille) > · Tiira-lehti/PPLY:n toimintapalsta > · naapuriyhdistykset vois tehdä/ pyytää vierailuretkille > · valtakunnalliset lintukatsaukset (viimeaikaisia havaintoja, faunistinen) > · BirdLifen edustajiston kokoukset > > > > 13. YHTEYS ULKOMAAILMAAN > · sanomalehtien yleisönosaston seuraaminen ja kommentointi tarvittaessa > (esim ajankohtainen talviruokinta) > · lintuasiat/Kaleva Kalevaan viikottainen lintupalsta kuten hesarissa. Kuka suostuis pitämään? Olisikohan Kaleva kiinnostunut? > · jäsenten hankinta > · jäsenesite > ·t TUOMAS HERVA > > ps. ihmettelin eilen Pikisaaren luoteispuolella uiskennellutta rariteetin näköistä vaihtopukuista tukkasotkakoirasta. Piti oikein käydä hakemassa kaukoputki, kun en onneksi uskaltanut hälyyttää bongareita paikalle. > > Hei PPLY:n verkko ! > > Tänään keskiviikkona 24.11 klo 18 Eläintieteen laitoksella pohditaan PPLY:n > toiminnan kehittämistä. Käymme läpi PPLY:n kaikki mahdolliset toiminnot ja > päätämme mihin tästälähin panostetaan. Olet tervetullut tilaisuuteen mukaan > keskustelemaan ja kertomaan omat mielipiteesi myös sähköpostitse voi > kommentoida. > Tarkennuksena edelliseen viestiin sen verran että tilaisuus pidetään Oulun yliopiston eläintieteen laitoksella Linnanmaalla toisessa kerroksessa salissa ET232 tai yb 211 riippuen sitä miten ne ovat vapaina. Eli samoilla paikoilla missa yleensäkin PPLYn kuukausikokoukset. Sisään tullaan A-ovesta (ison kivipallon takana; biol.laitoksen, yliopiston kirjaston ja humanistisen tiedekunnan "sisäpihalta" ) vasemmalta portaat ylös ja salit ovat heti edessa. TERVETULOA terveisin, Jari Heikkinen ps. ensimmäiset kommentit asialistaan ym. pplyn toimintaan ovat jo saapuneet ! kiitokset lähettäjille ! Jari Heikkinen E-Mail jari.heikkinen@oulu.fi Department of biochemistry Office phone +358-8-5531158 University of Oulu Lab phone +358-8-5531159 P.O.B 3000 FAX +358-8-5531141 FIN-90401 Oulu, Finland Home phone +358-8-5546519 Mobile phone 0400-380535 minun mielestäni tuo ehdotus noista www-sivuista olisi hyvä, että ihmiset voisivat kirjoitella siellä suoraan havaintonsa. olisiko mitään mahdollisuutta saada vaikka www-sivuille lintujen lukumääriästä kertovaa listaa, niin kuin esim. "inarin lapin linnut"-sivulla.ei nuo nykyisetkään www- sivut huonoja ole, mutta silti. katoaisiko siinä vapaassa ilmoittelussa taas havaintojen luotettavuus, koska tuskin kukaan pply-verkkolainen "uskaltaa" vääristää havaintojaan. sivuilla olisi myös kiva olla jotain mainintaa alueen lintupaikoista ja niiden pesimäkannasta. mielenkiintosten aja harvinaisten lintujen kuvia ois myös mukava olla esillä. tuollaisten nettisivujen tekeminen ja ylläpitäminen vaatii kyllä aikapaljon osaamista, viitseliäisyyttä ja aikaa, mutta idea olisi toteutuskelpoinen tv: ville suorsa Hyvä pply-verkko, muistutan Kari Kivirinnan puolesta PPLY:lle kerättävästä lintudiasetistä: kuvat tulee lähettää Karille vuodenvaihteeseen mennessä, ja kuvat valitaan ensi vuoden alussa. Jos joku ei muista/ole nähnyt pyydettävää listaa lajeista (olen sen lähettänyt aiemmin), voin lähettää sen eri pyynnöstä. t.Sami Timonen moi kaikki, Joni, Ville ja Tuomas ovat aloittaneet tässä keskustelun mieliaiheestani ;-), josta riittäisi jauhamista pitemmäksi aikaa. Laitan tähän aika pitkään viestiin monia ajatuksia, joihin jokaisen on hyvä tarttua ja kehitellä ajatuskulkujaan edemmäs. Keskustelu asiassa mielellään jatkukoon. Kommenttini kuvastanevat laajemminkin PPLY:n hallituksen jäsenten kantoja (näistä asioista on toki siellä puhuttu pitkkän) sekä muutamia yksityismielipiteitäni. Kommentit on sekoitus sekä yleistä filosofiaa (mihin sunntaan toimintaa yleensä pitää kehittää) että suuri ripaus käytännön kokemuksia eli miten asia tällä hetkellä on ja toimii omassa lintuyhdistyksessämme. Samalla tulee terveisiä suunnittelukokouksesta, joka pidettiin keskiviikkona (ja jonka esityslistan pohjalta tämäkin keskustelu alkoi). Kärnä Joni wrote: > > Kunnollisia www-sivuja kaivattaisiin. Onhan Oulu Suomen ykkös lintumesta. > Sivuille voi laittaa havisten kerjuu-ohjelman (ks. esim. Kemiläisten > sivuilla), sen avulla haviksia saattaisi tulla julkisuuteen enemmänkin. > WWW-sivuihin kannattaisi satsata. www-sivuja ollaan periaatteessa oltu tekemässä jo vuosi-puolitoista. Asiasta vastaava henkilö vaan on ollut kiireinen eikä ole pystynyt vastaamaan tekemisen haasteeseen. Raakamateriaalia on hänellä jo olemassa. Tarkoitus on, että vuoden loppuun mennessä sivut olisivat jo avatut. Kaikkia toimintoja vaivaava aikapula onkin ollut suurin PPLY:n toimintaa haittaava tekijä jo usean vuoden, toimintaan kaivattaisiin enemmän aktiiveja tai sitten toimintaa pitää rajoittaa (tai joiltain osin lopettaa kokonaan). myös tulevien www-sivujen päivityksessä tarvitaan apua. www-sivujen kautta palautettavien havaintojen määrään olen skeptinen: suurin osa suurhavainnoitsijoista palauttaa jo nyt havaintonsa tuttuja kanavia myöten. Tietysti osa voi tästä tavasta innostua, ja sellainen mahdollisuus ilman muuta www-sivuille pistetään. > AUREOLA > > Olen monesti katsellut eri yhdistysten toimittamia lehtiä sekä > Linnut-lehteä, ja mieleeni on tullut useammin kuin kerran ajatus, että > ketähän varten tällaista lehteä oikein tehdään. Yleensä lehden sisältö > noudattaa linjaa Kansi - Pääkirjoitus - 2-5 vuotta vanhoja > kevät/syyskatsauksia lyhenteillä kirjoitettuna ja takakansi. Ei siis > kovinkaan mielenkiintoista. Kannattaisiko katsaukset ehkä julkaista jossain > halvemmassa muodossa ja esim. netissä. Lehteen voisi kirjoitella lintupaikka > esitelyitä ja muuta "oikeaa" luettavaa. Kirjoittajia ja juttuja voi > tietenkin hankala saada, mutta jos luovutaan ns. tieteellisestä statuksesta > kirjoituskynnys laskee ja lehteä luetaan enemmän. Katsauksethan voisi painaa > samoihin kansiin vaikka parin vuoden välein. Ajatelkaapa vaikka > noviisi-ornia jonka kiinnostus lintuihin on juuri herännyt. Hän marssii > innoissaan kirjastoon lukemaan lintulehtiä - mutta mitä ne hänelle antavat. > Kenelle siis lehteä teemme ja mitä varten? Kommentteja. > > Joni Kärnä Olen toki itsekin miettinyt samaa monesti paikallislehtiä selaillessani. Kuitenkin paikallislehtien yksipuolisuus on vain yleistys. En malta olla esittämättä pientä paikallislehtien puolustusta tässä suhteessa, sillä kävin menneellä viikolla PPLY:n postilokerolla, ja siellä odottivat seuraavat lehdet: Tringa (Helsingin seutu), Lintukymi (Kymenlaakso), Satakunnan Linnut (Porin seutu) ja Hippäinen (Suupohja). Poimintoja näiden sisällöstä: Tringahan on omassa kastissaan ainakin valokuvien tason mukaan ja sisältökin on mukavan monipuolinen. Oma suosikkini on Lintukymi, johon on saatu mukaan kiinniostavia syventäviä juttuja oman alueen linnustosta (mm. faunistinen katsaus Kymenlaakson pesimälinnustoon, joka summaa KyLyn 20 vuoden arkistohavaintojen tiedon tietyistä laeista!!). Lehdessä oli myös tyhjentävä selitys Karjalan Kannaksen petolintumuuttoseurannasta (juttu joka olisi sopinut Linnut-lehteenkin). Hippiäisessä taas oli Suupohjan alueen petolintuseurannan 30-vuotiskatsaus ja esittely yhdestä Suomen parhaasta lintutornipaikasta. En tiedä, oliko tämä sattumaa, että nyt oli (minusta) noin kiintoisia juttuja. (tämän esitykseni tarkoitus ei ole aloittaa pilkuntarkkaa keskustelua siitä, MIKÄ sitten on kenenkäkin mielestä kiintoisaa.) Tietysti aloittelijoille suunnattuja juttuja on liian vähän (varmaan yleinen ongelma kaikkialla). Harrastuksessaan ihmiset kirjoittaa siitä, mistä ovat itse motivoituneet, mutta en usko etteikö sopivia kirjoittajia voisi löytyä. Tässäkin pätee kuitenkin se, että PPLY:ssä kirjoittajia ja aktiiveja on liian vähän - samojen naamojen joiden voisi kuvitella kirjoittavan vaikka aloittelijoille suunnatun pöllöjen äänien tunnistamis-kirjoituksen tai jonkin hyvän lintupaikan esittelyn, pitäisi kirjoittaa myös katsauksia ja ties mitä. Jokainen miettiköön tässäkin kohdassa, olisiko ajateltavissa että itsellä olisi edes hiukan voimaa, taitoa ja tahtoa ;-) kirjoittaa jotain lehteemme. Aureola on ollut PPLY:n toiminnan suurin murhe jo vuosia. Kerrataan vielä lehden tekemisen ongelmia ja pullonkauloja: - liian vähän tekijöitä (esimerkki: ei voi olla oikein että yhdistyksen puheenjohtaja joutuu ottamaan vastuun oman leipätyönsä ja yhdistyksen kaikkinaisen paimentamisen sijaan myös kaikesta lehteen liittyvästä), joilla on liian vähän aikaa. Tähän tilanteeseen on jouduttu viimeisen vuoden aikana. Lehden muuttaminen vuosikirjaksi piti antaa lääkettä ongelmiin, mutta ne eivät katoa tuosta vaan. - lehteen luvatut ja sovitut jutut ilmestyvät kirjoittajilta toimituksen käsiin ihan miten sattuu, monen kuukauden myöhästymiset ei ole harvinaisuus. - myöskään toimitus ei omassa aktiivisuudessaan ole ollut puhdas synneistä - juttuja ei myöskään tule mitenkään paljon, vaikka mahdollisia kirjoittajia on olemassa paljonkin. Lehdessä pitää olla minimimäärä sivuja, muuten tästä tulee palautetta (lähinnä lintulehtipaketin tilaajilta). -katsauksien kohtalonkierre vs. lehti. Linnuston vuosikatsaukset ovat jo monta vuotta (!) myöhässä. Käytännössä tämä on vaikuttanut myös lehden epäsäännölliseen ilmestymiseen. Miten tähän on tultu? PPLY:n havainnoitsijat eivät suvaitse palauttaa havaintojaan ajoissa arkistonhoitajalle. On menty sitten sille pettävälle tielle, että haviksia ruinataan muutamilta alueemme suurhavainnoijilta monen kuukauden ajan (joiltakin niitä ei ole tästäkään huolimatta kuitenkaan saatu). Ovatpa monet antaneet havaintonsa vielä havaintotoimikunnan jäsenten (samojen joiden pitäisi kirjoittaa katsauksia) tietokoneella naputeltavaksi. Kaikissa ylläolevissa vaiheissa tulee viivettä. Kaikki työllistää tiettyjä avainhenkilöitä liikaa. On mahdollista, että katsauksia yliarvostetaan. On ehkä ollut sattumaa, että innokkaimmat kirjoittajat ovat myös niitä, joita julkaistut havikset (ja lajeista kootut muut katsaukset) kiinnostavat ja he haluavat niitä tehdä. On myös tosi, että aktiiviharrastajat saavat myös nykyään tyydytyksensä monella muulla tavalla on-line havainnoista: on piipparia (hyvin monella PPLY:läisellä), Linnut-lehden havispalstaa, BirdLifen webbisivuja jne. Ehkä ajatuksemme on ollut, että nuo yhteenvedot on hyvä tehdä kaikesta huolimatta ja mieluummin mahdollisimman täydellisinä kuin mahdollista (ja siinä on menty ojasta allikkoon, paukut eivät ole riittäneet). Tässä näen muuten vaikuttimena sen, että PPLY:n hallituksessa (joka asiat kuitenkin päättää, ulkopuolelta tulee hyvin vähän palautetta) on aina ollut paljon "ammattibiologeja", ja sellaista näkemystä että katsauksillakin on jotain merkitystä, jos ja kun ne tehdään huolella. Ja on katsottu, että kaikesta huolimatta havikset ansaisevat tulla julkaistuiksi, koska kyseessä on todella "Suomen ykkösalue". kuten Joni kirjoittaa. On mahdollista (mutta ei mikään itsestäänselvä poppakonsti), että jos katsaukset lehdestä unohdetaan (ja ne julkaistaisiin sitten vaikka www-sivuilla), lehti saataisiin ilmestymään joutuisammin. Eilinen kokous päättikin yrittää jo kertaalleen kuopattua ajatusta yrittää kerätä v.1999 havainnot vuoden loppuun-tammikuuhun mennessä, ja julkaista edellisen vuoden katsaus heti ensi vuoden alusta (niinkuin Tuomas mainitsi). Välistä jääneet vuodet (joilta muuten on olemassa aivan tuhottoman paljon havaintoja) julkaistaan sitten myöhemmin, ehkäpä omana lehden supplementtinaan. Sanoisin lopuksi tutun virren: on mukavaa, että monia yhdistyksen toimintoja kannatetaan. Kuitenkin näkisin, että yhä useampi voisi eri toimintamuodoissa auttaa. Otetaan esimerkkinä retkikummityö: toiminnassa on mukana raskaan taakan uuvuttamia yhdistysaktiiveja. Ei paljoa varmaankaan vaadi, jos pitäisi keväällä muutaman tunnin mittaisen linturetken myös aloittelijoille. Tämä vapauttaisi aikaa toisille keskittyä johonkin muuhun. Ilmeisesti taakka toimia PPLY:ssä onkin useimmille lintuharrastajille pelkästään mentaalinen. Keskiviikkoisen tilaisuuden tarkoitus oli suunnitella sitä, olemmeko haukanneet liian ison palan yhdistystoiminnassa. Mikään yhdistysasia ei liene niin pyhä, etteikö sitä voisi repostella. Näihin kuuluvat vaikkapa lehtemme lakkauttaminen, kuukausikokousten lakkauttaminen tai havisten julkaisu em. tavalla kuin Joni sitä ehdottaa. Kuulemme mielellämme lisää arvokkaita mielipiteitä, niitä voi lähettää myös suoraan minulle, mikäli ei tohdi kaikkien nähtäväksi listalle pistää. terv. Sami Timonen p.s. kuningasajatuksemme on ollut joskus saada aikaan suurimuotoinen PPLY:n alueen faunistinen lintukirja (Kuusamosta sellainen jo ilmestyi). Tällaisen haikaileminen tuntuu olevan todella jossain 2020-luvulla, ellei jostakin tule uutta virtaa toimintaan. Hei! Kommentteja Samin ansiokkaaseen ja pply:n ongelmia perusteellisesti käsitelleeseen viestiin: >> Tietysti aloittelijoille suunnattuja juttuja on liian vähän (varmaan yleinen ongelma kaikkialla). Harrastuksessaan ihmiset kirjoittaa siitä, mistä ovat itse motivoituneet, mutta en usko etteikö sopivia kirjoittajia voisi löytyä. >> -- Pidemmälle ehtineet eivät ehkä välttämättä halua lukea samoista asioista toistuvasti (aloittelijoitahan tulee aina lisää, ja heille suunnattujen juttujen tarve on siten "ikuinen"). Tällä en tarkoita sitä, etteikö moisia juttuja pitäisi kirjoittaa, mutta niistä voisi ehkä koota oman erillisen lehden, jota jaettaisiin uusille jäsenille. >>> Aureola on ollut PPLY:n toiminnan suurin murhe jo vuosia. Kerrataan vielä lehden tekemisen ongelmia ja pullonkauloja: >>> >> liian vähän tekijöitä, joilla on liian vähän aikaa. Tähän tilanteeseen on jouduttu viimeisen vuoden aikana. Lehden muuttaminen vuosikirjaksi piti antaa lääkettä ongelmiin, mutta ne eivät katoa tuosta vaan.>> -- Lupaudun tässä ihan julkisesti osakirjoittajaksi vuoden 1999 katsaukseen. >> katsauksien kohtalonkierre vs. lehti. Linnuston vuosikatsaukset ovat jo monta vuotta (!) myöhässä. Käytännössä tämä on vaikuttanut myös lehden epäsäännölliseen ilmestymiseen. Miten tähän on tultu? PPLY:n havainnoitsijat eivät suvaitse palauttaa havaintojaan ajoissa arkistonhoitajalle. ....>> -- Tehdäänpä toinenkin lupaus: toimitan omat havaintoni yhdistykselle tammikuun alkupuoliskolla. Tämä on myös HAASTE muille pply:läisille. >>>> On mahdollista, että katsauksia yliarvostetaan........ Ehkä ajatuksemme on ollut, että nuo yhteenvedot on hyvä tehdä kaikesta huolimatta ja mieluummin mahdollisimman täydellisinä kuin mahdollista (ja siinä on menty ojasta allikkoon, paukut eivät ole riittäneet). Tässä näen muuten vaikuttimena sen, että PPLY:n hallituksessa on aina ollut paljon "ammattibiologeja", ja sellaista näkemystä että katsauksillakin on jotain merkitystä, jos ja kun ne tehdään huolella. Ja on katsottu, että kaikesta huolimatta havikset ansaisevat tulla julkaistuiksi...>>> -- En usko yliarvostukseen. Mielestäni katsaukset ovat tärkeitä ja ne pitää julkaista Aureolan sivuilla (siis paperisellaisilla, ei vain www). Myönnettäköön, olen "ammattibiologi", mutta silti huolellisesti tehtyjen katsausten arvo on niin merkittävä, että niitä kannattaa tehdä. terveisin, Pekka Rahko Päivää, Sunnuntaina 28.11. pähkinähakki Lumijoen Kuukkalanperällä; ollut samalla ruokinnalla parisen viikkoa. Kari Koivula Haviksia Raahesta viime viikolta Tunturipöllöjä löytyy edelleen. Raa Lapaluodossa 3p (KVa). PYI Yppärin pellot 1kv p sunnuntaina ja PAT Olkijokisuu 1kv p perjantaina (HTu). muitakin myyrän purijoita: Ainakin Isolepinkäisiä tuntuu olevan normaalia runsaammin. Pat Pöllä 2- 3p ja Yppärin pellot 1p. Lapinpöllö keskiviikkona RAA Kuljunniemi 1p ja varpuspöllö perjantai PAT Pöllä 1p. Raahen alueelta ei hiiripöllöjä ainakaan toistaiseksi ole näkynyt, vaikka on hiukan etittykin. Yllättävää siinä mielessä, kun jonkun kartan mukaan alueella pitäisi olla paljon myyriä ja Oulun ympäristössä niitä hiiripöllöjä tuntuu kuhisevan. Vesilintuja edelleen talven kynnyksellä runsaasti: mm. RAA Kultalanlahdella sunnuntaina joutsen 294p ja telkkä 30p Kuljunniemellä keskiviikkona haapana. Pöllässä perjantaina gavia 1m ja muutolla myös neljän vuorihempon parvi. Terv Heikki Moi verkkolaiset! Lapin harmaapaatikkainvaasio on saanut jo melkoiset mittasuhteet... Lapin lintutieteellisen yhdistyksen alueella (= Lappi lukuunottamatta Kemi-Tornion eli Xenuksen aluetta) on alkutalven aikana havaittu harmaapaatikkoja jo 43:ssa eri paikassa ja muutamin paikoin jopa kolmekin lintua kerrallaan. Varmat ja ilmeisetkin paallekkaisyydet poistamalla paastaan noin viiteenkymmeneen tikkaan ja uusia havaintoja ilmoitetaan koko ajan! Toistaiseksi on lintuja havaittu kunnittain seuraavasti: (luvut ovat selvasti erillisia havaintopaikkoja - eivat siis yksilomaaria) Pello 11 Sodankyla 10 Kolari 8 Rovaniemen MLK 3 Ylitornio 3 Muonio 2 Enontekio 2 Inari 2 Kemijarvi 1 Kittila 1 .. ja lisaa on luvassa!! Mikali tiedatte tamantalvisia (tai aikaisempia ilmoittamattomia) harmaapaatikkahavaintoja Lapista tai muualta Pohjois-Suomesta, niin niita voi ilmoittaa joko allekirjoittaneelle tai Jorma Haloselle (puh: 016-586 154). Kattava yhteenveto Pohjois-Suomen harmaapaatikkahavainnoista on tulossa Linnut -lehteen heti ensi vuosituhannella! t: Pirkka Pirkka Aalto Puistomaentie 4 as. 1 99400 Enontekio puh: 016-521 512 040-557 5346 email: paalto@paju.oulu.fi Hei verkko: Tikat näyttävät tihkuvan kohti etelää. Sain juuri puhelinsoiton Pudasjärven Livolta (Kurenalasta 30 km Sarakylään päin), jossa harmaapäätikka on ollut läskillä 21.11. alkaen. Parilta viime päivältä ei ole tehty havaintoja koska talon väki ei ole ollut valoisaan aikaan kotona. Lisäksi mustapääkerttukoiras 26.11. OUL Patela Lautatie 15. terv. -Esa- Hei! Juuri äsken, eli kello 10.30, noin 10 pyrstötiaista Haukiputaan Halosenniemessä. havaitsi Tiina Rahko, viestitti Pekka R. Käväisin eilen laskemassa vesilinnut Raahen alueen talvisten vesiäispaikkojen parhaasta eli RAA Kultalanlahdelta. No aikakin silloin kun on lauha syksy ja alue pysynyt jäättömänä. paikalla seuraavanlaisia summia. Joutsen 330, telkkä 45, alli 18, tukkasotka 2, lapasotka 1, pilkkasiipi 1 Kolme ensimmainittua summaa ovat tn. uusia talviennätyksiä Surnian alueella. Lapasotkaa ei ole monesti talvisaikaan nähty, mutta ainakin kerran joulukuussa -91. käväisin myös Siluodon kalasatamassa, jossa n.500m näkyvyydellä (sankkaa lumisadetta) oli alli 4, pilkkasiipi 1 ja telkkä 1. lumisateeseen retkeilyinto sitten lopahtikin. terv Heikki Moi ! Eilen 1.12 mukava talvihavainto pyrstötiaisista Kuusamon Heikkilästä. Kuusta ja koivua kasvassa korpi painateessa liikkuneessa parvessa oli 12 lintua. Täkäläiset havainnot ovat enimmäkseen syyshavaintoja. Kuinkahan käy kun oikein pakkaset tulee... Samalta paikalta mukavan kokoinen lapintiaisparvi 6 yks (+ 3 hömöä). Parvi oli aito metsäparvi ei ruokinnalle kerääntynyt (lähimpään asutukseen 2-3 kilometriä). Harvemmin näkee ainakaan ruokintojen ulkopuolella näin isoja lapintiaisparvia. Terv. Vesa Orjasniemi vesa.orjasniemi@koillismaa.fi Nuori tunturipöllö to 2.12. Hailuodon Isomatalan eteläpuolella Väliteonkareille nousseella jääröysyllä (se oli kiva - tuli vahingossa pulahdettua jäihinkin, kun innostuttiin siitä vähän liikaa). Joutsenia muutti Isomatalan edustalla 15 + 1 + 1. Kirkkosalmella oli noin viisi timalia ja uuden sillan kohdalla jäällä söi rydin siemeniä yksi hiukan vaivainen sirkku (pajusirkkunaaras ??? - jäi määrittämättä, vaikka nähtiin lintu läheltä). Marika Niemelä ja Annamari Markkola Hyvät verkkolaiset, Kuten monet ehkä kesällä huomasivat, Sanomalehti Kalevassa oli yleisönosastokirjoitus lintujen munien tuhoamisista Pohjois-Pohjanmaalla kuluvana kesänä. Kirjoituksenlaatija esiintyi nimimerkillä "Lintututkija". Hänellä on hallussaan kirjoituksesta päätellen arvokasta alkuperäistietoa mm. Rantsilan Kurranjärvellä ja Lumijoella tapahtuneista naurulokkien munien hävittämisistä ja mm. helmipöllöpoikueen tuhoamisesta Madekoskella Oulussa. Toivonkin PPLY-verkkolaisia ilmoittamaan suoraan minulle mahdolliset tiedot tapahtuneista tuhoista ja ennenkaikkea niistä tietävien henkilöiden nimet. Poliisille on tarkoitus jättää tutkintapyyntö tapahtuneista. terveisin, Jorma Pessa -- ************************************************************************ Jorma Pessa North Ostrobothnia Regional Environment Centre Management planner Isokatu 9 Tel. +358 8 3158555 PL 124 Fax. +358 8 3158305 90101 Oulu GSM +358 400 250040 Finland Email jorma.pessa@vyh.fi ************************************************************************ Terve listalaiset, muutama tuokiokuva; la 4.12 klo 15 Tvä, Ängeslevä - n. 15 peltopyytä lähes lumeen hautautuneena, joskus vilahti päätä ja pyrstöä, sitten taas häipyi kokonaan pehmeään lumeen. Ruokailemassa vai kieppiin menossa? su 5.12 ensihiihto Utajärven Juorkunassa, Kiiminkijoen sulia lumisessa maisemassa ja mahtavassa säässä ihaillen - koskikara 4 - telkkä, koiras - joutsen 4, joista 2 nuorta terv Markku Paso, Kempele Havaintoja Raahesta 1.12-6.12: Merellä oli perjantaihin saakka runsaasti vesilintuja. Lauantaina meri alkoi jäätymään ja sunnuntaina kova pakkanen –14c jäädytti meren rannoilta varsin pitkälle n.2-3km etäisyydelle. Maanantaina itätuuli vei jäät merelle, mutta vesilintumäärät olivat selvästi tipahtaneet rannikolla ja tilanne oli oikeastaan normaalin joulukuun oloista. Kuukauden alun vesilintumäärä, (mukana myös 1.12 summat ) , (HTu,KVa,S.Sirviö,T.Karvonen): KAAKKURI 6.12 PAT Yrjänä 1p (KVa) Laulujoutsen yht 358p40m. Vielä marraskuun lopussa joutsenia oli pattijoen rannoilla toistasataa, mutta joulukuussa ei keritty käydä laskemassa niitä ennen pakkasia. Parhaista lepäilypaikoista vain Kultalanlahti ehdittiin siten laskea. METSÄHANHI 6.12 PAT Mikonkari 1p (HTu). Kyyhötti jään reunalla pattijokisuun edustalla. 1.Talvihavis alueelta. Paikalla oli viime viikolla (keskiviikon-torstain tienolla) ollut joutsenten seurassa kaksi valkoposkihanhea maallikon mukaan. En tosin vakuutunut kanadanhanhen mahdollisuuden pois sulkemisesta, mutta pieniä sanoi olleen ja piti niitä nimenomaan valkoposkihanhina. TAVI 3.12 RAA Kuljunlahti 1/ p (HTu) Ei kovin mones (ehkä kolmas) talvihavainto alueelta. Ei enää näkynyt myöhemmin, saattaa kuitenkin olla ns. pääsulalla. Sinisorsa 3.12 RAA Kuljunlahti /1p tavin seurana. Tukkasotka yht 5p LAPASOTKA 1.12 Kultalanlahden lisäksi 4.12 PYI Elävisluoto 1p (HTu,KVa) HAAHKA 5.12 RAA Lapaluoto 1p (SSi,TKa) jostain syystä haahkoja on nähty 90-luvulla nimenomaa marras- joulukuussa ja laji on aiemmin syksyllä ollut paljon kovempi. Alli yht 28p2m Telkkä yht 62p2m Mustalintu yht 11p1m, paras määrä 4.12 PYI Elävisluoto 6p Pilkkasiipi yht 50p1m mm. ennätyksellinen kerääntymä 3.12 RAA Hakotauri 17p Tukkakoskelo 3.12 RAA Hakotauri 1p (HTu) Isokoskelo yht 12p Vl määrittämättömiä yht 13p. Muita haviksia: Lokkeja (meri-, harmaa-, kala-) kymmeniä. Tunturipöllö 4.12 PYI Elävisluoto 1kv p ja 4.12 RAA Kuljunniemi 1kv p (HTu,KVa) Ei tulkita uusiksi. Varpuspöllö 5.12 RAA Saloinen 1p (SSi,TKa) Mustarastas 5.12 PAT Maunula 1/ p (KVa) Karin ruokinnalla Pyrstötiainen 4.12 PYI Elävisluoto 2m ja 4.12 RAA Paskalahti 7m. Järripeippo 5.12 PAT Maunula 1p (KVa) Karin ruokinnalla. Vuorihemppo 4.12 RAA Kaatopaikka 2p (HTu,KVa) ja 5.12 PAT Maunula 3p (KVa) Karin ruokinnalla Pulmunen 5.12 RAA Lapaluoto 1m (SSi,TKa) Terv Heikki terve listalaiset, kiersimme Toni Eskelinin kanssa 5.12. rantareitin Lumijoen Sannanlahti-Siikajoen Varessäikkä -Siikajoen Säärenperä-Lumijoen Varjakka. Eipä ollut tunturipöllöjä, Sannanlahdella 7 viiksitimalia innokkaasti äänellen ja lennellen sekä lapinharakka. Siikajoen Säärenperän rannassa kaksi pikkutikkaa. Muuten ei mainittavaa. Muita haviksia itsenäisyyspäivältä: Hailuodon Marjaniemessä 2 pilkkasiipeä ja 2 kalalokkia (Jukka Piispanen ja Esko Strömmer). Hailuodon Sunikarissa 22 pulmusta (Juha Markkola ja Maija Aalto). terv.sami timonen Tammiralli lähestyy! Tukkasotka, 1, Oulu, Hartaanselkä, pullasorsien joukossa 5.12. Tilhi, 8 linnun parvi, Oulu, Intiön hautausmaa 6.12. Räkättirastas, 1 em. tilhiparvessa Intiön hautausmaalla 6.12. Saas nähdä, oottavatko tammikuuta... Ari Rajasärkkä lisäyksiä: > Tunturipöllö 4.12 PYI Elävisluoto 1kv p ja 4.12 RAA Kuljunniemi 1kv p. > (HTu,KVa) Ei tulkita uusiksi. > 6.12 PAT Yrjänänlahti 2p > Varpuspöllö 5.12 RAA Saloinen 1p (SSi,TKa) 6.12 PAT Ravionperä 1p T: Kari Varpenius Pikkuvarpunen, jolla oli iso, suorakaiteenmuotoinen, ei ihan selvärajainen laikku harmahtavassa poskessa (mutta kokonaan suklaanruskea päälaki), ruokaili talipallolla Niittyarossa Sauvojantiellä 4.-5.12. varpusten kanssa. Onkohan esim. nuorella pikkuvarpusella moista, vai olisko kyseessä taas varpusen ja pikkuvarpusen risteyma ? Annamari Markkola >From owner-pply@lists.oulu.fi Wed Dec 8 10:05:22 1999 Received: from darth.nls.fi (darth.nls.fi [195.156.38.2]) by lists.oulu.fi (8.8.8/8.8.8) with ESMTP id KAA27827 for ; Wed, 8 Dec 1999 10:05:21 +0200 (EET) Received: from can.nls.fi (can.nls.fi [192.83.19.16]) by darth.nls.fi (8.9.1/8.9.1) with ESMTP id KAA07621; Wed, 8 Dec 1999 10:04:50 +0200 (EET) Received: by can.nls.fi id KAA0000016291; Wed, 8 Dec 1999 10:04:44 +0200 (EET) X-Map-MIXER-Originators: false To: "Olli Lamminsalo Inaria Studio" , "=?iso-8859-1?Q?Olli_Heikkil=E4?=" , "Pentti Kallio" , "Jukka Matero" , "Antti Huttunen" , "=?iso-8859-1?Q?Jyrki_M=E4kel=E4?=" , "Sami Timonen" , "Jukka Makkonen" , "Vesa Orjasniemi" , "Tuomo Pirttimaa" , "Kari Rannikko" , "Mika Piipponen" , "=?iso-8859-1?Q?Olli_N=E4yh=E4?=" , "Matti Hovi" , "=?iso-8859-1?Q?Matti_Ryht=E4?=" , "Paavo Hamunen" , "=?iso-8859-1?Q?Pirkko_Siikam=E4ki?=" , "Hannu ja Irma Hautala" , "PPLY:n lintuhavaintolista" From: "=?iso-8859-1?Q?Sepp=E4nen_Heikki?=" MIME-Version: 1.0 Date: 8 Dec 1999 10:04:00 +0300 Subject: Muutamia havaintoja Kuusamosta Envelope-ID: JA8AAAAAABavigABYQACNdBO4NhU@nls.fi Message-Id: Disposition-Notification-To: heikki.seppanen@nls.fi X-Mailer: TeamWARE Connector for MIME Content-Type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-Disposition: inline Content-Transfer-Encoding: 8bit X-MIME-Autoconverted: from quoted-printable to 8bit by lists.oulu.fi id KAA27836 Harmaapäätikka Lapin invaasio(ko?) näyttää ulottuvan yhtä voimallisemmin Kuusamoon Nyt parin viikon aikana tietooni on tullut havaintoja ainakin Tavelasta, Kurkijärveltä, Hietasuolta ja Patoniemeltä. Tavelan ja Kurkijärven lintu voi olla sama yksilö, niin lähellä paikat sijaitsevat ja ne on nähty niin eri aikaan. Pyrstötiainen Kaksi parvea on nähty nyt vielä joulukuulla. (Vesa ja Olli) Kuikka Hyväkuntoinen lintu on edelleen Nilojoessa (ainakin la 4.12.) Jos pakkaset jatkuvat, niin sulan veden alue supistuu olemattomiin ja silloin voi olla, että joudumme siirtämään kuikan Kiveskoskeen. Liejukana Liejukana siirrettiin kolmisen viikkoa sitten Helilampeen. Sen jälkeen linnusta ei ole tehty havaintoa monista yrityksistä huolimatta. Kirvinen Lajilleen toistaiseksi tunnistamattoman kirvisen nuoret pojat (Mika, Janne ja Heikki) löysivät lijeukanan etsiskelyn yhteydessä Helilammelta avoinna olevan puron varren heinikosta. Kirvinen oli löydetty la 4.12. ja oli ollut vielä paikalla ma 6.12. Paikalle kävijät pitäkää silmänne avoinna kirvisen tunnistamiseksi lajilleen! Pöllöt edelleen suurena arvoituksena ?? terveisin Heikki ************************************************************************ Heikki Seppänen Puh 0205 41 4963, 0400 582 058 (gsm) e-mail: heikki.seppanen@nls.fi ***************************************************************************** Harmaapäätikka Lapin invaasio(ko?) näyttää ulottuvan yhtä voimallisemmin Kuusamoon Nyt parin viikon aikana tietooni on tullut havaintoja ainakin Tavelasta, Kurkijärveltä, Hietasuolta ja Patoniemeltä. Tavelan ja Kurkijärven lintu voi olla sama yksilö, niin lähellä paikat sijaitsevat ja ne on nähty niin eri aikaan. Pyrstötiainen Kaksi parvea on nähty nyt vielä joulukuulla. (Vesa ja Olli) Kuikka Hyväkuntoinen lintu on edelleen Nilojoessa (ainakin la 4.12.) Jos pakkaset jatkuvat, niin sulan veden alue supistuu olemattomiin ja silloin voi olla, että joudumme siirtämään kuikan Kiveskoskeen. Liejukana Liejukana siirrettiin kolmisen viikkoa sitten Helilampeen. Sen jälkeen linnusta ei ole tehty havaintoa monista yrityksistä huolimatta. Kirvinen Lajilleen toistaiseksi tunnistamattoman kirvisen nuoret pojat (Mika, Janne ja Heikki) löysivät lijeukanan etsiskelyn yhteydessä Helilammelta avoinna olevan puron varren heinikosta. Kirvinen oli löydetty la 4.12. ja oli ollut vielä paikalla ma 6.12. Paikalle kävijät pitäkää silmänne avoinna kirvisen tunnistamiseksi lajilleen! Pöllöt edelleen suurena arvoituksena ?? terveisin Heikki ************************************************************************ Heikki Seppänen Puh 0205 41 4963, 0400 582 058 (gsm) e-mail: heikki.seppanen@nls.fi ***************************************************************************** laitetaan listalle, vaikka myöhään meni: tänään kl. 18 alkaen PPLY:n yleisökokous Oulun yo:lla biologian laitoksen 2. kerroksessa, salissa YB 210. Esitelmänä Jari Peltomäen ja Hanna Soikkelin esitykset Kreikan lintumaailmasta ja Kreikasta linturetkeilykohteena. tervetuloa t.Sami Timonen Sami, 8. joulukuuta 1999, you wrote: Sami> laitetaan listalle, vaikka myöhään meni: tänään kl. 18 alkaen PPLY:n Sami> yleisökokous Oulun yo:lla biologian laitoksen 2. kerroksessa, salissa YB Sami> 210. Sami> Esitelmänä Jari Peltomäen ja Hanna Soikkelin esitykset Kreikan Sami> lintumaailmasta ja Kreikasta linturetkeilykohteena. Sami> tervetuloa Sami> t.Sami Timonen Kiitos muistutuksesta- täytyykin laittaa pikaisesti dioja kehyksiin... Heh heh... Peltsi ---- Jari Peltomäki jari@finnature.sci.fi Finnature Phone +358-(0)40-5919120 P.O.Box 42 Fax +358-(0)8-381 914 FIN-91901 Liminka http://www.finnature.sci.fi/ Tervehdys PPLY:n lista! Valitettavasti Samille tarkoittamani herja taisi lipsahtaa eilen kaikille? Itseasiassa se ei ollut täysin herja, vaan kehystin illan esitelmän kuvia vielä siinä vaiheessa kun jo olisi pitänyt olla ajamassa Ouluun... Sitten asiaan; Komin Pekka Helsingistä soitteli ja kyseli, että olisiko lapinpöllö jossain nähtävissä tämän vuoden puolella Kyseessä lienee henkilökohtaisen vuodariennätyksen tekeminen... Pekolla taitaa olla jo yli 300 lajia nähtynä tänä vuonna Suomessa ja hän varmaan jo hätyyttelee kärkikaartia? Laittakaa ihmeessä viestiä, jos olette nähneet lapinpöllöjä viime aikoina! Kiitos jo etukäteen, Peltsi ---- Jari Peltomäki jari@finnature.sci.fi Finnature Phone +358-(0)40-5919120 P.O.Box 42 Fax +358-(0)8-381 914 FIN-91901 Liminka http://www.finnature.sci.fi/ Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys järjestää lapsille lintupiirrustuskilpailun. Palkintoina on LINTUKIRJOJA ym. Jos itselläsi ei ole sopivan ikäisiä lapsia, jollain tuttavallasi varmasti on! Toivomme mahdollisimman laajaa osallistumista! Sarjat: alle 9v ja 9-12v. Työt: Lintuaiheinen piirrustus tai maalaus. Mustavalkoinen tai värillinen. Kokoa A4 postituksen helpottamiseksi. Kilpailuun voi lähettää useita töitä. Töiden taakse: IKÄ, tekijä, ja tekijän osoite ja puhelinnumero. HUOM: Suoraan lintukirjasta kopioidut työt hylätään. Mallia saa ottaa, mutta ainakin linnun asentoa on muutettava! Työt palautetaan 31.1 mennessä osoitteeseen: Hanna Soikkeli Taidonkaari 1A 2/2 90570 OULU Palkinnot jaetaan PPLY:n maaliskuun kuukausikokouksessa 8.3. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Työt jäävät PPLY:n haltuun. Tekemistä joululomalle! ############################################################################# Lisätietoja: Hanna Soikkeli Puhelin 050 524 6597 (__) (oo) *-\/------\ Oulun Yliopisto biologian opiskelija II-----I \ II II * ############################################################################# Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys järjestää lapsille lintupiirrustuskilpailun. Palkintoina on LINTUKIRJOJA ym. Jos itselläsi ei ole sopivan ikäisiä lapsia, jollain tuttavallasi varmasti on! Toivomme mahdollisimman laajaa osallistumista! Sarjat: alle 9v ja 9-12v. Työt: Lintuaiheinen piirrustus tai maalaus. Mustavalkoinen tai värillinen. Kokoa A4 postituksen helpottamiseksi. Kilpailuun voi lähettää useita töitä. Töiden taakse: IKÄ, tekijä, ja tekijän osoite ja puhelinnumero. HUOM: Suoraan lintukirjasta kopioidut työt hylätään. Mallia saa ottaa, mutta ainakin linnun asentoa on muutettava! Työt palautetaan 31.1 mennessä osoitteeseen: Hanna Soikkeli Taidonkaari 1A 2/2 90570 OULU Palkinnot jaetaan PPLY:n maaliskuun kuukausikokouksessa 8.3. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Työt jäävät PPLY:n haltuun. Tekemistä joululomalle! ############################################################################# Lisätietoja: Hanna Soikkeli Puhelin 050 524 6597 (__) (oo) *-\/------\ Oulun Yliopisto biologian opiskelija II-----I \ II II * ############################################################################# Hallituksessa on virinnyt keskustelu siitä tarvittaisiinko PPLY:lle yläaste- yliopisto ikäisille nuorisojaosto Tringan tyyliin. Tänävuonna Ouluun on tullut ainakin 5 uutta nuorta harrastajaa, joten sopivan ikäisiä ihmisiä pitäisi olla yli parikymmentä. Jos olet alle kolmekymppinen, toivoisimme että, miettisit millainen olisi hyvä nuorisojaosto, ja millaiseen toimintaan haluaisit osallistua. Kysymyksiä miettimisen avuksi Tarvitaanko nuorisojaostoa, vai riittävätkö PPLY:n nykyiset toimintamuodot kasvavalle ( Kerhon ja yliopiston kautta PPLY saa uusia nuoria harrastajia?) nuorisojoukolle? Tarvitaanko virallista nuorisojaostoa, riittääkö jos toimitaan ihan epävirallisesti? ( Jos haluaa ulkopuolista rahaa, toiminnan pitää olla ihan virallista.) Olisiko mukavaa tehdä retkiä nuorisoporukalla? Moni nuori harrastaja kärsii retkiseuran puutteesta. Jaostossa voisi tutustua muihin kuukausikokouksia helpommin? Yhteisten retkien kautta myös autottomalla olisi mahdollisuus lähteä Hailuotoon? Löytyisikö isommalla porukalla enemmän rareja, vaikkapa joltain perämeren pienemmältä saarelta? Varsinkin ylä-aste ja lukio-ikäisen harrastus lopahtaa helposti seuran puutteeseeen? Haluaisitko oppia tuntemaan muita nuoria harrastajia? Kiinnostaisivatko retket vähän kauemmas, esim Norjaan tai Viroon? Olisiko säännöllinen kokoontuminen hyvä? Missä kokoontua? Olisiko kokoontumisissa kuvien katselua, lintuvideoita, esitelmiä, määritystietoutta, määrityskisoja, vai mitä? Jatkot täysi-ikäisille...? Valloittaisiko PPLY:n nuorisojaosto Tauvon lintuaseman, eli kiinnostaisiko rengastuksen harjoittelu? Entäpä nuorison omat rallit? Ajatuksena on ollut että nuorisojaostossa muutamanvuoden harrastaneet voisivat oppia määritystä, rengastusta ja yleensä lintuharrastusta konkareilta. Vuosia harrastaneet voisivat taas kehitellä porukalla uusia kiintoisia harrastusmuotoja. (Tringan nuorisojaostossa ovat mukana muutamat sen alueen kovimmista määrittäjistä!) Vastausksia kaivataan mahdollisimman pian ( ehdottomasti ennen vuoden vaihdetta), että päästään hallituksessa asioita miettimään tarkemmin. ############################################################################# Terveisin: Hanna Soikkeli Puhelin 050 524 6597 (__) (oo) *-\/------\ Oulun Yliopisto biologian opiskelija II-----I \ II II * ############################################################################# > Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys järjestää lapsille > lintupiirrustuskilpailun. Palkintoina on LINTUKIRJOJA ym. Jos itselläsi ei > ole sopivan ikäisiä lapsia, jollain tuttavallasi varmasti on! Toivomme > mahdollisimman laajaa osallistumista! > > Sarjat: alle 9v ja 9-12v. > Työt: Lintuaiheinen piirrustus tai maalaus. Mustavalkoinen tai värillinen. > Kokoa A4 postituksen helpottamiseksi. Kilpailuun voi lähettää useita > töitä. > Töiden taakse: IKÄ, tekijä, ja tekijän osoite ja puhelinnumero. > HUOM: Suoraan lintukirjasta kopioidut työt hylätään. Mallia saa ottaa, > mutta ainakin linnun asentoa on muutettava! > > Työt palautetaan 31.1 mennessä osoitteeseen: > Hanna Soikkeli Taidonkaari 1A 2/2 90570 OULU > > Palkinnot jaetaan PPLY:n maaliskuun kuukausikokouksessa 8.3. Voittajille > ilmoitetaan henkilökohtaisesti. > Työt jäävät PPLY:n haltuun. > > Tekemistä joululomalle! > ############################################################################# > > Lisätietoja: Hanna Soikkeli Puhelin 050 524 6597 (__) > (oo) > *-\/------\ > Oulun Yliopisto biologian opiskelija II-----I \ > II II * > > ############################################################################# > Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellinen yhdistys järjestää lapsille > lintupiirrustuskilpailun. Palkintoina on LINTUKIRJOJA ym. Jos itselläsi ei > ole sopivan ikäisiä lapsia, jollain tuttavallasi varmasti on! Toivomme > mahdollisimman laajaa osallistumista! > > Sarjat: alle 9v ja 9-12v. > Työt: Lintuaiheinen piirrustus tai maalaus. Mustavalkoinen tai värillinen. > Kokoa A4 postituksen helpottamiseksi. Kilpailuun voi lähettää useita > töitä. > Töiden taakse: IKÄ, tekijä, ja tekijän osoite ja puhelinnumero. > HUOM: Suoraan lintukirjasta kopioidut työt hylätään. Mallia saa ottaa, > mutta ainakin linnun asentoa on muutettava! > > Työt palautetaan 31.1 mennessä osoitteeseen: > Hanna Soikkeli Taidonkaari 1A 2/2 90570 OULU > > Palkinnot jaetaan PPLY:n maaliskuun kuukausikokouksessa 8.3. Voittajille > ilmoitetaan henkilökohtaisesti. > Työt jäävät PPLY:n haltuun. > > Tekemistä joululomalle! > ############################################################################# > > Lisätietoja: Hanna Soikkeli Puhelin 050 524 6597 (__) > (oo) > *-\/------\ > Oulun Yliopisto biologian opiskelija II-----I \ > II II * > > ############################################################################# Hei: Vedän sunnuntaina 12.12. PPLY:n retkikummitoimintaan liittyvän lintukävelyn. Lähtö on Tuiran uimalalta klo 10.00. Kävely suuntautuu Oulujokisuistoon ja kestää 2-3 tuntia. Mukaan voi tulla, vaikka ei olisikaan mukana ns. kummiryhmissä. Pakkasraja -15°C. Terveisin, -Esa Hohtola- ----------------------------------------------------- Click here for two free plane tickets: http://www.gohip.com/freetickets/ ----- Original Message ----- From: Hanna Soikkeli To: Sent: 10. joulukuuta 1999 12:44 Subject: PPLY:lle nuorisojaosto? Hallituksessa on virinnyt keskustelu siitä tarvittaisiinko PPLY:lle yläaste- yliopisto ikäisille nuorisojaosto Tringan tyyliin. Tänävuonna Ouluun on tullut ainakin 5 uutta nuorta harrastajaa, joten sopivan ikäisiä ihmisiä pitäisi olla yli parikymmentä. Jos olet alle kolmekymppinen, toivoisimme että, miettisit millainen olisi hyvä nuorisojaosto, ja millaiseen toimintaan haluaisit osallistua. Kysymyksiä miettimisen avuksi Tarvitaanko nuorisojaostoa, vai riittävätkö PPLY:n nykyiset toimintamuodot kasvavalle ( Kerhon ja yliopiston kautta PPLY saa uusia nuoria harrastajia?) nuorisojoukolle? Tarvitaanko virallista nuorisojaostoa, riittääkö jos toimitaan ihan epävirallisesti? ( Jos haluaa ulkopuolista rahaa, toiminnan pitää olla ihan virallista.) Olisiko mukavaa tehdä retkiä nuorisoporukalla? Moni nuori harrastaja kärsii retkiseuran puutteesta. Jaostossa voisi tutustua muihin kuukausikokouksia helpommin? Yhteisten retkien kautta myös autottomalla olisi mahdollisuus lähteä Hailuotoon? Löytyisikö isommalla porukalla enemmän rareja, vaikkapa joltain perämeren pienemmältä saarelta? Varsinkin ylä-aste ja lukio-ikäisen harrastus lopahtaa helposti seuran puutteeseeen? Haluaisitko oppia tuntemaan muita nuoria harrastajia? Kiinnostaisivatko retket vähän kauemmas, esim Norjaan tai Viroon? Olisiko säännöllinen kokoontuminen hyvä? Missä kokoontua? Olisiko kokoontumisissa kuvien katselua, lintuvideoita, esitelmiä, määritystietoutta, määrityskisoja, vai mitä? Jatkot täysi-ikäisille...? Valloittaisiko PPLY:n nuorisojaosto Tauvon lintuaseman, eli kiinnostaisiko rengastuksen harjoittelu? Entäpä nuorison omat rallit? Ajatuksena on ollut että nuorisojaostossa muutamanvuoden harrastaneet voisivat oppia määritystä, rengastusta ja yleensä lintuharrastusta konkareilta. Vuosia harrastaneet voisivat taas kehitellä porukalla uusia kiintoisia harrastusmuotoja. (Tringan nuorisojaostossa ovat mukana muutamat sen alueen kovimmista määrittäjistä!) Vastausksia kaivataan mahdollisimman pian ( ehdottomasti ennen vuoden vaihdetta), että päästään hallituksessa asioita miettimään tarkemmin. ############################################################################# Terveisin: Hanna Soikkeli Puhelin 050 524 6597 (__) (oo) *-\/------\ Oulun Yliopisto biologian opiskelija II-----I \ II II * ############################################################################# olen tekemässä pply-listalle pientä yhteenvetoa marraskuun kuukausikokouksessa pidetystä diakisasta. Käytettävissäni on ollut seuraavien kilpailijoiden vastauspaperit: Jari peltomäki petri lampila sami timonen markus keskitalo ari rajasärkkä esa hohtola janne aalto hanna soikkeli riku halmeenpää kristjan niitepold jari heikkinen teppo mutanen kysynkin listalaisilta seuraavaa: 1) onko kellään kokouksesta ylhäällä otettuna muiden kuin yllä olevien pistemääriä? Voi olla, että kukaan ei niitä kirjannut tarkkaan ylös. Olisin kiitollinen, jos joku voisi lähettää nämä tiedot minulle. 2) onko kellään hallussaan vielä vastauspaperiaan, jonka voisi välittää minulle, jotta saan yhteenvedosta vieläkin kattavamman? Nimiä en mainitse yhteenvedossa kuin pelkästään hyvässä hengessä, joten kenenkään ei tarvi pelätä tätä puolta... terv. sami timonen Eilen 11.12.1999 pyöräilin -16 asteen pakkasessa Tuiran kautta Hietasaareen. Tukkisaaren paikkeilla koivussa noin kymmenen linnun urpiaisparvi. Hietasaaressa Hietasaarentien varrella heti Mustasalmen sillan jälkeen kuusessa ruokailemassa 12 taviokuurnaa. Hartaanselällä ei ainoatakaan vesilintua. Tässä viivästynyt kommentti töyhtötiaisista: Tyrnävällä ilmestyi 18.9. kaksi töyhtötiaista pihapiiriin. Siitä alkaen pariskunta on säännöllisesti käynyt pihapuissa, vaikka ruokinnan aloitin vasta 23.10. Ne pitävät ihrasta enemmän kuin muut tiaiset, mutta toki myös auringonkukan siemenet kelpaavat. Sen sijaan kuusitiaisia ei ole vielä näkynyt. Myöskään urpiaisia ei ole ruokinnalla vielä tänä talvena käynyt, mikä on outoa. Aina ennen niitä on käynyt ruokinnalla alkaen marraskuusta aina huhtikuun alkuun saakka. terv. Martti Eskelinen puh. 040-539 5453 e-mail: martti.eskelinen@pp.inet.fi Kovien pakkasten myötä meri jäätyi viikolla ainakin RAA-PAT rannoilta tosi pitkälle. Sunnuntaina itätuuli oli vienyt jäätä taas ulkomerelle ja sulan reuna oli tullut huomattavasti lähemmäs. Pyhäjoella meri oli rantaan asti avoimena. Jääpalasia ei meressä muutenkaan juuri näkynyt, joten Pyhäjoella meri lienee pysynytkin melko jäättömänä. Vesilintumäärät tietysti romahtivat edellisviikosta, mutta kyllä niitä jonkin verran vielä löytyy. Jos pakkaset jatkuvat tulee tammikuusta varmaan linnuton merenkin suhteen. 90-luvun perusteella todennäköisyys on yksi viidestä. Tammikuina –97 ja –99 ei nähty yhtään ainoata vesilintua tekosulien ulkopuolella, kaikkina muina kertoina niitä näkyi - enemmän tai vähemmän. 7.12 col liv a6p RUU Yrityspuisto (HTa) -Ruukissa kova laji 9.12 car car 1p RAA Rautaruukki (SSi) 10.12 RAA Lapaluoto (HTu) -aika mukavasti vielä vesiäisiä Mel fus 6p Ayt ful 2p Cla hye 1p Ana pla 2/1p Lar can 1’ p Lar arg 1’ p Luontaisesti sulassa meressä 10.-11.12 nähtyjä (HTu,KVa), Lähinna PYI:n lintuja ja hiukan RAA:n eteläosissa: PHA CAR 1p 10.12 PYI Maunus Mel fus 7p Cla hye 1p Buc cla 3p1m Mel nig 7p1m Mer mer 4p VL 1p3m CEP GRY 1’ p 11.12 PYI Elävisluoto Lar mar 1” p Muita 10-12.12: Lan exc 1p RUU Paavola Gla pas PAT Pöllä, PYI Maunus ja RAA Kuljunlahti Nyc sca PYI Elävisluoto ja RAA Lapaluoto Bom gar 2p RAA Välikylä Pin enu 1/ p RAA Hakotauri Cor mon muutama jäänyt talveksi RAA:een Karin ruokinnan järripeippo, vuorihempot ja mustarastas paikalla ainakin vielä 8.12. Kuljunlahden tavi lienee häipynyt. Terveisin Heikki viime keväänähän oli pply:n kokouksessa katsaus lintuatlakseen, olisiko tuota atlasta vielä saatavilla mistään tai edes kattavaa tietoa oulun lajeista ja niiden pesimäpaikoista? Ville Suorsa vilsu@lyseo.edu.ouka.fi http://www.sunpoint.net/~vsuorsa (kotisivut valmistuvatlähiaikoina, myös paljon omia lintuhavaintoja.) Tervehdys! Kalevan lyhyt juttu Lapin harmaapäätikoista poiki yhden havainnon etelämpääkin, nimittäin Haapavedeltä. Johannes Saastamoinen oli nähnyt harmaapäätikan Hirvinevan laiteilla lokakuun 17. päivä (tai 24., ihan tarkkaa päivää ei ollut muistissa). Lintu oli pistäytynyt rakenteilla olleen "piilopirtin" pihapiirissä. Siis keskellä metsää. Hirvinevalla oli myös oleillut 130 teeren parvi. tiedotti Rahkon Pekka Piippariin tulleen tiedon mukaan Oulussa Pateniemessa on 6-12 alkaen kaynyt ruokinnalla 1-2 harmaapaatikkaa. Tarkempi osoite on Siionintie 24 ja takapihan ruokinta! Lintu ollut paikalla myos tanaan noin klo 13.00! Elika Lapin valtaisa harmaapaatikkainvaasio alkaa nakymaan myos taalla meilla! Ei muuta kuin ruokkimaan ja ruokintoja seuraamaan! Lisaksi tammikisasta paineita ottaville: varpushaukka tanaan Peltolassa koti-ikkunastani nahtyna! T: Janne Heips! Eilen 14.12 Oulun syväsataman etelänpuoleisessa rinteessä, talventörröttäjissä ruokaili ainakin viisi vuorihemppoa. Linnut olivat samassa parvessa viherpeippojen ja urpiaisten kanssa. Näkemässä kanssani olivat myös Veli-Matti Pakanen ja Riku Halmeenpää. -Mikko Jaukkuri- Janne Matias Aalto wrote: > Piippariin tulleen tiedon mukaan Oulussa Pateniemessa on 6-12 alkaen > kaynyt ruokinnalla 1-2 harmaapaatikkaa. > Tarkempi osoite on Siionintie 24 ja takapihan ruokinta! > Lintu ollut paikalla myos tanaan noin klo 13.00! > > Elika Lapin valtaisa harmaapaatikkainvaasio alkaa nakymaan myos taalla > meilla! Ei muuta kuin ruokkimaan ja ruokintoja seuraamaan! > > Lisaksi tammikisasta paineita ottaville: varpushaukka tanaan Peltolassa > koti-ikkunastani nahtyna! noitahan nyt kyllä näkyy tammikuussa läjäpäin, tilhikin on pahempi laji ;-) > T: Janne harmaapäätikasta lisätietoja - linnun löytäjä Kari Mattila kertoo seuraavaa: "Havainto tikasta tuli Itsenäisyyspäivänä, viimeinen havainto on sunnuntailta 12.12. Nytten en ole sattunut näkemään kun en jatkuvasti tuijottele lintulautaa eikä meillä ole jatkuvaa päivystystä. Tuon viikon aikana se on käynyt päivittäin, iltahämärän aikana. Itsenäisyyspäivänä ensimmäisellä kerralla lintuja oli kaksi, mutta tutustuminen lintuihin jäi lyhyeksi koska minun piti lähteä iltavuoroon töihin. Sen verran kerkesin niitä seurata että aivan ymmällä olin. Linnut muistuttivat tikkaa mutta eivät olleet minun tuntemani tikan värisiä, päälakea lukuunottamatta. Seuraavana päivänä oli valoisampaa ja aikaa enemmän tehdä tunnistusta. Nyt lintuja oli vain yksi, jonka tunnistin urospuoliseksi.Talipallo on ikkunastani noin 15m päässä ja kiikarit silmillä sain siitä niin hyvät tuntomerkit että ei se muu voi olla kuin harmaapäätikka. Se poskessa oleva musta viiksi auttoi ainakin minua. Valokuvaa en linnusta ole ottanut. Osoite tänne on: Siionintie 24 Oulu ps. lintulautaani voi seurata hyvin koska viereisellä tontilla on tyhjänä oleva Rauhanyhdistyksen vanha rakennus jonka pihalle voi mennä. Lintulauta itse sijaitsee rivitalon takapihalla vastapäätä ko. tonttia Siionintien puoleisessa päässä. t. Kari Mattila" ------------------------------------- Kävin Jukka Haurun ja Jouni Meskin kanssa paikalla tänään kl. 12-13 aikaan. Koiraslintu käväisi ruokinnalla n. 5-10 min ajan lähempänä kello kolmeatoista. Jukka Hauru sai linnusta tämän vuoden 254. lajin PPLY:n alueelta (on kaikkien aikojen ennätys, myös Suomen kaikkien paikallisyhdistysten vuodariennätys) t. Sami Timonen hei lista(t), kerron torstaina 16.12. kl 18 alkaen PPLY:n retkikummitoimintaan liittyvässä luennossani valokuvien kera P-Pohjanmaan talvilinnustosta (lajit ja niiden tunnistaminen, lajien esiintyminen, talvilaskennat ja hieman yleisempääkin ekologiaa..) Paikka on Oulun lyseolla, luokassa 12. Kaikki tervetuloa! Sami Timonen hyvät pply-listalaiset, Olemme (Teppo Mutanen, Heikki Tuohimaa ja Sami Timonen) tekemässä yhteenvetoa pikkuvarpusen esiintymisestä Pohjois-Pohjanmaalla. Juttu on tarkoitus julkaista keväällä ilmestyvässä Aureola-vuosikirjassa 1999. Pyydämme kaikilta lajia havainneilta alla olevan vetoomuskirjeen mukaan tietojanne pikkuvarpusesta. Ilmoitusaikaa on tammikuun puoliväliin. Suorien palautuksien lisäksi havaintoja kerätään pply:n arkistosta, aureola-lehdistä ja talvilintulaskentatiedoista. pikkuvarpustiimin puolesta, Sami Timonen ----------------------------------------- HAVAINTOJA PIKKUVARPUSESTA JA RISTEYMISTÄ KAIVATAAN Olemme tekemässä juttua Aureolan vuosikirjaan pikkuvarpusesta ja pikkuvarpusen/varpusen risteymistä. Olisimme siten kiinnostuneita kaikista havainnoistasi PPLY:n alueelta menneiltä vuosilta. Ilmoita havaintosi, vaikka et olisikaan ko yksilön ensihavainnoitsija. Ilmoita havaintosi, vaikka olisitkin ilmoittanut ne jo PPLY:n arkistoon. Seuraavat tiedot havainnoistasi olisi ilmoitettava: · Havaintopäivämäärä/t tai havainnointijakso Esim. 8.12.1999 tai 5.8.1999-14.11.1999 · Tarkka paikka Esim. Oulu, Mustasuo, Honkasentie 10 · Havainnoitsija/havainnoitsijat yhteystietoineen (osoite, puh.nro, sähköposti) · Muut tiedot: Esim. oliko yksilö/t varpusparvessa vai yksittäin, oliko kyseessä pari/sekapari, sekaparissa kumpi oli naaras ja kumpi koiras, rakensivatko pesää, pesintään liittyviä tietoja jne. Kiintoisaa on myös havainnon biotooppi; asutustyyppi ja puusto/pensaskasvillisuus (pikkuvarpunen suosii puutaloasutusta) · Risteymät: Kuvaile risteymän ulkonäköä, vertaa varpuseen tai pikkuvarpuseen, esim. oliko poskilaikku selvä/epäselvä, oliko niskajuova yhtenäinen/epäyht., mikä oli poskien väritys, yläperän väritys, siipijuovien lukumäärä jne. Pyydämme sinua myös arvioimaan vanhoja pikkuvarpushavaintojasi, voisiko kyseessä olla risteymäyksilö/yksilöitä. On mahdollista, että risteymiin on kiinnitetty huomiota enemmän vasta viime vuosina, ja että risteymät olisivat tosiasiallisesti lisääntyneet viime vuosina. · VALOKUVAT: Löytyisikö sinulta mahdollisesti valokuvia/filmiä PPLY:n alueella kuvatuista pikkuvarpusista tai risteymistä ko. artikkelia varten Havaintojen palautus: Palauta havaintosi mahdollisimman pikaisesti, viimeistään 15.1.2000 mennessä osoitteeseen: Teppo Mutanen Tuposlammentie 13 91910 Tupos Sähköpostiosoite: tmutanen@mail.student.oulu.fi Puhelinnumero: 08-5542085 Minunkin mielestani sivut nayttavat oikein hienoilta!!! Kiitos ESA!! Mielestani kuitenkin olisi todella tarkeaa saada sivuille mahdollisimman paljon myos kuvia linnuista, ainakin harvinaisemmista ja alueen erikoisuuksista! Pitaisiko niita alkaa keraamaan?!? Mina ainakin tykkaan katsella muilla yhdistysten ym sivuilla kuvia erikoisuuksista. Kuvia pitaisi sitten myos paivittaa sita mukaa, kun harvinaisuuksia onnistutaan kuvaamaan, niin ettei kay kuin birdlifen sivuilla. T: Janne Elika mun viesti www-sivuista oli tarkoitettu aivan eri osoitteeseen, mutta vahingoista viisastuu!! Kuitenkaan aihe ei ollut ollenkaan vaara, silla PPLY:n www-sivut ovat todellakin valmistumassa, mutta ne ovat ilmeisesti vasta koekaytossa. Mutta eikohan ne pian saa ensi-iltansa nain julkisestikin!! T: Janne Hei pikkuvarpustutkijat Oulunsalon Hylkykarissa mökkimme ruokkimispaikalla oli 28.9.99 muutaman talitiaisen ja hömötiaisen lisäksi yksi ainoa pikkuvarpunen syömässä kuorittuja auringonkukan siemeniä.Se viipyi paikalla vain muutaman tunnin eikä ilmestynyt myöhemmin. Kiinnitimme huomiota lintuun,koska tavallisiakaan varpusia täällä ei ole koskaan ollut.Valkea kaularengas ulottui kauas niskaan, musta poskitäplä ja ruskea päälaki herättivät senverran huomiota, että tunnistimme linnun oitis.Sukupuolesta ei kylläkään ole tietoa. yst terv Leena Väisänen sähöposti yllä. hyvä pply-lista, välitän listalle Kalle Ruokolaisen viestin juuri ilmestyneestä Pohjois-Savon alueen isosta faunistisesta lintukirjasta. ------------------------------------------- Alla on perustietoja kirjasta: - 303 lajia (3 tn. tarhakarkuria) täydellisesti esiteltyinä - historia lintututkimuksesta - bibliografia - rengastustiedot - nelivärinen, noin A4-kokoinen - noin 100 värimaalausta ja luonnosta (Matti Karppasen; on myös ns. taidekirja), osa lähes 100 vuotta vanhoja - lukuisia diagrammeja ja karttoja - paino varmaan vähintään kilon, jos ei kaksi Hinta on 220 mk + postikulut, mutta jos PPLY:läisiltä tulee useita kirjoja samaan paikkaan yhtenä lähetyksenä niin, että hoidatte jakelun itse (esim. viim 12.1. PPLY:n kuukausikokouksessa) ei postikuluja peritä. Hinnaksi jää siis tuo 220 mk, jolla kirjaa myydään kaikille jäsenillemmekin. terv. Kalle Ruokolainen --------------------- voin hoitaa tämän yhteistilauksen tiedot eteenpäin Kallelle, joten ilmoittakaa minulle, tilaatteko kirjan. t.sami timonen p.s olen itse nähnyt kirjan oikovedoksen, ja lajikäsittelyt ovat tarkkaa työtä. hyvät listalaiset, pply:n tammikuun kisa on kohta taas käsillä. Tänäkin vuosituhantena kilpaillaan sekä koko pply:n alueen sarjassa että Oulun osakisassa. (Lisäksi Kuusamolaisilla harrastajilla on ollut viime vuosina oma lajikilpansa, ja Raahe on muutamana vuotena kilpaillut Oulun kaupunkia vastaan.) Tammikisalomakkeita on saatavana Esa Hohtolalta, Oulun yo, biologian laitos, 3 krs, p.553 1239 (t), 5567323 (k) ja email: esa.hohtola@oulu.fi Pyydämme kaikkien palauttavan havaintonsa nimenomaan tätä lomaketta käyttäen. Rallin purku järjestettäneen 1.2. illalla myöhemmin ilmoitettavassa paikassa. (ralli on siis henk.kohtainen, lajeista on sanattoman sopimuksen mukaan ilmoiteltu ainakin Oulussa toisille kilpailijoille, säännöistä tarkemmin kilpalomakkeessa) Toivon kaikille miellyttäviä talvisia reissuja kauniissa talviluonnossa, toivotaan että ilmat ei ole ihan niin kylmät kuin viime kisassa, ja toivotaan että lajisto on yhtä runsasta kuin viimeksi (taitaa jäädä toivomukseksi?). Muistin virkistykseksi alla on vuoden takainen selostukseni viime vuoden kisasta. runsasta osanottoa milleniumin (aah, pääsinpäs taas käyttämään tätä sanaa!) alkaessa! terv. sami timonen -------------------------------------- VUODEN 1999 TAMMIKUU Alueellamme oli runsas talvilajisto, mistä kertovat sekä koko kisan että varsinkin Oulun kisan (johon keskityttiin tosissaan) ennätykset. Vesilintulajisto oli runsainta Raahen seudulla, kuten tavallisesti. Pikku-uikkuja oli Lapaluodossa yhdellä kerralla ennätysmäärä 3, Oulun pikku-uikku kuin vielä joulukuussa havaitut nokikana ja jouhisorsa kuolivat tai häipyivät jonnekin ennen tammikuuta. Tuulihaukka oli vasta toinen tammirallihavainto (ed. Ruukista 2vuotta(?) sitten). Peltopyy on osoittatunut säännölliseksi Oulun kaupungin talvilajiksi. Raahen monipuolisesta lokkilajistosta (runs.järjestys harmaalokki, isolokki, kalalokki ja merilokki) vain yksi argari ylsi Ouluun asti. Pöllöjen runsaus kertoo mainiosta myyrävuodesta (paikoin tilanne samanlainen kuin legendaarisena vuotena 1989). Oulussa aktiivisesta retkeilystä johtuen saavutettiin parhaat tulokset: viisi pöllölajia, joista sokerina pohjalla alueen ensimmäinen tammikuinen sarvipöllö. Raahekaan ei paljoa jälkeen jäänyt, ottaen huomioon vähäisemmän harrastajamäärän. Tikkojen lukumäärästä Oulussa: harvalukuisista tikoista pohjantikka yleisin, palokärki seuraavaksi ja pikkutikkoja vain vakiopaikalla Letonniemessä. Lumijoen Varjakassa havaittiin hieno tikkakeskittymä, jossa oli väh. 8 pohjantikkaa sekä 3 pikkutikkaa. Ilmiö johtui ilm. jäärien massaesiintymisestä. Marjalintuja nähtiin suhteellisen mukavasti: taviokuurniakin yleisenä suurimpien parvien ollessa 15-20 lintua. Tilhiparvet suurenivat kuun loppua kohti pienempien parvien yhtyessä isommiksi. Rastaita nähtiin: Oulussa alkukuussa räkättejä oli yleisemmin ja suurempia parvia kuin loppukuusta. Talven “rarirastaiden“ järjestys: mustarastas 7-8, punakylki 4 ja laulurastas 2 lintua. Laulurastas oli Oululle uusi tammilaji. Mustapääkerttuja oli vähemmän kuin aiempina vuosina: kuitenkin lajin talvaikainen yleisyys muuhun Suomeen verrattuna on tosiasia. Timalista tuli uusi Oulun tammipinna: yht. 21 yksilöä jumittui Jätärin pohjoispuoliseen ruovikkoon. Parvesta rengastettiin osa marraskuussa. Pyrstötiainen oli talven yllättäjä: normaalisti yhden tai kahden havainnon laji esiintyi nyt kymmenin yksilöin pikkuparvina siellä täällä. Ihmeellistä kyllä, Raahen seudulla pyrstis oli huomattavan harvinainen: jokin oli saanut talvivaelluksen pysähtymään juuri Oulun korkeudelle. Pikkuvarpushavainnoijia kiusasivat Oulussa jälleen muutamat hybridit, jotka olivat kuitenkin aika helppoja tapauksia (edellisvuoteen verrattuna). Raahessa laji on tunnetusti yleisempi kuin Oulun seudulla. Peippojen ja järripeippojen lukumäärä oli alhainen joihinkin aiempiin vuosiin verrattuna. Myös vihervarpusia ja kirjosiipikäpylintuja oli normaalivuosiin verrattuna runsaasti. Kirjoloxia oli Raahessa paljon runsaampi kuin Oulun seudulla Uusi tammikisalaji sarvipöllön lisäksi saatiin myös pajusirkusta, joka lennähti hetkeksi paikalliseksi Oulussa Jätärin ruovikkoon. Pajusirkusta oli edellisvuoden puolella jo muutama marras-joulukuun vaihteen havainto ja yksi joulukuinen havis Syväsatamasta. Terve listalaiset, viime viikonloppuna hiihtelin Utajärvellä, Särkijärven salomaita. Luonto mahtavan luminen, puoli metriä maassa ja melkein saman verran puissakin. Sää suosi, la -20 ja su -15 astetta pakkasta. Yleisilme hiljainen, oma läähätys, sydämen jyske ja korvien kohina äänekkäintä Löytyi sentään jotakin - teeriä 25+35+20+30=110 Piilisuo - kookas kanahaukka aamuhämärissä, joka oli napannut mustan teeren juuri ennen kuin tulin paikalle. Palatessa hangella vain höyhenläjä. - käpytikka 5 - vain muutamia hömö- ja talitiaisia - korppi 3 - taviokuurnia n. 10 parvi kuusikossa hiljalleen rupatellen ja koko ajan paikkaa vaihtaen, aiheuttivat melkoisia lumivyöryjä latvustoissa kaivaessaan silmuja - mm. ketun, saukon, kärpän, lumikon ja pikkujyrsijöiden jälkiä runsaasti, lisäksi minkki Kiiminkijoen sulassa. - puhdistin n. 10 pöllön pönttöä, joissa kahdessa oli onnistunut pesintä ja yhdessä keskeytynyt pesintä; 5 kuoriutumatonta munaa ja kasa hiiriä. - Kempeleen Honkasessa ruokinnalla edelleen 2 koiraspeippoa Markku Paso Moro, Tilaan Pohjois-Savon linnusto -kirjan. Jorma -- ************************************************************************ Jorma Pessa North Ostrobothnia Regional Environment Centre Management planner Isokatu 9 Tel. +358 8 3158555 PL 124 Fax. +358 8 3158305 90101 Oulu GSM +358 400 250040 Finland Email jorma.pessa@vyh.fi ************************************************************************ PPLY:n diakisa 12.11. 1999 50 diakuvaa olivat tulleet etelä-Suomesta Espoosta Antti Luukkosen kerääminä. Pisteytys oli 3 pistettä oikeasta, 1 piste tyhjästä ja 0 pistettä väärästä vastauksesta. Yhteenvetoa tehdessäni oli käytössäni 13 ihmisen vastauspaperit (lisäksi oli kahdelta tulokset tiedossa). Tekstin ideointi ja taitto sekä vastuu tekstin sanavalinnoista: Sami Timonen Identification consultant: Petri Lampila Järjestys oli: 1. Jari Peltomäki 121 2. Petri Lampila 95 3. Harri Taavetti 87 4. Ari Rajasärkkä ja Markus Keskitalo 81 5. Unto Vuopala 76 6. Hanna Soikkeli 67 7. Kristjan Niitepold 64 8. Riku Halmeenpää 62 9. Jari Heikkinen 61 10. Janne Aalto 58 11. Esa Hohtola 56 12. Sami Timonen 52 13. Teppo Mutanen 42 14. Ville Suorsa 36 Muistelen että viime vuonnakin kärkikolmikon järjestys oli sama?? Seuraavassa olen käynyt läpi lajeittain oikeiden, väärien ja tyhjien vastauksien jakauman (o/v/t) ja laittanut ylös väärät vastaukset. Lisäksi on lajikohtaisia kommentteja: 1. kanahaukka 7/5/0 (anis 2, fcol 2, abre 1) 2. kottarainen 2/7/3 (mapi 3, ftin 1, ealp1, ncar 1, ggla 1). (Suuren arvaushajonnan aiheuttanut kisan toinen kuva, jonka tiesivät oikein Petri ja Hanna. Oudossa valossa alhaaltapäin kuvatun nuoren linnun päähän muodostui outoja meropsmaisia kuvioita ja siipiin ruosteenruskeaa väriä...) 3. kirjokerttu 3/5/4 (lcol 3, pdom, ooen) (pää piilossa, kupeiden kuviointi lepinkäismäinen, tasaisen ruskeanharmaa selkäpuoli ja kapeat valk. tertiaalien reunukset oisi ollu lajituntomerkit) 4. pikkuruokki 3/5/4 (pcri 3, bleu, truf) (vääntelehti vedessä aerobic-asennossa, hartiahöyhenten viirut oli ainakin pikkuruokin) 5. lehtokerttu 0/0/12 !!!! (kukaan ei edes uskaltanut veikata maassa kyyhöttävää, kastunutta lehtokertun poikasta) 6. tundrahanhi 5/6/1 (afab 3, aery 2, aans) (takaapäin kuvatulla linnulla näkyi silmärenkaan aihetta, joka saattoi johdattaa väärään lajiin, nokan väri kuitenkin näkyi) 7. tundraurpiainen 7/3/2 (parmon 2, cmea) (kuvassa oli ainoastaan turpon pyrstön alapeitinhöyhenet,....which was nice) 8. peltosirkku 2/6/4 (ecit 3, eaur, mcal, cery). (oikein nuoren peltsin tiesivät Markus ja Riku.) 9. vuorihemppo 1/7/4 (ealp 3, aarv, chor, carcan, pdom) (Vain Riku Halmeenpää tunnisti takaapäin maassa olevan vuorihempon) 10. harmaalokki 6/4/2 (lmar 4) (erittäin paha nuoren linnun selkä takaapäin, jälkeenpäin on kuulunut paljon sekalaisia mielipiteitä (korkealtakin taholta) kuvasta, jotta kuvan tuntomerkit näyttäisivät sittenkin merilokkia) 11. valkoposkihanhi 3/5/4 (abra 2, aans 2, trax) 12. härkälintu 9/3/0 (paur 2, pcri) 13. lyhytnokkahanhi 12/0/0 !! (hyvin oli tiedetty metrin päästä yläpuolelta otettu kuva PPLY:n tunnusomaisesta lajista) 14. ristisorsa 8/3/1 (afer 2, amar) 15. satakieli 5/0/7 16. keltavästäräkki 3/9/0 (mcit 5, malb 3, mcin) (nuori keltavästikin oli yllättävän kova pala, mutta posken kiertävä ja skj:aan yhtyvä vaalea reunus puuttuivat) 17. pajulintu 2/7/3 (pcol 4, pdes, pfus, aagr) (lintu lehvistön kätkössä, sivukuva. oikein veikkasivat tai tiesivät Markus ja Ari.) 18. hernekerttu 7/3/2 (shor, snis, mstr) (kädessä selkäpuolelta kuvattu heke oli tunnettu yllättävän hyvin) 19. niittykirvinen 3/7/2 (ahod 3, acer 3, aspi) 20. kehrääjä 6/2/4 (chomin 2) (lennossa meren yllä, siipilaikun näkyessä, -hämäsi monet niin pahoin, etteivät päässeet kuvaan kiinni) 21. pohjankiisla 3/7/2 (ator 7) (suurin osa oli varma,... hairahtumisestaan. ei viiruja kupeilla eikä lintu ollut musta, ruokilla oisi ollut valkoinen yläperä.) 22. kalatiira 7/2/3 (scas, cleu) 23. selkälokki 2/7/3 (lmar 5, larg) (poikaspuvussa oleva lintu uimassa, linnun valtavan näköinen nokka johti ajatukset merilokkiin. oikein tiesivät Peltsi ja Hanna) 24. taivaanvuohi 3/7/2 (lymmin 7, lfal) (ei ole porukalla hallussa taivaanvuohen ja lymnarin päänkuvioiden erot) 25. pikkukäpylintu 6/6/0 (lpyt 4, lleu, lsco) (lintu nokka etuviistossa) 26. ruokosirkkalintu 1/8/3 (asci 3, adum 2, snan, aris, ccet) (vain Jari Peltomäki tunnisti mm. nokan tyveltä lähtevän locustella-juovan perusteella) 27. ruosterastas 1/5/6 (ppho 2, msax, penu, tmig) (vain Peltsi onnistui tuntemaan) 28. punasilmävireo 1/2/9 (hict, psib) (peltsi jälleen,lintu sivukuvassa kädessä pää poispäin katsomassa, kuulemma päänkuvioitakin näkyi jostain kulmasta) 29. lehtopöllö 2/9/2 (sura 4, afla 2, bbub, nsca, sneb) (suuri kirjo vastauksia ja pieleen meni taas, oikein lehtarin pisti Peltsi ja Teppo.) 30. luhtakana 2/7/3 (ccre 7) (perkeleet vuodattuivat monen itsevarman kisaajan huulilta koska lintu oli rallus. rääkällä oisi ollut enemmän ruosteenväriä siivellä. Oikein lintu oli Peltsillä ja Petrillä) 31. pohjansirkku 8/3/1 (eleu, clap, mcal) 32. sepelkyyhky 3/3/6 (spom 2, trix) (lintu lennossa kummassa asennossa meren yllä, siipilaikku näkyi mutta epätyypillisesti) 33. allihaahka 4/2/6 (ppug, apla) 34. huuhkaja 5/4/3 (aotu 4) (kaikki eivät edes ehtineet löytää lintua töllistelemästä ruovikon keskeltä, ja sitten kun löytyi, ilo nousi puseroon liian varhain) 35. urpiainen 4/7/1 (cspi 3, fmon 2, ccar, cris) 36. lapintiira 2/8/2 (shir 4, ssan 2, gnil, hopeatiira) (pitkäjalkaiselta näyttävä nuori lapintiira harhautti useat kalatiiraan. oikein meni Arilla ja Petrillä. tunsi tummasta nokasta ja yläpuolen kuvioinnista.) 37. viirupöllö 9/3/0 (salu2, sneb) (selkäpuolelta kuvattu aikuinen viirupöllö osoitti että pöllöjen höyhenkuviot on suht. hyvin hallinnassa) 38. punarinta 8/2/2 (pinf, satr) 39. kaulushaikara 9/3/0 (phacol 2, bub) 40. tiltaltti 9/3/0 (pbon 2, psch) 41. merisirri 3/7/2 (aint 4, calp 3) (näkyi vain kivien takaa selkäpuoli) 42. kalalokki 2/6/4 (lfus 2, lmin, scas, ssan, chia) (poikanen kädessä, ehkä olisi kannattanut jättää tyhjäksi, oikein oli Peltsillä ja Jarilla (Heikkinen) 43. riuttatiira 10/0/2 44. hiirihaukka 5/7/0 (papi 2, agen 2, achr 2, cgal) (kädessä lähikuva eturuumiista ja päästä) 45. kyhmyjoutsen 9/2/1 (ccyg, ccol) (pää vedessä, kyhmyjoutsenen törröpyrstö näkyi hyvin) 46. niittykirvinen 3/3/6 (apet 2, atri) 47. järripeippo 1/4/7 (srut 2, tmig, hrus) (vain Peltsi tunsi takaa sivulta kuvatun väri-ilmestyksen, kuva harhautti kaksi veikkaamaan jopa sitä suuresti muistuttavaa amerikanleppälintua) 48. viitakerttunen 1/5/6 (hcal 2, ccet, plus, ruskokirvinen?) (vain Peltsi tunsi tämänkin) 49. kuusilokki 7/4/1 (lrid 3, lmel) 50. harmaasirkku 11/0/1 (ilahduttavan hyvin tunnettu Oulussa yleinen laji, "milin" tuntee vaikka selällään maaten) Hei verkko: Marja Jutila ilmoitti, että mustapääkerttukoiras käy laudalla Haapalehdossa Haapakuja 11. T. Määttä -niminen kaveri oli soitellut eläinmuseoon ja kertonut nähneensä mahdollisen valkoselkätikan Lumijoella 21.11. Tarkempi paikka jäi epäselväksi. terv. -Esa- Kuusamosta lähetettiin kesällä kaksi satelliittilähettimin varustettua kotkaa maailmalle. Tässä lyhyesti tämänhetkinen tilanne. Tänään 17.12.1999 löydettiin paikannustietojen perusteella lähetin ja KUUSAMO-kotka kuolleena Kuhmosta. Kuolinsyytä ei vielä tiedetä. INARIA-kotkan viimeisin paikannus tehtiin Ukrainasta marras/joulukuun vaihteessa. Seuraavaa paikannustietoa odottelemme ensi viikon alussa. Tarkempaa tietoa mahdollisesta Kuusamo-kotkan kuolinsyystä ja Inaria-kotkan liikkeistä saa satellittikotkien kotisivuilta www.koillissanomat.fi/kotkat Ilmoitti Heikki Seppänen, Kuusamo Kuusamosta lähetettiin kesällä kaksi satelliittilähettimin varustettua kotkaa maailmalle. Tässä lyhyesti tämänhetkinen tilanne. Tänään 17.12.1999 löydettiin paikannustietojen perusteella lähetin ja KUUSAMO-kotka kuolleena Kuhmosta. Kuolinsyytä ei vielä tiedetä. INARIA-kotkan viimeisin paikannus tehtiin Ukrainasta marras/joulukuun vaihteessa. Seuraavaa paikannustietoa odottelemme ensi viikon alussa. Tarkempaa tietoa mahdollisesta Kuusamo-kotkan kuolinsyystä ja Inaria-kotkan liikkeistä saa satellittikotkien kotisivuilta www.koillissanomat.fi/kotkat Ilmoitti Heikki Seppänen, Kuusamo hyvä lista, tässä on kesän 1999 tietooni tulleet ruisrääkät PPLY:n alueelta Jos teillä on lisättävää tai korjattavaa paikkoihin ja havainnoijiin (listassa ei ole välttämättä löytäjä vaan sellainen hlö, joka ainakin on linnun havainnut) tai lisälintuja tiedossanne, ilmoittakaa niistä minulle. Tyrnävän peltoalueella lintuja havainneet: teiltä pyydän erityisesti tietoja lintujen tapaamispaikoista ja päivämääristä, jotta pystytään haarukoimaan suunnilleen, kuinka paljon lintuja on nähty. Samoin Vihannin osalta tarkistan R. Kylmäsen havaintopaikan jne. Lähetän tietoja BirdLifelle, kun lista on valmis. terv.sami timonen ------------------------------------- RUISRÄÄKÄT 1999 Liminka -Virkkula 2 (mm. Arvo Ohtonen ym.) -Temmesjokisuu 1 (Antti Ollila?) -Vanhankylän tie (lähellä Temmeksen rajaa) 1 (Reijo Kylmänen) Lumijoki -Karvonlahti 1 (P. Lampila) Oulunsalo -Papinkari 1 (mm. Sami Timonen, Janne Aalto ym.) Oulu -Sanginsuu 1 (Jukka Eskelinen, ilm Risto Tornberg) Hailuoto -Huikku 1 (mm. Sami Timonen, Juha Markkola) -Viinikanlahti 1 (Pekka Peussa) -Järventaus 1 (mm. Eino Merilä, Juha Markkola) Haukipudas -Kello 1 (Juha Rantaharju) Kempele -Teppola 3Ä (Jouni Meski, sami timonen ym.) Oulainen yht. 5Ä (ilm. Riku Rantala) Vihanti -Ilveskorpi enimm. 3Ä (Marja Maarala), kantatie 86 Vihannista Oulaisiin n 11km. Tien oikealla puolella peltoaukealla -Vihanti 1Ä (Reijo Kylmänen) Merijärvi 1 (ilm. Riku Rantala) Raahe -Saloinen 1 (?) Pyhäjoki -Perilahti 2 (Jorma Pessa) Pudasjärvi -Aittojärvi 1 (Petri Lampila, Ari Kakko) Kärsämäki -Rannankylä 1 (Sami Timonen, Ari Rajasärkkä, Teemu Fyrsten) Haapavesi -Kytökylä 1 (Sami Timonen) -Koivikko 1 (Sami Timonen), sama lintu kesärallissa hieman eri paikassa (Kari Varpenius, Jaakko Koistinen) Tyrnävä -Rajakorpi 1 (Jari Wilenius), Rajakorventien-Välikorventien risteyksestä vasemmalle noin 700m tultaessa Tyrnäväntieltä päin. Rajakorpi 2 (Markku Paso) -Kankaannokka 1 (Sami Timonen) Kestilä, -Pihkala 1Ä (ilm. Yrjö Cajanus) yhteensä n.34 ruisrääkkää Sami Timonen wrote: > RUISRÄÄKÄT 1999 > > Liminka > -Temmesjokisuu 1 (Antti Ollila?) havaitsija myös Hannu Luotonen, muistaakseni toukokussa ennen pinnarallia, sama pv kun kuulimme eka kertaa Huikussa Hailuoto -Huikku 1-2 (mm. Sami Timonen, Juha Markkola) xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Juha Markkola North Ostrobothnia Regional Environment Centre, P.Box 124, FIN-90101 OULU, Isokatu 9, FIN-90100 OULU, FINLAND, SUOMI, Telephone int. +358 8 3158551 (NOREC), +358-8-341363(home), mob. +358-400-155939, Telefax int. +358 8 3158305, e-mail Juha.Markkola@vyhfi xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Sami, 17. joulukuuta 1999, you wrote: Sami> hyvä lista, Sami> tässä on kesän 1999 tietooni tulleet ruisrääkät PPLY:n alueelta. Jos Sami> teillä on lisättävää tai korjattavaa paikkoihin ja havainnoijiin Sami> (listassa ei ole välttämättä löytäjä vaan sellainen hlö, joka ainakin on Sami> linnun havainnut) tai lisälintuja tiedossanne, ilmoittakaa niistä Sami> minulle. Sami> Tyrnävän peltoalueella lintuja havainneet: teiltä pyydän erityisesti Sami> tietoja lintujen tapaamispaikoista ja päivämääristä, jotta pystytään Sami> haarukoimaan suunnilleen, kuinka paljon lintuja on nähty. Sami> Samoin Vihannin osalta tarkistan R. Kylmäsen havaintopaikan jne. Sami> Lähetän tietoja BirdLifelle, kun lista on valmis. Sami> terv.sami timonen Sami> ------------------------------------- Sami> RUISRÄÄKÄT 1999 Sami> Liminka Sami> -Virkkula 2 (mm. Arvo Ohtonen ym.) Sami> -Temmesjokisuu 1 (Antti Ollila?) Sami> -Vanhankylän tie (lähellä Temmeksen rajaa) 1 (Reijo Kylmänen) LIMINKA, melkein keskustassa Kuormatien varrella (toimistoamme vastapäätä) oli myös rääkkä äänessä (U & J Peltomäki.) Peltsi ---- Jari Peltomäki jari@finnature.sci.fi Finnature Phone +358-(0)40-5919120 P.O.Box 42 Fax +358-(0)8-381 914 FIN-91901 Liminka http://www.finnature.sci.fi/ Tänään 19.12.1999 Kuusamon Patoniemi, päivällä 2 harmaapäätikkaa yhtäaikaa läskin kimpussa ruokintalaudan äärellä. (havaitsija Mika Piipponen) Torstaina 16.12. lapinpöllö Tahkolanrannalla (havaitsija P Hietanen) Ilmoitti Heikki Seppänen, Kuusamo >From owner-pply@lists.oulu.fi Sun Dec 19 16:09:28 1999 Received: from darth.nls.fi (darth.nls.fi [195.156.38.2]) by lists.oulu.fi (8.8.8/8.8.8) with ESMTP id QAA26079 for ; Sun, 19 Dec 1999 16:09:26 +0200 (EET) Received: from can.nls.fi (can.nls.fi [192.83.19.16]) by darth.nls.fi (8.9.1/8.9.1) with ESMTP id QAA21530; Sun, 19 Dec 1999 16:08:55 +0200 (EET) Received: by can.nls.fi id QAA0000009798; Sun, 19 Dec 1999 16:08:54 +0200 (EET) X-Map-MIXER-Originators: false To: "Olli Lamminsalo Inaria Studio" , "=?iso-8859-1?Q?Olli_Heikkil=E4?=" , "Pentti Kallio" , "Jukka Matero" , "Antti Huttunen" , "=?iso-8859-1?Q?Jyrki_M=E4kel=E4?=" , "Sami Timonen" , "Jukka Makkonen" , "Vesa Orjasniemi" , "Tuomo Pirttimaa" , "Kari Rannikko" , "Mika Piipponen" , "=?iso-8859-1?Q?Olli_N=E4yh=E4?=" , "Matti Hovi" , "=?iso-8859-1?Q?Matti_Ryht=E4?=" , "Paavo Hamunen" , "=?iso-8859-1?Q?Pirkko_Siikam=E4ki?=" , "Hannu ja Irma Hautala" , "PPLY:n lintuhavaintolista" From: "=?iso-8859-1?Q?Sepp=E4nen_Heikki?=" MIME-Version: 1.0 Date: 19 Dec 1999 16:08:00 +0300 Subject: =?iso-8859-1?Q?2_harmaap=E4=E4tikkaa_ja_lapinp=F6ll=F6_Ku?= usamossa Envelope-ID: JA8AAAAAABuRFQABYQACNdBO4NhU@nls.fi Message-Id: Disposition-Notification-To: heikki.seppanen@nls.fi X-Mailer: TeamWARE Connector for MIME Content-Type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-Disposition: inline Content-Transfer-Encoding: 8bit X-MIME-Autoconverted: from quoted-printable to 8bit by lists.oulu.fi id QAA26080 Tänään 19.12.1999 Kuusamon Patoniemi, päivällä 2 harmaapäätikkaa yhtäaikaa läskin kimpussa ruokintalaudan äärellä. (havaitsija Mika Piipponen) Torstaina 16.12. lapinpöllö Tahkolanrannalla (havaitsija P Hietanen) Ilmoitti Heikki Seppänen, Kuusamo Yritetäänpäs toisen kerran nyt maanantaiaamuna, kun sunnuntaina ei mennyt PPLY:n lintuverkkoon perille hs ------------------------ Tänään 19.12.1999 Kuusamon Patoniemi, päivällä 2 harmaapäätikkaa yhtäaikaa läskin kimpussa ruokintalaudan äärellä. (havaitsija Mika Piipponen) Torstaina 16.12. lapinpöllö Tahkolanrannalla (havaitsija P Hietanen) Ilmoitti Heikki Seppänen, Kuusamo Hi! Uudet kiljukassivut on julkaistu suomen- ja englanninkielellä! I have the pleasure to introduce You to the new LWfG websites! Hyvää Joulua, Merry Christmas! Juha -- xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Juha Markkola North Ostrobothnia Regional Environment Centre, P.Box 124, FIN-90101 OULU, Isokatu 9, FIN-90100 OULU, FINLAND, SUOMI, Telephone int. +358 8 3158551 (NOREC), +358-8-341363(home), mob. +358-400-155939, Telefax int. +358 8 3158305, e-mail Juha.Markkola@vyhfi xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Return-path: sirkku.kostet@metsa.fi Received: from kk40.vyh.fi (kk40.vyh.fi [193.167.51.40]) by vyh22.vyh.fi (PMDF V5.2-32 #35818) with SMTP id <01JJMB9Y3B8M8Y5ZUS@vyh22.vyh.fi> for MARKKOLA@vyh22.vyh.fi (ORCPT rfc822;juha.markkola@vyh.fi); Fri, 17 Dec 1999 19:27:09 +0200 (EET) Received: FROM env10.vyh.fi BY kk40.vyh.fi ; Fri Dec 17 19:25:31 1999 Received: from CONVERSION-DAEMON by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-32 #36021) id <01JJMBFNKE1C000XAX@ENV10.VYH.FI> for juha.markkola@vyh.fi; Fri, 17 Dec 1999 19:31:47 +0200 (EET) Received: from smtp.tele.fi (smtp.tele.fi [192.89.123.25]) by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-32 #36021) with ESMTP id <01JJMBFMXOIY000X1C@ENV10.VYH.FI> for juha.markkola@vyh.fi; Fri, 17 Dec 1999 19:31:44 +0200 (EET) Received: from tie.metsa.fi ([192.83.75.10]:1325 "EHLO metsa.fi") by smtp.tele.fi with ESMTP id ; Fri, 17 Dec 1999 19:26:48 +0200 Received: from tikkurila05.metsa.fi by metsa.fi (8.8.8/SMI-4.0/hh) id TAA16005; Fri, 17 Dec 1999 19:31:20 +0200 (EET) Received: by tikkurila05.metsa.fi(Lotus SMTP MTA v4.6.4 (830.2 3-23-1999)) id 4225684A.005FEAEC ; Fri, 17 Dec 1999 19:27:40 +0200 Date: Fri, 17 Dec 1999 19:28:16 +0200 From: Sirkku Kostet Subject: kiljuhanhisivut on julkaistu To: Pirjo Leppäniemi , juha.markkola@vyh.fi Cc: Hannu Sipinen , Anneli Leivo Message-id: <4225684A.005FEABB.00@tikkurila05.metsa.fi> MIME-version: 1.0 Content-type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-disposition: inline Content-transfer-encoding: 8BIT X-Lotus-FromDomain: METSA Original-recipient: rfc822;juha.markkola@vyh.fi Hei! Kiitos! Tänään saatiin viimeistenkin kuvaajien kanssa sovittua kuvien käytöstä niin, että pystyimme julkaisemaan sivut. Ne löytyvät - suomeksi osoitteessa http://www.metsa.fi/luo/projektit/kiljuh/ - englanniksi osoitteessa http://www.metsa.fi/natural/projects/lwfg/ Tiedotatte varmaan tästä yhteistyökumppaneillenne. Hannu laittaa maanantaina viestiä luonnonsuojelun tulosalueeseen näistä ja muista uusista sivuistamme. Rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuosituhatta! Yhteistyöstä kiittäen, Sirkku Pirjo Leppäniemi 16.12.99 18:19 Vastaanottaja: Sirkku Kostet/Metsähallitus@Metsa, Hannu Sipinen/Metsähallitus@Metsa, juha.markkola@vyh.fi Kopio: Anneli Leivo/Metsähallitus@Metsa Aihe: Asia: kiljuhanhisivujen tarkistus (Document link not converted) Tervehdys Vaikeuksien kautta voittoon! Lauluhanhesta ei kannata tehdä ongelmaa, jättäkää pois. Mielestäni sivut on OK. Olette tehneet valtaisan ja todella hienon työn. Viilausta ja hiplaustahan voisi jatkaa loputtomiin, mutta se ei liene järkevää. Julkaiskaa vaan. Lämpimät kiitokset erityisesti teille Sirkku ja Hannu sekä tietysti Juhalle huolellisesta tarkastamisesta ja kommentoinnista! t. Pirjo >From owner-pply@lists.oulu.fi Mon Dec 20 10:37:33 1999 Received: from env11.vyh.fi (env11.vyh.fi [194.89.23.10]) by lists.oulu.fi (8.8.8/8.8.8) with ESMTP id KAA07378 for ; Mon, 20 Dec 1999 10:37:33 +0200 (EET) Received: from vyh22.vyh.fi (vyh22.vyh.fi [193.167.51.22]) by ENV11.VYH.FI (PMDF V5.2-32 #36021) with ESMTP id <01JJPZINBG1Y0009MY@ENV11.VYH.FI> for pply@lists.oulu.fi; Mon, 20 Dec 1999 10:34:16 EET Received: from olu127 (olu127.vyh.fi [193.167.17.127]) by vyh22.vyh.fi (PMDF V5.2-32 #35818) with SMTP id <01JJPZL59MBE8Y68JR@vyh22.vyh.fi> for pply@lists.oulu.fi; Mon, 20 Dec 1999 10:35:56 +0200 (EET) Date: Mon, 20 Dec 1999 10:34:44 +0200 From: Juha Markkola Subject: [Fwd: kiljuhanhisivut on julkaistu] To: Vladimir Morozov , Tuuli =?ISO-8859-1?Q?=C4ik=E4s?= , Tuukka Pahtamaa , Toni Eskelin , Tomas Aarvak , Timo Lumme , Theodora Skartsi , Teemu Lehtiniemi , Suomen Lintuverkko , Sirpa Pellinen , Simon Delany , Sergey Dereliev , Sergey Dereliev , Sergei Sergeyev , Seppo Vuolanto , Seppo =?ISO-8859-1?Q?Rytk=F6nen?= , Savas Kazantzidis , Sami Timonen , karvonen@vip.fi, Pohjois-Pohjanmaan lintuverkko , Pirjo =?ISO-8859-1?Q?Lepp=E4niemi?= , Petteri Tolvanen , Petteri =?ISO-8859-1?Q?Poloj=E4rvi?= , Petri Lampila , Petar Iankov , Pertti Rassi , Pekka =?ISO-8859-1?Q?R=E4in=E4?= , Pekka Ruokonen , Pekka Rahko , Pekka Nieminen , Pasi Nivasalo , Olli-Pekka Liinalaakso , Olli Lamminsalo , Natalia Ripatti , Minna Ruokonen , Merja =?ISO-8859-1?Q?Yl=F6nen?= , Matti Tynjala , Matti Koistinen , Masayuki Kurechi , Martti Soikkeli , Marja Innanen , Marita Karling , Marika =?ISO-8859-1?Q?Niemel=E4?= , Lassi Karivalo , Kristiina Niittyvuopio , Kostas Poirazidis , ecodadia@otenet.gr, Konstantin Litvin , Klaus Ekman , Kirsti Krogerus , Katriina Kononen , Kalle Ruokolainen , Kalevi Tunturi , Jyrki =?ISO-8859-1?Q?Pynn=F6nen?= , Jussi Paulasaari , Jussi =?ISO-8859-1?Q?Soram=E4ki?= , Juha =?ISO-8859-1?Q?Meril=E4?= , Jouni =?ISO-8859-1?Q?Riihim=E4ki?= , Jouko Alhainen , Jorma Pessa , Jesper Madsen , Jarmo Paalainen , Jari Luukkonen , Jari ja Ulla =?ISO-8859-1?Q?Peltom=E4ki?= , Jari Heikkinen , Jaakko Lumme , Ingar Jostein Oien , Iiris Markkola , Heikki =?ISO-8859-1?Q?Sepp=E4nen?= , Heikki Ruokanen , Heikki Pakkala , Heikki Karhu , =?ISO-8859-1?Q?Gy=F6rgy?= Szimmuly , Gottlieb Dandliker , "Eugeny E. Syroechkovski-jr." , Esko Jaakkola , Esko Aikio , Erkki =?ISO-8859-1?Q?Kellom=E4ki?= , Elina Stolt , Eino Merila , Eero Kaakinen , Dimitar Georgiev , c.athanassiou@wwf.gr, Birgit Petrow , Bart Ebbinge , Arvo Ohtonen , ari.lehtinen@vyh.fi, Ari Lavinto , Ari Kakko , Antti =?ISO-8859-1?Q?R=F6nk=E4?= , Antti Karlin , Aki Arkiomaa , Aki Arkiomaa , Aivar Leito Reply-to: Juha.Markkola@vyh.fi Message-id: <385DEA24.78AD@vyh.fi> Organization: Pohjois-Pohjanmaan =?ISO-8859-1?Q?ymp=E4rist=F6keskus?= MIME-version: 1.0 X-Mailer: Mozilla 3.01Gold (WinNT; I) Content-type: multipart/mixed; boundary="Boundary_(ID_zjspqUuxIaHKKRXfaquNkg)" This is a multi-part message in MIME format. --Boundary_(ID_zjspqUuxIaHKKRXfaquNkg) Content-type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-transfer-encoding: 8BIT Hi! Uudet kiljukassivut on julkaistu suomen- ja englanninkielellä! I have the pleasure to introduce You to the new LWfG websites! Hyvää Joulua, Merry Christmas! Juha -- xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx Juha Markkola North Ostrobothnia Regional Environment Centre, P.Box 124, FIN-90101 OULU, Isokatu 9, FIN-90100 OULU, FINLAND, SUOMI, Telephone int. +358 8 3158551 (NOREC), +358-8-341363(home), mob. +358-400-155939, Telefax int. +358 8 3158305, e-mail Juha.Markkola@vyhfi xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx --Boundary_(ID_zjspqUuxIaHKKRXfaquNkg) Content-type: message/rfc822 Content-transfer-encoding: 8BIT Return-path: sirkku.kostet@metsa.fi Received: from kk40.vyh.fi (kk40.vyh.fi [193.167.51.40]) by vyh22.vyh.fi (PMDF V5.2-32 #35818) with SMTP id <01JJMB9Y3B8M8Y5ZUS@vyh22.vyh.fi> for MARKKOLA@vyh22.vyh.fi (ORCPT rfc822;juha.markkola@vyh.fi); Fri, 17 Dec 1999 19:27:09 +0200 (EET) Received: FROM env10.vyh.fi BY kk40.vyh.fi ; Fri Dec 17 19:25:31 1999 Received: from CONVERSION-DAEMON by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-32 #36021) id <01JJMBFNKE1C000XAX@ENV10.VYH.FI> for juha.markkola@vyh.fi; Fri, 17 Dec 1999 19:31:47 +0200 (EET) Received: from smtp.tele.fi (smtp.tele.fi [192.89.123.25]) by ENV10.VYH.FI (PMDF V5.2-32 #36021) with ESMTP id <01JJMBFMXOIY000X1C@ENV10.VYH.FI> for juha.markkola@vyh.fi; Fri, 17 Dec 1999 19:31:44 +0200 (EET) Received: from tie.metsa.fi ([192.83.75.10]:1325 "EHLO metsa.fi") by smtp.tele.fi with ESMTP id ; Fri, 17 Dec 1999 19:26:48 +0200 Received: from tikkurila05.metsa.fi by metsa.fi (8.8.8/SMI-4.0/hh) id TAA16005; Fri, 17 Dec 1999 19:31:20 +0200 (EET) Received: by tikkurila05.metsa.fi(Lotus SMTP MTA v4.6.4 (830.2 3-23-1999)) id 4225684A.005FEAEC ; Fri, 17 Dec 1999 19:27:40 +0200 Date: Fri, 17 Dec 1999 19:28:16 +0200 From: Sirkku Kostet Subject: kiljuhanhisivut on julkaistu To: Pirjo =?ISO-8859-1?Q?Lepp=E4niemi ?= , juha.markkola@vyh.fi Cc: Hannu Sipinen , Anneli Leivo Message-id: <4225684A.005FEABB.00@tikkurila05.metsa.fi> MIME-version: 1.0 Content-type: text/plain; charset=iso-8859-1 Content-disposition: inline Content-transfer-encoding: 8BIT X-Lotus-FromDomain: METSA Original-recipient: rfc822;juha.markkola@vyh.fi Hei! Kiitos! Tänään saatiin viimeistenkin kuvaajien kanssa sovittua kuvien käytöstä niin, että pystyimme julkaisemaan sivut. Ne löytyvät - suomeksi osoitteessa http://www.metsa.fi/luo/projektit/kiljuh/ - englanniksi osoitteessa http://www.metsa.fi/natural/projects/lwfg/ Tiedotatte varmaan tästä yhteistyökumppaneillenne. Hannu laittaa maanantaina viestiä luonnonsuojelun tulosalueeseen näistä ja muista uusista sivuistamme. Rauhallista joulunaikaa ja onnellista uutta vuosituhatta! Yhteistyöstä kiittäen, Sirkku Pirjo Leppäniemi 16.12.99 18:19 Vastaanottaja: Sirkku Kostet/Metsähallitus@Metsa, Hannu Sipinen/Metsähallitus@Metsa, juha.markkola@vyh.fi Kopio: Anneli Leivo/Metsähallitus@Metsa Aihe: Asia: kiljuhanhisivujen tarkistus (Document link not converted) Tervehdys Vaikeuksien kautta voittoon! Lauluhanhesta ei kannata tehdä ongelmaa, jättäkää pois. Mielestäni sivut on OK. Olette tehneet valtaisan ja todella hienon työn. Viilausta ja hiplaustahan voisi jatkaa loputtomiin, mutta se ei liene järkevää. Julkaiskaa vaan. Lämpimät kiitokset erityisesti teille Sirkku ja Hannu sekä tietysti Juhalle huolellisesta tarkastamisesta ja kommentoinnista! t. Pirjo --Boundary_(ID_zjspqUuxIaHKKRXfaquNkg)-- Verkkosurffaajille: kiljuhanhi-LIFE-projekti sai aikaiseksi upouudet kiljuhanhea käsittelevät www-sivut (Metsähallitus). Ne löytyvät: - suomeksi osoitteessa http://www.metsa.fi/luo/projektit/kiljuh/ - englanniksi osoitteessa http://www.metsa.fi/natural/projects/lwfg/ tiedotti Sami Timonen Date sent: Fri, 17 Dec 1999 14:59:22 +0200 From: Sami Timonen Subject: PPLY:n ruisrääkät v.1999 To: pply@lists.oulu.fi Organization: Pohjois-Pohjanmaan ymparistokeskus Send reply to: PPLY > hyvä lista, > > tässä on kesän 1999 tietooni tulleet ruisrääkät PPLY:n alueelta. Jos > teillä on lisättävää tai korjattavaa paikkoihin ja havainnoijiin > (listassa ei ole välttämättä löytäjä vaan sellainen hlö, joka ainakin on > linnun havainnut) tai lisälintuja tiedossanne, ilmoittakaa niistä > minulle. > > Tyrnävän peltoalueella lintuja havainneet: teiltä pyydän erityisesti > tietoja lintujen tapaamispaikoista ja päivämääristä, jotta pystytään > haarukoimaan suunnilleen, kuinka paljon lintuja on nähty. > > Samoin Vihannin osalta tarkistan R. Kylmäsen havaintopaikan jne. > > Lähetän tietoja BirdLifelle, kun lista on valmis. > > > terv.sami timonen > > ------------------------------------- > > RUISRÄÄKÄT 1999 > > Liminka > -Virkkula 2 (mm. Arvo Ohtonen ym.) > -Temmesjokisuu 1 (Antti Ollila?) > -Vanhankylän tie (lähellä Temmeksen rajaa) 1 (Reijo Kylmänen) > > Lumijoki > -Karvonlahti 1 (P. Lampila) > > Oulunsalo > -Papinkari 1 (mm. Sami Timonen, Janne Aalto ym.) > > Oulu > -Sanginsuu 1 (Jukka Eskelinen, ilm Risto Tornberg) > > Hailuoto > -Huikku 1 (mm. Sami Timonen, Juha Markkola) > -Viinikanlahti 1 (Pekka Peussa) > -Järventaus 1 (mm. Eino Merilä, Juha Markkola) > > Haukipudas > -Kello 1 (Juha Rantaharju) > > Kempele > -Teppola 3Ä (Jouni Meski, sami timonen ym.) > > Oulainen yht. 5Ä (ilm. Riku Rantala) > > Vihanti > -Ilveskorpi enimm. 3Ä (Marja Maarala), kantatie 86 Vihannista Oulaisiin > n. 11km. Tien oikealla puolella peltoaukealla > -Vihanti 1Ä (Reijo Kylmänen) > > Merijärvi 1 (ilm. Riku Rantala) > > Raahe > -Saloinen 1 (?) > > Pyhäjoki > -Perilahti 2 (Jorma Pessa) > > Pudasjärvi > -Aittojärvi 1 (Petri Lampila, Ari Kakko) > > Kärsämäki > -Rannankylä 1 (Sami Timonen, Ari Rajasärkkä, Teemu Fyrsten) > > Haapavesi > -Kytökylä 1 (Sami Timonen) > -Koivikko 1 (Sami Timonen), sama lintu kesärallissa hieman eri paikassa > (Kari Varpenius, Jaakko Koistinen) > > Tyrnävä > -Rajakorpi 1 (Jari Wilenius), Rajakorventien-Välikorventien risteyksestä > vasemmalle noin 700m tultaessa Tyrnäväntieltä päin. > Rajakorpi 2 (Markku Paso) > -Kankaannokka 1 (Sami Timonen) > > > Kestilä, > -Pihkala 1Ä (ilm. Yrjö Cajanus) > > > > yhteensä n.34 ruisrääkkää Omia havaintoja kesäkuulta: RAA saloinen kirkon takana Ä (mukana myös H.Suni & R.Halmeenpää) PYI Takaranta Ä PYI Parhalahden kylä Ä PYI Penkkatie Ä Harmaapäätikka oli paikalla tänä aamuna klo 09.20 Siionintie 24:n pihalla. Tarkkailin lintua autosta. Se ruokaili lähellä tietä olevassa suuressa talipallossa ja väistyi aina kun tiellä oli liikettä, mutta palasi pari kertaa ja häipyi sitten pohjoisen suuntaan. -Esa-