Veijo Nissilä löysi sunnuntaina 18.10.2009 Hailuodon Tömpästä Suomelle uuden lintulajin, amerikankurmitsan. Hälytys lähti alunperin liikkeelle klo 13 kauttalajina amerikankurmitsa / siperiankurmitsa. Valmiiksi Luovossa retkellä olleet määrittäjägurut Petri Lampila ja Harri Taavetti ehättivät paikalle ensimmäisinä ja pistivät bongariverkon laakista hereille aloittamalla hälyviestin klo 14:37 sanalla UUSI: "UUSI Hailuoto Tömppä. Näkyy nyt n400m et. ja on mielestämme pludom..."
Ensimmäinen mantereelta tullut pieni bongariaalto joutui tekemään Tömpän parkkipaikalla täyskäännöksen, kun lintu karkasi sen nokan edestä yli Riisinnokan. Löytyi kuitenkin myöhemmin Isomatalalta. Kaikkiaan vain 15 ihmistä ehti saada lajin listalleen eilen.
Maanantaina 19.10 aamuhämärissä paikalle olivat ehättäneet ensimmäiset etelän bongarit. Lintu löytyi klo 8:30 Tömpästä. Uudet Suomenpinnat ovat keränneet parhaimmillaan/pahimmillaan sadoittain bongareita. Ensimmäisen sadan arvioitiin menneen rikki hieman klo 10:n jälkeen.
Jos sankari päättää siirtyä uudelleen Isomatalalle on tiedossa kosteusongelmia.18.10 iltapäivällä meriveden korkeus oli -1cm. Kiireessä osalla bongareista saappaat hörppäsivät vettä salmen ylityksessä. Aamupäivällä 19.10 vesi oli +6, joten kulkureitti on katsottava tarkkaan, jos mielii selvitä kuivin jaloin.
Amerikankurmitsa on tietenkin uusi Suomenpinna vasta sitten jos/kun rariteettikomitea näin päättää.