Kim Kuntze on vuoden nuori lintuharrastaja
BirdLife Suomi on valinnut kaarinalaisen Kim Kuntzen vuoden 2011
nuoreksi lintuharrastajaksi.
17-vuotias Kim Kuntze on harrastanut lintuja seitsemän vuotta ja
osoittanut monipuolista aktiivisuutta monilla harrastuksen osa-alueilla. Hän on tehnyt jo vuosia erilaisia vapaaehtoisia
linnustonseurantalaskentoja, muun muassa talvilintu-, ruokintapaikka-,
pistereitti- ja vesilintulaskentoja. Lisäksi hänellä on omia
epävirallisia lintulaskentoja.
Kuntze retkeilee erityisesti kotiseudullaan Varsinais-Suomessa, jossa
lempiretkikohteisiin kuuluvat Mynämäen Mietoistenlahti ja
Länsi-Turunmaan Jurmo. Jälkimmäisellä toimii lintuasema, jolla hän on
vieraillut useasti. Hän on käynyt myös Luvian Säpissä nuorten
lintuasemakurssilla. Lintuasemilla hän on päässyt myös harjoittelemaan
lintujen käsittelyä rengastuksen yhteydessä. Tulevaisuudensuunnitelmissa siintääkin oma rengastuslupa.
Viime aikoina Kuntze on päässyt kosketuksiin myös järjestötoiminnan
kanssa. Viime vuonna hän alkoi vetää Turun lintutieteellisen yhdistyksen (TLY) nuorisojaostoa ja on saanut sen toiminnan uuteen kukoistukseen. Tämän vuoden alusta Kuntze on toiminut TLY:n sihteerinä ja hallituksen jäsenenä. Yhdistyksen jäsen hän on ollut harrastustaipaleensa alkuvaiheesta saakka.
BirdLife Suomi on vuodesta 2000 lähtien valinnut vuoden nuoren
lintuharrastajan. Palkinnolla halutaan kannustaa nuoria aktiiviseen
lintuharrastus- ja järjestötoimintaan. Maineen ja kunniakirjan lisäksi
vuoden nuori lintuharrastaja saa 100 euron lahjakortin BirdLifen Suomen
Lintuvarusteeseen. Tämän vuoden palkinto julkistettiin BirdLife Suomen
edustajiston kokouksessa Salossa sunnuntaina.
LISÄTIETOJA
Valokuva: Kim Kuntze (Kuvaaja: Päivi Kuntze)
http://www.birdlife.fi/tiedotteet/kuvat/KimKuntze.jpg
vuoden nuori lintuharrastaja Kim Kuntze, puh. 050 343 2181
Turun Lintutieteellinen Yhdistys ry
järjestökoordinaattori Inka Plit, puh. 050 575 5081
BirdLife Suomi ry
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|