Järjestämme juhlaseminaarin emeritus professori Seppo Sulkavan kunniaksi hänen täytettyään 80 vuotta 29.9.2011. Juhlaseminaari järjestetään 7.12.2011 Oulun yliopiston biologian laitoksella alkaen klo 16 Kuusamonsalissa (YB210).
Seppo toimi eläintieteen laitoksella assistentin, museonhoitajan, apulaisprofessorin ja professorin viroissa vuosina 1961-94. Hänen ominta tutkimusalaansa olivat ja ovat edelleenkin petolintujen ekologia, erityisesti ravintotutkimus. Häntä voidaankin oikeutetusti pitää Suomen petolintututkimuksen isänä. Seppo tutki myös muita linturyhmiä, mm. kana- ja varpuslintuja. Toinen suuri Sepon intohimo ovat nisäkkäät, erityisesti pikkunisäkkäät, mutta hän otti virkavuosinaan aktiivisesti osaa myös Oulun yliopiston eläintieteen laitoksen metsäpeuratutkimukseen. Sepon intohimona on ollut eläinten ravinnon varastoinnin tutkimus, josta kertyneitä havaintoja hän on kirjannut yhdessä prof. Paavo Havaksen kanssa julkaisemaansa kirjaan Suomen luonnon talvi. Seppo jatkaa edelleen aktiivisesti petolintututkimusta ja julkaisutoimintaa.
Seminaarin esitelmöijät ovat Sepon oppilaita ja työtovereita, joiden tutkimusalan valintaan Sepolla on ollut merkittävä osa. Seminaari esittelee myös uudempaa Oulun yliopiston biologian laitoksen petolintututkimusta. Seminaarin ohjelma alla sekä viestin liitteenä. Olette lämpimästi tervetulleita emeritus professori Seppo Sulkavan juhlaseminaariin.
Risto Tornberg
Erkki Korpimäki
Hanna-Riikka Ruhanen
*************************************************************************
PROF. EMERITUS SEPPO SULKAVAN JUHLASEMINAARI:
"PETOLINTUJEN JA NISÄKKÄIDEN EKOLOGIA - SEPON INTOHIMO JA ELÄMÄNTYÖ"
Keskiviikko 7.12.2011
Biologian laitos, Oulun yliopisto, Kuusamonsali (YB 210)
16.00 Tervetuloa.
Seppo Saarela, Biologian laitos, Oulun yliopisto
16.05 Katsaus Sepon vaiheisiin, työuraan ja julkaisuihin.
Risto Tornberg, Biologian laitos, Oulun yliopisto
16.20 Kanahaukan kuolontalvien opetuksia.
Risto Tornberg, Biologian laitos, Oulun yliopisto
16.45 Mallinnustutkimus uhanalaisten petolintujen maakotkan ja
muuttohaukan pesimisympäristöjen ominaispiirteistä.
Suvi Ponnikas, Biologian laitos, Oulun yliopisto
17.15 Muutoksista metsokannan rakenteessa viime vuosikymmenten aikana.
Pekka Helle, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
17.45 Kahvi- ja teetauko
18.15 Mistä johtuu pöllölajien määrän lisääntyminen viime vuosina?
Heimo Mikkola, Biotieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto
18.45 Petolintujen vasteet saaliseläinten jaksottaisiin
kannanvaihteluihin.
Erkki Korpimäki, Biologian laitos, Turun yliopisto
19.15 Pöllöjen jäljillä 50 v Sepon innoittamana. Mitä pöllötutkimus voi
antaa pikkunisäkäskartoitukselle?
Kauko Huhtala, Biologian laitos, Oulun yliopisto
19.45 Saukon (Lutra lutra) ekologiaa Keski-Suomessa. Mitä Seppo opetti
aloittelevalle saukkotutkijalle?
Risto Sulkava, Suomen luonnonsuojeluliitto
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|