Etusivu Uutiset Viikonloppuna muutti lähes 50 000 kurkea

Viikonloppuna muutti lähes 50 000 kurkea

BirdLife Suomi tiedottaa 19.9.2011


Viikonloppuna muutti lähes 50 000 kurkea

Kurkien pääjoukot muuttivat viikonlopun aikana. Perjantain ja sunnuntain välillä lintuharrastajat havaitsivat lähes 50 000 muuttavaa kurkea matkalla etelään.

Päämuuttoreitti kulki Pohjois-Pohjanmaalta Keski-Suomen ja Pirkanmaan poikki läntiselle Uudellemaalle. Länsirannikolla kurkia muutti erityisesti perjantaina. Perjantaina Padasjoella ja Jämsässä laskettiin yli 9 000 kurkea. Lauantaina Kirkkonummella muutti yli 9 000 kurkea ja koko läntisellä Uudellamaalla yli 20 000 kurkea. Sunnuntain suurin määrä, lähes 7 000, kirjattiin Raaseporissa.

Kurkien päämuutto ajoittuu syksyllä yleensä usealle päivälle. Kurkien syysmuutto on alkanut vähitellen jo elokuussa. Päämuutto jakautuu aina useaan huippupäivään: Syyskuussa muuttomatkalle lähtevät ensimmäisinä Pohjois-Pohjanmaan kokoontumisalueiden linnut. Viimeisenä Suomesta poistuvat Vaasan lähelle Söderfjärdenin peltoaukealle kokoontuneet linnut. Ne lähtevät liikkeelle yleensä vasta lokakuussa.

Suomalaiset kurjet talvehtivat pääosin Espanjassa ja Pohjois-Afrikassa. Muuttomatkan varrella tärkeitä levähdysalueita on muun muassa Virossa ja Unkarissa.

Kurki on Suomen suurimpia lintuja; aikuisen linnun siipiväli on jopa 220 cm. Kurkien muuttoaurat ovatkin yksi syksyn näyttävimmistä tapahtumista luonnossa.


LISÄTIETOJA

tiedottaja Jan Södersved, p. 040 5555 393
BirdLife Suomi ry

Tiedotteen lintulaji ruotsiksi: trana (kurki)
 


edellinen | ylös