Etusivu Uutiset Karannut metsästyshaukka päätyi Merenkurkkuun

Karannut metsästyshaukka päätyi Merenkurkkuun

BirdLife Suomi tiedottaa 18.8.2011

Karannut metsästyshaukka päätyi Merenkurkkuun

Vaasan eteläpuolella Mustasaaren Söderfjärdenillä on maanantaista lähtien kierrellyt peloton nuori aavikkohaukka, jonka toisessa jalassa on renkaat ja toisessa helistin. Renkaat ja kulkunen osoittavat, että lintu on karkuteillä oleva metsästyshaukka. Sen alkuperästä ei kuitenkaan ole tietoa.

Aavikkohaukan löytänyt mustasaarelainen Peter Forslund ei tunnistanut lintua mutta ymmärsi katsovansa lintua, jota Suomessa ei pesi. Paikalle saapunut vaasalainen Aarne Lahti määritti lajin, joka oli hänelle tuttu ulkomaanmatkoilta. Suomessa aavikkohaukka on havaittu aikaisemmin neljä kertaa. Kahdessa tapauksessa kyse on ollut karanneesta metsästyshaukasta, jolla on ollut remmit jaloissa.

Luonnossa aavikkohaukkoja pesii 9 500-17 000 paria, lähimmät Unkarissa, Tsekissä ja Venäjällä. Kanta on pienentynyt kolmanneksen viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, ja laji luokitellaan maailmanlaajuisesti uhanalaiseksi. Vähenemisen pääsyynä on aikuisten haukkojen pyydystäminen sekä poikasten ja munien keräily haukkametsästykseen.

Haukkametsästys on erityisen suosittua Lähi-idässä, mutta se on sallittu myös eräissä Euroopan maissa. Suomessa haukkametsästystä ei ole erikseen kielletty, mutta käytännössä se ei ole mahdollista, sillä meillä ei saa pitää vankeudessa luonnonvaraisia lintuja. BirdLife Suomi pitää silti tärkeänä, että haukkametsästys kielletään suoraan myös Suomen lainsäädännössä.

Haukkametsästykseen liittyy monia muitakin ongelmia kuin luonnonvaraisten lintujen pyydystäminen ja salakuljetus. Metsästyshaukat eivät pysty saalistustilanteessa erottamaan rauhoitettua lajia rauhoittamattomasta. Haukkametsästys on valikoimatonta tappamista, mikä on hyvän metsästyskäytännön periaatteiden vastaista.

Karkuun pääsevät ja muiden lajien tai paikallisten muotojen kanssa risteytyvät metsästyshaukat heikentävät myös luonnonkantojen perimää.

---
Tiedotteen lintulaji ruotsiksi: tatarfalk (aavikkohaukka)

LISÄMATERIAALIA
Valokuva vapaasti julkaistavaksi uutisen yhteydessä, kuvaajan nimi Roland Lillkåla mainittava:
http://www.birdlife.fi/tiedotteet/media.shtml#cherrug (1,1 Mb)

LISÄTIETOJA:
suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi, p. 0400 749 786
BirdLife Suomi ry

tiedottaja Jan Södersved, p. 040 5555 393
BirdLife Suomi ry
 


edellinen | ylös