Mökkibongauksessa rentoudutaan luontoa tarkkaillen
BirdLife Suomi kutsuu mukaan ensi viikonloppuna 9.-10.7. järjestettävään Mökkibongaukseen. Tapahtumassa tarkkaillaan mökkiympäristön luontoa ja kerätään havaintoja kymmenestä tutusta lintulajista: laulujoutsenesta, kyhmyjoutsenesta, kuikasta, kurjesta, meriharakasta, kuovista, rantasipistä, tervapääskystä, haarapääskystä ja västäräkistä.
"Mökkibongaukseen voi osallistua, vaikka ei havaitsisi yhtään edellä mainituista lintulajeista. Tapahtuman yhteydessä kysellään myös ihmisten käsityksiä ja kokemuksia kuovista, joka on vuoden lintu. Tällä hetkellä kuovikoiraat huolehtivat jälkeläisistään. Suuri osa kuovinaaraista on jo muuttanut etelään.", kertoo tiedottaja Jan Södersved BirdLife Suomesta.
"Tapahtuma on tarkoitettu kaikille", muistuttaa Södersved. Mökkibongauksen päätarkoituksena on saada ihmiset kiinnostumaan lähiluonnosta ja samalla kerätä lintutietoa. Tapahtuma järjestettiin ensi kerran viime kesänä, jolloin yli 2 500 ihmistä tarkkaili lintuja runsaalla 1 000 paikalla.
Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja. BirdLife Suomi julkaisee verkkosivuillaan Mökkibongauksen tuloksia heinäkuun aikana.
Havaintojen ilmoittaminen ja lisätiedot: www.mokkibongaus.fi
OSALLISTUMISOHJEET
Mökkibongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Mökkibongaus ei ole kilpailu, siihen ei tarvitse erikseen ilmoittautua eikä tapahtumassa ole osallistumismaksua.
* Vastaa verkkosivuilla www.mokkibongaus.fi oleviin, kuovia koskeviin kysymyksiin.
* Jos havaitset Mökkibongausviikonloppuna (9.-10.7.) edes yhden mökkibongauslajeista, laske tuosta lajista suurin samaan aikaan näkyvissä oleva yksilömäärä.
* Ilmoita havaintosi ja vastauksesi BirdLifelle viimeistään tiistaina 19.7. joko osoitteessa www.mokkibongaus.fi tai postikortilla osoitteella BirdLife Suomi / Mökkibongaus, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava havaintojen ja vastausten lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet ja havainnoitsijoiden määrä.
ANVISNINGAR FÖR ATT DELTA I MÖKKIBONGAUS
Vem som helst kan delta var som helst i Finland. Man behöver inte anmäla sig till evenemanget och ingen deltagaravgift bärs.
* Svara på frågor som gäller storspov (formulär på finska: www.mokkibongaus.fi.)
* Om du ser en eller flera av de 10 utvalda arter under veckoslutet 9.-10.7., räkna hur många individer av arterna du kan se på en gång som mest.
* Anmäl de arter du sett och individmängden för varje art till BirdLife Finland senast 19.7., endera på adressen www.mokkibongaus.fi eller med postkort till BirdLife Finland, Annegatan 29 A 16, 00100 Helsingfors. På kortet bör framgå även skådarens namn, skådarnas antal, adressen där man iakttog och tiden för iakttagelsen.
-----
Tiedotteen lintulajit ruotsiksi: sångsvan (laulujoutsen), knölsvan (kyhmyjoutsen), storlom (kuikka), trana (kurki), strandskata (meriharakka), storspov (kuovi), drillsnäppa (rantasipi), tornseglare (tervapääsky), ladusvala (haarapääsky), sädesärla (västäräkki)
LISÄMATERIAALIA
Vapaasti julkaistava ilmoitus Mökkibongaus-tapahtumasta:
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/kuvat/mokkibongaus_2011_tabloid.pdf
Mökkibongauksen 2010 tuloksia:
http://www.tiira.fi/mokkibongaus/mokkibongaus_stat_julk.php
Kuovi - vuoden lintu 2011:
http://www.birdlife.fi/vuodenlintu/
Jan Södersved, tiedottaja
p. 040 555 5393
BirdLife Suomi ry
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|