Pihabongaus on lintutapahtuma kaikille
BirdLife Suomi järjestää Pihabongaus-tapahtuman tammikuun viimeisenä viikonloppuna 29.-30.1. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla ja ilmoitetaan havainnot BirdLifelle.
Osallistuakseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pihabongaus ole kilpailu. Tapahtuman päätarkoituksena on saada mahdollisimman monet tarkkailemaan talvisia kotipihan lintuja. Samalla välitetään tietoa lintujen suojelusta ja talviruokinnasta sekä kerätään arvokasta tietoa maamme talvisesta linnustosta. Tapahtuma järjestetään nyt kuudennen kerran. Viime vuonna yli 15 000 ihmistä tarkkaili lintuja runsaalla 10 000 pihalla.
Havainnot voi ilmoittaa osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla Osallistujien kesken arvotaan lintuaiheisia palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan alustavaa tietoa Pihabongauksen tuloksista 1.2. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.
Malli Pihabongaukseen tulee Isosta-Britanniasta, missä sikäläinen BirdLife (RSPB) on yli 30 vuoden ajan järjestänyt Big Garden Birdwatch -tapahtumaa, johon osallistuu nykyisin yli 500 000 ihmistä.
Tapahtuman suojelija on tasavallan presidentti Tarja Halonen. Tapahtuman yritysyhteistyökumppaneina ovat Ekokem, Eläinruokatehdas Lemmikki Oy, Weilin+Göös ja Suomen Lintuvaruste Oy.
OSALLISTUMISOHJEET LYHYESTI
Hauskaa, helppoa, hyödyllistä ja siihen kuluu vain tunti!
Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua eikä tapahtumassa ole osallistumismaksua.
* Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla, puistossa tai muulla paikalla joko lauantaina 29. tai sunnuntaina 30. tammikuuta.
* Tunnista havaitsemasi lintulajit.
* Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
* Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 4.2. joko osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.
LISÄMATERIAALIA
Valokuvia ja artikkeleita:
http://www.birdlife.fi/tiedotteet/pb.shtml
Tulokset 2010:
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/pihabongaus-tulokset-2010.shtml
Kuntakohtaiset tulokset 2010:
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/kuvat/pb-10/kunnat-2010.pdf
Lajien runsausmuutoksia 2006-2010:
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/pihabongaus-tuloksia610.shtml
I KORTHET PÅ SVENSKA
BirdLife Finland ordnar åt alla naturintresserade Gårdsplanskryss-evenemanget 29.-30.1. Allt går ut på att under en timme iaktta fåglar på egen gård eller vid någon annan plats. Timmen kan man själv välja endera på lördag eller söndag. Iakttagelserna rapporteras till BirdLife på web-adressen www.pihabongaus.fi eller med postkort.
Grunden till evenemanget ligger i att få människor att engagera sig åt vinterns gårdsfåglar. Med ens samlas uppgifter som hjälper till att konkret få reda på vilka fåglar påträffas och i vilka mängder, som i sin tur ger grunder för forskning av fågelbeståndens utveckling och bidrar till fågelskydd.
Republikens president Tarja Halonen fungerar som evenemangets skyddare.
Gårdsplanskrysset (Pihabongaus) ordnas nu för sjätte året i rad. I fjol deltog over 15 000 finländare med att observera fåglar på mer än 10 000 gårdsplan!
Idén kommer från Storbritannien där motsvarande räkningar har gjorts i över 30 år. Där heter det "Big Garden Birdwatch" och i fjol deltog över 500 000 entusiaster.
Anmälning av räkningsresultaten och tilläggsuppgifter finns på www.pihabongaus.fi.
Foton:
http://www.birdlife.fi/tiedotteet/pb.shtml
Artiklar:
http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/pihabongaus/pihabongaus-sve.rtf
LISÄTIETOJA
www.pihabongaus.fi
Jan Södersved, tiedottaja / informatör
p. 040 555 5393
BirdLife Suomi ry
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|