BirdLife huolissaan erityisesti suo- ja kosteikkolintujen uhanalaistumisesta
Tänään julkaistussa Suomen neljännessä uhanalaisuusarvioinnissa pistää
silmään uhanalaisten lintulajien määrän raju kasvu. Edellisessä, vuonna
2000 julkaistussa arvioinnissa uhanalaisia lintulajeja oli 35 ja nyt 59.
Uhanalaisten lintulajien määrä on siis kasvanut lähes 70 prosenttia.
BirdLife pitää tätä yhtenä osoituksena siitä, että Suomi on epäonnistunut
täysin tavoitteessa pysäyttää luonnon monimuotoisuuden väheneminen vuoteen
2010 mennessä.
Uhanalaisten lintujen lukumäärä on kasvanut erityisesti soilla ja
kosteikoilla. Yleisten suolintulajien, kuten suokukon, liron,
keltavästäräkin ja niittykirvisen, uhanalaistuminen kertoo ihmisen
aiheuttamista laaja-alaisista suoympäristön muutoksista. Kosteikkojen
uhanalaisten joukossa silmään pistävät viime aikoina voimakkaasti
vähentyneet vesilintulajit tukkasotka, punasotka ja mustakurkku-uikku.
BirdLife pitää tilannetta hyvin huolestuttavana ja vaatii Suomelta
toimenpiteitä suo- ja kosteikkolintujen uhanalaistumisen pysäyttämiseksi.
Suot ja kosteikot ovat muuttoaikana tärkeitä hyvin monille lintulajeille.
Pesimäpaikkojen ohella kosteikot ovat vesilintujen, kahlaajien ja
varpuslintujen välttämättömiä muutonaikaisia levähdys- ja ruokailualueita.
Ne ovat myös kaikkein suosituimpia lintuharrastuskohteita. Lintujen
uhanalaisuusarvioinnin viesti on selvä: yhteiskunnan on osoitettava
mittava lisärahoitus suo- ja kosteikkolinnuston hyvän tilan
palauttamiseksi. On aloitettava laajamittainen soiden ennallistamishanke
ja panostettava erityisesti suojelualueiden kosteikkojen luonnonhoitoon.
LISÄTIETOJA
Uhanalaiset linnut BirdLife Suomen sivuilla:
http://www.birdlife.fi/suojelu/lajit/uhex/index.shtml
Teemu Lehtiniemi, p. 0400 749 786
suojelu- ja tutkimuspäällikkö, BirdLife Suomi ry
Tiedotteen laji ruotsiksi: brushane (suokukko), grönbena (liro), gulärla
(keltavästäräkki), ängspiplärka (niittykirvinen), vigg (tukkasotka),
brunand (punasotka), svarthakedopping (mustakurkku-uikku)
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|