Suomessa on havaittu viimeisen puolentoista viikon aikana yli 50 viitatiaista, mikä on erittäin poikkeuksellista, sillä määrä on suurempi kuin maassamme tähän mennessä havaittujen viitatiaisten määrä yhteensä. Ennen tätä syksyä Suomesta on hyväksytty vain noin 40 havaintoa viitatiaisesta. Vaikka lajia ei havaita vuosittain, nyt Suomessa lienee satoja viitatiaisia.
Syksyn ensimmäinen viitatiainen rengastettiin Joensuussa 12.9. Seuraavat yksilöt nähtiin parisen viikkoa myöhemmin, mutta siitä lähtien viitatiaisia on havaittu päivittäin. Runsaimmin viitatiaisia on nähty Pohjois-Karjalassa, mikä viittaa siihen, että linnut ovat vaeltaneet Suomeen Laatokan pohjoispuolelta. Etelä-Karjalasta on toistaiseksi vain yksi havainto. Viitatiaisia on nähty myös Kainuussa, Keski-Suomessa, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla sekä Päijät-Hämeessä.
Viitatiainen pesii Länsi- ja Keski-Euroopasta Venäjälle Baltian maiden itäpuolelle. Meitä lähinnä viitatiainen pesii Virossa ja Etelä-Ruotsissa. Muiden tiaisten tapaan viitatiaiset vaeltavat epäsäännöllisesti. Kun pesintä on onnistunut hyvin, suuri osa kannasta joutuu lähtemään muualle etsimään ravintoa. Tänä syksynä myös hömötiaiset ovat vaeltaneet ennätysrunsaina.
Viitatiainen muistuttaa suuresti meillä yleisenä pesivää hömötiaista. Parhaiten sen huomaa tiuskivasta kutsuäänestä. Tavallisin ääni, terävä ”pjitsä” on kuin malttamaton, huonosti äännetty pizzatilaus. Määrityksen varmistamiseksi lintu on syytä myös nähdä. Selkein ero on siivellä: viitatiaisella ei näy vaaleaa siipipaneelia, joka kotoisella hömötiaisella erottuu hyvin. Muita eroja hömötiaiseen on muun muassa kiiltävämmän musta päälaki.
LISÄTIETOJA
Kuva viitatiaisesta Heinolan Hirvisalossa 4.10.2010, kuvaajan nimi
mainittava uutisen yhteydessä: Mika Selin/Birdnet.fi
http://www.birdlife.fi/tiedotteet/kuvat/viitatiainen_Mika_Selin.jpg
Lintutilanne Suomessa
http://www.birdlife.fi/havainnot/lintutilanne/hav-2010-10-05.shtml
Viitatiainen ruotsiksi: entita
--
Jan Södersved
tiedottaja
BirdLife Suomi - BirdLife Finland
Annankatu 29 A 16
00100 Helsinki
Puh./Tel. +358 40 5555 393
www.birdlife.fi
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|