RK:n kokous Helsingissä 6.8.2011

Rariteettikomitean kokouksessa päättyi yksi merkittävä ajanjakso, kun toistaiseksi pisimpään komiteassa istunut Pekka J. Nikander luopui RK:n jäsenyydestä. Pekka valittiin RK:n jäseneksi jo vuonna 1990, ja hän on palvellut komiteaa sihteerinä 1994-95 ja muun ajan rivijäsenenä. RK kiittää Pekkaa pitkästä ja ansiokkaasta urasta.

Pekka J. Nikanderin tilalle valittavan uuden jäsenen nimi tiedotetaan, kun Birdlife Suomen hallitus on vahvistanut valinnan.

Vuoden 2012 alusta RK:n tarkastuksen piiriin kuuluvien lajien luetteloon tullaan tekemään muutoksia eli joitakin lajeja tullaan siirtämään alueellisten komiteoiden päätettäviksi. Lajilistamuutokset tehdään RK:n seuraavassa kokouksessa.

Mielenkiintoisia kokouksessa hyväksyttyjä havaintoja olivat muun muassa kaksi silkkihaikaraa (20.-21.6.2011 Länsi-Turunmaa ja 22.6.2011 Hanko; havaintojen tulkittiin koskevan mahdollisesti samaa yksilöä), pikkukotka (25.4.2011 Tampere), keisarikotka (2.-3.6.2011 Espoo-Kirkkonummi-Inkoo-Raasepori), kaksi havaintoa pitkäjalasta (9.6.2011 Liminka ja 18.6.2011 Närpiö; yksilömäärätulkinta vielä kesken), kaksi tundraviklaa (2.6.2011 Mynämäki ja 17.6.2011 Siikajoki), kaksi valkoposkitiiraa (23.-24.5.2011 Utajärvi sekä 3.6.2011 Helsinki ja Espoo), etelänsatakieli (8.6.-5.7.2011 Merikarvia), kaksi keväistä mustakaularastasta (17.4.2011 Espoo ja 5.6.2011 Länsi-Turunmaa) sekä rusorintakerttu (15.5.2011 Liminka).

Rariteettikomitean seuraava kokous pidetään tammikuussa 2012. Sähköiset havaintoilmoitukset pyydetään lähettämään samalla sähköpostiviestillä sekä RK:n sihteerille että alueelliselle harvinaisuuskomitealle marraskuun loppuun mennessä, jotta ne ehtisivät käsittelyyn. Mahdolliset paperilla palautettavat lomakkeet pyydetään lähettämään ensisijaisesti alueellisen harvinaisuuskomitean kautta.

 

Jyrki Normaja

Posted in ARK/RK-tiedotteet, Uutiset.