Surnian syysralli 2018


Surnian 31. syyspinnaralli käytiin vaikeissa olosuhteissa. Rallin alkuajan vallitsi sumu. Noin viisi–kuusi tuntia (10–16) ralliajasta satoi liki yhtenäisesti. Tuuli oli voimakas, eteläkaakosta. Vesi korkealla. Kuusi urhoollista joukkuetta uhmasi säätä.

Maastossa periaatteessa tuntui olevan mukavasti kuhinaa, mutta vaikea oli tuulelta ja sateelta suojautuvia lintuja päästä näkemään. Maalla oli pientä muuttoliikettä havaittavissa, sen sijaan merellä ei tapahtunut oikein mitään. Yhteislajimäärä ja voittotulos olivat selvästi alle keskiarvon. Erikoisia lajeja ei tällä kertaa havaittu. Ajankohtaan nähden ja Pyhäjoen oloissa parhaimpia lajeja mm. arosuohaukka 2, karikukko, pulmussirri, harmaahaikara, tikli ja muuttohaukka. Yhden henkilön näkemiä olivat taigauunilintu ja rantasipi.

Luultavasti rallialueella oli tavallista selvästi enemmän lajeja, joita kukaan ei havainnut. Yksi niistä oli varpuspöllö, joka saapui vinkumaan purkupaikalle.

Järjestäjien puolelta kiitoksia osanottajille.

Tulokset

.
1. Ihmisroskat: Harri Taavetti, Petri Lampila, Antti Peuna, Toni Uusimäki 92
1. Sade on mun kyyneleeni Kari Varpenius, Heikki Tuohimaa 92
3. Kotiolot voittaa Tuomas Herva, Kalle Hiekkanen 79
3. Ääniharavat Jukka Hauru, Jaakko Koistinen, Juhani Suni 79
5. Alan miehet Riku Rantala, Seppo Sirviö, Vesa Heikkilä 65
6. Nokkela trio Pertti Mattila, Jarno Mattila, Olli Mattila 54
.

Purkutaulukko


  • Ralliaika: la 15.9.2018 klo 6:30–18.30
  • Kokoontuminen: ei ennakkokokoontumista.
  • Kisamaksu: 5 €/henkilö, jota vastaan saa hernekeittoa ja pullakahvit purkutilaisuudessa.
  • Alue:Pyhäjoki
    Fennovoimalta on varmistettu, että Takarannan alueelle voi mennä. Auto pitää pysäköidä ennen porttia sijaitsevan koulutusrakennuksen läheisyyteen.
  • Lomakkeet (tulosta ennen rallia joukkueellesi!):
  • Ilmoittautuminen:Tarjoilutarpeen arvioimiseksi pyydetään ilmoittautumiset (osallistujien lukumäärä ja nimet ja joukkueen nimi mielellään) Jaakko Koistiselle puh. 0400-193127 tai e-mail koistinenjt@gmail.com.
  • Purku: klo 19:00 alkaen Yppärin erämiesten majalla Kaivosojantie 123.
    Ajo-ohje: Ajetaan 8-tieltä Alavieskan tietä (7840) n. 4,2 km ja käännytään vasemmalle Kaivosojantielle, jota ajetaan n. 1,2 km.