Etusivu Oulun pesimälinnusto

Oulun pesimälinnusto

Keväällä 2004 julkaistiin kauan odotettu Oulun kaupungin lintuatlas. Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen ja Oulun kaupungin ympäristöviraston yhteistyönä vuosina 1997-1999 keräämä pesimälinnustoa koskeva aineisto työstettiin Lintutie-nettipalveluksi sekä Oulun pesimälinnusto -kirjaksi.

Atlastyö oli merkittävä osa yhdistyksen toimintaa. Havaintojaan palautti lähes 65 yhdistyksen jäsentä. Laskettavaa pinta-alaa Oulussa oli 411 km2, josta maapinta-alaa 314 km2 (yhteensä 193 atlasruutua). Havaintoja kertyi kaikkiaan yli 17 000, joista päällekkäisyyksien karsimisen jälkeen jäi jäljelle vajaat 8000. Lisäksi kirjaan laskettiin linjaa yhteensä 361 km (6 laskijaa) sekä 850 ha koealaa (35 aluetta, 13 laskijaa).

 

Oulun pesimälinnusto -kirja

Oulun pesimälinnusto -kirja on tuhti yhteenveto Oulun linnustosta. Siinä esitellään vuosina 1997-1999 Oulussa pesivät lintulajit. Kaikkiaan 152 pesivästä lajista esitetään yleistiedot, esiintyminen Oulussa niin sanallisesti kuin kartalla, runsaustiedot sekä mahdolliset muutokset esiintymisessä Oulussa. Lisäksi 26 satunnaislajia tai harvinaista pesijää esitellään ilman karttaa. Kirjassa käsitellään myös uhanalaisten lintulajien esiintymistä Oulussa sekä linnuston koostumusta ja runsautta erilaisissa ympäristöissä (mm. ydinkeskusta, kerrostaloalueet ja pientaloalueet). Kirjaan on koottu myös luettelo kaikista Oulussa vuoden 2003 loppuun mennessä havaituista lintulajeista.

pesimalinnusto ouluatlas

Lisäksi kirjassa esitellään 17 lintujentarkkailukohdetta Oulujoen suistosta Sanginjoelle ajo-ohjeineen ja lintutietoineen. Teokseen on koottu myös kattava katsaus Oulun lintutieteen ja -harrastuksen historiaan sekä Oulun linnustoa koskevaan kirjallisuuteen.

Kirja on jaettu kaikille laskijoille, jotka tekivät korvauksetta valtavan työn alkuperäisen lintuatlasaineiston keräämisessä. Sitä on jaettu myös muille yhteistyötahoille, kirjastoihin, kouluille ja päiväkoteihin.

pesimalinnusto_taulukko

 

LINTUTIE-nettiatlas

Lintutie perustuu Oulun kaupungin internetkarttapalveluun (Karttatie). Se koostuu lajikohtaisista esiintymiskartoista ja niihin liittyvistä tekstisivuista:

lajitekstit

Tekstiosasta on linkki karttoihin ja kartoilta pääsee vastaavasti lajiteksteihin. Palvelu sisältää ohjeistuksen sekä lajiluettelon, josta pääsee suoraan kunkin lajin esiintymiskartalle. Lisäksi palvelusta löytyvät lintutornit, luontopolut, luonnonsuojelualueet ja Natura 2000 -kohteet.

Lintuatlaksen julkaisemisen mahdollisti Pohjois-Pohjanmaan ympäristöverkko, Oulun pilotti -hanke, joka on EU:n aluekehitysrahaston, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen, Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan lintutieteellisen yhdistyksen rahoittama EU-hanke. Toinen hankkeessa julkaistu teos oli Oulun kasviatlas: Oulun kasvit - Piimäperältä Pilpasuolle.

Oulun pesimälinnusto-kirja on pakollinen hankinta kaikille Oulun luonnosta kiinnostuneille. Lisäksi se on myös oiva lahja muillekin.

 

Kirjan tilaus

Hinta 15 € PPLY:n jäsenille ja 20 € muille. Hintoihin lisätään postikulut.

Kirjoja voi kysellä kuukausikokouksissa tai tilata suoraan yhdistyksen jäsensihteeriltä: Minna Tuomala, puh. 040-5558674, s-posti: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen .


Viimeksi päivitetty ( 17.03.2009 21:55 )  


edellinen | ylös