Etusivu Linturallit Rallihistoriikit ja -tilastot

PPLY:n rallihistoriikit ja -tilastot

PPLY:n rallihistoria alkaa vuodesta 1984, jolloin Kari Rannikko ja Mikko Ojanen käynnistivät tammirallin. Saman vuoden heinäkuussa kisattiin ensimmäistä kertaa Kuusamossa. Tuosta Kuusamon ”bongokisasta” kehittyi sittemmin SM-lintumaraton. Kisan purkua olivat seuraamassa mm. Seija ja Kari Rannikko. Siitä syttyi kipinä ja pienen kypsyttelyn jälkeen vuonna 1986 käytiin sitten PPLY:n ensimmäinen kevätralli.

Kaikista noista kolmesta ensimmäisestä rallista löytyvät lajiluettelot alusta lähtien. Kevätralleista myös osallistujat ja sijoitukset sekä tilastoja muutenkin.

parcya_PLARalleja on aktivoitu myöhemmin melkoinen joukko lisää. Osa niistä on sammahtanut melko pian, mutta suurin osa löytää aktiiviset osallistujat vuodesta toiseen. Suomi tai ainakin PPLY on rallikansaa.

Rallikohtaiset historiikit ja tilastot:

 

Viimeksi päivitetty ( 19.03.2009 23:25 )  


edellinen | ylös