Etusivu Linturallit

Hailuodon syysrallien historiikki ja tilastot


Ralli käynnistyi nimellä Oulun seudun syysralli vuonna 1998. Kisakunnat vaihtuivat  aluksi vuosittain (1998 ?, vuonna 1999 ?, vuonna 2000 ? ja vuonna 2001 Oulu, Oulunsalo ja Kempele). Nämä alkuvuosien rallit eivät ole mukana alempana olevissa tilastoissa.

Vuonna 2002 rallikuntana oli Hailuoto. Syysralli vakiintuikin Hailuotoon ainakin vuosiksi 2002–2010. Nimeksi tuli Hailuodon syysralli. Ralli käytiin syys–lokakuun vaihteessa syyskuun viimeisenä tai lokakuun ensimmäisenä lauantaina vuoteen 2008 asti. Tuolloin ralli lähti kolmantena pyöränä mukaan rallikierrätykseen Kalajoen ja Surnian rallien kanssa Botnia Cupissa. Vuonna 2008 kisattiin marraskuussa ja vuonna 2009 syyskuussa, joten rallihistorian lajikirjoon saatiin täydennystä kahdesta suunnasta.

Lajeja rallissa on havaitut kaiken kaikkiaan 178. Niistä 51 kaikissa ralleissa, 24 yhtä vaille kaikissa ja 15 kahta vaille kaikissa. 36 lajia on havaittu vain yhdessä rallissa. Näistä "ralliässistä" kovin lienee RK-laji pikkukiuru. ARK-tason pikkuharvinaisuuksista on huudettu arosuohaukka (2006), tunturihaukka (2006), pikkuruokki (2008) ja isokirvinen (2002).

 

Hailuotorallin tilastoja: Voittotulokset ja kokonaislajimäärät

Hailuotorallin tilastoja: Joukkue- ja osallistujamäärä

Hailuotorallin tilastoja: uudet lajit per ralli

Rastitaulukko vuodelle 2011 xls

Viimeksi päivitetty ( 27.09.2010 17:33 )  


edellinen | ylös