Etusivu Linturallit

PPLY:n tammirallien historiikki ja tilastot

PPLY:n tammirallin potkaisivat liikkeelle Kari Rannikko ja Mikko Ojanen vuonna 1984. Karin arkistoista löytyykin pohja näille tilastoille. Vuosina 1984–85 kisattiin vain Oulun alueella. Vuodesta 1986 alueena oli sitten koko PPLY. Oulun osakisan merkitys on noussut kohtalaisen suureksi, sillä yhdistyksen harrastajamäärästä suurin osa asuu Oulussa.

Vuonna 2004 lähti liikkeelle Teppo Mutasen aloitteesta kuntakisa. Se aktivoikin aivan uudella tavalla havaintojen laajempaan ilmoitteluun. Vuonna 2006 Birdlife lanseerasi Tiira-järjesltelmän, joka on mahdollistanut helpohkon kuntakohtaisen ilmoittelun ja tilanneseurannan. Kuusamon lintukerhon perustamisen jälkeen Kuusamo on ollut mukana vuodesta 2007 ulkojäsenenä samoin kuin  Kajaani. Vuonna 2007 kisassa oli ensimmäistä kertaa eko/luomusarja, jonka oikeampi nimi on ehkä lihassarja.

PPLY:n tammirallien lajit 1984–2012:

PPLY:n tammirallien lajimäärät vuosina 1984-2012 Tammikuun lajimäärän kehitys vuosina 2005 - 2008 (jpg) (xls)
Viimeksi päivitetty ( 24.03.2012 16:05 )  


edellinen | ylös