Ajo-ohje: Litokairan erämaa-alue sijaitsee Oulun ja Lapin läänin rajalla Pudasjärven ja Ranuan kunnissa. Alueelle ei ole rakennettu tiheää metsäautotieverkostoa, joten kairan ydinalueille pääsy vaatii kilometrien kävelyurakan. Kairan eteläosiin pääsee Kuivaniemeltä. Oijärven eteläpään kohdalta lähtee itään päin metsäautotie. Viitassa lukee Papin palo. Aja sitä noin 8 km, jolloin Litokairan eteläisin avosuokokonaisuus, Iso-Saarisuo-Tynnyrisuo, avautuu tien oikealla puolella. Iso-Äijönsuolle pääset helpoiten jatkamalla metsäautotietä eteenpäin. Litojoen ylittävältä sillalta runsaan kilometrin jälkeen kääntyy pohjoiseen metsäautotien haara. Tämän tien päästä on lyhyin kävelymatka Iso-Äijönsuolle. Alueen pohjoisosiin, Lapiosuolle, pääset parhaiten Ranuan kautta Papinpalon metsäautotien päästä. Monin paikoin joet katkaisevat kävelyreitin, mutta niitä pitkin voit meloa kanootilla. Litokairan löydät GT-kartasta nro 12. Retkeillessäsi Litokairan eteläosissa, Iso Saarisuolla ja Tynnyrisuolla, tarvitset peruskartan nro 351403. Retkien suuntautuessa alueen pohjoisosiin selviydyt parhaiten peruskartan pienennöksellä nro 3523 1 (1 :50000).
Alueen kuvaus: Litokaira on maamme eteläisin todellinen erämaa. Se täyttää erämaa-alueiden "virallisen" määritelmän, jonka mukaan erämaan ydinosista lähimmälle tielle on vähintään kahdeksan kilometriä. Tätä jokien halkomaa erämaata hallitsevat erityyppiset rämeet. Linnustollisesti köyhien rämeiden vastapainona märillä rimpinevoilla ja jokivarsilla on monipuolinen linnusto. Iso-Äijön-, Lapio- ja Iso-Saarisuolla ovat suolinnustoltaan parhaat rimmikkoalueet. Litokairan metsät ovat arvokkaita. Niiden osuus on noin kolmannes alueen pinta-alasta. Litokairassa on ikivanhoja aarniokuusikoita, kirveenkoskemattomia männiköitä ja sekametsiä, joissa on paljon lahopuita. Metsien luonnontilan vuoksi kololintuja on paljon. Joka kymmenes maalintu on kolopesijä. Paikoin, erityisesti Kivijoen läheisyydessä, näkyy uittokauden "tehometsätalouden" jälkiä, yksitoikkoisia, tiheitä, nuoria männiköitä. Liikkuminen ja leiriytyminen Litokairassa on vapaata. Retkivarustuksen sekä patikka- että kanoottiretkillä on syytä olla erämaaretkeilyyn sopivaa.
Linnusto: Litokairan rämeiden ja metsien linnusto on varsin yksitotista; ylivoimaisia valtalajeja ovat pajulintu, järripeippo ja metsäkirvinen. 
Piristyksenä jokivarsirämeillä voi kuulla laulavan pikkusirkun ja aarniometsistä voi löytää pohjantikan, palokärjen, lapintiaisen tai kuukkelin. Koko soidensuojelualueen linnustotiheys linjalaskentojen mukaan on noin 100 parialkm2. Jokivarsilla linnusto on tihein ja monipuolisin. Märät avosuot ovat mielenkiintoisia erityisesti monipuolisen kahlaajalajiston ja soilla saalistavan petolintulajiston takia. Jänkäsirriäinen on varsin yleinen märimmillä rimmikoilla ja saalistelevan sinisuo-, ampu-, tuuli- tai nuolihaukan näkee helposti alueen avosoilla.
Runsaslukuisimmat pesimälajit (minimiparimäärineen): pajulintu (5500), järripeippo (3700), metsäkirvinen (2000), harmaasieppo (1900), niittykirvinen (1600), keltavästäräkki (1600), peippo (1000), pohjansirkku (900), leppälintu (900), Iiro (700), vihervarpunen (600), urpiainen (500), kirjosieppo (370) ja metso (280).
Mielenkiintoiset/harvalukuiset pesimälajit (minimiparimäärineen): kuikka, joutsen, metsähanhi, sinisorsa, uivelo, sinisuohaukka (7), kanahaukka (5), piekana (3), kalasääski (6), tuulihaukka (12), ampuhaukka (13), nuolihaukka (12), muuttohaukka (2), riekko (80), kurki, harmaalokki, jänkäsirriäinen (75), jänkäkurppa, mustaviklo (6), metsäviklo (7), hiiripöllö (6), palokärki (7), pikkutikka (8), pohjantikka (70), tilhi (8), peukaloinen (7), kulorastas (110), sirittäjä (14), lapintiainen (38), töyhtötiainen (8), korppi (25), kuukkeli (55) ja pikkusirkku (27). (AO)
Kirjallisuus
Rajasärkkä, A. 1994: Litokaira - eteläisin erämaa. - Linnut 29: 24-27.
Yhteystiedot: Metsähallitus, Pohjanmaan puistoalue, Oulu, p. 981-8866600